tiistai 30. joulukuuta 2014

Kaikkeen löytyy ratkaisu osa 2. selkäännousu

Yksi vaarallisimmista tilanteista, joihin ratsastaja joutuu, tai oikeammin menee, on selkäännousu. Noh, alastulossakin on omat riskinsä, mutta sehän on sama tapahtuma vain takaperin.

Ennenkuin malttamattoman, hermostuneen, jännittyneen, pelkäävän hevosen selkään kannattaa kiivetä, tai ongelmaa koittaa ratkaista, on syytä ensin miettiä, minkä käytöksen sen liikkumisen tilalle haluaa. "Haluan, että seisoo paikoillaan" on päivänselvä vstaus. No hyvä. Sitten keskitytään palkitsemaan hevosta siitä, ettei se liiku. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty, koska mikäli hevosen selässä on jo käyty, se tietää kyllä mitä siitä seuraa. Jos se on vähäänkään epämiellyttävää, hevonen pyrkii pitämään huolen siitä, että selkään kapuaminen ei onnistu. Ellei se ole motivoinut siihen.

No niin,  homma alkaa tietysti hevosen varustamisesta, ellei tarkoitus ole mennä selkään ilman niitä. Ennakkotaitona voitaneen pitää sitä, että satulointi ja satulan kanssa liikkuminen rennosti on hevoselle ok. Jos ei ole, korjaa ensin tämä.

Hevoselle paikoillaan seisomisen opettaminen ei ole mikään ihmejuttu. Se ei vaadi kouluttajalta erityisiä taitoja, supernotkeutta, hyvää tasapainoa, saati tietynlaista henkisyyttä. Tarkkaa ajoitusta ja johdonmukaisuutta sen sijaan se vaatii. Saattaa toki olla, että hevonen oppii ihan sattumaltakin seisomaan paikoillaan tai ettei se koskaan edes keksi kokeilla liikkumista. Tämä hyvä.
Jos kuitenkin sinulla on ongelma tämän asian kanssa, tarkista seuraava lista ennen selkäännousua:

1. Sinulla on merkit, joilla pyydät hevosta a. liikkeelle, b. pysähtymään ja c. seisomaan
jos jokin näistä puuttuu, opeta se ensin

2. Voit pyytää hevosta ensin liikkumaan ja sitten pysähtymään mieluusti 3-5 merkillä, jokaisella tietysti erikseen.

Hevoselle kannattaa opettaa voimistuvat merkit ihan siitä syystä, että tilanne, jossa hevonen ja/tai ratsastaja pelästyy ei se pienin mahdollinen merkki ehkä tule mieleen. Itse käytän jalustimesta vetämistä yhtenä merkkinä, koska silloin hevonen on helpoin pysäyttää selkäännousutilanteessa.

3. Kun sinulla on "seiso" -merkki päällä, tarkista, että esim. satulan heiluttaminen, jalustimesta vetäminen tms ei saa sitä pois päältä. Tämän lisäksi, tarkista, millä merkillä "seiso" -merkki lähtee pois päältä.

4. Tarkista, että hevonen osaa myös olla lähtemättä liikkeelle. Jos paikoillaanseisomiseen liittyy aina ensin liikkumista ja/tai pyörimistä, se jää helposti mukaan seisomiseen. Nopein tapa opettaa seisomista on olla liikuttamatta hevosta.

Selkäännousu on tehtävä siinä missä mikä tahansa muukin opetettava käytös, joten harjoitus tekee mestarin. Jos sinulla on kokematon hevonen, muista, että voit tehdä selkäännousuja joka ratsastuskerta ja useita kertoja. Vain onnistumisia kannattaa harjoitella, eli jos hevonen ei ole edullisessa mielentilassa, ympäristössä on liiaksi ärsykkeitä jommallekummalle teistä, siirrä harjoittelua. Selkäännousua voi harjoitella myös tallin käytävällä, (jos riittävästi tilaa), tarhassa, tallinpihalla, tarhassa ja kaikkialla muualla kuin siellä, missä aiot tulevaisuudessa ratsastaa.  Koska paikka on yksi ensimmäisistä asioista, jonka hevonen oppii, kannattaa selkäännousu yleistää mahdollisimman pian paikasta riippumattomaksi käytökseksi.

Turvallisia selkäännousuja!


maanantai 29. joulukuuta 2014

Kaikkeen löytyy ratkaisu

Keskustelin tässä muutama päivä sitten erään oppilaani kanssa siitä, kuinka kouluttajat ja valmentajat pitävät aina jotain omia salaisuuksiaan tai kikkoja jne, ollaan kovin sisäänpäin kääntyneitä ja pyöritään omissa kuvioissa. Tämän innoittamana haluan jakaa Tunne Hevonen -blogin lukijoille ratkaisuja yleisimpiin ongelmiin. Luonnollisesti lähtötilanne, ennakkotaidot ja moni muu asia vaikuttaa siihen, miten ongelmanratkaisussa käytännöntasolla lopulta edetään, mutta peruskuvio on kuitenkin aina sama.
Haluan myös muistuttaa, että vaikka oma kouluttajasi/valmentajasi ehkä esittelee täysin erilaisia ratkaisuita samaan ongelmaan, hän on todennäköisesti ihan yhtä oikeassa kuin minä, näkökulma tai lähestyminen on vain hieman toisenlainen.

Nämä kyseiset ongelmatilanteet valikoituvat sen perusteella, millä hakusanoilla on blogiini löydetty. Ja esitän tässä tosiaan vain muutamia mahdollisia ratkaisuita, joiden sopivuutta voit sitten pohtia ja ehkä kokeilla omalla kohdallasi. Muistathan silti, että mikään neuvo ei välttämättä ole juuri napakymppi sinun ongelmaasi.


Jännittynyt hevonen

Hevonen voi jännittyä monesta eri syystä, onhan se lajilleen tyypillisesti pakoeläin, vellihousu, pelkuri ja kaikkea muuta. Kovakourainen käsittely, ristiriitaiset avut, liian korkea vaatimustaso tai vaikkapa huono kunto saavat hevosen jännittymään.
Kriteerin laskeminen (lue:tehtävän helpottaminen) saattaa auttaa jo yksinään. Suurimmaksi ongelmaksi kun muodostuu yleensä se, että ihmisen mielestä hevonen "kyllä se osaa" ja "kyllä se tietää", vaikka hevonen on kenties joskus tuurilla osunut oikeaan. Jos nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kun tehtävä samanlaisena toistettuna onnistuu 80 %sti, voit nostaa kriteeriä, eli vaikeuttaa tehtävää. Silloin 50-50, tarkoittaa ihan pelkkää tuurilla menoa.
Jos haluat hevosen rentoutuvan, älä häiritse sitä, älä nypi ohjista, älä veivaa sen päätä ja kaulaa mutkalle. Vaikka se saattaa fyysisesti ajan myötä "antaa periksi", ongelma on käsillä taas heti huomenna.
Jos haluat pysyvän muutoksen, tee se, päätä ensi mitä haluat, miten haluat ja tee suunnitelma. Pidä siitä kiinni. Jännittyminen yleensä vähenee sillä, että hevonen ei enää joudu jännittymään.

Hevonen kaatuu kaarteessa/ hevonen nojaa sisäpohkeeseen

Ensimmäinen kuvaus pitää paikkaansa, jälkimmäinen taas ei. Hevonen ei varsinaisesti nojaa sisäpohkeeseen, vaan sen tasapainopiste on kaarteen sisäpuolella, jolloin esim. pohjemerkin voimistaminen vain pahentaa asiaa (häiritsee tasapainoa entisestään). Tehtävän helpottaminen (loivempi kaarre, hitaampi vauhti jne) on ensiarvoisen tärkeää, koska joka kerta, kun hevonen joutuu pois tasapainosta, se aiheuttaa hevosen kehoon stressiä ja jännitystiloja. Näitä emme halua. Eli tarkista alkuun käynnissä, kääntyykö hevonen symmetrisesti molempiin suuntii loivalla kaarella, jos ei käänny, korjaa tilanne jo siellä, ei vastalaukkakakaarteessa, kun hevonen jo kompuroi.

Kuolaimen takana

On-off, iänikuinen  keskustelunaihe, onko se sopivaa vaiko ei. Tällä kertaa en ota tähän enempi kantaa kuin muistuttamalla, että luotiviivan takana ollessaan hevonen ei asetu enää symmetrisesti, eikä oikeasta kohdasta, joten se siitä. Turpa ryntäissä liikkumista ei kuitenkaan tarvitse hyväskyä, vaikka hevonen olisi niin oppinutkin tekemään. Syitä tähän voi olla monia, mutta yleisimmät syyt ovat hevosen väsyminen ja kovakätinen ratsastus, jonka seurauksena hevonen oppii, että luotiviivan takana ollessaan kuolaimen vaikutus vähenee. Mutta joo, se korjaus: pyydä kohottavalla ohjasotteella hevosta nostamaan päätään ja kun se on luotiviivalla tai mieluusti hieman sen edessä. palkitse hevosta palaamalla neurtaaliin tuntumaan. Ohjien heittäminen löysäksi, pois tuntumalta, vahvistaa tyhjäksi valumista. Tuntumasta voit lukea lisää mm. täältä: http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/04/tuntumalla.html

Hevonen nojaa ohjiin

Vetämiseen tarvitaan kaksi. Yleensä toinen on hevonen ja toinen on ratsastaja. Vetämisellä ei ole mitään tekemistä tuntuman tai pidätteen kanssa. Puhumattakaan kääntämisestä, kokoamisesta jne. Ohjista vetäminen lisää hevosen etupainoisuutta ja yleensä joko a. lisää vauhtia, koska tasapainonkorjausliike on eteenpäin tai b. sammuttaa kaiken liikkeen.
Älä siis vedä ohjista. Jos sinulla ei ole muuten ymmärrystä, mistä löytyy tuntuma, asetus, myötääminen jne. mene tunnille. Mutta ole kiltti, äläkä vedä, kisko, vemputa tai muutoinkaan satuta hevosta suuhun. Sillä pilaat ratsastamisesi ihan ensimmäiseksi ja välit hevoseesi pysyvästi.

Se ei vaihda, tai se lisää, tai kokoa

Hevonen ei ylipäätään tee ihan kaikkea opettamatta. Joskus se tekee ja silloin kokenut kouluttaja voi siepata liikkeen tai käytöksen ja ryhtyä vahvistamaan sitä. Jos hevonen lähtökohtaisesti ei tarjoa mitään, kouluttaja voi pyrkiä luomaan sellaisia olosuhteita, asentoja jne jossa mahdollisuus jonkin uuden liikkeen tarjoamiseen on suuri.

Ennenkuin varsinainen liikkeen opettaminen on ajankohtaista, on hyvä ymmärtää, mitä kaikkea ennakkotaitoja hevosella ja ratsastajalle pitää olla, jotta molemmat voisivat suoriutua tehtävästä kunnialla. Ja ennenkaikkea niin, että hevonen pääsee onnistumaan ja ratsastaja palkitsemaan sitä.

Vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon, mutta otan tähän nyt laukanvaihdon esimerkiksi.
Ei ole yhdentekevää, miksi hevonen vaihtaa laukkaa. Vaihtaako se sitä siksi, että se laukkaa niin huonossa asennossa ja tasapainossa, vaiko siksi, että on mahdollista.
Pyrin viimeiseen asti välttämään koulutuksessa tilanteita, joissa hevonen joutuu kokemaan suurta epämukavuutta, koska tunnetila jää kovin helposti mukaan uuteen liikkeeseen.
Laukanvaihtaminen on hevoselle yhtä luonnollista kuin hengittäminen ja se vaihtaa kyllä helpostikin, kunhan sen vartalon asento on siihen optimaalinen. Ennen ensimmäistä vaihtoa, laukkaa hevosellasi monenlaista laukkaa: lyhytt ja pitkää, hidasta ja nopeaa, käännä sen etuosaa ja takaosaa, siirrä sitä laukasta käyntiin ja raviin, vuoroin hitaasta ja nopeasta. Mitä paremmin saat hevosen valmisteltua siihen, että sen kehon rentous ja tasapaino säilyvät, sitä helpompi sen myös vaihtaa.
Laukanvaihdolle ei ole olemassa mitään kiveenhakattua merkkiä, vaikka yleisimmin se näkyy ratsastajan jalkojen heilutteluna. Merkki voi olla mikä tahansa, kunhan se on hevoselle selkeä.
Loogista on käyttää vaihtomerkkinä samaa apua, jolla laukka muutenkin nostetaan ja ratsastajan tärkein tehtävä on löytää laukka-askeleessa se hetki, jolloin laukan vaihtaminen on ylipäätään mahdollista.

