Olen pari päivää pohtinut, kannattaako aiheen tiimoilta blogata, koska selittelyltä se kuitenkin vaikuttaa. Ja sitähän se onkin.
Ensimmäinen kysymys lienee se, mikä meni vikaan? Ei mikään. Areenalla hevoset ja ratsastajat tekivät juuri sitä, mitä he olivat harjoitelleet ja suoriutuivat tekemisessään melkolailla sillä tasolla mihin olivat ennen tapahtumaa päässeet. Olimme tavanneet näitä ratsukoita noin kerran viikossa 4-6 viikon ajan ja loppuharjoittelu on ollut heidän vastuullaan, resurssit, ajankäyttö jne huomioonottaen. Siten lähtötilanne, käytettävissä ollut harjoitteluaika ym. huomioiden jokainen heistä teki erinomaisen suorituksen.
Ratsukkovalinnoista
Olemme Jaanan kanssa tehneet yhteistyötä jo useita vuosia ja siten keskinäisessä viestinnässämme ei ole mitään valittamista. Millainen taustatyö tämänkaltaiseen tapahtumaan pitää sitten tehdä? Olimme esiintymässä heinäkuussa HETA 2015 -tapahtumassa ja jälkipuinneissa kritisoitiin sitä, että esityksemme oli huonosti valmisteltu, lähtötilannetta ei selitetty, eikä mitään muutakaan. Ulosanti oli epäselvää ja toinen hevonen oli liian valmiiksi koulutettu, helppohan sellaisen kanssa on esiintyä.
Päätimme ottaa tästä opiksemme ja muuttaa suunnitelmaa. Pyysimme esitykseemme mukaan sellaisia ratsukoita, joiden hevosille HIHS-areena ei todennäköisesti aiheuta sydänkohtausta ja lisäksi sellaisia ratsastajia, jotka todennäköisesti uskaltaisivat ottaa haasteen vastaan: opetella itse jotain täysin uutta ja kouluttaa hevoselleen jotain sille uutta.
Jotta tämä hevoselle uusi ei olisi liian kaukaa haettua, päädyimme pyytämään mukaan sekä este- että valjakkohevosen. Molemmat näistä joutuvat omassa leipälajissaan laukkaamaan ja kääntymään laukassa. Mitä paremmin käännös olisi keskitetty, sitä taloudellisempaa se on radalla on. Yksi ratsukko valikoitui mukaan siksi, että kyseisen hevosen oppimishistoriaan liittyi huomattava tuntuman välttely ja suorastaan vaarallinen käytös ratsain. Tämän hevosen kohdalla yksi oleellinen asia on sen liikkumisasento, joka jo itsessään on estänyt ratsastajan apujen vaikutuksen. Tästä lisää myöhemmin.
Muutoin täytyy sanoa, että pitkään aikaan minulla ei ole ollut yhtä hauskaa kuin Aadan, Miljan ja Nean kanssa treenatessa. Kunnianhimo, määrätietoisuus ja ratsastustaito näkyi jokaisessa treenissä vievän palikoita eteenpäin. (lähtötilanne olisi ollut varmasti hyvä näyttää areenalla isolla screenillä)...
Muuttujat
Ihan alunperin tarkoituksena oli, että kanssamme esiintyy myös ratsukko, jonka kanssa meillä on jo pitkä yhteistyö. Ensimmäisenä jouduimme toteamaan, että Jaana Kivimäki ja Grivis ovat estyneitä siksi, että Grivis ei ole toipunut vanhasta vammastaan ja että Jaana on koko syksyn ulkomailla.
Vararatsukko Linda Ikonen ja Princess' Passion joutuivat perumaan osallistumisensa "Pampulan" loukkaantumisen vuoksi viime metreillä. Tässä tilanteessa meidän oli varauduttava siihen, että puolen tunnin esitys tehdään viimeisen kuukauden ajan treenattujen ratsukoiden kanssa. Alustavan käsikirjoituksen mukaan olisimme päässeet esittämään eri tasolla olevia ratsukoita ja viimeisenä Linda ja Pampula olisivat näyttäneet, mihin puolentoista vuoden yhteistyö on vienyt. Nyt se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Olisiko tässä vaiheessa kannattanut perua koko juttu? Viikkoa ennen, ehkä. Ei peruttu kuitenkaan.
Kenelläkään meistä ei ollut aiempaa kokemusta tämänkaltaisessa suurtapahtumassa esiintymisestä, joten jokainen pienikin muuttuja matkalla aiheutti meille stressiä, (korostan, että hyvin pientä, mutta stressiä kuitenkin) alkuun parkkipaikalle saavuttaessa, kukaan ei osaa kertoa, mistä saamme kulkuluvat. Kun ne viimein löydettiin, ei kukaan tiennyt missä karsinoissa hevosten on tarkoituksena majoittua. Kun se selvisi, jäimme kyselemään, pääseekö areenalle tutustumaan ennen tapahtuman alkua, mistä saamme mikit? Kellottaako joku esityksemme? jne. Tähän väliin jättikokoinen kiitos Ystäväni Maria Kervinen, joka pelastit tämänKIN tilanteen.
Jokainen konkariesiintyjä tätä lukiessaan naurahtaa, että nämä ovat päivänselviä juttuja, meille ei ollut. Onneksi olimme paikalla 4 tuntia ennen esityksemme alkua.- Ja sitten se tekniikka... argh.. jos joku katsomossa ei kuullut ratsukoiden esittelyä, minun tai Jaanan puhetta, ei voi mitään. Se ei ollut meidän vastuulla...
Porkkanaa ja sirkushuveja
Puolen tunnin demoamme on väitetty naurettavaksi farssiksi, eläinrääkkäykseksi ja vaikka mitä. Ratsastajien ajoitus oli pielessä ja palkkionsuuntakin oli aivan väärä. Tiedättekö mitä? Siltä se oppiminen ja harjoittelu näyttää. Juuri tällä kertaa areenalla ei ollut muita hevosia, joita olisi koulutettu porkkanalla. Miksi ei ? En osaa sanoa.
Sitten ne muuvsit, jotka oli kaikki vääräuskoisesti tehtyjä, jokainen liike oli hevoselle kiusaamista tai vahingollista. Tiedättekö mitä, minä uskon, että ne kaksi hevosta, joita laukassa käännettiin, niitä käännetään myös leipätyössään radalla. Tällä kertaa ne saivat siitä porkkanaa...
Käsittämättömintä on kuitenkin ollut se intohimo, jolla jokaista meistä on herjattu ja moitittu. Yhteenvetona voisi sanoa, että me täysin ammattitaidottomat kouluttajat toimme areenalle ontuvia hevosia, joita vahingoitettiin, kiusattiin ja yritettiin tukehduttaa porkkanalla...
Ihanko totta? Minulta saattoi jäädä näkemättä, jos joku ratsastaja veti ohjasta tms. Vaikka olisin nähnyt en olisi siihen puuttunut, kuten en huutanut katsomosta nähdessäni muissa esityksissä ohjista vetämistä tai epäpuhdasta, keskeneräistä liikettä.
