Tuntuma - kontakti - peräänanto - myötääminen, paljon käsitteitä, joita voidaan tulkita monella eri tavoin. Vai voidaanko? Se käsityksen mukaan, joka minulla tällä hetkellä on ratsastuksesta ja hevosen tasapainosta, sen keskiössä on tuntuma/kontakti, joka tarkoittaa ratsastajan ja hevosen välistä yhteyttä, tilaa, jossa ratsastaja ei ole hevoselle ärsyke. Ratsastaja on yhtä kuin istunta =paino+jalat+kädet, jotka ovat yhteydessä hevoseen, kommunikoivat, välittävät apuja (joiden tarkoitus on auttaa hevosta) ja ohjaavat hevosen liike-energiaa kulloinkin haluttuun suuntaan, halutussa asennossa ja askellajissa.
Yksinkertaista, eikö totta?
Monimutkaisen tästä tuntumasta tekee ratsastaja. Kun ratsastaja on kontaktissa hevoseen ja tuntuma on hevosen hyväksymä, se pystyy kehoaan ja asentoaan muuttamatta jatkamaan tekemistään, ollaan tilassa, johon palaaminen eli myötääminen on hevoselle palkkio sen reagoidessa ratsastajan aiheuttamaan ärsykkeeseen, eli apuun.
Mikäli hevonen ei hyväksy tuntumaa, siihen voi olla monta syytä, yleisimpiä syitä ovat liian karkea apujen käyttö, liiallinen ärsykkeiden määrä tai se, että hevonen ei ole koulutettu a. sietämään tuntumaa ja b. erottamaan tuntumaa avuista.
Ennenkuin ratsastaja voi ylipäätään aloittaa apujen käytön ja sen myötä hevoseen vaikuttamisen, on aina syytä tarkistaa, millaisen tuntuman hevonen hyväksyy. Tämä tuntuma vaihtelee hevosen iän, kunnon ja koulutustason mukaan ja jopa joka ratsastuskerta ja sen sisällä tehtävissä siirtymisissä. Tasaisen ja selkeän ohjastuntuman löytämisen avain on ratsastaja itse. Ennenkuin hevonen on oppinut sietämään ja pyrkimään tiettyyn tuntumaan, apujen käyttö (ärsykkeet) ovat vailla paluuta ideaalitilanteeseen, jota hevonen oppi tavoittelemaan.
Hyväksyykö sinun hevosesi tuntuman ja osaako se pyrkiä siihen?
perjantai 25. huhtikuuta 2014
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Hevonen on tärkein
Sain juuri I-tason valmentajakoulutuksen päätökseen ja halusin jakaa kanssanne niitä ajatuksia, joita eri valmentajien tapaaminen ja valmennusten seuraaminen on nostanut mieleeni.
Ensinnäkin on tarpeen muistuttaa, että nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä siten edusta ketään tai mitään muuta instanssia.
Suomen hevosmekassa Ypäjän Hevosopistolla on pitkät perinteet hevosalan ammattilaisten kouluttamisessa, sekä kilparatsastuksen eteenpäinviemisessä. Kohteliasta ja siistiä ratsastusta korostetaan joka käänteessä ja hevosen hyvinvointi nostetaan ykkösasiaksi. Missä tämä sitten näkyy? Maamme suurin oppilaitos, jossa tietoataitoa ja osaamista on yllin kyllin, näkee valitettavan paljon myös rumaa ratsastusta ja epäeettistä hevosen käsittelyä. Miksi?
Pohdittuani asiaa yön yli, tulin siihen tulokseen, että kauniiden sanojen ja ihanteiden takaa harvoin löytyy perusteluita kysymykseen Miten?
Ratsastuskulttuurimme on varsin nuorta ja silti he arvostetuimmat osaajat ja tietäjät ovat jo eläneet hevosten parissa useita vuosikymmeniä. Olisi silti hyvä muistaa, että nuoremmat sukupolvet ovat saattaneet elää jo aikaa, jossa hevosen rooli ihmisen parissa on jotain ihan muuta kuin pelkkä palvelija. Lisäksi nuoremmille sukupolville on ollut tarjolla tietoa maailmanlaajuisesti jo parin vuosikymmenen verran. Ei siis ole lainkaan harvinaista tavata 13-vuotias, joka osaa niin oppimisteorian, kuin sen käytäntöön soveltamisen paremmin kuin isoisoisänsä, jolla toki kiistatta on koettua elämää ja sen tarjoamia kokemuksia monin verroin. Missä vaiheessa kokemukset ja niiden tuoma tieto voidaan laittaa vaakakuppiin tuoreen ja ajantasaisen tiedon kanssa? Etenkin, kun jälkimmäinen ei kovinkaan usein perustu mutuun, vaan tutkittuun tietoon, esim hevosen fysiologiasta, sen oppimiskyvystä ja sen lajityypillisten ominaisuuksien tarjoamista mahdollisuuksista.
Kun tarkastellaan asiaa käytännön tasolla (jota aina peräänkuulutetaan), nykytiedon tarjoamat mahdollisuudet edellyttävät ihmiseltä johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä. Sekä tietysti ymmärrystä siitä, kuinka oppimisprosessi etenee. Käytännössä tarvitsee muistaa vain kaksi asiaa: hevonen pyrkii tilaan, jossa painetta ei ole ja että se, mitä vahvistat, yleistyy.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että väärää asentoa, virheellistä liikettä tai huonoja hyppyjä ei kannata harjoitella lainkaan. Jokainen virheellisesti suoritettu tehtävä jää hevosen kehomuistiin ja saattaa nousta sieltä pinnalle tilanteessa, joka esim. muistuttaa tilannetta, jossa se oppi ko. asian.