Oli ongelma mikä tahansa, tai uusi opetettava liike mikä hyvänsä, hevosella pitää olla tietyt ennakkotaidot ja käytössä tietyt merkit, jotta harjoittelu olisi tuloksekasta.

Kun tiedät mitä ja miten haluat, kerro se hevoselle ja opeta sille jokainen pala erikseen. Ja muista vahvistaa kaikkea sitä, mitä se tekee oikein. Silloin yhä suuremmalla todennäköisyydellä saat sitä jatkossakin lisää. Kerran kierroksessa tai kolmessa ohjilla myötääminen ei ole palkkio mistään. Treenaamisen ja kouluttamisen pitää olla hauskaa, molemmille.

Hyviä treenihetkiä!













maanantai 8. joulukuuta 2014

Nyt se teki oikein!

Tai sitten ei...olemme kovin tottuneet siihen, että joku ulkopuolelta antaa arvionsa siitä, milloin teit oikeanlaisen ohjasoteen tai milloin hevosesi nyökkäsi oikeaan asentoon. Milloin se lähestyi estettä täydellisesti tai milloin laukannosto oli napakymppi. Me tarvitsemme ulkopuolisia silmiä, tietotaitoa ja ammatillisuutta kertomaan, milloin joku tekemisemme oli edes vähän sinne päin.

"Tunne ei valehtele", sanotaan. Tämä ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista, koska tunteeseen liittyy paljon tiedostamattomia ulottuvuuksia ja sen "oikean" tunteen tunnistaminen edellyttää tietoa siitä, mikä on oikein. Tai ei sittenkään. Jos hevonen tuntuu rennolta ja pehmeältä ratsadstaa, se saattaa todellisuudessa olla sitä vain osittain, melkolailla tai ei sitten ollenkaan. Ratsastuksen oppimiseen liittyy paljon abstrakteja käsitteitä, joiden hahmottaminen ei aina ole yksinkertaista.

Otetaan esimerkki, jossa ratsastaja pyytää hevoselta vaikka pohkeenväistöä. Ensimmäiseksi ratsastaja haluaa, että hevosen eteenpäinpyrkimys (aktiivisuus) on riittävä, seuraavaksi hän haluaa asettaa hevosta pois liikkeen suunnasta, tämän jälkeen hän haluaa, että hevonen joko a. väistää pohjetta tai b. epäsuoraa ohjaa, jälkimmäisen kyseessä ollessa, hän saattaa tarvita tähän yhdistettynä suoran ohjasotteen, jotta hevosen takaosa ei jää jälkeen ts. hevonen ei mene "poikki" rungostaan. Kun lopulta ratsukko onnistuu esittämään kaksi askelta liki täydellistä pohkeenväistöä valmentaja hihkaisee: "Juuri näin! Nyt teit sen oikein!"
Mutta miltä tuntuu ratsastajasta?

Hevonen nojaa ohjaan, se hidastaa vauhtia ja lyhentää askeleita koko ajan, väistättäminen tuntuu likimain samalta kuin hammastahnan tunkeminen takaisin tuubiin... ja tätä tunnettako pitäisi koettaa löytää yhä uudelleen ja tätä samaa harjoitusta toistaa satoja - tuhansia kertoja samalla tavoin?

"Tee puolipidäte", "Ratsasta tarmokkaamin eteenpäin", "Älä myötää, ennekuin hevonen myötää" Kovin konkreettisia ohjeita, muttei sittenkään.

Jos hevonen oppii siltä pyydetyt liikkeet pala palalta helpommin ja mitä helpommalta ne tuntuvat, sitä todennäköisemmin se suorittaa yhtä vaikeutuvia liikkeitä halukkaammin, rennommin ja aktiivisemmin. Sama pätee ratsastajaan. Kun kyseessä on tunne, on hyödyksi, jos ratsastaja uskaltaa luottaa omaa tunteeseensa sen suhteen, millaiselta hän haluaa ratsastuksen tuntuvan. Että se on kevyttä, helppoa, pehmeää, joustavaa jne. Aina kun näistä joutuu tinkimään, on tunteen saavuttaminen vaikeampaa. Tuskimpa kukaan meistä haluaa tehdä täydellistä liikettä, saati pyrkiä toistamaan tunnetta, joka oli epämiellyttävä?


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

En tullut ajatelleeksi...

Kuinka monesti tämän päästääkään suustaan? Vaikka silloin kun huomaa, että pöllähtää tallin ovesta sisään juuri sillä hetkellä kun joku on puhdistamssa haavaa hevosensa jalasta, ja ensinäky on se, kuinka omistaja lentää päin tallin seinää. Tai että kiireessä tempaisee maneesin oven auki juuri sillä hetkellä, kun ratsatajan ja hevosen huomio oli jossain muualla, ja ensimmäinen näky on pelkoreaktiossa köyrivä hevonen, jonka selässä ratsastaja koittaa pysytellä. Tai se hetki, kun päästää koiransa livahtamaan autosta ulos juuri sillä hetkellä, kun tallille on juuri muuttanut kissanpentu, joka kiipeää ensitöikseen puuhuun pakoon koiraasi.

Se kääntöpuoli sitten. Olen juuri opettamssa varsalleni, että maailmaa voi laajentaa myös tallinpihan reunamille ja matkalla parkkipaikalle heinää tuonut traktorikuski iloisesti vilkuttaa ja päästyämme traktorin kohdalle, hän päräyttää koneen käyntiin. Tai että matkalla maneesiin hevoseni oli pelästynyt jo kahta irrallaan juoksevaa koiraa, vastaantulevan hevosen selästä tippunutta loimea ja kun viimein olen vartin maastatyöskentelyn jälkeen saanut hevosen takaisin maan pinnalle, rauhassa seisomaan jakkaran viereen, jalkani on jalustimella ja joku räväyttää maneesin oven auki ja viheltää sitten...

Muiden ihmisten ja heidän hevostensa huomioonottaminen ei vaadi suuria uhrauksia. Joskus kannattaa ajatella ennenkuin tekee. Vaikkei kenenkään toisen ihmisen, niin edes hevosen vuoksi. On nimittäin ihan hyvä muistaa, että hevonen oppii kerrasta, etenkin mikä sen pelästytti. Yhden pelästymisen korjaamiseen käytettävä aika on toki yksilöllistä, mutta hevosen muistin huomioonottaen voisi heittää vaikka mutulla, että tarvitaan kymmeniä, kymmeniä, ja taas kymmeniä toistoja, että yhden sekunnin moka saadaan korjattua. Jos sittenkään.

Ajattele siis ennen kuin päätät tehdä valinnan ja olla liian kiireinen, liian tärkeä, tai että pidät asioita liian itsestään selvinä. Ihmiset hevosineen ovat eri koulutusvaiheissa ja on vähintäänkin hyvää hevos- ja ihmistaitoa ottaa huomioon myös sekä kokemattomat hevoset, että ihmiset. Kokemuksen ja jopa ammatillisuuden myötä meille olisi syytä kasvaa ymmärrys myös muita kanssahevostelijoita kohtaan, eikä päinvastoin.

Kop kop, kiitos, ole hyvä ja anteeksi, ovat parempia kuin en tullut ajatelleeksi...


maanantai 3. marraskuuta 2014

Parempi tasapaino, suorempi hevonen - miten?

Kun ratsastus muuttuu paritanssiksi hevosen ja ratsastajan välillä, syntyy erilaisia mielikuvia, odotuksia ja vaateita parin liikumiseen. Jokainen hevosia kouluttava ja/tai ratsastusta/istuntaa opettava varmaankin pyrkii kohti parempaa tasapainoa, liikkuvuutta, notkeutta, rentoutta ja suoruutta, mutta miten? Ja ehkäpä tärkein kysymys on suhteessa mihin?

Jos aloitetaan siitä mitä on tasapaino, ei asiaa voi tarkastella vain yhdestä näkökulmasta, koska ratsukon tasapaino käsittää kaksi elollista oliota, joiden tasapaino vaikuttaa toinen toiseensa, riippuen askellajista, suunasta, jne. Suoruuden kanssa on samoin. Hevonen voi toki olla vino, mutta suhteessa mihin se on vino? Jos se on vino oikealle, voiko se olla suora vasemmalle? No ei voi. Kuinka paljon ratsastajan vinoudet ja jäykkyydet vaikuttavat hevoseen? Paljon, mutta kyllä hevosen vinous ja jäykkyys vaikuttaa myös ratsastajaan. Yhtä totuutta ei varmastikaan ole, mutta hevosen lihaksiston, tasapainon ja psyyken kehittäminen helpottaa varmasti ihmisen työskentelyä hevosen kanssa, sekä oman kehonsa hallintaa.

Käykää siis ihmeessä joogassa, pilateksessa, tanssimassa, lenkillä jne, mutta tehkää se ennenkaikkea itsenne ja oman hyvinvointinne vuoksi. Hevonen saattaa hyötyä ihan toisenlaisista harjoituksista, jotka on suunniteltu sille ihan itselleen.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Keisarin uudet vaatteet ja muita tarinoita

Olen opiskellut monia asioita, en kuitenkaan vähiten hevosiin ja ratsastukseen liittyviä palikoita. Yhteistä kaikelle, uskokaa tai älkää on se, jokaisella alalla, joka lajissa on tietyt normit ja kirjoittamattomat säännöt. Ne voivat liittyä siihen, että on asioita, henkilöitä, tekoja, ajatuksia tms joista ei ole sopivaa puhua. Sitten on olemassa kastijärjestelmä, jonka mukaan tietyt ihmiset saavat puhua näistä asioita ja tietyt eivät. Sitten on olemassa se Keisari.

Keisari voi olla kuka tahansa, mutta hän nauttii kokonaisvaltaisesta koskemattomuudesta. Kukaan tai mikään ei ole oikeutettu muodostamaan mielipiteitä, arvostella, ainakaan ilman Keisarin  sisäpiiriläisten hyväksyntää. Jos et ole sisäpiirissä olet ulkopuolella. Mielipiteen ja sanan vapaus ovat perustuslaillisia oikeuksia. Paitsi hevosihmisten keskuudessa. Jossain vaiheessa, yleensä viidennen kommentin kohdalla keskustelu kääntyy siihen, onko tästä asiasta sopivaa keskustella. Ja mikä on keskustelijan motiivi, miksi hän haluaa keskustella asiasta, josta muut eivät halua ja millä oikeudella hän keskustelee asiasta, josta muut eivät halua.

Toistakymmentä vuotta sitten osallistuin ensimäiselle joogakurssille, vaikka olinkin joogannut jo vuosia ennen sitä. Opettajani oli todella ammattilainen, ainakin minun mielestäni. Hän ohjasi lempästi, ammattitaitoisesti, antoi minulle ja muille oppilaille tilaa ja aikaa oppia. Tuomitsematta, syyllistämättä, hyväksyen ja kannustaen. Muutamia vuosia kävin meditaatioissa, kehoharjoituksissa jne, kaikille näille oli yhteistä se, että suvaitsevaisuus oli avain sana. Kunnes, tein oivalluksen. Oivalsin, että kaikki ne tärkeät ja hyödylliset, rentouttavat harjoitteet liittyvät ratsastukseen muutenkin kuin ratsastajan tekemänä. Eräänä päivänä sanoin ääneen:" Ratsastus ja siinä tehtävät harjoitteet ovat kuin yhdistettyä joogaa ja pilatesta hevosille." Hyi, tuhma, ei niin saa sanoa, koska enhän minä ole joogan tai pilateksen ammattilainen. Juu en.