Mikä oli tavoite - se punainen lanka?
Olen saanut palautetta siitä, että tekemistä olisi pitänyt avata enemmän, se ei auennut tai ainakin se näytti ihan päättömältä.
Listaan tähän alle sen minkä jätin sanomatta, syystä että aika oli rajallinen, irrallisina näitä olisi pitänyt avata ehkä vielä enemmän, joten vedin mutkat suoriksi. Riskillä. Ei olisi ehkä kannattanut. Silti ratsukot tekivät parhaansa, sitä ei muuta tämäkään.
Tämän päivän HU:ssa sanotaan, että hevoset liikkuivat biomekaanisesti kaukana kouluratsastuksesta. Rento ja jatkuva liike puuttui. Juuri näin, ei ole tarkoituksenmukaista jatkaa liikettä yhtään pidempään kuin on tarve. Jatkuva liike/liikkeen ja asennon ylläpitäminen ei kuulu tähän koulutusvaiheeseen. Hevosen saivat SEISTÄ rentoina syödessään. Mitä tulee tuohon biomekaniikkaan, hevonen on käsittääkseni sen alan paras asiantuntija. Kun hevonen saa mahdollisuuden oppia kunkin liikkeen YKSI PALA kerrallaan, se kykenee muokkaamaan kehoaan tarkoituksenmukaiseen asentoon. Se, mitä nyt areenalla nähtiin oli keskeneräistä.
Oli kyse laukannostosta, -vaihdosta, pohkeenväistöstä, voltista, mistä tahansa liikkeestä, sen voi tehdä monella eri tavalla, sitä täytyy voida säädellä ja antaa myös hevosen välillä näyttää, mitä se jo osaa.
Epäpuhtaista laukanvaihdoista oli myös puhetta. Se, että hevonen vaihtaa välillä epäpuhtaasti johtuu jostakin, epätasapainosta, väärin ajoitetusta avusta, lihaskireydestä tai mistä tahansa. Erilaisin liikkein voidaan kehittää monia asioita, jotka tähtäväät laukanvaihtoon, mutta loppujen lopuksi se on yksi liikkeistä, joka palkitsee jo itsessään hevosta, koska sen tasapaino on sitä parempi, mutta puhtaampi ja tasapainoisempi on vaihto. Jos pelkää epäonnistumisia tai epäpuhtaita askeleita, ei ehkä kannata tehdä mitään.
Mikäli ihminen ei näe koskaan keskeneräistä liikettä tai käytöstä, se saattaa tosiaan näyttää siltä, että matkaa on valovuosia päämäärään, tästä syystä mainitsimme sen sanan - laukkapiruetti, vaikka siihen on vielä paljon matkaa. Elementtien opettaminen on kuitenkin matkalla sinne suuntaan. Mikäli ratsukot jatkavat harjoittelua joidenkin kuukausien päästä on nähtävillä lopputulos.
Milja ja Sami
-asento ennen liikettä (tämä on suoraan Baucherismiä, jätin mainitsematta, koska edellinen esiintyjä puhui hänestä pariinkiin otteeseen)
-sisäetujalka johtaa aina käännöstä, ei etusia tai takasia ristiin, jottei tasapaino horju (sama juttu, tämä käytiin edellisen esiintyjän kohdalla läpi)
-käännös laukassa (tai laukkapiruetti, joka siitä lopulta tulee) alkaa siitä, että hevonen astuu sisäetujalalla sivulle - palkkio, sisäetujalka, ulkoetujalka+sisätakajalka (diagonaalisaskel) - palkkio, ulkotakajalka - palkkio, sitten nämä ketjutetaan yhteen, jolloin käännös vie kolme askelta (laukka-askel), käännös+ laukannosto -palkkio.
Tätä toistetaan kunnes hevonen alkaa ennakoimaan ja kääntyessään se tarjoaa laukkaa- palkkio.
- asento -käännös- liike, seurauksena hevonen oppii ennakoimaan ja lisäämään liikettä jo käännöksessä. Mitä enemmän hevonen ennakoi, sitä optimaalisempaa sen liikkuminen on, kun sillä on aikaa järjestää kehonsa oikeaan asentoon.
-Oleellista on se, että hevonen TIETÄÄ, mitä seuraavaksi on tarkoitus tehdä, silloin riittää YKSI vihje kerrallaan (jälleen Baucherin suusta ja edellinen esiintyjä tästä mainitsi useaan otteeseen)
Nea ja Romeo X
Jaana ja Nea olivat treenanneet jo aiemmin yhdessä. Me tapasimme HETA 2015 -tapahtumassa ensimmäisen kerran.
- asento, niska ja rintakehä ylös, tämän hevosen kohdalla kyse on ollut alkuun käytännössä venytyksenomaisesta liikkeestä, koska hevonen pyrki jatkuvasti luotiviivan taaksen (lue turpa ryntäsiin, jonka jälkeen tai seurauksena pakoreaktio käynnistyi)
- ratsastajan asento on siinä määrin merkityksellinen, että hänen tulee voida säilyttää ohjastuntuma mahdollisimman symmetrisenä, jos se edellyttää kevyttä istuntaa, eteennojaamista tms, sitä kannattaa kokeilla. Satulassa perusistunnassa oleminen ei auta, jos ohjastuntuma muuttuu koko ajan.
- asento - palkkio, asento, liikkeelle - palkkio, asento, liikkelle, askellaji vaihtuu - palkkio, asento, liikkeelle, lisää aktiivisuutta - palkkio
Aada ja Champ
Aadaan ja Champpiin tutustuimme ohjastuntumamittauksen yhteydessä. Tässä havaittiin pientä epäsymmetriaa ohjastuntumassa, joka kuitenkin vaikutti hevosen liikkeeseen melko lailla. (Tästä mittaamisesta voit lukea Aadan blogista, jossa myös videoita.)
Aada kertoi, että Champin kanssa on muodostunut ongelmaksi se, että kootessaan itseään se jää paikoilleen, eikä lähde pohkeesta eteenpäin. Tästä syystä Aada on ketjuttanut Champille liikeketjua seuraavasti:
- käännös, lisää aktiivisuutta - palkkio
- käännös, vaihda askellajia - palkkio
- käännös, nosta laukka, lisää laukkaa - palkkio
(tästä harjoittelusta löytyy myös bloggaus ja videomateriaalia)
Ratsastajien palkkionajoitusta on myös kritisoitu. Ohjeistuksena sekä itse esiintymiseen, että kotona tehtyyn harjoitteluun on ollut se, että kun hevonen itse on aktiivinen liikkeessä eteen tai kääntymiseen, on palkkion hetki. Tämän hetken tuntee satulassa istuva, ei katsoja maassa tai katsomossa. Hevosia ei palkittu pysähtymisestä, eikä seisomisesta, vaan niitä palkittiin aikoimusesta. Jokaisella ratsastajalla oli kädessään naksutin, jolla se merkitsivät hevoselle SEN hetken, jota kulloinkin halusivat vahvistaa, jonka jälkeen hevoset saivat pysähtyä, myötäyksen ohjista ja namia. Tämä on se tuplavahviste (josta käsittääkseni oli puhetta myös luennoilla)
Siten arviot ratsastajien koulutustaidoista menevät metsään.
