Jokainen opettaja ja valmentaja varmasti pyrkii omassa opetuksessaan selkeään, yksinkertaiseen systeemiin, vai pyrkiikö? Olen viimeisten viikkojen, kuukausien aikana miettinyt, kuinka vaikeasti asioita opetetaan ja kuinka monimutkaisia ajatuskuviota ratsastajan pitää pystyä jäsentämään voidakseen vaikkapa pysäyttää hevosen tai pyytää sitä laukkaamaan.
Otetaan esimerkiksi istunnan opettaminen. Mitä kaikkea ratsastajan pitää tietää ja osata, että hän pysyy satulassa eri askellajeissa tai mitä hänen tulee hallita, voidakseen vaikuttaa hevoseen? Millaisia taitoja hän tarvitsee voidakseen vaikuttaa istunnallaan hevoseen ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Miten tämä kaikki harjoittelu ja opettelu vaikuttaa hevoseen? Hevonen oppii koko ajan myös.
Jotta voisimme tarkastella asiaa ratsastajan oppimisen näkökulmasta, olisi hyvä ensin hahmottaa millaisia ohjeita ratsastajalle annetaan ja kuinka niiden toteuttaminen todellisuudessa onnistuu.
"Aktivoi sitä ja tätä" - "Hengitä sinne ja tänne".
Siinä vaiheessa, kun ratsastaja aloittaa oman kehonsa tarkastelun ja tunnustelun, kaikki ei aina mene käyttöohjeen mukaan alusta loppuun, vaan matkalle mahtuu epäonnistumisia, vääriymmärryksiä ja sattumalta myös niitä onnistumisia. Ilman tätä pitkää prosessia, joka alkaa tiedosta, jatkuu kokemuksen kautta kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen saattaa olla, että ratsastajan käsitys omasta kehostaan muuttuu moneen kertaan. Entä se hevonen? Aikuisten oikeasti hevosen symmetrialla ja tasapainolla on suurempi merkitys ratsastajan tasapainoon kuin päinvastoin. Tämä on ihan fysiikkaa. Onkin siis perustelua ottaa huomioon myös hevosen tasapaino ja symmetria opettaa hevoselle, mikä on sille kulloinkin kannattavaa ja tämän jälkeen ratsastajan on helpompi lähestyä omaa istuntaansa - suoralla ja tasapainoisella hevosella. On nimittäin ihan faktaa, että molemmat puoliskot ratsukosta ovat suoria ja tasapainoisia suhteessa johonkin - toisiinsa, maahan, aitaan, apuihin jne.
Hifistellen
Viimeisen 10-15 vuoden aikana on hevosalalle tullut runsaasti erilaisia metodeja tai oikeastaan erilaisia lähestymistapoja lähestyä hevosta ja ratsastusta. Monet näistä tarjoavat mahdollisuuden kommunikoida hevosen kanssa tasolla, jota on vaikeaa, ellei mahdotonta mitata tai todentaa muutoin, kuin tarkkailemalla hevosta. Jos ja kun hevosen reaktioista seuraa erilaisia tulkintoja ollaan tiellä, jossa mikään ei oikeastaan perustu mihinkään.
"Nosta energiaasi ja liiku ylöspäin" Nollaa energiasi, niin hevonen pysähtyy".
Kaiken hifistelyn keskellä on hyvä muistaa, että hevonen oppii koko ajan, oli tarkoituksena opettaa sitä tai ei. Se työskentelysetin viimeinen uloshengitys, joka sai hevosen huokaisemaan ja pysähtymään sijoilleen saattoi perustua ihan vain oppimiseen, eikä välttämättä kristallienergian aikaansaamaan kommunikaatioon.
Rakettitiedettä
Pidin taannoin luentoa, jossa pyysin osallistujia listaamaan apuja, joita ratsastuksessa käytetään. Niitä taisi olla yhteensä liki 80 erilaista!!!!, joista konkreettisia apuja, joita voi pienentää, suurentaa, lopettaa, aloittaa ja toistaa tarpeen mukaan samanlaisena oli 2... kaikki loput olivat hyvin abstrakteja ja tästä syytä ne tarkoittivat eri ihmisille eri asiaa ja niistä oli runsaasti varsin monimuotoisia tulkintoja. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että ratsastus on todella monimutkaista ja vaikeaa. On hyvin kummallista, että hevonen ymmärtää siitä hölkäsenpöläystä.
Mielenkiintoinen seikka tässä rakettitieteilyssä on se, millaisia mahdollisuuksia se tekijälleen tarjoaa. Hyvin moni ratsastaja ottaa mielellään kontolleen vastuun siitä, että hänen vinon (!!!) lantionsa vuoksi hevonen ei nosta oikeaa laukkaa tai että hänen jännittyneen lapansa vuoksi hevonen kulkee vinossa koko ajan. Sen sijaan vastuu hevosen kouluttamisesta unohtuu tai se peräti halutaan kieltää kokonaan, koska onhan hevosen dna:han rakennettu tieto siitä, mitä takaneljännekseen hengittäminen tarkoittaa tai että maassa olevan ihmisen rintakehän nostaminen tarkoittaa sitä, että ihmisen tilaan ei saa tulla.
Monimutkainen lähestymistapa kiehtoo joitakin ihmisiä, ja saattaa olla hyvinkin kiehtovaa pyrkiä täydellisyyttä hipovaan istuntaan, pehmeeän katseeseen, näkymättömiin apuihin jne. mutta ENNEN kuin kaikki tämä on 100%sti hallussa, hevonen oppii koko ajan.
Rakettitiedepiipertämisessä oleva aukko on haastavimmillaan silloin, kun asiat eivät suju strömssin tapaan, koska ilman systeemiä ja konkretiaa on vaikea löytää se mahdollisesti puuttuva palanen, vaan joudutaan lähestulkoon aina palaamaan lähtöruutuun. Ketä tämä motivoi? Hevosta, joka yhä uudelleen ja uudelleen sattumanvaraisesti arvailee mitä mikäkin huokaisu kulloinkin tarkoittaa ja parin kierroksen jälkeen sitä vedetään lopulta suusta. Vaiko ratsastajaa, jonka kaikki huomio on hänessä itsessään, eikä siis hevosessa, ja kierros toisensa jälkeen hän löytää yhä enempi kehonsa palikoita, jotka eivät tottele toivotulla tavalla.