90-luvulla työskentelin silloisessa maamme suurimassa siittolassa, jossa opin hevosista, niiden käyttäytymisestä kenties enemmän kuin koko elämäni aikana olen saanut mahdollisuuden oppia. Silloinkaan minun mielipiteilläni ei ollut mitään merkitystä, koska olin Keisarin palveluksessa. Vaikka siihen aikaan osaamiseeni nähden minulla ei olisi ollut Keisarille mitään muuta tarjottavaa kuin ahkeruuteni, intohimoni ja suuri tahto oppia, nyt myöhemmin näen asian niin, että moni asia olisi ollut helpompaa, jos ihan jokaisesta mielipiteen ilmaisusta tai kysymyksestä ei olisi tullut jyrätyksi.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen surullinen siitä, että avoin keskustelu, kyseenlaistaminen, oppimisen mahdollisuudet ja monet muut ihmiselle tärkeät elementit ovat hukassa, jos ei kuulu sisäpiiriin. Milloin ei ole riittävän taitava kouluttaja, ei ole käynyt oikeiden kouluttajien opissa, ei ole kilpaillut tai kasvattanut riittävän montaa hevosta. On päivän selvää, että jonkinlainen kokemus tuo jonkinlaista ymmärrystä, mutta jos maallikkoa pyydetään katsomaan vapaana liikkuvaa tai ratsastettua hevosta, niin millä todennäköisyydellä hän löytää siitä oleelliset asiat?

Summa summarum -  Sisäpiirissä olemiseen kuuluu ehdoton tuki muille sisäpiiriläisille ja täysin ehdoitta. Ulkopuolella olevat nähdään vihollisina ja heitä myös kohdellaan sen mukaan. Jos et ole olympiaratsastaja, älä puhu ratsastuksesta, jos kasvattiasi ei ole hyväksytty jalostukseen, älä puhu rakenteesta, jos et ole ratsuttanut vähintää 500 hevosta, älä puhu kouluttamisesta. Osaajat ja tiedon jakajat jäävät vähiin. Tai ainakaan tieto ei koskaan saavuta sisäpiirin ulkopuolisia?

Mistä tunnistat henkilön, jolla voisi olla sinulle annettavaa?

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kun kaikki on rikki

Tätä nykyä tuntuu olevan kaikki pielessä. Ihan kaikki. Tallipitäjät ovat ärsyttäviä, valmentajat ovat kalliita, hevosten varusteissa on joko liikaa tai liian vähän blingiä. Ja sitten ne hevoset. huoh... ne on aina joko liian laiskoja tai kuumia, velttoja, löysiä, pinkeitä. Mutta koskaan ne eivät ole sellaisia, kun minä haluan. Minä. Minä. Minä.

Jos hevonen kävelee liian hitaasti, kaikki on pielessä. Ihan sama, vaikka sen käynti olisi puhdas nelitahtinen, hevonen olisi rento, suora, symmetrisellä, kevyellä ohjastuntumalla. Ei auta, vaikka se olisi kuinka taipuisa ja asettuisi pienimmästä mahdollisesta vihjeestä, jos se kävelee liian hitaasti. Kavionmitan yliastuntaa ei myöskään lohduta, koska se kävelee liian HITAASTI! Melkein kannattaa luopua kaikesta muusta, kunhan se kävelee nopeammin. No niin, nyt se kävelee liian nopeasti, ei asetu, ei hyväksy ohjastuntumaa. Lisäksi se poikittaa ja kulkee vinossa. Höh, mutta ainakin se kävelee sitä vauhtia, mitä haluan. Minä haluan.


Kypärä on pääasia

Viimeisten parin viikon aikana on sattunut useampi ratsastusonnettomuus. Yksi näistä johti ratsastajan menehtymiseen. Hyvä ystäväni loukkaantui ihan muutama päivä sitten ja hänen onnettomuutensa sai minut tarttumaan näppäimistöön aiheesta.

Ratsastus on vaarallista ja hevosista ei mikään koulutuskaan tee pomminvarmaa, onhan kyseessä pakoeläin. Valitettavasti ammattilaisuuskaan ei takaa, ettäikö vahinkoa voisi käydä, tiedän tämän omakohtaisesti.

Vuonna 2009 oli käännekohta hevosenkouluttajan urallani. Siihen elokuiseen päivään mennessä olin pudonnut hevosen selästä kahdesti vuoden 1993 jälkeen ja luotin rautaiseen ammattitaitooni kuin kallioon. Takana oli satoja nuoria hevosia, joista yksikään ei ollut huolellisesta alkukoulutuksesta johtuen edes koittanut päästä ratsastajasta eroon. Mitään vahinkoa ei ollut edes lähellä. Tai oikeastaan oli, mutta minä en sitä huomannut.

Pari vuotta aeimmin mieheni vammautui vaikeasti työtapaturmassa ja luovuin osasta hevosenkouluttajan työstäni voidakseen jäädä hoitamaan häntä kotiin. Lapset olivat vielä melko pieniä, ja melkoinen hulina oli talossa koko ajan päällä. Samana kesänä 2009 syntyi Tunne Hevonen -lehti, minulle tyypilliseen tapaan on oltava monta rautaa tulessa koko ajan. Eipä käynyt elämä tylsäksi. Itseasiassa, silloin kesällä 2009 pidin ensimmäistä kesälomaa yli 10 vuoteen. Eivät ne viikot suinkaan menneet maatessa ja kaikenlaista puuhatessa. Tietysti.

Lähes päivälleen viisi vuotta sitten se tapahtui. Päällisin puolin voisi sanoa, että nuori hevonen pelästyi jotain ja pukitti, siksi putosin. Tänä päivänä ajattelen asiasta kuitenkin hieman toisin. Se oli selkeä varoitus siitä, että arvostelukykyni petti. Pahemman kerran.

Muistan sen kuin eilisen päivän. Muistan miltä hieman hikinen hevonen tuoksui, muistan miltä maneesin hiekka maistui suussa ja muistan sen äänen, kun kypäräni halkesi ja takaraivoa poltti.
Muistan myös sen ajatuksen - sinulla ei ole varaa tähän - olla tyhmä.

Kypärä luultavasti pelasti henkeni. Jos kolauksen saanutta itsetuntoa, murtuneita jalkoja, lapaa, katkenneita nivelsiteitä ei oteta huomioon, selvisin vähällä. Olen tässä ja tänään kertomassa tätä tarinaa.

Ratsastustaito, hyvä tasapaino ja kehonhallinta auttavat melkolailla, mutta arvostelukyky, hevosen lukutaito ja tilannetaju ovat myös ratkaisevassa roolissa. Hevosen kouluttaminen auttaa aina, mutta hevoset ovat pakoeläimiä, eivät koneita, jotka voisi ohjelmoida olemaan reagoimatta.

Minun työni muuttui ratsuttajasta valmentajaksi ja ratsastan tänä päivänä vain omaksi ilokseni, en enää rahasta. En ollut ajatellut, miten suuri merkitys minun työlläni ja tekemilläni valinnoilla on myös ympärillä oleviin ihmisiin. Tänä aamuna mieheni sanoi, että hän on onnellinen, koska ei joudu enää pelkäämään puolestani. Emme olleet koskaan edes puhuneet siitä, kuinka pelottavaa työni oli läheisten mielestä.

Mitään ei kuitenkaan saa, jos ei uskalla ja hevoset kuuluvat elämääni aina. Mutta niin kuuluu myös kypärä päähän. Pidän valmentajan työssäni kaikkein tärkeimpänä turvallisuuden vaalimista.

Tähän lopuksi liitän linkin, jonka katsomista suosittelen ihan jokaiselle hevosharrastajalle. Koskaan ei ole niin taitava, etteikö tarvitsisi ehjää kalloa ja terveitä aivoja.

 https://www.youtube.com/watch?v=pNfRVNrdyEU

Toivotan sydämestäni toipumista kaikille teille, jotka sairaslomallanne tätä luette. Vahinkoja sattuu, muttei toivottavasti kovin usein.










perjantai 8. elokuuta 2014

Nyökky on tärkein

Ihan jo ratsastuksen alkumetreillä tuore harrastaja saa kasapäin erilaisia termejä opittavakseen. Aseta, pidätä, käännä, taivuta, sisäpohje, ulkopohje, enemmän tai vähemmän. Tärkeintä on kuitenkin nyökky, peräänanto, muoto ja mitä kaikkia nimiä tällä hevoselta vaaditulla pään ja kaulan asennolla onkaan.

Melko harvoin ratsastaja tulee kuitenkaan miettineeksi, mihin kaikkeen hevosen pään ja kaulan asento vaikuttaa, saati sitä, että niiden liikkeen rajoittaminen vaikuttaa hevosen tasapainoon ja askellajien laatuun, tahtiin, rentouteen jne.

Valmennustunnilla  kohtaan toisinaan tilanteen, jossa hevosella on selkeitä liikkumisen vaikeuksia ja näitä on lähdetty korjaamaan milloin milläkin keinolla, mutta viimeinen keino on yleensä hevosen pään ja kaulan vapauttaminen asennosta. Asento voi olla hevoselle opetettu tai asento, jossa sitä pidetään joko kuolaimen tai apuohjien avulla, mutta yhtä kaikki, se estää hevosta vaikuttamaan omaan kehoonsa liikuttamalla päätä ja kaulaa.

Tuntumalla

Olen aiemmin kirjoittanut tuntumasta ja siitä, mihin kaikkeen tuntuma vaikuttaa. Tuntuma on kokonaisvaltainen tila, jossa ratsasaja istuu hevosen selässä ja pitää ohjia kädessä. Tämän voi tehdä joko aktiivisesti hevoseen vaikuttaen tai niin, että hevonen on siedätetty/totutettu siihen. Oleellista on kuitenkin se, että hevonen saa päättää tuntuman. Kun hevonen hyväksyy tuntuman, se pyrkii ilman kummempaa opettamista kohti sitä. Aina. Tuntumalle palaaminen on avun käyttämisen jälkeen palkkio.

Hevonen voi olla tuntumalla olematta nyökyssä tai ollessaan nyökyssä. Onko peräänanto siis nyökky vai tuntuman hyväksyminen? 




keskiviikko 6. elokuuta 2014

Luovuutta vai pelkkää hölmöilyä?

Ratsastukseen liittyy paljon sääntöjä, on olemassa ratsastusteitä, kentän ja maneesin liikennesääntöjä, ratsastajien keskinäisiä sääntöjä ja ne säännöt, jotka ihmiset ovat sopineet hevosen puolesta. Sitten on kilpailusääntöjä, arvostelusääntöjä, koulutussääntöjä ja edelleen ne kirjoittamattomat säännöt, joissa sanotaan, että ihminen päättää koko ajan kaikesta, koska hevonen on liian tyhmä tehdäkseen valintoja, paitsi silloin kun se ihmiselle sopii.

Kuvitellaan tilanne, jossa hevonen saisi päästää oman luovuutensa pulppuamaan, mitä kaikkea se mahtaisi tehdäkään itseään ilmentäen?

Perinteiseen hevostenkouluttamiseen liittyy paljon mystiikkaa, jota jaetaan sukupolvelta toiselle, vähän kuin tuurilla. Vanhat hevosmiehet ovat edelleen suuria sankareita, vaikkei kukaan varsinaisesti edes ymmärrä, miten he saivat hevosen tekemään haluamansa.

Luonnollisen hevostaidon rantauduttua koto-Suomeen, alkoi syntyä sääntöjä: älä väistä, älä anna hevosen koskea, älä anna hevosen ennakoida, ole johtaja, älä ole alamainen, ole kuin hevonen jne..

Pehmeyden vastaiskuna tarjoiltiin erilaisia  kehotietoisia lähestymitapoja, jotka eivät kuitenkaan pidä sisällään vain yhtä tai kahta metodia. Ja sama sääntöviidakko jatkuu, älä ole oppurtunisti, älä hengitä pinnallisesti, voit olla lempeä johtaja vain silloin, kun verenpaineesi 110/50, sykkeesi alle 40 ja hengitystiheytesi ei ylitä hevosen hengitystiheyttä, jalkoja pitää liikuttaa vain yhteen suntaan, tai hevonen ahdistuu. Sääntöjä!!!!!!

Seuraavaksi tulevat operantit kouluttajat, jotka laskevat toistojen määriä tehdäkseen kaiken aina oikein ja sääntöjen mukaan. Jos tekee virheen, hevonen ei opi. Kriteeri pitää olla aina oikealla tasolla, tai hevonen ei opi.

Edellämainitut kyseenalaistavat toinen toistensa tekemisiään ja samalla siihen sisältyy melkoinen määrä erilaista syyllistämistä. Tästä on luonnollisesti hyötyä kaikille? Etenkin hevoselle.