Korostan, että tämä on YKSI lähestymistapa. Hevosia voi palkita ja käytöksiä vahvistaa myös muilla tavoin. Tällä kertaa teimme näin. Hevosia voi myös kouluttaa tuntumalle, liikkeisiin, tasapainoon ym. myös muilla tavoilla. Tämä on yksi tapa.
Näin jälkikäteen on helppo olla viisas ja ajatella, että olisi pitänyt tehdä toisin. Lopputulemana se päätavoite, eli hevoset tarjoavat käytöksiä ja niistä niitä myös palkitaan, toteutui. Se, että treenaamista, eri koulutusvaiheita olisi pitänyt avata lisää, on varmasti totta. Valinta sen suhteen, että antaa yleisön itse muodostaa käsitys näkemästään, ilman siloittelua tai ylenpalttista selittelyä oli virhearvio. Tällä kertaa meni näin, toivotaan että jokainen mahdollinen esiintyjä osaa ottaa tästä opikseen.
Jättikokoinen kiitos ratsastajille taustajoukkoineen, te olitte mahtavia ja teitte parhaanne. Pahoillani olen siitä ryöpytyksestä, jota olette täysin aiheettomasti saanet osaksenne.
torstai 22. lokakuuta 2015
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
4YourHorse -tapahtuma ja muut vieraat paikat
Ensi tiistaina on jännittävät paikat edessä. Sekä hevosille, että ratsastajille. Ja tietysti myös meille, jotka demoa pidämme. Tai oikeammin sanottuna: nautimme tehdyn työn tuloksista.
Alkuun hieman taustaa siihen, miksi ylipäätään tällainen tapahtuma voisi olla hyödyllinen meille kaikille osallistujille.
Kouluttajan ja valmentajan roolit yhtyvät tällaiseen tapahtumaan valmistautumisessa ehkä kaikein konkreettisimmin. Yhtä aikaa on kaksi oppijaa (tai oikeastaan kolme---neljä, kun otan itseni ja Jaanan mukaan lukuun), jotka harjoittelevat johdonmukaisesti yhtä tai kahta käytöstä muutaman viikon ajan. Ratsastaja tietää, mikä on tavoite ja hevoselle on tarkoituksenmukaista kouluttaa paloja tarvittavasta käytöksestä/liikkeestä.
Tämä tiistainen tapahtuma on luonnollisesti hevosen ja ratsatajan kannalta helpompi siinä mielessä, että tarkoituksena ei ole esittää useamman liikkeen sarjaa, eikä kaiken käytöksen ole tarvetta olla ärsykekontrollissa. Saattaa olla, että 4YourHorse- tapahtumassa nähdään myös puhdasta sieppaamista!
Se, mistä kaikki alkoi, oli ajatus liikkeestä/liikkeistä, jotka voivat hyödyttää esiintyviä hevosia ratsastajineen/kuskeineen myös jatkossa, joten mitenkään summamutikassa heitä ei valittu. Myös hevosten aiempi kokemus- ja oppimishistoria otettiin huomioon.
Olemme tavanneet ratsukoita noin 4-5 kertaa reilun kuukauden aikana ja loppu harjoittelu onkin ollut ratsastajien käsissä.
Jokainen treenikerta ei taatusti ole mennyt putkeen, joka luonnollisesti johtuu siitä, että sekä hevonen, että ratsastaja ovat opetelleet uusia apuja ja osittain uusia tapoja oppia. Parasta harjoittelussa on ollut se kehitys, joka on ollut havaittavissa jokaisessa meissä. Oli sen nimi sitten luottamus tai varmuus.
Tällä viikolla on tehty viimeistelytreenit, joiden tarkoituksena on ollut ainoastaan luoda varmuutta jokaiseen meistä siihen, että jos jotain yllättävää tapahtuu, se on kaiken harjoittelun ulkopuolella. Siihen ei voitu tai osattu varautua.
Tällä hetkellä luotan jokaiseen ratsastajaan ja hevoseen niin varmasti, kuin mahdollista. Heistä jokainen tekee parhaansa. Suurin huolenaiheeni liittyy asuvalintaan...
Alkuun hieman taustaa siihen, miksi ylipäätään tällainen tapahtuma voisi olla hyödyllinen meille kaikille osallistujille.
Kouluttajan ja valmentajan roolit yhtyvät tällaiseen tapahtumaan valmistautumisessa ehkä kaikein konkreettisimmin. Yhtä aikaa on kaksi oppijaa (tai oikeastaan kolme---neljä, kun otan itseni ja Jaanan mukaan lukuun), jotka harjoittelevat johdonmukaisesti yhtä tai kahta käytöstä muutaman viikon ajan. Ratsastaja tietää, mikä on tavoite ja hevoselle on tarkoituksenmukaista kouluttaa paloja tarvittavasta käytöksestä/liikkeestä.
Tämä tiistainen tapahtuma on luonnollisesti hevosen ja ratsatajan kannalta helpompi siinä mielessä, että tarkoituksena ei ole esittää useamman liikkeen sarjaa, eikä kaiken käytöksen ole tarvetta olla ärsykekontrollissa. Saattaa olla, että 4YourHorse- tapahtumassa nähdään myös puhdasta sieppaamista!
Se, mistä kaikki alkoi, oli ajatus liikkeestä/liikkeistä, jotka voivat hyödyttää esiintyviä hevosia ratsastajineen/kuskeineen myös jatkossa, joten mitenkään summamutikassa heitä ei valittu. Myös hevosten aiempi kokemus- ja oppimishistoria otettiin huomioon.
Olemme tavanneet ratsukoita noin 4-5 kertaa reilun kuukauden aikana ja loppu harjoittelu onkin ollut ratsastajien käsissä.
Jokainen treenikerta ei taatusti ole mennyt putkeen, joka luonnollisesti johtuu siitä, että sekä hevonen, että ratsastaja ovat opetelleet uusia apuja ja osittain uusia tapoja oppia. Parasta harjoittelussa on ollut se kehitys, joka on ollut havaittavissa jokaisessa meissä. Oli sen nimi sitten luottamus tai varmuus.
Tällä viikolla on tehty viimeistelytreenit, joiden tarkoituksena on ollut ainoastaan luoda varmuutta jokaiseen meistä siihen, että jos jotain yllättävää tapahtuu, se on kaiken harjoittelun ulkopuolella. Siihen ei voitu tai osattu varautua.
Tällä hetkellä luotan jokaiseen ratsastajaan ja hevoseen niin varmasti, kuin mahdollista. Heistä jokainen tekee parhaansa. Suurin huolenaiheeni liittyy asuvalintaan...
