Hesy ry:n toissapäivänä julkaisema tiedote on saanut hevosihmiset jälleen takajaloilleen. Keskustelu pyörii pääosin kahden teeman ympärillä: ovatko tiedotteen allekirjoittaneet päteviä arvioimaan hevosen hyvinvointia ja mikä on heidän motiivinsa?
On mielenkiintoista huomata kuinka muuten ihan fiksuista ihmisistä tulee epäluuloisia ja muita ihmisiä aliarvioivia sen sijaan, että asiasta kyettäisiin keskustelemaan ilman sarvia ja hampaita. Jos kyseessä olisi vaikkapa humalassa ajaminen, ei kovinkaan moni ryhtyisi puolustelemaan oikeutusta moiselle kriminalisoidulle teolle. Mutta nyt kun kyseessä on tunteita ja intohimoa herättävä eläin, aihe herättää suuria tunteita ja puolustusreaktion.
Ehkä Suomi tosiaan on kuitenkin niin pieni maa ja hevospiirit niin pieniä, suoranaiseen henkilöpalvontaan keskittyneet, että minkäänlaista kritiikkiä ei saa KUKAAN antaa. Maastamme ei luultavasti löydy ihmistä, joka olisi pätevä arvioimaan esimerkiksi sitä, sattuuko hevosta raipalla lyöminen. Jotta asenteita voitaisiin muuttaa, täytyy tätäkin asiaa varmasti tutkia? Tarvitaan siis tieteellistä pohjaa sille, että jokin asia voidaan todeta hyödyttömäksi tai suorastaan vahingolliseksi.
Jo 70-luvulla saadessani ensimmäiset hevosystäväni, tallinpitäjä korosti, ettei tallissa saa koskaan juosta tai huutaa. Ja hevosia ei saa koskaan lyödä, koska ne ovat ystäviä. Hänen kasvattinsa eivät kyllä tallia maailmankartalle juosseet, lieneekö syynä pakottamisen puute vai muuten vain yleinen ystävällisyys ja hevosille lässyttäminen.
Tänä päivänä nettikeskustelupalstat ovat täynnään hevosongelmia ja niiden ratkaisuja. Pääosin ensimmäiset 10-20 neuvoa liittyvät paineen lisäämiseen, hevosen kurittamiseen ja pakottamiseen. Mihin ihmeeseen on jäänyt ymmärrys siitä, että hevosta pitää opettaa? Sitä pitää kouluttaa johdonmukaisesti siihen tehtävään, johon sitä aiotaan käyttää. Ikäänkuin hevonen olisi ihmisen vastustaja ja lähtökohtaisesti laiska, tottelematon ja kuriton. Kertooko tämä sitten väärään suuntaan kääntyneestä hevosjalostuksesta vaiko ihmisistä, jotka hevosten parissa harrastavat ja työskentelevät...
Hevonen on suuri ja voimakas eläin. Väkivaltaan liittyvissä keskusteluissa tuodaan useimmiten esiin se kortti, että kuriton hevonen on vaarallinen ja suojellakseen itseään ihminen joutuu joskus lyömään hevosta. Minä uskon, että tämä asenne kertoo hevoskulttuuristamme surullista tarinaa, jossa ihmiset eivät aidosti ymmärrä millaisen eläimen kanssa he ovat tekemisissä. Ja jos arjessa selviytyminen on todellakin niin haastavaa, kannattaisi ehkä miettiä, mitä muita vaihtoehtoja on olemassa.
Tottelemattoman hevosen kohdalla rankaisu on laastaria vuotavalle haavalle. Hevosella on käytökseensä aina syy ja näiden syiden selvittäminen on pitkässä juoksussa tuloksellisempaa kuin pelkkä käytöksestä rankaisu.
Jotta tämä tärkeä keskustelu voisi olla millään muotoa hedelmällistä, olisi tärkeää tarttua asiaan sellaisena kuin se nykyhetkessä on. Ei kukaan varmasti halua päästää kaikkia Suomen hevosia vapaaksi luontoon tai estää niillä ajamista/ratsastamista. Mutta onko vaihtoehtoja ainoastaan kaksi? Joko niitä käytetään kuten halutaan, tai sitten kielletään hevostenpito kokonaan?
Meillä on maassamme paljon hevososaamista ja taitavia kouluttajia sekä kilparatsastajia. Mitä enemmän hevosen hyvinvointiin kiinnitetään huomiota, sitä paremmin jyvät erottuvat akanoista. Ja hyvinkohdellut hevoset muista hevosista.
Mitä tulee motiiveihin, on ällistyttävää kuvitella, että mitään muita motiiveja keskustelun herättämiseen voisi olla kuin rakkaus hevosiin ja usko, sekä luottamus yhdessä sovittuihin sääntöihin, sekä niiden noudattamiseen. Heitänkin pallon takaisin, mikä on tässä keskustelussa "vastustajien" motiivi ja miksi hevosen hyvinvointikeskustelu herättää aggressiota ja kanssaihmisten dissaamista?
