Hevonen ei halua asettua oikealle, se on siis vino, mutta kumpaan suuntaan? Onko ratsastaja sitten suora? Jos ratsastajalla on jumissa vasen lapa tai lonkka tai ristiselkää juilii eilisen tarhansiivouksen tiimoilta, onko reilua olettaa, että hevonen olisi suora?
Kaikki hevoset ovat vinoja, sanotaan. Olen tästä eri mieltä, koska syntyessään hevonen on juuri niin täydellinen kuin hevonen vain voi olla. Kun puhumme hevosen suoristamisesta tai vinoudesta, kyseessä on hevosen keho versus ihmisen keho. Määrittääksemme suoruutta, meidän tulee voida verrata sitä johonkin - esim. ratsastajaan. Käsi ylös jokainen, joka tietää olevansa symmetrinen ja liikkuva kehostaan ja lisäksi vielä istuvansa suorassa maan vetovoimaan nähden?
Sen sijaan, että hevosta kouluttamalla ja läpiratsastamalla koitetaan suoristaa ratsastajaan nähden voisi olla varsin antoisaa antaa hevosen kertoa miltä siitä tuntuu ja tavoitella tilaa, jossa ratsastaja onkin se, jonka kehoa muokataan suhteessa hevoseen. Hevonen kyllä kertoo, milloin ratsastajan keho on symmetrinen.
Apuna tähän voidaan käyttää erilaisia istuntavalmennuksia, ratsastuspilatesta, joogaa ym. joskus myös fysioterapeutilla tai miksei hierojallakin käynnistä voi olla apua. Vaikka et tuntisikaan itseäsi vinoksi, kuuntele hevostasi, se kyllä kertoo kaiken tarpeellisen kunhan et hiljennä sen suuta.
Halatkaa hevosianne!
maanantai 20. elokuuta 2012
lauantai 11. elokuuta 2012
Rullaati rullaa...Kuka onkaan oikeassa?
Olympiakisojen aikaan nousi taas härdelli kouluhevosten turpa ryntäissä kulkemisesta. Miksi tästä asiasta jatkuu vääntö edelleen, johtuu siitä, että hevosen hyvin- tai pahoinvoinnin määrittely on niin vaikeaa. Teoriassa jees jees-linjalla oleva lajin kattojärjestö tuomitsee säännöillään hevosen rullaamisen mutta vain siinä tapauksessa, että se tehdään aggressiivisesti. WTF? Eli hymyssäsuin rullattu hevonen ei siis kärsi?
Tällä hetkellä rullausmenetelmän vastustajia vaaditaan esittämään perusteluita, millä tavoin rullaus vahingoittaa hevosta. Minäpä heitän pallon takaisin, miten rullaus hyödyttää hevosta ja miten se nimeomaan EI VAHINGOITA? Pelkkä kilpailumenestykseen vetoaminen ei riitä perusteluksi, koska käsitykseni mukaan hevonen ei tarvitse sitä, joten se on hevosen hyvinvoinnin kannalta täysin turhaa.
Vetoaminen Baucherin ensimmäiseen metodiin, joka on historiassa varsin väkivaltaiseksi tiedetty ei myöskään perustele tämän päivän huippuhevosten kohtelua ja vähintäänkin kyseenlaisia valmennusmenetelmiä. Jos Baucherin aikaan ei kohdeltu hevosia välttämättä hyvin, niin ei myöskään ihmisiä.
Tämän päivän ratsastaja joka ilmeisesti kokee, että hänellä on oikeus kaikkeen siihen, jota ei erikseen ole kielletty näyttää ja kuulostaa todella surulliselta ratsastusurheilun tulevaisuudelta. Kun tähän vielä lisätään elitistinen näkökulma, jonka mukaan harrastajat ja lajin katsojat eivät ole mitään, tai ainakaan heidän mielipiteensä ei paina mitään, on melko selvää, että köysi alkaa kiristyä. Siinä vaiheessa, kun katsojat kääntävät selkänsä, ja heillähän tähän mielipiteen ilmaukseen on oikeus, on myös hevosten, ratsastajien ja koko lajin sponsoreiden syytä miettiä vakavasti millainen kuva lajista halutaan välittää. Sille täysin tietämättömälle osalle ihmisiä, jotka lystin lopulta maksavat.