Tänä päivänä mieluusti muistutan ratsastajia siitä, että jos ratsastus olisi rakettitiedettä, meillä olisi jalkojen välissä hevosen sijaan kuuraketti.
Yksinkertainen on kaunista ja helppoa. Nauttikaa onnistumisista!
perjantai 16. toukokuuta 2014
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Keep it simple - stupid
Hevonen on varsin yksinkertainen eläin. Tai niin sitä voisi kuvitella. Ihminen oppijana ei kuitenkaan poikkea hevosesta juurikaan ja sen myötä monimutkaiset selitykset ja hankalasti hahmotettavat asiat vaikeuttavat oppimista.
Vanhan sanonnan mukaan vähemmän on enemmän ja sama pätee ratsastukseen. Pieniin asioihin keskittyminen voi saada aikaan merkittäviä muutoksia. Usein ratsastus- tai valmennustunnilla kuulee kasapäin ohjeita,: vasen ohja, oikea pohje, käännä sinne ja tue tuolta. Katso tänne ja käännä lantio tuonne ja sitten vielä se rintakehä tähän suuntaan jne... Tämä kaikki saattaa toimia ja olla tehokasta juuri siinä hetkessä, mutta ratsastajan ja hevosen itsensä tekemät yksinkertaiset oivallukset kantavat hedelmää nopeammin ja pidempään.
Monimutkaiset uloshengityksellä tehtävät siirtymiset sisältävät kasapäin erilaisia vihjeitä hevoselle. Käytännössä ne eivät itsessään kuitenkaan tarkoita yhtään mitään, jos meillä ei ole kontaktia alunperinkään, tai että meiltä puuttuu vaikkapa pidäte ja eteenpäin pyytävä merkki.
Mietipäänpä hetkinen tilannetta, jossa ratsastaja haluaa hevosen siirtyvän laukkaan, kuinka monta erilaista merkkiä sinä tiedät? Minä tiedän ainakin laukkapohkeet, ne legendaariset pohkeet, joista toinen menee eteen (siis hevosen kainaloon) ja toinen taakse (sinne nälkäkuoppaan). Ja näille perusteena on se (tai siis ainakin yksi niistä), että sisäpohje nostaa laukan ja ulkopuohje pitää hevosen suorana??! Ja sitten vielä molemmat ohjat tekevät omaa juttuaan - sisäohja asettaa ja taivuttaa (lue:rajoittaa sisäetujalan liikettä) ulko-ohja pitää vastaan, eli tukee?! ja sitten vielä taivuttaa hevosta sisäpohjkeen ympärille. Että mitä?
Nooh, ei tässä vielä kaikki, jonkun toisen metodin mukaan pitää ensin opetella ainakin 4 erilaista ohjasotetta, joita pyörittelemällä ja suuntaa vaihtamalla hevosen painoa voidaan siirtää jalalta toiselle, kunnes se lopulta on siellä ulkotakajalalla ja sitten luodaan impulssia ja päästetään se laukkaamaan... huh..
Päätin kerran kysyä hevoselta, että haluatko laukata ja se vastasi että joo. Siihen tarvittiin aktiivisuutta, suora hevonen ja yksi merkki. En välitä tänä päivänäkään tehdä asioista liian monimutkaista. Se ei tee tehtävistä harjoituksista yhtää hienompia tai arvokkaampia. Yksinkertainen on kaunista. Ja helppoa.
Vanhan sanonnan mukaan vähemmän on enemmän ja sama pätee ratsastukseen. Pieniin asioihin keskittyminen voi saada aikaan merkittäviä muutoksia. Usein ratsastus- tai valmennustunnilla kuulee kasapäin ohjeita,: vasen ohja, oikea pohje, käännä sinne ja tue tuolta. Katso tänne ja käännä lantio tuonne ja sitten vielä se rintakehä tähän suuntaan jne... Tämä kaikki saattaa toimia ja olla tehokasta juuri siinä hetkessä, mutta ratsastajan ja hevosen itsensä tekemät yksinkertaiset oivallukset kantavat hedelmää nopeammin ja pidempään.
Monimutkaiset uloshengityksellä tehtävät siirtymiset sisältävät kasapäin erilaisia vihjeitä hevoselle. Käytännössä ne eivät itsessään kuitenkaan tarkoita yhtään mitään, jos meillä ei ole kontaktia alunperinkään, tai että meiltä puuttuu vaikkapa pidäte ja eteenpäin pyytävä merkki.
Mietipäänpä hetkinen tilannetta, jossa ratsastaja haluaa hevosen siirtyvän laukkaan, kuinka monta erilaista merkkiä sinä tiedät? Minä tiedän ainakin laukkapohkeet, ne legendaariset pohkeet, joista toinen menee eteen (siis hevosen kainaloon) ja toinen taakse (sinne nälkäkuoppaan). Ja näille perusteena on se (tai siis ainakin yksi niistä), että sisäpohje nostaa laukan ja ulkopuohje pitää hevosen suorana??! Ja sitten vielä molemmat ohjat tekevät omaa juttuaan - sisäohja asettaa ja taivuttaa (lue:rajoittaa sisäetujalan liikettä) ulko-ohja pitää vastaan, eli tukee?! ja sitten vielä taivuttaa hevosta sisäpohjkeen ympärille. Että mitä?
Nooh, ei tässä vielä kaikki, jonkun toisen metodin mukaan pitää ensin opetella ainakin 4 erilaista ohjasotetta, joita pyörittelemällä ja suuntaa vaihtamalla hevosen painoa voidaan siirtää jalalta toiselle, kunnes se lopulta on siellä ulkotakajalalla ja sitten luodaan impulssia ja päästetään se laukkaamaan... huh..
Päätin kerran kysyä hevoselta, että haluatko laukata ja se vastasi että joo. Siihen tarvittiin aktiivisuutta, suora hevonen ja yksi merkki. En välitä tänä päivänäkään tehdä asioista liian monimutkaista. Se ei tee tehtävistä harjoituksista yhtää hienompia tai arvokkaampia. Yksinkertainen on kaunista. Ja helppoa.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Älä korjaa sitä mikä ei ole rikki
Hevosen kouluttaminen on elinikäinen projekti, jossa vaatimustaso nousee pikkuhiljaa. Tai näin sen olisi hyvä olla. Kun kohdalle osuu hevonen, jolla on jo olemassa kokemusta ihmisistä ja ymmärrystä ratsastuksesta ja siinä käytettävistä avuista, ollaan viidakossa täynnään informaatiota.
Koska mielipiteitä oikein tekemisestä on yhtä paljon kuin neuvonantajia, saattaa hevosenomistaja silloin tällöin eksyä harhaan kuunnellessaan ulkopuolelta tulevia tulkintoja, neuvoja ja ohjeita. Tämä on tietysti täysin luonnollista ja mielipiteiden jakaminen on monessa suhteessa hyvin antoisaa. Hevosen näkökulmasta tähän liittyy myös riskejä.
Jos tätä asiaa tarkastellaan hieman yksinkertaistetusti, niin otetaan esimerkiksi hevonen, joka vastustaa ratsastajan käyttämiä apuja. Ulkopuolelta tarkasteltuna saatetaan nähdä, että hevonen ei reagoi ratsastajan pohkeeseen tai että hevonen vastustaa ohjasotteita. Ratsastajasta saattaa myös tuntua siltä, että hevonen ei kuuntele tai se on tottelematon. Joskus kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa olla kyse siitä, että ratsastajan avut ovat liian voimakkaita tai epäselviä, jolloin hevonen ratkaisee tilanteen olemalla reagoimatta niihin. Joskus taas kyse voi olla siitä, että hevosen asento on siinä määrin epämiellyttävä tai hankala, että sen on mahdoton toteuttaa ratsastajan pyyntöjä. Luonnollisesti myös kipu, jännitys tai stressi estää hevosta reagoimasta sille esitettyihin pyyntöihin.
Edellämainittujen itsestäänselvyyksien lisäksi on ongelmia kohdatessa hyvä muistaa, että ennen kuin voimme odottaa hevosen reagoivan apuihin odotetulla tavalla, on syytä tarkistaa, että se ymmärtää käytettävät avut. Ei ole lainkaan harvinaista, että hevosen eteenpäinpykimys, tai miksi sen halua liikkua sitten kutsutaankaan, saattaa olla seurausta stressistä tai tasapainottomuudesta. Hevosen rentouduttua ja löydettyä paremman tasapainon sen eteenpäinpyrkimys saattaa vähentyä ja ollaankin tilanteessa, jossa huomataan, että hevonen ei esimerkiksi ole oppinut eteenpäin pyytävää pohjemerkkiä lainkaan.
Lisäksi hevosen aiemmin opittu vaikuttaa luonnollisesti sen reagoimiseen uusia asioita opiskellessa. Mikäli hevonen on esimerkiksi oppinut, että ratsastajan vaikutus ohjastuntumalla aiheuttaa sille epämukavuutta ja epätasapainoa, se saattaa pyrkiä kaikin tavoin välttelemään tuntumaa. Tämä voi ilmentyä niin, että hevonen liikuttaa päätään ja kaulaansa asentoon, jossa ratsastajan on vaikea tai mahdoton säilyttää tuntuma hevoseen tai se saattaa pyrkiä lisäämään vauhtia aina, kun pienikin vihje kertoo ratsastajan keräävän ohjia käteensä.
Sen sijaan, että lähestyisimme edellä kuvattuja ongelmia opettamalla hevoselle uusia apuja ja sen myötä tapoja reagoida haluamallamme tavalla, nopeampi tie voi löytyä siitä, että lähestymme hevosta sellaisin avuin ja sellaisella kontaktilla, joka ei aiheuta hevosessa vielä mitään reaktiota.
Seuraavan kerran satulaan istuutuessasi voit kysyä itseltäsi millaisen tuntuman hevosesi hyväksyy tänään? Muuttuko tuntuma ratsastuskerran aikana? Ja jos muuttuu, miten? Tekemällä havaintoja ja tunnustelemalla hevosta, pääsemme helpoimmin vuorovaikutukseen, jossa ratsastajan ei tarvitse voimistaa apujaan ja hevosen on mahdollista ymmärtää ja reagoida ratsastajan toivomalla tavalla. Ja yllätävää kyllä, saatamme huomata, että mitään ongelmaa ei koskaan ollutkaan...
Aurinkoisia ratsastushetkiä!
Koska mielipiteitä oikein tekemisestä on yhtä paljon kuin neuvonantajia, saattaa hevosenomistaja silloin tällöin eksyä harhaan kuunnellessaan ulkopuolelta tulevia tulkintoja, neuvoja ja ohjeita. Tämä on tietysti täysin luonnollista ja mielipiteiden jakaminen on monessa suhteessa hyvin antoisaa. Hevosen näkökulmasta tähän liittyy myös riskejä.
Jos tätä asiaa tarkastellaan hieman yksinkertaistetusti, niin otetaan esimerkiksi hevonen, joka vastustaa ratsastajan käyttämiä apuja. Ulkopuolelta tarkasteltuna saatetaan nähdä, että hevonen ei reagoi ratsastajan pohkeeseen tai että hevonen vastustaa ohjasotteita. Ratsastajasta saattaa myös tuntua siltä, että hevonen ei kuuntele tai se on tottelematon. Joskus kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa olla kyse siitä, että ratsastajan avut ovat liian voimakkaita tai epäselviä, jolloin hevonen ratkaisee tilanteen olemalla reagoimatta niihin. Joskus taas kyse voi olla siitä, että hevosen asento on siinä määrin epämiellyttävä tai hankala, että sen on mahdoton toteuttaa ratsastajan pyyntöjä. Luonnollisesti myös kipu, jännitys tai stressi estää hevosta reagoimasta sille esitettyihin pyyntöihin.