Tämänhän me kaikki jo tiedämme, eikö totta? Siksi onkin kummallista havaita, että monikaan ihminen ei tiedosta lainkaan omaa tekemistään ja sen seurauksia. Olisiko tässä siis oppilaitoksilla, kuten esimerkiksi Ypäjän Hevosopistolla sauma muuttaa vanhanaikaista ratsastus- ja hevosenkoulutuskulttuuriamme nykypäivän suuntaan ja kultajyvien poimimisen sijaan tutustua moderniin tietoon ja lähteä kehittää kouluttamista ja valmentamista suuntaan, joka tutkitusti lisää hevosten hyvinvointia kaikilla tavoin?
Tähän loppuun haluan esittää nöyrimmän kiitokseni Matti Kuuselle, joka kansantajuisesti, lempeästi ja huumorilla höystetysti sivisti meitä valmentajaopiskelijoita stewardin tehtävistä. Päällimmäiseksi nousivat esiin hevosen hyvinvointi, sääntöjen noudattaminen ja oikea - positiivinen asenne. Kiitos ja anteeksi eivät maksa mitään, mutta jonain päivänä ne nostavat hymyn toisenkin huulille.
Vaikka stewardia näemme kilpailupaikoilla, jokainen meistä hevosihmisistä olemme omassa ammatissamme stewardeja - hevosen edunvalvojia. Kantakaamme tätä rooliamme nöyryydellä ja ylpeydellä. Hevosen parhaaksi.
Ensinnäkin on tarpeen muistuttaa, että nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä siten edusta ketään tai mitään muuta instanssia.
Suomen hevosmekassa Ypäjän Hevosopistolla on pitkät perinteet hevosalan ammattilaisten kouluttamisessa, sekä kilparatsastuksen eteenpäinviemisessä. Kohteliasta ja siistiä ratsastusta korostetaan joka käänteessä ja hevosen hyvinvointi nostetaan ykkösasiaksi. Missä tämä sitten näkyy? Maamme suurin oppilaitos, jossa tietoataitoa ja osaamista on yllin kyllin, näkee valitettavan paljon myös rumaa ratsastusta ja epäeettistä hevosen käsittelyä. Miksi?
Pohdittuani asiaa yön yli, tulin siihen tulokseen, että kauniiden sanojen ja ihanteiden takaa harvoin löytyy perusteluita kysymykseen Miten?
Ratsastuskulttuurimme on varsin nuorta ja silti he arvostetuimmat osaajat ja tietäjät ovat jo eläneet hevosten parissa useita vuosikymmeniä. Olisi silti hyvä muistaa, että nuoremmat sukupolvet ovat saattaneet elää jo aikaa, jossa hevosen rooli ihmisen parissa on jotain ihan muuta kuin pelkkä palvelija. Lisäksi nuoremmille sukupolville on ollut tarjolla tietoa maailmanlaajuisesti jo parin vuosikymmenen verran. Ei siis ole lainkaan harvinaista tavata 13-vuotias, joka osaa niin oppimisteorian, kuin sen käytäntöön soveltamisen paremmin kuin isoisoisänsä, jolla toki kiistatta on koettua elämää ja sen tarjoamia kokemuksia monin verroin. Missä vaiheessa kokemukset ja niiden tuoma tieto voidaan laittaa vaakakuppiin tuoreen ja ajantasaisen tiedon kanssa? Etenkin, kun jälkimmäinen ei kovinkaan usein perustu mutuun, vaan tutkittuun tietoon, esim hevosen fysiologiasta, sen oppimiskyvystä ja sen lajityypillisten ominaisuuksien tarjoamista mahdollisuuksista.
Kun tarkastellaan asiaa käytännön tasolla (jota aina peräänkuulutetaan), nykytiedon tarjoamat mahdollisuudet edellyttävät ihmiseltä johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä. Sekä tietysti ymmärrystä siitä, kuinka oppimisprosessi etenee. Käytännössä tarvitsee muistaa vain kaksi asiaa: hevonen pyrkii tilaan, jossa painetta ei ole ja että se, mitä vahvistat, yleistyy.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että väärää asentoa, virheellistä liikettä tai huonoja hyppyjä ei kannata harjoitella lainkaan. Jokainen virheellisesti suoritettu tehtävä jää hevosen kehomuistiin ja saattaa nousta sieltä pinnalle tilanteessa, joka esim. muistuttaa tilannetta, jossa se oppi ko. asian.
Tämänhän me kaikki jo tiedämme, eikö totta? Siksi onkin kummallista havaita, että monikaan ihminen ei tiedosta lainkaan omaa tekemistään ja sen seurauksia. Olisiko tässä siis oppilaitoksilla, kuten esimerkiksi Ypäjän Hevosopistolla sauma muuttaa vanhanaikaista ratsastus- ja hevosenkoulutuskulttuuriamme nykypäivän suuntaan ja kultajyvien poimimisen sijaan tutustua moderniin tietoon ja lähteä kehittää kouluttamista ja valmentamista suuntaan, joka tutkitusti lisää hevosten hyvinvointia kaikilla tavoin?
