keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Vältä ruokapalkintoa, jos...

1. et halua, että hevonen innostuu tai kiihtyy tekemisestään
2. et halua, että hevonen pitää sinusta enemmän siksi, että tietää sinulla olevan porkkanoita taskussa
3. pelkäät, että luopumisen opettamisesta huolimatta hevonen alkaa purra kaikkia ihmisiä
4. et pidä siitä, että hevonen saa ylipäätään makupaloja
5. sinulle on tärkeämpää se, että hevonen tottelee sinua kuin se, että se haluaa tehdä asioita oma-aloitteisesti
6. mieluummin ryhdyt hevosen kanssa kädenvääntöön, kuin neuvottelet sen kanssa ja pyrit motivoimaan sitä
7. pelkäät, että sinulle nauretaan, koska on naurettavaa syötellä hevosta oppimisen toivossa
8. luulet, että pelkkä porkkana kouluttaa hevosta
9. olet huolissasi siitä, että jonain päivänä hevonen häätää sinut talliin ja kapuaa sohvallesi osoittaakseen kunnioituksen puutetta
10. ennenkaikkea olet sitä mieltä, että hevosen ei tarvitse haluta mitään palkaksi siitä työstä, jota se sinun vuoksesi tekee.


torstai 22. lokakuuta 2015

Porkkanaa ja sirkushuveja 4YourHorsessa

Olen pari päivää pohtinut, kannattaako aiheen tiimoilta blogata, koska selittelyltä se kuitenkin vaikuttaa. Ja sitähän se onkin.

Ensimmäinen kysymys lienee se, mikä meni vikaan? Ei mikään. Areenalla hevoset ja ratsastajat tekivät juuri sitä, mitä he olivat harjoitelleet ja suoriutuivat tekemisessään melkolailla sillä tasolla mihin olivat ennen tapahtumaa päässeet.  Olimme tavanneet näitä ratsukoita noin kerran viikossa 4-6 viikon ajan ja loppuharjoittelu on ollut heidän vastuullaan, resurssit, ajankäyttö jne huomioonottaen. Siten lähtötilanne, käytettävissä ollut harjoitteluaika ym. huomioiden jokainen heistä teki erinomaisen suorituksen.

Ratsukkovalinnoista

Olemme Jaanan kanssa tehneet yhteistyötä jo useita vuosia ja siten keskinäisessä viestinnässämme  ei ole mitään valittamista. Millainen taustatyö tämänkaltaiseen tapahtumaan pitää sitten tehdä? Olimme esiintymässä heinäkuussa HETA 2015 -tapahtumassa ja jälkipuinneissa kritisoitiin sitä, että esityksemme oli huonosti valmisteltu, lähtötilannetta ei selitetty, eikä mitään muutakaan. Ulosanti oli epäselvää ja toinen hevonen oli liian valmiiksi koulutettu, helppohan sellaisen kanssa on esiintyä.

Päätimme ottaa tästä opiksemme ja muuttaa suunnitelmaa. Pyysimme esitykseemme mukaan sellaisia ratsukoita, joiden hevosille HIHS-areena ei todennäköisesti aiheuta sydänkohtausta ja lisäksi sellaisia ratsastajia, jotka todennäköisesti uskaltaisivat ottaa haasteen vastaan:  opetella itse jotain täysin uutta ja kouluttaa hevoselleen jotain sille uutta.

Jotta tämä hevoselle uusi ei olisi liian kaukaa haettua, päädyimme pyytämään mukaan sekä este- että valjakkohevosen. Molemmat näistä joutuvat omassa leipälajissaan laukkaamaan ja kääntymään laukassa. Mitä paremmin käännös olisi keskitetty, sitä taloudellisempaa se on radalla on. Yksi ratsukko valikoitui mukaan siksi, että kyseisen hevosen oppimishistoriaan liittyi huomattava tuntuman välttely ja suorastaan vaarallinen käytös ratsain. Tämän hevosen kohdalla yksi oleellinen asia on sen liikkumisasento, joka jo itsessään on estänyt ratsastajan apujen vaikutuksen. Tästä lisää myöhemmin.

Muutoin täytyy sanoa, että pitkään aikaan minulla ei ole ollut yhtä hauskaa kuin Aadan, Miljan ja Nean kanssa treenatessa. Kunnianhimo, määrätietoisuus ja ratsastustaito näkyi jokaisessa treenissä vievän palikoita eteenpäin. (lähtötilanne olisi ollut varmasti hyvä näyttää areenalla isolla screenillä)...

Muuttujat

Ihan alunperin tarkoituksena oli, että kanssamme esiintyy myös ratsukko, jonka kanssa meillä on jo pitkä yhteistyö. Ensimmäisenä jouduimme toteamaan, että Jaana Kivimäki ja Grivis ovat estyneitä siksi, että Grivis ei ole toipunut vanhasta vammastaan ja että Jaana on koko syksyn ulkomailla.

 Vararatsukko Linda Ikonen ja Princess' Passion joutuivat perumaan osallistumisensa "Pampulan" loukkaantumisen vuoksi viime metreillä. Tässä tilanteessa meidän oli varauduttava siihen, että puolen tunnin esitys tehdään viimeisen kuukauden ajan treenattujen ratsukoiden kanssa. Alustavan käsikirjoituksen mukaan olisimme päässeet esittämään eri tasolla olevia ratsukoita ja viimeisenä Linda ja Pampula olisivat näyttäneet, mihin puolentoista vuoden yhteistyö on vienyt. Nyt se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Olisiko tässä vaiheessa kannattanut perua koko juttu? Viikkoa ennen, ehkä. Ei peruttu kuitenkaan.

Kenelläkään meistä ei ollut aiempaa kokemusta tämänkaltaisessa suurtapahtumassa esiintymisestä, joten jokainen pienikin muuttuja matkalla aiheutti meille stressiä, (korostan, että hyvin pientä, mutta stressiä kuitenkin) alkuun parkkipaikalle saavuttaessa, kukaan ei osaa kertoa, mistä saamme kulkuluvat. Kun ne viimein löydettiin, ei kukaan tiennyt missä karsinoissa hevosten on tarkoituksena majoittua. Kun se selvisi, jäimme kyselemään, pääseekö areenalle tutustumaan ennen tapahtuman alkua, mistä saamme mikit? Kellottaako joku esityksemme? jne. Tähän väliin jättikokoinen kiitos Ystäväni Maria Kervinen, joka pelastit tämänKIN tilanteen.

Jokainen konkariesiintyjä tätä lukiessaan naurahtaa, että nämä ovat päivänselviä juttuja, meille ei ollut. Onneksi olimme paikalla 4 tuntia ennen esityksemme alkua.-  Ja sitten se tekniikka... argh.. jos joku katsomossa ei kuullut ratsukoiden esittelyä, minun tai Jaanan puhetta, ei voi mitään. Se ei ollut meidän vastuulla...

Porkkanaa ja sirkushuveja

Puolen tunnin demoamme on väitetty naurettavaksi farssiksi, eläinrääkkäykseksi ja vaikka mitä. Ratsastajien ajoitus oli pielessä ja palkkionsuuntakin oli aivan väärä. Tiedättekö mitä? Siltä se oppiminen ja harjoittelu näyttää. Juuri tällä kertaa areenalla ei ollut muita hevosia, joita olisi koulutettu porkkanalla. Miksi ei ? En osaa sanoa. 

Sitten ne muuvsit, jotka oli kaikki vääräuskoisesti tehtyjä, jokainen liike oli hevoselle kiusaamista tai vahingollista. Tiedättekö mitä, minä uskon, että ne kaksi hevosta, joita laukassa käännettiin, niitä käännetään myös leipätyössään radalla. Tällä kertaa ne saivat siitä porkkanaa... 
Käsittämättömintä on kuitenkin ollut se intohimo, jolla jokaista meistä on herjattu ja moitittu. Yhteenvetona voisi sanoa, että me täysin ammattitaidottomat kouluttajat toimme areenalle ontuvia hevosia, joita vahingoitettiin, kiusattiin ja yritettiin tukehduttaa porkkanalla... 
Ihanko totta? Minulta saattoi jäädä näkemättä, jos joku ratsastaja veti ohjasta tms. Vaikka olisin nähnyt en olisi siihen puuttunut, kuten en huutanut katsomosta nähdessäni muissa esityksissä ohjista vetämistä tai epäpuhdasta, keskeneräistä liikettä.

Mikä oli tavoite - se punainen lanka?

Olen saanut palautetta siitä, että tekemistä olisi pitänyt avata enemmän, se ei auennut tai ainakin se näytti ihan päättömältä. 
Listaan tähän alle sen minkä jätin sanomatta, syystä että aika oli rajallinen, irrallisina näitä olisi pitänyt avata ehkä vielä enemmän, joten vedin mutkat suoriksi. Riskillä. Ei olisi ehkä kannattanut. Silti ratsukot tekivät parhaansa, sitä ei muuta tämäkään.

Tämän päivän HU:ssa sanotaan, että hevoset liikkuivat biomekaanisesti kaukana kouluratsastuksesta. Rento ja jatkuva liike puuttui. Juuri näin, ei ole tarkoituksenmukaista jatkaa liikettä yhtään pidempään kuin on tarve. Jatkuva liike/liikkeen ja asennon ylläpitäminen ei kuulu tähän koulutusvaiheeseen. Hevosen saivat SEISTÄ rentoina syödessään. Mitä tulee tuohon biomekaniikkaan, hevonen on käsittääkseni sen alan paras asiantuntija. Kun hevonen saa mahdollisuuden oppia kunkin liikkeen YKSI PALA kerrallaan, se kykenee muokkaamaan kehoaan tarkoituksenmukaiseen asentoon. Se, mitä nyt areenalla nähtiin oli keskeneräistä. 

Oli kyse laukannostosta, -vaihdosta, pohkeenväistöstä, voltista, mistä tahansa liikkeestä, sen voi tehdä monella eri tavalla, sitä täytyy voida säädellä ja antaa myös hevosen välillä näyttää, mitä se jo osaa. 

Epäpuhtaista laukanvaihdoista oli myös puhetta. Se, että hevonen vaihtaa välillä epäpuhtaasti johtuu jostakin, epätasapainosta, väärin ajoitetusta avusta, lihaskireydestä tai mistä tahansa. Erilaisin liikkein voidaan kehittää monia asioita, jotka tähtäväät laukanvaihtoon, mutta loppujen lopuksi se on yksi liikkeistä, joka palkitsee jo itsessään hevosta, koska sen tasapaino on sitä parempi, mutta puhtaampi ja tasapainoisempi on vaihto. Jos pelkää epäonnistumisia tai epäpuhtaita askeleita, ei ehkä kannata tehdä mitään.

Mikäli ihminen ei näe koskaan keskeneräistä liikettä tai käytöstä, se saattaa tosiaan näyttää siltä, että matkaa on valovuosia päämäärään, tästä syystä mainitsimme sen sanan - laukkapiruetti, vaikka siihen on vielä paljon matkaa. Elementtien opettaminen on kuitenkin matkalla sinne suuntaan. Mikäli ratsukot jatkavat harjoittelua joidenkin kuukausien päästä on nähtävillä lopputulos.

Milja ja Sami

-asento ennen liikettä (tämä on suoraan Baucherismiä, jätin mainitsematta, koska edellinen esiintyjä puhui hänestä pariinkiin otteeseen)
-sisäetujalka johtaa aina käännöstä, ei etusia tai takasia ristiin, jottei tasapaino horju (sama juttu, tämä käytiin edellisen esiintyjän kohdalla läpi)

-käännös laukassa (tai laukkapiruetti, joka siitä lopulta tulee) alkaa siitä, että hevonen astuu sisäetujalalla sivulle - palkkio, sisäetujalka, ulkoetujalka+sisätakajalka (diagonaalisaskel) - palkkio, ulkotakajalka - palkkio, sitten nämä ketjutetaan yhteen, jolloin käännös vie kolme askelta (laukka-askel), käännös+ laukannosto -palkkio.
Tätä toistetaan kunnes hevonen alkaa ennakoimaan ja kääntyessään se tarjoaa laukkaa- palkkio.

- asento -käännös- liike, seurauksena hevonen oppii ennakoimaan ja lisäämään liikettä jo käännöksessä.  Mitä enemmän hevonen ennakoi, sitä optimaalisempaa sen liikkuminen on, kun sillä on aikaa järjestää kehonsa oikeaan asentoon. 

-Oleellista on se, että hevonen TIETÄÄ, mitä seuraavaksi on tarkoitus tehdä, silloin riittää YKSI vihje kerrallaan (jälleen Baucherin suusta ja edellinen esiintyjä tästä mainitsi useaan otteeseen)

Nea ja Romeo X

Jaana ja Nea olivat treenanneet jo aiemmin yhdessä. Me tapasimme HETA 2015 -tapahtumassa ensimmäisen kerran.  

- asento, niska ja rintakehä ylös, tämän hevosen kohdalla kyse on ollut alkuun käytännössä venytyksenomaisesta liikkeestä, koska hevonen pyrki jatkuvasti luotiviivan taaksen (lue turpa ryntäsiin, jonka jälkeen tai seurauksena pakoreaktio käynnistyi)

- ratsastajan asento on siinä määrin merkityksellinen, että hänen tulee voida säilyttää ohjastuntuma mahdollisimman symmetrisenä, jos se edellyttää kevyttä istuntaa, eteennojaamista tms, sitä kannattaa kokeilla. Satulassa perusistunnassa oleminen ei auta, jos ohjastuntuma muuttuu koko ajan.

- asento - palkkio, asento, liikkeelle - palkkio, asento, liikkelle, askellaji vaihtuu - palkkio, asento, liikkeelle, lisää aktiivisuutta - palkkio

Aada ja Champ

Aadaan ja Champpiin tutustuimme ohjastuntumamittauksen yhteydessä. Tässä havaittiin pientä epäsymmetriaa ohjastuntumassa, joka kuitenkin vaikutti hevosen liikkeeseen melko lailla. (Tästä mittaamisesta voit lukea Aadan blogista, jossa myös videoita.)

Aada kertoi, että Champin kanssa on muodostunut ongelmaksi se, että kootessaan itseään se jää paikoilleen, eikä lähde pohkeesta eteenpäin. Tästä syystä Aada on ketjuttanut Champille liikeketjua seuraavasti:
- käännös, lisää aktiivisuutta - palkkio
- käännös, vaihda askellajia - palkkio
- käännös, nosta laukka, lisää laukkaa - palkkio

(tästä harjoittelusta löytyy myös bloggaus ja videomateriaalia)

Ratsastajien palkkionajoitusta on myös kritisoitu. Ohjeistuksena sekä itse esiintymiseen, että kotona tehtyyn harjoitteluun on ollut se, että kun hevonen itse on aktiivinen liikkeessä eteen tai kääntymiseen, on palkkion hetki. Tämän hetken tuntee satulassa istuva, ei katsoja maassa tai katsomossa. Hevosia ei palkittu pysähtymisestä, eikä seisomisesta, vaan niitä palkittiin aikoimusesta. Jokaisella ratsastajalla oli kädessään naksutin, jolla se merkitsivät hevoselle SEN hetken, jota kulloinkin halusivat vahvistaa, jonka jälkeen hevoset saivat pysähtyä, myötäyksen ohjista ja namia. Tämä on se tuplavahviste (josta käsittääkseni oli puhetta myös luennoilla) 
Siten arviot ratsastajien koulutustaidoista menevät metsään.

Korostan, että tämä on YKSI lähestymistapa. Hevosia voi palkita ja käytöksiä vahvistaa myös muilla tavoin. Tällä kertaa teimme näin. Hevosia voi myös kouluttaa tuntumalle, liikkeisiin, tasapainoon ym. myös muilla tavoilla. Tämä on yksi tapa.

Näin jälkikäteen on helppo olla viisas ja ajatella, että olisi pitänyt tehdä toisin. Lopputulemana se päätavoite, eli hevoset tarjoavat käytöksiä ja niistä niitä myös palkitaan, toteutui. Se, että treenaamista, eri koulutusvaiheita olisi pitänyt avata lisää, on varmasti totta. Valinta sen suhteen, että antaa yleisön itse muodostaa käsitys näkemästään, ilman siloittelua tai ylenpalttista selittelyä oli virhearvio. Tällä kertaa meni näin, toivotaan että jokainen mahdollinen esiintyjä osaa ottaa tästä opikseen. 

Jättikokoinen kiitos ratsastajille taustajoukkoineen, te olitte mahtavia ja teitte parhaanne. Pahoillani olen siitä ryöpytyksestä, jota olette täysin aiheettomasti saanet osaksenne.





















sunnuntai 18. lokakuuta 2015

4YourHorse -tapahtuma ja muut vieraat paikat

Ensi tiistaina on jännittävät paikat edessä. Sekä hevosille, että ratsastajille. Ja tietysti myös meille, jotka demoa pidämme.  Tai oikeammin sanottuna: nautimme tehdyn työn tuloksista.

Alkuun hieman taustaa siihen, miksi ylipäätään tällainen tapahtuma voisi olla hyödyllinen meille kaikille osallistujille.

Kouluttajan ja valmentajan roolit yhtyvät tällaiseen tapahtumaan valmistautumisessa ehkä kaikein konkreettisimmin. Yhtä aikaa on kaksi oppijaa (tai oikeastaan kolme---neljä, kun otan itseni ja Jaanan mukaan lukuun), jotka harjoittelevat johdonmukaisesti yhtä tai kahta käytöstä muutaman viikon ajan. Ratsastaja tietää, mikä on tavoite ja hevoselle on tarkoituksenmukaista kouluttaa paloja tarvittavasta käytöksestä/liikkeestä.

Tämä tiistainen tapahtuma on luonnollisesti hevosen ja ratsatajan kannalta helpompi siinä mielessä, että tarkoituksena ei ole esittää useamman liikkeen sarjaa, eikä kaiken käytöksen ole tarvetta olla ärsykekontrollissa. Saattaa olla, että 4YourHorse- tapahtumassa nähdään myös puhdasta sieppaamista!

Se, mistä kaikki alkoi, oli ajatus liikkeestä/liikkeistä, jotka voivat hyödyttää esiintyviä hevosia ratsastajineen/kuskeineen myös jatkossa, joten mitenkään summamutikassa heitä ei valittu. Myös hevosten aiempi kokemus- ja oppimishistoria otettiin huomioon.
Olemme tavanneet ratsukoita noin 4-5 kertaa reilun kuukauden aikana ja loppu harjoittelu onkin ollut ratsastajien käsissä.

Jokainen treenikerta ei taatusti ole mennyt putkeen, joka luonnollisesti johtuu siitä, että sekä hevonen, että ratsastaja ovat opetelleet uusia apuja ja osittain uusia tapoja oppia. Parasta harjoittelussa on ollut se kehitys, joka on ollut havaittavissa jokaisessa meissä. Oli sen nimi sitten luottamus tai varmuus.

Tällä viikolla on tehty viimeistelytreenit, joiden tarkoituksena on ollut ainoastaan luoda varmuutta jokaiseen meistä siihen, että jos jotain yllättävää tapahtuu, se on kaiken harjoittelun ulkopuolella. Siihen ei voitu tai osattu varautua.

Tällä hetkellä luotan jokaiseen ratsastajaan ja hevoseen niin varmasti, kuin mahdollista. Heistä jokainen tekee parhaansa. Suurin huolenaiheeni liittyy asuvalintaan...




sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Tuntumalta tasapainoon ja päinvastoin osa 2.

Edellinen bloggaus sai jättimäärän lukijoita ja kommentteja on tullut myös ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Kiitos siitä.  Suoraan blogiin kommentointi koetaan hyvin hankalaksi ja siksi enimmäkseen kommentit ovatkin tullee yv:nä. Tästä johtuen jotta keskustelua voisi syntyä, avaan blogiin kommentoinnin vapaaksi. Pidetään keskustelu asialinjalla.

Kas niin, lähes vuoden kestänyt bloggauksen teko on siirtynyt vaiheeseen 2.  Tässä osassa käsittelen havaintojen tekemistä, ei toivottujen asioiden tunnistamista ja erilaisia näkökulmia siihen, kuinka niitä voisi lähestyä.


Ole kiltti

Joskus on pakko, ja se ei tottele, tai se ei halua, se vaan lintsaa. Ei, ei ja vielä kerran ei. En usko enää kertaakaan, kun asiakas soittaa minulle ja kertoo, että hänen hevosen ei halua lähteä maastoon, nostaa laukkaa, mennä traileriin jne. Olen viimeisen 20 vuoden aikana kouluttanut (sekä maasta että selästä) reilusti yli 1000 hevosta. Valmennuksissa on käynyt samanmoinen. Siihen hevosmäärään on mahtunut erilaisia hevosia omistajineen. Monella näistä on ollut ongelma, joka olisi ollut vältettävissä sillä, että ihminen olisi ollut kiltti. Että ei olisi esim. rankaissut hevosta siitä, että se toimii lajilleen tyypillisesti tai että sitä ei olisi painostettu silloin, kun se ei oikeasti ollut tietoinen siitä, mitä siltä halutaan.
Mitä useammin ihminen suuttuu hevoselle, voimistaa apujaan, lyö, potkii tai repii, sitä todennäköisemmin hevosen asenne muuttuu yhä negatiivisemmaksi ihmistä ja ihmisen kanssa työskentelyä kohtaan. Saattaa olla, että arjessa hevonen vielä sietää tätä, mutta kun ärsykkeiden määrä kasvaa, joskus leikkaa kiinni.

Pakottaminen, rankaisu ja muutoin hevosen kiusaaminen on valinta siinä hetkessä, kun arvostelukyky loppuu tai pinna vain yksinkertaisesti palaa. Oleellista ymmärtää on kuitenkin se, että ainoastaan osoittamalla hevoselle  mitä siltä halutaan, sitä haluamaamme voimme saa lisää. Joskus se kiihtyneen hevosen ohjista nyppiminen, istuttaminen, täyttä laukkaa painelu vain lisää ei toivottua käytöstä. Kannattaa siis harkita tarkkaan, milloin on se hetki, kun on pakko.

Syyllisyys ja syyllistäminen

Hevosurheilussa esiintyvien epäkohtien osoittaminen on ihan oikein. Jos ihminen jää kiinni hevosen pahoinpitelystä, sopimattomasta kohtelusta, tai suoranaisesta eläinrääkkäyksestä on syyllistäminen ihan paikallaan. Mielenkiintoista tästä syyllisyyden tunteesta tekee se kollektiivinen myötätunto, jota hevosta epäasiallisesti kohdelleet saavat osakseen. Tästä aiheesta olen blogannut mm.   http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/03/eihan-mukavat-ihmiset-lyo-hevosia.html

Epäkohdan osoittaminen tai jonkin teon, tai sen puutteen osoittaminen ei ole suoraan syyllistämistä, saati itsensä jalustalle nostamista. Joskus on välttämätöntä kertoa oppilaalle, että hän vetää ohjista tai käyttää liian rajuja apuja. Tätäkin voi toki esittää lempeästi ja rakentavasti, mutta mikäli ihminen ei itse tunnista tekemäänsä ja/tai tekojensa seurauksia, saattaa olla, että silmien avaamisena toimii parhaiten suora ja rehellinen puhe. Ilman syyllistämistä tai ilkeilyä.
Ylipäätään syyllisyyden tunne tuntuu vaivaavan heitä, jotka eivät lopulta halua poistua omalta mukavuusalueeltaan, eivätkä ole valmiita muuttamaan toimintaansa.

Hevosen vika

Valitettavan monet ratsastukseen liittyvät ongelmat saattavat johtua joko hevosen puutteellisesta koulutuksesta tai sen fyysisten edellytysten puutteesta ko. tehtävää kohtaan.
Vinojen, etupainoisten, laiskojen tai kuumien hevosten kohdalla olisi ensiarvoisen tärkeää keskittyä ongelmien näkemisen ohella siihen, millaista käytöstä niiltä sen sijaan toivotaan. Ja että jos hevonen joka toinen kerta tekee oikein ja joka toinen kerta "väärin", on usein kyse ihan sattumasta. Se vahingossa välillä tekee oikein. Tämä ei ole vielä paljoakaan tekemistä sen kanssa, että hevonen osaisi toimia halutulla tavalla niin varmasti, että sitä voitaisiin sitlä joku hetki vaatia.

Hevosen oppivat ja motivoituvat, kun niitä koulutetaan ja motivoidaan. Hyvin yksinkertaista. Ei ole väliä, onko kyseessä maastoratsu vai kilpahevonen, oppimisen mekanismi on samanlainen. Aina.

Usein törmään tilanteeseen, jossa hevosen sanotaan olevan tammamainen, vittumainen tai muuten vaan laskelmoiva. Hevosen syyttämisen sijaan olisi ehkä rakentavampaa pohtia niitä mahdollisuuksia, joita hevosella on toimia toisin. Se, mitä vahvistat -lisääntyy. So simple.

Lopputulokseen voi vaikuttaa

Jos teet asiat aina samalla tavalla, on turha odottaa, että lopputulos voisi muuttua. Jos olet tyytymätön lopputulokseen, kannattaa peruuttaa harjoittelussa siihen pisteeseen, jossa KAIKKI sujui tyyliin 10/10, eli epäonnistumisten määrä on liki nolla. Sitten voi ryhtyä analysoimaan sitä, mitä kaikkia muutoksia on tapahtunut. Näitä voivat olla muutokset ruokinnassa, varusteissa, kengityksessa, päivärutiineissa jne. Ja tottakai, siinä päivittäisessä treenissä/koulutuksessa.

Jotta lopputulos voisi olla toivottava, on tärkeää ensin tunnista, mitä haluan, mikä siihen voi johtaa, millaisin työkaluin/harjotteiden/koulutuksen myötä, millaisen toistomäärän tarvitsen, että opittu asia vakiintuu ensin häiriöttä ja sitten vielä se hemmetin yleistäminen. Mitä kaikkia häiriötekijöitä pitää ottaa huomioon ja missä kohtaa koulutusta. Se, miten kotona sujuu, saattaa olla vielä valovuoden päässä siitä, kun päästään kisapaikalle...






maanantai 14. syyskuuta 2015

Tuntumalta tasapainoon ja päinvastoin osa 1.

Olen vääntänyt tätä bloggausta kohta vuoden. Aihe on todella laaja (tästä syystä olen jakanut bloggauksen useampaan osaan), oma käsitykseni siitä on muuttunut hieman tässä viimeisen vuoden aikana, mutta ennenkaikkea siihen tulee uusia vivahteita yhä lisää.

Joka tapauksessa tiedossa pitkä teksti, jonka toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun..

Tuntumalla

Tuntuma käsittää sekä ohjastuntuman, että ratsastajan kehon tuntuman hevosen kehoon. Tuntumalla voi olla yhtälailla maasta kuin selästä. Lähellä tai kaukana. Mitä kauempana, sitä suuremmaksi ohjastuntuman merkitys kasvaa.
 Esitän tässä muutamia "teorioita" tai ehkä paremmin päätelmiä,  joihin olen tullut vuosien kouluttamisen myötä.

Vähäinenkin vetäminen on vahingollista

Ohjista vetäminen, nykiminen, käden lukitseminen paikoilleen, alas tai sivulle häiritsee hevosen tasapainoa.  Sen lisäksi, että se saattaa satuttaa sitä suuhun.  Lisäksi se häiritsee ratsastajan omaa istuntaa ja tasapainoa, liikkeessä mukana olemista ja hevosen kehon asentojen tunnistamista.

Pelkkä symmetrinen tuntuma ei vielä riitä kaikkeen. Lisäksi tarvitaan molemminpuolista ymmärrystä siitä, mikä kulloinkin on tarkoituksenmukaista. Toistojen määrää lisätessä ja ruokapalkinnon kera vahvistettaessa päästään monesti jo yhdellä koulutuskerralla tilanteeseen, jossa ratsukon yhteinen tasapaino joko selkeästi paranee tai menee ihan toiseen suuntaan.

Tarkkailijan roolissa

Mikäli ratsastaja joutuu koko ajan tekemään satulassa jotain, läsnäolo vaikeutuu. Oli se sitten omaan hengitykseen keskittymistä, hevosen suoruuden, tahdin ja tempon tarkkailua. Useimmiten vauhdin hidastaminen, omien apujen erittely rentouttaa molempia. Kun hevoselle annetaan mahdollisuus ensin reagoida viimeisimpään pyyntöön, järjestää oma kehonsa haluttuun asentoon, on mahdollista, että seuraavien liikeiden/siirtymisten tekeminen helpottuu yhä enemmälti.

