Yksi vaarallisimmista tilanteista, joihin ratsastaja joutuu, tai oikeammin menee, on selkäännousu. Noh, alastulossakin on omat riskinsä, mutta sehän on sama tapahtuma vain takaperin.
Ennenkuin malttamattoman, hermostuneen, jännittyneen, pelkäävän hevosen selkään kannattaa kiivetä, tai ongelmaa koittaa ratkaista, on syytä ensin miettiä, minkä käytöksen sen liikkumisen tilalle haluaa. "Haluan, että seisoo paikoillaan" on päivänselvä vstaus. No hyvä. Sitten keskitytään palkitsemaan hevosta siitä, ettei se liiku. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty, koska mikäli hevosen selässä on jo käyty, se tietää kyllä mitä siitä seuraa. Jos se on vähäänkään epämiellyttävää, hevonen pyrkii pitämään huolen siitä, että selkään kapuaminen ei onnistu. Ellei se ole motivoinut siihen.
No niin, homma alkaa tietysti hevosen varustamisesta, ellei tarkoitus ole mennä selkään ilman niitä. Ennakkotaitona voitaneen pitää sitä, että satulointi ja satulan kanssa liikkuminen rennosti on hevoselle ok. Jos ei ole, korjaa ensin tämä.
Hevoselle paikoillaan seisomisen opettaminen ei ole mikään ihmejuttu. Se ei vaadi kouluttajalta erityisiä taitoja, supernotkeutta, hyvää tasapainoa, saati tietynlaista henkisyyttä. Tarkkaa ajoitusta ja johdonmukaisuutta sen sijaan se vaatii. Saattaa toki olla, että hevonen oppii ihan sattumaltakin seisomaan paikoillaan tai ettei se koskaan edes keksi kokeilla liikkumista. Tämä hyvä.
Jos kuitenkin sinulla on ongelma tämän asian kanssa, tarkista seuraava lista ennen selkäännousua:
1. Sinulla on merkit, joilla pyydät hevosta a. liikkeelle, b. pysähtymään ja c. seisomaan
jos jokin näistä puuttuu, opeta se ensin
2. Voit pyytää hevosta ensin liikkumaan ja sitten pysähtymään mieluusti 3-5 merkillä, jokaisella tietysti erikseen.
Hevoselle kannattaa opettaa voimistuvat merkit ihan siitä syystä, että tilanne, jossa hevonen ja/tai ratsastaja pelästyy ei se pienin mahdollinen merkki ehkä tule mieleen. Itse käytän jalustimesta vetämistä yhtenä merkkinä, koska silloin hevonen on helpoin pysäyttää selkäännousutilanteessa.
3. Kun sinulla on "seiso" -merkki päällä, tarkista, että esim. satulan heiluttaminen, jalustimesta vetäminen tms ei saa sitä pois päältä. Tämän lisäksi, tarkista, millä merkillä "seiso" -merkki lähtee pois päältä.
4. Tarkista, että hevonen osaa myös olla lähtemättä liikkeelle. Jos paikoillaanseisomiseen liittyy aina ensin liikkumista ja/tai pyörimistä, se jää helposti mukaan seisomiseen. Nopein tapa opettaa seisomista on olla liikuttamatta hevosta.
Selkäännousu on tehtävä siinä missä mikä tahansa muukin opetettava käytös, joten harjoitus tekee mestarin. Jos sinulla on kokematon hevonen, muista, että voit tehdä selkäännousuja joka ratsastuskerta ja useita kertoja. Vain onnistumisia kannattaa harjoitella, eli jos hevonen ei ole edullisessa mielentilassa, ympäristössä on liiaksi ärsykkeitä jommallekummalle teistä, siirrä harjoittelua. Selkäännousua voi harjoitella myös tallin käytävällä, (jos riittävästi tilaa), tarhassa, tallinpihalla, tarhassa ja kaikkialla muualla kuin siellä, missä aiot tulevaisuudessa ratsastaa. Koska paikka on yksi ensimmäisistä asioista, jonka hevonen oppii, kannattaa selkäännousu yleistää mahdollisimman pian paikasta riippumattomaksi käytökseksi.
Turvallisia selkäännousuja!
tiistai 30. joulukuuta 2014
maanantai 29. joulukuuta 2014
Kaikkeen löytyy ratkaisu
Keskustelin tässä muutama päivä sitten erään oppilaani kanssa siitä, kuinka kouluttajat ja valmentajat pitävät aina jotain omia salaisuuksiaan tai kikkoja jne, ollaan kovin sisäänpäin kääntyneitä ja pyöritään omissa kuvioissa. Tämän innoittamana haluan jakaa Tunne Hevonen -blogin lukijoille ratkaisuja yleisimpiin ongelmiin. Luonnollisesti lähtötilanne, ennakkotaidot ja moni muu asia vaikuttaa siihen, miten ongelmanratkaisussa käytännöntasolla lopulta edetään, mutta peruskuvio on kuitenkin aina sama.
Haluan myös muistuttaa, että vaikka oma kouluttajasi/valmentajasi ehkä esittelee täysin erilaisia ratkaisuita samaan ongelmaan, hän on todennäköisesti ihan yhtä oikeassa kuin minä, näkökulma tai lähestyminen on vain hieman toisenlainen.
Nämä kyseiset ongelmatilanteet valikoituvat sen perusteella, millä hakusanoilla on blogiini löydetty. Ja esitän tässä tosiaan vain muutamia mahdollisia ratkaisuita, joiden sopivuutta voit sitten pohtia ja ehkä kokeilla omalla kohdallasi. Muistathan silti, että mikään neuvo ei välttämättä ole juuri napakymppi sinun ongelmaasi.
Jännittynyt hevonen
Hevonen voi jännittyä monesta eri syystä, onhan se lajilleen tyypillisesti pakoeläin, vellihousu, pelkuri ja kaikkea muuta. Kovakourainen käsittely, ristiriitaiset avut, liian korkea vaatimustaso tai vaikkapa huono kunto saavat hevosen jännittymään.