Tähän loppuun haluan esittää nöyrimmän kiitokseni Matti Kuuselle, joka kansantajuisesti, lempeästi ja huumorilla höystetysti sivisti meitä valmentajaopiskelijoita stewardin tehtävistä. Päällimmäiseksi nousivat esiin hevosen hyvinvointi, sääntöjen noudattaminen ja oikea - positiivinen asenne. Kiitos ja anteeksi eivät maksa mitään, mutta jonain päivänä ne nostavat hymyn toisenkin huulille.
Vaikka stewardia näemme kilpailupaikoilla, jokainen meistä hevosihmisistä olemme omassa ammatissamme stewardeja - hevosen edunvalvojia. Kantakaamme tätä rooliamme nöyryydellä ja ylpeydellä. Hevosen parhaaksi.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Poimitko oikeat jyvät? Osa 2.
Palasin pari päivää sitten Varsinais-Suomen valmennusreissulta, jossa tapasin sekä vanhoja tuttuja, että uusia oppilaita. Kiitos kaikille heille! Ihailtavaa oli myös katsojien määrä. Käytännössä kaikki ne oppilaat, jotka sallivat ulkopuolisia katsojia paikalle, saivat niitä myös.
Nyt seuraa varoituksen sana katsojille:
Kun seuraat valmennustuntia, näet samaan aikaa sekä ratsastajan, että hevosen koulutusta. Kentän laidalta on helppo nähdä ja tunnistaa ainakin se, mikä menee väärin. Valmennustilanteessa minä näen ne virheet myöskin, mutta ammattiosaamista on kyky erotella kaikki se, mikä on tarkoituksenmukaista korjata.
Ratsastajan tasapainoinen istunta on kaiken a ja o, ainakin apujen oikea-aikaisen käytön, sekä hänen fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Hevosen kouluttaminen rennoksi, aktiivikseksi ja tasapainoiseksi on kuitenkin vielä tärkeämpää.
Oikein koulutettu hevonen pitää huolen itsestään ja sallii ratsastajan hakevan omaa tasapainoaan. Luonnollisesti tällainen prosessi edellyttää sitä, että ratsastaja tiedostaa omat virheensä, eikä rankaise hevosta siitä, että se kokee mahdollisesti epätasapainoisen ratsastajan tiedostamattomat eleet tai liikkeet ärsykkeinä, joihin sen tulisi reagoida.
Korjaamolla
Siinä vaiheessa, kun näen ratsukon verryttelevän, teen havaintoja ensisijaisesti siitä, miten hevonen reagoi ratsastajan apuihin ja miten ratsastaja vastaa hevosen reagointiin. Millaisia havaintoja hän tekee ja kuinka hyvin hän onnistuu löytämään mahdolliset "sinne päin" hevosen tekemät yritykset. Mitä paremmin ratsastaja kykenee oivaltamaan hevosen yrityksen, sitä helpompaa heidän tulevaisuutensa yleensä on, koska sitä oivaltamista ja arvaamista hevosen elämä on. Joka päivä.
Kun ratsastaja haluaa muuttaa jotakin hevosen liikkumisessa tai reagoimisessa, joudutaan yleensä aina alkuun kokeilemaan. Joskus kaikki valmennukset ja ratsastukset ovat pelkkää "hakuammuntaa". Etsimistä ei tarvita siksi, etteikö olisi jo tiedossa, mitä, vaan miten.
Valmennustuntien seuraamisen suurin anti voi olla se, että katsoja voi löytää ymmärryksen erilaisiin lähestymistapoihin tai että hän voi oivaltaa, ettei olekaan yksin jonkun ongelman kanssa. Se, mitä ratsukon opettamisen/valmentamisen sivusta seuraaminen EI TARJOA, on suoria ratkaisuita, työkaluja juuri Sinun hevosellesi sopivia harjotteita. Jotta mitä tahansa näkemäänsä voisi soveltaa käytäntöön, on hyvä omata ensin erittäin selkeä ymmärrys oman hevosensa ja itsensä korjauskohteiden tiimoilta, sekä ymmärrys omasta osaamistasostaan. Ilman näitä jokin juuri oleellinen saattaa jäädä ymmärtämättä ja sen sijaan, että auttaisi kohti toivottua päämäärää, se saattaakin saada aikaa lisää ongelmia.
Katsomisen voima
Hyvän ratsastuksen näkeminen tekee aina hyvää. Kun näet ratsukon, jonka työskentely hivelee esteettistä silmääsi, kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomiota rentouteen, rytmiin ja harmoniaan. Edellämainituiden vastakohtia ovat jännittyneisyys, ratsastajan ja hevosen rytmirikkoisuus ja kokonaisvaltainen väkinäisyys.
Vaikka koulutustilanteissa näitä saattaakin esiintyä, niihin on aina jokin syy. Harvemmin mikään muu kuin liian vaativa harjoitus. Joko ratsastajalle tai hevoselle.
Hevonen ei koskaan kiusallaan vastusta, vaan se pyrkii olemaan mahdollisimman tasapainoinen jo ihan lajityypillisesti. Se ei myöskään halua olla hankala tai tottelematon, ainakaan, jos se on hyvin koulutettu. Kun näet ratsukon, jolla toistuvasti on havaittavissa ongelmia, älä katso mitä ongelmia, vaan katso syvemmälle. Miksi? Onko tehtävä liian vaikea? Onko hevosen liian vaikea ymmärtää tai vastaanottaa apuja? Ovatko ratsastajan avut epäselviä tai ristiriitaisia? Onko valmennus/treenitunnin ilmapiirissä parantamisen varaa?