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Tuntumalta tasapainoon ja päinvastoin osa 2.
Edellinen bloggaus sai jättimäärän lukijoita ja kommentteja on tullut myös ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Kiitos siitä. Suoraan blogiin kommentointi koetaan hyvin hankalaksi ja siksi enimmäkseen kommentit ovatkin tullee yv:nä. Tästä johtuen jotta keskustelua voisi syntyä, avaan blogiin kommentoinnin vapaaksi. Pidetään keskustelu asialinjalla.
Kas niin, lähes vuoden kestänyt bloggauksen teko on siirtynyt vaiheeseen 2. Tässä osassa käsittelen havaintojen tekemistä, ei toivottujen asioiden tunnistamista ja erilaisia näkökulmia siihen, kuinka niitä voisi lähestyä.
Ole kiltti
Joskus on pakko, ja se ei tottele, tai se ei halua, se vaan lintsaa. Ei, ei ja vielä kerran ei. En usko enää kertaakaan, kun asiakas soittaa minulle ja kertoo, että hänen hevosen ei halua lähteä maastoon, nostaa laukkaa, mennä traileriin jne. Olen viimeisen 20 vuoden aikana kouluttanut (sekä maasta että selästä) reilusti yli 1000 hevosta. Valmennuksissa on käynyt samanmoinen. Siihen hevosmäärään on mahtunut erilaisia hevosia omistajineen. Monella näistä on ollut ongelma, joka olisi ollut vältettävissä sillä, että ihminen olisi ollut kiltti. Että ei olisi esim. rankaissut hevosta siitä, että se toimii lajilleen tyypillisesti tai että sitä ei olisi painostettu silloin, kun se ei oikeasti ollut tietoinen siitä, mitä siltä halutaan.
Mitä useammin ihminen suuttuu hevoselle, voimistaa apujaan, lyö, potkii tai repii, sitä todennäköisemmin hevosen asenne muuttuu yhä negatiivisemmaksi ihmistä ja ihmisen kanssa työskentelyä kohtaan. Saattaa olla, että arjessa hevonen vielä sietää tätä, mutta kun ärsykkeiden määrä kasvaa, joskus leikkaa kiinni.
Pakottaminen, rankaisu ja muutoin hevosen kiusaaminen on valinta siinä hetkessä, kun arvostelukyky loppuu tai pinna vain yksinkertaisesti palaa. Oleellista ymmärtää on kuitenkin se, että ainoastaan osoittamalla hevoselle mitä siltä halutaan, sitä haluamaamme voimme saa lisää. Joskus se kiihtyneen hevosen ohjista nyppiminen, istuttaminen, täyttä laukkaa painelu vain lisää ei toivottua käytöstä. Kannattaa siis harkita tarkkaan, milloin on se hetki, kun on pakko.
Syyllisyys ja syyllistäminen
Hevosurheilussa esiintyvien epäkohtien osoittaminen on ihan oikein. Jos ihminen jää kiinni hevosen pahoinpitelystä, sopimattomasta kohtelusta, tai suoranaisesta eläinrääkkäyksestä on syyllistäminen ihan paikallaan. Mielenkiintoista tästä syyllisyyden tunteesta tekee se kollektiivinen myötätunto, jota hevosta epäasiallisesti kohdelleet saavat osakseen. Tästä aiheesta olen blogannut mm. http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/03/eihan-mukavat-ihmiset-lyo-hevosia.html
Epäkohdan osoittaminen tai jonkin teon, tai sen puutteen osoittaminen ei ole suoraan syyllistämistä, saati itsensä jalustalle nostamista. Joskus on välttämätöntä kertoa oppilaalle, että hän vetää ohjista tai käyttää liian rajuja apuja. Tätäkin voi toki esittää lempeästi ja rakentavasti, mutta mikäli ihminen ei itse tunnista tekemäänsä ja/tai tekojensa seurauksia, saattaa olla, että silmien avaamisena toimii parhaiten suora ja rehellinen puhe. Ilman syyllistämistä tai ilkeilyä.
Ylipäätään syyllisyyden tunne tuntuu vaivaavan heitä, jotka eivät lopulta halua poistua omalta mukavuusalueeltaan, eivätkä ole valmiita muuttamaan toimintaansa.
Hevosen vika
Valitettavan monet ratsastukseen liittyvät ongelmat saattavat johtua joko hevosen puutteellisesta koulutuksesta tai sen fyysisten edellytysten puutteesta ko. tehtävää kohtaan.
Vinojen, etupainoisten, laiskojen tai kuumien hevosten kohdalla olisi ensiarvoisen tärkeää keskittyä ongelmien näkemisen ohella siihen, millaista käytöstä niiltä sen sijaan toivotaan. Ja että jos hevonen joka toinen kerta tekee oikein ja joka toinen kerta "väärin", on usein kyse ihan sattumasta. Se vahingossa välillä tekee oikein. Tämä ei ole vielä paljoakaan tekemistä sen kanssa, että hevonen osaisi toimia halutulla tavalla niin varmasti, että sitä voitaisiin sitlä joku hetki vaatia.
Hevosen oppivat ja motivoituvat, kun niitä koulutetaan ja motivoidaan. Hyvin yksinkertaista. Ei ole väliä, onko kyseessä maastoratsu vai kilpahevonen, oppimisen mekanismi on samanlainen. Aina.
Usein törmään tilanteeseen, jossa hevosen sanotaan olevan tammamainen, vittumainen tai muuten vaan laskelmoiva. Hevosen syyttämisen sijaan olisi ehkä rakentavampaa pohtia niitä mahdollisuuksia, joita hevosella on toimia toisin. Se, mitä vahvistat -lisääntyy. So simple.
Lopputulokseen voi vaikuttaa
Jos teet asiat aina samalla tavalla, on turha odottaa, että lopputulos voisi muuttua. Jos olet tyytymätön lopputulokseen, kannattaa peruuttaa harjoittelussa siihen pisteeseen, jossa KAIKKI sujui tyyliin 10/10, eli epäonnistumisten määrä on liki nolla. Sitten voi ryhtyä analysoimaan sitä, mitä kaikkia muutoksia on tapahtunut. Näitä voivat olla muutokset ruokinnassa, varusteissa, kengityksessa, päivärutiineissa jne. Ja tottakai, siinä päivittäisessä treenissä/koulutuksessa.
Jotta lopputulos voisi olla toivottava, on tärkeää ensin tunnista, mitä haluan, mikä siihen voi johtaa, millaisin työkaluin/harjotteiden/koulutuksen myötä, millaisen toistomäärän tarvitsen, että opittu asia vakiintuu ensin häiriöttä ja sitten vielä se hemmetin yleistäminen. Mitä kaikkia häiriötekijöitä pitää ottaa huomioon ja missä kohtaa koulutusta. Se, miten kotona sujuu, saattaa olla vielä valovuoden päässä siitä, kun päästään kisapaikalle...