Kriteerin laskeminen (lue:tehtävän helpottaminen) saattaa auttaa jo yksinään. Suurimmaksi ongelmaksi kun muodostuu yleensä se, että ihmisen mielestä hevonen "kyllä se osaa" ja "kyllä se tietää", vaikka hevonen on kenties joskus tuurilla osunut oikeaan. Jos nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kun tehtävä samanlaisena toistettuna onnistuu 80 %sti, voit nostaa kriteeriä, eli vaikeuttaa tehtävää. Silloin 50-50, tarkoittaa ihan pelkkää tuurilla menoa.
Jos haluat hevosen rentoutuvan, älä häiritse sitä, älä nypi ohjista, älä veivaa sen päätä ja kaulaa mutkalle. Vaikka se saattaa fyysisesti ajan myötä "antaa periksi", ongelma on käsillä taas heti huomenna.
Jos haluat pysyvän muutoksen, tee se, päätä ensi mitä haluat, miten haluat ja tee suunnitelma. Pidä siitä kiinni. Jännittyminen yleensä vähenee sillä, että hevonen ei enää joudu jännittymään.
Hevonen kaatuu kaarteessa/ hevonen nojaa sisäpohkeeseen
Ensimmäinen kuvaus pitää paikkaansa, jälkimmäinen taas ei. Hevonen ei varsinaisesti nojaa sisäpohkeeseen, vaan sen tasapainopiste on kaarteen sisäpuolella, jolloin esim. pohjemerkin voimistaminen vain pahentaa asiaa (häiritsee tasapainoa entisestään). Tehtävän helpottaminen (loivempi kaarre, hitaampi vauhti jne) on ensiarvoisen tärkeää, koska joka kerta, kun hevonen joutuu pois tasapainosta, se aiheuttaa hevosen kehoon stressiä ja jännitystiloja. Näitä emme halua. Eli tarkista alkuun käynnissä, kääntyykö hevonen symmetrisesti molempiin suuntii loivalla kaarella, jos ei käänny, korjaa tilanne jo siellä, ei vastalaukkakakaarteessa, kun hevonen jo kompuroi.
Kuolaimen takana
On-off, iänikuinen keskustelunaihe, onko se sopivaa vaiko ei. Tällä kertaa en ota tähän enempi kantaa kuin muistuttamalla, että luotiviivan takana ollessaan hevonen ei asetu enää symmetrisesti, eikä oikeasta kohdasta, joten se siitä. Turpa ryntäissä liikkumista ei kuitenkaan tarvitse hyväskyä, vaikka hevonen olisi niin oppinutkin tekemään. Syitä tähän voi olla monia, mutta yleisimmät syyt ovat hevosen väsyminen ja kovakätinen ratsastus, jonka seurauksena hevonen oppii, että luotiviivan takana ollessaan kuolaimen vaikutus vähenee. Mutta joo, se korjaus: pyydä kohottavalla ohjasotteella hevosta nostamaan päätään ja kun se on luotiviivalla tai mieluusti hieman sen edessä. palkitse hevosta palaamalla neurtaaliin tuntumaan. Ohjien heittäminen löysäksi, pois tuntumalta, vahvistaa tyhjäksi valumista. Tuntumasta voit lukea lisää mm. täältä: http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/04/tuntumalla.html
Hevonen nojaa ohjiin
Vetämiseen tarvitaan kaksi. Yleensä toinen on hevonen ja toinen on ratsastaja. Vetämisellä ei ole mitään tekemistä tuntuman tai pidätteen kanssa. Puhumattakaan kääntämisestä, kokoamisesta jne. Ohjista vetäminen lisää hevosen etupainoisuutta ja yleensä joko a. lisää vauhtia, koska tasapainonkorjausliike on eteenpäin tai b. sammuttaa kaiken liikkeen.
Älä siis vedä ohjista. Jos sinulla ei ole muuten ymmärrystä, mistä löytyy tuntuma, asetus, myötääminen jne. mene tunnille. Mutta ole kiltti, äläkä vedä, kisko, vemputa tai muutoinkaan satuta hevosta suuhun. Sillä pilaat ratsastamisesi ihan ensimmäiseksi ja välit hevoseesi pysyvästi.
Se ei vaihda, tai se lisää, tai kokoa
Hevonen ei ylipäätään tee ihan kaikkea opettamatta. Joskus se tekee ja silloin kokenut kouluttaja voi siepata liikkeen tai käytöksen ja ryhtyä vahvistamaan sitä. Jos hevonen lähtökohtaisesti ei tarjoa mitään, kouluttaja voi pyrkiä luomaan sellaisia olosuhteita, asentoja jne jossa mahdollisuus jonkin uuden liikkeen tarjoamiseen on suuri.
Ennenkuin varsinainen liikkeen opettaminen on ajankohtaista, on hyvä ymmärtää, mitä kaikkea ennakkotaitoja hevosella ja ratsastajalle pitää olla, jotta molemmat voisivat suoriutua tehtävästä kunnialla. Ja ennenkaikkea niin, että hevonen pääsee onnistumaan ja ratsastaja palkitsemaan sitä.
Vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon, mutta otan tähän nyt laukanvaihdon esimerkiksi.
Ei ole yhdentekevää, miksi hevonen vaihtaa laukkaa. Vaihtaako se sitä siksi, että se laukkaa niin huonossa asennossa ja tasapainossa, vaiko siksi, että on mahdollista.
Pyrin viimeiseen asti välttämään koulutuksessa tilanteita, joissa hevonen joutuu kokemaan suurta epämukavuutta, koska tunnetila jää kovin helposti mukaan uuteen liikkeeseen.
Laukanvaihtaminen on hevoselle yhtä luonnollista kuin hengittäminen ja se vaihtaa kyllä helpostikin, kunhan sen vartalon asento on siihen optimaalinen. Ennen ensimmäistä vaihtoa, laukkaa hevosellasi monenlaista laukkaa: lyhytt ja pitkää, hidasta ja nopeaa, käännä sen etuosaa ja takaosaa, siirrä sitä laukasta käyntiin ja raviin, vuoroin hitaasta ja nopeasta. Mitä paremmin saat hevosen valmisteltua siihen, että sen kehon rentous ja tasapaino säilyvät, sitä helpompi sen myös vaihtaa.