Ennen yksittäisen tehtävän tai harjoituksen nappaamista omaan työskentelyysi, pohdi, olisiko siitä sinulle ja hevosellesi hyötyä, jos, niin miksi. ja pystytkö toteuttamaan sen samalla tavoin, kun näkemäsi ratstukko kykeni ohjauksessa?
Katsokaa, kyselkää ja kyseenalaistakaa!
Nyt seuraa varoituksen sana katsojille:
Kun seuraat valmennustuntia, näet samaan aikaa sekä ratsastajan, että hevosen koulutusta. Kentän laidalta on helppo nähdä ja tunnistaa ainakin se, mikä menee väärin. Valmennustilanteessa minä näen ne virheet myöskin, mutta ammattiosaamista on kyky erotella kaikki se, mikä on tarkoituksenmukaista korjata.
Ratsastajan tasapainoinen istunta on kaiken a ja o, ainakin apujen oikea-aikaisen käytön, sekä hänen fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Hevosen kouluttaminen rennoksi, aktiivikseksi ja tasapainoiseksi on kuitenkin vielä tärkeämpää.
Oikein koulutettu hevonen pitää huolen itsestään ja sallii ratsastajan hakevan omaa tasapainoaan. Luonnollisesti tällainen prosessi edellyttää sitä, että ratsastaja tiedostaa omat virheensä, eikä rankaise hevosta siitä, että se kokee mahdollisesti epätasapainoisen ratsastajan tiedostamattomat eleet tai liikkeet ärsykkeinä, joihin sen tulisi reagoida.
Korjaamolla
Siinä vaiheessa, kun näen ratsukon verryttelevän, teen havaintoja ensisijaisesti siitä, miten hevonen reagoi ratsastajan apuihin ja miten ratsastaja vastaa hevosen reagointiin. Millaisia havaintoja hän tekee ja kuinka hyvin hän onnistuu löytämään mahdolliset "sinne päin" hevosen tekemät yritykset. Mitä paremmin ratsastaja kykenee oivaltamaan hevosen yrityksen, sitä helpompaa heidän tulevaisuutensa yleensä on, koska sitä oivaltamista ja arvaamista hevosen elämä on. Joka päivä.
Kun ratsastaja haluaa muuttaa jotakin hevosen liikkumisessa tai reagoimisessa, joudutaan yleensä aina alkuun kokeilemaan. Joskus kaikki valmennukset ja ratsastukset ovat pelkkää "hakuammuntaa". Etsimistä ei tarvita siksi, etteikö olisi jo tiedossa, mitä, vaan miten.
Valmennustuntien seuraamisen suurin anti voi olla se, että katsoja voi löytää ymmärryksen erilaisiin lähestymistapoihin tai että hän voi oivaltaa, ettei olekaan yksin jonkun ongelman kanssa. Se, mitä ratsukon opettamisen/valmentamisen sivusta seuraaminen EI TARJOA, on suoria ratkaisuita, työkaluja juuri Sinun hevosellesi sopivia harjotteita. Jotta mitä tahansa näkemäänsä voisi soveltaa käytäntöön, on hyvä omata ensin erittäin selkeä ymmärrys oman hevosensa ja itsensä korjauskohteiden tiimoilta, sekä ymmärrys omasta osaamistasostaan. Ilman näitä jokin juuri oleellinen saattaa jäädä ymmärtämättä ja sen sijaan, että auttaisi kohti toivottua päämäärää, se saattaakin saada aikaa lisää ongelmia.
Katsomisen voima
Hyvän ratsastuksen näkeminen tekee aina hyvää. Kun näet ratsukon, jonka työskentely hivelee esteettistä silmääsi, kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomiota rentouteen, rytmiin ja harmoniaan. Edellämainituiden vastakohtia ovat jännittyneisyys, ratsastajan ja hevosen rytmirikkoisuus ja kokonaisvaltainen väkinäisyys.
Vaikka koulutustilanteissa näitä saattaakin esiintyä, niihin on aina jokin syy. Harvemmin mikään muu kuin liian vaativa harjoitus. Joko ratsastajalle tai hevoselle.
Hevonen ei koskaan kiusallaan vastusta, vaan se pyrkii olemaan mahdollisimman tasapainoinen jo ihan lajityypillisesti. Se ei myöskään halua olla hankala tai tottelematon, ainakaan, jos se on hyvin koulutettu. Kun näet ratsukon, jolla toistuvasti on havaittavissa ongelmia, älä katso mitä ongelmia, vaan katso syvemmälle. Miksi? Onko tehtävä liian vaikea? Onko hevosen liian vaikea ymmärtää tai vastaanottaa apuja? Ovatko ratsastajan avut epäselviä tai ristiriitaisia? Onko valmennus/treenitunnin ilmapiirissä parantamisen varaa?
Ennen yksittäisen tehtävän tai harjoituksen nappaamista omaan työskentelyysi, pohdi, olisiko siitä sinulle ja hevosellesi hyötyä, jos, niin miksi. ja pystytkö toteuttamaan sen samalla tavoin, kun näkemäsi ratstukko kykeni ohjauksessa?
Katsokaa, kyselkää ja kyseenalaistakaa!
perjantai 31. tammikuuta 2014
Katse peiliin tai jotain...
Hevoseni syö analysoitua heinää ja sen mukaan olen myös valinnut myös yhteensopivan täysrehun. Pussista x se saa lisäravinnetta y ja tuubista b tarpeellisen hivenaineen c. Kengittäjä ja hieroja ovat maamme parhaita, valmentajasta puhumattakaan.