Kas niin, lähes vuoden kestänyt bloggauksen teko on siirtynyt vaiheeseen 2. Tässä osassa käsittelen havaintojen tekemistä, ei toivottujen asioiden tunnistamista ja erilaisia näkökulmia siihen, kuinka niitä voisi lähestyä.
Ole kiltti
Joskus on pakko, ja se ei tottele, tai se ei halua, se vaan lintsaa. Ei, ei ja vielä kerran ei. En usko enää kertaakaan, kun asiakas soittaa minulle ja kertoo, että hänen hevosen ei halua lähteä maastoon, nostaa laukkaa, mennä traileriin jne. Olen viimeisen 20 vuoden aikana kouluttanut (sekä maasta että selästä) reilusti yli 1000 hevosta. Valmennuksissa on käynyt samanmoinen. Siihen hevosmäärään on mahtunut erilaisia hevosia omistajineen. Monella näistä on ollut ongelma, joka olisi ollut vältettävissä sillä, että ihminen olisi ollut kiltti. Että ei olisi esim. rankaissut hevosta siitä, että se toimii lajilleen tyypillisesti tai että sitä ei olisi painostettu silloin, kun se ei oikeasti ollut tietoinen siitä, mitä siltä halutaan.
Mitä useammin ihminen suuttuu hevoselle, voimistaa apujaan, lyö, potkii tai repii, sitä todennäköisemmin hevosen asenne muuttuu yhä negatiivisemmaksi ihmistä ja ihmisen kanssa työskentelyä kohtaan. Saattaa olla, että arjessa hevonen vielä sietää tätä, mutta kun ärsykkeiden määrä kasvaa, joskus leikkaa kiinni.
Pakottaminen, rankaisu ja muutoin hevosen kiusaaminen on valinta siinä hetkessä, kun arvostelukyky loppuu tai pinna vain yksinkertaisesti palaa. Oleellista ymmärtää on kuitenkin se, että ainoastaan osoittamalla hevoselle mitä siltä halutaan, sitä haluamaamme voimme saa lisää. Joskus se kiihtyneen hevosen ohjista nyppiminen, istuttaminen, täyttä laukkaa painelu vain lisää ei toivottua käytöstä. Kannattaa siis harkita tarkkaan, milloin on se hetki, kun on pakko.
Syyllisyys ja syyllistäminen
Hevosurheilussa esiintyvien epäkohtien osoittaminen on ihan oikein. Jos ihminen jää kiinni hevosen pahoinpitelystä, sopimattomasta kohtelusta, tai suoranaisesta eläinrääkkäyksestä on syyllistäminen ihan paikallaan. Mielenkiintoista tästä syyllisyyden tunteesta tekee se kollektiivinen myötätunto, jota hevosta epäasiallisesti kohdelleet saavat osakseen. Tästä aiheesta olen blogannut mm. http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/03/eihan-mukavat-ihmiset-lyo-hevosia.html
Epäkohdan osoittaminen tai jonkin teon, tai sen puutteen osoittaminen ei ole suoraan syyllistämistä, saati itsensä jalustalle nostamista. Joskus on välttämätöntä kertoa oppilaalle, että hän vetää ohjista tai käyttää liian rajuja apuja. Tätäkin voi toki esittää lempeästi ja rakentavasti, mutta mikäli ihminen ei itse tunnista tekemäänsä ja/tai tekojensa seurauksia, saattaa olla, että silmien avaamisena toimii parhaiten suora ja rehellinen puhe. Ilman syyllistämistä tai ilkeilyä.
Ylipäätään syyllisyyden tunne tuntuu vaivaavan heitä, jotka eivät lopulta halua poistua omalta mukavuusalueeltaan, eivätkä ole valmiita muuttamaan toimintaansa.
Hevosen vika
Valitettavan monet ratsastukseen liittyvät ongelmat saattavat johtua joko hevosen puutteellisesta koulutuksesta tai sen fyysisten edellytysten puutteesta ko. tehtävää kohtaan.
Vinojen, etupainoisten, laiskojen tai kuumien hevosten kohdalla olisi ensiarvoisen tärkeää keskittyä ongelmien näkemisen ohella siihen, millaista käytöstä niiltä sen sijaan toivotaan. Ja että jos hevonen joka toinen kerta tekee oikein ja joka toinen kerta "väärin", on usein kyse ihan sattumasta. Se vahingossa välillä tekee oikein. Tämä ei ole vielä paljoakaan tekemistä sen kanssa, että hevonen osaisi toimia halutulla tavalla niin varmasti, että sitä voitaisiin sitlä joku hetki vaatia.
Hevosen oppivat ja motivoituvat, kun niitä koulutetaan ja motivoidaan. Hyvin yksinkertaista. Ei ole väliä, onko kyseessä maastoratsu vai kilpahevonen, oppimisen mekanismi on samanlainen. Aina.
Usein törmään tilanteeseen, jossa hevosen sanotaan olevan tammamainen, vittumainen tai muuten vaan laskelmoiva. Hevosen syyttämisen sijaan olisi ehkä rakentavampaa pohtia niitä mahdollisuuksia, joita hevosella on toimia toisin. Se, mitä vahvistat -lisääntyy. So simple.
Lopputulokseen voi vaikuttaa
Jos teet asiat aina samalla tavalla, on turha odottaa, että lopputulos voisi muuttua. Jos olet tyytymätön lopputulokseen, kannattaa peruuttaa harjoittelussa siihen pisteeseen, jossa KAIKKI sujui tyyliin 10/10, eli epäonnistumisten määrä on liki nolla. Sitten voi ryhtyä analysoimaan sitä, mitä kaikkia muutoksia on tapahtunut. Näitä voivat olla muutokset ruokinnassa, varusteissa, kengityksessa, päivärutiineissa jne. Ja tottakai, siinä päivittäisessä treenissä/koulutuksessa.
Jotta lopputulos voisi olla toivottava, on tärkeää ensin tunnista, mitä haluan, mikä siihen voi johtaa, millaisin työkaluin/harjotteiden/koulutuksen myötä, millaisen toistomäärän tarvitsen, että opittu asia vakiintuu ensin häiriöttä ja sitten vielä se hemmetin yleistäminen. Mitä kaikkia häiriötekijöitä pitää ottaa huomioon ja missä kohtaa koulutusta. Se, miten kotona sujuu, saattaa olla vielä valovuoden päässä siitä, kun päästään kisapaikalle...
maanantai 14. syyskuuta 2015
Tuntumalta tasapainoon ja päinvastoin osa 1.
Olen vääntänyt tätä bloggausta kohta vuoden. Aihe on todella laaja (tästä syystä olen jakanut bloggauksen useampaan osaan), oma käsitykseni siitä on muuttunut hieman tässä viimeisen vuoden aikana, mutta ennenkaikkea siihen tulee uusia vivahteita yhä lisää.
Joka tapauksessa tiedossa pitkä teksti, jonka toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun..
Tuntumalla
Tuntuma käsittää sekä ohjastuntuman, että ratsastajan kehon tuntuman hevosen kehoon. Tuntumalla voi olla yhtälailla maasta kuin selästä. Lähellä tai kaukana. Mitä kauempana, sitä suuremmaksi ohjastuntuman merkitys kasvaa.
Esitän tässä muutamia "teorioita" tai ehkä paremmin päätelmiä, joihin olen tullut vuosien kouluttamisen myötä.
Vähäinenkin vetäminen on vahingollista
Ohjista vetäminen, nykiminen, käden lukitseminen paikoilleen, alas tai sivulle häiritsee hevosen tasapainoa. Sen lisäksi, että se saattaa satuttaa sitä suuhun. Lisäksi se häiritsee ratsastajan omaa istuntaa ja tasapainoa, liikkeessä mukana olemista ja hevosen kehon asentojen tunnistamista.
Pelkkä symmetrinen tuntuma ei vielä riitä kaikkeen. Lisäksi tarvitaan molemminpuolista ymmärrystä siitä, mikä kulloinkin on tarkoituksenmukaista. Toistojen määrää lisätessä ja ruokapalkinnon kera vahvistettaessa päästään monesti jo yhdellä koulutuskerralla tilanteeseen, jossa ratsukon yhteinen tasapaino joko selkeästi paranee tai menee ihan toiseen suuntaan.
Tarkkailijan roolissa
Mikäli ratsastaja joutuu koko ajan tekemään satulassa jotain, läsnäolo vaikeutuu. Oli se sitten omaan hengitykseen keskittymistä, hevosen suoruuden, tahdin ja tempon tarkkailua. Useimmiten vauhdin hidastaminen, omien apujen erittely rentouttaa molempia. Kun hevoselle annetaan mahdollisuus ensin reagoida viimeisimpään pyyntöön, järjestää oma kehonsa haluttuun asentoon, on mahdollista, että seuraavien liikeiden/siirtymisten tekeminen helpottuu yhä enemmälti.
Millainen on hyvä pysähdys? kysyn usein. Hyvä pysähdys on sellainen, jossa hevonen säilyttää aktiivisuuden (lue: ajatuksen tekemisessä), se pysyy sellaisessa tasapainossa, josta se voisi lähteä mihin tahansa suuntaan ratsastajan niin pyytäessä. Rentona ja aktiivisena.
Millaista on hyvä tasapaino? Se on sitä, että hevonen ei joudu ylenpalttisesti järjestämään kehoaan ja tasapainoaan kyetäkseen tekemään siirtymisen tai liikkeen lähes välittömästi. Mikäli ratsastaja hoputtaa, painostaa hevosta, se vaikeuttaa yhä entisestään hevoselle hetkessä läsnäolemisen ja rennon mielentilan säilyttämisen.
Mitä tarkoittaa kehon järjestäminen? Se tarkoittaa sitä hetkeä, jossa ratsastaja esittää pyynnön, vaikkapa kääntyä oikealle ja mikäli hevosen keho on optimaalisessa asennossa kääntymiseen mihin tahansa suuntaan, se pystyy kääntymään nojaamatta ohjiin, pohkeisiin, kiihdyttämättä tai hidastamatta vauhtia. Jos kuvitellaan, että hevosella on ikäänkuin kiskot, joista toisella kulkevat sen vasemman puoleiset jalat ja toisella oikeanpuoleiset jalat, hevonen pysyy kiskoilla.
Kiskoilla kulkeminen on huomattavasti haastavampaa kuin niiltä suistuminen. Se ei ole liikkeen edessä (etupainoinen), ei liikkeen takana (takapainoinen, joka on eri asia kuin kokoaminen!!!!), eikä sen ole tarvetta nojata yhdellekään jalalle. Näiltä kiskoilta suistuminen tapahtuu kovin helposti ihan ohjasta/ohjista vetämisen seurauksena. Kun ideaaliasento olisi sellainen, jossa hevosen pää ja kaula pysyvät mahdollisimman lähellä kiskojen keskellä olevaa keskilinjaa, kaikki asetusta suuremmat muutokset pään ja kaulan tiimoilta siirtävät hevosen painopistettä niin, että hevosen massa siirtyy ikäänkuin pois kiskojen päältä. Tällaisessa tilanteessa ratsastaja usein kuvaa tilannetta niin, että hevonen kaatuu kaarevalla uralla sisään tai ulos, tai suoralla uralla se punkee päin pohjetta jne.
Vaikea olla vetämättä
Ohjiin takertumisen taustalla on varmasti uskottava selitys siitä, että olemme kädellisiä ja takertumisrefleksi ohjaa käytöstämme aina ja kaikkialla. Erityisesti silloin, kun joku tai jokin horjuttaa meidän oman kehomme tasapainoa. Tästä on tuttu tunne vaikakpa vuoristoradassa, jossa vauhtia ja käännöksiä piisaa. Vaikkei olisi mitään tarvetta pitää kiinni, ihminen takertuu, kun keho kokee sen tarpeeliseksi. Tästä syystä olisi tietysti toivottavaa, että jokainen ratsastaja harjoituttaisi itseään edes siinä määrin, että jatkuva ohjissa roikkuminen tai niistä vetäminen ei olisi selässäpysymisen kannalta tarpeen.
Vetämisen lopettaminen on kyllä vaikeaa. Muistelen, että kun tuossa vuosituhannen vaiheessa sain ensimmäisiä oivalluksia tuntumasta, sain itseni kiinni parin vuoden ajan JOKA PÄIVÄ siitä, että vedän ohjista. Argh, sitä turhautumisen määrää. Lopulta huomasin, että minun on tosiaan keskityttävä myös siihen, että kykenen erottamaan kädet kaikesta muusta kehon tekemästä erilleen. Tämä oivallus kantaa edelleen tänä päivänä tuntuman opetuksessa mukana. Mikä kiitollisinta, kun tuntuma alkaa pikkuhiljaa löytyä käsillä, liikkeen päällä oleminen helpottuu ja samalla myös kokonaisvaltainen kehonhallinta paranee.
Kuten aiemmin mainitsin, vetäminen ei aiheuta pelkästään kipua tai epämukavuutta hevosen suuhun ja päähän, vaan se häiritsee hevosen tasapainoa kokonaisvaltaisesti.
Jos hevosta tarkastellaan liikkeessä, on hyvin tyypillistä havaita, kuinka siirtymiset tapahtuvat etupainoisina, sanoin taivutukset ovat epäsymmetrisiä. Jompaan kumpaan suuntaan hevosen massa johtaa liikettä ja toiseen suuntaan taas massa on liikkeen takana. Mitä enemmän ratsastaja pyrkii korjaamaan tätä massan liikettä avuillaan, tapahtuu kaksi vähintäänkin ikävää asiaa: koska hevonen ei kykene korjamaan asentoaan kovin nopeasti kesken liikkeen (tai yleensä se on jopa ihan mahdotonta) korjaamiseen käytetyt avut kuluvat (ajan myötä sammuvat), kun hevonen ei voi niihin sillä hetkellä reagoida ja mikä vielä harmillisempaa, hevonen oppii yhä nopeammin valmistautumaan siihen, että tasapainon menettäessään ratsastaja voimistaa apuja, jolloin se yhä nopeammin siirtää painoaan sinne ei edulliseen suuntaan. Koska tätä saattaa olla vaikea hahmottaa ihan näin, otan tähän esimerkin.