Laukanvaihdolle ei ole olemassa mitään kiveenhakattua merkkiä, vaikka yleisimmin se näkyy ratsastajan jalkojen heilutteluna. Merkki voi olla mikä tahansa, kunhan se on hevoselle selkeä.
Loogista on käyttää vaihtomerkkinä samaa apua, jolla laukka muutenkin nostetaan ja ratsastajan tärkein tehtävä on löytää laukka-askeleessa se hetki, jolloin laukan vaihtaminen on ylipäätään mahdollista.
Oli ongelma mikä tahansa, tai uusi opetettava liike mikä hyvänsä, hevosella pitää olla tietyt ennakkotaidot ja käytössä tietyt merkit, jotta harjoittelu olisi tuloksekasta.
Kun tiedät mitä ja miten haluat, kerro se hevoselle ja opeta sille jokainen pala erikseen. Ja muista vahvistaa kaikkea sitä, mitä se tekee oikein. Silloin yhä suuremmalla todennäköisyydellä saat sitä jatkossakin lisää. Kerran kierroksessa tai kolmessa ohjilla myötääminen ei ole palkkio mistään. Treenaamisen ja kouluttamisen pitää olla hauskaa, molemmille.
Hyviä treenihetkiä!
Haluan myös muistuttaa, että vaikka oma kouluttajasi/valmentajasi ehkä esittelee täysin erilaisia ratkaisuita samaan ongelmaan, hän on todennäköisesti ihan yhtä oikeassa kuin minä, näkökulma tai lähestyminen on vain hieman toisenlainen.
Nämä kyseiset ongelmatilanteet valikoituvat sen perusteella, millä hakusanoilla on blogiini löydetty. Ja esitän tässä tosiaan vain muutamia mahdollisia ratkaisuita, joiden sopivuutta voit sitten pohtia ja ehkä kokeilla omalla kohdallasi. Muistathan silti, että mikään neuvo ei välttämättä ole juuri napakymppi sinun ongelmaasi.
Jännittynyt hevonen
Hevonen voi jännittyä monesta eri syystä, onhan se lajilleen tyypillisesti pakoeläin, vellihousu, pelkuri ja kaikkea muuta. Kovakourainen käsittely, ristiriitaiset avut, liian korkea vaatimustaso tai vaikkapa huono kunto saavat hevosen jännittymään.
Kriteerin laskeminen (lue:tehtävän helpottaminen) saattaa auttaa jo yksinään. Suurimmaksi ongelmaksi kun muodostuu yleensä se, että ihmisen mielestä hevonen "kyllä se osaa" ja "kyllä se tietää", vaikka hevonen on kenties joskus tuurilla osunut oikeaan. Jos nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kun tehtävä samanlaisena toistettuna onnistuu 80 %sti, voit nostaa kriteeriä, eli vaikeuttaa tehtävää. Silloin 50-50, tarkoittaa ihan pelkkää tuurilla menoa.
Jos haluat hevosen rentoutuvan, älä häiritse sitä, älä nypi ohjista, älä veivaa sen päätä ja kaulaa mutkalle. Vaikka se saattaa fyysisesti ajan myötä "antaa periksi", ongelma on käsillä taas heti huomenna.
Jos haluat pysyvän muutoksen, tee se, päätä ensi mitä haluat, miten haluat ja tee suunnitelma. Pidä siitä kiinni. Jännittyminen yleensä vähenee sillä, että hevonen ei enää joudu jännittymään.
Hevonen kaatuu kaarteessa/ hevonen nojaa sisäpohkeeseen
Ensimmäinen kuvaus pitää paikkaansa, jälkimmäinen taas ei. Hevonen ei varsinaisesti nojaa sisäpohkeeseen, vaan sen tasapainopiste on kaarteen sisäpuolella, jolloin esim. pohjemerkin voimistaminen vain pahentaa asiaa (häiritsee tasapainoa entisestään). Tehtävän helpottaminen (loivempi kaarre, hitaampi vauhti jne) on ensiarvoisen tärkeää, koska joka kerta, kun hevonen joutuu pois tasapainosta, se aiheuttaa hevosen kehoon stressiä ja jännitystiloja. Näitä emme halua. Eli tarkista alkuun käynnissä, kääntyykö hevonen symmetrisesti molempiin suuntii loivalla kaarella, jos ei käänny, korjaa tilanne jo siellä, ei vastalaukkakakaarteessa, kun hevonen jo kompuroi.
Kuolaimen takana
On-off, iänikuinen keskustelunaihe, onko se sopivaa vaiko ei. Tällä kertaa en ota tähän enempi kantaa kuin muistuttamalla, että luotiviivan takana ollessaan hevonen ei asetu enää symmetrisesti, eikä oikeasta kohdasta, joten se siitä. Turpa ryntäissä liikkumista ei kuitenkaan tarvitse hyväskyä, vaikka hevonen olisi niin oppinutkin tekemään. Syitä tähän voi olla monia, mutta yleisimmät syyt ovat hevosen väsyminen ja kovakätinen ratsastus, jonka seurauksena hevonen oppii, että luotiviivan takana ollessaan kuolaimen vaikutus vähenee. Mutta joo, se korjaus: pyydä kohottavalla ohjasotteella hevosta nostamaan päätään ja kun se on luotiviivalla tai mieluusti hieman sen edessä. palkitse hevosta palaamalla neurtaaliin tuntumaan. Ohjien heittäminen löysäksi, pois tuntumalta, vahvistaa tyhjäksi valumista. Tuntumasta voit lukea lisää mm. täältä: http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/04/tuntumalla.html
Hevonen nojaa ohjiin
Vetämiseen tarvitaan kaksi. Yleensä toinen on hevonen ja toinen on ratsastaja. Vetämisellä ei ole mitään tekemistä tuntuman tai pidätteen kanssa. Puhumattakaan kääntämisestä, kokoamisesta jne. Ohjista vetäminen lisää hevosen etupainoisuutta ja yleensä joko a. lisää vauhtia, koska tasapainonkorjausliike on eteenpäin tai b. sammuttaa kaiken liikkeen.