Tallilla matkassa kulkeva koirani barffaa, eli syö raakaravintoa. Lisäksi se saa omega-tabuja ja kalkkia, ihan siltä varalta, ettei se saisi luista ja rustoista riitävästi tarvitsemiaan kivennäisiä ja vitamiineja.
Koira luonnollisesti ulkoilee kanssani sekä tallireissut, että myöskin muutoin virikkeitä täynnä olevalla omalla pihallaan. Kotonakin meillä löytyy jos jonkinmoista leikkikalua ja puuhaa niiksi pariksi tunniksi, jotka se joutuu olemaan ilman minua.
Hevoseni kanssa treenaamme parhaillaan vaativaa kouluratsastusta ja sen tahdissa on parantamisen varaa. Valmentaja juuri antoikin vinkin uudelle hevosfyssarille, joka voisi tulla aukomaan lukkiutuneita lapoja ja toivottavasti auttaisi myös ongelmassa, joka liittyy siihen, ettei hevoseni halua siihen koskettavan juuri lainkaan.
Huoh... pitkä päivä ja viikko on takana, olen ollut töissä päivittäin sen vaaditut kahdeksan tuntia, ajanut joka ilta kiireessä tallille valkkuihin, hoitamaan hevoseni jalat ja puurot valmiiksi. Nakkaan muksut hampparibaarille hoitamaan keskenään iltaruokailunsa ja lupaan heille vitoset per naama aamupalaksi. Nyt kun vielä jaksan pikaisesti piipahtaa kauppaan hakemaan parit mikrosafkat ja pussillisen sipsejä, niin pääsen heittäytymään soffalle. Viimeinkin.
Niskaa kolottaa ja koko viikon ajan huonosti nukutut yöunet painavat päälle. Pitsa mikroon ja sidukka lasiin. Kyllä tämä tästä.... Huomenna taas lähden tallille voimaantumaan =)
Tallilla matkassa kulkeva koirani barffaa, eli syö raakaravintoa. Lisäksi se saa omega-tabuja ja kalkkia, ihan siltä varalta, ettei se saisi luista ja rustoista riitävästi tarvitsemiaan kivennäisiä ja vitamiineja.
Koira luonnollisesti ulkoilee kanssani sekä tallireissut, että myöskin muutoin virikkeitä täynnä olevalla omalla pihallaan. Kotonakin meillä löytyy jos jonkinmoista leikkikalua ja puuhaa niiksi pariksi tunniksi, jotka se joutuu olemaan ilman minua.
Hevoseni kanssa treenaamme parhaillaan vaativaa kouluratsastusta ja sen tahdissa on parantamisen varaa. Valmentaja juuri antoikin vinkin uudelle hevosfyssarille, joka voisi tulla aukomaan lukkiutuneita lapoja ja toivottavasti auttaisi myös ongelmassa, joka liittyy siihen, ettei hevoseni halua siihen koskettavan juuri lainkaan.
Huoh... pitkä päivä ja viikko on takana, olen ollut töissä päivittäin sen vaaditut kahdeksan tuntia, ajanut joka ilta kiireessä tallille valkkuihin, hoitamaan hevoseni jalat ja puurot valmiiksi. Nakkaan muksut hampparibaarille hoitamaan keskenään iltaruokailunsa ja lupaan heille vitoset per naama aamupalaksi. Nyt kun vielä jaksan pikaisesti piipahtaa kauppaan hakemaan parit mikrosafkat ja pussillisen sipsejä, niin pääsen heittäytymään soffalle. Viimeinkin.
Niskaa kolottaa ja koko viikon ajan huonosti nukutut yöunet painavat päälle. Pitsa mikroon ja sidukka lasiin. Kyllä tämä tästä.... Huomenna taas lähden tallille voimaantumaan =)
tiistai 21. tammikuuta 2014
Palikka kerrallaan osa 2.
Haluan muistuttaa teitä rakkaat lukijat, että nämä videopätkät eivät kerro koko totuutta oikeastaan mistään. Ne sisältävät realistista materiaalia siitä, millaista hevosen ratsukouluttaminen voi olla ja miltä se saattaa joskus näyttää.
Minulle tärkeintä koko koulutusskaalassa on se, että hevonen tulee voida luottaa ratsastajaansa. Luottamus taas syntyy siitä, että jos jokin asia tuottaa hevosen vähäistäkin hankaluutta, hevosen on lupa ilmaista ja samaan aikaan sille tarjotaan mahdollisuus löytää itse takaisin mukavuusalueelleen. Täysin kokemattoman hevosen kanssa tämä on tietysti erilainen polultaan, koska se toivottavasti ei ole vielä oppinut mitään kannattamatonta...
Tässä palikoiden toisessa osassa käydään läpi seuraavia kysymyksiä:
-Kun ratsastajalla on jo olemassa merkkikieli, jolla hän pyytää hevosta optimaaliseen asentoon, milloin hän käyttää apujaan, mistä hetkestä ja miten hevosta palkitaan?
-Millä tavoin hevonen ilmentää epätasapainoaan ja mitkä sen kehon muutokset tarvitsevat ratsastajat korjausta ja mitkä taas eivät?
Toiset palikat:
Kyseisellä videolla ei näy, kuinka jo kuukautta aiemmin kyseiselle hevoselle opetettiin ohjastuntuma ja siitä seuraava myötäys. Riittävän toistomäärän jälkeen on hyvin tärkeää antaa hevosen itsensä myös tunnustella tuntumaa ja sen muutoksia. Ratsastajan tekemä myötäys on käytännössä liikkeen mukana menemistä ja ohjastuntuman pehmenemistä, ei suinkaan ohjien poisheittämistä, jonka seurauksena hevonen joutuisi yhä enempi pois tasapainosta.
