Tallinvintin myytinmurtajat osa 2. "Se ei voi olla helppoa"

Jos hiki ei virtaa sekä hevosella, että ratsastajalla, ei kunnolla ole edes treenattu. Hevosen fyysinen rasitus kasvattaa parhaimmillaan sen kuntoa, mutta mitä hevonen oppii kierros tolkulla tapahtuvasta liikkumisesta. Pahimmillaan/parhaimmimmillaan vieläpä samassa askellajissa ja tempossa.

On kertakaikkisen ällistyttävää, miten helppoa onkaan ajatella, uskoa ja toivoa, että kyllä "se" siitä joskus oppii tai kyllä "se" jonain päivänä huomaa. Ja niinhän se onkin, "se" hevonen kyllä huomaa ja oppii, mutta onko se aina kannattavaa ja edes siihen suuntaan mitä ihminen on odottanut?

Keppi ja porkkana

Väärästä vastauksesta rangaistus, tai edes hitunen lisää painetta, vaiko oikeasta vastauksesta sylillinen kauraa. Tutkimuksen mukaan positiivinen vahvistaminen lisää toivottua käytöstä, mutta onko se liian helppo ratkaisu? Haluavatko ihmiset toteuttaa asioita ja kouluttaa hevosia vaikeimman kautta?
 Ehkä. Vielä.

Mukavuusalueen tuolla puolen

Viimeisen vuoden aikana olen saanut onnekseni tutustua kouluratsastuksen kilpailumaailmaan lahjakkaan ja hevosrakkaan ratsastajattaren ansiosta. Avoimin mielin ajattelin suhtautua tähän uuteen kokemukseen ja itselleni mukavuusalueen ulkopuoliseen maailmaan. Hevosten kouluttajana minulla on käytännössä rajaton mahdollisuus valmistella hevosta tulevaan ja samaan aikaan hallita merkittävä määrä ulkopuolisia mahdollisia häiriöitä.

Olen parikymmentä vuotta kuunnellut asiakkaiden ja ystävien taholta arvioita siitä, että hevosta vaan ei yksinkertaisesti voi valmistella ihan kaikkeen ja että vieraassa paikassa, kilpailutilanteessa kaikki on herran - oikeastaan tuurin hallussa.

Olen ollut kahtena viikonloppuna seuraamassa kilpailuja ja suurin hämmästyksen aihe koskee sitä kaikkea muuta, mitä hevoselle on jätetty opettamatta. Tai ehkä vieläpä niin, että ne hevoselta pyydettävät asiat ehkä sujuvat ikäänkuin tuurilla kotona ja vieraassa paikassa tuurin lisäksi tarvitaan myös Jupiter oikeassa suhteessa Venukseen.

Jos otetaan vaikkapa esimerkiksi niinkin yksinkertainen ja itsestäänselvä asia kouluratsulle kuin kuolaintuntuma, voisi jotenkin kuvitella, että kaiken ratsastuksen perustan saavuttaminen ei voi vaatia tunnin verryttelyä turpa ryntäissä.  Tai että estekilpailuissa voisi olettaa, että hevonen on nähnyt joskus kukkapuskan, muurin tai vesiesteen. Mutta ei, etukäteen tehty koulutus korvataan hurjalla vauhdilla ja itsesuojeluvaiston puutteella. Niin ja sillä tuurilla. Välillä se menee yli ja välillä taas ei.

En vielä tiedä kumpi on suurempi syyllinen, puutteellinen koulutus vaiko ihmisen luottamuksen puute hevoselle opetettuja asioita kohtaan. Muuttuuko ratsastaja tai hänen käyttämänsä avut stressin myötä ja eikö tätä kaikkea voisi harjoitella etukäteen. Ihan kaikkea. Hevosta ja sen oppimiskykyä ei tule koskaan aliarvioida, motivaatiosta taas ihminen on vastuussa. Kun hevonen seuraavan kerran on "tottelematon" tai se "niskuroi", kannattaa käyttää hetki aikaa ja miettiä miksi?

Toivon sydämestäni, että tulee vielä päivä, jolloin ratsastusurheilussa keskitytään ottamaan käyttöön hevosen todellinen oppimiskapasiteetti ja sen myötä ymmärrys, että ehkä jonain päivänä voittaja on se, jolla parhaiten koulutettu ja motivoitu hevonen -  happy athlete.