Älä siis vedä ohjista. Jos sinulla ei ole muuten ymmärrystä, mistä löytyy tuntuma, asetus, myötääminen jne. mene tunnille. Mutta ole kiltti, äläkä vedä, kisko, vemputa tai muutoinkaan satuta hevosta suuhun. Sillä pilaat ratsastamisesi ihan ensimmäiseksi ja välit hevoseesi pysyvästi.
Se ei vaihda, tai se lisää, tai kokoa
Hevonen ei ylipäätään tee ihan kaikkea opettamatta. Joskus se tekee ja silloin kokenut kouluttaja voi siepata liikkeen tai käytöksen ja ryhtyä vahvistamaan sitä. Jos hevonen lähtökohtaisesti ei tarjoa mitään, kouluttaja voi pyrkiä luomaan sellaisia olosuhteita, asentoja jne jossa mahdollisuus jonkin uuden liikkeen tarjoamiseen on suuri.
Ennenkuin varsinainen liikkeen opettaminen on ajankohtaista, on hyvä ymmärtää, mitä kaikkea ennakkotaitoja hevosella ja ratsastajalle pitää olla, jotta molemmat voisivat suoriutua tehtävästä kunnialla. Ja ennenkaikkea niin, että hevonen pääsee onnistumaan ja ratsastaja palkitsemaan sitä.
Vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon, mutta otan tähän nyt laukanvaihdon esimerkiksi.
Ei ole yhdentekevää, miksi hevonen vaihtaa laukkaa. Vaihtaako se sitä siksi, että se laukkaa niin huonossa asennossa ja tasapainossa, vaiko siksi, että on mahdollista.
Pyrin viimeiseen asti välttämään koulutuksessa tilanteita, joissa hevonen joutuu kokemaan suurta epämukavuutta, koska tunnetila jää kovin helposti mukaan uuteen liikkeeseen.
Laukanvaihtaminen on hevoselle yhtä luonnollista kuin hengittäminen ja se vaihtaa kyllä helpostikin, kunhan sen vartalon asento on siihen optimaalinen. Ennen ensimmäistä vaihtoa, laukkaa hevosellasi monenlaista laukkaa: lyhytt ja pitkää, hidasta ja nopeaa, käännä sen etuosaa ja takaosaa, siirrä sitä laukasta käyntiin ja raviin, vuoroin hitaasta ja nopeasta. Mitä paremmin saat hevosen valmisteltua siihen, että sen kehon rentous ja tasapaino säilyvät, sitä helpompi sen myös vaihtaa.
Laukanvaihdolle ei ole olemassa mitään kiveenhakattua merkkiä, vaikka yleisimmin se näkyy ratsastajan jalkojen heilutteluna. Merkki voi olla mikä tahansa, kunhan se on hevoselle selkeä.
Loogista on käyttää vaihtomerkkinä samaa apua, jolla laukka muutenkin nostetaan ja ratsastajan tärkein tehtävä on löytää laukka-askeleessa se hetki, jolloin laukan vaihtaminen on ylipäätään mahdollista.
Oli ongelma mikä tahansa, tai uusi opetettava liike mikä hyvänsä, hevosella pitää olla tietyt ennakkotaidot ja käytössä tietyt merkit, jotta harjoittelu olisi tuloksekasta.
Kun tiedät mitä ja miten haluat, kerro se hevoselle ja opeta sille jokainen pala erikseen. Ja muista vahvistaa kaikkea sitä, mitä se tekee oikein. Silloin yhä suuremmalla todennäköisyydellä saat sitä jatkossakin lisää. Kerran kierroksessa tai kolmessa ohjilla myötääminen ei ole palkkio mistään. Treenaamisen ja kouluttamisen pitää olla hauskaa, molemmille.
Hyviä treenihetkiä!
maanantai 8. joulukuuta 2014
Nyt se teki oikein!
Tai sitten ei...olemme kovin tottuneet siihen, että joku ulkopuolelta antaa arvionsa siitä, milloin teit oikeanlaisen ohjasoteen tai milloin hevosesi nyökkäsi oikeaan asentoon. Milloin se lähestyi estettä täydellisesti tai milloin laukannosto oli napakymppi. Me tarvitsemme ulkopuolisia silmiä, tietotaitoa ja ammatillisuutta kertomaan, milloin joku tekemisemme oli edes vähän sinne päin.
"Tunne ei valehtele", sanotaan. Tämä ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista, koska tunteeseen liittyy paljon tiedostamattomia ulottuvuuksia ja sen "oikean" tunteen tunnistaminen edellyttää tietoa siitä, mikä on oikein. Tai ei sittenkään. Jos hevonen tuntuu rennolta ja pehmeältä ratsadstaa, se saattaa todellisuudessa olla sitä vain osittain, melkolailla tai ei sitten ollenkaan. Ratsastuksen oppimiseen liittyy paljon abstrakteja käsitteitä, joiden hahmottaminen ei aina ole yksinkertaista.
Otetaan esimerkki, jossa ratsastaja pyytää hevoselta vaikka pohkeenväistöä. Ensimmäiseksi ratsastaja haluaa, että hevosen eteenpäinpyrkimys (aktiivisuus) on riittävä, seuraavaksi hän haluaa asettaa hevosta pois liikkeen suunnasta, tämän jälkeen hän haluaa, että hevonen joko a. väistää pohjetta tai b. epäsuoraa ohjaa, jälkimmäisen kyseessä ollessa, hän saattaa tarvita tähän yhdistettynä suoran ohjasotteen, jotta hevosen takaosa ei jää jälkeen ts. hevonen ei mene "poikki" rungostaan. Kun lopulta ratsukko onnistuu esittämään kaksi askelta liki täydellistä pohkeenväistöä valmentaja hihkaisee: "Juuri näin! Nyt teit sen oikein!"