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
maanantai 8. lokakuuta 2012
Vaikeilusta voittoon, mikä onkaan se oikea tie?
Valmentaja kehottaa ratsastajaa keskittymään hevosen suoruuteen. Ratsastaja turhautuu, koska hevonen huojuu puolelta toiselle ja välillä se tunkee lapaa ympyrältä sisään ja väliin ulospäin. Ratsastaja turhautuu ja viimein potkaisee hevosta valmentajan ohjeen mukaan. Hevonen väistää pohjetta ja sisäänpäin kaatuminen loppuu. Tilalle tosin tulee uusi ongelma, hevonen ei myötää sisäohjalle. Valmennustunnin jälkeisenä päivänä hevonen tunkee taas lapaa sisäänpäin...
Seuraavana viikonloppuna on uusi valmennus ja uusi valmentaja, joka lähestyy ongelmaa eri näkökulmasta. Hänen mukaansa hevosen kaarteessa sisäänpäin nojaaminen johtuu ratsastajan istunnasta ja hän kehottaakin oppilasta hakeutumaan pilatekseen tai vaikkapa fysioterapiaan, jotta ongelma voitaisiin ratkaista hevoselle reilulla tavalla. Valmennustunti on käytännössä käynnin ratsastelua ja hevosen ohjaamista.
Kolmantena viikonloppuna on taas uusi valmentaja, jolla on aivan erilainen käsitys asiasta. Hänen mielestään hevosen suoruus ei ole lainkaan niin tärkeää, että siihen kannattaisi takertua tässä vaiheessa, koska ratsukolla on hänen mukaansa paljon suurempiakin ongelmia. Valmentaja perustelee mielipiteensä sillä, että hevosen rentous ja eteenpäinpyrkimys menevät suoruuden edelle ja rentouduttuaan hevonen suoristuu ihan itsestään. Tunnilla keskitytään siirtymisiin ja myötäämiseen. Lopputunnista hevonen ei nojaa ohjaan eikä pohkeeseen, vaan kantaa itse itsensä.
Parin viikon ajan ratsastaja keskittyy vain ratsastamaan hevostaan rennoksi ja hyvillä mielin hän palaakin oman tutun valmentajansa tunnille. Ratsastajan ällistykseksi valmentaja kehuu kehumisesta päästyään, kuinka hyvin hevonen on suoristunut ja kuinka hyvin hänen neuvojaan ja ohjeitaan on noudatettu. Ratsastaja hymyilee hiljaa, eikä paljasta valmentajalleen, millä keinoin ongelma ratkesi.
Oikeassa elämässä jokainen näistä valmentajista oli oikeassa ja jokainen neuvo oli oikea. Eihän kukaan opeta mitään sellaista, jonka ei usko toimivan. On vain ja ainoastaan ratsastajan vastuulla valita ne ohjeet ja neuvot, jotka hänelle ja hevoselleen sopivat. Vaatii kuitenkin sekä arvostelukykyä, että taitoa osata valita kaikista neuvoista ne, jotka vievät ratsukkoa oikeaan suuntaan eivätkä ojasta allikkoon.
Seuraavana viikonloppuna on uusi valmennus ja uusi valmentaja, joka lähestyy ongelmaa eri näkökulmasta. Hänen mukaansa hevosen kaarteessa sisäänpäin nojaaminen johtuu ratsastajan istunnasta ja hän kehottaakin oppilasta hakeutumaan pilatekseen tai vaikkapa fysioterapiaan, jotta ongelma voitaisiin ratkaista hevoselle reilulla tavalla. Valmennustunti on käytännössä käynnin ratsastelua ja hevosen ohjaamista.
Kolmantena viikonloppuna on taas uusi valmentaja, jolla on aivan erilainen käsitys asiasta. Hänen mielestään hevosen suoruus ei ole lainkaan niin tärkeää, että siihen kannattaisi takertua tässä vaiheessa, koska ratsukolla on hänen mukaansa paljon suurempiakin ongelmia. Valmentaja perustelee mielipiteensä sillä, että hevosen rentous ja eteenpäinpyrkimys menevät suoruuden edelle ja rentouduttuaan hevonen suoristuu ihan itsestään. Tunnilla keskitytään siirtymisiin ja myötäämiseen. Lopputunnista hevonen ei nojaa ohjaan eikä pohkeeseen, vaan kantaa itse itsensä.
Parin viikon ajan ratsastaja keskittyy vain ratsastamaan hevostaan rennoksi ja hyvillä mielin hän palaakin oman tutun valmentajansa tunnille. Ratsastajan ällistykseksi valmentaja kehuu kehumisesta päästyään, kuinka hyvin hevonen on suoristunut ja kuinka hyvin hänen neuvojaan ja ohjeitaan on noudatettu. Ratsastaja hymyilee hiljaa, eikä paljasta valmentajalleen, millä keinoin ongelma ratkesi.
Oikeassa elämässä jokainen näistä valmentajista oli oikeassa ja jokainen neuvo oli oikea. Eihän kukaan opeta mitään sellaista, jonka ei usko toimivan. On vain ja ainoastaan ratsastajan vastuulla valita ne ohjeet ja neuvot, jotka hänelle ja hevoselleen sopivat. Vaatii kuitenkin sekä arvostelukykyä, että taitoa osata valita kaikista neuvoista ne, jotka vievät ratsukkoa oikeaan suuntaan eivätkä ojasta allikkoon.
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Sinulle, joka vaikeilet hevosesi kanssa
Blogi on ollut jäähyllä syksyn muiden kiireiden vuoksi, mutta toisaalta tässä on ollut aikaa miettiä mitä sanottavaa loppujen lopulta jäljelle jää. Vai onko kaikki jo sanottu?
Olen seurannut hevosurheilumaailmaa 80-luvulta lähtien ja oikeastaan vasta 2000-luvulla päässyt sellaisten asioiden jäljille, jotka olisi pitänyt tietää jo ainakin pari vuosikymmentä sitten. Näiden asioiden tiedostaminen ja ymmärtäminen, siis oikeasti ymmärtäminen helpottaa niin kovin paljon ihmisen elämää ja etenkin hevosten elämää.
Alkuun pari esimerkkiä arjesta ja tilanteista, joissa toisenlainen lähestymistapa voisi päättää ongelmat ja muuttaa tilannetta huomattavasti.
1. Hevonen tarvitsee läpiratsastusta ja verryttelyä joka tai lähes joka ratsastuskerta. Sen saaminen ns. "avuille" vaatii "herkistelyä" ja "virittämistä".
Kysymys: Oletko koskaan miettinyt, miksi hevosta pitää toistuvasti korjata avuille? Onko sillä liian monta erilaista ratsastajaa? Onko sen treenaaminen ko. hevoselle ja sen fyysiselle ja psyykkiselle kunnolle sopivalla tasolla? Ovatko hevoselta vaaditut tehtävät sille sopivalla tasolla?
On ymmärrettävää että iäkäs, siis aidosti iäkäs hevonen jäykistyy ollessaan levossa. Niinhän ihmisillekin vanhemmiten käy. Ikä ja sen tuomat vaivat on syytä siis ottaa huomioon. Mutta jos kyseessä on, sanotaanko vaikka alle 15 vuotias muuten terve hevonen, joka jäykistyy levossa, sen treeni ei luultavasti ole oikeanlaista. Joko se liikkuu jännittyneenä tai voimiensa ylärajoilla. On hyvä muistaa myös mielentilan vaikutus, eli stressaantunut hevonen työskentelee jo helpoissa tehtävissä ylikierroksilla ja mikäli hevonen rentoutuu aina vasta treenikerran päätteeksi, on jotain vialla.
2. Hevonen ei yksinkertaisesti opi uusia liikkeitä tai se hermostuu niiden harjoittelusta
Kysymys: Oletko johdonmukaisesti rakentanut hevosen oppimiselle ja liikkumiselle pohjan, jolle voi opettaa uutta? Joutuuko hevonen oppimaan uusia apuja/merkkejä vai onko hevoselle ratsastuksessa käytetyt avut selkeitä ja onko sillä riittävän paljon toistoja takana, ettei sen tarvitse toistuvasti arvailla mistä on kyse?
Tämän päivän ratsastuksessa puhutaan, että he A on kouluratsastusta. Ehkä joo, jos vaaditaan yli 70%:n tuloksia kansallisista, mutta helpon A:n liikkeet pitäisi olla ihan perusratsastusta kaikille ratsastuksen harrastajille. Mikäs siitä maagisesta helposta A:sta sitten tekee haastavan? Vastalaukat? Pohkeenväistöt? Keskiaskellajit? Siis MITÄH???
Nyt ollaan kyllä ajauduttu aika kauas siitä, millaista ratsastaminen oli satoja, tuhansia vuosia sitten. Mene ja tiedä, onko kyseessä ratsastuksenopettajien ja valmentajien, ehkä lajiliiton salaseura, jossa kenellekään ei anneta mitään ilmaiseksi ja jokainen saa oppia kantapään kautta.
Totuus on se, että ratsastamisen opetettu ei ole rakettitiedettä, eikä hevosen kouluttaminen sen enempää. Vaaditaan pikkusen nöyryyttä ja aikaa, sekä malttia paloitella tehtävät kullekin hevoselle sopiviksi annospaloiksi.
Hevonen on kohtalaisen yksinkertainen eläin, joka oppii kyllä, jos sitä osataan opettaa. On mielenkiintoista seurata vuodesta toiseen samoja selityksiä milloin kenenkin kisoissa "epäonnistuneen" suusta. Milloin vika oli hevosen tai jonkin ympäristön aiheuttama. Mutta koskaan en ole kuullut vielä selitystä että: "upsista, en ollutkaan opettanut hevostani riittävän hyvin", tai että "tein virhearvion, eli olisi kannattanut sinä päivänä startata" tai että " olisi pitänyt osata siedättää hevonen sadesään varjoihin ja sadetakkeihin".
