Kuinka monesti tämän päästääkään suustaan? Vaikka silloin kun huomaa, että pöllähtää tallin ovesta sisään juuri sillä hetkellä kun joku on puhdistamssa haavaa hevosensa jalasta, ja ensinäky on se, kuinka omistaja lentää päin tallin seinää. Tai että kiireessä tempaisee maneesin oven auki juuri sillä hetkellä, kun ratsatajan ja hevosen huomio oli jossain muualla, ja ensimmäinen näky on pelkoreaktiossa köyrivä hevonen, jonka selässä ratsastaja koittaa pysytellä. Tai se hetki, kun päästää koiransa livahtamaan autosta ulos juuri sillä hetkellä, kun tallille on juuri muuttanut kissanpentu, joka kiipeää ensitöikseen puuhuun pakoon koiraasi.
Se kääntöpuoli sitten. Olen juuri opettamssa varsalleni, että maailmaa voi laajentaa myös tallinpihan reunamille ja matkalla parkkipaikalle heinää tuonut traktorikuski iloisesti vilkuttaa ja päästyämme traktorin kohdalle, hän päräyttää koneen käyntiin. Tai että matkalla maneesiin hevoseni oli pelästynyt jo kahta irrallaan juoksevaa koiraa, vastaantulevan hevosen selästä tippunutta loimea ja kun viimein olen vartin maastatyöskentelyn jälkeen saanut hevosen takaisin maan pinnalle, rauhassa seisomaan jakkaran viereen, jalkani on jalustimella ja joku räväyttää maneesin oven auki ja viheltää sitten...
Muiden ihmisten ja heidän hevostensa huomioonottaminen ei vaadi suuria uhrauksia. Joskus kannattaa ajatella ennenkuin tekee. Vaikkei kenenkään toisen ihmisen, niin edes hevosen vuoksi. On nimittäin ihan hyvä muistaa, että hevonen oppii kerrasta, etenkin mikä sen pelästytti. Yhden pelästymisen korjaamiseen käytettävä aika on toki yksilöllistä, mutta hevosen muistin huomioonottaen voisi heittää vaikka mutulla, että tarvitaan kymmeniä, kymmeniä, ja taas kymmeniä toistoja, että yhden sekunnin moka saadaan korjattua. Jos sittenkään.
Ajattele siis ennen kuin päätät tehdä valinnan ja olla liian kiireinen, liian tärkeä, tai että pidät asioita liian itsestään selvinä. Ihmiset hevosineen ovat eri koulutusvaiheissa ja on vähintäänkin hyvää hevos- ja ihmistaitoa ottaa huomioon myös sekä kokemattomat hevoset, että ihmiset. Kokemuksen ja jopa ammatillisuuden myötä meille olisi syytä kasvaa ymmärrys myös muita kanssahevostelijoita kohtaan, eikä päinvastoin.
Kop kop, kiitos, ole hyvä ja anteeksi, ovat parempia kuin en tullut ajatelleeksi...
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
maanantai 3. marraskuuta 2014
Parempi tasapaino, suorempi hevonen - miten?
Kun ratsastus muuttuu paritanssiksi hevosen ja ratsastajan välillä, syntyy erilaisia mielikuvia, odotuksia ja vaateita parin liikumiseen. Jokainen hevosia kouluttava ja/tai ratsastusta/istuntaa opettava varmaankin pyrkii kohti parempaa tasapainoa, liikkuvuutta, notkeutta, rentoutta ja suoruutta, mutta miten? Ja ehkäpä tärkein kysymys on suhteessa mihin?
Jos aloitetaan siitä mitä on tasapaino, ei asiaa voi tarkastella vain yhdestä näkökulmasta, koska ratsukon tasapaino käsittää kaksi elollista oliota, joiden tasapaino vaikuttaa toinen toiseensa, riippuen askellajista, suunasta, jne. Suoruuden kanssa on samoin. Hevonen voi toki olla vino, mutta suhteessa mihin se on vino? Jos se on vino oikealle, voiko se olla suora vasemmalle? No ei voi. Kuinka paljon ratsastajan vinoudet ja jäykkyydet vaikuttavat hevoseen? Paljon, mutta kyllä hevosen vinous ja jäykkyys vaikuttaa myös ratsastajaan. Yhtä totuutta ei varmastikaan ole, mutta hevosen lihaksiston, tasapainon ja psyyken kehittäminen helpottaa varmasti ihmisen työskentelyä hevosen kanssa, sekä oman kehonsa hallintaa.
Käykää siis ihmeessä joogassa, pilateksessa, tanssimassa, lenkillä jne, mutta tehkää se ennenkaikkea itsenne ja oman hyvinvointinne vuoksi. Hevonen saattaa hyötyä ihan toisenlaisista harjoituksista, jotka on suunniteltu sille ihan itselleen.