Edellämainittujen itsestäänselvyyksien lisäksi on ongelmia kohdatessa hyvä muistaa, että ennen kuin voimme odottaa hevosen reagoivan apuihin odotetulla tavalla, on syytä tarkistaa, että se ymmärtää käytettävät avut. Ei ole lainkaan harvinaista, että hevosen eteenpäinpykimys, tai miksi sen halua liikkua sitten kutsutaankaan, saattaa olla seurausta stressistä tai tasapainottomuudesta. Hevosen rentouduttua ja löydettyä paremman tasapainon sen eteenpäinpyrkimys saattaa vähentyä ja ollaankin tilanteessa, jossa huomataan, että hevonen ei esimerkiksi ole oppinut eteenpäin pyytävää pohjemerkkiä lainkaan.
Lisäksi hevosen aiemmin opittu vaikuttaa luonnollisesti sen reagoimiseen uusia asioita opiskellessa. Mikäli hevonen on esimerkiksi oppinut, että ratsastajan vaikutus ohjastuntumalla aiheuttaa sille epämukavuutta ja epätasapainoa, se saattaa pyrkiä kaikin tavoin välttelemään tuntumaa. Tämä voi ilmentyä niin, että hevonen liikuttaa päätään ja kaulaansa asentoon, jossa ratsastajan on vaikea tai mahdoton säilyttää tuntuma hevoseen tai se saattaa pyrkiä lisäämään vauhtia aina, kun pienikin vihje kertoo ratsastajan keräävän ohjia käteensä.
Sen sijaan, että lähestyisimme edellä kuvattuja ongelmia opettamalla hevoselle uusia apuja ja sen myötä tapoja reagoida haluamallamme tavalla, nopeampi tie voi löytyä siitä, että lähestymme hevosta sellaisin avuin ja sellaisella kontaktilla, joka ei aiheuta hevosessa vielä mitään reaktiota.
Seuraavan kerran satulaan istuutuessasi voit kysyä itseltäsi millaisen tuntuman hevosesi hyväksyy tänään? Muuttuko tuntuma ratsastuskerran aikana? Ja jos muuttuu, miten? Tekemällä havaintoja ja tunnustelemalla hevosta, pääsemme helpoimmin vuorovaikutukseen, jossa ratsastajan ei tarvitse voimistaa apujaan ja hevosen on mahdollista ymmärtää ja reagoida ratsastajan toivomalla tavalla. Ja yllätävää kyllä, saatamme huomata, että mitään ongelmaa ei koskaan ollutkaan...
Aurinkoisia ratsastushetkiä!
perjantai 25. huhtikuuta 2014
Tuntumalla
Tuntuma - kontakti - peräänanto - myötääminen, paljon käsitteitä, joita voidaan tulkita monella eri tavoin. Vai voidaanko? Se käsityksen mukaan, joka minulla tällä hetkellä on ratsastuksesta ja hevosen tasapainosta, sen keskiössä on tuntuma/kontakti, joka tarkoittaa ratsastajan ja hevosen välistä yhteyttä, tilaa, jossa ratsastaja ei ole hevoselle ärsyke. Ratsastaja on yhtä kuin istunta =paino+jalat+kädet, jotka ovat yhteydessä hevoseen, kommunikoivat, välittävät apuja (joiden tarkoitus on auttaa hevosta) ja ohjaavat hevosen liike-energiaa kulloinkin haluttuun suuntaan, halutussa asennossa ja askellajissa.
Yksinkertaista, eikö totta?
Monimutkaisen tästä tuntumasta tekee ratsastaja. Kun ratsastaja on kontaktissa hevoseen ja tuntuma on hevosen hyväksymä, se pystyy kehoaan ja asentoaan muuttamatta jatkamaan tekemistään, ollaan tilassa, johon palaaminen eli myötääminen on hevoselle palkkio sen reagoidessa ratsastajan aiheuttamaan ärsykkeeseen, eli apuun.
Mikäli hevonen ei hyväksy tuntumaa, siihen voi olla monta syytä, yleisimpiä syitä ovat liian karkea apujen käyttö, liiallinen ärsykkeiden määrä tai se, että hevonen ei ole koulutettu a. sietämään tuntumaa ja b. erottamaan tuntumaa avuista.
Ennenkuin ratsastaja voi ylipäätään aloittaa apujen käytön ja sen myötä hevoseen vaikuttamisen, on aina syytä tarkistaa, millaisen tuntuman hevonen hyväksyy. Tämä tuntuma vaihtelee hevosen iän, kunnon ja koulutustason mukaan ja jopa joka ratsastuskerta ja sen sisällä tehtävissä siirtymisissä. Tasaisen ja selkeän ohjastuntuman löytämisen avain on ratsastaja itse. Ennenkuin hevonen on oppinut sietämään ja pyrkimään tiettyyn tuntumaan, apujen käyttö (ärsykkeet) ovat vailla paluuta ideaalitilanteeseen, jota hevonen oppi tavoittelemaan.
Hyväksyykö sinun hevosesi tuntuman ja osaako se pyrkiä siihen?
Yksinkertaista, eikö totta?
Monimutkaisen tästä tuntumasta tekee ratsastaja. Kun ratsastaja on kontaktissa hevoseen ja tuntuma on hevosen hyväksymä, se pystyy kehoaan ja asentoaan muuttamatta jatkamaan tekemistään, ollaan tilassa, johon palaaminen eli myötääminen on hevoselle palkkio sen reagoidessa ratsastajan aiheuttamaan ärsykkeeseen, eli apuun.
Mikäli hevonen ei hyväksy tuntumaa, siihen voi olla monta syytä, yleisimpiä syitä ovat liian karkea apujen käyttö, liiallinen ärsykkeiden määrä tai se, että hevonen ei ole koulutettu a. sietämään tuntumaa ja b. erottamaan tuntumaa avuista.