Seuraavan kerran kun ratsusi jäykkyys tai vastustelu ärsyttää, mietipä hetkinen, voisiko asialle tehdä jotain muutakin kuin runnoa tahtosi läpi, hinnalla, jonka hevonen maksaa.
Olen seurannut hevosurheilumaailmaa 80-luvulta lähtien ja oikeastaan vasta 2000-luvulla päässyt sellaisten asioiden jäljille, jotka olisi pitänyt tietää jo ainakin pari vuosikymmentä sitten. Näiden asioiden tiedostaminen ja ymmärtäminen, siis oikeasti ymmärtäminen helpottaa niin kovin paljon ihmisen elämää ja etenkin hevosten elämää.
Alkuun pari esimerkkiä arjesta ja tilanteista, joissa toisenlainen lähestymistapa voisi päättää ongelmat ja muuttaa tilannetta huomattavasti.
1. Hevonen tarvitsee läpiratsastusta ja verryttelyä joka tai lähes joka ratsastuskerta. Sen saaminen ns. "avuille" vaatii "herkistelyä" ja "virittämistä".
Kysymys: Oletko koskaan miettinyt, miksi hevosta pitää toistuvasti korjata avuille? Onko sillä liian monta erilaista ratsastajaa? Onko sen treenaaminen ko. hevoselle ja sen fyysiselle ja psyykkiselle kunnolle sopivalla tasolla? Ovatko hevoselta vaaditut tehtävät sille sopivalla tasolla?
On ymmärrettävää että iäkäs, siis aidosti iäkäs hevonen jäykistyy ollessaan levossa. Niinhän ihmisillekin vanhemmiten käy. Ikä ja sen tuomat vaivat on syytä siis ottaa huomioon. Mutta jos kyseessä on, sanotaanko vaikka alle 15 vuotias muuten terve hevonen, joka jäykistyy levossa, sen treeni ei luultavasti ole oikeanlaista. Joko se liikkuu jännittyneenä tai voimiensa ylärajoilla. On hyvä muistaa myös mielentilan vaikutus, eli stressaantunut hevonen työskentelee jo helpoissa tehtävissä ylikierroksilla ja mikäli hevonen rentoutuu aina vasta treenikerran päätteeksi, on jotain vialla.
2. Hevonen ei yksinkertaisesti opi uusia liikkeitä tai se hermostuu niiden harjoittelusta
Kysymys: Oletko johdonmukaisesti rakentanut hevosen oppimiselle ja liikkumiselle pohjan, jolle voi opettaa uutta? Joutuuko hevonen oppimaan uusia apuja/merkkejä vai onko hevoselle ratsastuksessa käytetyt avut selkeitä ja onko sillä riittävän paljon toistoja takana, ettei sen tarvitse toistuvasti arvailla mistä on kyse?
Tämän päivän ratsastuksessa puhutaan, että he A on kouluratsastusta. Ehkä joo, jos vaaditaan yli 70%:n tuloksia kansallisista, mutta helpon A:n liikkeet pitäisi olla ihan perusratsastusta kaikille ratsastuksen harrastajille. Mikäs siitä maagisesta helposta A:sta sitten tekee haastavan? Vastalaukat? Pohkeenväistöt? Keskiaskellajit? Siis MITÄH???
Nyt ollaan kyllä ajauduttu aika kauas siitä, millaista ratsastaminen oli satoja, tuhansia vuosia sitten. Mene ja tiedä, onko kyseessä ratsastuksenopettajien ja valmentajien, ehkä lajiliiton salaseura, jossa kenellekään ei anneta mitään ilmaiseksi ja jokainen saa oppia kantapään kautta.
Totuus on se, että ratsastamisen opetettu ei ole rakettitiedettä, eikä hevosen kouluttaminen sen enempää. Vaaditaan pikkusen nöyryyttä ja aikaa, sekä malttia paloitella tehtävät kullekin hevoselle sopiviksi annospaloiksi.
Hevonen on kohtalaisen yksinkertainen eläin, joka oppii kyllä, jos sitä osataan opettaa. On mielenkiintoista seurata vuodesta toiseen samoja selityksiä milloin kenenkin kisoissa "epäonnistuneen" suusta. Milloin vika oli hevosen tai jonkin ympäristön aiheuttama. Mutta koskaan en ole kuullut vielä selitystä että: "upsista, en ollutkaan opettanut hevostani riittävän hyvin", tai että "tein virhearvion, eli olisi kannattanut sinä päivänä startata" tai että " olisi pitänyt osata siedättää hevonen sadesään varjoihin ja sadetakkeihin".
Seuraavan kerran kun ratsusi jäykkyys tai vastustelu ärsyttää, mietipä hetkinen, voisiko asialle tehdä jotain muutakin kuin runnoa tahtosi läpi, hinnalla, jonka hevonen maksaa.
maanantai 20. elokuuta 2012
Lahjattomat treenaa osa 4.