Jos aloitetaan siitä mitä on tasapaino, ei asiaa voi tarkastella vain yhdestä näkökulmasta, koska ratsukon tasapaino käsittää kaksi elollista oliota, joiden tasapaino vaikuttaa toinen toiseensa, riippuen askellajista, suunasta, jne. Suoruuden kanssa on samoin. Hevonen voi toki olla vino, mutta suhteessa mihin se on vino? Jos se on vino oikealle, voiko se olla suora vasemmalle? No ei voi. Kuinka paljon ratsastajan vinoudet ja jäykkyydet vaikuttavat hevoseen? Paljon, mutta kyllä hevosen vinous ja jäykkyys vaikuttaa myös ratsastajaan. Yhtä totuutta ei varmastikaan ole, mutta hevosen lihaksiston, tasapainon ja psyyken kehittäminen helpottaa varmasti ihmisen työskentelyä hevosen kanssa, sekä oman kehonsa hallintaa.
Käykää siis ihmeessä joogassa, pilateksessa, tanssimassa, lenkillä jne, mutta tehkää se ennenkaikkea itsenne ja oman hyvinvointinne vuoksi. Hevonen saattaa hyötyä ihan toisenlaisista harjoituksista, jotka on suunniteltu sille ihan itselleen.
tiistai 14. lokakuuta 2014
Keisarin uudet vaatteet ja muita tarinoita
Olen opiskellut monia asioita, en kuitenkaan vähiten hevosiin ja
ratsastukseen liittyviä palikoita. Yhteistä kaikelle, uskokaa tai älkää
on se, jokaisella alalla, joka lajissa on tietyt normit ja
kirjoittamattomat säännöt. Ne voivat liittyä siihen, että on asioita,
henkilöitä, tekoja, ajatuksia tms joista ei ole sopivaa puhua. Sitten on
olemassa kastijärjestelmä, jonka mukaan tietyt ihmiset saavat puhua
näistä asioita ja tietyt eivät. Sitten on olemassa se Keisari.
Keisari voi olla kuka tahansa, mutta hän nauttii kokonaisvaltaisesta koskemattomuudesta. Kukaan tai mikään ei ole oikeutettu muodostamaan mielipiteitä, arvostella, ainakaan ilman Keisarin sisäpiiriläisten hyväksyntää. Jos et ole sisäpiirissä olet ulkopuolella. Mielipiteen ja sanan vapaus ovat perustuslaillisia oikeuksia. Paitsi hevosihmisten keskuudessa. Jossain vaiheessa, yleensä viidennen kommentin kohdalla keskustelu kääntyy siihen, onko tästä asiasta sopivaa keskustella. Ja mikä on keskustelijan motiivi, miksi hän haluaa keskustella asiasta, josta muut eivät halua ja millä oikeudella hän keskustelee asiasta, josta muut eivät halua.
Toistakymmentä vuotta sitten osallistuin ensimäiselle joogakurssille, vaikka olinkin joogannut jo vuosia ennen sitä. Opettajani oli todella ammattilainen, ainakin minun mielestäni. Hän ohjasi lempästi, ammattitaitoisesti, antoi minulle ja muille oppilaille tilaa ja aikaa oppia. Tuomitsematta, syyllistämättä, hyväksyen ja kannustaen. Muutamia vuosia kävin meditaatioissa, kehoharjoituksissa jne, kaikille näille oli yhteistä se, että suvaitsevaisuus oli avain sana. Kunnes, tein oivalluksen. Oivalsin, että kaikki ne tärkeät ja hyödylliset, rentouttavat harjoitteet liittyvät ratsastukseen muutenkin kuin ratsastajan tekemänä. Eräänä päivänä sanoin ääneen:" Ratsastus ja siinä tehtävät harjoitteet ovat kuin yhdistettyä joogaa ja pilatesta hevosille." Hyi, tuhma, ei niin saa sanoa, koska enhän minä ole joogan tai pilateksen ammattilainen. Juu en.
90-luvulla työskentelin silloisessa maamme suurimassa siittolassa, jossa opin hevosista, niiden käyttäytymisestä kenties enemmän kuin koko elämäni aikana olen saanut mahdollisuuden oppia. Silloinkaan minun mielipiteilläni ei ollut mitään merkitystä, koska olin Keisarin palveluksessa. Vaikka siihen aikaan osaamiseeni nähden minulla ei olisi ollut Keisarille mitään muuta tarjottavaa kuin ahkeruuteni, intohimoni ja suuri tahto oppia, nyt myöhemmin näen asian niin, että moni asia olisi ollut helpompaa, jos ihan jokaisesta mielipiteen ilmaisusta tai kysymyksestä ei olisi tullut jyrätyksi.
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen surullinen siitä, että avoin keskustelu, kyseenlaistaminen, oppimisen mahdollisuudet ja monet muut ihmiselle tärkeät elementit ovat hukassa, jos ei kuulu sisäpiiriin. Milloin ei ole riittävän taitava kouluttaja, ei ole käynyt oikeiden kouluttajien opissa, ei ole kilpaillut tai kasvattanut riittävän montaa hevosta. On päivän selvää, että jonkinlainen kokemus tuo jonkinlaista ymmärrystä, mutta jos maallikkoa pyydetään katsomaan vapaana liikkuvaa tai ratsastettua hevosta, niin millä todennäköisyydellä hän löytää siitä oleelliset asiat?