Tallinvintin myytinmurtajat osa 1. "Sen pitää totella"

Tietysti sen pitää totella, noudattaa sille ennalta opetettua merkkiä, jonka tottelemisen se kokee kannattavaksi. Siinä vaiheessa kun hevonen kokee (ja tämä on siis hevosen toiminnallaan ilmaisema mielipide, ei ihmisen mielipide) jonkin toiminnan tai käytöksen kannattavaksi, se yleistyy. Jos hevonen ei siis tottele, ihmisen haluama asia ei yleisty riittävässä määrin. Voidaanko silloin olettaa, että asian tekeminen (lue: totteleminen) on sille kannattavaa? Jos ei voida, kannattaisiko siitä tehdä sellaista?

Kohti tasapainoa –projekti

Hevostenkouluttaja Minna Lindströmin ja eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjolan käynnistämä projekti tarjoaa vielä muutamalle ratsukolle/valjakolle mahdollisuuden osallistua projektiin, jonka tarkoituksena on tutkia ja selvittää harraste- ja kilpahevosten tasapaino-ongelmia ja pyrkiä erilaisten harjoitteiden kautta saavuttaa parempi tasapaino, jonka seurauksena mm. hevosen hyvinvointi lisääntyy, loukkaantumisriski pienenee ja ratsastettavuus paranee.

Onko hevosesi vaikea seistä paikoillaan, esim. selkäännoustessa?

Onko hevosesi etupainoinen ja/tai vastustaako se ohjastuntumaa?

Liikkuuko hevosesi epäsymmetrisesti tai epäpuhtaasti eri askellajeissa?

Onko hevosesi haluton taipumaan jompaankumpaan suuntaan?

Kiirehtiikö hevosesi siirtymisissä askellajin sisällä tai askellajia vaihtaessa?

Hevosen tulee olla terveeksi todettu ja vähintään hevoshierojan, mieluiten eläinfysioterapeutin tutkima. Tämän lisäksi projektiin osallistuminen edellyttää hevoselle sopivia varusteita ja sitä, että ratsastajan/ohjastajan käyttämät avut ja välineet ovat hevoselle entuudestaan tuttuja, sekä käytössä on hyväpohjainen kenttä tai maneesi. Otamme projektiin mukaan kaikenikäisiä ja –tasoisia hevosia.

Tasapainoharjoittelu parantaa hevosen tasapainoa kokonaisvaltaisesti, lisää liikkuvuutta ja parantaa kokoamiskykyä. Kaikki harjoittelu perustuu hevosen omaehtoiseen työskentelyyn ja mitään erikoisia apuja tai apuvälineitä ei tarvita.

Miltä tuntuukaan istua tasapainoisen, rennon hevosen selässä, jossa ratsastajakin voi keskittyä omaan istuntaansa! Annetaan hevosille mahdollisuus löytää itse oma tasapainonsa – ilman apupyöriä.

Lisätietoja:

Minna Lindström minna.lindstrom@tunnehevonen.fi

Jaana Pohjola jaanapohjola@gmail.com

Tasapainoa etsimässä osa 3. "Tää ei pysähdy"

Hevonen ei halua seistä paikoillaan tai ylipäätään pysähtyä. Tähän voi olla monta syytä, kuten ristiriitaiset avut, kipu tai muu epämukavuus, joiden seurauksena hevosen pakoreaktio on käynnistynyt ja lajilleen tyypillisesti käyttäytyen se ei pysty pitämään jalkojaan aloillaan. On myös mahdollista, että pysähtyessään ratsastajan kanssa, (jolloin ratsastaja rajoittaa hevosen pään ja kaulan asentoa ja samalla sen mahdollisuutta tasapainottaa itseään) sen on mahdotonta pysyä paikoillaan tasapainon korjausliikkeestä johtuen.

Pysähtyminen ja paikoillaan seisominen ei ole mitenkään turhanpäiväistä, vaan käytännössä sitä tarvitaan arjessa monessa tilanteessa. Hevonen tarvitsee tiedon, miten sen on helpointa seistä, millainen asento, paikka jne. Tämän lisäksi hevoselle on tärkeää antaa aikaa oman kehonsa järjestelemiseen, koska sillä on "vain" neljä jalkaa.