Millainen on hyvä pysähdys? kysyn usein. Hyvä pysähdys on sellainen, jossa hevonen säilyttää aktiivisuuden (lue: ajatuksen tekemisessä), se pysyy sellaisessa tasapainossa, josta se voisi lähteä mihin tahansa suuntaan ratsastajan niin pyytäessä. Rentona ja aktiivisena.

Millaista on hyvä tasapaino? Se on sitä, että hevonen ei joudu ylenpalttisesti järjestämään kehoaan ja tasapainoaan kyetäkseen tekemään siirtymisen tai liikkeen lähes välittömästi. Mikäli ratsastaja hoputtaa, painostaa hevosta, se vaikeuttaa yhä entisestään hevoselle hetkessä läsnäolemisen ja rennon mielentilan säilyttämisen.

Mitä tarkoittaa kehon järjestäminen? Se tarkoittaa sitä hetkeä, jossa ratsastaja esittää pyynnön, vaikkapa kääntyä oikealle ja mikäli hevosen keho on optimaalisessa asennossa kääntymiseen mihin tahansa suuntaan, se pystyy kääntymään nojaamatta ohjiin, pohkeisiin, kiihdyttämättä tai hidastamatta vauhtia. Jos kuvitellaan, että hevosella on ikäänkuin kiskot, joista toisella kulkevat sen vasemman puoleiset jalat ja toisella oikeanpuoleiset jalat, hevonen pysyy kiskoilla.

Kiskoilla kulkeminen on huomattavasti haastavampaa kuin niiltä suistuminen.  Se ei ole liikkeen edessä (etupainoinen), ei liikkeen takana (takapainoinen, joka on eri asia kuin kokoaminen!!!!), eikä sen ole tarvetta nojata yhdellekään jalalle. Näiltä kiskoilta suistuminen tapahtuu kovin helposti ihan ohjasta/ohjista vetämisen seurauksena. Kun ideaaliasento olisi sellainen, jossa hevosen pää ja kaula pysyvät mahdollisimman lähellä kiskojen keskellä olevaa keskilinjaa, kaikki asetusta suuremmat muutokset pään ja kaulan tiimoilta siirtävät hevosen painopistettä niin, että  hevosen massa siirtyy ikäänkuin pois kiskojen päältä. Tällaisessa tilanteessa ratsastaja usein kuvaa tilannetta niin, että hevonen kaatuu kaarevalla uralla sisään tai ulos, tai suoralla uralla se punkee päin pohjetta jne.

Vaikea olla vetämättä

Ohjiin takertumisen taustalla on varmasti uskottava selitys siitä, että olemme kädellisiä ja takertumisrefleksi ohjaa käytöstämme aina ja kaikkialla. Erityisesti silloin, kun joku tai jokin horjuttaa meidän oman kehomme tasapainoa. Tästä on tuttu tunne vaikakpa vuoristoradassa, jossa vauhtia ja käännöksiä piisaa. Vaikkei olisi mitään tarvetta pitää kiinni, ihminen takertuu, kun keho kokee sen tarpeeliseksi. Tästä syystä olisi tietysti toivottavaa, että jokainen ratsastaja harjoituttaisi itseään edes siinä määrin, että jatkuva ohjissa roikkuminen tai niistä vetäminen ei olisi selässäpysymisen kannalta tarpeen.

Vetämisen lopettaminen on kyllä vaikeaa. Muistelen, että kun tuossa vuosituhannen vaiheessa sain ensimmäisiä oivalluksia tuntumasta, sain itseni kiinni parin vuoden ajan JOKA PÄIVÄ siitä, että vedän ohjista. Argh, sitä turhautumisen määrää. Lopulta huomasin, että minun on tosiaan keskityttävä myös siihen, että kykenen erottamaan kädet kaikesta muusta kehon tekemästä erilleen. Tämä oivallus kantaa edelleen tänä päivänä tuntuman opetuksessa mukana. Mikä kiitollisinta, kun tuntuma alkaa pikkuhiljaa löytyä käsillä, liikkeen päällä oleminen helpottuu ja samalla myös kokonaisvaltainen kehonhallinta paranee.

Kuten aiemmin mainitsin, vetäminen ei aiheuta pelkästään kipua tai epämukavuutta hevosen suuhun ja päähän, vaan se häiritsee hevosen tasapainoa kokonaisvaltaisesti.
Jos hevosta tarkastellaan liikkeessä, on hyvin tyypillistä havaita, kuinka siirtymiset tapahtuvat etupainoisina, sanoin taivutukset ovat epäsymmetrisiä. Jompaan kumpaan suuntaan hevosen massa johtaa liikettä ja toiseen suuntaan taas massa on liikkeen takana. Mitä enemmän ratsastaja pyrkii korjaamaan tätä massan liikettä avuillaan, tapahtuu kaksi vähintäänkin ikävää asiaa: koska hevonen ei kykene korjamaan asentoaan kovin nopeasti kesken liikkeen (tai yleensä se on jopa ihan mahdotonta) korjaamiseen käytetyt avut kuluvat (ajan myötä sammuvat), kun hevonen ei voi niihin sillä hetkellä reagoida ja mikä vielä harmillisempaa, hevonen oppii yhä nopeammin valmistautumaan siihen, että tasapainon menettäessään ratsastaja voimistaa apuja, jolloin se yhä nopeammin siirtää painoaan sinne ei edulliseen suuntaan. Koska tätä saattaa olla vaikea hahmottaa ihan näin, otan tähän esimerkin.

Kyseessä on hevonen, jolle on vaikea pysyä tasapainossa oikealle kääntyessä. Tämä ilmenee mm. seuraavilla tavoilla:
-pieninkin vihje tulevasta käännöksestä saa hevosen kiihdyttämään vauhtia/vaihtamaan askellajia
-hevonen pyrkii välttämään oikealle asettumista
-hevonen nojaa ohjiin
- hevonen kääntää päätään ja kaulaansa "linkkuun" vasemmalle, eli ylitaivutukseen, jolla se kompensoi kääntymispyynön aiheuttamaan epätasapainoa ja samalla sen massa kaatuu oikean etujalan päälle

Yleensä ratsastaja pyrkii korjaamaan tilannetta mm. näin:
- hevosen painopisteen siirtyessä oikealle etuselle ratsastaja vetää oikeasta ohjasta ja mahdollisesti myös pyytää hevosta väistämään oikeaa pohjetta
-ratsastaja havaitsee, että vasemman ohjan tuntuma katoaa ja pyrkii tavoittelemaan sitä lisäämällä painetta vasempaan ohjaan (joka luonnollisesti vain pahentaa tilannetta)
-ratsastaja lisää painetta molempiin ohjiin, joka taasen lisää hevosen etupainoisuutta ja sitä kautta lisää hevosen tarvetta ennakoida ja yhä voimakkaamin heittäytymistä oikealle

Juuh, me kaikki tiedetään, että näin tapahtuu? Millä tilannetta voisi korjata?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan opettamalla hevoselle, että molempiin suuntiin kääntyessä sillä on mahdollisuus ensin pyrkiä itse tasapainoon -kiskoille. Toisekseen, huomioida se tosiasia, että vaikka kuinka haluaisimme nähdä hevosen psykofyysissosiaalisena eliönä (jota se myöskin on), siihen pätevät samat fysiikan lait kuin kaikkeen muuhunkin liikkuvaan massaan maan päällä. Kun tähän yhdistetään hevosen tasapainonkorjausrefleksi (joka saa sen menemään päin painetta) on kaikkein kannattavinta a. opettaa hevonen pysymään kiskoilla, b. pyrkiä olemaan provosoimatta sitä painon heilanteluihin, c. pyrkiä olemaan säikyttelemättä/pelottelematta/käskemättä hevosta juuri silloin, kun sen liikkuminen tai asento on hankala.


 ps. Olen blogannut tuntumasta aiemmin mm. näin:

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/06/tuntumaa-etsimassa.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/05/hevonen-nojaa-ohjaan-vastustaa.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/05/tule-tuntumalle-ja-tasapainoon-osa-1.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/tuntuma-ennen-asentoa.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/asento-ennen-liiketta-vai-painvastoin.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/01/kaikkeen-loytyy-ratkaisu-osa-3-vino.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/08/nyokky-on-tarkein.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/06/puolipidate-vs-puolipohje.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/06/tunnetko-hevosesi-sisaisen-rytmin.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/04/tuntumalla.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/01/palikka-kerrallaan-osa-1.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/12/tallinvintin-myytinmurtajat-osa-3.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/11/siita-tuntumasta-viela.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/07/ohjilla-sahaaminen-ja-kaikki-muu.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/07/hevonen-avaa-suutaan.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/04/tasapainoa-etsimassa-osa-2.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/01/hevonen-ei-myotaa-kovasuinen-hevonen_8.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/01/hevonen-ei-myotaa-kovasuinen-hevonen.html


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Tasapainoa etsimässä osa 3.

"Katson hevosta laitumella ja ihailen sen liikkeiden keveyttä ja sen vartalon notkeutta.
Tuon mielikuvan haluan säilyttää istuutuessani satulaan ja saadessani mahdollisuuden ratsastaa yhdellä luontoäidin hienoimmista luomuksista.

Istun satulaan pitkän joogaharjoittelun päätteeksi ja tunnen olevani täynnä positiivista energiaa. Hevonen allani tuntuu pehmeältä ja senkin mielentila on positiivinen ja rento. Pyydän hevosta siirtymään käyntiin ja se toki siirtyykin, juuri niin pehmeästi miten se on vuosien saatossa oppinut olevan kannattavaa.

Tunnin ratsastuksen päätteeksi hevonen on taipuisa ja myötää ohjalle, se on vaan niin kovin väsynyt, että joudun sitä toistuvasti pyytämään jatkamaan liikkumista eteenpäin.

Tämä sama kuvio toistuu päivästä ja viikosta toiseen. Maastossa hevoseni on hyvin eteenpäinpyrkivä, eikä se tunnu jäykältä lainkaan, mutta heti kentälle siirtymisen jälkeen, sen askel lyhenee ja ohjiin nojaaminen alkaa.

Hevosellani on kengityspäivä ja totuttuun tapaan se jännittyy heti, kun sidon sen käytävälle kiinni. Onneksi tuttu kengittäjä pysyy rauhallisena, eikä hermostu, vaikka hevonen nykii toista etujalkaansa koko ajan. Lopulta otan hevosen irti ketjuista ja pitelen sitä pitkän narun päässä. Hevonen pyrkii koko ajan asettelemaan itseään mitä kummallisempiin asentoihin sen toisen takajalan ollessa ilmassa. Lopulta se seisoo etujalat harallaan ja pää sivulle käännettynä. Kengittäjääkin hymyilyttää mokoma kikkailu."

Tämä tarina voisi olla tosi ja ehkä se onkin. Tarinan opetus on kuitenkin se, että hevonen pyrkii tasapainottamaan itseään päällään ja kaulallaan. Mikäli niiden liikkumista rajoitetaan ihmisen toimesta, hevoselle ei useinkaan jää muuta vaihtoehtoa kuin vastustaa.

Tasapaino syntyy monesta palikasta, joita me emme voi nähdä. Kun hevosta tarkastelee kaksiulotteisesti, edestä-takaa, molemmilta sivuilta näkee vain yhden totuuden sen asennosta ja tasapainosta.

Ollessaan paikoillaan, hevosen on mahdollista liikuttaa (levittää) jalkojaan kauemmas keskilinjastaan,  toisin kuin liikkeessä. Varsin usein on nähtävissä hevosen alalinjan kiristyminen, rintakehän/ryntäiden/lapojen jännittyminen, askeleiden lyhentyminen ja etupainoisuuden lisääntyminen. Sen sijaan, pään ja kaulan liike yhä kauemmas keskilinjasta on yleensä lisääntynyt, sekä jalkojen ristiinastunta.

Onkin varsin mielenkiintoista, kuinka paljon hevosen takaosaan ja takajalkoihin kiinnitetaan huomiota ja kuinka yleisesti toivotaan sisätakajalkaan syvälle vatsan alle/kohti keskilinjaa. Mielestäni pelkkä takaosaan keskittyminen tekee hevosista etupainoisia ja yhä haluttomampia astumaan etujaloilla isoja, pitkiä, rauhallisia askeleita.

Hyvä harjoitus on kerrankin ratsastaessaan katsoa alas, ihan luvalla, ja seurata, mihin suuntaan hevosen askeleet suuntautuvat. Löytyykö liikkeestä symmetria, astuuko se samalla tavalla molempiin suuntiin käännyttäessä?


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Muutama sana valmentamisesta

Useat meistä ovat käyneet niin istunta- kuin kehonhallintavalmennuksessa. Myös psyykkinen valmennus on yhä suositumpaa ja siitä osoituksena on mm. se, että Suomen Ratsastajainliitolla on oma urheilypsykologi maajoukkueratsastajien tarpeisiin. Loistavaa.

Se, mistä tänään bloggaan, liittyy kuitenkin hevosen valmennukseen ja nimenomaan ratsuhevosen valmennukseen. Vaikka tässä yhteydessä puhun lähinnä kouluratsusta, samat lainalaisuudet pätevät ihan kaikkiin lajeihin.

Fyysinen valmennus

Fyysinen valmennus sisältää eri osa-alueita, joista tärkeimpinä mainittakoon fyysisen kunnon, motoristen taitojen ja kestävyyden kehittäminen. Hevosen kohdalla rautalankaversiona tämä tarkoittaa sitä, että jotta hevoselle voisi opettaa ylipäätään mitään satulasta käsin, sillä tulee olla riittävä peruskunto jaksaakseen liikkua ja harjoitella, sillä tulee olla rakenteeltaan ja aiemmin kehittyneiden ominaisuuksien (esim. hapenottokyky, fyysinen tasapaino liikkua eri askelajaeissa ja erilaisilla alustoilla) valmiudet selviytyä tulevista haasteista.
Osa näistä on ominaisuuksia, jotka kehittyvät jo kauan ennen ratsukoulutuksen aloitusta, koska tutkimusten mukaan jo varsa-ajan liikkuminen vaikuttaa siihen, millainen urheilija hevosesta voi kehittyä. Tähdet on siis maalattu jo aikoja sitten. Myös erilaiset perinnölliset alttiudet ja vahvuudet vaikuttavat omalta osaltaan siihen, mitä hevoselta voi tulevaisuudessa odottaa.

Motoriset taidot kehittyvät osin itsestään, mutta esim. kouluratsastusliikeiden tekeminen on käytännössä hevoselle täysin luonnotonta. Tästä vaikkapa esimerkkinä voltti, jossa hevonen on asettunut ja taipunut käännöksen suuntaan. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna jokainen liike ja sitä edellyttävä kehon asento olisi syytä harjoitella etukäteen. Tähän harjoitteluun sisältyy sekä motorinen harjoittelu, oppiminen, riittävä onnistuneiden toistojen määrä, sekä hevosen motivointi. (Tästä myöhemmin psyykkinen valmennus - kappaleessa.)

Vaikka hevosen ratsukouluttaminen ja liikkeiden opettaminen ei ole salatiedettä, jonkin verran se edellyttää ymmärrystä siitä, miltä jonkin liikkeen edeltävä asento tai "semiliike" tuntuu ja näyttää. Miten kukin liike rakentuu, mitä hevosessa tapahtuu näitä vaiheita harjoitellessa, kuinka paljon toistoja tarvitaan, ennenkuin liike on vakiintunut ja sitä voidaan harjoitella eri askellajeissa, eri tempossa, eri ärsykkeiden vallitessa jne. Hyvä nyrkkisääntö on se, että kun hevonen pystyy tekemään täsmälleen samasta vihjeestä (avusta) täsmälleen samanlaisen liikkeen vaikkapa 10 kertaa peräkkäin, täsmälleen samalla tavoin, voidaan sanoa, että se osaa sen. Jos onnistumistiheys on 50-50, kyse on todennäköisesti joko sattumasta tai siitä, että ratsastaja "kannattelee"  hevosta, jolloin hevonen ei varsinaisesti ole vielä valmis suorittamaan ko. liikettä.

Apupyörät pois

Usein puhutaan siitä, kuinka hevosta täytyy tukea tai auttaa koko ajan pysymään tietyssä asennossa tai jatkamaan pyydettyä liikettä/askellajia. Tästä seuraa väistämättä oravanpyörä, jossa ratsastaja toimii ikäänkuin apupyörinä. Voidaan toki ajatella niin, että kun hevonen osaa ratsastajan käyttämät avut (ohjastuntuma, istunta ja pohje) se saatetaan näiden apujen väliin, jolloin se ikäänkuin "löyhästi" liikkuu raameissa, jonka ratsastaja avuillaan sille asettaa. Tästä mielikuvasta kuintenkin toinen näkökulma: mikäli hevonen oppii säilyttämään staattisen asennon, se on liki mahdotonta tehdä tätä jännittymättä ainakin hetkittäin.

Jos sen sijaan tarkasteltaisiin säännöllisin väliajoin sitä, kuinka hyvin hevonen kykenee asentonsa säilyttämään ilman apua, se saattaisi mahdollistaa hevosen itse kokevan kannattavaksi säilyttää pyydetty asento. Tämän myötä hevosen valmius muuttaa askellajia, suuntaa tai liikettä tulee luonnollisesti yhä vahvemmaksi.

Psyykkinen valmennus

Ennen varsinaiseen valmennukseen menoa haluan korostaa, että mikään valmennus- tai koulutusmenetelmä ei korvaa lajityypillisiä tarpeita. Jos hevonen ei saa riitävästi  vapaata liikuntaa, korsirehua, lepoa, suojaa ja muiden hevosten seuraa, on sen valmentaminen jo lähtökohtaisesti pakkasella. Kun edellämainitut tarpeet on tyydytetty, seuraavaksi hevosen elinympäristön virikkeellisyys määrittelee pitkälti sitä, millaisessa tunnetilassa se suuren osan aikaansa viettää. Tämä ei voi olla heijastumatta hevosen koulutukseen.

Tylsä, passivoiva, virikkeetön ympäristö on masentava kenelle tahansa. Parhaimmillaan ihmisen tarjoama liikunta ja mahdollinen koulutus saattaa tarjota jonkin asteista virikettä, mutta parhaimmillaan myös hevosurheilija olisi innostunut, kiinnostunut ja lähtökohtaisesti utelias ja aktiivinen.

Mitä tulee psyykkiseen valmennukseen, se kulkee käsi kädessä kouluttamisen kanssa siinä mielessä, että mitkä tahansa säännöt tai rajat ovat omiaan vaimentamaan aloitekykyä ja luovuutta. Mietipä nuorta keihäänheittäjää, jolle valmentaja joka heiton jälkeen sanoisi: "Ihan hyvä heitto, MUTTA..."

Yksi suuri osa psyykkistä valmentamista on motivaation kasvattaminen/ylläpitäminen. Tämä edellyttää sitä, että suurelta osin tehtävät on asetettu sellaiselle tasolle, että onnistumisia tulee enemmän kuin epäonnistumisia. Että tehtävät rakentuvat aina aiemmin opitun pohjalle ja että hevosen omaa aloitekykyä ei nujerreta ihmisen tavoitteellisuuden varjolla. Tästä esimerkkinä valmennushetki, jossa tarkoituksena on harjoitella vastalaukkaa, mutta hevonen pyrkii toistuvasti vaihtamaan laukkaa. Ratsastajan ja valmentajan mielestä tämänhetkiseen koulutustasoon ei kuulu laukan vaihtaminen, joten sitä ei myöskään hyväksytä. Toinen näkökulma tilanteeseen voisi olla sellainen, että selitys sille, miksi hevonen tarjoaa laukanvaihtoa, liittyy suurella todennäköisyydellä siihen, että sen tasapaino ei ole riittävä siltä pyydettyyn vastalaukkaharjoitukseen.
Sen sijaan, että laukanvaihdon oppimista pidettäisiin vahingollisena vastalaukan oppimiselle tai ylipäätään hevosen koulutukselle, on hyvä muistaa, että jokaiselle liikkeelle on mahdollista ja erittäin suotavaa opettaa oma vihjeensä, jolloin esimerkkitilanteessa yksinkertaisuudessaan riittäisi liittää vaihtoon oma vihjeensä ja helpottaa harjoitusta niin, että myös vastalaukasta tai sen aikomuksesta pääsisi palkitsemaan.

Tyydy vähään

On eriasia opettaa yksittäistä asiaa, asentoa tai liikettä alkuun, kuin pyytää hevosta ylläpitämään sitä. Esimerkkinä nuori hevonen ja ensimmäiset laukannostot, joissa saattaa käydä niin, että alkuun hevonen tarjoaa vain muutamaa yksittäistä askelta, jotka nekin saattavat olla etupainoisia, väärää laukkaa, sisälavalle nojaten jne.  Jotta jonain päivänä hevonen voisi a. vastata pienimpään mahdolliseen pyyntöön rentouden säilyttäen ja b. askellajin laatu pysyy vaadittuna, c. hevosen tunnetila ei käänny negatiiviseksi ja vielä d. epäonnistumisilta voitaisiin välttyä, on syytä paloitella pienetkin tehtävät hevoselle sopiviin paloihin. Se, mikä on riittävän vähän, selviää hevosesta, kuinka innokkaasti se tarjoaa viimeksi pyydettyä uudelleen. Lisääntyykö aktiivisuus ja pysyykö hevonen rentona. Vastusteleeko se apuja tai muuttuuko sen suhtautuminen käytettyihin apuihin (nojaa ohjaan jne) lisääntyykö konfliktikäytös (suun avaaminen, hampaiden narskuttelu, hännän heiluttelu, pukittaminen jne.)

Yksittäinen ei toivottu käytös ei kaada maata merelle, mutta  mitä useammin niitä esiintyy, sitä todennäköisemmin se alkaa vaikuttaa hevosen asenteeseen ratsastusta kohtaan. Epäonnistumisia ja mokia sattuu kaikillle, niitä huonoja hetkiä ja huonoja askeleita. Siksi niitä ei kannata erikseen harjoitella, koska se mitä vahvistat, lisääntyy. Etupainoinen hölkkä tai ympäri kenttää kaahottaminen ei millään tavoin lisää tasapainoa, oli kyse fyysisestä tai psyykkisestä tasapainosta.

Hevonen ei tiedä, mihin tarkoitukseen se asioita oppii. Onko se puskaratsu vai kisahevonen. Käytännössä kilpahevosen valmennuksessa suurin eroavuus syntyy siitä, että hevoselle koulutettuja asioita siltä tullaan pyytämään vieraissa paikoissa, joissa ärsykkeiden määrä voi olla valtava. tai että siltä pyydetään vaikeita asioita, vaikka se olisi väsynyt, tai sen olisi jostain syystä vaikea keskittyä.

Mitä varmemmin tehtävät sujuvat kotona, sitä varmemmin niitä pystyy suorittamaan myös erilaisissa häiriötilanteissa. Osa psyykkistä valmentamista on ehdottomasti se, että kisoihin ei mennä vaatimaan täyttä onnistumista, jos tehtävät eivät suju kotona jo 100 %:n varmuudella. 

"Kysy viisaamalta"

Kukaan ei tiedä kaikkea ja vain olemalla utelias, sekä kriittinen voi kehittyä. Hyvän ratsastuksen ja kouluttamisen seuraaminen opettaa varmasti enemmän kuin huonon. Jos joskus näet ratsukon, jonka työskentely miellyttää silmääsi, älä kadehdi, vaan tartu hetkeen - kysy kuinka hän on päässyt omaan tavoitteeseensa. Jos menetelmä tai keinot eivät sinua miellytä, älä luovuta, vaan jatka etsimistä.

Hevosen kouluttaminen ja valmentaminen on todella antoisaa. Mitä enemmän oivalluksen ja onnistumisen kokemuksia kaikki osapuolet saavat, sitä nousujohteisempaa tekeminen on. Vaikka kaikki ei ole jatkuvasti täydellistä, kannattaa keskittyä siihen, mikä on oleellista, juuri sillä hetkellä tärkeintä. Taitava ja nöyrä ratsastaja hyväksyy sen tosiasian, että aina voi tehdä paremmin. Aina voi hieman viilata tätä tai tuota. Tärkeintä on kuitenkin pitää hevonen tyytyväisenä ja halukkaana työskentelyä kohtaan.



keskiviikko 19. elokuuta 2015

Positiivinen vahviste - sitä saa mitä tilaa

Ruokapalkinnon käyttö on noussut yhä yleisemmäksi työkaluksi sekä kouluttamisen, että ratsastuksen apuvälineenä. Tässä muutamia huomioita, joilla voi ehkä välttää mahdollisia karikkoja (joita yleensä jossain vaiheessa vastaan tulee).

Se, mitä vahvistat, lisääntyy:

Alkuun yleensä kouluttajalla on käsitys siitä, mikä käytös on haluttua ja tätä pyritään vahvistamaan. Jos ja kun kriteeriä (vaatimustasoa) nostetaan vähän kerrallaan, koulutus on nopeaa ja toistoja tarvitaan huomattavasti vähemmän, kuin pelkkää negatiivista vahvistetta käyttäen. Kannattaa olla kuitenkin tarkkana siitä, mitä kaikkia kylkiäisiä palkitsemisesta voi seurata.
Näitä voivat olla esim.  hevosen pysähtyminen palkkiomerkistä, ei toivottu palkkion suunta, hevosen aktiivisuuden vähentyminen, huonossa tasapainossa pysähtyminen/liikkeelle lähteminen jne.

Muutaman toiston jälkeen on yleensä havaittavissa, mitä muuta sen toivotun käytöksen lisäksi tulee. Kaikki kylkiäiset eivät tietenkään ole huonoja, vaan hevonen voi toki oppia kylkiäisenä myös paljon hyödyllistä, kuten esim. ehdollistua ruokapalkintoon, oppia luopumaan jne.

Epäsäännöllinen vahvistaminen lisää käytöstä

Ihan totta, mutta tässä kannattaa huomioida se, että mitä enemmän vahvistat jotain tiettyä liikettä/käytöstä  ennenkuin se on lopullisessa muodossaan, on olemassa riski, että hevonen tarjoaa jatkossa "sitä puoliksi valmista". Itse pyrin siirtymään epäsäännölliseen vahvisteeseen vasta, kun käytös on valmis.  Toinen pointti on se, että mitä nuukemmin hevosta palkitaan, sitä todennäköisemmin se tarjoaa niitä käytöksiä/liikkeitä, joista sitä on palkittu. Hevonen siis oppii todellakin laskemaan, mikä on kannattavaa.

Samaan asiaan liittyy uskomus, että hevosta kannattaisi palkita vain yhä vaativammista käytöksistä. Että helposta tehtävästä tulee pieni palkka ja vaikeasta iso palkka. Tässä mennään helposti metsään jo siitä syystä, että hevonen ei osaa (ennen oppimista) arvottaa esim. ratsastusliikkeitä helpoksi tai vaikeaksi. Se, mikä on fyysisesti yhdelle vaikeaa, voi olla toiselle helppoa. Jos toistuvasti palkkio tulee yhä vaikeammasta liikkeestä, sitä vähemmän hevosta motivoi tehdä niitä helppoja liikkeitä. Tästä esimerkkinä vaikkapa tilanne, jossa hevosta palkitaan toistuvasti jättipalkalla kokoamisesta. Muutaman viikon jälkeen kokoaminen on motivoivampaa, kuin esim. keskikäyntiä kävely suoraan.
Epäsäännöllinen vahvistaminen ja ruokapalkinnon laadun vaihtelu koskien kaikkea koulutettavaa säilyttää sekä hevosen motivaation, että pitää sen optimistisena suhteessa kaikkeen tekemiseen.

Ruokapalkinnon käyttäminen on äärettömän tehokasta ja motivoivaa, sekä hevoselle, että ihmiselle, siksi kannattaakin muistaa, että vaikka jokin menisi vähän metsään, sen voi korjata. Tai opettaa jotain uutta tilalle, tai muokata käytöstä. Jos kuitenkin huomaat, että sattumalta tuli opetettua hevoselle jotain ei kovin toivottua, ei hätää, käytös kyllä yleensä sammuu itsekseen, jos siitä ei palkita.





sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Jos mukava lyö, se ei haittaa. Jos ilkeä lyö, se haittaa?