Summa summarum - Sisäpiirissä olemiseen kuuluu ehdoton tuki muille sisäpiiriläisille ja täysin ehdoitta. Ulkopuolella olevat nähdään vihollisina ja heitä myös kohdellaan sen mukaan. Jos et ole olympiaratsastaja, älä puhu ratsastuksesta, jos kasvattiasi ei ole hyväksytty jalostukseen, älä puhu rakenteesta, jos et ole ratsuttanut vähintää 500 hevosta, älä puhu kouluttamisesta. Osaajat ja tiedon jakajat jäävät vähiin. Tai ainakaan tieto ei koskaan saavuta sisäpiirin ulkopuolisia?
Mistä tunnistat henkilön, jolla voisi olla sinulle annettavaa?
Keisari voi olla kuka tahansa, mutta hän nauttii kokonaisvaltaisesta koskemattomuudesta. Kukaan tai mikään ei ole oikeutettu muodostamaan mielipiteitä, arvostella, ainakaan ilman Keisarin sisäpiiriläisten hyväksyntää. Jos et ole sisäpiirissä olet ulkopuolella. Mielipiteen ja sanan vapaus ovat perustuslaillisia oikeuksia. Paitsi hevosihmisten keskuudessa. Jossain vaiheessa, yleensä viidennen kommentin kohdalla keskustelu kääntyy siihen, onko tästä asiasta sopivaa keskustella. Ja mikä on keskustelijan motiivi, miksi hän haluaa keskustella asiasta, josta muut eivät halua ja millä oikeudella hän keskustelee asiasta, josta muut eivät halua.
Toistakymmentä vuotta sitten osallistuin ensimäiselle joogakurssille, vaikka olinkin joogannut jo vuosia ennen sitä. Opettajani oli todella ammattilainen, ainakin minun mielestäni. Hän ohjasi lempästi, ammattitaitoisesti, antoi minulle ja muille oppilaille tilaa ja aikaa oppia. Tuomitsematta, syyllistämättä, hyväksyen ja kannustaen. Muutamia vuosia kävin meditaatioissa, kehoharjoituksissa jne, kaikille näille oli yhteistä se, että suvaitsevaisuus oli avain sana. Kunnes, tein oivalluksen. Oivalsin, että kaikki ne tärkeät ja hyödylliset, rentouttavat harjoitteet liittyvät ratsastukseen muutenkin kuin ratsastajan tekemänä. Eräänä päivänä sanoin ääneen:" Ratsastus ja siinä tehtävät harjoitteet ovat kuin yhdistettyä joogaa ja pilatesta hevosille." Hyi, tuhma, ei niin saa sanoa, koska enhän minä ole joogan tai pilateksen ammattilainen. Juu en.
90-luvulla työskentelin silloisessa maamme suurimassa siittolassa, jossa opin hevosista, niiden käyttäytymisestä kenties enemmän kuin koko elämäni aikana olen saanut mahdollisuuden oppia. Silloinkaan minun mielipiteilläni ei ollut mitään merkitystä, koska olin Keisarin palveluksessa. Vaikka siihen aikaan osaamiseeni nähden minulla ei olisi ollut Keisarille mitään muuta tarjottavaa kuin ahkeruuteni, intohimoni ja suuri tahto oppia, nyt myöhemmin näen asian niin, että moni asia olisi ollut helpompaa, jos ihan jokaisesta mielipiteen ilmaisusta tai kysymyksestä ei olisi tullut jyrätyksi.
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen surullinen siitä, että avoin keskustelu, kyseenlaistaminen, oppimisen mahdollisuudet ja monet muut ihmiselle tärkeät elementit ovat hukassa, jos ei kuulu sisäpiiriin. Milloin ei ole riittävän taitava kouluttaja, ei ole käynyt oikeiden kouluttajien opissa, ei ole kilpaillut tai kasvattanut riittävän montaa hevosta. On päivän selvää, että jonkinlainen kokemus tuo jonkinlaista ymmärrystä, mutta jos maallikkoa pyydetään katsomaan vapaana liikkuvaa tai ratsastettua hevosta, niin millä todennäköisyydellä hän löytää siitä oleelliset asiat?
Summa summarum - Sisäpiirissä olemiseen kuuluu ehdoton tuki muille sisäpiiriläisille ja täysin ehdoitta. Ulkopuolella olevat nähdään vihollisina ja heitä myös kohdellaan sen mukaan. Jos et ole olympiaratsastaja, älä puhu ratsastuksesta, jos kasvattiasi ei ole hyväksytty jalostukseen, älä puhu rakenteesta, jos et ole ratsuttanut vähintää 500 hevosta, älä puhu kouluttamisesta. Osaajat ja tiedon jakajat jäävät vähiin. Tai ainakaan tieto ei koskaan saavuta sisäpiirin ulkopuolisia?
Mistä tunnistat henkilön, jolla voisi olla sinulle annettavaa?
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Kun kaikki on rikki
Tätä nykyä tuntuu olevan kaikki pielessä. Ihan kaikki. Tallipitäjät ovat ärsyttäviä, valmentajat ovat kalliita, hevosten varusteissa on joko liikaa tai liian vähän blingiä. Ja sitten ne hevoset. huoh... ne on aina joko liian laiskoja tai kuumia, velttoja, löysiä, pinkeitä. Mutta koskaan ne eivät ole sellaisia, kun minä haluan. Minä. Minä. Minä.
Jos hevonen kävelee liian hitaasti, kaikki on pielessä. Ihan sama, vaikka sen käynti olisi puhdas nelitahtinen, hevonen olisi rento, suora, symmetrisellä, kevyellä ohjastuntumalla. Ei auta, vaikka se olisi kuinka taipuisa ja asettuisi pienimmästä mahdollisesta vihjeestä, jos se kävelee liian hitaasti. Kavionmitan yliastuntaa ei myöskään lohduta, koska se kävelee liian HITAASTI! Melkein kannattaa luopua kaikesta muusta, kunhan se kävelee nopeammin. No niin, nyt se kävelee liian nopeasti, ei asetu, ei hyväksy ohjastuntumaa. Lisäksi se poikittaa ja kulkee vinossa. Höh, mutta ainakin se kävelee sitä vauhtia, mitä haluan. Minä haluan.
Jos hevonen kävelee liian hitaasti, kaikki on pielessä. Ihan sama, vaikka sen käynti olisi puhdas nelitahtinen, hevonen olisi rento, suora, symmetrisellä, kevyellä ohjastuntumalla. Ei auta, vaikka se olisi kuinka taipuisa ja asettuisi pienimmästä mahdollisesta vihjeestä, jos se kävelee liian hitaasti. Kavionmitan yliastuntaa ei myöskään lohduta, koska se kävelee liian HITAASTI! Melkein kannattaa luopua kaikesta muusta, kunhan se kävelee nopeammin. No niin, nyt se kävelee liian nopeasti, ei asetu, ei hyväksy ohjastuntumaa. Lisäksi se poikittaa ja kulkee vinossa. Höh, mutta ainakin se kävelee sitä vauhtia, mitä haluan. Minä haluan.
Kypärä on pääasia
Viimeisten parin viikon aikana on sattunut useampi ratsastusonnettomuus. Yksi näistä johti ratsastajan menehtymiseen. Hyvä ystäväni loukkaantui ihan muutama päivä sitten ja hänen onnettomuutensa sai minut tarttumaan näppäimistöön aiheesta.
Ratsastus on vaarallista ja hevosista ei mikään koulutuskaan tee pomminvarmaa, onhan kyseessä pakoeläin. Valitettavasti ammattilaisuuskaan ei takaa, ettäikö vahinkoa voisi käydä, tiedän tämän omakohtaisesti.
Vuonna 2009 oli käännekohta hevosenkouluttajan urallani. Siihen elokuiseen päivään mennessä olin pudonnut hevosen selästä kahdesti vuoden 1993 jälkeen ja luotin rautaiseen ammattitaitooni kuin kallioon. Takana oli satoja nuoria hevosia, joista yksikään ei ollut huolellisesta alkukoulutuksesta johtuen edes koittanut päästä ratsastajasta eroon. Mitään vahinkoa ei ollut edes lähellä. Tai oikeastaan oli, mutta minä en sitä huomannut.
Pari vuotta aeimmin mieheni vammautui vaikeasti työtapaturmassa ja luovuin osasta hevosenkouluttajan työstäni voidakseen jäädä hoitamaan häntä kotiin. Lapset olivat vielä melko pieniä, ja melkoinen hulina oli talossa koko ajan päällä. Samana kesänä 2009 syntyi Tunne Hevonen -lehti, minulle tyypilliseen tapaan on oltava monta rautaa tulessa koko ajan. Eipä käynyt elämä tylsäksi. Itseasiassa, silloin kesällä 2009 pidin ensimmäistä kesälomaa yli 10 vuoteen. Eivät ne viikot suinkaan menneet maatessa ja kaikenlaista puuhatessa. Tietysti.
Lähes päivälleen viisi vuotta sitten se tapahtui. Päällisin puolin voisi sanoa, että nuori hevonen pelästyi jotain ja pukitti, siksi putosin. Tänä päivänä ajattelen asiasta kuitenkin hieman toisin. Se oli selkeä varoitus siitä, että arvostelukykyni petti. Pahemman kerran.
Muistan sen kuin eilisen päivän. Muistan miltä hieman hikinen hevonen tuoksui, muistan miltä maneesin hiekka maistui suussa ja muistan sen äänen, kun kypäräni halkesi ja takaraivoa poltti.
Muistan myös sen ajatuksen - sinulla ei ole varaa tähän - olla tyhmä.
Kypärä luultavasti pelasti henkeni. Jos kolauksen saanutta itsetuntoa, murtuneita jalkoja, lapaa, katkenneita nivelsiteitä ei oteta huomioon, selvisin vähällä. Olen tässä ja tänään kertomassa tätä tarinaa.
Ratsastustaito, hyvä tasapaino ja kehonhallinta auttavat melkolailla, mutta arvostelukyky, hevosen lukutaito ja tilannetaju ovat myös ratkaisevassa roolissa. Hevosen kouluttaminen auttaa aina, mutta hevoset ovat pakoeläimiä, eivät koneita, jotka voisi ohjelmoida olemaan reagoimatta.