Ennenkuin ratsastaja voi ylipäätään aloittaa apujen käytön ja sen myötä hevoseen vaikuttamisen, on aina syytä tarkistaa, millaisen tuntuman hevonen hyväksyy. Tämä tuntuma vaihtelee hevosen iän, kunnon ja koulutustason mukaan ja jopa joka ratsastuskerta ja sen sisällä tehtävissä siirtymisissä. Tasaisen ja selkeän ohjastuntuman löytämisen avain on ratsastaja itse. Ennenkuin hevonen on oppinut sietämään ja pyrkimään tiettyyn tuntumaan, apujen käyttö (ärsykkeet) ovat vailla paluuta ideaalitilanteeseen, jota hevonen oppi tavoittelemaan.
Hyväksyykö sinun hevosesi tuntuman ja osaako se pyrkiä siihen?
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Hevonen on tärkein
Sain juuri I-tason valmentajakoulutuksen päätökseen ja halusin jakaa kanssanne niitä ajatuksia, joita eri valmentajien tapaaminen ja valmennusten seuraaminen on nostanut mieleeni.
Ensinnäkin on tarpeen muistuttaa, että nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä siten edusta ketään tai mitään muuta instanssia.
Suomen hevosmekassa Ypäjän Hevosopistolla on pitkät perinteet hevosalan ammattilaisten kouluttamisessa, sekä kilparatsastuksen eteenpäinviemisessä. Kohteliasta ja siistiä ratsastusta korostetaan joka käänteessä ja hevosen hyvinvointi nostetaan ykkösasiaksi. Missä tämä sitten näkyy? Maamme suurin oppilaitos, jossa tietoataitoa ja osaamista on yllin kyllin, näkee valitettavan paljon myös rumaa ratsastusta ja epäeettistä hevosen käsittelyä. Miksi?
Pohdittuani asiaa yön yli, tulin siihen tulokseen, että kauniiden sanojen ja ihanteiden takaa harvoin löytyy perusteluita kysymykseen Miten?
Ratsastuskulttuurimme on varsin nuorta ja silti he arvostetuimmat osaajat ja tietäjät ovat jo eläneet hevosten parissa useita vuosikymmeniä. Olisi silti hyvä muistaa, että nuoremmat sukupolvet ovat saattaneet elää jo aikaa, jossa hevosen rooli ihmisen parissa on jotain ihan muuta kuin pelkkä palvelija. Lisäksi nuoremmille sukupolville on ollut tarjolla tietoa maailmanlaajuisesti jo parin vuosikymmenen verran. Ei siis ole lainkaan harvinaista tavata 13-vuotias, joka osaa niin oppimisteorian, kuin sen käytäntöön soveltamisen paremmin kuin isoisoisänsä, jolla toki kiistatta on koettua elämää ja sen tarjoamia kokemuksia monin verroin. Missä vaiheessa kokemukset ja niiden tuoma tieto voidaan laittaa vaakakuppiin tuoreen ja ajantasaisen tiedon kanssa? Etenkin, kun jälkimmäinen ei kovinkaan usein perustu mutuun, vaan tutkittuun tietoon, esim hevosen fysiologiasta, sen oppimiskyvystä ja sen lajityypillisten ominaisuuksien tarjoamista mahdollisuuksista.
Kun tarkastellaan asiaa käytännön tasolla (jota aina peräänkuulutetaan), nykytiedon tarjoamat mahdollisuudet edellyttävät ihmiseltä johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä. Sekä tietysti ymmärrystä siitä, kuinka oppimisprosessi etenee. Käytännössä tarvitsee muistaa vain kaksi asiaa: hevonen pyrkii tilaan, jossa painetta ei ole ja että se, mitä vahvistat, yleistyy.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että väärää asentoa, virheellistä liikettä tai huonoja hyppyjä ei kannata harjoitella lainkaan. Jokainen virheellisesti suoritettu tehtävä jää hevosen kehomuistiin ja saattaa nousta sieltä pinnalle tilanteessa, joka esim. muistuttaa tilannetta, jossa se oppi ko. asian.
Tämänhän me kaikki jo tiedämme, eikö totta? Siksi onkin kummallista havaita, että monikaan ihminen ei tiedosta lainkaan omaa tekemistään ja sen seurauksia. Olisiko tässä siis oppilaitoksilla, kuten esimerkiksi Ypäjän Hevosopistolla sauma muuttaa vanhanaikaista ratsastus- ja hevosenkoulutuskulttuuriamme nykypäivän suuntaan ja kultajyvien poimimisen sijaan tutustua moderniin tietoon ja lähteä kehittää kouluttamista ja valmentamista suuntaan, joka tutkitusti lisää hevosten hyvinvointia kaikilla tavoin?
Tähän loppuun haluan esittää nöyrimmän kiitokseni Matti Kuuselle, joka kansantajuisesti, lempeästi ja huumorilla höystetysti sivisti meitä valmentajaopiskelijoita stewardin tehtävistä. Päällimmäiseksi nousivat esiin hevosen hyvinvointi, sääntöjen noudattaminen ja oikea - positiivinen asenne. Kiitos ja anteeksi eivät maksa mitään, mutta jonain päivänä ne nostavat hymyn toisenkin huulille.
Vaikka stewardia näemme kilpailupaikoilla, jokainen meistä hevosihmisistä olemme omassa ammatissamme stewardeja - hevosen edunvalvojia. Kantakaamme tätä rooliamme nöyryydellä ja ylpeydellä. Hevosen parhaaksi.
Ensinnäkin on tarpeen muistuttaa, että nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä siten edusta ketään tai mitään muuta instanssia.
Suomen hevosmekassa Ypäjän Hevosopistolla on pitkät perinteet hevosalan ammattilaisten kouluttamisessa, sekä kilparatsastuksen eteenpäinviemisessä. Kohteliasta ja siistiä ratsastusta korostetaan joka käänteessä ja hevosen hyvinvointi nostetaan ykkösasiaksi. Missä tämä sitten näkyy? Maamme suurin oppilaitos, jossa tietoataitoa ja osaamista on yllin kyllin, näkee valitettavan paljon myös rumaa ratsastusta ja epäeettistä hevosen käsittelyä. Miksi?