Laji muuttuu, se on varma. Mutta mihin suuntaan ja kenen kustannuksella onkin toinen juttu. On ällistyttävää, että kaiken tiedon ja tutkimuksen lisääntyessä hevosen hyvinvoinnin arvointi on edelleen vaikeaa, jopa heille, jotka esiintyvät kaiken tietävinä. Jos ja kun hevosen hyvinvointi-keskustelu aiheuttaa ongelmia ja sen puitteissa sääntöjen noudattaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta, kannattaa ehkä hetkinen miettiä, että tarvitseeko kouluratsastusta säilyttää olympialajina lainkaan?
En liitä tähän kuvaa rullatusta tai ylipäätään väkivaltaisesti ratsastetusta hevosesta, koska niitä löytyy netistä pilvin pimein. Sen sijaan kerron miltä happy athletic horse ei näytä: sillä ei ole huulet ja suupielet kiristyneet, sen sieraimet eivät ole kireät, se pystyy vapaasti hengittämään ja liikuttamaan päätään/kaulaansa, se ei kulje suu auki minuuttitolkulla ja sen silmät eivät ole ahdistuneet. Sen suu ja keho ei valu vaahtoa ja sen häntä ei viuhdo alituisesti. Olympiavoittajan hevosesta näitä merkkejä ei näkynyt, ehkä se siksi voitti vai onko se siksi happy athletic horse?
Tällä hetkellä rullausmenetelmän vastustajia vaaditaan esittämään perusteluita, millä tavoin rullaus vahingoittaa hevosta. Minäpä heitän pallon takaisin, miten rullaus hyödyttää hevosta ja miten se nimeomaan EI VAHINGOITA? Pelkkä kilpailumenestykseen vetoaminen ei riitä perusteluksi, koska käsitykseni mukaan hevonen ei tarvitse sitä, joten se on hevosen hyvinvoinnin kannalta täysin turhaa.
Vetoaminen Baucherin ensimmäiseen metodiin, joka on historiassa varsin väkivaltaiseksi tiedetty ei myöskään perustele tämän päivän huippuhevosten kohtelua ja vähintäänkin kyseenlaisia valmennusmenetelmiä. Jos Baucherin aikaan ei kohdeltu hevosia välttämättä hyvin, niin ei myöskään ihmisiä.
Tämän päivän ratsastaja joka ilmeisesti kokee, että hänellä on oikeus kaikkeen siihen, jota ei erikseen ole kielletty näyttää ja kuulostaa todella surulliselta ratsastusurheilun tulevaisuudelta. Kun tähän vielä lisätään elitistinen näkökulma, jonka mukaan harrastajat ja lajin katsojat eivät ole mitään, tai ainakaan heidän mielipiteensä ei paina mitään, on melko selvää, että köysi alkaa kiristyä. Siinä vaiheessa, kun katsojat kääntävät selkänsä, ja heillähän tähän mielipiteen ilmaukseen on oikeus, on myös hevosten, ratsastajien ja koko lajin sponsoreiden syytä miettiä vakavasti millainen kuva lajista halutaan välittää. Sille täysin tietämättömälle osalle ihmisiä, jotka lystin lopulta maksavat.
Laji muuttuu, se on varma. Mutta mihin suuntaan ja kenen kustannuksella onkin toinen juttu. On ällistyttävää, että kaiken tiedon ja tutkimuksen lisääntyessä hevosen hyvinvoinnin arvointi on edelleen vaikeaa, jopa heille, jotka esiintyvät kaiken tietävinä. Jos ja kun hevosen hyvinvointi-keskustelu aiheuttaa ongelmia ja sen puitteissa sääntöjen noudattaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta, kannattaa ehkä hetkinen miettiä, että tarvitseeko kouluratsastusta säilyttää olympialajina lainkaan?
