Eräs asiakkaani ja hyvä ystäväni lausui suuren viisauden vuosia sitten: " Vaikka maailmassa on kuinka paljon tietoa ja osaamista tarjolla, olet lopulta aina yksin hevosesi kanssa. Pitää vaan luottaa siihen, mikä tuntuu oikealta."
Ja tämä pitää niin paikkaansa.
Luin tänä aamuna artikkelin koskien Särkänniemen delfiinien kohtaloa ja varsin kouriintuntuvasti näen yhteyskohtia tässä tilanteessa siihen hetkeen, jolloin hevosen omistaja tekee hevostaan koskevia päätöksiä.
Missä ja miten sen pitäisi saada asua ja elää? Pihatossa, tallissa, kengättä, kengillä, laumassa, yksin, loimitettuna talvet vai ilman loimea. Pitääkö sitä kouluttaa, vai eikö pidä? Meneekö se mahdollisesti hukkaan, jos sillä ei kilpailla tai jos kilpaillaan, onko se yhtä kuin kiusaaminen? Millä tavalla sitä pitäisi kouluttaa ja treenata?
Olosuhteiden muuttuminen on hevoselle aina stressi, se on rutiinien orja ja sen myötä kaikki muutokset vaikuttavat siihen. Vaikka tarjoaisit hevosellesi vuosien täysihoitotallissa asumisen jälkeen mahdollisuuden omassa pihassa olevaan pieneen maalaistalliin ja lajitovereiden kanssa kokopäivätarhauksen, saattaa hevonen alkuun stressaantua. Jos vaihdat ratsastuksen lajia, valmentajaa tai koulutusmenelmää, kaikki muutokset voivat aiheuttaa hevoselle stressin. Myös oppiminen ja se positiivinen vahvistaminen.
Ilman ymmärrystä kokonaisuudesta, ilman tietoa ja kokemusta, saattaa tehdä virhearvioita. Kuinka niitä kokemuksia ja ymmärrystä sitten voi hankkkia, etenkään, kun mielipiteitä on joka lähtöön. Toinen toistaan ammattimaisempia.
Luota itseesi ja siihen tunteeseen, jonka hevonen sinussa synnyttää. Ilman tätä tunnetta ja sen kuuntelemista heität ehkä tahtomattasi vastuun jollekulle muulle. Kaikki ei aina ole sitä miltä se näyttää ja kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa. Jos joku asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, maistele ja tunnustele, onko se myös niin.
Eilen illalla valmennuspäivän päätteeksi viimeinen asiakas oli 3 kk:n ikäinen orivarsa. Olimme ilta yhdeksältä laitumella, jossa se viettää varsan ensimmäistä kesää emänsä ja kahden muun hevosen kanssa. Kuinka ollakaan, emä toi varsan luoksemme - kuin iltapäiväkerhoon ja kävimme lyhyesti läpi, mitä kaikkea sille on jo opetettu. Kun uusi asia oli sille esitelty ja tehty muutama toisto, omistaja kysyi minulta: pitäisikö jättää tähän? Vastasin, että jos teet kerran vielä.... hän teki ja varsa laukkasi emänsä luokse.
Sen pituinen se.
Ei sentään, vaan jäimme ihastelemaan luonnon ääniä ja metsän taakse laskevaa aurinkoa ja hetken päästä varsa halusi uuden lähestymisen, josta se palkkioksi sai paljon rapsutuksia. Seuraavalla kerralla omistaja luottaa taatusti omaan tunteeseensa, eikä muiden ehdotuksia.
Ihana teksti Minna, jälleen kerran! :-)
VastaaPoista