Hevonen ei halua asettua oikealle, se on siis vino, mutta kumpaan suuntaan? Onko ratsastaja sitten suora? Jos ratsastajalla on jumissa vasen lapa tai lonkka tai ristiselkää juilii eilisen tarhansiivouksen tiimoilta, onko reilua olettaa, että hevonen olisi suora?
Kaikki hevoset ovat vinoja, sanotaan. Olen tästä eri mieltä, koska syntyessään hevonen on juuri niin täydellinen kuin hevonen vain voi olla. Kun puhumme hevosen suoristamisesta tai vinoudesta, kyseessä on hevosen keho versus ihmisen keho. Määrittääksemme suoruutta, meidän tulee voida verrata sitä johonkin - esim. ratsastajaan. Käsi ylös jokainen, joka tietää olevansa symmetrinen ja liikkuva kehostaan ja lisäksi vielä istuvansa suorassa maan vetovoimaan nähden?
Sen sijaan, että hevosta kouluttamalla ja läpiratsastamalla koitetaan suoristaa ratsastajaan nähden voisi olla varsin antoisaa antaa hevosen kertoa miltä siitä tuntuu ja tavoitella tilaa, jossa ratsastaja onkin se, jonka kehoa muokataan suhteessa hevoseen. Hevonen kyllä kertoo, milloin ratsastajan keho on symmetrinen.
Apuna tähän voidaan käyttää erilaisia istuntavalmennuksia, ratsastuspilatesta, joogaa ym. joskus myös fysioterapeutilla tai miksei hierojallakin käynnistä voi olla apua. Vaikka et tuntisikaan itseäsi vinoksi, kuuntele hevostasi, se kyllä kertoo kaiken tarpeellisen kunhan et hiljennä sen suuta.
Halatkaa hevosianne!
Kaikki hevoset ovat vinoja, sanotaan. Olen tästä eri mieltä, koska syntyessään hevonen on juuri niin täydellinen kuin hevonen vain voi olla. Kun puhumme hevosen suoristamisesta tai vinoudesta, kyseessä on hevosen keho versus ihmisen keho. Määrittääksemme suoruutta, meidän tulee voida verrata sitä johonkin - esim. ratsastajaan. Käsi ylös jokainen, joka tietää olevansa symmetrinen ja liikkuva kehostaan ja lisäksi vielä istuvansa suorassa maan vetovoimaan nähden?
Sen sijaan, että hevosta kouluttamalla ja läpiratsastamalla koitetaan suoristaa ratsastajaan nähden voisi olla varsin antoisaa antaa hevosen kertoa miltä siitä tuntuu ja tavoitella tilaa, jossa ratsastaja onkin se, jonka kehoa muokataan suhteessa hevoseen. Hevonen kyllä kertoo, milloin ratsastajan keho on symmetrinen.
Apuna tähän voidaan käyttää erilaisia istuntavalmennuksia, ratsastuspilatesta, joogaa ym. joskus myös fysioterapeutilla tai miksei hierojallakin käynnistä voi olla apua. Vaikka et tuntisikaan itseäsi vinoksi, kuuntele hevostasi, se kyllä kertoo kaiken tarpeellisen kunhan et hiljennä sen suuta.
Halatkaa hevosianne!
lauantai 11. elokuuta 2012
Rullaati rullaa...Kuka onkaan oikeassa?
Olympiakisojen aikaan nousi taas härdelli kouluhevosten turpa ryntäissä kulkemisesta. Miksi tästä asiasta jatkuu vääntö edelleen, johtuu siitä, että hevosen hyvin- tai pahoinvoinnin määrittely on niin vaikeaa. Teoriassa jees jees-linjalla oleva lajin kattojärjestö tuomitsee säännöillään hevosen rullaamisen mutta vain siinä tapauksessa, että se tehdään aggressiivisesti. WTF? Eli hymyssäsuin rullattu hevonen ei siis kärsi?
Tällä hetkellä rullausmenetelmän vastustajia vaaditaan esittämään perusteluita, millä tavoin rullaus vahingoittaa hevosta. Minäpä heitän pallon takaisin, miten rullaus hyödyttää hevosta ja miten se nimeomaan EI VAHINGOITA? Pelkkä kilpailumenestykseen vetoaminen ei riitä perusteluksi, koska käsitykseni mukaan hevonen ei tarvitse sitä, joten se on hevosen hyvinvoinnin kannalta täysin turhaa.
Vetoaminen Baucherin ensimmäiseen metodiin, joka on historiassa varsin väkivaltaiseksi tiedetty ei myöskään perustele tämän päivän huippuhevosten kohtelua ja vähintäänkin kyseenlaisia valmennusmenetelmiä. Jos Baucherin aikaan ei kohdeltu hevosia välttämättä hyvin, niin ei myöskään ihmisiä.