En liitä tähän kuvaa rullatusta tai ylipäätään väkivaltaisesti ratsastetusta hevosesta, koska niitä löytyy netistä pilvin pimein. Sen sijaan kerron miltä happy athletic horse ei näytä: sillä ei ole huulet ja suupielet kiristyneet, sen sieraimet eivät ole kireät, se pystyy vapaasti hengittämään ja liikuttamaan päätään/kaulaansa, se ei kulje suu auki minuuttitolkulla ja sen silmät eivät ole ahdistuneet. Sen suu ja keho ei valu vaahtoa ja sen häntä ei viuhdo alituisesti. Olympiavoittajan hevosesta näitä merkkejä ei näkynyt, ehkä se siksi voitti vai onko se siksi happy athletic horse?
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Miksi hevosen ennakoiminen on väärin?
Kun hevonen riistäytyy tarhan portilta, sen ennakoimista pidetään huonona. Kun hevonen ryntää trailerista ulos oitis kuullessaan takapuomin sokan avaamisen, se on huono juttu. Kun hevonen nostaa laukan raviympyrän jälkeen, ratsastajalla ei ole hevonen hallinnassa, joka huono juttu.
Kavioita puhdistaessa on kivaa kun hevonen osaa nostaa sen jalan, jonka puolelle kumarrut, tai kun hevonen osaa tiensä talliin, vaikka sinä et osaisi edes taluttaa hevosta, se on hyvä juttu. Tai että hevonen osaa lastautua itse, vaikket ymmärtäisi hölkäsenpäläystä siitä, mitä hevosen pitäisi ko. tilanteessa osata.
Hevonen ei ole lainkaan niin tyhmä eläin, kuin mitä ihmiset olettavat. Sen sijaan ihminen ei ymmärrä –syystä tai toisesta - käyttää kaikkea hevosen olemassa olevia taitoja kummankin eduksi, vaan sen sijaan, että antaisimme hevoselle mahdollisuuden näyttää ja kertoa mitä kaikkea se elämänsä varrella onkaan oppinut, haluamme tehdä puolipidätteen ja estää hevosta ennakoimasta. Ja mikä ihmeellisintä, kertoa sille, että me tiedämme hevosta paremmin miten jokin asia tulisi tehdä. Miksi?
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Viisas viisas ihminen
Muutama viimeinen blogikirjoitukseni on herättänyt paljon keskustelua väkivallan oikeutuksesta ja siitä, mikä onkaan väkivaltaa. Olen pohtinut sitä, että onko sen määrittäminen lopulta niin vaikeaa vai onko meillä ihmisillä kuitenkin tarve puolustella tekojamme ja lopulta kääntää kaikki parhain päin, ainakin omasta mielestämme.
Viime vuosina kilpakoulu- ja esteratsastusta on arvosteltu varsin kovaäänisesti ja sen puolustajat vetoavat siihen miten paljon huonommin esim. laukka- tai ravihevosten asiat ovat. Pohdin tässä eräänä päivänä ystäväni kanssa sitä, että miksi Suomessa esim. ravikilpailuissa jaetaan sakkoja raipan käytöstä jne, mutta ratsastusmaailmassa tämä olisi ennenkuulumatonta. Vähän kaikkea kun katsotaan läpi sormien. Viimeisen vuoden aikana on esim. FEI:lle lähetetty useita kirjeita koskien LDR-ratsastusta ja onkin määritelty, että hevosta ei saa ratsastaa yli 10 minuuttia samassa asennossa? Siis mitä??? JOS tiedetään, että jokin asento tuottaa hevoselle epämukavuutta tai peräti kipua, 10 minuuttia on ihan hyvä aika kärsiä, mutta ei yli sen? Tai että esteratsastussäännöissä sanotaan, että hevosta saa lyödä raipalla kolmesti? Lopulta kukaan ei ota vastuuta hevosen hyvinvoinnista. Lajin harrastajat ja kilpailijat luottavat siihen, että tuomari näkee miten hevonen on koulutettu ja millaisella asenteella se esittää oma osuutensa. Toisaalta stewardien tehtävä, ainakin jonkun mielestä on valvoa verryttelyä ja puuttua, mikäli näkee hevosta kohdeltavan väkivaltaisesti tai liiaksi rasitettavan. Kun siten kohteliaimmin tiedustellaan, että kenenkäs vastuulla se siis, hevosystävällisin käsittely ja ratsastus oikein onkaan, vastauksena tulee RATSASTAJAN....Kukaan ei siis lopulta halua ottaa vastuuta tai uskalla tehdä sitä ensimmäistä kertaa ja puuttua tilanteeseen kun siihen pitäisi.