Pohdittuani asiaa yön yli, tulin siihen tulokseen, että kauniiden sanojen ja ihanteiden takaa harvoin löytyy perusteluita kysymykseen Miten?
Ratsastuskulttuurimme on varsin nuorta ja silti he arvostetuimmat osaajat ja tietäjät ovat jo eläneet hevosten parissa useita vuosikymmeniä. Olisi silti hyvä muistaa, että nuoremmat sukupolvet ovat saattaneet elää jo aikaa, jossa hevosen rooli ihmisen parissa on jotain ihan muuta kuin pelkkä palvelija. Lisäksi nuoremmille sukupolville on ollut tarjolla tietoa maailmanlaajuisesti jo parin vuosikymmenen verran. Ei siis ole lainkaan harvinaista tavata 13-vuotias, joka osaa niin oppimisteorian, kuin sen käytäntöön soveltamisen paremmin kuin isoisoisänsä, jolla toki kiistatta on koettua elämää ja sen tarjoamia kokemuksia monin verroin. Missä vaiheessa kokemukset ja niiden tuoma tieto voidaan laittaa vaakakuppiin tuoreen ja ajantasaisen tiedon kanssa? Etenkin, kun jälkimmäinen ei kovinkaan usein perustu mutuun, vaan tutkittuun tietoon, esim hevosen fysiologiasta, sen oppimiskyvystä ja sen lajityypillisten ominaisuuksien tarjoamista mahdollisuuksista.
Kun tarkastellaan asiaa käytännön tasolla (jota aina peräänkuulutetaan), nykytiedon tarjoamat mahdollisuudet edellyttävät ihmiseltä johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä. Sekä tietysti ymmärrystä siitä, kuinka oppimisprosessi etenee. Käytännössä tarvitsee muistaa vain kaksi asiaa: hevonen pyrkii tilaan, jossa painetta ei ole ja että se, mitä vahvistat, yleistyy.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että väärää asentoa, virheellistä liikettä tai huonoja hyppyjä ei kannata harjoitella lainkaan. Jokainen virheellisesti suoritettu tehtävä jää hevosen kehomuistiin ja saattaa nousta sieltä pinnalle tilanteessa, joka esim. muistuttaa tilannetta, jossa se oppi ko. asian.
Tämänhän me kaikki jo tiedämme, eikö totta? Siksi onkin kummallista havaita, että monikaan ihminen ei tiedosta lainkaan omaa tekemistään ja sen seurauksia. Olisiko tässä siis oppilaitoksilla, kuten esimerkiksi Ypäjän Hevosopistolla sauma muuttaa vanhanaikaista ratsastus- ja hevosenkoulutuskulttuuriamme nykypäivän suuntaan ja kultajyvien poimimisen sijaan tutustua moderniin tietoon ja lähteä kehittää kouluttamista ja valmentamista suuntaan, joka tutkitusti lisää hevosten hyvinvointia kaikilla tavoin?
Tähän loppuun haluan esittää nöyrimmän kiitokseni Matti Kuuselle, joka kansantajuisesti, lempeästi ja huumorilla höystetysti sivisti meitä valmentajaopiskelijoita stewardin tehtävistä. Päällimmäiseksi nousivat esiin hevosen hyvinvointi, sääntöjen noudattaminen ja oikea - positiivinen asenne. Kiitos ja anteeksi eivät maksa mitään, mutta jonain päivänä ne nostavat hymyn toisenkin huulille.
Vaikka stewardia näemme kilpailupaikoilla, jokainen meistä hevosihmisistä olemme omassa ammatissamme stewardeja - hevosen edunvalvojia. Kantakaamme tätä rooliamme nöyryydellä ja ylpeydellä. Hevosen parhaaksi.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Poimitko oikeat jyvät? Osa 2.
Palasin pari päivää sitten Varsinais-Suomen valmennusreissulta, jossa tapasin sekä vanhoja tuttuja, että uusia oppilaita. Kiitos kaikille heille! Ihailtavaa oli myös katsojien määrä. Käytännössä kaikki ne oppilaat, jotka sallivat ulkopuolisia katsojia paikalle, saivat niitä myös.
Nyt seuraa varoituksen sana katsojille:
Kun seuraat valmennustuntia, näet samaan aikaa sekä ratsastajan, että hevosen koulutusta. Kentän laidalta on helppo nähdä ja tunnistaa ainakin se, mikä menee väärin. Valmennustilanteessa minä näen ne virheet myöskin, mutta ammattiosaamista on kyky erotella kaikki se, mikä on tarkoituksenmukaista korjata.
Ratsastajan tasapainoinen istunta on kaiken a ja o, ainakin apujen oikea-aikaisen käytön, sekä hänen fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Hevosen kouluttaminen rennoksi, aktiivikseksi ja tasapainoiseksi on kuitenkin vielä tärkeämpää.
Oikein koulutettu hevonen pitää huolen itsestään ja sallii ratsastajan hakevan omaa tasapainoaan. Luonnollisesti tällainen prosessi edellyttää sitä, että ratsastaja tiedostaa omat virheensä, eikä rankaise hevosta siitä, että se kokee mahdollisesti epätasapainoisen ratsastajan tiedostamattomat eleet tai liikkeet ärsykkeinä, joihin sen tulisi reagoida.
Korjaamolla
Siinä vaiheessa, kun näen ratsukon verryttelevän, teen havaintoja ensisijaisesti siitä, miten hevonen reagoi ratsastajan apuihin ja miten ratsastaja vastaa hevosen reagointiin. Millaisia havaintoja hän tekee ja kuinka hyvin hän onnistuu löytämään mahdolliset "sinne päin" hevosen tekemät yritykset. Mitä paremmin ratsastaja kykenee oivaltamaan hevosen yrityksen, sitä helpompaa heidän tulevaisuutensa yleensä on, koska sitä oivaltamista ja arvaamista hevosen elämä on. Joka päivä.