Tähän väliin haluan muistuttaa, että kaikenlainen eri askellajeissa liikkuminen erilaisilla alustoilla kehittävät hevosen tasapainoa. Silloin kun halutaan hevosen työskentelevän symmetrisesti suorilla ja kaarevilla urilla, tarvitaan myös työskentelyä niillä. Mikäli ratsastaja joutuu toistuvasti auttamaan hevosta tasapainoon, systeemissä on jotakin vialla. Hevonen pyrkii pääsääntöisesti välttämään epätasapainosta johtuvaa joko liikkeen kiihtymistä tai hidastamista.
https://www.youtube.com/watch?v=gO2HX3dft8k
Kyseisellä videolla hevonen ei pyri enää yhtä voimakkaasti kuin aiemmin välttämään ohjastuntumaa kuolaimen taaksen, mutta sen sijaan se nostelee päätään ylös, taivuttaa itseään kaulasta (joka yleisesti liittyy juuri kuolaimen takana ratsastukseen, koska asettuminen pään ja kaulan liittymästä on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta) ja siirtelee vuoroin etu- ja takaosaansa.
Tässä vaiheessa ratsastajan kärsivällisyys on kaiken a ja o. Jotta oikeasta asennosta saataisiin riittävästi toistoja, on syytä priorisoida jälleen ne asiat, joihin keskitytään. Tällä toisella kerralla ne olivat ohjastuntuman lisäksi asetuksen harjoittelu, sekä liikkeen päällä pysyminen. Videon loppupuolella näkyy hetkiä, jossa hevonen ei enää lisää vauhtia etupainoisuuden vuoksi, vaan sen tahti ja tempo hidastuvat selkeästi ja hevonen jää odottamaan ratsastajaa.
Vinkki: Yhden ratsastuskerran aikana voit tehdä satoja, tuhansia toistoja, kun säilytät kriteerin riittävän matalalla.
Löydätkö sinä ne hetket, jolloin hevosen keho ja mieli myötäävät?
Minulle tärkeintä koko koulutusskaalassa on se, että hevonen tulee voida luottaa ratsastajaansa. Luottamus taas syntyy siitä, että jos jokin asia tuottaa hevosen vähäistäkin hankaluutta, hevosen on lupa ilmaista ja samaan aikaan sille tarjotaan mahdollisuus löytää itse takaisin mukavuusalueelleen. Täysin kokemattoman hevosen kanssa tämä on tietysti erilainen polultaan, koska se toivottavasti ei ole vielä oppinut mitään kannattamatonta...
Tässä palikoiden toisessa osassa käydään läpi seuraavia kysymyksiä:
-Kun ratsastajalla on jo olemassa merkkikieli, jolla hän pyytää hevosta optimaaliseen asentoon, milloin hän käyttää apujaan, mistä hetkestä ja miten hevosta palkitaan?
-Millä tavoin hevonen ilmentää epätasapainoaan ja mitkä sen kehon muutokset tarvitsevat ratsastajat korjausta ja mitkä taas eivät?
Toiset palikat:
Kyseisellä videolla ei näy, kuinka jo kuukautta aiemmin kyseiselle hevoselle opetettiin ohjastuntuma ja siitä seuraava myötäys. Riittävän toistomäärän jälkeen on hyvin tärkeää antaa hevosen itsensä myös tunnustella tuntumaa ja sen muutoksia. Ratsastajan tekemä myötäys on käytännössä liikkeen mukana menemistä ja ohjastuntuman pehmenemistä, ei suinkaan ohjien poisheittämistä, jonka seurauksena hevonen joutuisi yhä enempi pois tasapainosta.
Tähän väliin haluan muistuttaa, että kaikenlainen eri askellajeissa liikkuminen erilaisilla alustoilla kehittävät hevosen tasapainoa. Silloin kun halutaan hevosen työskentelevän symmetrisesti suorilla ja kaarevilla urilla, tarvitaan myös työskentelyä niillä. Mikäli ratsastaja joutuu toistuvasti auttamaan hevosta tasapainoon, systeemissä on jotakin vialla. Hevonen pyrkii pääsääntöisesti välttämään epätasapainosta johtuvaa joko liikkeen kiihtymistä tai hidastamista.
https://www.youtube.com/watch?v=gO2HX3dft8k
Kyseisellä videolla hevonen ei pyri enää yhtä voimakkaasti kuin aiemmin välttämään ohjastuntumaa kuolaimen taaksen, mutta sen sijaan se nostelee päätään ylös, taivuttaa itseään kaulasta (joka yleisesti liittyy juuri kuolaimen takana ratsastukseen, koska asettuminen pään ja kaulan liittymästä on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta) ja siirtelee vuoroin etu- ja takaosaansa.
Tässä vaiheessa ratsastajan kärsivällisyys on kaiken a ja o. Jotta oikeasta asennosta saataisiin riittävästi toistoja, on syytä priorisoida jälleen ne asiat, joihin keskitytään. Tällä toisella kerralla ne olivat ohjastuntuman lisäksi asetuksen harjoittelu, sekä liikkeen päällä pysyminen. Videon loppupuolella näkyy hetkiä, jossa hevonen ei enää lisää vauhtia etupainoisuuden vuoksi, vaan sen tahti ja tempo hidastuvat selkeästi ja hevonen jää odottamaan ratsastajaa.
