perjantai 16. toukokuuta 2014

Ratsastatko kuuraketilla?

Jokainen opettaja ja valmentaja varmasti pyrkii omassa opetuksessaan selkeään, yksinkertaiseen systeemiin, vai pyrkiikö? Olen viimeisten viikkojen, kuukausien aikana miettinyt, kuinka vaikeasti asioita opetetaan ja kuinka monimutkaisia ajatuskuviota ratsastajan pitää pystyä jäsentämään voidakseen vaikkapa pysäyttää hevosen tai pyytää sitä laukkaamaan.

Otetaan esimerkiksi istunnan opettaminen. Mitä kaikkea ratsastajan pitää tietää ja osata, että hän pysyy satulassa eri askellajeissa tai mitä hänen tulee hallita, voidakseen vaikuttaa hevoseen? Millaisia taitoja hän tarvitsee voidakseen vaikuttaa istunnallaan hevoseen ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Miten tämä kaikki harjoittelu ja opettelu vaikuttaa hevoseen? Hevonen oppii koko ajan myös.

Jotta voisimme tarkastella asiaa ratsastajan oppimisen näkökulmasta, olisi hyvä ensin hahmottaa millaisia ohjeita ratsastajalle annetaan ja kuinka niiden toteuttaminen todellisuudessa onnistuu.

"Aktivoi sitä ja tätä" -  "Hengitä sinne ja tänne".

Siinä vaiheessa, kun ratsastaja aloittaa oman kehonsa tarkastelun ja tunnustelun, kaikki ei aina mene käyttöohjeen mukaan alusta loppuun, vaan matkalle mahtuu epäonnistumisia, vääriymmärryksiä ja sattumalta myös niitä onnistumisia.  Ilman tätä pitkää prosessia, joka alkaa tiedosta, jatkuu kokemuksen kautta kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen saattaa olla, että ratsastajan käsitys omasta kehostaan muuttuu moneen kertaan. Entä se hevonen? Aikuisten oikeasti hevosen symmetrialla ja tasapainolla on suurempi merkitys ratsastajan tasapainoon kuin päinvastoin. Tämä on ihan fysiikkaa. Onkin siis perustelua ottaa huomioon myös hevosen tasapaino ja symmetria opettaa hevoselle, mikä on sille kulloinkin kannattavaa ja tämän jälkeen ratsastajan on helpompi lähestyä omaa istuntaansa - suoralla ja tasapainoisella hevosella. On nimittäin ihan faktaa, että molemmat puoliskot ratsukosta ovat suoria ja tasapainoisia suhteessa johonkin - toisiinsa, maahan, aitaan, apuihin jne.

Hifistellen

Viimeisen 10-15 vuoden aikana on hevosalalle tullut runsaasti erilaisia metodeja tai oikeastaan erilaisia lähestymistapoja lähestyä hevosta ja ratsastusta. Monet näistä tarjoavat mahdollisuuden kommunikoida hevosen kanssa tasolla, jota on vaikeaa, ellei mahdotonta mitata tai todentaa muutoin, kuin tarkkailemalla hevosta. Jos ja kun hevosen reaktioista seuraa erilaisia tulkintoja ollaan tiellä, jossa mikään ei oikeastaan perustu mihinkään.

"Nosta energiaasi ja liiku ylöspäin" Nollaa energiasi, niin hevonen pysähtyy".

Kaiken hifistelyn keskellä on hyvä muistaa, että hevonen oppii koko ajan, oli tarkoituksena opettaa sitä tai ei. Se työskentelysetin viimeinen uloshengitys, joka sai hevosen huokaisemaan ja pysähtymään sijoilleen saattoi perustua ihan vain oppimiseen, eikä välttämättä kristallienergian aikaansaamaan kommunikaatioon.