Näen tämän ongelman paljon laajempana kuin ainoastaan liittyen ratsastukseen tai hevosurheiluun ylipäätään. Elämme yhteiskunnassa, jossa kaikelle on oltava oikeutus. Jos jokin ei ole erikseen kiellettyä, se on sallittua. Ja jos ei voida todistaa (ja kukapa siihen pystyisikään) että jokin asian tuottaa eläimelle tarpeetonta kipua, pelkoa tai stressiä, sitä voi siis jatkaa. Tästä esimerkkinä tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvät keskustelut.
Kenties olemme aidosti niin vieraantuneita luonnosta ja elämästä eläinten keskuudessa, että emme luota omaan arvostelukykyymme, tai sitä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan. Tai sitten kyse on kasvatuksesta ja ympäristön vaikutuksesta, jonka seurauksena nostamme itsemme jumalan asemaan, jolloin meillä on oikeus päättää mikä on oikein ja mikä on väärin. On mielenkiintoista, että ihminen on kävellyt kuussa, rakentanut ydinvoimaloita ja manipuloinut geenejä, mutta omaa palikkaansa tässä ihmisen ja eläimen välisessä vuorovaikutuksessa se on kuitenkin varsin heikosti kyennyt säilyttämään.
Täytyy sanoa, että toisinaan hävettää olla ihminen. On suorastaan noloa, millaisia alkukantaisia piirteitä meissä onkaan kaiken kirjanoppineisuuden rinnalla. Voi kunpa itse kukin saisi vielä mahdollisuuden olla riippuvainen siitä omasta koirastaan tai hevosestaan. Kun eläimen hyvinvointi on oman olemassa olon ja henkijäämisen perusta, voisi olla mahdollista löytää uusia näkökulmia???
Halatkaa niitä hevosianne, jos niistä aidosti pidätte <3
Viime vuosina kilpakoulu- ja esteratsastusta on arvosteltu varsin kovaäänisesti ja sen puolustajat vetoavat siihen miten paljon huonommin esim. laukka- tai ravihevosten asiat ovat. Pohdin tässä eräänä päivänä ystäväni kanssa sitä, että miksi Suomessa esim. ravikilpailuissa jaetaan sakkoja raipan käytöstä jne, mutta ratsastusmaailmassa tämä olisi ennenkuulumatonta. Vähän kaikkea kun katsotaan läpi sormien. Viimeisen vuoden aikana on esim. FEI:lle lähetetty useita kirjeita koskien LDR-ratsastusta ja onkin määritelty, että hevosta ei saa ratsastaa yli 10 minuuttia samassa asennossa? Siis mitä??? JOS tiedetään, että jokin asento tuottaa hevoselle epämukavuutta tai peräti kipua, 10 minuuttia on ihan hyvä aika kärsiä, mutta ei yli sen? Tai että esteratsastussäännöissä sanotaan, että hevosta saa lyödä raipalla kolmesti? Lopulta kukaan ei ota vastuuta hevosen hyvinvoinnista. Lajin harrastajat ja kilpailijat luottavat siihen, että tuomari näkee miten hevonen on koulutettu ja millaisella asenteella se esittää oma osuutensa. Toisaalta stewardien tehtävä, ainakin jonkun mielestä on valvoa verryttelyä ja puuttua, mikäli näkee hevosta kohdeltavan väkivaltaisesti tai liiaksi rasitettavan. Kun siten kohteliaimmin tiedustellaan, että kenenkäs vastuulla se siis, hevosystävällisin käsittely ja ratsastus oikein onkaan, vastauksena tulee RATSASTAJAN....Kukaan ei siis lopulta halua ottaa vastuuta tai uskalla tehdä sitä ensimmäistä kertaa ja puuttua tilanteeseen kun siihen pitäisi.
Näen tämän ongelman paljon laajempana kuin ainoastaan liittyen ratsastukseen tai hevosurheiluun ylipäätään. Elämme yhteiskunnassa, jossa kaikelle on oltava oikeutus. Jos jokin ei ole erikseen kiellettyä, se on sallittua. Ja jos ei voida todistaa (ja kukapa siihen pystyisikään) että jokin asian tuottaa eläimelle tarpeetonta kipua, pelkoa tai stressiä, sitä voi siis jatkaa. Tästä esimerkkinä tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvät keskustelut.