Tämän päivän ratsastaja joka ilmeisesti kokee, että hänellä on oikeus kaikkeen siihen, jota ei erikseen ole kielletty näyttää ja kuulostaa todella surulliselta ratsastusurheilun tulevaisuudelta. Kun tähän vielä lisätään elitistinen näkökulma, jonka mukaan harrastajat ja lajin katsojat eivät ole mitään, tai ainakaan heidän mielipiteensä ei paina mitään, on melko selvää, että köysi alkaa kiristyä. Siinä vaiheessa, kun katsojat kääntävät selkänsä, ja heillähän tähän mielipiteen ilmaukseen on oikeus, on myös hevosten, ratsastajien ja koko lajin sponsoreiden syytä miettiä vakavasti millainen kuva lajista halutaan välittää. Sille täysin tietämättömälle osalle ihmisiä, jotka lystin lopulta maksavat.
Laji muuttuu, se on varma. Mutta mihin suuntaan ja kenen kustannuksella onkin toinen juttu. On ällistyttävää, että kaiken tiedon ja tutkimuksen lisääntyessä hevosen hyvinvoinnin arvointi on edelleen vaikeaa, jopa heille, jotka esiintyvät kaiken tietävinä. Jos ja kun hevosen hyvinvointi-keskustelu aiheuttaa ongelmia ja sen puitteissa sääntöjen noudattaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta, kannattaa ehkä hetkinen miettiä, että tarvitseeko kouluratsastusta säilyttää olympialajina lainkaan?
En liitä tähän kuvaa rullatusta tai ylipäätään väkivaltaisesti ratsastetusta hevosesta, koska niitä löytyy netistä pilvin pimein. Sen sijaan kerron miltä happy athletic horse ei näytä: sillä ei ole huulet ja suupielet kiristyneet, sen sieraimet eivät ole kireät, se pystyy vapaasti hengittämään ja liikuttamaan päätään/kaulaansa, se ei kulje suu auki minuuttitolkulla ja sen silmät eivät ole ahdistuneet. Sen suu ja keho ei valu vaahtoa ja sen häntä ei viuhdo alituisesti. Olympiavoittajan hevosesta näitä merkkejä ei näkynyt, ehkä se siksi voitti vai onko se siksi happy athletic horse?
Tällä hetkellä rullausmenetelmän vastustajia vaaditaan esittämään perusteluita, millä tavoin rullaus vahingoittaa hevosta. Minäpä heitän pallon takaisin, miten rullaus hyödyttää hevosta ja miten se nimeomaan EI VAHINGOITA? Pelkkä kilpailumenestykseen vetoaminen ei riitä perusteluksi, koska käsitykseni mukaan hevonen ei tarvitse sitä, joten se on hevosen hyvinvoinnin kannalta täysin turhaa.
Vetoaminen Baucherin ensimmäiseen metodiin, joka on historiassa varsin väkivaltaiseksi tiedetty ei myöskään perustele tämän päivän huippuhevosten kohtelua ja vähintäänkin kyseenlaisia valmennusmenetelmiä. Jos Baucherin aikaan ei kohdeltu hevosia välttämättä hyvin, niin ei myöskään ihmisiä.
Tämän päivän ratsastaja joka ilmeisesti kokee, että hänellä on oikeus kaikkeen siihen, jota ei erikseen ole kielletty näyttää ja kuulostaa todella surulliselta ratsastusurheilun tulevaisuudelta. Kun tähän vielä lisätään elitistinen näkökulma, jonka mukaan harrastajat ja lajin katsojat eivät ole mitään, tai ainakaan heidän mielipiteensä ei paina mitään, on melko selvää, että köysi alkaa kiristyä. Siinä vaiheessa, kun katsojat kääntävät selkänsä, ja heillähän tähän mielipiteen ilmaukseen on oikeus, on myös hevosten, ratsastajien ja koko lajin sponsoreiden syytä miettiä vakavasti millainen kuva lajista halutaan välittää. Sille täysin tietämättömälle osalle ihmisiä, jotka lystin lopulta maksavat.
Laji muuttuu, se on varma. Mutta mihin suuntaan ja kenen kustannuksella onkin toinen juttu. On ällistyttävää, että kaiken tiedon ja tutkimuksen lisääntyessä hevosen hyvinvoinnin arvointi on edelleen vaikeaa, jopa heille, jotka esiintyvät kaiken tietävinä. Jos ja kun hevosen hyvinvointi-keskustelu aiheuttaa ongelmia ja sen puitteissa sääntöjen noudattaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta, kannattaa ehkä hetkinen miettiä, että tarvitseeko kouluratsastusta säilyttää olympialajina lainkaan?
En liitä tähän kuvaa rullatusta tai ylipäätään väkivaltaisesti ratsastetusta hevosesta, koska niitä löytyy netistä pilvin pimein. Sen sijaan kerron miltä happy athletic horse ei näytä: sillä ei ole huulet ja suupielet kiristyneet, sen sieraimet eivät ole kireät, se pystyy vapaasti hengittämään ja liikuttamaan päätään/kaulaansa, se ei kulje suu auki minuuttitolkulla ja sen silmät eivät ole ahdistuneet. Sen suu ja keho ei valu vaahtoa ja sen häntä ei viuhdo alituisesti. Olympiavoittajan hevosesta näitä merkkejä ei näkynyt, ehkä se siksi voitti vai onko se siksi happy athletic horse?
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Miksi hevosen ennakoiminen on väärin?
Kun hevonen riistäytyy tarhan portilta, sen ennakoimista pidetään huonona. Kun hevonen ryntää trailerista ulos oitis kuullessaan takapuomin sokan avaamisen, se on huono juttu. Kun hevonen nostaa laukan raviympyrän jälkeen, ratsastajalla ei ole hevonen hallinnassa, joka huono juttu.
Kavioita puhdistaessa on kivaa kun hevonen osaa nostaa sen jalan, jonka puolelle kumarrut, tai kun hevonen osaa tiensä talliin, vaikka sinä et osaisi edes taluttaa hevosta, se on hyvä juttu. Tai että hevonen osaa lastautua itse, vaikket ymmärtäisi hölkäsenpäläystä siitä, mitä hevosen pitäisi ko. tilanteessa osata.
Hevonen ei ole lainkaan niin tyhmä eläin, kuin mitä ihmiset olettavat. Sen sijaan ihminen ei ymmärrä –syystä tai toisesta - käyttää kaikkea hevosen olemassa olevia taitoja kummankin eduksi, vaan sen sijaan, että antaisimme hevoselle mahdollisuuden näyttää ja kertoa mitä kaikkea se elämänsä varrella onkaan oppinut, haluamme tehdä puolipidätteen ja estää hevosta ennakoimasta. Ja mikä ihmeellisintä, kertoa sille, että me tiedämme hevosta paremmin miten jokin asia tulisi tehdä. Miksi?
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Viisas viisas ihminen
Muutama viimeinen blogikirjoitukseni on herättänyt paljon keskustelua väkivallan oikeutuksesta ja siitä, mikä onkaan väkivaltaa. Olen pohtinut sitä, että onko sen määrittäminen lopulta niin vaikeaa vai onko meillä ihmisillä kuitenkin tarve puolustella tekojamme ja lopulta kääntää kaikki parhain päin, ainakin omasta mielestämme.
Viime vuosina kilpakoulu- ja esteratsastusta on arvosteltu varsin kovaäänisesti ja sen puolustajat vetoavat siihen miten paljon huonommin esim. laukka- tai ravihevosten asiat ovat. Pohdin tässä eräänä päivänä ystäväni kanssa sitä, että miksi Suomessa esim. ravikilpailuissa jaetaan sakkoja raipan käytöstä jne, mutta ratsastusmaailmassa tämä olisi ennenkuulumatonta. Vähän kaikkea kun katsotaan läpi sormien. Viimeisen vuoden aikana on esim. FEI:lle lähetetty useita kirjeita koskien LDR-ratsastusta ja onkin määritelty, että hevosta ei saa ratsastaa yli 10 minuuttia samassa asennossa? Siis mitä??? JOS tiedetään, että jokin asento tuottaa hevoselle epämukavuutta tai peräti kipua, 10 minuuttia on ihan hyvä aika kärsiä, mutta ei yli sen? Tai että esteratsastussäännöissä sanotaan, että hevosta saa lyödä raipalla kolmesti? Lopulta kukaan ei ota vastuuta hevosen hyvinvoinnista. Lajin harrastajat ja kilpailijat luottavat siihen, että tuomari näkee miten hevonen on koulutettu ja millaisella asenteella se esittää oma osuutensa. Toisaalta stewardien tehtävä, ainakin jonkun mielestä on valvoa verryttelyä ja puuttua, mikäli näkee hevosta kohdeltavan väkivaltaisesti tai liiaksi rasitettavan. Kun siten kohteliaimmin tiedustellaan, että kenenkäs vastuulla se siis, hevosystävällisin käsittely ja ratsastus oikein onkaan, vastauksena tulee RATSASTAJAN....Kukaan ei siis lopulta halua ottaa vastuuta tai uskalla tehdä sitä ensimmäistä kertaa ja puuttua tilanteeseen kun siihen pitäisi.
Näen tämän ongelman paljon laajempana kuin ainoastaan liittyen ratsastukseen tai hevosurheiluun ylipäätään. Elämme yhteiskunnassa, jossa kaikelle on oltava oikeutus. Jos jokin ei ole erikseen kiellettyä, se on sallittua. Ja jos ei voida todistaa (ja kukapa siihen pystyisikään) että jokin asian tuottaa eläimelle tarpeetonta kipua, pelkoa tai stressiä, sitä voi siis jatkaa. Tästä esimerkkinä tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvät keskustelut.