Mutta miltä tuntuu ratsastajasta?
Hevonen nojaa ohjaan, se hidastaa vauhtia ja lyhentää askeleita koko ajan, väistättäminen tuntuu likimain samalta kuin hammastahnan tunkeminen takaisin tuubiin... ja tätä tunnettako pitäisi koettaa löytää yhä uudelleen ja tätä samaa harjoitusta toistaa satoja - tuhansia kertoja samalla tavoin?
"Tee puolipidäte", "Ratsasta tarmokkaamin eteenpäin", "Älä myötää, ennekuin hevonen myötää" Kovin konkreettisia ohjeita, muttei sittenkään.
Jos hevonen oppii siltä pyydetyt liikkeet pala palalta helpommin ja mitä helpommalta ne tuntuvat, sitä todennäköisemmin se suorittaa yhtä vaikeutuvia liikkeitä halukkaammin, rennommin ja aktiivisemmin. Sama pätee ratsastajaan. Kun kyseessä on tunne, on hyödyksi, jos ratsastaja uskaltaa luottaa omaa tunteeseensa sen suhteen, millaiselta hän haluaa ratsastuksen tuntuvan. Että se on kevyttä, helppoa, pehmeää, joustavaa jne. Aina kun näistä joutuu tinkimään, on tunteen saavuttaminen vaikeampaa. Tuskimpa kukaan meistä haluaa tehdä täydellistä liikettä, saati pyrkiä toistamaan tunnetta, joka oli epämiellyttävä?
"Tunne ei valehtele", sanotaan. Tämä ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista, koska tunteeseen liittyy paljon tiedostamattomia ulottuvuuksia ja sen "oikean" tunteen tunnistaminen edellyttää tietoa siitä, mikä on oikein. Tai ei sittenkään. Jos hevonen tuntuu rennolta ja pehmeältä ratsadstaa, se saattaa todellisuudessa olla sitä vain osittain, melkolailla tai ei sitten ollenkaan. Ratsastuksen oppimiseen liittyy paljon abstrakteja käsitteitä, joiden hahmottaminen ei aina ole yksinkertaista.
Otetaan esimerkki, jossa ratsastaja pyytää hevoselta vaikka pohkeenväistöä. Ensimmäiseksi ratsastaja haluaa, että hevosen eteenpäinpyrkimys (aktiivisuus) on riittävä, seuraavaksi hän haluaa asettaa hevosta pois liikkeen suunnasta, tämän jälkeen hän haluaa, että hevonen joko a. väistää pohjetta tai b. epäsuoraa ohjaa, jälkimmäisen kyseessä ollessa, hän saattaa tarvita tähän yhdistettynä suoran ohjasotteen, jotta hevosen takaosa ei jää jälkeen ts. hevonen ei mene "poikki" rungostaan. Kun lopulta ratsukko onnistuu esittämään kaksi askelta liki täydellistä pohkeenväistöä valmentaja hihkaisee: "Juuri näin! Nyt teit sen oikein!"
Mutta miltä tuntuu ratsastajasta?
Hevonen nojaa ohjaan, se hidastaa vauhtia ja lyhentää askeleita koko ajan, väistättäminen tuntuu likimain samalta kuin hammastahnan tunkeminen takaisin tuubiin... ja tätä tunnettako pitäisi koettaa löytää yhä uudelleen ja tätä samaa harjoitusta toistaa satoja - tuhansia kertoja samalla tavoin?
"Tee puolipidäte", "Ratsasta tarmokkaamin eteenpäin", "Älä myötää, ennekuin hevonen myötää" Kovin konkreettisia ohjeita, muttei sittenkään.
Jos hevonen oppii siltä pyydetyt liikkeet pala palalta helpommin ja mitä helpommalta ne tuntuvat, sitä todennäköisemmin se suorittaa yhtä vaikeutuvia liikkeitä halukkaammin, rennommin ja aktiivisemmin. Sama pätee ratsastajaan. Kun kyseessä on tunne, on hyödyksi, jos ratsastaja uskaltaa luottaa omaa tunteeseensa sen suhteen, millaiselta hän haluaa ratsastuksen tuntuvan. Että se on kevyttä, helppoa, pehmeää, joustavaa jne. Aina kun näistä joutuu tinkimään, on tunteen saavuttaminen vaikeampaa. Tuskimpa kukaan meistä haluaa tehdä täydellistä liikettä, saati pyrkiä toistamaan tunnetta, joka oli epämiellyttävä?
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
En tullut ajatelleeksi...
Kuinka monesti tämän päästääkään suustaan? Vaikka silloin kun huomaa, että pöllähtää tallin ovesta sisään juuri sillä hetkellä kun joku on puhdistamssa haavaa hevosensa jalasta, ja ensinäky on se, kuinka omistaja lentää päin tallin seinää. Tai että kiireessä tempaisee maneesin oven auki juuri sillä hetkellä, kun ratsatajan ja hevosen huomio oli jossain muualla, ja ensimmäinen näky on pelkoreaktiossa köyrivä hevonen, jonka selässä ratsastaja koittaa pysytellä. Tai se hetki, kun päästää koiransa livahtamaan autosta ulos juuri sillä hetkellä, kun tallille on juuri muuttanut kissanpentu, joka kiipeää ensitöikseen puuhuun pakoon koiraasi.
Se kääntöpuoli sitten. Olen juuri opettamssa varsalleni, että maailmaa voi laajentaa myös tallinpihan reunamille ja matkalla parkkipaikalle heinää tuonut traktorikuski iloisesti vilkuttaa ja päästyämme traktorin kohdalle, hän päräyttää koneen käyntiin. Tai että matkalla maneesiin hevoseni oli pelästynyt jo kahta irrallaan juoksevaa koiraa, vastaantulevan hevosen selästä tippunutta loimea ja kun viimein olen vartin maastatyöskentelyn jälkeen saanut hevosen takaisin maan pinnalle, rauhassa seisomaan jakkaran viereen, jalkani on jalustimella ja joku räväyttää maneesin oven auki ja viheltää sitten...