Kyseessä on hevonen, jolle on vaikea pysyä tasapainossa oikealle kääntyessä. Tämä ilmenee mm. seuraavilla tavoilla:
-pieninkin vihje tulevasta käännöksestä saa hevosen kiihdyttämään vauhtia/vaihtamaan askellajia
-hevonen pyrkii välttämään oikealle asettumista
-hevonen nojaa ohjiin
- hevonen kääntää päätään ja kaulaansa "linkkuun" vasemmalle, eli ylitaivutukseen, jolla se kompensoi kääntymispyynön aiheuttamaan epätasapainoa ja samalla sen massa kaatuu oikean etujalan päälle
Yleensä ratsastaja pyrkii korjaamaan tilannetta mm. näin:
- hevosen painopisteen siirtyessä oikealle etuselle ratsastaja vetää oikeasta ohjasta ja mahdollisesti myös pyytää hevosta väistämään oikeaa pohjetta
-ratsastaja havaitsee, että vasemman ohjan tuntuma katoaa ja pyrkii tavoittelemaan sitä lisäämällä painetta vasempaan ohjaan (joka luonnollisesti vain pahentaa tilannetta)
-ratsastaja lisää painetta molempiin ohjiin, joka taasen lisää hevosen etupainoisuutta ja sitä kautta lisää hevosen tarvetta ennakoida ja yhä voimakkaamin heittäytymistä oikealle
Juuh, me kaikki tiedetään, että näin tapahtuu? Millä tilannetta voisi korjata?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan opettamalla hevoselle, että molempiin suuntiin kääntyessä sillä on mahdollisuus ensin pyrkiä itse tasapainoon -kiskoille. Toisekseen, huomioida se tosiasia, että vaikka kuinka haluaisimme nähdä hevosen psykofyysissosiaalisena eliönä (jota se myöskin on), siihen pätevät samat fysiikan lait kuin kaikkeen muuhunkin liikkuvaan massaan maan päällä. Kun tähän yhdistetään hevosen tasapainonkorjausrefleksi (joka saa sen menemään päin painetta) on kaikkein kannattavinta a. opettaa hevonen pysymään kiskoilla, b. pyrkiä olemaan provosoimatta sitä painon heilanteluihin, c. pyrkiä olemaan säikyttelemättä/pelottelematta/käskemättä hevosta juuri silloin, kun sen liikkuminen tai asento on hankala.
ps. Olen blogannut tuntumasta aiemmin mm. näin:
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/06/tuntumaa-etsimassa.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/05/hevonen-nojaa-ohjaan-vastustaa.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/05/tule-tuntumalle-ja-tasapainoon-osa-1.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/tuntuma-ennen-asentoa.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/asento-ennen-liiketta-vai-painvastoin.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/01/kaikkeen-loytyy-ratkaisu-osa-3-vino.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/08/nyokky-on-tarkein.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/06/puolipidate-vs-puolipohje.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/06/tunnetko-hevosesi-sisaisen-rytmin.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/04/tuntumalla.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/01/palikka-kerrallaan-osa-1.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/12/tallinvintin-myytinmurtajat-osa-3.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/11/siita-tuntumasta-viela.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/07/ohjilla-sahaaminen-ja-kaikki-muu.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/07/hevonen-avaa-suutaan.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/04/tasapainoa-etsimassa-osa-2.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/01/hevonen-ei-myotaa-kovasuinen-hevonen_8.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/01/hevonen-ei-myotaa-kovasuinen-hevonen.html
Joka tapauksessa tiedossa pitkä teksti, jonka toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun..
Tuntumalla
Tuntuma käsittää sekä ohjastuntuman, että ratsastajan kehon tuntuman hevosen kehoon. Tuntumalla voi olla yhtälailla maasta kuin selästä. Lähellä tai kaukana. Mitä kauempana, sitä suuremmaksi ohjastuntuman merkitys kasvaa.
Esitän tässä muutamia "teorioita" tai ehkä paremmin päätelmiä, joihin olen tullut vuosien kouluttamisen myötä.
Vähäinenkin vetäminen on vahingollista
Ohjista vetäminen, nykiminen, käden lukitseminen paikoilleen, alas tai sivulle häiritsee hevosen tasapainoa. Sen lisäksi, että se saattaa satuttaa sitä suuhun. Lisäksi se häiritsee ratsastajan omaa istuntaa ja tasapainoa, liikkeessä mukana olemista ja hevosen kehon asentojen tunnistamista.
Pelkkä symmetrinen tuntuma ei vielä riitä kaikkeen. Lisäksi tarvitaan molemminpuolista ymmärrystä siitä, mikä kulloinkin on tarkoituksenmukaista. Toistojen määrää lisätessä ja ruokapalkinnon kera vahvistettaessa päästään monesti jo yhdellä koulutuskerralla tilanteeseen, jossa ratsukon yhteinen tasapaino joko selkeästi paranee tai menee ihan toiseen suuntaan.
Tarkkailijan roolissa
Mikäli ratsastaja joutuu koko ajan tekemään satulassa jotain, läsnäolo vaikeutuu. Oli se sitten omaan hengitykseen keskittymistä, hevosen suoruuden, tahdin ja tempon tarkkailua. Useimmiten vauhdin hidastaminen, omien apujen erittely rentouttaa molempia. Kun hevoselle annetaan mahdollisuus ensin reagoida viimeisimpään pyyntöön, järjestää oma kehonsa haluttuun asentoon, on mahdollista, että seuraavien liikeiden/siirtymisten tekeminen helpottuu yhä enemmälti.
Millainen on hyvä pysähdys? kysyn usein. Hyvä pysähdys on sellainen, jossa hevonen säilyttää aktiivisuuden (lue: ajatuksen tekemisessä), se pysyy sellaisessa tasapainossa, josta se voisi lähteä mihin tahansa suuntaan ratsastajan niin pyytäessä. Rentona ja aktiivisena.
Millaista on hyvä tasapaino? Se on sitä, että hevonen ei joudu ylenpalttisesti järjestämään kehoaan ja tasapainoaan kyetäkseen tekemään siirtymisen tai liikkeen lähes välittömästi. Mikäli ratsastaja hoputtaa, painostaa hevosta, se vaikeuttaa yhä entisestään hevoselle hetkessä läsnäolemisen ja rennon mielentilan säilyttämisen.