Kenties olemme aidosti niin vieraantuneita luonnosta ja elämästä eläinten keskuudessa, että emme luota omaan arvostelukykyymme, tai sitä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan. Tai sitten kyse on kasvatuksesta ja ympäristön vaikutuksesta, jonka seurauksena nostamme itsemme jumalan asemaan, jolloin meillä on oikeus päättää mikä on oikein ja mikä on väärin. On mielenkiintoista, että ihminen on kävellyt kuussa, rakentanut ydinvoimaloita ja manipuloinut geenejä, mutta omaa palikkaansa tässä ihmisen ja eläimen välisessä vuorovaikutuksessa se on kuitenkin varsin heikosti kyennyt säilyttämään.
Täytyy sanoa, että toisinaan hävettää olla ihminen. On suorastaan noloa, millaisia alkukantaisia piirteitä meissä onkaan kaiken kirjanoppineisuuden rinnalla. Voi kunpa itse kukin saisi vielä mahdollisuuden olla riippuvainen siitä omasta koirastaan tai hevosestaan. Kun eläimen hyvinvointi on oman olemassa olon ja henkijäämisen perusta, voisi olla mahdollista löytää uusia näkökulmia???
Halatkaa niitä hevosianne, jos niistä aidosti pidätte <3
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Ongelmanratkaisun juurilla osa 1.
Ihan alkuun haluan valottaa sen verran, että lähtökohtaisesti mielestäni olisi parasta, ettei uusia (tai aiemminkaan opittuja) asioita lähestyttäisi niin helposti ongelma-näkökulmata. Siihen nimittäin liittyy jo lievästikin "korjausmeininki", jolloin hevonen on vaarassa joutua fiksaamisen kohteeksi ja vuorovaikutus jää helposti yksipuoliseksi. Usein ongelmatilanteissa ihmisellä on käsitys siitä, mikä ongelman on aiheuttanut ja kuinka se pitäisi korjata. Yksi mahdollinen ongelma tähän liittyen koskee käytöksen korjaamista. Pelkkä ei toivotusta käytöksestä rankaiseminen ei opeta hevoselle miten sen odotetaan käyttäytyvän. Kun ei toivotun käytöksen tilalle halutaan toivottua käytöstä on hyödyllistä selvittää mikä syy on kulloinkin käytöksen takana. Käytös on pelkkä oire.
Jos ajatellaan esimerkkinä hevosta, joka taluttaessa kävelee/rynnii ihmisen päälle, tilanne voidaan korjata rankaisemalla hevosta liaan lähelle ihmistä tulemisesta. Tai sille voidaan opettaa kaikki talutukseen liittyvä alusta alkaen uudelleen. Jos käytöksen takana on syynä se, että hevoselle ei ole opetettu merkkikieltä, ei ole reilua olettaa, että ymmärtäisi taluttamisesta mitään. Tällaisesta hevosesta voidaan kuitenkin tehdä myös päätelmiä että a. se ei kunnioita ihmistä, b. se ei kunnioita ihmisen tilaa tai c. se on tottelematon. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että se haluaisi mieluummin olla jossakin muualla kuin narun päässä kulkemassa ihmisen valitsemaan suuntaan.
Hevonen ei ole tyhmä
Hevonen on lajinsa edustajaksi riittävän älykäs. Tämän osoittaa jo se, miten sopeutuvainen se on ollut vuosituhansien ajan. Hevosen kyky oppia mikä on sille kannattavaa ja päinvastoin on ilmeisen loistava, muutoinhan se olisi lajina kuollut sukupuuttoon jo aikaa sitten. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihminen on sen omaksi hyödykkeekseen kesyttänyt.
Hevosta opetettaessa on kannattavaa kiinnittää huomiota sekä sen mielentilaan, että resursseihin joiden puute aiheuttaa turhaa sille turhaa stressiä. Esimerkin hevonen, joka jyrää taluttaessa saattaa olla vaikkapa siinä määrin kiinnostunut lajitovereiden seurasta, että sen muista hevosista erossapitäminen aiheuttaa sille kohtuuttoman suurta huolta. Tämä hidastaa kaikkea oppimista, mutta toisaalta oikein ajoitettuna talutusharjoitukset muiden lauman jäsenten läheisyydessä saattaa mahdollistaa yksinkertaisen ja motivoivan palkkion oikeasta käytöksestä.