Minun työni muuttui ratsuttajasta valmentajaksi ja ratsastan tänä päivänä vain omaksi ilokseni, en enää rahasta. En ollut ajatellut, miten suuri merkitys minun työlläni ja tekemilläni valinnoilla on myös ympärillä oleviin ihmisiin. Tänä aamuna mieheni sanoi, että hän on onnellinen, koska ei joudu enää pelkäämään puolestani. Emme olleet koskaan edes puhuneet siitä, kuinka pelottavaa työni oli läheisten mielestä.
Mitään ei kuitenkaan saa, jos ei uskalla ja hevoset kuuluvat elämääni aina. Mutta niin kuuluu myös kypärä päähän. Pidän valmentajan työssäni kaikkein tärkeimpänä turvallisuuden vaalimista.
Tähän lopuksi liitän linkin, jonka katsomista suosittelen ihan jokaiselle hevosharrastajalle. Koskaan ei ole niin taitava, etteikö tarvitsisi ehjää kalloa ja terveitä aivoja.
https://www.youtube.com/watch?v=pNfRVNrdyEU
Toivotan sydämestäni toipumista kaikille teille, jotka sairaslomallanne tätä luette. Vahinkoja sattuu, muttei toivottavasti kovin usein.
Ratsastus on vaarallista ja hevosista ei mikään koulutuskaan tee pomminvarmaa, onhan kyseessä pakoeläin. Valitettavasti ammattilaisuuskaan ei takaa, ettäikö vahinkoa voisi käydä, tiedän tämän omakohtaisesti.
Vuonna 2009 oli käännekohta hevosenkouluttajan urallani. Siihen elokuiseen päivään mennessä olin pudonnut hevosen selästä kahdesti vuoden 1993 jälkeen ja luotin rautaiseen ammattitaitooni kuin kallioon. Takana oli satoja nuoria hevosia, joista yksikään ei ollut huolellisesta alkukoulutuksesta johtuen edes koittanut päästä ratsastajasta eroon. Mitään vahinkoa ei ollut edes lähellä. Tai oikeastaan oli, mutta minä en sitä huomannut.
Pari vuotta aeimmin mieheni vammautui vaikeasti työtapaturmassa ja luovuin osasta hevosenkouluttajan työstäni voidakseen jäädä hoitamaan häntä kotiin. Lapset olivat vielä melko pieniä, ja melkoinen hulina oli talossa koko ajan päällä. Samana kesänä 2009 syntyi Tunne Hevonen -lehti, minulle tyypilliseen tapaan on oltava monta rautaa tulessa koko ajan. Eipä käynyt elämä tylsäksi. Itseasiassa, silloin kesällä 2009 pidin ensimmäistä kesälomaa yli 10 vuoteen. Eivät ne viikot suinkaan menneet maatessa ja kaikenlaista puuhatessa. Tietysti.
Lähes päivälleen viisi vuotta sitten se tapahtui. Päällisin puolin voisi sanoa, että nuori hevonen pelästyi jotain ja pukitti, siksi putosin. Tänä päivänä ajattelen asiasta kuitenkin hieman toisin. Se oli selkeä varoitus siitä, että arvostelukykyni petti. Pahemman kerran.
Muistan sen kuin eilisen päivän. Muistan miltä hieman hikinen hevonen tuoksui, muistan miltä maneesin hiekka maistui suussa ja muistan sen äänen, kun kypäräni halkesi ja takaraivoa poltti.
Muistan myös sen ajatuksen - sinulla ei ole varaa tähän - olla tyhmä.
Kypärä luultavasti pelasti henkeni. Jos kolauksen saanutta itsetuntoa, murtuneita jalkoja, lapaa, katkenneita nivelsiteitä ei oteta huomioon, selvisin vähällä. Olen tässä ja tänään kertomassa tätä tarinaa.
Ratsastustaito, hyvä tasapaino ja kehonhallinta auttavat melkolailla, mutta arvostelukyky, hevosen lukutaito ja tilannetaju ovat myös ratkaisevassa roolissa. Hevosen kouluttaminen auttaa aina, mutta hevoset ovat pakoeläimiä, eivät koneita, jotka voisi ohjelmoida olemaan reagoimatta.
Minun työni muuttui ratsuttajasta valmentajaksi ja ratsastan tänä päivänä vain omaksi ilokseni, en enää rahasta. En ollut ajatellut, miten suuri merkitys minun työlläni ja tekemilläni valinnoilla on myös ympärillä oleviin ihmisiin. Tänä aamuna mieheni sanoi, että hän on onnellinen, koska ei joudu enää pelkäämään puolestani. Emme olleet koskaan edes puhuneet siitä, kuinka pelottavaa työni oli läheisten mielestä.
Mitään ei kuitenkaan saa, jos ei uskalla ja hevoset kuuluvat elämääni aina. Mutta niin kuuluu myös kypärä päähän. Pidän valmentajan työssäni kaikkein tärkeimpänä turvallisuuden vaalimista.
Tähän lopuksi liitän linkin, jonka katsomista suosittelen ihan jokaiselle hevosharrastajalle. Koskaan ei ole niin taitava, etteikö tarvitsisi ehjää kalloa ja terveitä aivoja.
https://www.youtube.com/watch?v=pNfRVNrdyEU
Toivotan sydämestäni toipumista kaikille teille, jotka sairaslomallanne tätä luette. Vahinkoja sattuu, muttei toivottavasti kovin usein.
perjantai 8. elokuuta 2014
Nyökky on tärkein
Ihan jo ratsastuksen alkumetreillä tuore harrastaja saa kasapäin erilaisia termejä opittavakseen. Aseta, pidätä, käännä, taivuta, sisäpohje, ulkopohje, enemmän tai vähemmän. Tärkeintä on kuitenkin nyökky, peräänanto, muoto ja mitä kaikkia nimiä tällä hevoselta vaaditulla pään ja kaulan asennolla onkaan.
Melko harvoin ratsastaja tulee kuitenkaan miettineeksi, mihin kaikkeen hevosen pään ja kaulan asento vaikuttaa, saati sitä, että niiden liikkeen rajoittaminen vaikuttaa hevosen tasapainoon ja askellajien laatuun, tahtiin, rentouteen jne.
Valmennustunnilla kohtaan toisinaan tilanteen, jossa hevosella on selkeitä liikkumisen vaikeuksia ja näitä on lähdetty korjaamaan milloin milläkin keinolla, mutta viimeinen keino on yleensä hevosen pään ja kaulan vapauttaminen asennosta. Asento voi olla hevoselle opetettu tai asento, jossa sitä pidetään joko kuolaimen tai apuohjien avulla, mutta yhtä kaikki, se estää hevosta vaikuttamaan omaan kehoonsa liikuttamalla päätä ja kaulaa.
Tuntumalla
Olen aiemmin kirjoittanut tuntumasta ja siitä, mihin kaikkeen tuntuma vaikuttaa. Tuntuma on kokonaisvaltainen tila, jossa ratsasaja istuu hevosen selässä ja pitää ohjia kädessä. Tämän voi tehdä joko aktiivisesti hevoseen vaikuttaen tai niin, että hevonen on siedätetty/totutettu siihen. Oleellista on kuitenkin se, että hevonen saa päättää tuntuman. Kun hevonen hyväksyy tuntuman, se pyrkii ilman kummempaa opettamista kohti sitä. Aina. Tuntumalle palaaminen on avun käyttämisen jälkeen palkkio.
Hevonen voi olla tuntumalla olematta nyökyssä tai ollessaan nyökyssä. Onko peräänanto siis nyökky vai tuntuman hyväksyminen?
Melko harvoin ratsastaja tulee kuitenkaan miettineeksi, mihin kaikkeen hevosen pään ja kaulan asento vaikuttaa, saati sitä, että niiden liikkeen rajoittaminen vaikuttaa hevosen tasapainoon ja askellajien laatuun, tahtiin, rentouteen jne.
Valmennustunnilla kohtaan toisinaan tilanteen, jossa hevosella on selkeitä liikkumisen vaikeuksia ja näitä on lähdetty korjaamaan milloin milläkin keinolla, mutta viimeinen keino on yleensä hevosen pään ja kaulan vapauttaminen asennosta. Asento voi olla hevoselle opetettu tai asento, jossa sitä pidetään joko kuolaimen tai apuohjien avulla, mutta yhtä kaikki, se estää hevosta vaikuttamaan omaan kehoonsa liikuttamalla päätä ja kaulaa.
Tuntumalla
Olen aiemmin kirjoittanut tuntumasta ja siitä, mihin kaikkeen tuntuma vaikuttaa. Tuntuma on kokonaisvaltainen tila, jossa ratsasaja istuu hevosen selässä ja pitää ohjia kädessä. Tämän voi tehdä joko aktiivisesti hevoseen vaikuttaen tai niin, että hevonen on siedätetty/totutettu siihen. Oleellista on kuitenkin se, että hevonen saa päättää tuntuman. Kun hevonen hyväksyy tuntuman, se pyrkii ilman kummempaa opettamista kohti sitä. Aina. Tuntumalle palaaminen on avun käyttämisen jälkeen palkkio.
Hevonen voi olla tuntumalla olematta nyökyssä tai ollessaan nyökyssä. Onko peräänanto siis nyökky vai tuntuman hyväksyminen?
keskiviikko 6. elokuuta 2014
Luovuutta vai pelkkää hölmöilyä?
Ratsastukseen liittyy paljon sääntöjä, on olemassa ratsastusteitä, kentän ja maneesin liikennesääntöjä, ratsastajien keskinäisiä sääntöjä ja ne säännöt, jotka ihmiset ovat sopineet hevosen puolesta. Sitten on kilpailusääntöjä, arvostelusääntöjä, koulutussääntöjä ja edelleen ne kirjoittamattomat säännöt, joissa sanotaan, että ihminen päättää koko ajan kaikesta, koska hevonen on liian tyhmä tehdäkseen valintoja, paitsi silloin kun se ihmiselle sopii.
Kuvitellaan tilanne, jossa hevonen saisi päästää oman luovuutensa pulppuamaan, mitä kaikkea se mahtaisi tehdäkään itseään ilmentäen?
Perinteiseen hevostenkouluttamiseen liittyy paljon mystiikkaa, jota jaetaan sukupolvelta toiselle, vähän kuin tuurilla. Vanhat hevosmiehet ovat edelleen suuria sankareita, vaikkei kukaan varsinaisesti edes ymmärrä, miten he saivat hevosen tekemään haluamansa.
Luonnollisen hevostaidon rantauduttua koto-Suomeen, alkoi syntyä sääntöjä: älä väistä, älä anna hevosen koskea, älä anna hevosen ennakoida, ole johtaja, älä ole alamainen, ole kuin hevonen jne..
Pehmeyden vastaiskuna tarjoiltiin erilaisia kehotietoisia lähestymitapoja, jotka eivät kuitenkaan pidä sisällään vain yhtä tai kahta metodia. Ja sama sääntöviidakko jatkuu, älä ole oppurtunisti, älä hengitä pinnallisesti, voit olla lempeä johtaja vain silloin, kun verenpaineesi 110/50, sykkeesi alle 40 ja hengitystiheytesi ei ylitä hevosen hengitystiheyttä, jalkoja pitää liikuttaa vain yhteen suntaan, tai hevonen ahdistuu. Sääntöjä!!!!!!
Seuraavaksi tulevat operantit kouluttajat, jotka laskevat toistojen määriä tehdäkseen kaiken aina oikein ja sääntöjen mukaan. Jos tekee virheen, hevonen ei opi. Kriteeri pitää olla aina oikealla tasolla, tai hevonen ei opi.
Edellämainitut kyseenalaistavat toinen toistensa tekemisiään ja samalla siihen sisältyy melkoinen määrä erilaista syyllistämistä. Tästä on luonnollisesti hyötyä kaikille? Etenkin hevoselle.
Okei, tämä oli todella yleistämistä, mutta mihin on kadonnut luovuus? Tarkoitan sitä luovuutta, että kun ihminen ja hevonen kohtaavat, siihen hetkeen sisältyy paljon muutakin tekniikkaa ja sääntöjä. Kun ihminen nousee hevosen selkään, hänestä tulee ratsastaja. On selvää, että tietyt säännöt on oltava olemassa ja tietyt lainalaisuudet pätevät aina, halusimme tai emme, mutta jos sääntöjen noudattaminen estää oman oivalluksen ja kokemuksen syntymisen, on vaarana että onnistumiset jäävät vähäisiksi. Tai ainakaan ratsastaja ei niin kykene havaitsemaan kaikkien virheiden keskeltä.
Kirjoittamattomat säännöt
Huomaan yllättyväni kerta toisensa jälkeen siitä, millaisiin sääntöihin ratsastajat haluavat tarttua. Niihin kuuluu vaikkapa se, että hevosen pään pitää olla aina nyökyssä, tai se ei ole peräänannossa, tai jos ratsastaja antaa hevosen tehdä jonkin siirtymisen itse, se vie johtajuuden ja tekee jatkossa aina niin. Tai että ratsastajan ja hevosen pitää olla jollakin tietyllä tasolla ennenkuin on lupa tehdä laukanvaihtoja, hevonen voi muuten oppia tekemään ne väärin. Melko mielenkiintoista sinällään, koska hevonen tekee näitä muuveja ihan itsekseenkin, eikö se silloin saisi vaikkapa ravata etupainoisena, kääntyä väärin asettuneena, se saattaa koota itseään asennossa, joka on nyökystä kaukana, onko hevonen siis väärässä?
Uskon, että mitä enemmän annamme hevoselle mahdollisuuden esittää omaa luovuuttaan, sitä helpommin ja mielyttävämmin pääsemme opettamaan sille myös vaikeampia asioita ratsastajan kanssa. Tietysti tällainen toiminta edellyttää monia aiemmin mainitsemiani taitoja, mutta! se tekninen osaaminen ei toivottavasti estä luovuutta, seikkailunhalua ja mahdollisia suuria oivalluksia.
Systeemin varjossa
Johdonmukainen kouluttaminen (lue:ratsastaminen) edellyttää systeemiä. Eri systeemien kultajyvien poimiminen ja niiden sekoittaminen keskenään ei välttämättä ole paras ratkaisu, mutta mikään ei estä kokeilemasta. Samalla tavalla onnistuneiden toistojen määrä auttaa ratsastajaa ymmärtämään, mikä toimii ja mikä ei. Mikäli jonkin liikkeen ratsastaminen menee pieleen kerta toisensa jälkeen, lähestymistavan vaihtaminen saattaa nopeuttaa tulokseen pääsyä.
Seuraavan kerran kun nouset satulaan, pohdipa hetkinen, kenelle ratsastat ja millaisia kokemuksia haluat päästä kokemaan. Tämän jälkeen uskalla haastaa itseäsi ja tunnustele tarjoaako hevosesi sinulle koskaan sitä, mitä eniten toivot. Kun se tekee sen, palkitse se ruhtinaallisesti. Oli luottosysteemisi ihan mikä tahansa.
Kuvitellaan tilanne, jossa hevonen saisi päästää oman luovuutensa pulppuamaan, mitä kaikkea se mahtaisi tehdäkään itseään ilmentäen?
Perinteiseen hevostenkouluttamiseen liittyy paljon mystiikkaa, jota jaetaan sukupolvelta toiselle, vähän kuin tuurilla. Vanhat hevosmiehet ovat edelleen suuria sankareita, vaikkei kukaan varsinaisesti edes ymmärrä, miten he saivat hevosen tekemään haluamansa.
Luonnollisen hevostaidon rantauduttua koto-Suomeen, alkoi syntyä sääntöjä: älä väistä, älä anna hevosen koskea, älä anna hevosen ennakoida, ole johtaja, älä ole alamainen, ole kuin hevonen jne..
Pehmeyden vastaiskuna tarjoiltiin erilaisia kehotietoisia lähestymitapoja, jotka eivät kuitenkaan pidä sisällään vain yhtä tai kahta metodia. Ja sama sääntöviidakko jatkuu, älä ole oppurtunisti, älä hengitä pinnallisesti, voit olla lempeä johtaja vain silloin, kun verenpaineesi 110/50, sykkeesi alle 40 ja hengitystiheytesi ei ylitä hevosen hengitystiheyttä, jalkoja pitää liikuttaa vain yhteen suntaan, tai hevonen ahdistuu. Sääntöjä!!!!!!
Seuraavaksi tulevat operantit kouluttajat, jotka laskevat toistojen määriä tehdäkseen kaiken aina oikein ja sääntöjen mukaan. Jos tekee virheen, hevonen ei opi. Kriteeri pitää olla aina oikealla tasolla, tai hevonen ei opi.
Edellämainitut kyseenalaistavat toinen toistensa tekemisiään ja samalla siihen sisältyy melkoinen määrä erilaista syyllistämistä. Tästä on luonnollisesti hyötyä kaikille? Etenkin hevoselle.
Okei, tämä oli todella yleistämistä, mutta mihin on kadonnut luovuus? Tarkoitan sitä luovuutta, että kun ihminen ja hevonen kohtaavat, siihen hetkeen sisältyy paljon muutakin tekniikkaa ja sääntöjä. Kun ihminen nousee hevosen selkään, hänestä tulee ratsastaja. On selvää, että tietyt säännöt on oltava olemassa ja tietyt lainalaisuudet pätevät aina, halusimme tai emme, mutta jos sääntöjen noudattaminen estää oman oivalluksen ja kokemuksen syntymisen, on vaarana että onnistumiset jäävät vähäisiksi. Tai ainakaan ratsastaja ei niin kykene havaitsemaan kaikkien virheiden keskeltä.
Kirjoittamattomat säännöt
Huomaan yllättyväni kerta toisensa jälkeen siitä, millaisiin sääntöihin ratsastajat haluavat tarttua. Niihin kuuluu vaikkapa se, että hevosen pään pitää olla aina nyökyssä, tai se ei ole peräänannossa, tai jos ratsastaja antaa hevosen tehdä jonkin siirtymisen itse, se vie johtajuuden ja tekee jatkossa aina niin. Tai että ratsastajan ja hevosen pitää olla jollakin tietyllä tasolla ennenkuin on lupa tehdä laukanvaihtoja, hevonen voi muuten oppia tekemään ne väärin. Melko mielenkiintoista sinällään, koska hevonen tekee näitä muuveja ihan itsekseenkin, eikö se silloin saisi vaikkapa ravata etupainoisena, kääntyä väärin asettuneena, se saattaa koota itseään asennossa, joka on nyökystä kaukana, onko hevonen siis väärässä?
Uskon, että mitä enemmän annamme hevoselle mahdollisuuden esittää omaa luovuuttaan, sitä helpommin ja mielyttävämmin pääsemme opettamaan sille myös vaikeampia asioita ratsastajan kanssa. Tietysti tällainen toiminta edellyttää monia aiemmin mainitsemiani taitoja, mutta! se tekninen osaaminen ei toivottavasti estä luovuutta, seikkailunhalua ja mahdollisia suuria oivalluksia.
Systeemin varjossa
Johdonmukainen kouluttaminen (lue:ratsastaminen) edellyttää systeemiä. Eri systeemien kultajyvien poimiminen ja niiden sekoittaminen keskenään ei välttämättä ole paras ratkaisu, mutta mikään ei estä kokeilemasta. Samalla tavalla onnistuneiden toistojen määrä auttaa ratsastajaa ymmärtämään, mikä toimii ja mikä ei. Mikäli jonkin liikkeen ratsastaminen menee pieleen kerta toisensa jälkeen, lähestymistavan vaihtaminen saattaa nopeuttaa tulokseen pääsyä.
Seuraavan kerran kun nouset satulaan, pohdipa hetkinen, kenelle ratsastat ja millaisia kokemuksia haluat päästä kokemaan. Tämän jälkeen uskalla haastaa itseäsi ja tunnustele tarjoaako hevosesi sinulle koskaan sitä, mitä eniten toivot. Kun se tekee sen, palkitse se ruhtinaallisesti. Oli luottosysteemisi ihan mikä tahansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)