Okei, tämä oli todella yleistämistä, mutta mihin on kadonnut luovuus? Tarkoitan sitä luovuutta, että kun ihminen ja hevonen kohtaavat, siihen hetkeen sisältyy paljon muutakin tekniikkaa ja sääntöjä. Kun ihminen nousee hevosen selkään, hänestä tulee ratsastaja. On selvää, että tietyt säännöt on oltava olemassa ja tietyt lainalaisuudet pätevät aina, halusimme tai emme, mutta jos sääntöjen noudattaminen estää oman oivalluksen ja kokemuksen syntymisen, on vaarana että onnistumiset jäävät vähäisiksi. Tai ainakaan ratsastaja ei niin kykene havaitsemaan kaikkien virheiden keskeltä.

Kirjoittamattomat säännöt

Huomaan yllättyväni kerta toisensa jälkeen siitä, millaisiin sääntöihin ratsastajat haluavat tarttua. Niihin kuuluu vaikkapa se, että hevosen pään pitää olla aina nyökyssä, tai se ei ole peräänannossa, tai jos ratsastaja antaa hevosen tehdä jonkin siirtymisen itse, se vie johtajuuden ja tekee jatkossa aina niin. Tai että ratsastajan ja hevosen pitää olla jollakin tietyllä tasolla ennenkuin on lupa tehdä laukanvaihtoja, hevonen voi muuten oppia tekemään ne väärin. Melko mielenkiintoista sinällään, koska hevonen tekee näitä muuveja ihan itsekseenkin, eikö se silloin saisi vaikkapa ravata etupainoisena, kääntyä väärin asettuneena, se saattaa koota itseään asennossa, joka on nyökystä kaukana, onko hevonen siis väärässä?

Uskon, että mitä enemmän annamme hevoselle mahdollisuuden esittää omaa luovuuttaan, sitä helpommin ja mielyttävämmin pääsemme opettamaan sille myös vaikeampia asioita ratsastajan kanssa. Tietysti tällainen toiminta edellyttää monia aiemmin mainitsemiani taitoja, mutta! se tekninen osaaminen ei toivottavasti estä luovuutta, seikkailunhalua ja mahdollisia suuria oivalluksia.

Systeemin varjossa

Johdonmukainen kouluttaminen (lue:ratsastaminen) edellyttää systeemiä. Eri systeemien kultajyvien poimiminen ja niiden sekoittaminen keskenään ei välttämättä ole paras ratkaisu, mutta mikään ei estä kokeilemasta. Samalla tavalla onnistuneiden toistojen määrä auttaa ratsastajaa ymmärtämään, mikä toimii ja mikä ei. Mikäli jonkin liikkeen ratsastaminen menee pieleen kerta toisensa jälkeen, lähestymistavan vaihtaminen saattaa nopeuttaa tulokseen pääsyä.

Seuraavan kerran kun nouset satulaan, pohdipa hetkinen, kenelle ratsastat ja millaisia kokemuksia haluat päästä kokemaan. Tämän jälkeen uskalla haastaa itseäsi ja tunnustele tarjoaako hevosesi sinulle koskaan sitä, mitä eniten toivot. Kun se tekee sen, palkitse se ruhtinaallisesti. Oli luottosysteemisi ihan mikä tahansa.






tiistai 5. elokuuta 2014

Ratsastus on F = -kx, I = FΔt, M = F⊥r, M = r x F

Eipä tätä yhtään yksinkertaisemmin voikaan kuvata?

Ensimmäinen kysymys, joka minulle tulee mieleen uuden asiakkaan kohdalla, liittyy siihen ymmärrykseen, jota hänellä itsellään on. Minun osaamiseni tai tietomääräni ei auta mitään, jos asiakas ei tiedä mitä hän haluaa.

Olen toisinaan huomannut pohtivani tilannetta, jossa asiakas ei tiedä, eikä ehkä edes halua tietää tai tunnistaa omia tarpeitaan. Ratsastuskulttuuriimme on kovin pitkään, ellei aina kuulunut se fakta, että joku muu tietää aina enemmän tai paremmin kuin sinä itse. On melko pelottavaa ajatella, mitä kaikkea ratsastajat ovatkaan valmiita tekemään miellyttääksen valmentajaa, kanssaratsastajia jne.

Valmentajan tai opettajan osaamisen ja ammatillisuuden yksi määre voisi olla vaikkapa se, kuinka monimutkaisesti tai epäselvästi hän kykenee tahtonsa, anteeksi - vaatimuksensa ilmaisemaan. Ja sitten kun tämä on ilmaistu, seuraavaksi ohjeet ovat vähintäänkin abstrakteja: enemmän sitä ja tätä ja lisää tuota ja tätä. Mitä? Missä vaiheessa ratsastuksesta on tehty ydinfysiikan kaltainen tieteen laji? Itseasiassa monta sataa vuotta sitten...ennen kuin siitä tehtiin muuten vaan todella vaikeaa.

Kuten varmaan te kaikki tiesittekin, ratsastus oli ennen muinoin taidetta. Taiteenlajina siihen liittyi oleellisesti kauneus, vaivattomuus, pehmeys, näyttävyys, aktiivisuus ja monia muita kaunosanoja, joita yhä tänä päivänä viljellään vastoin parempaa ymmärrystä. Tai mistä minä mitään tiedän...

Sen kuitenkin tiedän, että hevonen ei lähtökohtaisesti KOSKAAN halua olla vastahankainen, etupainoinen, nojata ohjaan, olla hidas poihkeelle tai mitään muutakaan, millä ratsastajat, opettajat ja valmentajat haluavat selittää omaa taitamattomuuttaan. Hevonen ei ole kovinkaan vaativa eläin ja kumppani, se tyytyy vähään, on yritteliäs ja todella nopea oppimaan. Ainakin jos verrataan ihmiseen.

Voisiko kohta koittaa se päivä, jolloin hevosen ääni saa olla myös kuuluvilla. Kuten olen aiemmin sanonut: kun kouluratsastuksessa arvostellaan hevosta (joo, alakerrassa on 4!!! kohtaa ratsastajaa varten) olisi korkea aika antaa hevosille myös mahdollisuus oppia ja näyttää, mihin kaikkeen ne pystyvät. Mielikuvituksemme tuskin riittää siihen ymmärrykseen, millaiset mahdollisuudet hevosessa itsessään on. Ennenkuin sen turpa sidotaan kiinni ja pyytämisen sijaan sitä aletaan käskeä. Kenties tulee vielä se päivä, jossa kilpailun voittaa paras kouluttaja ja hänen tyytyväinen hevosensa.
Mutta ennen sitä on itse kunkin meistä hyvä tarkistaa ja päivittää osaamistamme, olla aliarvioimatta muita osaajia ja samalla tavalla valmiina jakamaan tietoa ja osaamista, olla rohkeutta myös vastaanottaa uutta.

Lopuksi videonpätkä hyväntuulen ratsukosta, Lindasta ja Pampulasta. Videolla ei ole tarkoitus esittää mitään valmista, vaan hevonen saa itse tarjota askellajeja ja liikeitä eri asennoissa ja tempossa. Tämä luovuuden valloillepäästäminen on yhdenlainen askel kohti ratsastustaidetta.

https://www.youtube.com/watch?edit=vd&v=RqzC9vv3bLM




perjantai 18. heinäkuuta 2014

Sinulla on vastuu osa 2.



Edellinen bloggaus on herättänyt paljon keskustelua ja kommentteja moneen suuntaan, joten jatkan aiheen tiimoilta vielä.



Kun mietimme mihin kaikkialle ratsastajan tai hevosen omistajan vastuu kantaa, voimme keskustella asiasta loputtomasti, joten päädyn rajaamaan keskustelun tämän kirjoituksen tiimoilta ratsastukseen ja lainaan tähän eilistä fb-päivitystäni, joka kuului näin:



"Keskity onnistumisiin ja vahvista niitä. Hevonen muuttuu paremmaksi silloin jokainen ratsastuskerta."



Yksikään hevonen ei ole täydellinen, eikä myöskään ratsastaja. Virheiden huomioiminen on helppoa ja yleinen tapa lähestyä ratsastamista. Jos sen sijaan keskittyisimme yhä enemmän huomioimaan sitä, mikä sujuu jo ja vahvistamaan näitä entisestään, vaikeidenkin asioiden kanssa työskentely muuttuu helpommaksi. Kuin huomaamatta.



Jos ratsastaminen ja siinä saavutetut onnistumiset ovat joko aina epäonnistumisia, herättävät hevosessa vastustelua ja/tai jännitystä, stressiä, on kierre syytä katkaista pikimmiten. Jos hevonen saisi valita, se työskentelisi jatkuvasti mukavuusalueellaan. Miksi siis emme soisi sitä sille?



" Jos jonkun asian tekeminen on sinusta ikävää, älä tee sitä. Epämiellyttävien asioiden toistamisen sijaan etsi keino tehdä se miellyttävästi."



Valmentajien ja opettajien militäärinen auktoriteetti on jo aikansa elänyttä. Jos joku koskaan kehottaa sinua pakottamaan hevostasi, lyömään, repimään tms, muista, että SINÄ olet vastuussa teoistasi. Sama pätee liian vaikeiden tehtävien teettämiseen, jotka aiheuttavat hevoselle kohtuutonta rasitusta, pelkoa tai kipua. Myöskin liiallinen stressin tuottaminen on kiellettyä. Ja tiedätkö mitä? Tämä ei ole vain minun mielipiteeni, vaan se on ihan eläinsuojelulaissa säädettyä. Sinä satulassa ja ohjat kädessä olet lopulta vastuussa. Ei valmentaja. Jos nimittäin kaikkein ikävimmässä tapauksessa kävisi niin, että hevonen loukkaantuisi tai muuten vahingoittuisi, niin luuletko, että valmentajasi on valmis kantamaan vastuunsa?



Jos tunnet pettymystä, epäonnistumisia ja harmitusta usein, pysähdy hetkeksi miettimään, miksi. Työskenteletkö sillä tasolla ja niissä tehtävissä joita sinä haluat vai mitä valmentaja haluaa?


Uskalla kysyä ja kyseenalaistaa. Ammattilaisella on aina vastaus kaikkeen. Ja jos ei ole, hän käyttää aikaa ja vaivaa selvittääkseen asian.



" Jos jokin asia tuntuu sinusta ikävältä, se on sitä myös hevoselle. Älä miellytä ketään muuta kuin hevosta, silloin voit olla itsekin onnellinen."



Jos sinusta tuntuu ikävältä ratsastaa ohjat tiukalla, hauis jännittyneenä, mietipä hetki, miltä hevosen suussa tuntuu.



Jos liian vaikean tehtävän seurauksena hevonen menee pois tolaltaan ja on täysin pitelemätön, tilanne on sinulle kurja, mutta mietipä miltä hevosesta tuntuu.



Hevosen rentous, aktiivisuus ja pehmeä taipuisuus ovat loistavia mittareita sen suhteen, miltä siitä tuntuu. Jos kuuntelet hevosta, kohtelet sitä kunnioittavasti, etkä laita sitä liian vaikeiden tehtävien eteen, huomaat sen yhä enemmän rentoutuvan. Silloin sinunkin on helpompi rentoutua ja nauttia työskentelystä.



Luota tunteeseen, jonka hevonen sinussa synnyttää. Kukaan muu ei voi tietää, miltä sinusta tuntuu, paitsi se hevonen allasi paraikaa.



Älä siis miellytä ketään muuta kuin hevosta.













tiistai 15. heinäkuuta 2014

Sinulla on vastuu - ihan kaikesta

Eräs asiakkaani ja hyvä ystäväni lausui suuren viisauden vuosia sitten: " Vaikka maailmassa on kuinka paljon tietoa ja osaamista tarjolla, olet lopulta aina yksin hevosesi kanssa. Pitää vaan luottaa siihen, mikä tuntuu oikealta."

Ja tämä pitää niin paikkaansa.

Luin tänä aamuna artikkelin koskien Särkänniemen delfiinien kohtaloa ja varsin kouriintuntuvasti näen yhteyskohtia tässä tilanteessa siihen hetkeen, jolloin hevosen omistaja tekee hevostaan koskevia päätöksiä.

Missä ja miten sen pitäisi saada asua ja elää? Pihatossa, tallissa, kengättä, kengillä, laumassa, yksin, loimitettuna talvet vai ilman loimea. Pitääkö sitä kouluttaa, vai eikö pidä? Meneekö se mahdollisesti hukkaan, jos sillä ei kilpailla tai jos kilpaillaan, onko se yhtä kuin kiusaaminen? Millä tavalla sitä pitäisi kouluttaa ja treenata?