Vinkki: Yhden ratsastuskerran aikana voit tehdä satoja, tuhansia toistoja, kun säilytät kriteerin riittävän matalalla.
Löydätkö sinä ne hetket, jolloin hevosen keho ja mieli myötäävät?
maanantai 20. tammikuuta 2014
Palikka kerrallaan osa 1.
Monesti opetusta seuratessa saattaa vaikuttaa siltä, että toiminnassa ei ole järjenhäivääkään. Tai, että työskentely ei näytä siltä, miltä hyvän ratsastuksen pitäisi näyttää. Saatuani luvan Katri Remekseltä, päädyin hieman avaamaan meidän yhteisiä treenejämme, joissa tavoitteena on rakentaa hevosen tasapainoa palikka kerrallaan. Allaolevissa videopätkissä tapahtuu paljon oppimista, niin hevosella kuin ratsastajalla, mutta matka täydelliseen tasapainoon on vasta alussa, joten olkaa hyvät lukijat kärsivällisiä ja malttakaa mielenne, tulevaisuudessa Katri toivottavasti jakaa julkisesti lisää hänen matkaansa näiden kahden upean tamman kanssa.
Ihan alkuun linkki Katrin ja hänen 5-vuotiaan tammansa ensimmäisiin treeneihin joulukuussa. Tässä vaiheessa vajaan vuoden sairaslomalla ollut tamma on vasta päässyt liikkumaan ratsastajan kanssa. Se on hyvin etupainoinen, epätasapainossa ja pyrkii välttämättään kuolaintuntumaa pakenemalla kuolaimen taakse.
Ensimmäiset kysymykset:
-Miksi hevonen välttää kuolaintuntumaa?
-Mistä epätasapaino johtuu?
-Kuinka hevonen korjaa epätasapainoaan?
-Miten ratsastaja pystyy vaikuttamaan hevoseen?
Ensimmäiset palikat:
-Ohjastuntuma ja sen säilyttäminen on ratsastajan vastuulla.
-Ratsastajan tehtävänä on tehdä havaintoja hevosen liikkeessä ja asennossa, kun haluttu tuntuma on saavutettu.
-Kun hevonen on oikeassa asennossa ja se hyväksyy ohjastuntuman, annetaan sen lisätä vauhtia niin halutessaan.
-Kun hevonen menettää tasapainonsa tai se välttää ohjastuntumaa, hidastetaan vauhtia.
-Ratsastajan tärkein tehtävä on pysyä rauhallisena ja antaa hevoselle sen tarvitsema aika, jotta se saa kasattua oman kehonsa takaisin tasapainoon.
https://www.youtube.com/watch?v=jzMjgl9rN8w
Alkuun on tärkeintä löytää yhteinen kontakti ja vuorovaikutus, jolloin hevonen hyväksyy ratsastajan vaikuttamisen. Tämän saavuttaminen kestää aikaa x ja matkalla hevonen ei tietenkään ole koko ajan optimaalisessa asennossa tai askellajissa. Oleellista kuitenkin on se, että ratsastajalla itsellänä on käsitys siitä, miltä hän haluaa hevosensa tuntuvan ja miten hän haluaa sen liikkuvan. Näistä hetkistä pyritään palkitsemaan. Ei toivotusta ei seuraa mitään reaktiota ratsastajan taholta. Ainoa palikka on säilyttää ohjastuntuma silloin, kun hevonen vielä etsii asentoa, jossa sen olisi parasta olla. Tämä asento luonnollisesti vaihtelee ja siihen vaikuttaa moni seikka. Tässä ensimmäisessä videossa tärkein palikka on ohjastuntuma, sen hyväksymisestä palkitseminen ja ohjastuntuman säilyttäminen.
Vinkki: Ei toivottua liikkumista ei kannata harjoitella, joten aina kun hevonen menettää tasapainonsa, hidastetaan vauhtia ja odotetaan, kunnes se jälleen löytyy.
Löydätkö sinä palkitsemishetket?
Ihan alkuun linkki Katrin ja hänen 5-vuotiaan tammansa ensimmäisiin treeneihin joulukuussa. Tässä vaiheessa vajaan vuoden sairaslomalla ollut tamma on vasta päässyt liikkumaan ratsastajan kanssa. Se on hyvin etupainoinen, epätasapainossa ja pyrkii välttämättään kuolaintuntumaa pakenemalla kuolaimen taakse.
Ensimmäiset kysymykset:
-Miksi hevonen välttää kuolaintuntumaa?
-Mistä epätasapaino johtuu?
-Kuinka hevonen korjaa epätasapainoaan?
-Miten ratsastaja pystyy vaikuttamaan hevoseen?
Ensimmäiset palikat:
-Ohjastuntuma ja sen säilyttäminen on ratsastajan vastuulla.
-Ratsastajan tehtävänä on tehdä havaintoja hevosen liikkeessä ja asennossa, kun haluttu tuntuma on saavutettu.
-Kun hevonen on oikeassa asennossa ja se hyväksyy ohjastuntuman, annetaan sen lisätä vauhtia niin halutessaan.
-Kun hevonen menettää tasapainonsa tai se välttää ohjastuntumaa, hidastetaan vauhtia.