Bloggasin maaliskuussa paljon kohua aiheuttaneen videon jälkimainingeissa aiheesta hevosen lyöminen, kiusaaminen ja se, että mikä oikeuttaa ihmisen kohtelemaan hevosta vähintäänkin epäasiallisesti. Silloin keväällä oli kyse Suomessa vierailleesta piaffimestarista, joka koulutti videolla nuorta hevosta vähintäänkin kyseenalaisin keinoin. Myös Suomen Ratsastajainliitto tuomitsi kyseisen tavan kouluttaa.  (alla linkit sekä videoon, että tiedotteisiin)
Tätä kouluttajaa puolusteltiin suurin sanakääntein mm. että hevonen oli huonosti koulutettu ja tottelematon, kouluttaja on oikeasti ihan mukava ja lempeä ihminen, että hevonen oli seuraavana päivänä jo paljon parempi ratsastaa ja että muita valmennuksessa olleita hevosia ei kohdeltu samalla tavoin. Ainiin ja tuossa alla olevassa videossa ei ole nähtävissä mitään lyömistä tai repimistä, kyse on kurittoman hevosen ojentamisesta. Yeah right...

 https://www.youtube.com/watch?v=EEft8R08tWQ

 http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tanskalainen-hevoskouluttaja-kohuvideosta-en-koskaan-raakkaisi-elainta/4840732

 http://www.hs.fi/urheilu/a1425355434877

http://www.ratsastus.fi/srl/srl_tiedottaa/101/0/suomen_ratsastajainliiton_kannanotto_koskien_kouluratsastuksen_valmennustapahtumaa


Viime viikolla uutisoitiin saksalaissyntyisen kouluratsastaja  Christine Welssin kuolemasta ja some sekosi taas. Tällä kertaa tosin päinvastoin. Nyt oli kyseessä paha karma, hevoselta oikeutettu teko potkaista kuolettavasti kouluttajaa päähän ja vaikka mitä.

 https://www.youtube.com/watch?v=tPQqcBdh5bs

 http://www.iltalehti.fi/urheilu/2015072320076719_ur.shtml


Jos ihan ilman vaaleanpunaisia laseja, ilman kaverisuhdetta ja tunnesidettä katselen näitä koulutusvideoita, väitän, että hevosen näkökulmasta katsottuna on kyse yhtälaisestä toiminnasta ihmisen taholta. Hevonen ei tiedä, mitä siltä halutaan, joten se ei voi, eikä se osaa vastata kouluttajan toivomalla tavalla ja sitä rangaistaan siitä.

Väkivalta synnyttää väkivaltaa

Kun bloggasin tästä aiheesta keväällä, sain kymmenittäin vihamielisia viestejä, bloggausta jne puitiin mm. ht-netissä ja KAIKKI mahdolliset henkikohtaiset asiani myös reviteltiin siellä. Ja viime viikolla eräässäkin fb-ryhmässä muistutettiin, "kuinka minä aina törkeästi kritisoin" itseäni taitavampia. Nyt minä pyydän, että katsokaa nämä videot, jos vaan suinkin pystytte ja kertokaa minulle, miksi toisen toiminta on jollain tavoin oikeutettua ja toisen ei. Miksi joku ihminen ansaitsisi kuolla siksi, että löi hevosta? Miksi joku toinen ansaitsee suojelua vaikka teki samaa?

Mitä enemmän näitä ääri-ilmiöitä esiintyy, sitä huolestuneempi olen hevosihmisten kyynisyydestä ja siitä, että kaikki toiminta on perusteltua, jos niin vaan halutaan päättää.


tiistai 30. kesäkuuta 2015

Joskus vaan on pakko

Niitä päiviä tulee kaikille eteen.  Milloin hevonen kettuilee, kieltäytyy menemästä vesiboksiin, nostelee jalkojaan letkuttaessa tms. silloin on joskus pakko huitasta. Asettaa rajat ja kertoa hevoselle, että minä olen johtaja, lopeta pelleily.

Joskus se on niin jäykkä ridatessa, eikä suostu väistämään toista pohjetta. Ihan pakko on välillä kenkästä, että se tulee nopeeksi pohkeelle ja alkaa kunnioittamaan apuja. Koska sen pitää. On ihan pakko. Olishan se hemmetin vaarallista, jos hevonen pysähtyisi silloin, kun mä haluan, että liikkuu eteenpäin.  Tai että se kehtaisi pukata tai potkasta päin apuja. Ei käy.

Se ohjiin nojaaminen on ärsyttävää. Mulla nousee niskavillat pystyyn, kun kuulen sen hampaitten narskutuksen. Ihme, että se pystyykin siihen, vaikka vedin turpiksen niin tiukkaan, että huulet on rullalla. Mutta ei auta vaikka välillä nypin ohjasta, kiskaisen sen istumaan tai vedän vaan täysillä toisesta ohjasta, että kaula menee solmuun. Sitten jää jäljelle vaan sahata ohjilla tai yksinkertaisesti vaan vetää niin, että pää menee alas, turpa lähelle ryntäitä. Ja mikä parasta, narskutus loppuu. Tai en ainakaan kuule sitä.




Rullaaminen on okei

Miksei olisi? Hevosen pään ja kaulan manipuloimisella on paljon hyviä puolia:

1. hevonen pysyy kontrollissa, koska kun pään saa alas, se ei ihan helposti itse nosta sitä ylös

2. sen jumppaaminen on suht helppoa, koska kaulaa voi taivutella mielensä mukaan ja jos hevonen sattuu olemaan jumissa tai jäykkä, lisää vaan eforttia toiseen ohjaan, niin johan taipuu

3. Kun hevosen saa ratsastettua asentoon, jossa se käytännössä olisi kaatumassa, sen jollain (mystisellä ja tutkimattomalla) tavalla kytkee syviä tukilihaksiaan käyttöön, joita voidaan hyödyntää sitten myöhemmin mainitulla tavalla

4. Vaikka höpöhöpö-klassisetratsastajat/kukkahattutädit/eläintenkouluttajat toisin väittävät, rullaaminen ei lisää etupainoisuutta tai muutenkaan virheellistä liikkumista. Hevonen TIETÄÄ, että tämä on väylä kohti tasapainoa

5. Se, mitä vahvistat, lisääntyy. Ihan totta! Mitä enemmän rullailen, sitä enemmän hevonen tarjoaa sellaista asentoa, jossa se ei ainakaan nojaa ohjaan. Kivaa ja helppoa.

6. Olisi tosi typerää kuvitella, että esim. gramaaneita olisi kehitetty mitään muuta varten, kuin hevosen pään alassaamiseen, niitä siis käytettäköön.

ps.  kun hevonen on oppinut rullailemaan, sitä ei tarvitse enää koskaan vetää ohjista. Paitsi sen hetken, kun kouluradalle sen nostaa ylös. Mutta se onkin ihan toinen tarina...

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Totilas hurmaa jälleen

2000-luvun sensaatiohevonen Totilas palasi pitkän tauon jälkeen radoille esiintyessään Matthias Rathin kera viikonloppuna. Kansainvälinen hevoskansa on pitänyt varmaankin vähintään epäilyttävänä mahdollisuutta, että Rath voisi koskaan pärjätä Totilaksen kanssa kuten Edward Gal.

Älkääs nyt ihmiset, tämä on hyvin tyypillistä, että kun joku hevonen tulee tunnetuksi ratsastajallaan, se on liki tuomittu epäonnistumaan kaikkien muiden kanssa. Näistä tarinoista meille suomalaisille tutuin on varmaankin Matador, joka myytiin Japaniin...

Totilas ja Rath eivät kuitenkaan näyttäneet radalla lainkaan epäonnistujilta, päinvastoin. Ori kulki rennomman näköisenä kuin aikoihin, sen liikkuminen ei ollet leikkihevosen mekaanista, se teki jopa virheitä, eli oli ihan tavallinen - tosin superlahjakas ja hyvin koulutettu - hevonen. Vaikuttaa myös siltä, että rollkurin vahingollisia vaikutuksia on todenteolla liioiltelu, ei vanhat vuosien rullaukset näy ainakaan tässä hevosessa. Olkaa hyvät!

https://www.youtube.com/watch?v=PczRAWS7Ae4

Katsoin peiliin - perun kaikki ilkeät puheeni

Olen blogannut muutaman vuoden, ja jo pitkään ennen sitä kritisoinut maamme hevoskulttuuria. Pyydän anteeksi. Olin väärässä.
Katsoin tänään aamulla peiliin ja yllätyin, sieltä katsoi porkkanoita hiplaava taitamaton kukkahattutäti, joka oman osaamattomuutensa vuoksi on kritisoinut muita. Itseään taitavampia. Olen ollut väärässä.

Suomalainen osaaminen on todellakin maailmanluokkaa. Meillä on vuosisataiset hevosperinteet ja niin rutkasti vanhaa, hyvää hevosmiestaitoa, että monen monta sukupolvea meillä riittää siitä vielä opittavaksi.

Tiedän, olen ollut kärkäs suustani ja olen osoittanut sormella. Pyydän anteeksi. Olen sortunut halpaan ja kuvitellut, että minulla olisi ollut mitään osaamista. Jos ihan rehellisesti myönnän, kadehdin jokaista vähintään aluetasolla kilpaillutta, enhän koskaan sitä ylemmällä tasolla ole edes kilpaillut. Minulla ei ole ollut oikeutta mielipiteisiin, jotka täysin oikeutetusti ovat ihmisiä suututtaneet ja ärsyttäneet. Pyydän anteeksi.

Mitä tulee porkkanaan, olen hassu tädinhupakko, joka vaan silmittömästi tykkää hevosista. Minulle itselleni tuottaa mielihyvää syötellä hevosia kädestä ja samaan aikaan olen sortunut uskottelemaan itselleni, että hevonenkin pitää siitä. Paskat, ei se siitä pidä, suunnittelee koko ajan jotain juonia pääni menoksi, minä en vaan sitä ole ymmärtänyt.

ps. se viimesin bloggaus liittyen Wienin lipizzoihin, se oli ala-arvoinen. Pyydän anteeksi. Aidosti ja aikuisten oikeasti siinä kulminoituu se todellisuus, että jos satoja vuosia on tehty jollain metodilla, ei ole mitään syytä muuttaa mitään.

Kiitos ja anteeksi vielä kerran.






perjantai 26. kesäkuuta 2015

Tieto lisää tuskaa

Satuin katsomaan eilisiltana livelähetystä Lipizza-hevosten 450-vuotis gaalasta ja järkytyin. En siitä, millaista ratsastusta esityksessä näkyi. En siitä, että nämä "uljaat" oriit kulkivat alahuuli ryntäissä kiinni lyhyellä kaulalla, en siitä, että kannukset tökkivät kylkiin koko ajan, en siitä, että oriiden päätä veivattiin ja heilutettiin puolelta toiselle, jolloin ne näyttivät ainoastaan hienoihin hepeneisiin puetuilta, alistetuilta, kiusatuilta hevosilta.

Järkytyin siitä, että muistan nähneeni nämä lipizzat Helsingissä vuonna 1998 livenä ja silloin ajattelin, että "nooh, ei mitään kovin erikoista" ja tänään näen 17 vuotta myöhemmin pelkkää hevosen kiusaamista. Ikiaikaiset liikkeet maan yläpuolella, wau! ei mikään wau, kun se selkeästi syntyy kangilla nyppien ja kannuksilla kylkiä paukuttaen. 

Tämä kirjoitus ei ole tarkoitettu jeesusteluksi tai oman kilven kiillottamiseksi, vaan siksi, että tänään ymmärrän taas hiukan paremmin ihmisiä, jotka eivät ehkä näe jokaista yksityiskohtaa ihan heti, tai eivät ymmärrä niiden merkitystä eri kontekstissa.  Stay in tune - keskustelu jatkukoon!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Tuntumaa etsimässä...

Tämä on ehkä 10. bloggaus samasta aiheesta. Eipäs, kun 18. Huomaan, että yhtälailla kuin tuntuman löytäminen on vaikeaa, sen purkaminen sanoiksi on vähintään yhtä vaikeaa. Tämä on ärsyttävää, koska ajattelen niin, että jos on olemassa jokin asia ihmisen ja hevosen välillä, jota ei voi selittää sanoin, sitä ei ole. Ja toisaalta, olen jo vuosia pyrkinyt yksinkertaistamaan sekä hevosen kouluttamista, että ratsastuksen opettamista pois pienestä piipertämisestä ja hifistelystä kohti selkeää, yksinkertaista tekemistä, jolloin jokaisen on mahdollista päästä jokainen valmennustunti/koulutuskerta eteenpäin.

Yksi merkittävä ongelma aiheeseen liittyen ovat sekä vanhat uskomukset vailla faktaa ja toisaalta terminologia, joka on jo itsessään niin harhaanjohtavaa, että mistähän sitä aloittaisi...

neutraali tuntuma= ärsykettä aiheuttamaton ohjastuntuma
pidäte= pienin mahdollinen muutos tuntumassa (mieluiten ylös- eikä taaksepäin), joka saa aikaa hevosen vauhdin hidastumisen
myötääminen= paluu neutraaliin tuntumaan ja/tai tuntumalla oleminen hevosen liikkeessä mukana
symmetria= yhtä paljon tuntumaa molemmilla ohjilla

Tavoitteena olisi ratsastaa (lajista riippumatta) tasaisella (hevosen liikeitä seuraavalla), pehmeällä (symmetrisellä) tuntumalla, joka ei häiritse hevosen liikkumista. 

En tiedä, selkiyttääkö tämä asiaa lainkaan enempää, mutta hevosen näkökulmasta katsottuna ohjastuntumalla on varmasti eniten merkitystä, koska joko hevonen uskaltaa seurata tuntumaa, tai sitten ei uskalla, osaa tai halua.

Millaisella tuntumalla sinä haluat ratsastaa? Tuntuman selvittäminen on nimittäin nyt mahdollista Ohjastuntumaklinikalla. Kerää porukka ja pyydä tarjous!