Mikäli hevosta pakotetaan pysymään paikoillaan, sen stressitaso nousee ja lihakset jännittyvät. Jatkossa hevonen saattaa pyrkiä välttämään pysähtymistä ja sen seurauksena sen vastustelu ratsastajan apuihin yleistyy.

Pysähtymisen ja seisomisen opettelu kannattaa aloittaa ja varhaisessa vaiheessa, jotta kun varsinainen ajo- tai ratsukoulutus alkaa, hevonen ymmärtää pysäyttävät avut ja se on saanut rauhassa oppia seisomaan paikoillaan.

"Kun se ei pysähdy"

Iän kaiken on ollut ns. "kuumia hevosia", jotka kyllä ratsastajan avuista hidastavat vauhtia (ehkä), mutta eivät varsinaisesti pysähdy. Ja jos pysähtyvät, ne eivät jää seisomaan paikoilleen. Mitä kuumeneminen sitten tarkoittaa? Kaikessa yksinkertaisuudessaan pakoreaktion käynnistymistä. Mikä pakoreaktion aiheuttaa? Kuten edellä jo mainitsin, kipu tai muu epämukavuus, jonka seurauksena stressireaktio käynnistyy ja mikäli sitä ei saada keskeytettyä, hevonen pyrkii pakenemaan. Ennaltaehkäisy ja stressitilanteiden välttämäminen on avainjuttu. Saattaa olla, että hevonen ei aiemmin oppimastaan syystä koe esim. pitkin ohjin kävelyä helpotukseksi, vaan päinvastoin. Erityisesti laukkaamisen jälkeen kävely saattaa olla likimain epäpuhdasta tahdittamista, jolloin joka kerta ohjastuntuman lisääntyessä hevonen pyrki pakenemaan.

Mitä hevonen pakenee? Epämukavuutta? Epätasapainoa, joka aiheutuu ratsastajan avuista? Puutteellisen koulutuksen aiheuttamaa vinoutta?

Kaikki liittyvät toinen toisiinsa, mutta johdonmukainen kouluttaja valitsee hevosen kannalta helpoimman lähestymistavan ja sen myötä suunnittelee oppimisen ja fyysisen kehityksen niin, että hevosella on toistuvasti mahdollisuus onnistua. Jotta hevosen tasapaino voisi kehittyä tarkoituksenmukaisesti, sen kehittäminen tulisi aloittaa johdonmukaisesti edeten, pikkuhiljaa vaatimustasoa nostaen.

Tarkkailkaa ja havainnoikaa ympäristöänne ja hevosianne. Jonakin päivänä saattaa vastaan tulla uusia oivalluksia!

Ongelmat on ok tai sitten niitä ei edes ole...

Kuvittele, että omistat kilpahevosen, joka tienaa sinulle 100 000 euroa vuodessa, plus ehkä astutus- ja varsamaksut kaiken kunnian päälle. Haittaisiko se, jos hevonen joudutaan aina taluttamaan suitsittuna, lastaamaan vain kuorma-autoon ja tietty kevyesti rauhoitettuna. Tai että kengitys hoidetaan myös rauhoituksen alaisena. Saattaa olla, että hevosta ei voi tarhata, koska se ei pysy missään ja sen hetken kun se pysyy, se juoksee itsensä yltäpäältä hikeen ja pahimmillaan se rikkoo itsensä. Sitä ei kenties voi sitoa kiinni, koska se heittää itsensä käytävällä nurin.  Mutta voi vitsi, että se on hieno suorittaja. Ja se on upeassa lihaskunnossa, sen karva kiiltää ja sen jälkeläisiltä odotetaan paljon. Ja riittävän rankan treenin jälkeen hevonen on tosi onnellinen.
Vai onko?

Hevosen lajityypillisten tarpeiden huomioonottaminen on tietysti tosi haastavaa, mutta vielä vaikeampaa on ymmärtää, mikä kaikki käytös liittyy milloin mihin. Puhuttakaan sen kouluttajan vastuusta. Jokainen, joka hevosta käsittelee ja sen kanssa toimii ihan arjessa, kouluttaa sitä.

