lauantai 1. heinäkuuta 2017

Apuohja vai "apuohja" osa 1.

Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen - sanotaan. Iänkaiken ihminen on keksinyt erilaisia välineitä, laitteita, releitä yms ratkaisuita päästääkseen joko helpommalla tai voidakseen toimia tehokkaammin, vähemmällä ajalla ja voimalla.
Ihmisen nerokkuus on vailla vertaansa, kun eteen laitetaan hevonen, joka ei toimi, kuten käsikirjassa sanotaan.

Olen tässä yli 30 vuoden aikana nähnyt mitä uskomattomampia ja pelottaviakin ratkaisuita, joissa yhteinen nimittäjä on kaikessa lopulta sama. Kontrolli. Joko halutaan kontrolloida hevosen liikkeen suuntaa ja vauhtia tai sen pään ja kaulan asentoa. Tähän on sitten kehitetty erilaisia apuohjia.

 Käyn tässä nyt lyhyesti muutamia yleisimpiä apuohjia, niiden käyttötarkoituksia ja samalla vaihtoehtoisia lähetymistapoja kyseisten ongelmien ratkaisuun. Tässä ensimmäisessä osassa tarkastellaan juoksuksessa käytettäviä apuohjia.

HUOM! Linkittämäni kuvat apuohjista eivät ole valikoituneet mitenkään myyjän tai markkinoijan perusteella, vaan sen mukaan, kuinka helposti niistä oli kuvia ja käyttöohjeita saatavilla.

Juoksutuksen apuohjat:

Juoksutusapu

Tätä kyseistä juoksutuksessa käytettävää apuohjaa suositellaan käytettäväksi mm. selän ja rintakehän aktivoimiseksi, sekä oikean muodon hakemiseen ilman ratsastajaa.

http://www.reunos.fi/product/1482/juoksutusapu-horka-apuohja-juoksutukseen
https://www.borjeskotimaki.fi/tuote/juoksutusapu-easy/15103/
https://www.hooks.fi/hevonen/ratsastuksen-lajit/ohjasajo-juoksutus/juoksutusapu

On totta, että hevosen pään sitomisella, sekä pään, että kaulan liikettä voidaan rajoittaa. Kääntöpuolena tässä on paine, joka kohdistuu sekä säkään, lapoihin, rintakehään, suupieliin/turpaan (riippuen käytetäänkö kuolainta vaiko esim. kapsonia tms), sekä hevosen niskaan.

Jos ajatellaan ratsastuksessa käytettäviä ohjasapuja, yksikään edellämainituista ei ole koskaan käytössä. Tämän lisäksi hevosen luontainen pään ja kaulan liikerata on rajoittunut ja käytännössä hevonen "rankaisee" itseään jokaisella askeleella, koska ottaessaan esim. askeleen vasemmalla etujalalla eteen, sen pään kääntyessä oikealle, oikea etujalka on takana ja siten vetää hevosta joko suusta tai päästä oikealle.

Parhaimmillaan taitavan fysioterapeutin silmän alla "saattaisi olla mahdollista", että hevonen, jonka liikeradat ja keho/asentotunto on vääristynyt, tästä voisi mahdollisesti olla apua. Edellyttäen, että hevonen liikkuu käynnissä ja jatkuvan ohjauksen alla.

Kun hevosen pään ja kaulan liike muuttuu askellajien myötä, esim. ravissa ylös-alas suuntautuva luontainen liike häiriintyy, koska mitä pidempiä askeleita hevonen ottaa, sitä enemmän apuohja ohjaa hevosen päätä puolelta toiselle (vasen-oikea).

Kyseisen apuohjan vaikutus hevoseen perustuu tuntuman välttämiseen, eli hevonen oppii, kuinka se kehollaan kompensoimalla pystyy välttymään apuohjan vaikutukselta.


Pessoa juoksutusjärjestelmä

Tätä apuohjaa suositellaan käytettäväksi juoksutuksessa, jotta hevosen muotoa voidaan säädellä ja apuohja aktivoi mm. hevosen takaosaa tehokkaasti.

 http://www.hippodome.com/pessoa-juoksutusjarjestelma-p-1167.html
 http://www.ratsastusvaruste.fi/cheval-pessoa-juoksutusjrjestelm-p-322.html
 https://www.kotielaintarvike.fi/tuote/cheval-juoksutussysteemi-pessoa-black/34661/

Tämä apuohja yhdistää hevosen pään ja kaulan liikkeen sen takajalkojen liikkeeseen. Toisinsanoen, riippuen askellajista hevosen askeleessa taaimmainen takajalka vetää hevosta samanpuoleisesta suupielestä ja siten kääntää hevosen päätä juuri vastakkaiseen suuntaan kuin yleisesti halutaan. Kun hevosta juoksutetaan, ratsastetaan tai ohjasajetaan kaarevalla uralla, lähtökohtaisesti halutaan sen olevan asettuneena ja taipuneena ympyrän kaaren suuntaisesti, eli sisään.  Mikäli apuohja sitoo hevosen pään satulansijan kautta sen takaosaan, hevosella ei ole juurikaan mahdollisuuksia tasapainottaa itseään luontaisella pään ja kaulan liikkeellä. Ei jatkoon.