 Lopuksi alla linkit edellisiin bloggauksiin aiheesta:

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/05/hevonen-nojaa-ohjaan-vastustaa.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/05/tule-tuntumalle-ja-tasapainoon-osa-1.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/tuntuma-ennen-asentoa.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/asento-ennen-liiketta-vai-painvastoin.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/01/kaikkeen-loytyy-ratkaisu-osa-3-vino.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/08/nyokky-on-tarkein.html

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/06/puolipidate-vs-puolipohje.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/06/tunnetko-hevosesi-sisaisen-rytmin.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/04/tuntumalla.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/01/palikka-kerrallaan-osa-1.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/12/tallinvintin-myytinmurtajat-osa-3.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/11/siita-tuntumasta-viela.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/07/ohjilla-sahaaminen-ja-kaikki-muu.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/07/hevonen-avaa-suutaan.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/04/tasapainoa-etsimassa-osa-2.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/01/hevonen-ei-myotaa-kovasuinen-hevonen_8.html

 http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/01/hevonen-ei-myotaa-kovasuinen-hevonen.html











maanantai 25. toukokuuta 2015

Teoriatieto ja uskomus, hyvä renki - huono isäntä

Tänä päivänä on tarjolla teoriaa jos jonkinlaista. Toisinaan se perustuu tutkittuun tietoon, joskus taas ei. Availen tässä muutamia teorioita, jotta itse kukin lukija voi muodostaa oman käsityksensä.


Maalaisjärki

Iänkaiken peräänkuulutettu maalaisjärki auttaa ja pelastaa kaiken ja kaikessa. Maalaisjärjen mukaan hevonen kusettaa, jos se ei tottele ja silloin sitä kannattaa rangaista. Jos se tekee oikein, jätetään se rauhaan.
Maalaisjärjen mukaan urheiluhevonen tietää olevansa kuningas seuraavasta, joten imppaaminen, vatsahaava tai postilaatikoiden pelkääminen ei ole ongelma, koska Gastroguardia löytyy yhtälailla kuten maamme parhaat hierojat ja kengittäjät. Ja huoh, onneksi myös tasaiset, sileät, pienet ja suojaisat tarhat. Urheiluhevonen voi muuten mennä rikki.

LH

Monty Roberts on saatanasta, kuten kaikki muukin narupyörittäminen. Feikkaavat cowboyt, stunttiridaajat ja muut, yhtä tyhjää kaikki. Negatiivisella vahvisteella ei ole mitään virkaa. Eivät ne hevoset kuitenkaan opi. Ja jos oppivat, kärsivät koko loppuelämänsä traumoista, joita paineen kohtaaminen ja sille myötääminen aiheutti.

Naksutinkoulutus

Namit rulettaa. Ilman karkkia olet tylsä, mielenkiinnoton ja oikeasti tässä maassa ei ole kovinkaan montaa ihmistä, joka ihan oikeasti- siis OIKEASTI osaa antaa karkkia oikein, oikealla tavalla ja oikealla hetkellä.

ps. tämä on muuten totta. Kannattaa kokeilla tekemällä oma tutkimussetti:

Ratsasta kentällä/maneesissa 10 kierrosta käyntiä ja pysäytä hevonen aina 5-10 metrin välein. Kaytä ensin pelkkää negatiivista vahvistetta, eli ohjilla/avuilla myötäämistä ja joka toinen kerta huolimattomasti. Laske yhteen, kuinka nopeasti hevonen pysähtyy viimeisen kierroksen aikana.

Ota mukaan ruokapalkkio ja palkitse hevosta täysin sattumanvaraisesti. Välillä hyvästä pysähdyksestä ja välillä huonosta. Laske yhteen, kuinka nopeasti hevonen pysähtyy viimeisen kierroksen aikana. Saatat yllättyä.






torstai 14. toukokuuta 2015

Hevonen nojaa ohjaan, vastustaa pidätettä tai muuten vaan on raskas ratsastaa

Nämä ovat yleisimpiä ongelmia joihin valmentaessa törmään. Yhtälailla näillä hakusanoilla löytää tai eksyy blogiini, joten tästä syystä ajattelin tällä kertaa yllättäen pohtia jälleen kerran tuntumaa...

Tuntuma tai ohjastuntuma, ohjastuki - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yhtä lailla voitaisiin puhua istuntatuntumasta tai pohjetuntumasta.  Jos tuntumaa - ei vaan ohjalla -  vaan yleensä,  tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, niin ensimmäisten joukossa mieleeni herää sellainen kysymys, että mistä hevonen tietää, milloin minkäkin avun on tarkoitus aiheuttaa reaktio - lisätä käytöstä, vaihtaa askellajia, tehdä siirtyminen askellajin sisällä jne. Ja milloin taas tuntuman on tarkoitus olla neutraali, olla vaan, eikä aiheuttaa mitään reaktiota.

Siihen asti, kunnes ratsastaja kykenee löytämään yhtälailla ohjalla saman utntuman, kuin takapuoli penkissä ja rennot jalat kylkiä pitkin roikkuen ei liene viisasta lisätä painetta ohjiin?

Osaatko sinä arvoida, millaiset mittasuhteet avuillasi on?

Se on oikeastaan aika helppo tarkistaa. Kun nouset satulaan, reagoiko hevosesi siihen, että istut satulassa? Reagoiko se siihen, rentoutat jalkasi? Reagoiko se siihen, että' keräät ohjat tuntumalle?

Jos johonkin edellämainituista vastaat kyllä, tuntuma onkin ehkä hevosen mielestä jotakin muuta kuin neutraali tuntuma.

ps. moni meistä heittää ohjan tai ohjat löysäksi palkkioksi, kuinka moni sen lisäksi irrottaa pohkeet kyljistä ja nousee jalustimille seisomaan?





maanantai 11. toukokuuta 2015

Huuhaata vaiko muuten vaan humpuukia?

Homeopatia on huuhaata ja niin on muuten bemeröintikin. Samaan kastiin menevät muut vaihtoehtoiset menetelmät, kuten osteopatia, naprapatia, jouhianalyysit ja energiahoidot. Puhumattakaan sokeroinnista, kaalihauteista tai jalkojen kylmäämisestä...
Tutkimuksia tehdään, mutta ne ovat lähestulkoon aina puolueellisia. Eivätkä ne kerro kuin puoli totuutta. Sellaista huuhaata ei kannata ostaa. Ainakaan viattomalle eläimelle -hevoselle, joka on kykenemätön suojautumaan kaikenmaailman puoskareita vastaan.

Istuntaopetus, oli se sitten pilatesta tai ceeärrää on faktaa. Onhan joku joskus todennut, että a. hengittäminen on kannattavaa ja että b. jos et putoa, olet tasapainossa.

Se, mikä ei ole huuhaata tai humpuukia on tunteella ratsastaminen. Kaikki joko menee putkeen tai ei mene. Hevonen joko nostaa laukan, pysähtyy tai tekee piffiä. Ainakin joskus. Ehkä. Silloin kun ratsastaja hengitti oikein. Tai ehkä se johtuikin oikeanasuuntaisista ajatuksista. Tai jostain. Ei voi tietää. Mutta sitä ei saa kyseenlaistaa.

Mitä tulee hevosten oppimiskykyyn, kyse on humpuukista.  Jokaisessa tutkimuksessa on liian pieni otanta tai ne olivat väääränrotuisia. Tai sitten kouluttaja ei ollutkaan riittävän taitava ja asiantunteva. Tai olosuhteissa oli vikaa. On aivan yhdentekevää, että hevosten oppimista on tutkittu suhteellisen paljon (tähän kohtaan laittaisin teille lähdeluettelon, mutten jaksa, löydätte niitä lähteitä itsekin, jos olette ahkeria ja asiasta kiinnostuneita) ja tiettyjä oppimisen lainalaisuuksia huomioonottaen hevonen joko oppii nopeasti tai sitten ei. Se joko motivoituu tai sitten ei. Porkkanansyöttö on huijausta, epäreilua ja sitä paitsi hevoset ryhtyvät puremaan kaikkia vastaantulevia tyyppejä.

Tästä huolimatta tai johtuen hevosten kouluttaminen, sekä ratsastuksen opettaminen pitkälti perustuu vuosikymmenten takaisiin fraaseihin: sen pitää totella nyt, tai taivuta enemmän ulkopohkeella sisäpohkeen ympärille, istu syvemmälle tai muista säilyttää ulko-ohjan tuki. Siis mitä? Tämä perustuu mihin? Siihen samaan, mihin johtajuusajattelukin? Jos on lauma hevosia a ja b. Laumassa a joku jallittaa kaveria aina heinäaikaan, se on johtaja, joka todennäköisesti haluaa b. kalifiksi kalifin paikalle, eli ihmisen tilalle laiskottelemaan, sitä kannattaa siis pitää silmällä ja varmuuden vuoksi simputtaa aina silloin tällöin. Jos se ei ole vielä sitä tehnyt, on se ainakin ajatellut... Laumassa b on viisi hevosta, joista kaikki ovat rauhallisia ja sopuisia myös ruoka-aikaan. Ne ovat selkeästi opitusti avuttomia ja sulkeutuneita. Mistään muusta ei voi olla kyse.

Mikä ällistyttävintä, tämä hevosten välinen huuhaa-meininki vaikuttaa niiden suhtautumiseen ihmiseen, satulaan ja laukannostoon. Olkaa siis varuillanne, hevoset ovat liki yhtä huuhaatyyppejä kuin osa ihmisistä.


torstai 7. toukokuuta 2015

Tule tuntumalle ja tasapainoon osa 1.

Tuntuma vai tuki. Tuelle vaiko tuntumalle. Tasapainossa vaiko tasan painossa. Kumpi tukee kumpaa, hevonen ratsastajaa, vaiko ratsastaja hevosta?

Suuri osa ratsastuksen opetuksesta ja valmentamisesta perustuu erilaisiin mielikuviin. Löytyy pitkiä jalkoja kohtii maata, keskustaa joka ylläpitää asentoa ja tukee rankaa, on myös olemassa mielen ja tunteen tilaa, jotka nekin vaikuttavat merkittävästi kaikkeen. Sekä ratsastajassa, että hevosessa.

Tarjolla on myös erilaisia keinoja hahmottaa hevosen lihaksiston venyvyyttä, joustavuutta, taipuisuutta jne. mutta suurin osa näistä tarjoaa mutuperäistä lähestymistapaa hahmottaa hevosen liikkumista suhteessa ihmiseen.

Yhtälailla ratsastajan vinouksia pyritään korjamaan, oikomaan, rentouttamaan jne, riippumatta siitä, ovatko hevonen ja ratsastaja sopusuhtaisia toisiinsa nähden, jos ovat eivät ole, niin kuka tai mikä sen määrittelee? Onko satula, sen istuin tai vaikkapa hevosen tapa liikkua optimaalinen suhteessa ratsastajaan. Kuka tämän voi määritellä?
Milloin viimeksi sinä olet määritellyt istuntaasi tai apujen käyttöäsi suhteessa hevoseen? ja miten?




maanantai 4. toukokuuta 2015

Hyvät, pahat ja muuten vaan rumat

Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä se, kuinka meillä hevosihmisillä on tapana
a. liioitella yleensä aina
b. puhua muista pahaa selän takana

Näiden lisäksi:
c. vastakkain asettelu on suorastaan välttämätöntä
d. ihan kuulopuheet tai oletukset riittävät ihmisen tai hänen tekojensa tuomisemiseen ja julkiseen nöyryytykseen.

Kun pari vuosikymmentä sitten lh, eli pahapaha luonnollinen hevostaito nosti päätään, olivat kaikki narunpyörittelijät osaamattomia pellejä. Jos toimit toisin kuin muut, olet naurettava, eikö toiminnassasi ollut mitään järkeä. Sittemmin operantin kouluttamisen yleistyttyä on ihan todettu, tutkitusti,- ajattella - sitäkin on tutkittu, että ei se lh sittenkään ollut ehkä niin kovin hevosystävällistä. Tai onhan se sitä verrattuna tuttuun ja turvalliseen kaksnelkkiin.

Mistä tässä oikeastaan onkaan kyse?

Siitä, että maailmankuvamme edellyttää hyvät ja pahat vastakkain asettelua vaiko siitä, että kaikki se, mikä on meille vierasta tai muuten vaan käsittämätöntä näyttäytyy aina roolissa, johon emme halua edes tutustua.

Siitä, että uusien asioiden ja/tai lähestymistapojen ilmaantuminen näköpiiriin osoittaa oman tietämättömyyden tai laiskuuden opiskella uutta ja sen myötä se lähtökohtaisesti täytyy olla väärin.

Tai kenties siitä, että niin pitkään kuin hevosurheilurintamalla voidaan puhua tunteesta ja oivalluksesta, kehonkielestä ja sen hallinnasta, kaikki onnistuminen ja yhtä lailla epäonnistuminen säilyy mystisenä. Onnenkantamoisena, johon varsinaisesti ei ihmisellä, sen enempää kuin hevosella ole osaa eikä arpaa. Jos jotakin asiaa on tutkittu, on siinä tutkimuksessa unohdettu jotakin oleellista. Tai siinä on liian pieni otanta. Tai sitten siinä on mitattu vääriä asioita. Tai sitten se muuten vaan ei ole riitävän relevanttia verrattuna mutuun, joka on aina hyvä. Aina oikeassa. Ainakin se mielipideasia.

Kun ratsastuksesta puhutaan urheiluna, on melko ällistyttävää huomata, kuinka paljon lajissa pelataan mutulla. Jos jääkiekkomaalivahti ei onnistu torjumaan kiekkoa, hänen toimintaansa videoidaan analysoidaan, puretaan, suunnitellaan, muutetaan se, mikä on tarpellista. Sitten harjoitellaan,  analysoidaan, harjoitellaan, muutetaan suunnitelmaa, analysoidaan jne. Sama pätee käytännössä kaikkiin muihin lajeihin. Mutta ei ratsastukseen, koska siinä on kyse aina tunteesta. Oli se tunne sitten kuinka oikeassa tai ei.

Suomen kokoinen pieni maa on tekemässä historiaa. Sekin on lähtökohtaisesti tietysti väärin, koska joku tienaa siksi, että 4 YourHorse- tapahtuma järjestetään. Kuten ne hemmetin esiintyjätkin saattavat saada työstään korvauksen. Auts. Mutta lokakuussa Suomessa nähdään hyvinvointifoorumi, joka on kerännyt eri alojen ja eri koulukuntien edustajia pohtimaan ja keskustelemaan siitä, mikä on hevosen parhaaksi. Ja sitä kautta jokaisen hevosenomistajan parhaaksi. Tässä on eturivin paikka osallistua ainutlaatuiseen tapahtumaan, jotta jälkikäteen ei tarvitse spekuloida oliko ulkomaalainen parempi kuin kotimainen tai osasiko kukkahattu tehdä jonkin paremmin kuin lännenratsastaja.  Tällainen tapahtuma ei voi olla mahdollista monessa muussa maassa. Meillä se on ja ollaan siitä ylpeitä. Tässä on mahdollisuus osallistua, saada lisää tietoa ja ymmärrystä. Mahdollisuus muodostaa mielipiteitä ja vertailla. Hevosen parhaaksi.

 http://www.helsinkihorseshow.fi/ajankohtaista.php?s=4yourhorse-foorumin-ohjelma#.VUd2pmakHuQ





tiistai 3. maaliskuuta 2015

Uskallatko luottaa näkemääsi?

Kautta historian ihmiset ovat tehneet tekoja, joita puolustellaan ja selitellään. Tämän on mahdollistanut se, me ihmiset olemme laumaeläimiä ja meillä on suuri tarve puolustaa omiamme. Omaa piiriämme. Se, mikä on meille tuttua ja turvallista, on kuin pyhä lehmä, jonka kritisoiminen herättää valtavat defenssit. On ikävää olla väärässä, mutta kurjempaa on joutua myöntämään se.

Jotta joskus olisi rohkeutta ja taitoa tarkastella asioita ihan vain asioina, se vaatii sekä objektiivisuutta, että myös harjaantunutta käsitystä siitä, mikä on oleellista. Kun tarkkailemme hevosen käytöstä ja tunnetilaa, saattaa unohtua (toivottavasti kuitenkaan ei!) ihan perusteet lajityypillisista ominaisuuksista, joihin kuuluu esim. se,että hevonen on pakoeläin. Ja pakoeläimen pelottelu on ihan pahimmasta päästä, mitä koulutustilanteessa voi tapahtua. Oman mielipiteen ja käsityksen muuttaminen ei käy hetkessä, koska ympäristön paine ja totutut tavat pitävät meitä kynsissämme. 

Koulutustilanteessa on tärkeää, että hevonen tietää, mitä siltä halutaan. Hevonen ei ole kovin hyvä arvaamaan, ellei arvaamista tehdä sille helpoksi. Nyrkkisääntönä voisi olla vaikkapa että, aloita niin pienestä ja niin alusta harjoitus, että pääset vahvistamaan sitä 5-10 sekunnin välein. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pyytäminen lopetetaan HETI, kun hevonen tekee edes jotain halutun suuntaista. Jos sellaista ei ole havaittavissa kymmeniin sekunteihin, saati minuutteihin on tehtävä sille liian vaikea. Muista myös tauottaa harjoitukset. Useita minuutteja kestävä harjoittelu jo itsessään tuottaa stressiä, eli pieniä paloja tiheästi.

Meidän ihmisten kannalta on hyvä pitää mielessä, että se mitä vahvistat, lisääntyy. Millaisessa tunnetilassa haluamme jatkossa tehdä asioita hevosemme kanssa. Ja kilpaileville ratsastajille muistutus, millaisen tunnetilan haluat jatkossa välittää ratsastuksestasi tuomareille ja yleisölle. Kun tämän on sisäistänyt, ei olekaan kovin vaikea pitää kaikessa treenaamisessa kriteeri sillä tasolla, että tunnetila säilyy mieleisenä. Sitten vaan harjoittelemaan!

Koko eilisen päivän kestänyt keskustelu koskien ulkomaalaisen valmentajan koulutusta sai ihmiset heittämään sen sorttisia aivopieruja, etten ollut uskoa lukemaani: "Ei sillä raipalla lyöty, tulkitset näkemääsi väärin", "Hän on todella lempeä ja palkitsee usein".  Ei kertaakaan videon aikana toim.huom. "Ei tämä ole mitään väkivaltaa!" Mitä??? Missä pullossa kasvaneet ihmiset julkeavat kieltää näkemäni? Miten voi olla mahdollista, että joku on jo niin kyynistynyt, tunteeton, empatian puutteinen, ettei näe: 1. hevosta revitään ohjilla, 2. hevosta lyödään, 3. hevonen pelkää, 4. 3 minuuttia ja 40 sekuntia on silkkaa keskiaikaista eläimen kiusaamista vailla päämäärää tai mitään muutakaan funktiota.  Jos tosiaan on nyt sitten niin, että joku ei tätä näe, eikä tosiaan mitenkään voi ymmärtää syntynyttä kohua niin tässä bloggauksen lopussa on muutama harjoitteluvinkki tulevia salavideota ajatellen.

PS. se 3.40 on ihan riittävä aika muodostaa käsitys näkemästään. Koulutuomarit tekevät sitä ihan yhtenään. Muodostavat eri liikeitä seuraamalla kokonaiskuvan hevosen ja ratsastajan taidoista, askellajeista ym. Tätä videota katsoessa ei tarvinnut keskittyä kuin kiusaamisen seuraamiseen. Mitään muuta se ei pitänyt sisällään.
Lopuksi vielä, vaikka näkökulmat voisivat olla vastakkaisia, toiselle puolelle kurkistaminen on joskus ihan terveellistä. Jos ei minkään muun vuoksi, niin se mahdollistaa oman sisäisen keskustelun. Haluanko minä tätä? Miltä tämä minusta tuntuu? Miltä tämä tuntuu hevosesta?

Laitan tähän muutaman linkin katsottavaksi. Suosittelen laittamaan äänet pois, jotta olisi mahdollista tarkastella, tutkia, pohtia ja tunnustella, mitä näkeminen itsessään herättää. Reiluuden vuoksi olen valinnut lyhyitä pätkiä, jotta jokainen voisi harjoittaa näkemistä myös kovin lyhyessä ajassa.

Annan tässä muutaman vinkin, jotka saattavat auttaa kärryille pääsyssä:

1. Millainen tunnetila kyseisellä videolla vallitsee?
2. Saatko kiinni jujusta, mitä siinä on tarkoitus tapahtua?
3. Näyttääkö siltä, että hevonen saa juonesta kiinni?
4. Miltä sinusta tuntuu katsoa ko. videonpätkää?

Olkaa hyvät!

https://www.youtube.com/watch?v=JwyHqmsAXRs

https://www.youtube.com/watch?v=SGuy54P2zfU

https://www.youtube.com/watch?v=DnnQt2mjPiQ

https://www.youtube.com/watch?v=eoUl-jE8wxU

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Eihän mukavat ihmiset lyö hevosia? Eiväthän?

Olen valvonut viime yön. Ensin päätin, että lähden fb:stä lopullisesti, koska en jaksa nähdä päivästä toiseen eläinrääkkäyskuvia, milloin on kyseessä nälkiintyneet naudat, koiratappeluissa raadellut, joukkohautoihin piilotettuja äitejä lapsineen. En kestä. Minulla on tunteet muiden kanssaihmisten tavoin ja itku pääsee, kun näen viattomien kiusaamista, pahoinpitelyä ja väkivaltaa. Olen varmasti nössö ja liian kiltti, mutta haluan olla sellainen.  Sitten näin sen eilen. Voin kuvailla ja kertoa mitä tunteita sen kolmen ja puolen minuutin näkeminen herätti. Pahoinvointia, kyllä, fyysistä pahoinvointia, itkua, kuvotusta, suuttumusta, vihaa, pelkoa ja lopulta toivottomuutta.

Olen viimeiset kolme vuotta tehnyt paljon yhteistyötä kilparatsastajien ja lajiliiton kanssa. Nautin jopa vuonna 2013 olympiavalmentajasopimuksesta paralympiaratasastajan henkilökohtaisena valmentajana. Olen uskonut, että maailma muuttuu ja ihmiset oppivat, kun heitä opetetaan, tarjotaan hevosystävällinen tapa opettaa, jaetaan tietoa hevosesta oppijana jne.

Valmentajakoulutuksessa kerrotaan kyllä, miten tärkeä on oikea istunta ja valmennussuunnitelma ja kilpailusääntöjen ulkoa opettelu. Kerrotaan urheilijan psyykkisestä valmennuksesta ja hevosen kunnon rakentamisesta, kilpailukäyttäytymiseen. MUTTA, missään vaiheessa ei puhuta siitä, miten hevonen oppii. Se taitaa olla liian vaikeaa omaksua ja ymmärtää, että hevonen on ajatteleva, tunteva eläin, joka selkeästi oppii nopeammin kuin ihminen. Ja sitten, tosiaan sitten näen videon, jossa piaffimestari repii ja lyö hevosta. Tässä jäljempänä kerron teille, mitä siinä videossa tapahtuu, mutta jatkan vielä tästä tovin.

Se, että piaffimestari on mukava kaveri ja sillä on sokeria taskussa ei pyyhi pois sitä mitä videolla oleva hevonen kokee. Mikäli hevosen omistaja katsoi tarpeelliseksi hevosensa kohtelun, hän syyllistyy yhtä pahaan tekoon kuin raipanheiluttaja. Mestari. Se, että ihmisiä ja heidän tekojaan ei saa tuomita, kertoo vallitsevasta kulttuurista, jota olen kritisoinut runsaalla kädellä aiemminkin. Enkä turhaan. Jos kyseessä olisi minkä tahansa muun eläimen väkivaltainen kohtelu, se tuskin pääsisi näin pitkälle. Hevonen on kuitenkin kohtalaisen helppo pelotella olemaan vastustelematta ja sitä tämä piaffimestari käytti hyväkseen.

Video alkaa siitä, että mestari taluttaa hevosta vasemmassa kierroksessa kohti nurkkaa, johon hevonen ei halua mennä. Ensimmäisten sekuntien aikana hevosen käytöksestä näkee, että sillä on jo kokemus. Ikävä kokemus. Koska hevonen haluaa vältellä ko. paikkaa, jossa se tietää pahoinpitelyn tapahtuvan, sitä pitää kurittaa, eli lyödä.  Nooh, koska hevonen edelleen vastustaa, sitä lyödään uudelleen. Lopulta mestari saa hevosen ahdistettua nurkkaan ja mitä siinä sitten tapahtuu n 2 minuutin ajan? Ohjista repimistä, raipalla läiskimistä ja sohimista, mestarin kehonliikkeillä pelottelua. Ja mitä tekee hevonen. Alkuun se yrittää päästä nurkasta pois ja sen ajan se koittaa etupainoisena potkia raippaa kauemmas, kun tämä ei onnistu, se kokeilee nostaa etuosaa ylös (tämä kohta oli AINOA, jossa tapahtui mitään edes siihen suuntaan viittavaa, että jotain koottua liikettä oltaisiin edes hakemassa!!!!!) mutta, mestari kiskaisi hevosen pään alas välittömästi, sekä räpsiminen ja läpsiminen jatkui. Kerran hevonen onnistui karkaamaan pois nurkasta, mutta se luonnollisesti palautettiin sille kuuluvalle paikalle oitis.  Se, mitä videolla ei tapahtunut: hevonen ei ollut rento se ei ollut  aktiivinen, saati koottu, se ei ollut suora, eikä se ollut lähelläkään tekemässä piaffia. Se, mitä siinä sen sijaan tapahtui, hevonen oppi lopulta olemaan tekemättä mitään. Ja se oppi sen siksi, että vaikka se kokeili mitä tahansa, se ei saanut vahvistetta, ei myötäystä saati mitään muutakaan.

Tämä ei ollut mitään kouluttamista, vaikka mestarilla mielestään systeemi onkin. Jokainen, joka on käynyt alkeiskurssin hevosen oppimisesta, tietää, että mitään uutta asiaa ei opeteta tuollaisessa mielentilassa, ei pakottamalla, eikä kahta-kolmea minuttia kerrallaan. Se, mitä tuolle hevoselle jäi käpälään on taatusti pelko ihmistä kohtaan. Piaffia se ei ainakaan oppinut.

Mikäli tämä oli Suomen kouluratsastuksen viimeinen toivo kohti olympialaisia, on näkymä surkea. Mikäli ihmiset pahoittavat mielensä tästä keskustelusta ja nousevat barrikaadeille puolustamaan mestaria, tilanne on vielä surullisempi. Se nimittäin kertoo totuuden heistä, joita itseeän hevosrakkaiksi väittävät.  Tällaisissa hetkissä jyvät erottuvat akanoista ja ihmisten motiivit paljastuvat. Heitän siis haasteen, jos jonkun ratsastajan ura on piaffin opettamisesta kiinni, niin ennekuin osallistut ko. mestarin huhtikuun kurssille, kilauta, voin opettaa ihan ilmaiseksi sulle, miten toi tehdään ilman väkivaltaa ja pelottelua. Etkö usko? Ei sitten, kannattaa mieluummin jatkaa vanhaan malliin, kuin ottaa riski, että olisin oikeassa ja sinä väärässä?

Tämä on viimeinen hetki pelastaa itsensä, tulla ulos kaapista ja myöntää, erehdyin. Tämä ei nimittäin jää tähän. Suomi pääsi eilen viimeinkin maailmankartalle, kun EPONA.tv julkaisi videon. Tämä on häpeä, suuri häpeä meille. Koko ratsastuskansalle. 

Vielä videoon, järkyttävin kohta videolla tulee ihan loppupuolella, kun hevonen on kaiken kiusaamisen ja pahoinpitelyn jäljiltä toimintakyvytön, eikä siten pysty syömään tarjottua makupalaa. Se, kuinka teatraalisesti mestari nojaa hevoseen jalat ristissä kertoo sitä, ettei hänellä ole pienintäkään hajua siitä mitä hän juuri teki. Ei mitään ymmärrystä. Mestari.

 Jokainen, joka pystyy jotenkin selittämään ja hyväksi kääntämään tuon surulliset kolme ja puoli minuuttia, sietäisi katsoa peiliin ja hävetä. Minua hävettää jokaisen heistä puolesta.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tuntuma ennen asentoa

Bloggasin eilen aiheesta  http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/asento-ennen-liiketta-vai-painvastoin.html ja tänään palaan hieman taaksepäin, eli tuntumaan ja hevosen asennon tunnusteluun.