-Ratsastajan tärkein tehtävä on pysyä rauhallisena ja antaa hevoselle sen tarvitsema aika, jotta se saa kasattua oman kehonsa takaisin tasapainoon.
https://www.youtube.com/watch?v=jzMjgl9rN8w
Alkuun on tärkeintä löytää yhteinen kontakti ja vuorovaikutus, jolloin hevonen hyväksyy ratsastajan vaikuttamisen. Tämän saavuttaminen kestää aikaa x ja matkalla hevonen ei tietenkään ole koko ajan optimaalisessa asennossa tai askellajissa. Oleellista kuitenkin on se, että ratsastajalla itsellänä on käsitys siitä, miltä hän haluaa hevosensa tuntuvan ja miten hän haluaa sen liikkuvan. Näistä hetkistä pyritään palkitsemaan. Ei toivotusta ei seuraa mitään reaktiota ratsastajan taholta. Ainoa palikka on säilyttää ohjastuntuma silloin, kun hevonen vielä etsii asentoa, jossa sen olisi parasta olla. Tämä asento luonnollisesti vaihtelee ja siihen vaikuttaa moni seikka. Tässä ensimmäisessä videossa tärkein palikka on ohjastuntuma, sen hyväksymisestä palkitseminen ja ohjastuntuman säilyttäminen.
Vinkki: Ei toivottua liikkumista ei kannata harjoitella, joten aina kun hevonen menettää tasapainonsa, hidastetaan vauhtia ja odotetaan, kunnes se jälleen löytyy.
Löydätkö sinä palkitsemishetket?
torstai 2. tammikuuta 2014
Uusi vuosi, uusi mahdollisuus
Taakse jäänyt vuosi 2013 sisälsi paljon muutoksia ja antoi samaan aikaan ajattelemisen aihetta.
Päällimäiseksi jäivät rakkaan Napanteri-ruunan menetys elokuussa, opettavainen ja tunteita täynnä oleva EM-kisamatka Jaanan Kivimäen tiimissä, sekä Tunne Hevonen -lehden päättyminen. Edellämainittujen lisäksi vuosi piti sisällään hienoja kohtaamisia ihmisten ja hevosten kanssa. Paljon itsetutkiskelua ja siihen liittyvää kritiikkiä, sekä valintojen tekoa. Näiden tiimoilta päätin hakea Srl:n I-tason valmentajakoulutukseen, joka ensimmäiseltä jaksoltaan ylitti kaikki odotukset. Sekä koulutuksen, että työmäärän puolesta. Erityiskiitos kurssikavereiden tsemppauksesta - Kiitos!
Vuoden pääteeksi "maailmannavassa" asuva Katri starttasi valmennusrinkiä Mikkelin seudulle, kiitos myös tästä mahdollisuudesta.
Vuosi 2014 käynnistyy suurin odotuksin ja täynnä intoa.
Kevättalven arkipäivät kuluvat Jaanan ja Team Kivimäen hevosten kanssa treenaamisesta, viikonloput maakunnissa valmentamisesta, sekä omista opiskeluista. Vuoden 2013 oppineena haluan kannustaa sekä valmentajia/opettajia, että valmennettavia/oppilaita säännölliseen, johdonmukaiseen treenaamiseen ja itsenäiseen harjoitteluun. Kukaan valmentaja/opettaja ei itsessään ole guru, sen enempää kuin kukaan lahjakkuus edisty harjoittelematta. Tavoitteellinen harjoittelu tuottaa aina tulosta. Lahjakkuus vain saattaa helpottaa tiettyjä vaiheita.
Laadittuani muutaman valmennussuunnitelman tälle vuodelle, ajattelin nostaa niistä pääpiirteitä esiin myös tässä blogissa. Tammikuun teemana on rentous.
Rentous
Ratsukon rentous edellyttää vuorovaikutusta, yhteistä merkkikieltä, sekä sopivalle tasolle asetettuja harjoituksia. Liian vaativat tehtävät saavat aikaan jännityssä molemmissa, - niin hevosessa, kuin ratsastajassa. Mikäli ratsastuksessa käytetyt avut eivät ole molemmille selkeät, seurauksena on usein ratsastajan apujen voimistuminen, joka taasen aikaansaa jännitystä molemmissa. Vuorovaikutuksesta ensisijainen vastuu on ratsastajalla, koska hän on päättänyt nousta ratsunsa selkään. Tämän vastuun hyväksyttyään ratsastajan on mahdollista vaikuttaa vuorovaikutustilanteisiin AINA, kun hän havaitsee siinä muutoksen.
Mikään tila ei ole muuttumaton, ei myöskään ratsastajan ja hevosen välillä. Edelleen, ratsastajan vastuulla on säilyttää hevoselle sopiva ohjastuntuma, sekä opettaa hevonen ymmärtämään käyttämiään apuja. Mikäli hevonen vastustaa, ratsastajan tulee ensimmäisenä tarkistaa apujen selkeus, voimakkuus ja molempien asenne ja mielentila. Jännittynyt ratsukko ei nauti työskentelystään.
Vain rento hevonen vastaa hienovaraisiin, mutta selkeisiin apuihin, kykenee reagoimaan yksilölle tyypisellä nopeudella, sekä säilyttää tasapainonsa muuttuvilla urilla ja askelljeissa.
Rentouden tarkkailua:
-myötääkö hevonen symmetrisesti molemmille ohjille asetettaessa - vasemmalle ja oikealle
-ratsastajan myödätessä ohjilla, myötääkö hevonen
- hyväksyykö hevonen ohjastuntuman, jääkö se psyähdyksessä levollisesti seisomaan paikoilleen - ohjat tuntumalla
-lisääkö hevonen aktiivisuuttaan/askelpituuttaan, tempoaan suhteessa käytettyy apuun
Harmaudesta ja lumettomuudesta huolimatta innokkaita vuoden ensimmäisiä treenejä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)