Kenties olemme aidosti niin vieraantuneita luonnosta ja elämästä eläinten keskuudessa, että emme luota omaan arvostelukykyymme, tai sitä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan. Tai sitten kyse on kasvatuksesta ja ympäristön vaikutuksesta, jonka seurauksena nostamme itsemme jumalan asemaan, jolloin meillä on oikeus päättää mikä on oikein ja mikä on väärin. On mielenkiintoista, että ihminen on kävellyt kuussa, rakentanut ydinvoimaloita ja manipuloinut geenejä, mutta omaa palikkaansa tässä ihmisen ja eläimen välisessä vuorovaikutuksessa se on kuitenkin varsin heikosti kyennyt säilyttämään.
Täytyy sanoa, että toisinaan hävettää olla ihminen. On suorastaan noloa, millaisia alkukantaisia piirteitä meissä onkaan kaiken kirjanoppineisuuden rinnalla. Voi kunpa itse kukin saisi vielä mahdollisuuden olla riippuvainen siitä omasta koirastaan tai hevosestaan. Kun eläimen hyvinvointi on oman olemassa olon ja henkijäämisen perusta, voisi olla mahdollista löytää uusia näkökulmia???
Halatkaa niitä hevosianne, jos niistä aidosti pidätte <3
Viime vuosina kilpakoulu- ja esteratsastusta on arvosteltu varsin kovaäänisesti ja sen puolustajat vetoavat siihen miten paljon huonommin esim. laukka- tai ravihevosten asiat ovat. Pohdin tässä eräänä päivänä ystäväni kanssa sitä, että miksi Suomessa esim. ravikilpailuissa jaetaan sakkoja raipan käytöstä jne, mutta ratsastusmaailmassa tämä olisi ennenkuulumatonta. Vähän kaikkea kun katsotaan läpi sormien. Viimeisen vuoden aikana on esim. FEI:lle lähetetty useita kirjeita koskien LDR-ratsastusta ja onkin määritelty, että hevosta ei saa ratsastaa yli 10 minuuttia samassa asennossa? Siis mitä??? JOS tiedetään, että jokin asento tuottaa hevoselle epämukavuutta tai peräti kipua, 10 minuuttia on ihan hyvä aika kärsiä, mutta ei yli sen? Tai että esteratsastussäännöissä sanotaan, että hevosta saa lyödä raipalla kolmesti? Lopulta kukaan ei ota vastuuta hevosen hyvinvoinnista. Lajin harrastajat ja kilpailijat luottavat siihen, että tuomari näkee miten hevonen on koulutettu ja millaisella asenteella se esittää oma osuutensa. Toisaalta stewardien tehtävä, ainakin jonkun mielestä on valvoa verryttelyä ja puuttua, mikäli näkee hevosta kohdeltavan väkivaltaisesti tai liiaksi rasitettavan. Kun siten kohteliaimmin tiedustellaan, että kenenkäs vastuulla se siis, hevosystävällisin käsittely ja ratsastus oikein onkaan, vastauksena tulee RATSASTAJAN....Kukaan ei siis lopulta halua ottaa vastuuta tai uskalla tehdä sitä ensimmäistä kertaa ja puuttua tilanteeseen kun siihen pitäisi.
Näen tämän ongelman paljon laajempana kuin ainoastaan liittyen ratsastukseen tai hevosurheiluun ylipäätään. Elämme yhteiskunnassa, jossa kaikelle on oltava oikeutus. Jos jokin ei ole erikseen kiellettyä, se on sallittua. Ja jos ei voida todistaa (ja kukapa siihen pystyisikään) että jokin asian tuottaa eläimelle tarpeetonta kipua, pelkoa tai stressiä, sitä voi siis jatkaa. Tästä esimerkkinä tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvät keskustelut.
Kenties olemme aidosti niin vieraantuneita luonnosta ja elämästä eläinten keskuudessa, että emme luota omaan arvostelukykyymme, tai sitä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan. Tai sitten kyse on kasvatuksesta ja ympäristön vaikutuksesta, jonka seurauksena nostamme itsemme jumalan asemaan, jolloin meillä on oikeus päättää mikä on oikein ja mikä on väärin. On mielenkiintoista, että ihminen on kävellyt kuussa, rakentanut ydinvoimaloita ja manipuloinut geenejä, mutta omaa palikkaansa tässä ihmisen ja eläimen välisessä vuorovaikutuksessa se on kuitenkin varsin heikosti kyennyt säilyttämään.
Täytyy sanoa, että toisinaan hävettää olla ihminen. On suorastaan noloa, millaisia alkukantaisia piirteitä meissä onkaan kaiken kirjanoppineisuuden rinnalla. Voi kunpa itse kukin saisi vielä mahdollisuuden olla riippuvainen siitä omasta koirastaan tai hevosestaan. Kun eläimen hyvinvointi on oman olemassa olon ja henkijäämisen perusta, voisi olla mahdollista löytää uusia näkökulmia???
Halatkaa niitä hevosianne, jos niistä aidosti pidätte <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)