Ennenkuin ratsastaja voi aktiivisesti vaikuttaa hevoseen ja sen kehon asentoihin, on ensisijaisen tärkeää, että ratsastaja havannoi ja tunnistaa sen asennon, johon hevonen itse pyrkii. Tämä voi olla varsin epäsymmetrinen suhteessa ratsastajaan, mutta pääasia on tehdä havaintoja, analysoida, mistä asento syntyy ja vasta tämän jälkeen pyrkiä vaikuttamaan asentoon.
Alkuun hevosen asennon tunnistaminen voi olla helpointa käynnissä. Yksinkertaisimmillaan ratsasta ensin käyntiä pitkin ohjin ja tunnustele kuinka hevonen liikkuu. Onko sen käynti puhdas nelitahtinen (minä aloitan aina tästä, voi olla joku toinenkin tapa), onko käynti rento, aktiivinen, liikuttaako hevonen päätään ja kaulaansa käynnin rytmissä rennosti, syntyykö rento, symmetrinen lantion liike jne. Mikäli jossain näistä on jo havaittavissa epäpuhtautta, ontumaa, haluttomuutta tai epäsymmetriaa, saattaa olla että hevosesi on hierojaa, hevosfysioterapeuttia tai jopa eläinlääkäriä vailla, TAI tilanne voi korjaantua ratsastamalla. 

Mikäli käytössä on peilejä, niitä kannattaa käyttää hyväksi, muutoin videointi on äärettömän arvokasta ihan jo siitä syystä, että ollessaan ratsailla ihminen havannoi hevosta vain sen perusteella, mitä hän satulasta käsin näkee ja mitä hän tuntee. Kokonaisvaltaisen käsityksen hevosen asennosta saa tarkkailemalla sitä edestä, takaa, molemmilta sivuilta ja sitä kautta muodostamalla kokonaiskuvan siitä, mikä kaikki vaikuttaa mihinkin.

Mutta siis tuntumaan palatakseni, kun tuntuma tai paremminkin kontakti on neutraali, ei esim. ohjien käteen ottaminen muuta hevosessa vielä mitään. Hyvin usein on kuitenkin niin, että jo ohjien tuntumalle kerääminen saa aikaa hevosessa erilaisia muutoksia. Se saattaa esim. asettua vasemmalle, kääntää lantionsa oikealle, kallistaa päätään, astua takasillaan ristiin, heiluttaa häntää jne. Nämä  kaikki ovat ratsastajalle viitteitä siitä, että ohjastuntuma on jo itsessään hevoselle ärsyke, johon se reagoi opitulla tavalla.
Mikäli ratsastaja pyrkii korjaamaan näitä ilmeneviä käytöksiä lisäämällä tai voimistamalla apuja, ollaan menossa jo pahasti metsään. Hevonen pyrkii koko ajan tasapainoon ja se tekee kompensoimalla jollain kehonsa osalla tämän.  Mikäli ratsastaja ei päästä alkuperäistä syytä näkyviin, on korjaamisen tie aivan loputon, hevosen kustannuksella.

Hetkessä

Iän kaiken on hoettu, että hevonen elää hetkessä, mutta ratsastuksessa tämä ei aivan pidä paikkaansa, koska hevosen itsensä tekemät kehon asentojen muutokset eivät välttämättä tapahdu silmänräpäyksessä, vaan ne saattavat viedä aikaa jopa sekunteja. Mikäli ratsastaja patistaa hevosta, voimistaa apujaan tms. peräjälkeen tulevat avut vain hidastavat hevosen mahdollisuutta reagoida apuun toivotulla tavalla. Se, että hevonen hidastaa vauhtia, on hyvä merkki, se kertoo yleensä siitä, että se on valmistautunut uuteen asentoon. Vasta kun takana on satoja toistoja, voidaan olettaa, että se pystyy ikäänkuin liukumaan asennosta toiseen täysin soljuvasti, rennosti ja pehmeästi.

Jotta neutraalin tuntuman löytäminen olisi ylipäätään mahdollista, ratsastajan on syytä olla valmis hyväksymään hevoselta asentoja, jotka eivät häntä siinä hetkessä ehkä miellytä. Pään ylös nostaminen, kaulan venyttäminen jne ovat luonnollisia tapoja hevoselle tasapainottaa itseään. Älä siis kiirehdi.

Se, että ohjien kerääminen tuntumalle aiheuttaa hevosessa reaktion, ei ole huono asia tai virhe. Se saattaa kertoa esim. siitä, että jo käsien liikuttaminen kohti ohjia saattaa olla ennakoiva vihje, josta hevonen tietää, että kohta ratsastaja kerää ohjat. Kannattaa siis opetella keräämään ohjat käteen usealla eri tavalla, samalla kun tekee hevosesta havaintoja.

Mikäli tuntumaharjoittelua tekee käynnissä, helpointa sen löytäminen on yleensä silloin, kun ensin pitkin ohjin kävellessä tarkkailee hevosen pään ja kaulan rentoa liikettä ja sitten ohjia lyhentäessä pyrkii myötäämään samaa liikettä, jotta hevonen ei törmää ohjaan liikuttaessaan päätä ja kaulaa. Mikäli reaktio kuitenkin tulee, on syytä palata alkuun. Haluan korostaa tässä vaiheessa sitä, että hevosen ei pidä tottua tai siedättyä ohjastuntumaan, vaan hevonen saa valita tuntuman. Kesken ratsastuksen on hyvä päästää ohjat useita kertoja pitkäksi ja kerätä ne uudelleen tuntumalle. Saatat nimittäin yllättyä, että se tuntuma, jolla hevonen haluaa liikkua, muuttuu hetkessä ja pitkin ratsastuksen aikaa.

Tuntumasta ärsykkeeseen

Me kaikki tiedämme, että hevonen tuntee kärpäsen laskeutuvan iholleen, yhtä lailla se varmasti tuntee pienimmänkin muutoksen ohjastuntumassa. Kun ratsastaja on löytänyt neutraalin tuntuman, johon hevonen ei reagoi, pienin mahdollinen ärsyke eli muutos ohjastuntumassa on toisen ohjan tuntuman löysääminen, jolloin hevonen yleensä asettuu löytääkseen tuntuman uudelleen. Tätä on syytä harjoitella alkuun paikoillaan seisten, koska jo esim. 1 cm:n käden työntäminnen eteenpäin, vaikuttaa hevosen tasapainoon merkittävästi. Ohjien tuntumalta poisheittäminen ei siis ole hevoselle palkinto, jos hevonen hyväksyy neutraalin tuntuman.

Tuntuma on palkkio

Kun neutraali tuntuma opetetaan tai paremminkin opitaan edellä kuvatulla tavalla, se on hevoselle yhtä kuin vapaat ohjat. Tällöin tuntumalla oleminen on hevoselle palkinto, johon palataan aina ohjalla/ohjilla aiheutetun ärsykkeen jälkeen. Suurimman työn tässä luonnollisesti tekee ratsastaja, koska käsien liikuttaminen ja hevosen pään/kaulan/kehon asentojen muutosten seuraaminen ei aina ole ihan helppoa. Mikäli ratsastaja kokee oman koordinatiokykynsä puutteelliseksi, kannattaa aloittaa paikoillaan seisten ja siirtyä käyntiin vasta, kun molemmat osapuolet ovat löytäneet yhteisen tuntuman.

Neutraalin tuntuman löytäminen on äärettömän arvokas ihan jo siitä syystä, että ainoastaan silloin, kun ratsastajan tuntuma ohjiin on täysin symmetrinen, on mahdollista käyttää apuja symmetrisesti. Jos vasen ohja painaa 100 grammaa ja oikea 150, hevosen kehoon kohdistuu epäsymmetriaa synnyttäviä jännitteitä, koska oikealla ohjalla tehdyt ohjasotteet ja pidätteet välittävät ristiriitaisia apuja suhteessa vasempaan ohjaan. Näiden korjaaminen millään muulla tavalla kuin säätämällä tuntuma symmetriseksi ei ole yhtä tehokasta. Kannattaa siis kuluttaa aikaa tuntuman etsimiseen, vaikka joka hetkessä, kun muutoin kävelisi vapain ohjin.




tiistai 24. helmikuuta 2015

Asento ennen liikettä, vai päinvastoin?

Toistakymmentä vuotta sitten kuulin tämän ensimmäisen kerran. En luultavasti sisäistänyt sitä kovinkaan hyvin, koska ajattelin se liittyvän ainoastaan hevosen pään ja kaulan asentoon, sekä siihen, mihin asentoon hevonen kehonsa järjestää ratsastajan liikuttaessa sen päätä ja kaulaa. Tällä, kuten monella muullakin "metodilla" voidaan tehdä paljon pahaa, mutta myös hyvää.

Otan tähän esimerkin elävästä elämästä:

Olin ensimmäistä kertaa eläessäni laskettelemassa 90-luvulla. Hullunrohkeana ja tietämättömänä se piti tietysti aloittaa Åressa...nooh, päästyämme ensimmäistä kertaa rinteeseen, olin kauhuissani, minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten pääsisin jättiläismäisen (helpon) rinteen alas hengissä, kun pelkkä hissiin nousu ja siitä poistuminen oli extremeä. Onneksi seurueemme oli koostunut laskettelunopettajista, joten minulla ei sinällään ollut huolenhäivää. Opetus alkoi tasamaalla siitä, millaisessa asennossa kehon kannattaa olla, jotta a. pystyt kääntämään suksia, b. pysyt pystyssä, c. vauhti ei kiihdy liiaksi, d. et joudu liiaksi jännittämään kehoa. Vuosien joogaamisesta ja ratsastuksesta oli sinällään hyötyä, että minulla oli edes alkeellinen käsitys oikeasta ja vasemmasta ja mikä on eteen ja taakse. Mutta voi pojat! Se oli todella vaikeaa, etenkin koittaa rytmittää kädet jalkoihin ja toisaalta erottaa ne toisistaan. Puhumattakaan siitä vauhdista, joka kiihtyvänä sai kehoni jännittymään ja suksien kääntäminen oli mahdotonta. Ihme ja kumma jäin henkiin. Enkä sen viikon aikana edes kaatunut kovin montaa kertaa. Muutaman rinteen (kumpareikon) jätin suosiolla väliin, eikä minusta lopulta tullut lajin harrastajaa, mutta oleellista tässä tarinassa oli se, kuinka paljon helpompaa on ensin löytää asento. Ennen liikettä.

Miten tämä sitten liittyy ratsastukseen? Oleellisesti. Kun päällekkäin on kaksi elävää olentoa, joiden kehon asennonmuutokset tapahtuvat hetkessä, ei ole vaikeaa arvata, että niiden toiminen samaan suuntaan, samassa tahdissa on melko vaikeaa. Erilaisista istuntaharjoitteista ja valmennuksista on varmasti apua siihen, miten ratsastaja oppii tunnustelemaan omaa kehoaa ja aistimaan siinä tapahtuvat muutokset, mutta vähintään yhtä tärkeää, ellei tärkeämpää, on oppia tunnistamaan hevosen kehossa tapahtuvat asennonmuutokset, jännitykset, apujen vastustelu jne, jotka yleensä johtuvat juuri edellämainitusta.

Asennot päällekkäin

Asennon tunnistaminen edellyttää sitä, että ratsastaja uskaltaa kohdata hevosen neutraalilla tuntumalla, jossa hän ei vielä vaikuta hevoseen. Erilaiset vinoudet ja mahdolliset jäykkyydet ovat juuri sitä, että hevosen asento suhteessa ratsastajaan ei ole symmetrinen.  Hyvin usein saattaa käydä niin, että ratsastaja ei tunnista sitä muutosta, jonka hevosen asento saa hänessä aikaan ja sen seurauksena syntyy tunne, jossa hevonen kaatuu sisäänpäin tai valuu ulos. Jos hevosen kehon asento on sellainen, jossa sen olisi helpointa kääntyä esim. vasemmalle, on aika selvää, että oikeassa kierroksessa  ratsastaminen voi olla haastavaa. Jokainen ratsastaja on varmasti kuullut ohjeita, että: katso minne ratsastat tai että käännä rintakehääsi sinne minne menet. Nämä ovat oikein hyviä neuvoja ja ohjeita, mutta jos hevonen ei tee samoin, ratsastaja ja hevonen ovat menossa eri suuntiin.

Kun siirrytään tarkkailusta varsinaiseen ratsastamiseen ja eri liikkeiden tekemiseen, on tärkeä ymmärtää, että mitä enemmän hevosella on vauhtia, sitä vaikeampi sen on muuttaa asentoaan ja vastaavasti, mitä hitaammin se liikkuu, sitä pienemmän asennonmuutokset vaikuttavat hevoseen. Harjoittelun kautta hevonen oppii säilyttämään tarkoituksenmukaisen asennon, jolloin askelaji ei enää niin suuresti vaikuta sen asennonmuutokseen.

Yksinkertaisimmillaan tarkoituksena on hakea asentoja, jossa hevosen keho on liikkeen päällä. Ei sen edessä (etupainoisuus) eikä sen takana (takapainoisuus) vaan nimenomaan keskellä. Tätä voidaan kutsua vaikka kokoamiseksi. Mitä keskemmällä asento on, sitä helpompi siitä on liikkua mihin tahansa suuntaan, kaatumatta, horjumatta ja menettämättä tasapainoaan. Liikkeen päällä oleva hevosen keho on rento, eikä sen tarvitse vastustaa ratsastajan apuja, edellyttäen, että ne on sille opetettu ja niitä käytetään niin, että hevosen on mahdollista vastata niihin omaan tahtiinsa (eli sitä mukaa, kun se asentoaan muuttelee).

Asennosta toiseen

Oman ymmärrykseni mukaan liikkuessaan hevonen pyrkii vaihtamaan asentoaan lähes koko ajan. Toisaalta sen saattaisi olla helpointa säilyttää staattinen, muuttumaton asento jopa minuutteja, mutta tähän se harvoin pystyy, koska ratsastajan avut yleensä häiritsevät asennon säilyttämistä. Tästä taas voidaan olettaa, että mitä useammin hevonen järjestää kehonsa tulevaa liikettä tai askellajia edellyttämään asentoon, sitä enempi se alkaa pitämään kehonsa jalkojen ja liikkeen päällä.

Askellajista toiseen siirtymiset, sekä suunnanvaihdot, väistön ja taivutukset edellyttävät hevoselta hyvää tasapainoa, sekä ymmärrystä siitä, että ratsastajan kulloinkin ehdottamat asennot ovat sille kannattavia.  Kannattaa siis aloittaa joko paikoillaan seisten tai hitaassa käynnissä tunnustelemaan ja havainnoimaan missä asennossa hevonen voisi kääntyä ympyrälle, nostaa laukan tai tehdä vaikkapa avotaivutusta.  Ainakin se on helpompaa kuin keskiravissa tai laukassa.


Keväisiä treenihetkiä =)