Olosuhteiden muuttuminen on hevoselle aina stressi, se on rutiinien orja ja sen myötä kaikki muutokset vaikuttavat siihen. Vaikka tarjoaisit hevosellesi vuosien täysihoitotallissa asumisen jälkeen mahdollisuuden omassa pihassa olevaan pieneen maalaistalliin ja lajitovereiden kanssa kokopäivätarhauksen, saattaa hevonen alkuun stressaantua. Jos vaihdat ratsastuksen lajia, valmentajaa tai koulutusmenelmää, kaikki muutokset voivat aiheuttaa hevoselle stressin. Myös oppiminen ja se positiivinen vahvistaminen.

Ilman ymmärrystä kokonaisuudesta, ilman tietoa ja kokemusta, saattaa tehdä virhearvioita. Kuinka niitä kokemuksia ja ymmärrystä sitten voi hankkkia, etenkään, kun mielipiteitä on joka lähtöön. Toinen toistaan ammattimaisempia.

Luota itseesi ja siihen tunteeseen, jonka hevonen sinussa synnyttää. Ilman tätä tunnetta ja sen kuuntelemista heität ehkä tahtomattasi vastuun jollekulle muulle.  Kaikki ei aina ole sitä miltä se näyttää ja kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa. Jos joku asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, maistele ja tunnustele, onko se myös niin.

Eilen illalla valmennuspäivän päätteeksi viimeinen asiakas oli 3 kk:n ikäinen orivarsa. Olimme ilta yhdeksältä laitumella, jossa se viettää varsan ensimmäistä kesää emänsä ja kahden muun hevosen kanssa. Kuinka ollakaan, emä toi varsan luoksemme - kuin iltapäiväkerhoon ja kävimme lyhyesti läpi, mitä kaikkea sille on jo opetettu. Kun uusi asia oli sille esitelty ja tehty muutama toisto, omistaja kysyi minulta: pitäisikö jättää tähän? Vastasin, että jos teet kerran vielä.... hän teki ja varsa laukkasi emänsä luokse.

Sen pituinen se.

Ei sentään, vaan jäimme ihastelemaan luonnon ääniä ja metsän taakse laskevaa aurinkoa ja hetken päästä varsa halusi uuden lähestymisen, josta se palkkioksi sai paljon rapsutuksia. Seuraavalla kerralla omistaja luottaa taatusti omaan tunteeseensa, eikä muiden ehdotuksia.


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Olipa kerran ...

"Tämä on entinen ravuri, ja kun se on päässyt kärryt perässään irti, sillä ei voi koskaan enää ajaa."
"Se nousi pystyyn selkäännoustessa, joten se pitää saada ammattilaiselle ratsastettavaksi."
"Aina kun mä kiristän satulavyötä, se yrittää purra."
"Tämä on sellainen jännittäjä, ihan sama kuka siellä on kyydissä, se vaan jännittyy yhtäkkiä."
"Tätä täytyy nyt ratsastaa tiukalla ohjalla, että se myötää"
"Tämä ei käänny vasemmalle, joten pidän siitä vasemmasta ohjassta tiukemmin kiinni!!!"

Tuttuja tarinoita eikö?

Olipa kerran hevonen, joka ostettiin lahjakkaana ja lupaavana kilpahevosena. Sillä hevosella oli kuitenkin yksi tarina, se ryösti aina välillä. Moni valmentaja sanoi, että sitä pitää vetää suusta, tai taistella sen kanssa. Totuuus on joskus tarinaa ihmeellisempi, koska ratsastaja oli sitä mieltä, että ohjista pitää myödätä. Ja se toimi. Tämä hevonen sai siitä hetkestä uuden tarinan....

Olipa kerran ratsastuksenopettaja, joka halusi oppia uutta. Hän tulenpalavasti rakasti työtään ja oli aina avoin kaikelle uudelle. Eräänä päivänä kuitenkin hänen ystävänsä kertoi, että aurinko saattaa sittenkin kiertää maata ja että hevosille voi opettaa erilaisia tehtäviä ihan ilman vaikeilua. (toim. huom. ilman ihmisten vaikeilua). Viikkojen pohdiskelun jälkeen hän keräsi ammattitaitonsa kasaan ja päätti rohkeasti kokeilla uutta lähestymistapaa. Ja mitä tapahtuikaan? Se toimi. Täysin moitteettomasti,  ilman yksityiskohtaista ohjeistusta.

Olipa kerran ihminen ja eläin. Molemmat halusivat säilyä hengissä ja välttyä kaikelta epämukavuudelta. Kummalla heistä on vastuu? Kumpi heistä voi kirjoittaa uuden tarinan?







perjantai 27. kesäkuuta 2014

Millainen oppija sinä haluat olla?

Jos minulta kysyttäisiin, vastaisin:

"Haluan olla analyyttinen ja luova.. Haluan tehdä virheitä mahdollisimman vähän, mutta myös hakea mukavuusalueeni rajaa ja kokea, oivaltaa ja onnistua."

Jos hevoselta kysyttäisiin, sen vastaus voisi olla vaikkapa:
"Haluan oppia helposti. Rennossa ja rauhallisessa mielentilassa, selkeistä merkeistä. Haluan, että  tiedän, mitä minulta kulloinkin halutaan ja haluan olla motivoitunut."

Millaisen opettajan haluan?

Jos minulta kysyttäisiin, vastaisin:
"Haluan opettajan, joka on älykäs ja kokenut. Haluan, että hän ymmärtää oppimisprosessin ja päämäärän. Haluan, että hän antaa minulle tilaa kokeilla, erehtyä ja oivaltaa. Haluan, että hän on minua varten, en minä häntä varten."

Jos hevoselta kysyttäisiin, se voisi vastata näin:
"Haluan, että opettajani on lempeä ja kärsivällinen, sekä hän ymmärtää oppimiseeni liittyvät perusteet. Haluan, että hän osaa ottaa huomioon sekä lajityypilliset tarpeeni, että aiemmat kokemukseni. Haluan, että hän antaa minulle aikaa ymmärtää ja onnistuessani, hän palkitsee minut ruhtinaallisesti."

Miten haluan oppia?

Jos minulta kysyttäisiin, vastain näin:
"Haluan oppia uteliaasti, haistellen, maistellen ja tunnustellen. Haluan, että minulla on mahdollisuus valita eri vaihtoehdoista ja että voin soveltaa aiempaa osaamistani ja sen myötä oivaltaa yhä uudelleen, kuinka yksinkertaista kaikki voikaan olla."

Entä hevonen? Se luultavasti vastaisi:
"Haluan oppia helposti. Haluan oppia tilassa, jossa tunnen oloni turvalliseksi."

Millainen oppija sinä haluat olla?

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Puolipidäte vs. puolipohje


Jokainen ratsastaja osaa tehdä puolipidätteen ja sitä tolkutetaan opetuksesta valmennuksiin, alkeistasolta GP:n. Minä päätin, että jatkossa puolipidätteen tekeminen on oppilailtani kielletty.
 Miksikö? Eihän ilman sitä voi ratsastaa? Kyllä voi. Ratsastamisesta tulee paljon yksinkertaisempaa, hevonen reagoi apuihin yhä nopeammin ja symmetrisemmin, kun puolipidätettä ei enää tarvita.

Toisaalta, jos on puolipidäte, joka on siis puolet pidätteestä ja siksi jotenkin parempi, on myöskin puolipohjeapu, joka on vähän kuin hipaisu ja sitä käytetään yhtä aikaa puolipidätteen kanssa, eikö totta?

Keskusteluani parin ratsastuksenopettajan ja useamman ratsastajan kanssa päädyin googlaamaan puolipidätettä. Alla muutamia lainauksia lähteineen:

"Tapoja tehdä puolipidäte on varmaan yhtä monia, kuin on ratsukoitakin. Ei ole
olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa, vaan on olemassa "yksi" oikea
lopputulos. Ai mikä se on?"

"Puolipidäte on ohjan, pohkeen ja istunnan yhteistyötä. Ratsastaja tiivistää istuntaansa, lisää eteenajoa pohkeilla ja pidättää vähän ohjilla. Ohjasote ei saa olla liian suuri pohjeapuun verrattuna, jottei pidäte jarruta liikettä. Silloin liike sammuu, eteenpäinpyrkimys ja jousto häviävät ja koko puolipidätteen tarkoitus menee pilalle."

"Puolipidätettä voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen. Yleisimmin itse ainakin käytän sitä, kun kerron hevoselle "että kohta tehdään jotain, ole valmis!". Puolipidäte kuuluu valmisteluun. Puolipidätteellä muutetaan jotain asiaa toisenlaiseksi, mitä sillä hetkellä ollaan tekemässä."

"Puolipidäte on se merkki hevoselle, joka tarkoittaa, että etuosaa (niskaa, kaulaa, säkää ja rintakehää) tulisi kantaa ryhdikkäämmin, takaosaa laskea alle ja suunnata liikkeiden ponnistusvoimaa enemmän ylös-eteen. "


Okei, tähän asti on selvinnyt, että mitä puolipidätteellä on tarkoitus saavuttaa, mutta vielä ei kukaan kerro, että miten se tehdään. Onkin mielenkiintoista, että mantran lailla hoettu apu voi olla kovin moninainen, eri tavoin ymmärretty, toteutettu, eikä kukaan osaa sitä silti oikeastaan selittää. Minä en enää usko apuhin, joita ei voi a- selittää, b- toistaa samanlaisena kerta toisensa jälkeen ja c- jonka voimakkuutta ei voi säätää ja d- jota ei voi kytkeä päälle ja pois.

Puolipidätteen tarkoitus on siis lisätä hevosen kokoamisastetta ja tasapainottaa hevosta. Kysymys yksi, miksi sitten puolipidätettä opetetaan ratsastajalle ennen kuin hänellä mitään alkeellistakaan käsitystä hevosen kokoamisesta? Kaksi, jos kouluratsastuksen tarkoituksena on voimisteluttaa hevosta niin, että se asteittain oppii kokoamaan itseään ja tasapainottuu entisestään, mihin tarvitaan puolipidätettä?

Hevosen herättelyyn, hevosen hereillä pitämiseen, hevosen valmisteluun, kulman ja voltin ratsastukseen, ennen laukannostoa, ennen jokaista siirtymistä, ennen pysähtymistä, ennen sitä ja ennen tätä. On varsin mielenkiintoista pohtia ratsastuksessa käytettävien apujen merkitystä ratsastajalle ja hevoselle, joka muuten ei synny puolipidätteen ymmärrys dna:ssaan, vaan kaikki avut tulee hevoselle opettaa.

Klassisessa ratsastuksessa käytetty termi combined effect saattaa parahultaisesti liittyä tähän asiaan. Sitä on kenties tulkittu, ymmärretty ja sovellettu vuosisatojen, ja kymmenien saatossa sarjaksi mekaanisia apujen yhdistämistä.

"The principle technique utilised to obtain this objective is the “combined effect” (l’effet d’ensemble) – a powerful technique which is very difficult to apply without very careful preparation. The combined effect consists of the simultaneous use of the impulsive aids and of the aids of retention provoking an opposition between them that will totally eliminate the horse’s initiative. Depending on the way we employ it, the combined effect will either immobilise the horse or it will make the horse keep the impulsion and balance needed."

alla oleva linkki on näkymätön, klikkaa viivaa, niin se aukeaa =)

Yhteenvetona voisi sanoa, että puolipidäte tarkoittaa pidättävän ohjasotteen yhdistämistä eteenpäin pyytävään pohjemerkkiin, jota maustaa ripaus erilaisia versioita istunnan muutoksista ja sen aiheuttamista vaikutuksista. Jos asia on tosiaan näin, ei ihme, kuinka ratsastuskulttuurissamme nähdään paljon hevosia, joilla on maahan sidotut liikkeet, paino lapojen päällä ja ne kulkevat luotiviivan takana, vailla omaa eteenpäinpyrkimystä. Baucher tiesi jo 1800- luvulla, että mikäli kaksi päinvastaista apua kytketään yhteen, se sammuttaa hevosen liikkeen. 