Mielikuvitus ja tieto työkaluina
Ensimmäistä hevostaan tai mitä tahansa eläintään kouluttava saattaa jopa vahingossa löytää oikeat työkalut käyttöön ensikokeilulla. Tuuria vaaditaan myös siihen, että hevonen arvaa pienimmistä vinkeistä mitä siltä halutaan. Mitä enemmän harjoittelee ja useampia hevosia saa mahdollisuuden opettaa, sitä nopeammin kouluttaja sivistyy ja työkalupakki laajenee. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että varsinaisia työkaluja tulee samaa vauhtia lisää, vaan mielikuvituksen kautta niiden soveltaminen eri käyttötarkoituksiin lisääntyy.
Kun tähän lisätään vielä tietoa siitä miten eläimet oppivat, tarvitaan vielä ripaus pitkäjänteisyyttä pilkkoa tehtävät riittävän pieniin osiin ja kärsivällisyyttä tehdä riittävä määrä toistoja, jotta hevonen on taatusti oppinut edellisen tehtävän ennen tehtävien vaikeuttamista. Ihmisen mielikuvitus ja kokemus auttavat tekemään harjoittelusta mielekkään molemmille.
Kesälomani päätteeksi jätän hevoseni muutamaksi päiväksi rauhaan ja siirryn koirani kanssa hajujen ihmeelliseen maailmaan. Samalla saan mahdollisuuden löytää eläinten kouluttamiseen ja oppimiseen jälleen uusia näkökulmia ja kokemuksia.
Jos ajatellaan esimerkkinä hevosta, joka taluttaessa kävelee/rynnii ihmisen päälle, tilanne voidaan korjata rankaisemalla hevosta liaan lähelle ihmistä tulemisesta. Tai sille voidaan opettaa kaikki talutukseen liittyvä alusta alkaen uudelleen. Jos käytöksen takana on syynä se, että hevoselle ei ole opetettu merkkikieltä, ei ole reilua olettaa, että ymmärtäisi taluttamisesta mitään. Tällaisesta hevosesta voidaan kuitenkin tehdä myös päätelmiä että a. se ei kunnioita ihmistä, b. se ei kunnioita ihmisen tilaa tai c. se on tottelematon. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että se haluaisi mieluummin olla jossakin muualla kuin narun päässä kulkemassa ihmisen valitsemaan suuntaan.
Hevonen ei ole tyhmä
Hevonen on lajinsa edustajaksi riittävän älykäs. Tämän osoittaa jo se, miten sopeutuvainen se on ollut vuosituhansien ajan. Hevosen kyky oppia mikä on sille kannattavaa ja päinvastoin on ilmeisen loistava, muutoinhan se olisi lajina kuollut sukupuuttoon jo aikaa sitten. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihminen on sen omaksi hyödykkeekseen kesyttänyt.
Hevosta opetettaessa on kannattavaa kiinnittää huomiota sekä sen mielentilaan, että resursseihin joiden puute aiheuttaa turhaa sille turhaa stressiä. Esimerkin hevonen, joka jyrää taluttaessa saattaa olla vaikkapa siinä määrin kiinnostunut lajitovereiden seurasta, että sen muista hevosista erossapitäminen aiheuttaa sille kohtuuttoman suurta huolta. Tämä hidastaa kaikkea oppimista, mutta toisaalta oikein ajoitettuna talutusharjoitukset muiden lauman jäsenten läheisyydessä saattaa mahdollistaa yksinkertaisen ja motivoivan palkkion oikeasta käytöksestä.
Mielikuvitus ja tieto työkaluina
Ensimmäistä hevostaan tai mitä tahansa eläintään kouluttava saattaa jopa vahingossa löytää oikeat työkalut käyttöön ensikokeilulla. Tuuria vaaditaan myös siihen, että hevonen arvaa pienimmistä vinkeistä mitä siltä halutaan. Mitä enemmän harjoittelee ja useampia hevosia saa mahdollisuuden opettaa, sitä nopeammin kouluttaja sivistyy ja työkalupakki laajenee. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että varsinaisia työkaluja tulee samaa vauhtia lisää, vaan mielikuvituksen kautta niiden soveltaminen eri käyttötarkoituksiin lisääntyy.