Muiden ihmisten ja heidän hevostensa huomioonottaminen ei vaadi suuria uhrauksia. Joskus kannattaa ajatella ennenkuin tekee. Vaikkei kenenkään toisen ihmisen, niin edes hevosen vuoksi. On nimittäin ihan hyvä muistaa, että hevonen oppii kerrasta, etenkin mikä sen pelästytti. Yhden pelästymisen korjaamiseen käytettävä aika on toki yksilöllistä, mutta hevosen muistin huomioonottaen voisi heittää vaikka mutulla, että tarvitaan kymmeniä, kymmeniä, ja taas kymmeniä toistoja, että yhden sekunnin moka saadaan korjattua. Jos sittenkään.
Ajattele siis ennen kuin päätät tehdä valinnan ja olla liian kiireinen, liian tärkeä, tai että pidät asioita liian itsestään selvinä. Ihmiset hevosineen ovat eri koulutusvaiheissa ja on vähintäänkin hyvää hevos- ja ihmistaitoa ottaa huomioon myös sekä kokemattomat hevoset, että ihmiset. Kokemuksen ja jopa ammatillisuuden myötä meille olisi syytä kasvaa ymmärrys myös muita kanssahevostelijoita kohtaan, eikä päinvastoin.
Kop kop, kiitos, ole hyvä ja anteeksi, ovat parempia kuin en tullut ajatelleeksi...
Se kääntöpuoli sitten. Olen juuri opettamssa varsalleni, että maailmaa voi laajentaa myös tallinpihan reunamille ja matkalla parkkipaikalle heinää tuonut traktorikuski iloisesti vilkuttaa ja päästyämme traktorin kohdalle, hän päräyttää koneen käyntiin. Tai että matkalla maneesiin hevoseni oli pelästynyt jo kahta irrallaan juoksevaa koiraa, vastaantulevan hevosen selästä tippunutta loimea ja kun viimein olen vartin maastatyöskentelyn jälkeen saanut hevosen takaisin maan pinnalle, rauhassa seisomaan jakkaran viereen, jalkani on jalustimella ja joku räväyttää maneesin oven auki ja viheltää sitten...
Muiden ihmisten ja heidän hevostensa huomioonottaminen ei vaadi suuria uhrauksia. Joskus kannattaa ajatella ennenkuin tekee. Vaikkei kenenkään toisen ihmisen, niin edes hevosen vuoksi. On nimittäin ihan hyvä muistaa, että hevonen oppii kerrasta, etenkin mikä sen pelästytti. Yhden pelästymisen korjaamiseen käytettävä aika on toki yksilöllistä, mutta hevosen muistin huomioonottaen voisi heittää vaikka mutulla, että tarvitaan kymmeniä, kymmeniä, ja taas kymmeniä toistoja, että yhden sekunnin moka saadaan korjattua. Jos sittenkään.
Ajattele siis ennen kuin päätät tehdä valinnan ja olla liian kiireinen, liian tärkeä, tai että pidät asioita liian itsestään selvinä. Ihmiset hevosineen ovat eri koulutusvaiheissa ja on vähintäänkin hyvää hevos- ja ihmistaitoa ottaa huomioon myös sekä kokemattomat hevoset, että ihmiset. Kokemuksen ja jopa ammatillisuuden myötä meille olisi syytä kasvaa ymmärrys myös muita kanssahevostelijoita kohtaan, eikä päinvastoin.
Kop kop, kiitos, ole hyvä ja anteeksi, ovat parempia kuin en tullut ajatelleeksi...
maanantai 3. marraskuuta 2014
Parempi tasapaino, suorempi hevonen - miten?
Kun ratsastus muuttuu paritanssiksi hevosen ja ratsastajan välillä, syntyy erilaisia mielikuvia, odotuksia ja vaateita parin liikumiseen. Jokainen hevosia kouluttava ja/tai ratsastusta/istuntaa opettava varmaankin pyrkii kohti parempaa tasapainoa, liikkuvuutta, notkeutta, rentoutta ja suoruutta, mutta miten? Ja ehkäpä tärkein kysymys on suhteessa mihin?
Jos aloitetaan siitä mitä on tasapaino, ei asiaa voi tarkastella vain yhdestä näkökulmasta, koska ratsukon tasapaino käsittää kaksi elollista oliota, joiden tasapaino vaikuttaa toinen toiseensa, riippuen askellajista, suunasta, jne. Suoruuden kanssa on samoin. Hevonen voi toki olla vino, mutta suhteessa mihin se on vino? Jos se on vino oikealle, voiko se olla suora vasemmalle? No ei voi. Kuinka paljon ratsastajan vinoudet ja jäykkyydet vaikuttavat hevoseen? Paljon, mutta kyllä hevosen vinous ja jäykkyys vaikuttaa myös ratsastajaan. Yhtä totuutta ei varmastikaan ole, mutta hevosen lihaksiston, tasapainon ja psyyken kehittäminen helpottaa varmasti ihmisen työskentelyä hevosen kanssa, sekä oman kehonsa hallintaa.
Käykää siis ihmeessä joogassa, pilateksessa, tanssimassa, lenkillä jne, mutta tehkää se ennenkaikkea itsenne ja oman hyvinvointinne vuoksi. Hevonen saattaa hyötyä ihan toisenlaisista harjoituksista, jotka on suunniteltu sille ihan itselleen.