Seuraavan kerran, kun olet tekemässä puolipidätettä, mietin ensin, tarvitsetko sinä vaiko hevonen sitä ja jos vastaus on kyllä, kysy miksi? Voisitko pyrkiä ratsastukseen, jossa hevonen on koko ajan läsnä, motivoituneena vastaamaan kohteliaaseen pyyntöösi vaikkapa kääntyä ympyrälle tai siirtyä laukkaan? Onko meidän tarpeellista kontrolloida hevosen jokaista askelta, kuin se ei itse olisi liikkumisensa asiantuntija?







perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kuuraketin kyydissä

Koska edellinen bloggaukseni http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/05/ratsastatko-kuuraketilla.html on herättänyt melkoisesti keskustelua ja saanut aikaan lukuisia yhteydenottoja, on syytä jatkaa vielä hieman tämän aiheen tiimoilta. Koska kirjoitustani on selkeästi myös ymmärretty väärin ja/tai tulkittu rivien välistä vähän sitä sun tätä, jatkan aiheesta vielä tämän kerran.

Energiat kaakkoon

Hevonen oppii ymmärtämään lähes minkälaisia apuja/vihjeitä hyvänsä. Yleisesti ottaen kannattaa kuitenkin opettaa vain sellaisia, joiden käyttäminen on ihmiselle helppoa toistaa selkeinä ja mahdollisimman samanlaisina, sekä että ne ovat hevoselle helppoja ymmärtää.

Hengityksellä, rintakehän nostamisella, liikuttamalla kehoaan ylös ja alas voidaan viestittää moninaisia viestejä hevoselle. Käytännössä näitä harjoitteita tehdessä hevonen myös oppii koko ajan, eli kuinka luonnollista hevoselle onkaan reagoida lajityypillisesti vaikkapa ihmisen tekemään uloshengitykseen, jos mikään muu ei muutu? Toisaalta, kuinka moni tehdessään hengitys- ja kehoharjoituksia kiinnittää huomiota hevosen hengitykseen, jolla on vähintään yhtä suuri merkitys apujen ajoittamisen ja vuorovaikutuksen aikana?

Ole johtaja

Mitä hyvältä johtajalta vaaditaan? Selkeyttä, lempeyttä, rohkeutta, luotettavuutta jne. Entä jos ihminen on epävarma tai hän ei koe osaavansa vielä riittävästi ollakseen johtaja? Onko hänen tehtävä erilaisia uimakoululiikkeitä, hengitysharjoituksia mantroineen ja esiinnyttävä hevosen silmissä erilaisena, mitä hän todellisuudessa onkaan? Voiko hevosen huijata uskomaan, että rinta rottingilla liikehtivä ihminen on jotain muuta, kuin miltä hänestä itsestään tuntuu? Tuskinpa vaan. Näiden taitojen opettelu saattaa pahimmillaan viedä ojasta allikkoon, koska ihmisen taipumus syyllistää itseään jokaisesta epäonnistuneesta harjoituksesta hidastaa oppimista. Puolin ja toisin.

Uskomuksista ymmärrykseen

Tiedän valmennussysteemini olevan valtavirrasta poikkeava. Se on sitä siksi, että minä haluan jokaisen ratsastajan ottavan itse vastuun omasta ratsastuksestaan. Tämä on kuitenkin hyvin vaikea prosessi johtuen ratsastuskulttuuristamme, joka on täynnään erilaisia uskomuksia vailla mitään perustetta.
Nämä uskomukset toistuvat sukupolvelta toiselle ja mantrojen tapaan niillä argumentoidaan milloin mitäkin - milloin missäkin tianteessa. Yleisesti ottaen enimmäkseen ne kertovat syyllistävästä opetus-/oppimiskulttuuristamme, jossa ihannoidaan eleettömyyttä ja pelkkää istunnalla ja painolla ratsastusta. Käsien ja pohkeiden käyttäminen on pannassa ja apuina ne ovat seuraavana saatanasta, koska hevosta tulee ohjata pelkällä istunnalla.

Tämä on kuitenkin vain toinen puoli asiaa, koska uskomuksilla myös selitetään erilaista, toisinaan rajuakin ratsastusta syyllistämällä hevosta, joka tekee vähän väliä väärin ja siten se ansaitsee milloin kovaa kohtelua, erikoiskuolaimia, apuohjia tai rullaamista.  Ja kyllä, luit ihan oikein, rullaamista tapahtuu myös koto-Suomessa. Kaikki sitä tekevät, kaikki siitä tietävät, mutta kukaan ei myönnä itse tekevänsä tai tuntevansa ketään joka sitä tekee. Ja nämä ovat sitten hevosrakkaita ihmisiä???

Kysymällä itseltäsi "Millainen ratsastaja minä haluan olla? Kenelle minä ratsastan?" saat mahdollisuuden avata oven kohti uudenlaista oppimista. Samalla kun kielen päälle nousee vanhoja uskomuksia keskustele ne itsellesi auki ja päätä vasta sitten, uskotko vaiko et. Jos joku asia kuulostaa joko liian uskomattomalta tai liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä myös on sitä.
TAI, jos joku asia on kovin monimutkainen ymmärtää tai sitä ei voi oikein sanoin edes selittää (koska se pitää tuntea), niin kuinka ihmeessä hevonen voi ymmärtää asiasta hölkäsen pöläystä ja millä todennäköisyydellä ihminen voi esim. toistaa jonkin avun tai harjoitteen samanlaisena uudelleen ja uudelleen?

Yksinkertainen on kaunista ja selkeyden myötä löytyy pehmeys ja keveys.

Ihanaa Juhannusta ja aurinkoisia treenihetkiä =)





perjantai 13. kesäkuuta 2014

Lupa tulkita

Eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjolan viimeisin bloggaus herätti paljon ajatuksia, sekä keskustelua.
https://elainkoulutus.wordpress.com/2014/06/12/ajatus-pureskeltavaksi/

Jos aloitetaan ihan siitä, millaisia tulkintoja ihmiset tekevät seuratessaan hevosen käyttäytymistä ja olemista. Milloin se on arka, epävarma, huolestunut, rohkea, itsepäinen, kiltti, tuhma, kuuma, tottelematon, villi, orimainen, tammamainen jne... listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Ihmisellä itsellään tai ympäristön tarjoamilla resursseilla ja ärskykkeillä, puhumattakaan niiden puutteista ei ole mitään tekemistä itse hevosen kanssa. Ei tietenkään, se vaan on. Aivan kuten kouluttaminen on täysin yliarvostettua, kyllä se hevonen oppii ja osaa...
Itse tulkinnan tekemisessä ei varmastikaan ole mitään vikaa, mutta se, mitä sen jälkeen tapahtuu on toinen juttu.

"Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen" ja jatkuu, mikään ei ole niin tapojensa orja kuin ihminen.

Ei ole kerran tai kaksi, kun olen tavannut ihmisiä hevosineen ja kuullut mitä uskomattomampia selityksiä ja ratkaisuja erilaisille ongelmille. Jotka siis ovat juuri seurausta erilaisten tulkintojen tekemisestä. Otetaanpas muutama esimerkki:

Hevonen hyppii pystyyn taluttausessa, koska SE HALUAA lyödä päänsä tallin tai tralerin kattoon. Ei hätiä mitiä - laitetaan sille loimivyö ja sivuohja riimusta, etujalkojen välistä vyöhön kiinni. Eipä hypi enää....

Tai entäpä ori, joka "herää" omaan oriuteensa kuin salama kirkkaalta taivaalta. (niin ei oikeasti käy), niin mitäpä jos vaikka alettaisiin eristämään sitä muista hevosista, niin mikään ei sitä sitten ärsytä. Se nimittäin vaan kettuilee aina nähdessään muita hevosia. Ainiin, ja tietysti se narun päässä hilluminen johtuu huonosta johtamisesta. Kurssille mars...Ruunaaminen ei ole mikään vaihetoehto. Sitäpaitsi - isäntä sanoi, että jos se saa pitää pallinsa, se on onnellinen myös yksin...

No sitten on ongelmahevonen, joka ei halua antaa kiinni. Paras ratkaisu on tietysti ajaa sitä takaa jotta se oppii, että jos ei anna kiinni, joutuu juoksemaan. Mielenkiintoinen ajatuksenjuoksu tässäkin, vai mitä?

Yksi parhaista on hevonen, joka ei suostu (huom. se ei siis yksinkertaisesti suostu) seisomaan paikoillaan, kun ratsastaja on nousemassa satulaan. Mitä nokkelin ratkaisu on sitoa hevonen kiinni selkäännousun ajaksi ja sitten päästää se irti. Luonnollisesti hevonen on todella rento ja yhteistyöhalukas tämän jälkeen...

Kaikille näille yhteistä on se, että ihminen tekee tulkintoja hevosen käytöksen suhteen ja pyrkii ratkaisemaan asian omalta kannaltaa yksinkertaisimmin. Entäpä jos tarjolla olisi vielä yksinkertaisempi ratkaisu, joka veisi yhtenä päivänä aikaa vaikkapa vartista puoleen tuntiin, kelpaisiko sellainen?
Ei muuten kelpaa, koska jos tulkinta on ihmiselle itselleen mieluinen, mikään muu tulkinta ei ole vaihtoehto.

Seuraavan kerran, kun mieleesi nousee tulkinta, pysähdy hetkeksi miettimään, voisiko kyse olla kuitenkin jostain muusta. Vaikka siitä, että hevonen ei voi osata enempää, kuin mitä sille on opetettu ja sen motivaatio kasvaa vain onnistumisia tekemällä. Positiivinen vahvistaminen ja johdonmukainen kouluttaminen ei ole huijaamista, vaikka se tekeekin monta asiaa hyvin helpoksi, tehokkaaksi ja toimivaksi.











maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tunnetko hevosesi sisäisen rytmin?

Ei ole lainkaan harvinainen näky, että ratsastaja nousee ratsunsa selkään, ottaa ohjat käteen ja pyytää, käskee tai runttaa ratsunsa liikkeelle. Tai että ratsastaja ei uskalla kerätä ohjia tuntumalle, koska hän on vakuuttunut siitä, että hevonen ryntää holtittomaan laukkaan.

Ratsastajan mukaan "tämä on aina laiska" tai "se on aina alkuun tällainen". Onko tosiaan niin? Olemmeko me ihmiset aina samassa tunnetilassa? Onko meillä kenties ollut huonosti nukuttu yö takana tai liian paljon ajateltavaa?

Sisäinen rytmi on kokonaisvaltainen tila, jossa elävän olennon olemiseen vaikuttaa moni seikka sosiaalisista fyysisiin ja psyykkisiin ärsykkeisiin. Jotta ratsastushetki voisi olla mahdollisimman rento ja molemminpuolin turvallinen, auttaa merkittävästi, jos ihminen uskaltautuu tunnustelemaan hevosen rytmiä. Hevonen luonnollisesti tunnistaa ihmisen rytmin välittömästi ja reagoi sen aiheuttamiseen ärsykkeisiin, vaikkei ihminen niitä tunnistaisikaan.

Tunnetko sinä hevosesi sisäisen rytmin?

perjantai 16. toukokuuta 2014

Ratsastatko kuuraketilla?

Jokainen opettaja ja valmentaja varmasti pyrkii omassa opetuksessaan selkeään, yksinkertaiseen systeemiin, vai pyrkiikö? Olen viimeisten viikkojen, kuukausien aikana miettinyt, kuinka vaikeasti asioita opetetaan ja kuinka monimutkaisia ajatuskuviota ratsastajan pitää pystyä jäsentämään voidakseen vaikkapa pysäyttää hevosen tai pyytää sitä laukkaamaan.

Otetaan esimerkiksi istunnan opettaminen. Mitä kaikkea ratsastajan pitää tietää ja osata, että hän pysyy satulassa eri askellajeissa tai mitä hänen tulee hallita, voidakseen vaikuttaa hevoseen? Millaisia taitoja hän tarvitsee voidakseen vaikuttaa istunnallaan hevoseen ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Miten tämä kaikki harjoittelu ja opettelu vaikuttaa hevoseen? Hevonen oppii koko ajan myös.

Jotta voisimme tarkastella asiaa ratsastajan oppimisen näkökulmasta, olisi hyvä ensin hahmottaa millaisia ohjeita ratsastajalle annetaan ja kuinka niiden toteuttaminen todellisuudessa onnistuu.

"Aktivoi sitä ja tätä" -  "Hengitä sinne ja tänne".