Kun tähän lisätään vielä tietoa siitä miten eläimet oppivat, tarvitaan vielä ripaus pitkäjänteisyyttä pilkkoa tehtävät riittävän pieniin osiin ja kärsivällisyyttä tehdä riittävä määrä toistoja, jotta hevonen on taatusti oppinut edellisen tehtävän ennen tehtävien vaikeuttamista. Ihmisen mielikuvitus ja kokemus auttavat tekemään harjoittelusta mielekkään molemmille.
Kesälomani päätteeksi jätän hevoseni muutamaksi päiväksi rauhaan ja siirryn koirani kanssa hajujen ihmeelliseen maailmaan. Samalla saan mahdollisuuden löytää eläinten kouluttamiseen ja oppimiseen jälleen uusia näkökulmia ja kokemuksia.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Millaisia apuja käytät ja ymmärtääkö hevosesi niitä?
Sekä maastatyöskennellessä että ratsain ihmiset käyttävät apuja saadakseen hevosen tekemään kulloinkin haluamaansa asiaa, liikettä, tehtävää. Sana apu, sisältää informaation siitä, että merkkien tarkoituksena on auttaa hevosta ymmärtämään mitä sitlä kulloinkin halutaan.
Yleisesti on olemassa tietty standardoitu apujärjestelmä, jonka mukaan hevosia koulutetaan ja näin suunnilleen kaikki hevoset osaavat ne samat merkit. Vai osaavatko?
On vähintäänkin mielenkiintoista, että valitettavan usein hevoset "tarvitsevat" läpiratsastusta, kurinpalautusta, herkistelyä jne. ja tämä tapahtuu yleensä jonkun muun kuin sen tutun ratsastajan toimesta. Eikäs tässä kuviossa ole jotakin vialla? Vaikkapa se, että jos hevonen on koulutettu hyvin, eli niin, että se tietää mitä mikäkin merkki tarkoittaa ja se on motivoitunut tekemään siltä pyydettyjä muuveja palkkion toivossa, niin missä mättää?
Jos tämä käännettäisiin vaikkapa koirakoulutuksen puolelle, olisi aika hämmentävää ajatella, että merkit ovat niin epäselviä, että niitä joutuu päivittämään harva se päivä.
Juu, tiedän - seuraavaksi lukija ajattelee, että on eri asia, koska se ratsastaja istuu hevosen päällä ja vaikuttaa omalla fyysisellä massallaan hevoseen. Tämä on toki totta, mutta, on olemassa myös vaihtoehto eli hevosen voi siedättää ratsastajan istuntaan ja keikkumiseen. Niinhän nuorille hevosille on tapana tehdä. Vasta kuin muu merkkikieli on kasassa ja tallennettu muistiin, otetaan istunnan vaikutus käsille.
Viimeisenä, kärjistyksenä kyllä, otan esimerkin opetusmestarista, jonka tehtävänä on opettaa ratsastajalle ratsastuksen saloja. Ei siinä mitään, harvapa meistä oppisi ilman näitä suurenmoisia mestareita., mutta siinä vaiheessa kun opetusmestaria revitään, ja potkitaan, herää mielessä kysymys: mikä on ratsastajan väkivaltaisuuden funktio? Jos hevoselta on tarkoitus oppia ja tavoitteena on saada aikaan herkkä, rento ja pehmeä hevonen, kuinka siihen voidaan päästä hyvällä?
Yleisesti on olemassa tietty standardoitu apujärjestelmä, jonka mukaan hevosia koulutetaan ja näin suunnilleen kaikki hevoset osaavat ne samat merkit. Vai osaavatko?
On vähintäänkin mielenkiintoista, että valitettavan usein hevoset "tarvitsevat" läpiratsastusta, kurinpalautusta, herkistelyä jne. ja tämä tapahtuu yleensä jonkun muun kuin sen tutun ratsastajan toimesta. Eikäs tässä kuviossa ole jotakin vialla? Vaikkapa se, että jos hevonen on koulutettu hyvin, eli niin, että se tietää mitä mikäkin merkki tarkoittaa ja se on motivoitunut tekemään siltä pyydettyjä muuveja palkkion toivossa, niin missä mättää?