Jos aloitetaan siitä mitä on tasapaino, ei asiaa voi tarkastella vain yhdestä näkökulmasta, koska ratsukon tasapaino käsittää kaksi elollista oliota, joiden tasapaino vaikuttaa toinen toiseensa, riippuen askellajista, suunasta, jne. Suoruuden kanssa on samoin. Hevonen voi toki olla vino, mutta suhteessa mihin se on vino? Jos se on vino oikealle, voiko se olla suora vasemmalle? No ei voi. Kuinka paljon ratsastajan vinoudet ja jäykkyydet vaikuttavat hevoseen? Paljon, mutta kyllä hevosen vinous ja jäykkyys vaikuttaa myös ratsastajaan. Yhtä totuutta ei varmastikaan ole, mutta hevosen lihaksiston, tasapainon ja psyyken kehittäminen helpottaa varmasti ihmisen työskentelyä hevosen kanssa, sekä oman kehonsa hallintaa.
Käykää siis ihmeessä joogassa, pilateksessa, tanssimassa, lenkillä jne, mutta tehkää se ennenkaikkea itsenne ja oman hyvinvointinne vuoksi. Hevonen saattaa hyötyä ihan toisenlaisista harjoituksista, jotka on suunniteltu sille ihan itselleen.
tiistai 14. lokakuuta 2014
Keisarin uudet vaatteet ja muita tarinoita
Olen opiskellut monia asioita, en kuitenkaan vähiten hevosiin ja
ratsastukseen liittyviä palikoita. Yhteistä kaikelle, uskokaa tai älkää
on se, jokaisella alalla, joka lajissa on tietyt normit ja
kirjoittamattomat säännöt. Ne voivat liittyä siihen, että on asioita,
henkilöitä, tekoja, ajatuksia tms joista ei ole sopivaa puhua. Sitten on
olemassa kastijärjestelmä, jonka mukaan tietyt ihmiset saavat puhua
näistä asioita ja tietyt eivät. Sitten on olemassa se Keisari.
Keisari voi olla kuka tahansa, mutta hän nauttii kokonaisvaltaisesta koskemattomuudesta. Kukaan tai mikään ei ole oikeutettu muodostamaan mielipiteitä, arvostella, ainakaan ilman Keisarin sisäpiiriläisten hyväksyntää. Jos et ole sisäpiirissä olet ulkopuolella. Mielipiteen ja sanan vapaus ovat perustuslaillisia oikeuksia. Paitsi hevosihmisten keskuudessa. Jossain vaiheessa, yleensä viidennen kommentin kohdalla keskustelu kääntyy siihen, onko tästä asiasta sopivaa keskustella. Ja mikä on keskustelijan motiivi, miksi hän haluaa keskustella asiasta, josta muut eivät halua ja millä oikeudella hän keskustelee asiasta, josta muut eivät halua.
Toistakymmentä vuotta sitten osallistuin ensimäiselle joogakurssille, vaikka olinkin joogannut jo vuosia ennen sitä. Opettajani oli todella ammattilainen, ainakin minun mielestäni. Hän ohjasi lempästi, ammattitaitoisesti, antoi minulle ja muille oppilaille tilaa ja aikaa oppia. Tuomitsematta, syyllistämättä, hyväksyen ja kannustaen. Muutamia vuosia kävin meditaatioissa, kehoharjoituksissa jne, kaikille näille oli yhteistä se, että suvaitsevaisuus oli avain sana. Kunnes, tein oivalluksen. Oivalsin, että kaikki ne tärkeät ja hyödylliset, rentouttavat harjoitteet liittyvät ratsastukseen muutenkin kuin ratsastajan tekemänä. Eräänä päivänä sanoin ääneen:" Ratsastus ja siinä tehtävät harjoitteet ovat kuin yhdistettyä joogaa ja pilatesta hevosille." Hyi, tuhma, ei niin saa sanoa, koska enhän minä ole joogan tai pilateksen ammattilainen. Juu en.
90-luvulla työskentelin silloisessa maamme suurimassa siittolassa, jossa opin hevosista, niiden käyttäytymisestä kenties enemmän kuin koko elämäni aikana olen saanut mahdollisuuden oppia. Silloinkaan minun mielipiteilläni ei ollut mitään merkitystä, koska olin Keisarin palveluksessa. Vaikka siihen aikaan osaamiseeni nähden minulla ei olisi ollut Keisarille mitään muuta tarjottavaa kuin ahkeruuteni, intohimoni ja suuri tahto oppia, nyt myöhemmin näen asian niin, että moni asia olisi ollut helpompaa, jos ihan jokaisesta mielipiteen ilmaisusta tai kysymyksestä ei olisi tullut jyrätyksi.
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen surullinen siitä, että avoin keskustelu, kyseenlaistaminen, oppimisen mahdollisuudet ja monet muut ihmiselle tärkeät elementit ovat hukassa, jos ei kuulu sisäpiiriin. Milloin ei ole riittävän taitava kouluttaja, ei ole käynyt oikeiden kouluttajien opissa, ei ole kilpaillut tai kasvattanut riittävän montaa hevosta. On päivän selvää, että jonkinlainen kokemus tuo jonkinlaista ymmärrystä, mutta jos maallikkoa pyydetään katsomaan vapaana liikkuvaa tai ratsastettua hevosta, niin millä todennäköisyydellä hän löytää siitä oleelliset asiat?
Summa summarum - Sisäpiirissä olemiseen kuuluu ehdoton tuki muille sisäpiiriläisille ja täysin ehdoitta. Ulkopuolella olevat nähdään vihollisina ja heitä myös kohdellaan sen mukaan. Jos et ole olympiaratsastaja, älä puhu ratsastuksesta, jos kasvattiasi ei ole hyväksytty jalostukseen, älä puhu rakenteesta, jos et ole ratsuttanut vähintää 500 hevosta, älä puhu kouluttamisesta. Osaajat ja tiedon jakajat jäävät vähiin. Tai ainakaan tieto ei koskaan saavuta sisäpiirin ulkopuolisia?
Mistä tunnistat henkilön, jolla voisi olla sinulle annettavaa?
