keskiviikko 14. elokuuta 2013

Tärkein opettajani - Hevonen

Suurin innoittajani ja opettajani sulki silmänsä ja huokaisi viimeisen kerran. Oli aika päästää irti ja tehdä hevosenomistajan ikävin velvollisuus, päättää, milloin vihreiden laitumien portti aukeaa.

Monet pitkänlinjan hevososaajat sanovat, että kaikesta tiedosta ja kokemuksista huolimalla hevonen on se paras ja tärkein opettaja. Olen samaa mieltä. Nyt kun katson yli 16 vuotta kestänyttä yhteistä kavioliittoamme, väliin poskelle vierähtää kyynel ja välillä taas huulille nousee hymy. Tähän aikaan on mahtunut paljon kokemuksia, jotka ovat muokanneet meitä molempia. Ne ovat hioneet särmää, lisänneet ymmärrystä ja antaneet uusia oivalluksia.

Kun muistelen, millainen Hevonen pihalleni astui ulos trailerista pääsisäisenä 1997 ja mietin mihin me näiden vuosien aikana pääsimme, olen sanaton. Vuosiin on mahtunut kuljetusonnettomuus, josta Hevosen ei pitänyt selvitä. On ollut kiusallista kesäihottumaa, kaviokuumeita, hankkarivammaa ja vaikka mitä. Aina olen uskonut, että vastoinkäymiset on tarkoitettu voitettavaksi ja niin on käynytkin. 
Naurun hetkiä, kun laitumelta karannut lauma laukkaa luokseni vihellyksestä Hevosen johtamana. Suuria tunteita, kun ensimmäisen kerran uskaltauduin laukkaamaan ilman varusteita. 

Näiden vuosien aikana Hevonen opetti kymmeniä - satoja ihmisiä hevostaidon ja klassisen ratsastuksen maailmaan. TerapiaHevonen- sanoi moni, joka pelkäsi laukkaamista, mutta niin varovasti ja lempästi Hevonen kannatteli pelkäävää ratsastajaa selässään. Viisas Hevonen -, sanoi moni, joka ensimäisen kerran ohjasajoi Hevosta, joka lempeästi viisaudellaan tulkitsi aloittelijan apuja, välillä naurunsekaiseen hämmennykseen saakka.
Luotettava Hevonen -sanoi mieheni, joka täysin kokemattomana hevosihmisenä luotti hevoseen viimeiseen saakka ja näki siinä iän tuoman ymmärryksen ja kokemuksen, jota harva ihminen kykenee edes hahmottamaan.
JohtajaHevonen - joka kasvatti kymmeniä varsoja ja nuoria hevosia laumassaan, jokaisella kohtaamisellaan näytti mallia, miten hyvä ihminen on ja kuinka ihmisen saa tekemään hevoselle hyviä asioita.
Tärkein opettaja - minä tunnen sen jokaisen hörähdyksen ja tunnistan turpakarvan ja korvan asennosta, millä jalalla se aamulla oljiltaan nousi. Ilman hevosta en olisi koskaan ajautunut kouluttamaan hevosia työkseni. Ilman Hevosta, en olisi opettaja, joka joka päivä voi oppia uutta.

Rakkaus hevosia kohtaan ei sammu koskaan, vaikka yksi kavioliitto on päättynyt. Kukaan tai mikään ei korvaa hevosta, vaan yhteiset kokemuksemme auttavat minua selviytymään tästä surusta. On aika katsoa eteenpäin ja surra kun surettaa. Sydämestäni kiitän Hevosta. 
Lepää rauhassa rakas opettajani.