Keisarin uudet vaatteet ja muita tarinoita

Olen opiskellut monia asioita, en kuitenkaan vähiten hevosiin ja ratsastukseen liittyviä palikoita. Yhteistä kaikelle, uskokaa tai älkää on se, jokaisella alalla, joka lajissa on tietyt normit ja kirjoittamattomat säännöt. Ne voivat liittyä siihen, että on asioita, henkilöitä, tekoja, ajatuksia tms joista ei ole sopivaa puhua. Sitten on olemassa kastijärjestelmä, jonka mukaan tietyt ihmiset saavat puhua näistä asioita ja tietyt eivät. Sitten on olemassa se Keisari.

Keisari voi olla kuka tahansa, mutta hän nauttii kokonaisvaltaisesta koskemattomuudesta. Kukaan tai mikään ei ole oikeutettu muodostamaan mielipiteitä, arvostella, ainakaan ilman Keisarin  sisäpiiriläisten hyväksyntää. Jos et ole sisäpiirissä olet ulkopuolella. Mielipiteen ja sanan vapaus ovat perustuslaillisia oikeuksia. Paitsi hevosihmisten keskuudessa. Jossain vaiheessa, yleensä viidennen kommentin kohdalla keskustelu kääntyy siihen, onko tästä asiasta sopivaa keskustella. Ja mikä on keskustelijan motiivi, miksi hän haluaa keskustella asiasta, josta muut eivät halua ja millä oikeudella hän keskustelee asiasta, josta muut eivät halua.

Toistakymmentä vuotta sitten osallistuin ensimäiselle joogakurssille, vaikka olinkin joogannut jo vuosia ennen sitä. Opettajani oli todella ammattilainen, ainakin minun mielestäni. Hän ohjasi lempästi, ammattitaitoisesti, antoi minulle ja muille oppilaille tilaa ja aikaa oppia. Tuomitsematta, syyllistämättä, hyväksyen ja kannustaen. Muutamia vuosia kävin meditaatioissa, kehoharjoituksissa jne, kaikille näille oli yhteistä se, että suvaitsevaisuus oli avain sana. Kunnes, tein oivalluksen. Oivalsin, että kaikki ne tärkeät ja hyödylliset, rentouttavat harjoitteet liittyvät ratsastukseen muutenkin kuin ratsastajan tekemänä. Eräänä päivänä sanoin ääneen:" Ratsastus ja siinä tehtävät harjoitteet ovat kuin yhdistettyä joogaa ja pilatesta hevosille." Hyi, tuhma, ei niin saa sanoa, koska enhän minä ole joogan tai pilateksen ammattilainen. Juu en.

90-luvulla työskentelin silloisessa maamme suurimassa siittolassa, jossa opin hevosista, niiden käyttäytymisestä kenties enemmän kuin koko elämäni aikana olen saanut mahdollisuuden oppia. Silloinkaan minun mielipiteilläni ei ollut mitään merkitystä, koska olin Keisarin palveluksessa. Vaikka siihen aikaan osaamiseeni nähden minulla ei olisi ollut Keisarille mitään muuta tarjottavaa kuin ahkeruuteni, intohimoni ja suuri tahto oppia, nyt myöhemmin näen asian niin, että moni asia olisi ollut helpompaa, jos ihan jokaisesta mielipiteen ilmaisusta tai kysymyksestä ei olisi tullut jyrätyksi.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen surullinen siitä, että avoin keskustelu, kyseenlaistaminen, oppimisen mahdollisuudet ja monet muut ihmiselle tärkeät elementit ovat hukassa, jos ei kuulu sisäpiiriin. Milloin ei ole riittävän taitava kouluttaja, ei ole käynyt oikeiden kouluttajien opissa, ei ole kilpaillut tai kasvattanut riittävän montaa hevosta. On päivän selvää, että jonkinlainen kokemus tuo jonkinlaista ymmärrystä, mutta jos maallikkoa pyydetään katsomaan vapaana liikkuvaa tai ratsastettua hevosta, niin millä todennäköisyydellä hän löytää siitä oleelliset asiat?

Summa summarum -  Sisäpiirissä olemiseen kuuluu ehdoton tuki muille sisäpiiriläisille ja täysin ehdoitta. Ulkopuolella olevat nähdään vihollisina ja heitä myös kohdellaan sen mukaan. Jos et ole olympiaratsastaja, älä puhu ratsastuksesta, jos kasvattiasi ei ole hyväksytty jalostukseen, älä puhu rakenteesta, jos et ole ratsuttanut vähintää 500 hevosta, älä puhu kouluttamisesta. Osaajat ja tiedon jakajat jäävät vähiin. Tai ainakaan tieto ei koskaan saavuta sisäpiirin ulkopuolisia?

Mistä tunnistat henkilön, jolla voisi olla sinulle annettavaa?