Kun ratsastaja haluaa muuttaa jotakin hevosen liikkumisessa tai reagoimisessa, joudutaan yleensä aina alkuun kokeilemaan. Joskus kaikki valmennukset ja ratsastukset ovat pelkkää "hakuammuntaa". Etsimistä ei tarvita siksi, etteikö olisi jo tiedossa, mitä, vaan miten.
Valmennustuntien seuraamisen suurin anti voi olla se, että katsoja voi löytää ymmärryksen erilaisiin lähestymistapoihin tai että hän voi oivaltaa, ettei olekaan yksin jonkun ongelman kanssa. Se, mitä ratsukon opettamisen/valmentamisen sivusta seuraaminen EI TARJOA, on suoria ratkaisuita, työkaluja juuri Sinun hevosellesi sopivia harjotteita. Jotta mitä tahansa näkemäänsä voisi soveltaa käytäntöön, on hyvä omata ensin erittäin selkeä ymmärrys oman hevosensa ja itsensä korjauskohteiden tiimoilta, sekä ymmärrys omasta osaamistasostaan. Ilman näitä jokin juuri oleellinen saattaa jäädä ymmärtämättä ja sen sijaan, että auttaisi kohti toivottua päämäärää, se saattaakin saada aikaa lisää ongelmia.
Katsomisen voima
Hyvän ratsastuksen näkeminen tekee aina hyvää. Kun näet ratsukon, jonka työskentely hivelee esteettistä silmääsi, kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomiota rentouteen, rytmiin ja harmoniaan. Edellämainituiden vastakohtia ovat jännittyneisyys, ratsastajan ja hevosen rytmirikkoisuus ja kokonaisvaltainen väkinäisyys.
Vaikka koulutustilanteissa näitä saattaakin esiintyä, niihin on aina jokin syy. Harvemmin mikään muu kuin liian vaativa harjoitus. Joko ratsastajalle tai hevoselle.
Hevonen ei koskaan kiusallaan vastusta, vaan se pyrkii olemaan mahdollisimman tasapainoinen jo ihan lajityypillisesti. Se ei myöskään halua olla hankala tai tottelematon, ainakaan, jos se on hyvin koulutettu. Kun näet ratsukon, jolla toistuvasti on havaittavissa ongelmia, älä katso mitä ongelmia, vaan katso syvemmälle. Miksi? Onko tehtävä liian vaikea? Onko hevosen liian vaikea ymmärtää tai vastaanottaa apuja? Ovatko ratsastajan avut epäselviä tai ristiriitaisia? Onko valmennus/treenitunnin ilmapiirissä parantamisen varaa?
Ennen yksittäisen tehtävän tai harjoituksen nappaamista omaan työskentelyysi, pohdi, olisiko siitä sinulle ja hevosellesi hyötyä, jos, niin miksi. ja pystytkö toteuttamaan sen samalla tavoin, kun näkemäsi ratstukko kykeni ohjauksessa?
Katsokaa, kyselkää ja kyseenalaistakaa!
Nyt seuraa varoituksen sana katsojille:
Kun seuraat valmennustuntia, näet samaan aikaa sekä ratsastajan, että hevosen koulutusta. Kentän laidalta on helppo nähdä ja tunnistaa ainakin se, mikä menee väärin. Valmennustilanteessa minä näen ne virheet myöskin, mutta ammattiosaamista on kyky erotella kaikki se, mikä on tarkoituksenmukaista korjata.
Ratsastajan tasapainoinen istunta on kaiken a ja o, ainakin apujen oikea-aikaisen käytön, sekä hänen fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Hevosen kouluttaminen rennoksi, aktiivikseksi ja tasapainoiseksi on kuitenkin vielä tärkeämpää.
Oikein koulutettu hevonen pitää huolen itsestään ja sallii ratsastajan hakevan omaa tasapainoaan. Luonnollisesti tällainen prosessi edellyttää sitä, että ratsastaja tiedostaa omat virheensä, eikä rankaise hevosta siitä, että se kokee mahdollisesti epätasapainoisen ratsastajan tiedostamattomat eleet tai liikkeet ärsykkeinä, joihin sen tulisi reagoida.
Korjaamolla
Siinä vaiheessa, kun näen ratsukon verryttelevän, teen havaintoja ensisijaisesti siitä, miten hevonen reagoi ratsastajan apuihin ja miten ratsastaja vastaa hevosen reagointiin. Millaisia havaintoja hän tekee ja kuinka hyvin hän onnistuu löytämään mahdolliset "sinne päin" hevosen tekemät yritykset. Mitä paremmin ratsastaja kykenee oivaltamaan hevosen yrityksen, sitä helpompaa heidän tulevaisuutensa yleensä on, koska sitä oivaltamista ja arvaamista hevosen elämä on. Joka päivä.
Kun ratsastaja haluaa muuttaa jotakin hevosen liikkumisessa tai reagoimisessa, joudutaan yleensä aina alkuun kokeilemaan. Joskus kaikki valmennukset ja ratsastukset ovat pelkkää "hakuammuntaa". Etsimistä ei tarvita siksi, etteikö olisi jo tiedossa, mitä, vaan miten.
Valmennustuntien seuraamisen suurin anti voi olla se, että katsoja voi löytää ymmärryksen erilaisiin lähestymistapoihin tai että hän voi oivaltaa, ettei olekaan yksin jonkun ongelman kanssa. Se, mitä ratsukon opettamisen/valmentamisen sivusta seuraaminen EI TARJOA, on suoria ratkaisuita, työkaluja juuri Sinun hevosellesi sopivia harjotteita. Jotta mitä tahansa näkemäänsä voisi soveltaa käytäntöön, on hyvä omata ensin erittäin selkeä ymmärrys oman hevosensa ja itsensä korjauskohteiden tiimoilta, sekä ymmärrys omasta osaamistasostaan. Ilman näitä jokin juuri oleellinen saattaa jäädä ymmärtämättä ja sen sijaan, että auttaisi kohti toivottua päämäärää, se saattaakin saada aikaa lisää ongelmia.