Rakettitiedettä

Pidin taannoin luentoa, jossa pyysin osallistujia listaamaan apuja, joita ratsastuksessa käytetään. Niitä taisi olla yhteensä liki 80 erilaista!!!!, joista konkreettisia apuja, joita voi pienentää, suurentaa, lopettaa, aloittaa ja toistaa tarpeen mukaan samanlaisena oli 2... kaikki loput olivat hyvin abstrakteja ja tästä syytä ne tarkoittivat eri ihmisille eri asiaa ja niistä oli runsaasti varsin monimuotoisia tulkintoja. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että ratsastus on todella monimutkaista ja vaikeaa. On hyvin kummallista, että hevonen ymmärtää siitä hölkäsenpöläystä.

Mielenkiintoinen seikka tässä rakettitieteilyssä on se, millaisia mahdollisuuksia se tekijälleen tarjoaa. Hyvin moni ratsastaja ottaa mielellään kontolleen vastuun siitä, että hänen vinon (!!!) lantionsa vuoksi hevonen ei nosta oikeaa laukkaa tai että hänen jännittyneen lapansa vuoksi hevonen kulkee vinossa koko ajan. Sen sijaan vastuu hevosen kouluttamisesta unohtuu tai se peräti halutaan kieltää kokonaan, koska onhan hevosen dna:han rakennettu tieto siitä, mitä takaneljännekseen hengittäminen tarkoittaa tai että maassa olevan ihmisen rintakehän nostaminen tarkoittaa sitä, että ihmisen tilaan ei saa tulla.

Monimutkainen lähestymistapa kiehtoo joitakin ihmisiä, ja saattaa olla hyvinkin kiehtovaa pyrkiä täydellisyyttä hipovaan istuntaan, pehmeeän katseeseen, näkymättömiin apuihin jne. mutta ENNEN kuin kaikki tämä on 100%sti hallussa,  hevonen oppii koko ajan.

Rakettitiedepiipertämisessä oleva aukko on haastavimmillaan silloin, kun asiat eivät suju strömssin tapaan, koska ilman systeemiä ja konkretiaa on vaikea löytää se mahdollisesti puuttuva palanen, vaan joudutaan lähestulkoon aina palaamaan lähtöruutuun. Ketä tämä motivoi? Hevosta, joka yhä uudelleen ja uudelleen sattumanvaraisesti arvailee mitä mikäkin huokaisu kulloinkin tarkoittaa ja parin kierroksen jälkeen sitä vedetään lopulta suusta. Vaiko ratsastajaa, jonka kaikki huomio on hänessä itsessään, eikä siis hevosessa,  ja kierros toisensa jälkeen hän löytää yhä enempi kehonsa palikoita, jotka eivät tottele toivotulla tavalla.

Tänä päivänä mieluusti muistutan ratsastajia siitä, että jos ratsastus olisi rakettitiedettä, meillä olisi jalkojen välissä hevosen sijaan kuuraketti.

Yksinkertainen on kaunista ja helppoa. Nauttikaa onnistumisista!








3 kommenttia:

  1. Hyvin ajoitettu teksti ja aivan täyttä asiaa taas kerran! :) Tuskin haittanee jos linkitän tämän omaan postaukseeni aiheesta, jos joku lukijoista tahtoo syventyä aiheeseen enemmän kuin vain minun kokemuksieni kautta?

    VastaaPoista
  2. Ei haittaa. Mieluusti saa jakaa =)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista pohdintaa. Ymmärrän tekstin pointin, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että energiat ymv. ovat juuri sitä yksinkertaisuutta, johon pitäisi pyrkiä. Haaste on vaan se, että teknistyminen on etäännyttänyt meidät siitä, minkä pitäisi olla luonnollista. Sen sijaan, että kuuntelisimme ja kommunikoisimme kehollamme, toivomme ja oletamme, että valmentaja osaa kertoa meille, mistä napista pitää painaa, että hevosen saa toimimaan. Ja niin se ei valitettavasti mene – ei ainakaan niiden hevosten kanssa, joihin minulla on ollut kunnia tutustua.

    VastaaPoista