Voisi olettaa, että hevosen hyvä ja normaali käsiteltävyys olisi ihan jokaisen edun mukaista. Siitä helppoudesta hyötyy sekä ihminen, että hevonen. Toisaalta, jos sen hyvän käsiteltävyyden ja rentouden hintana on huonompi menestys, entäs sitten?

Oletko koskaan ajattelut, että jos hevonen hädin tuskin antaa satuloida itsensä tai päästää ratsastajan selkäänsä, kuinka pitkään sen ilmaisemat tunteet voi ohittaa ja millä tavoin? Jos hevonen osaisi puhua tai ylipäätään ääntelisi tunnetilojensa mukaisesti, kuinka moni katsoja viihtyisikään valmennus- ja tai kisakentän laidalla? Siellähän kuitenkin suoritetaan hevosen jo osaamia tehtäviä ja sen mukavuusalueella pysyen, eikö niin?

Ilman sarvia ja hampaita, hevonen pyrkii aina tekemään vain sitä, mikä on sille kannattavaa. Toisinaan se kannattavuus näkyy ihmisen kannalta epämiellyttävinä asioina. Jos tästä voisi ja rohkenisi vetää jonkinlaisen johtopäätöksen, se saattaisi kuulua vaikkapa näin: Millainen hevonen - sellainen kouluttaja.

Tasapainoa etsimässä osa 2.

Meille on opetettu jo vuosikymmeniä, että: älä ratsasta hevosen päätä ja kaulaa, vaan sen jalkoja. Ja että hevosen takajalat pitää saada astumaan syvemmin alle, jotta se voi käyttää selkäänsä. Tai että hevosen pitää taipua rungostaan tietyllä tavalla, jotta voit ratsastaa oikeaoppisen voltin. Kuulostaako tutulta?

Hevosen jalkojen ratsastaminen onkin vaikeampaa mitä kuvitellaan. Tiedätkö miksi? Oletko koskaan nähnyt laukkaavan hevosen pysäyttävän sen jalkoja täydestä vauhdista ja mitä silloin tapahtuu? Jos hevonen lukitsisi jalkansa paikoilleen kesken liikkeen, hevosen keho jatkaisi matkaa vielä pitkään ja jalat murskaantuisivat säpäleiksi, koska niissä ei ole käytännössä lihaksia lainkaan ja ne pitkät jänteet ja nivelsiteet eivät pystyisi vastustamaan fysiikan lakeja.

Entäs se selän käyttäminen? Suoraan selkälihasten alla on luinen ranka ja sisäelimiä, niiden ratsastettavuudelle ei voine laittaa kovinkaan paljoa painoarvoa. Käytännössä se, mitä halutaan on hevosen syvien vatsalihasten tuki ja aktivointi. Jotta hevonen voi astua syvemmin alle, sen täytyy voida ensin nostaa rintakehäänsä ja rentouttaa selkänsä. Tähän samaan kategoriaan liittyy taipuminen.

"Käännä sitä ulkopohkeella ja säilytä ulko-ohjan tuki, taivuta ulkopohkeella sisäpohkeen ympärille!"
Jos haluamme hevosen taipuvan - siis sen verran kuin sen selkäranka ylipäätään taipuu - on syytä olettaa, että sisäpuoleiset vatsa- ja kylkilihakset hoitavat tämänkin homman ja ulkokyljen tehtävänä on venyä rentona. Ja kuten tiedämme, rentoutumaan ei voi pakottaa.

Kun sitten istut satulassa ja hevonen tuntuu kanttaavan kulmassa tai se kaatuu ympyrällä sisäänpäin, ei apujen voimistaminen korjaa tilannetta kuin ehkä hetkeksi. Kaikessa ratsastamisessa on hyvä pitää mielessä se, että jos kerta toisensa jälkeen joutuu korjaamaan jotain kohtaa, hevonen ei ole oppinut ratsastajan tekemästä korjauksesta mitään, se ainoastaan hetkellisesti pyrkii välttämään painetta ja hyvin suurella todennäköisyydellä kompensoi epätasapainoaan jollain muulla tavalla. Ja tämä "muu tapa" tulee ratsastajalle esiin viimeistään siinä vaiheessa, kun edellisen ongelman korjaaminen on päättynyt.