Katsomisen voima
Hyvän ratsastuksen näkeminen tekee aina hyvää. Kun näet ratsukon, jonka työskentely hivelee esteettistä silmääsi, kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomiota rentouteen, rytmiin ja harmoniaan. Edellämainituiden vastakohtia ovat jännittyneisyys, ratsastajan ja hevosen rytmirikkoisuus ja kokonaisvaltainen väkinäisyys.
Vaikka koulutustilanteissa näitä saattaakin esiintyä, niihin on aina jokin syy. Harvemmin mikään muu kuin liian vaativa harjoitus. Joko ratsastajalle tai hevoselle.
Hevonen ei koskaan kiusallaan vastusta, vaan se pyrkii olemaan mahdollisimman tasapainoinen jo ihan lajityypillisesti. Se ei myöskään halua olla hankala tai tottelematon, ainakaan, jos se on hyvin koulutettu. Kun näet ratsukon, jolla toistuvasti on havaittavissa ongelmia, älä katso mitä ongelmia, vaan katso syvemmälle. Miksi? Onko tehtävä liian vaikea? Onko hevosen liian vaikea ymmärtää tai vastaanottaa apuja? Ovatko ratsastajan avut epäselviä tai ristiriitaisia? Onko valmennus/treenitunnin ilmapiirissä parantamisen varaa?
Ennen yksittäisen tehtävän tai harjoituksen nappaamista omaan työskentelyysi, pohdi, olisiko siitä sinulle ja hevosellesi hyötyä, jos, niin miksi. ja pystytkö toteuttamaan sen samalla tavoin, kun näkemäsi ratstukko kykeni ohjauksessa?
Katsokaa, kyselkää ja kyseenalaistakaa!
perjantai 31. tammikuuta 2014
Katse peiliin tai jotain...
Hevoseni syö analysoitua heinää ja sen mukaan olen myös valinnut myös yhteensopivan täysrehun. Pussista x se saa lisäravinnetta y ja tuubista b tarpeellisen hivenaineen c. Kengittäjä ja hieroja ovat maamme parhaita, valmentajasta puhumattakaan.
Tallilla matkassa kulkeva koirani barffaa, eli syö raakaravintoa. Lisäksi se saa omega-tabuja ja kalkkia, ihan siltä varalta, ettei se saisi luista ja rustoista riitävästi tarvitsemiaan kivennäisiä ja vitamiineja.
Koira luonnollisesti ulkoilee kanssani sekä tallireissut, että myöskin muutoin virikkeitä täynnä olevalla omalla pihallaan. Kotonakin meillä löytyy jos jonkinmoista leikkikalua ja puuhaa niiksi pariksi tunniksi, jotka se joutuu olemaan ilman minua.
Hevoseni kanssa treenaamme parhaillaan vaativaa kouluratsastusta ja sen tahdissa on parantamisen varaa. Valmentaja juuri antoikin vinkin uudelle hevosfyssarille, joka voisi tulla aukomaan lukkiutuneita lapoja ja toivottavasti auttaisi myös ongelmassa, joka liittyy siihen, ettei hevoseni halua siihen koskettavan juuri lainkaan.
Huoh... pitkä päivä ja viikko on takana, olen ollut töissä päivittäin sen vaaditut kahdeksan tuntia, ajanut joka ilta kiireessä tallille valkkuihin, hoitamaan hevoseni jalat ja puurot valmiiksi. Nakkaan muksut hampparibaarille hoitamaan keskenään iltaruokailunsa ja lupaan heille vitoset per naama aamupalaksi. Nyt kun vielä jaksan pikaisesti piipahtaa kauppaan hakemaan parit mikrosafkat ja pussillisen sipsejä, niin pääsen heittäytymään soffalle. Viimeinkin.
Niskaa kolottaa ja koko viikon ajan huonosti nukutut yöunet painavat päälle. Pitsa mikroon ja sidukka lasiin. Kyllä tämä tästä.... Huomenna taas lähden tallille voimaantumaan =)
Tallilla matkassa kulkeva koirani barffaa, eli syö raakaravintoa. Lisäksi se saa omega-tabuja ja kalkkia, ihan siltä varalta, ettei se saisi luista ja rustoista riitävästi tarvitsemiaan kivennäisiä ja vitamiineja.
Koira luonnollisesti ulkoilee kanssani sekä tallireissut, että myöskin muutoin virikkeitä täynnä olevalla omalla pihallaan. Kotonakin meillä löytyy jos jonkinmoista leikkikalua ja puuhaa niiksi pariksi tunniksi, jotka se joutuu olemaan ilman minua.
Hevoseni kanssa treenaamme parhaillaan vaativaa kouluratsastusta ja sen tahdissa on parantamisen varaa. Valmentaja juuri antoikin vinkin uudelle hevosfyssarille, joka voisi tulla aukomaan lukkiutuneita lapoja ja toivottavasti auttaisi myös ongelmassa, joka liittyy siihen, ettei hevoseni halua siihen koskettavan juuri lainkaan.
Huoh... pitkä päivä ja viikko on takana, olen ollut töissä päivittäin sen vaaditut kahdeksan tuntia, ajanut joka ilta kiireessä tallille valkkuihin, hoitamaan hevoseni jalat ja puurot valmiiksi. Nakkaan muksut hampparibaarille hoitamaan keskenään iltaruokailunsa ja lupaan heille vitoset per naama aamupalaksi. Nyt kun vielä jaksan pikaisesti piipahtaa kauppaan hakemaan parit mikrosafkat ja pussillisen sipsejä, niin pääsen heittäytymään soffalle. Viimeinkin.
Niskaa kolottaa ja koko viikon ajan huonosti nukutut yöunet painavat päälle. Pitsa mikroon ja sidukka lasiin. Kyllä tämä tästä.... Huomenna taas lähden tallille voimaantumaan =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)