Sivuapuohjat

Tämä on yksi käytetyimmistä ja kenties turvallisimmista apuohjista, koska näiden avulla hevosen pään liikettä rajoitetaan eteen-suunnassa, sekä sivusuunnassa, eikä hevosen muu kehon liike vaikuta yhtä merkittävästi kuin kahden edellämainitun. Sivuohjien ehkä yleisin käyttötarkoitus on estää hevosta nostamasta päätään ylös ja toisaalta pitää se alhaalla, tämä perustuu siihen, että kokemuksen ja toistojen myötä hevonen oppii, että sivuohja vaikuttaa hevosen nostaessa päätään ylös. Sivuohjat eivät saa olla niin tiukalla, että itsessään pitäisivät hevosen päätä alhaalla tai jossain tietyssä asennossa.  (lue:kontrolli)

 http://www.hippodome.com/sivuohjat-nahkaa-joustavilla-kumirenkailla-p-851.html
  https://www.horsepro.fi/premiere-sivuohjat
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/eurohunter-mustat-sivuohjat

On kuitenkin hyvä huomioida, että tämänkin apuohjan käyttö perustuu tuntuman välttämämiseen ja hevonen tulee huolella opettaa näihin apuohjiin, koska vaikka ohjassa joustava kumirengas, pelästyessään se mahdollisesti satuttaa itseään suuhun/päähän.

Näistä esittelemistäni apuohjista on olemassa useita erilaisia versioita ja lisäksi löytyy mm. kaulanpidentäjä (joustochambon jne) joita käyn läpi seuraavassa osiossa.

Lähtökohtaisesti apuohjat eivät ole suoraan saatanasta. Se väite, että vain ammattilaiset osaavat käyttää niitä oikein, sen sijaan on. On täysin ymmärrettävää, että kokemattomat  ratsastajat/juoksuttajat haluavat käyttää apuohjia listäkseen kontrollia ja turvallisuutta, vaikka myös lisätäkseen harhaa siitä, että apuohjin puettu hevonen kulkisi paremmin oikein päin tai että se "aktivoi selkää ja takaosaa". Sinällään nämä väitteet eivät ole potaskaa, koska kyllähän se jännittynyt virheellinen liikkuminen on myös aktiivisuuden seurausta. Mutta toiseen suuntaan. Mitä kokeneempi ratsastaja, sitä vähemmän voisi kuvitella hänen tarvitsevan muuta kuin koulutus- ja ratsastustaitoa.

Ensinnäkin olisi hyvä ymmärtää, että hevosen asento/muoto on suora seuraus siitä, miltä kyseinen asento, tasapaino ja tuntuma siitä tuntuvat. Pään ylösnostaminen lähtökohtaisesti on toivotumpaa, kuin alaslaskeminen. Mitä kokemattomampi ratsastaja, sitä ylempänä hevonen yleensä haluaa päätään ja kaulaansa pitää. Tasapainottaakseen itseään. Millainen karhunpalvelus hevoselle onkaan laittaa sille sivuohjat ja alotteilija kyytiin...

Mitä sitten vaihtoehdoksi?

Yksinkertaisinta on opettaa hevoselle ensin neutraali tuntuma, pidäte ja tarvittavat ohjasotteet (suora/epäsuora/kohottava/myötäys eteen/myötäys eteen-ylös/alas) ja tämän jälkeen tarkistaa, että hevonen ymmärtäessään kyseiset ohjasotteet eli avut, pystyy niitä myös seuraamaan. Kaikki vastustaminen ei aina tarkoita sitä, että hevonen ei halua, kovin usein se ei tasapainonsa vuoksi pysty.

Juoksuttaminen kuuluu nuoren hevosen koulutusvaiheeseen, jossa sille opetetaan liikkeellelähtöä, pysähtymistä, kääntymistä, kaarevalla uralla liikkumista ja sitten hieman vanhemmalla hevosella se voi tuoda mukavaa vaihtelua kaikkeen muuhun treenaamiseen. Ajatus siitä, että juoksuttamalla voisi korvata taidokasta ratsastusta on itsessään jo melko absurdi. Se, että hevonen ei liikkuessaan pysy koko ajan samassa asennossa on hevoselle itselleen tärkeää, koska lihaksiston ja tasapainon monipuolinen kehittyminen ja säilyttäminen vaatii toistoja, muutoksia, lepoa.

Mikään ei estä sinua tai minua käyttämästä apuohjaa, jos sille löytyy peruste ja taidot sitä käyttää. On kuitenkin hyvä muistaa, että hevonen on oppiva, tunteva ja ajatteleva eläin, joka noin lähtökohtaisesti vastustaessaan yrittää ehkä kertoa miltä siltä juuri sillä hetkellä tuntuu.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti