Tasapainoa etsimässä osa 2.

Hevosten virheelliset liikeradat, epätasainen asento, eteenpäinpyrkimättömyys tai kuumeneminen ratsailla, saattavat kaikki olla oireita tasapainon puutteesta. Tai ehkä oikeammin huonosta tasapainosta.

Kun tarhassa olevan hevosen asentoa tarkastellaan sen seisoessa ja liikkuessa vapaana omasta tahdostaan, voidaan tehdä havaintoja sen suhteen millaisessa tasapainossa hevonen omasta tahdostaan liikkuu.

Satulasta käsin

Ratsastajan noustessa satulaan hevosen liikkuminen saattaa muuttua. Joissakin tapauksissa ratsastajan kannalta positiivisen suuntaan, mutta tässä bloggauksessa keksityn siihen, mitä negatiivisia vaikutuksia ratsastajalla voi olla.

Jotta ratsastaja ylipäätään voisi vaikuttaa hevosen tasapainoon, hänen tulee ensin hahmottaa, mikä kaikki liittyy mihinkin. Hevosen pään ja kaulan liikkeen rajoittaminen vaikuttaa merkittävästi askellajien laatuun, erityisesti käynnin.

Hevosen luontaiseen liikkumiseen vaikuttaminen joko toistuvalla eteenratsastuksella tai jatkuvalla pidättämisellä vaikuttaa ajan myötä askelpituuteen, tahtiin, elastisuuteen, sekä tasapainoon.

Kun kyseessä on esimerkiksi etupainoinen hevonen, sen kanssa työskennellessä on hyödyllistä hahmottaa, kuinka se käyttää kehoaan esim. liikkeelle lähtiessä. Rodun, rakenteen ja koulutuksen merkityksestä huolimatta, jokaisen hevosen voi opettaa liikkumaan taloudellisesti sen kehoa ajatellen. Etupainoisena liikkuva hevonen rasittaa etujakojaan, lukkiutuu lavoistaan ja rintakehästään, jännittyy kaulastaan ja lopulta etupainoisena liikkuminen ei ainakaan kehitä hevosen keskikehon syviä lihaksia, joita vaaditaan sivuttaisliikkeiden tasapainoiseen suorittamiseen, kokoamiseen ja oikeastaan ihan koko kehon terveenä pysymiseen.

Etupainoisuus tarkoittaa sitä, että hevosen massasta suurin osa on etujalkojen päällä. Sen pään ja kaulan asento saattaa olla varsin korkeakin, mutta siirtäessään painoaan etuosalta takaosalle, hevosen vatsalihasten tulee supistua ja selkälihasten venyä, samaan aikaan se kallistaa lantiotaan enempi kehonsa alle. Hevonen voi siis olla etupainoinen, vaikka sen niska on korkealla.

Jotta ratsastaja voi edullisesti auttaa hevosta korjaamaan tasapainoaan, on luonnollisesti avuksi, mikäli hänen oma kehonsa ja istuntansa on tasapainoinen. Tämän lisäksi huomio kannattaa kohdistaa siihen, miten hevonen seisoo ja kuinka se lähtee liikkeelle. Liikuttaako se ensin jalkojaan vai lähteekö se liikkeelle siirtämällä massaansa.

Mikäli kyseessä on jälkimmäinen, hevosta voi auttaa valmistelemalla sitä liikkeellelähtöön pyytämällä sitä ryhdistämään kehonsa etuosaa. Tässä vaiheessa ei ole merkitystä, missä asennossa sen pää ja kaula ovat, koska uuteen asentoon tottuminen vie alkuun aikaa. Kun hevonen ryhdistää etuosaansa (esim. kohottava ohjasote, joka HUOM! Ei vedä taaksepäin)  sitä alkuun palkitaan myötäämällä ohjilla. Kun hevonen seuraa ohjasotetta kevyesti ja pehmeästi, pyydetään sitä siirtymään käyntiin. Mikäli hevonen säilyttää saman asennon, sitä palkitaan myötäämällä ohjilla. Mikäli ei, hevonen pysäytetään pehmeästi ja pyydetään ryhdistäytymään uudelleen ja  siirtyminen toistetaan.

Mikäli harjoitus ei tuota toivottua tulosta,  syynä on useimmiten se, että ratsastaja vetää ohjista taaksepäin, jolloin hevonen reagoi nojaamalla ohjaan ja siirtää painonsa etujalkojen päälle, yhä enemmän. Tai saattaa olla, että hevosen kehon etuosan lihakset ovat niin kiristyneet, että sen ”kurottaminen” ylöspäin on sille käytännössä mahdotonta. Tällöin harjoitusta kannattaa aloittaa joko maastakäsin ilman ratsastajan painoa tai paloitella se yhä pienempiin osiin, jotta jokainen harjoituskerta päättyy onnistumiseen.

Hevosen kehon liikkuvuutta voidaan harjoittaa erilaisilla harjoituksilla, kuten väistöillä, taivutuksilla, käännöksillä, kaarevilla urilla, sekä tietysti askeleiden pituuteen vaikuttamalla.  Näistä lisää jatkossa.