Siinä vaiheessa, kun ratsastaja aloittaa oman kehonsa tarkastelun ja tunnustelun, kaikki ei aina mene käyttöohjeen mukaan alusta loppuun, vaan matkalle mahtuu epäonnistumisia, vääriymmärryksiä ja sattumalta myös niitä onnistumisia.  Ilman tätä pitkää prosessia, joka alkaa tiedosta, jatkuu kokemuksen kautta kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen saattaa olla, että ratsastajan käsitys omasta kehostaan muuttuu moneen kertaan. Entä se hevonen? Aikuisten oikeasti hevosen symmetrialla ja tasapainolla on suurempi merkitys ratsastajan tasapainoon kuin päinvastoin. Tämä on ihan fysiikkaa. Onkin siis perustelua ottaa huomioon myös hevosen tasapaino ja symmetria opettaa hevoselle, mikä on sille kulloinkin kannattavaa ja tämän jälkeen ratsastajan on helpompi lähestyä omaa istuntaansa - suoralla ja tasapainoisella hevosella. On nimittäin ihan faktaa, että molemmat puoliskot ratsukosta ovat suoria ja tasapainoisia suhteessa johonkin - toisiinsa, maahan, aitaan, apuihin jne.

Hifistellen

Viimeisen 10-15 vuoden aikana on hevosalalle tullut runsaasti erilaisia metodeja tai oikeastaan erilaisia lähestymistapoja lähestyä hevosta ja ratsastusta. Monet näistä tarjoavat mahdollisuuden kommunikoida hevosen kanssa tasolla, jota on vaikeaa, ellei mahdotonta mitata tai todentaa muutoin, kuin tarkkailemalla hevosta. Jos ja kun hevosen reaktioista seuraa erilaisia tulkintoja ollaan tiellä, jossa mikään ei oikeastaan perustu mihinkään.

"Nosta energiaasi ja liiku ylöspäin" Nollaa energiasi, niin hevonen pysähtyy".

Kaiken hifistelyn keskellä on hyvä muistaa, että hevonen oppii koko ajan, oli tarkoituksena opettaa sitä tai ei. Se työskentelysetin viimeinen uloshengitys, joka sai hevosen huokaisemaan ja pysähtymään sijoilleen saattoi perustua ihan vain oppimiseen, eikä välttämättä kristallienergian aikaansaamaan kommunikaatioon.

Rakettitiedettä

Pidin taannoin luentoa, jossa pyysin osallistujia listaamaan apuja, joita ratsastuksessa käytetään. Niitä taisi olla yhteensä liki 80 erilaista!!!!, joista konkreettisia apuja, joita voi pienentää, suurentaa, lopettaa, aloittaa ja toistaa tarpeen mukaan samanlaisena oli 2... kaikki loput olivat hyvin abstrakteja ja tästä syytä ne tarkoittivat eri ihmisille eri asiaa ja niistä oli runsaasti varsin monimuotoisia tulkintoja. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että ratsastus on todella monimutkaista ja vaikeaa. On hyvin kummallista, että hevonen ymmärtää siitä hölkäsenpöläystä.

Mielenkiintoinen seikka tässä rakettitieteilyssä on se, millaisia mahdollisuuksia se tekijälleen tarjoaa. Hyvin moni ratsastaja ottaa mielellään kontolleen vastuun siitä, että hänen vinon (!!!) lantionsa vuoksi hevonen ei nosta oikeaa laukkaa tai että hänen jännittyneen lapansa vuoksi hevonen kulkee vinossa koko ajan. Sen sijaan vastuu hevosen kouluttamisesta unohtuu tai se peräti halutaan kieltää kokonaan, koska onhan hevosen dna:han rakennettu tieto siitä, mitä takaneljännekseen hengittäminen tarkoittaa tai että maassa olevan ihmisen rintakehän nostaminen tarkoittaa sitä, että ihmisen tilaan ei saa tulla.

Monimutkainen lähestymistapa kiehtoo joitakin ihmisiä, ja saattaa olla hyvinkin kiehtovaa pyrkiä täydellisyyttä hipovaan istuntaan, pehmeeän katseeseen, näkymättömiin apuihin jne. mutta ENNEN kuin kaikki tämä on 100%sti hallussa,  hevonen oppii koko ajan.

Rakettitiedepiipertämisessä oleva aukko on haastavimmillaan silloin, kun asiat eivät suju strömssin tapaan, koska ilman systeemiä ja konkretiaa on vaikea löytää se mahdollisesti puuttuva palanen, vaan joudutaan lähestulkoon aina palaamaan lähtöruutuun. Ketä tämä motivoi? Hevosta, joka yhä uudelleen ja uudelleen sattumanvaraisesti arvailee mitä mikäkin huokaisu kulloinkin tarkoittaa ja parin kierroksen jälkeen sitä vedetään lopulta suusta. Vaiko ratsastajaa, jonka kaikki huomio on hänessä itsessään, eikä siis hevosessa,  ja kierros toisensa jälkeen hän löytää yhä enempi kehonsa palikoita, jotka eivät tottele toivotulla tavalla.

Tänä päivänä mieluusti muistutan ratsastajia siitä, että jos ratsastus olisi rakettitiedettä, meillä olisi jalkojen välissä hevosen sijaan kuuraketti.

Yksinkertainen on kaunista ja helppoa. Nauttikaa onnistumisista!








keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Keep it simple - stupid

Hevonen on varsin yksinkertainen eläin. Tai niin sitä voisi kuvitella. Ihminen oppijana ei kuitenkaan poikkea hevosesta juurikaan ja sen myötä monimutkaiset selitykset ja hankalasti hahmotettavat asiat vaikeuttavat oppimista.

Vanhan sanonnan mukaan vähemmän on enemmän ja sama pätee ratsastukseen. Pieniin asioihin keskittyminen voi saada aikaan merkittäviä muutoksia. Usein ratsastus- tai valmennustunnilla  kuulee kasapäin ohjeita,: vasen ohja, oikea pohje, käännä sinne ja tue tuolta. Katso tänne ja käännä lantio tuonne ja sitten vielä se rintakehä tähän suuntaan jne...  Tämä kaikki saattaa toimia ja olla tehokasta juuri siinä hetkessä, mutta ratsastajan ja hevosen itsensä tekemät yksinkertaiset oivallukset kantavat hedelmää nopeammin ja pidempään.

Monimutkaiset uloshengityksellä tehtävät siirtymiset sisältävät kasapäin erilaisia vihjeitä hevoselle. Käytännössä ne eivät itsessään kuitenkaan tarkoita yhtään mitään, jos meillä ei ole kontaktia alunperinkään, tai että meiltä puuttuu vaikkapa pidäte ja eteenpäin pyytävä merkki.

Mietipäänpä hetkinen tilannetta, jossa ratsastaja haluaa hevosen siirtyvän laukkaan, kuinka monta erilaista merkkiä sinä tiedät? Minä tiedän ainakin laukkapohkeet, ne legendaariset pohkeet, joista toinen menee eteen (siis hevosen kainaloon) ja toinen taakse (sinne nälkäkuoppaan). Ja näille perusteena on se (tai siis ainakin yksi niistä), että sisäpohje nostaa laukan ja ulkopuohje pitää hevosen suorana??! Ja sitten vielä molemmat ohjat tekevät omaa juttuaan - sisäohja asettaa ja taivuttaa (lue:rajoittaa sisäetujalan liikettä) ulko-ohja pitää vastaan, eli tukee?! ja sitten vielä taivuttaa hevosta sisäpohjkeen ympärille. Että mitä?

Nooh, ei tässä vielä kaikki, jonkun toisen metodin mukaan pitää ensin opetella  ainakin 4 erilaista ohjasotetta, joita pyörittelemällä ja suuntaa vaihtamalla hevosen painoa voidaan siirtää jalalta toiselle, kunnes se lopulta on siellä ulkotakajalalla ja sitten luodaan impulssia ja päästetään se laukkaamaan... huh..

Päätin kerran kysyä hevoselta, että haluatko laukata ja se vastasi että joo. Siihen tarvittiin aktiivisuutta, suora hevonen ja yksi merkki.  En välitä tänä päivänäkään tehdä asioista liian monimutkaista. Se ei tee tehtävistä harjoituksista yhtää hienompia tai arvokkaampia. Yksinkertainen on kaunista. Ja helppoa.



tiistai 6. toukokuuta 2014

Älä korjaa sitä mikä ei ole rikki

Hevosen kouluttaminen on elinikäinen projekti, jossa vaatimustaso nousee pikkuhiljaa. Tai näin sen olisi hyvä olla. Kun kohdalle osuu hevonen, jolla on jo olemassa kokemusta ihmisistä ja ymmärrystä ratsastuksesta ja siinä käytettävistä avuista, ollaan viidakossa täynnään informaatiota.

Koska mielipiteitä oikein tekemisestä on yhtä paljon kuin neuvonantajia, saattaa hevosenomistaja silloin tällöin eksyä harhaan kuunnellessaan ulkopuolelta tulevia tulkintoja, neuvoja ja ohjeita. Tämä on tietysti täysin luonnollista ja mielipiteiden jakaminen on monessa suhteessa hyvin antoisaa. Hevosen näkökulmasta tähän liittyy myös riskejä.

Jos tätä asiaa tarkastellaan hieman yksinkertaistetusti, niin otetaan esimerkiksi hevonen, joka vastustaa ratsastajan käyttämiä apuja. Ulkopuolelta tarkasteltuna saatetaan nähdä, että hevonen ei reagoi ratsastajan pohkeeseen tai että hevonen vastustaa ohjasotteita. Ratsastajasta saattaa myös tuntua siltä, että hevonen ei kuuntele tai se on tottelematon. Joskus kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa olla kyse siitä, että ratsastajan avut ovat liian voimakkaita tai epäselviä, jolloin hevonen ratkaisee tilanteen olemalla reagoimatta niihin. Joskus taas kyse voi olla siitä, että hevosen asento on siinä määrin epämiellyttävä tai hankala, että sen on mahdoton toteuttaa ratsastajan pyyntöjä. Luonnollisesti myös kipu, jännitys tai stressi estää hevosta reagoimasta sille esitettyihin pyyntöihin.

Edellämainittujen itsestäänselvyyksien lisäksi on ongelmia kohdatessa hyvä muistaa, että ennen kuin voimme odottaa hevosen reagoivan apuihin odotetulla tavalla, on syytä tarkistaa, että se ymmärtää käytettävät avut. Ei ole lainkaan harvinaista, että hevosen eteenpäinpykimys, tai miksi sen halua liikkua sitten kutsutaankaan, saattaa olla seurausta stressistä tai tasapainottomuudesta. Hevosen rentouduttua ja löydettyä paremman tasapainon sen eteenpäinpyrkimys saattaa vähentyä ja ollaankin tilanteessa, jossa huomataan, että hevonen ei esimerkiksi ole oppinut eteenpäin pyytävää pohjemerkkiä lainkaan.

Lisäksi hevosen aiemmin opittu vaikuttaa luonnollisesti sen reagoimiseen uusia asioita opiskellessa. Mikäli hevonen on esimerkiksi oppinut, että ratsastajan vaikutus ohjastuntumalla aiheuttaa sille epämukavuutta ja epätasapainoa, se saattaa pyrkiä kaikin tavoin välttelemään tuntumaa. Tämä voi ilmentyä niin, että hevonen liikuttaa päätään ja kaulaansa asentoon, jossa ratsastajan on vaikea tai mahdoton säilyttää tuntuma hevoseen tai se saattaa pyrkiä lisäämään vauhtia aina, kun pienikin vihje kertoo ratsastajan keräävän ohjia käteensä.

Sen sijaan, että lähestyisimme edellä kuvattuja ongelmia opettamalla hevoselle uusia apuja ja sen myötä tapoja reagoida haluamallamme tavalla, nopeampi tie voi löytyä siitä, että lähestymme hevosta sellaisin avuin ja sellaisella kontaktilla, joka ei aiheuta hevosessa vielä mitään reaktiota.

Seuraavan kerran satulaan istuutuessasi voit kysyä itseltäsi millaisen tuntuman hevosesi hyväksyy tänään? Muuttuko tuntuma ratsastuskerran aikana? Ja jos muuttuu, miten? Tekemällä havaintoja ja tunnustelemalla hevosta, pääsemme helpoimmin vuorovaikutukseen, jossa ratsastajan ei tarvitse voimistaa apujaan ja hevosen on mahdollista ymmärtää ja reagoida ratsastajan toivomalla tavalla. Ja yllätävää kyllä, saatamme huomata, että mitään ongelmaa ei koskaan ollutkaan...