Keisari voi olla kuka tahansa, mutta hän nauttii kokonaisvaltaisesta koskemattomuudesta. Kukaan tai mikään ei ole oikeutettu muodostamaan mielipiteitä, arvostella, ainakaan ilman Keisarin sisäpiiriläisten hyväksyntää. Jos et ole sisäpiirissä olet ulkopuolella. Mielipiteen ja sanan vapaus ovat perustuslaillisia oikeuksia. Paitsi hevosihmisten keskuudessa. Jossain vaiheessa, yleensä viidennen kommentin kohdalla keskustelu kääntyy siihen, onko tästä asiasta sopivaa keskustella. Ja mikä on keskustelijan motiivi, miksi hän haluaa keskustella asiasta, josta muut eivät halua ja millä oikeudella hän keskustelee asiasta, josta muut eivät halua.
Toistakymmentä vuotta sitten osallistuin ensimäiselle joogakurssille, vaikka olinkin joogannut jo vuosia ennen sitä. Opettajani oli todella ammattilainen, ainakin minun mielestäni. Hän ohjasi lempästi, ammattitaitoisesti, antoi minulle ja muille oppilaille tilaa ja aikaa oppia. Tuomitsematta, syyllistämättä, hyväksyen ja kannustaen. Muutamia vuosia kävin meditaatioissa, kehoharjoituksissa jne, kaikille näille oli yhteistä se, että suvaitsevaisuus oli avain sana. Kunnes, tein oivalluksen. Oivalsin, että kaikki ne tärkeät ja hyödylliset, rentouttavat harjoitteet liittyvät ratsastukseen muutenkin kuin ratsastajan tekemänä. Eräänä päivänä sanoin ääneen:" Ratsastus ja siinä tehtävät harjoitteet ovat kuin yhdistettyä joogaa ja pilatesta hevosille." Hyi, tuhma, ei niin saa sanoa, koska enhän minä ole joogan tai pilateksen ammattilainen. Juu en.
90-luvulla työskentelin silloisessa maamme suurimassa siittolassa, jossa opin hevosista, niiden käyttäytymisestä kenties enemmän kuin koko elämäni aikana olen saanut mahdollisuuden oppia. Silloinkaan minun mielipiteilläni ei ollut mitään merkitystä, koska olin Keisarin palveluksessa. Vaikka siihen aikaan osaamiseeni nähden minulla ei olisi ollut Keisarille mitään muuta tarjottavaa kuin ahkeruuteni, intohimoni ja suuri tahto oppia, nyt myöhemmin näen asian niin, että moni asia olisi ollut helpompaa, jos ihan jokaisesta mielipiteen ilmaisusta tai kysymyksestä ei olisi tullut jyrätyksi.
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen surullinen siitä, että avoin keskustelu, kyseenlaistaminen, oppimisen mahdollisuudet ja monet muut ihmiselle tärkeät elementit ovat hukassa, jos ei kuulu sisäpiiriin. Milloin ei ole riittävän taitava kouluttaja, ei ole käynyt oikeiden kouluttajien opissa, ei ole kilpaillut tai kasvattanut riittävän montaa hevosta. On päivän selvää, että jonkinlainen kokemus tuo jonkinlaista ymmärrystä, mutta jos maallikkoa pyydetään katsomaan vapaana liikkuvaa tai ratsastettua hevosta, niin millä todennäköisyydellä hän löytää siitä oleelliset asiat?
Summa summarum - Sisäpiirissä olemiseen kuuluu ehdoton tuki muille sisäpiiriläisille ja täysin ehdoitta. Ulkopuolella olevat nähdään vihollisina ja heitä myös kohdellaan sen mukaan. Jos et ole olympiaratsastaja, älä puhu ratsastuksesta, jos kasvattiasi ei ole hyväksytty jalostukseen, älä puhu rakenteesta, jos et ole ratsuttanut vähintää 500 hevosta, älä puhu kouluttamisesta. Osaajat ja tiedon jakajat jäävät vähiin. Tai ainakaan tieto ei koskaan saavuta sisäpiirin ulkopuolisia?
Mistä tunnistat henkilön, jolla voisi olla sinulle annettavaa?
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Kun kaikki on rikki
Tätä nykyä tuntuu olevan kaikki pielessä. Ihan kaikki. Tallipitäjät ovat ärsyttäviä, valmentajat ovat kalliita, hevosten varusteissa on joko liikaa tai liian vähän blingiä. Ja sitten ne hevoset. huoh... ne on aina joko liian laiskoja tai kuumia, velttoja, löysiä, pinkeitä. Mutta koskaan ne eivät ole sellaisia, kun minä haluan. Minä. Minä. Minä.
Jos hevonen kävelee liian hitaasti, kaikki on pielessä. Ihan sama, vaikka sen käynti olisi puhdas nelitahtinen, hevonen olisi rento, suora, symmetrisellä, kevyellä ohjastuntumalla. Ei auta, vaikka se olisi kuinka taipuisa ja asettuisi pienimmästä mahdollisesta vihjeestä, jos se kävelee liian hitaasti. Kavionmitan yliastuntaa ei myöskään lohduta, koska se kävelee liian HITAASTI! Melkein kannattaa luopua kaikesta muusta, kunhan se kävelee nopeammin. No niin, nyt se kävelee liian nopeasti, ei asetu, ei hyväksy ohjastuntumaa. Lisäksi se poikittaa ja kulkee vinossa. Höh, mutta ainakin se kävelee sitä vauhtia, mitä haluan. Minä haluan.
Jos hevonen kävelee liian hitaasti, kaikki on pielessä. Ihan sama, vaikka sen käynti olisi puhdas nelitahtinen, hevonen olisi rento, suora, symmetrisellä, kevyellä ohjastuntumalla. Ei auta, vaikka se olisi kuinka taipuisa ja asettuisi pienimmästä mahdollisesta vihjeestä, jos se kävelee liian hitaasti. Kavionmitan yliastuntaa ei myöskään lohduta, koska se kävelee liian HITAASTI! Melkein kannattaa luopua kaikesta muusta, kunhan se kävelee nopeammin. No niin, nyt se kävelee liian nopeasti, ei asetu, ei hyväksy ohjastuntumaa. Lisäksi se poikittaa ja kulkee vinossa. Höh, mutta ainakin se kävelee sitä vauhtia, mitä haluan. Minä haluan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)