Jos tämä käännettäisiin vaikkapa koirakoulutuksen puolelle, olisi aika hämmentävää ajatella, että merkit ovat niin epäselviä, että niitä joutuu päivittämään harva se päivä.
Juu, tiedän - seuraavaksi lukija ajattelee, että on eri asia, koska se ratsastaja istuu hevosen päällä ja vaikuttaa omalla fyysisellä massallaan hevoseen. Tämä on toki totta, mutta, on olemassa myös vaihtoehto eli hevosen voi siedättää ratsastajan istuntaan ja keikkumiseen. Niinhän nuorille hevosille on tapana tehdä. Vasta kuin muu merkkikieli on kasassa ja tallennettu muistiin, otetaan istunnan vaikutus käsille.
Viimeisenä, kärjistyksenä kyllä, otan esimerkin opetusmestarista, jonka tehtävänä on opettaa ratsastajalle ratsastuksen saloja. Ei siinä mitään, harvapa meistä oppisi ilman näitä suurenmoisia mestareita., mutta siinä vaiheessa kun opetusmestaria revitään, ja potkitaan, herää mielessä kysymys: mikä on ratsastajan väkivaltaisuuden funktio? Jos hevoselta on tarkoitus oppia ja tavoitteena on saada aikaan herkkä, rento ja pehmeä hevonen, kuinka siihen voidaan päästä hyvällä?
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Minulla on oikeus lyödä
"Lyön hevostani itsepuolutukseksi, kun se tulee päälleni" tai "löin koiraa, kun se nosti jalkaansa kengälleni". Entäpä, "löin lastani, koska hän toi huonon koetuloksen kotiin" tai " mieheni lyö minua aina silloin kun olen ollut laiska tai haluton"?
Onko lyömiselle, ruumilliselle kuritukselle, näpäytykselle, väkivallalle oikeutusta?
Jos ajatellaan hevosta eläimenä, se on oppijana hyvin samankaltainen kuin kaikki muutkin eläimet. Ihminen mukaanlukien. Oppimiselle edullisin ilmapiiri on luultavimmin sellainen, jossa on rento ja turvallinen olla. Ne vihjeet, joista uusi asia pitäisi oppia, ovat selkeitä ja saan tutustua niihin riittävän monta kertaa. Ei haittaa, vaikken heti osaisi tehdä minulta vaadittua tehtävää täydellisesti, koska hyvä opettaja ymmärtää sen ja osaa pilkkoa vaaditun tehtävän pieniksi paloiksi. Luonnollisesti hän osaa myös kertoa, milloin olen matkalla edes oikeaan suuntaan.
Jos oppijan erehdyksestä tai virheestä seuraa rangaistus, ajan myötä yrittäminen vähenee ja motivaatio laskee.
Meillä ihmisillä tuntuu olevan suunnaton tarve kontrolloida kaikkea ja kaikkialla. Me haluamme, että asiat tapahtuvat käsikirjoituksen mukaan ja toivottavasti heti. Jos eläin ei opi heti, se on laiska, tyhmä tai jostain muusta syystä haluton. Sen sijaan että nostamme kätemme lyömisaikeessa, kannattaa joskus pysähtyä miettimään, mikä eläimen motivaation takana on. Miksi se ylipäätään haluaa tehdä pyytämiämme asioita, kerta toisensa jälkeen?
Hevonen ei ymmärrä, eikä tiedosta miksi sen pitäisi tehdä tiettyjä muuveja päivästä toiseen, koska ihminen pyytää niitä siltä. Jos työskentely olisi hevoselle motivoivaa, sen on syytä tuntea olonsa turvalliseksi, jos muuta niin sen suhteen, että se TIETÄÄ, mitä siltä pyydetään. Ensimmäisellä kerralla kukaan ei voi vielä osata, mutta jos toistoja on takana viikkojen, kuukausien tai vuosien ajalta, eikä homma vieläkään suju, on jossakin jotain vialla.
Millainen oppija sinä olet ja millainen opettaja olet hevosellesi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)