Aurinkoisia ratsastushetkiä!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Tuntumalla

Tuntuma - kontakti - peräänanto - myötääminen, paljon käsitteitä, joita voidaan tulkita monella eri tavoin. Vai voidaanko? Se käsityksen mukaan, joka minulla tällä hetkellä on ratsastuksesta ja hevosen tasapainosta, sen keskiössä on tuntuma/kontakti, joka tarkoittaa ratsastajan ja hevosen välistä yhteyttä, tilaa, jossa ratsastaja ei ole hevoselle ärsyke. Ratsastaja on yhtä kuin istunta =paino+jalat+kädet, jotka ovat yhteydessä hevoseen, kommunikoivat, välittävät apuja (joiden tarkoitus on auttaa hevosta) ja ohjaavat hevosen liike-energiaa kulloinkin haluttuun suuntaan, halutussa asennossa ja askellajissa.
 Yksinkertaista, eikö totta?

Monimutkaisen tästä tuntumasta tekee ratsastaja. Kun ratsastaja on kontaktissa hevoseen ja tuntuma on hevosen hyväksymä,  se pystyy kehoaan ja asentoaan muuttamatta jatkamaan tekemistään, ollaan tilassa, johon palaaminen eli myötääminen on hevoselle palkkio sen reagoidessa ratsastajan aiheuttamaan ärsykkeeseen, eli apuun.

Mikäli hevonen ei hyväksy tuntumaa, siihen voi olla monta syytä, yleisimpiä syitä ovat liian karkea apujen käyttö, liiallinen ärsykkeiden määrä tai se, että hevonen ei ole koulutettu a. sietämään tuntumaa ja b. erottamaan tuntumaa avuista.

Ennenkuin ratsastaja voi ylipäätään aloittaa apujen käytön ja sen myötä hevoseen vaikuttamisen, on aina syytä tarkistaa, millaisen tuntuman hevonen hyväksyy. Tämä tuntuma vaihtelee hevosen iän, kunnon ja koulutustason mukaan ja jopa joka ratsastuskerta ja sen sisällä tehtävissä siirtymisissä. Tasaisen ja selkeän ohjastuntuman löytämisen avain on ratsastaja itse. Ennenkuin hevonen on oppinut sietämään ja pyrkimään tiettyyn tuntumaan, apujen käyttö (ärsykkeet) ovat vailla paluuta ideaalitilanteeseen, jota hevonen oppi tavoittelemaan.

Hyväksyykö sinun hevosesi tuntuman ja osaako se pyrkiä siihen?




maanantai 31. maaliskuuta 2014

Hevonen on tärkein

Sain juuri I-tason valmentajakoulutuksen päätökseen ja halusin jakaa kanssanne niitä ajatuksia, joita eri valmentajien tapaaminen ja valmennusten seuraaminen on nostanut mieleeni.

Ensinnäkin on tarpeen muistuttaa, että nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä siten edusta ketään tai mitään muuta instanssia.

Suomen hevosmekassa Ypäjän Hevosopistolla on pitkät perinteet hevosalan ammattilaisten kouluttamisessa, sekä kilparatsastuksen eteenpäinviemisessä. Kohteliasta ja siistiä ratsastusta korostetaan joka käänteessä ja hevosen hyvinvointi nostetaan ykkösasiaksi. Missä tämä sitten näkyy? Maamme suurin oppilaitos, jossa tietoataitoa ja osaamista on yllin kyllin, näkee valitettavan paljon myös rumaa ratsastusta ja epäeettistä hevosen käsittelyä. Miksi?

Pohdittuani asiaa yön yli, tulin siihen tulokseen, että kauniiden sanojen ja ihanteiden takaa harvoin löytyy perusteluita kysymykseen Miten?

Ratsastuskulttuurimme on varsin nuorta ja silti he arvostetuimmat osaajat ja tietäjät ovat jo eläneet hevosten parissa useita vuosikymmeniä. Olisi silti hyvä muistaa, että nuoremmat sukupolvet ovat saattaneet elää jo aikaa, jossa hevosen rooli ihmisen parissa on jotain ihan muuta kuin pelkkä palvelija. Lisäksi nuoremmille sukupolville on ollut tarjolla tietoa maailmanlaajuisesti jo parin vuosikymmenen verran. Ei siis ole lainkaan harvinaista tavata 13-vuotias, joka osaa niin oppimisteorian, kuin sen käytäntöön soveltamisen paremmin kuin isoisoisänsä, jolla toki kiistatta on koettua elämää ja sen tarjoamia kokemuksia monin verroin. Missä vaiheessa kokemukset ja niiden tuoma tieto voidaan laittaa vaakakuppiin tuoreen ja ajantasaisen tiedon kanssa? Etenkin, kun jälkimmäinen ei kovinkaan usein perustu mutuun, vaan tutkittuun tietoon, esim hevosen fysiologiasta, sen oppimiskyvystä ja sen lajityypillisten ominaisuuksien tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun tarkastellaan asiaa käytännön tasolla (jota aina peräänkuulutetaan), nykytiedon tarjoamat mahdollisuudet edellyttävät ihmiseltä johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä. Sekä tietysti ymmärrystä siitä, kuinka oppimisprosessi etenee. Käytännössä tarvitsee muistaa vain kaksi asiaa: hevonen pyrkii  tilaan, jossa painetta ei ole ja että se, mitä vahvistat, yleistyy.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että väärää asentoa, virheellistä liikettä tai huonoja hyppyjä ei kannata harjoitella lainkaan. Jokainen virheellisesti suoritettu tehtävä jää hevosen kehomuistiin ja saattaa nousta sieltä pinnalle tilanteessa, joka esim. muistuttaa tilannetta, jossa se oppi ko. asian.

Tämänhän me kaikki jo tiedämme, eikö totta? Siksi onkin kummallista havaita, että monikaan ihminen ei tiedosta lainkaan omaa tekemistään ja sen seurauksia. Olisiko tässä siis oppilaitoksilla, kuten esimerkiksi Ypäjän Hevosopistolla sauma muuttaa vanhanaikaista ratsastus- ja hevosenkoulutuskulttuuriamme nykypäivän suuntaan ja kultajyvien poimimisen sijaan tutustua moderniin tietoon ja lähteä kehittää kouluttamista ja valmentamista suuntaan, joka tutkitusti lisää hevosten hyvinvointia kaikilla tavoin?

Tähän loppuun haluan esittää nöyrimmän kiitokseni Matti Kuuselle, joka kansantajuisesti, lempeästi ja huumorilla höystetysti sivisti meitä valmentajaopiskelijoita stewardin tehtävistä. Päällimmäiseksi nousivat esiin hevosen hyvinvointi, sääntöjen noudattaminen ja oikea - positiivinen asenne. Kiitos ja anteeksi eivät maksa mitään, mutta jonain päivänä ne nostavat hymyn toisenkin huulille.

Vaikka stewardia näemme kilpailupaikoilla, jokainen meistä hevosihmisistä olemme omassa ammatissamme stewardeja - hevosen edunvalvojia. Kantakaamme tätä rooliamme nöyryydellä ja ylpeydellä.  Hevosen parhaaksi.






keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Poimitko oikeat jyvät? Osa 2.

Palasin pari päivää sitten Varsinais-Suomen valmennusreissulta, jossa tapasin sekä vanhoja tuttuja, että uusia oppilaita. Kiitos kaikille heille! Ihailtavaa oli myös katsojien määrä. Käytännössä kaikki ne oppilaat, jotka sallivat ulkopuolisia katsojia paikalle, saivat niitä myös.

Nyt seuraa varoituksen sana katsojille:

Kun seuraat valmennustuntia, näet samaan aikaa sekä ratsastajan, että hevosen koulutusta.  Kentän laidalta on helppo nähdä ja tunnistaa ainakin se, mikä menee väärin. Valmennustilanteessa minä näen ne virheet myöskin, mutta ammattiosaamista on kyky erotella kaikki se, mikä on tarkoituksenmukaista korjata.

Ratsastajan tasapainoinen istunta on kaiken a ja o, ainakin apujen oikea-aikaisen käytön, sekä hänen fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Hevosen kouluttaminen rennoksi, aktiivikseksi ja tasapainoiseksi on kuitenkin vielä tärkeämpää.
Oikein koulutettu hevonen pitää huolen itsestään ja sallii ratsastajan hakevan omaa tasapainoaan. Luonnollisesti tällainen prosessi edellyttää sitä, että ratsastaja tiedostaa omat virheensä, eikä rankaise hevosta siitä, että se kokee mahdollisesti epätasapainoisen ratsastajan tiedostamattomat eleet tai liikkeet ärsykkeinä, joihin sen tulisi reagoida.

Korjaamolla

Siinä vaiheessa, kun näen ratsukon verryttelevän, teen havaintoja ensisijaisesti siitä, miten hevonen reagoi ratsastajan apuihin ja miten ratsastaja vastaa hevosen reagointiin. Millaisia havaintoja hän tekee ja kuinka hyvin hän onnistuu löytämään mahdolliset "sinne päin" hevosen tekemät yritykset. Mitä paremmin ratsastaja kykenee oivaltamaan hevosen yrityksen, sitä helpompaa heidän tulevaisuutensa yleensä on, koska sitä oivaltamista ja arvaamista hevosen elämä on. Joka päivä.

Kun ratsastaja haluaa muuttaa jotakin hevosen liikkumisessa tai reagoimisessa, joudutaan yleensä aina alkuun kokeilemaan. Joskus kaikki valmennukset ja ratsastukset ovat pelkkää "hakuammuntaa". Etsimistä ei tarvita siksi, etteikö olisi jo tiedossa, mitä, vaan miten.

Valmennustuntien seuraamisen suurin anti voi olla se, että katsoja voi löytää ymmärryksen erilaisiin lähestymistapoihin tai että hän voi oivaltaa, ettei olekaan yksin jonkun ongelman kanssa. Se, mitä ratsukon opettamisen/valmentamisen sivusta seuraaminen EI TARJOA, on suoria ratkaisuita, työkaluja juuri Sinun hevosellesi sopivia harjotteita. Jotta mitä tahansa näkemäänsä voisi soveltaa käytäntöön, on hyvä omata ensin erittäin selkeä ymmärrys oman hevosensa ja itsensä korjauskohteiden tiimoilta, sekä ymmärrys omasta osaamistasostaan. Ilman näitä jokin juuri oleellinen saattaa jäädä ymmärtämättä ja sen sijaan, että auttaisi kohti toivottua päämäärää, se saattaakin saada aikaa lisää ongelmia.

Katsomisen voima

Hyvän ratsastuksen näkeminen tekee aina hyvää. Kun näet ratsukon, jonka työskentely hivelee esteettistä silmääsi, kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomiota rentouteen, rytmiin ja harmoniaan. Edellämainituiden vastakohtia ovat jännittyneisyys, ratsastajan ja hevosen rytmirikkoisuus ja kokonaisvaltainen väkinäisyys.
Vaikka koulutustilanteissa näitä saattaakin esiintyä, niihin on aina jokin syy. Harvemmin mikään muu kuin liian vaativa harjoitus. Joko ratsastajalle tai hevoselle.
Hevonen ei koskaan kiusallaan vastusta, vaan se pyrkii olemaan mahdollisimman tasapainoinen jo ihan lajityypillisesti. Se ei myöskään halua olla hankala tai tottelematon, ainakaan, jos se on hyvin koulutettu. Kun näet ratsukon, jolla toistuvasti on havaittavissa ongelmia, älä katso mitä ongelmia, vaan katso syvemmälle. Miksi? Onko tehtävä liian vaikea? Onko hevosen liian vaikea ymmärtää tai vastaanottaa apuja? Ovatko ratsastajan avut epäselviä tai ristiriitaisia? Onko valmennus/treenitunnin ilmapiirissä parantamisen varaa?

Ennen yksittäisen tehtävän tai harjoituksen nappaamista omaan työskentelyysi, pohdi, olisiko siitä sinulle ja hevosellesi hyötyä, jos, niin miksi. ja pystytkö toteuttamaan sen samalla tavoin, kun näkemäsi ratstukko kykeni ohjauksessa?

Katsokaa, kyselkää ja kyseenalaistakaa!