Mitä tarkoittaa kehon järjestäminen? Se tarkoittaa sitä hetkeä, jossa ratsastaja esittää pyynnön, vaikkapa kääntyä oikealle ja mikäli hevosen keho on optimaalisessa asennossa kääntymiseen mihin tahansa suuntaan, se pystyy kääntymään nojaamatta ohjiin, pohkeisiin, kiihdyttämättä tai hidastamatta vauhtia. Jos kuvitellaan, että hevosella on ikäänkuin kiskot, joista toisella kulkevat sen vasemman puoleiset jalat ja toisella oikeanpuoleiset jalat, hevonen pysyy kiskoilla.
Kiskoilla kulkeminen on huomattavasti haastavampaa kuin niiltä suistuminen. Se ei ole liikkeen edessä (etupainoinen), ei liikkeen takana (takapainoinen, joka on eri asia kuin kokoaminen!!!!), eikä sen ole tarvetta nojata yhdellekään jalalle. Näiltä kiskoilta suistuminen tapahtuu kovin helposti ihan ohjasta/ohjista vetämisen seurauksena. Kun ideaaliasento olisi sellainen, jossa hevosen pää ja kaula pysyvät mahdollisimman lähellä kiskojen keskellä olevaa keskilinjaa, kaikki asetusta suuremmat muutokset pään ja kaulan tiimoilta siirtävät hevosen painopistettä niin, että hevosen massa siirtyy ikäänkuin pois kiskojen päältä. Tällaisessa tilanteessa ratsastaja usein kuvaa tilannetta niin, että hevonen kaatuu kaarevalla uralla sisään tai ulos, tai suoralla uralla se punkee päin pohjetta jne.
Vaikea olla vetämättä
Ohjiin takertumisen taustalla on varmasti uskottava selitys siitä, että olemme kädellisiä ja takertumisrefleksi ohjaa käytöstämme aina ja kaikkialla. Erityisesti silloin, kun joku tai jokin horjuttaa meidän oman kehomme tasapainoa. Tästä on tuttu tunne vaikakpa vuoristoradassa, jossa vauhtia ja käännöksiä piisaa. Vaikkei olisi mitään tarvetta pitää kiinni, ihminen takertuu, kun keho kokee sen tarpeeliseksi. Tästä syystä olisi tietysti toivottavaa, että jokainen ratsastaja harjoituttaisi itseään edes siinä määrin, että jatkuva ohjissa roikkuminen tai niistä vetäminen ei olisi selässäpysymisen kannalta tarpeen.
Vetämisen lopettaminen on kyllä vaikeaa. Muistelen, että kun tuossa vuosituhannen vaiheessa sain ensimmäisiä oivalluksia tuntumasta, sain itseni kiinni parin vuoden ajan JOKA PÄIVÄ siitä, että vedän ohjista. Argh, sitä turhautumisen määrää. Lopulta huomasin, että minun on tosiaan keskityttävä myös siihen, että kykenen erottamaan kädet kaikesta muusta kehon tekemästä erilleen. Tämä oivallus kantaa edelleen tänä päivänä tuntuman opetuksessa mukana. Mikä kiitollisinta, kun tuntuma alkaa pikkuhiljaa löytyä käsillä, liikkeen päällä oleminen helpottuu ja samalla myös kokonaisvaltainen kehonhallinta paranee.
Kuten aiemmin mainitsin, vetäminen ei aiheuta pelkästään kipua tai epämukavuutta hevosen suuhun ja päähän, vaan se häiritsee hevosen tasapainoa kokonaisvaltaisesti.
Jos hevosta tarkastellaan liikkeessä, on hyvin tyypillistä havaita, kuinka siirtymiset tapahtuvat etupainoisina, sanoin taivutukset ovat epäsymmetrisiä. Jompaan kumpaan suuntaan hevosen massa johtaa liikettä ja toiseen suuntaan taas massa on liikkeen takana. Mitä enemmän ratsastaja pyrkii korjaamaan tätä massan liikettä avuillaan, tapahtuu kaksi vähintäänkin ikävää asiaa: koska hevonen ei kykene korjamaan asentoaan kovin nopeasti kesken liikkeen (tai yleensä se on jopa ihan mahdotonta) korjaamiseen käytetyt avut kuluvat (ajan myötä sammuvat), kun hevonen ei voi niihin sillä hetkellä reagoida ja mikä vielä harmillisempaa, hevonen oppii yhä nopeammin valmistautumaan siihen, että tasapainon menettäessään ratsastaja voimistaa apuja, jolloin se yhä nopeammin siirtää painoaan sinne ei edulliseen suuntaan. Koska tätä saattaa olla vaikea hahmottaa ihan näin, otan tähän esimerkin.
Kyseessä on hevonen, jolle on vaikea pysyä tasapainossa oikealle kääntyessä. Tämä ilmenee mm. seuraavilla tavoilla:
-pieninkin vihje tulevasta käännöksestä saa hevosen kiihdyttämään vauhtia/vaihtamaan askellajia
-hevonen pyrkii välttämään oikealle asettumista
-hevonen nojaa ohjiin
- hevonen kääntää päätään ja kaulaansa "linkkuun" vasemmalle, eli ylitaivutukseen, jolla se kompensoi kääntymispyynön aiheuttamaan epätasapainoa ja samalla sen massa kaatuu oikean etujalan päälle
Yleensä ratsastaja pyrkii korjaamaan tilannetta mm. näin:
- hevosen painopisteen siirtyessä oikealle etuselle ratsastaja vetää oikeasta ohjasta ja mahdollisesti myös pyytää hevosta väistämään oikeaa pohjetta
-ratsastaja havaitsee, että vasemman ohjan tuntuma katoaa ja pyrkii tavoittelemaan sitä lisäämällä painetta vasempaan ohjaan (joka luonnollisesti vain pahentaa tilannetta)
-ratsastaja lisää painetta molempiin ohjiin, joka taasen lisää hevosen etupainoisuutta ja sitä kautta lisää hevosen tarvetta ennakoida ja yhä voimakkaamin heittäytymistä oikealle
Juuh, me kaikki tiedetään, että näin tapahtuu? Millä tilannetta voisi korjata?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan opettamalla hevoselle, että molempiin suuntiin kääntyessä sillä on mahdollisuus ensin pyrkiä itse tasapainoon -kiskoille. Toisekseen, huomioida se tosiasia, että vaikka kuinka haluaisimme nähdä hevosen psykofyysissosiaalisena eliönä (jota se myöskin on), siihen pätevät samat fysiikan lait kuin kaikkeen muuhunkin liikkuvaan massaan maan päällä. Kun tähän yhdistetään hevosen tasapainonkorjausrefleksi (joka saa sen menemään päin painetta) on kaikkein kannattavinta a. opettaa hevonen pysymään kiskoilla, b. pyrkiä olemaan provosoimatta sitä painon heilanteluihin, c. pyrkiä olemaan säikyttelemättä/pelottelematta/käskemättä hevosta juuri silloin, kun sen liikkuminen tai asento on hankala.
ps. Olen blogannut tuntumasta aiemmin mm. näin:
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/06/tuntumaa-etsimassa.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/05/hevonen-nojaa-ohjaan-vastustaa.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/05/tule-tuntumalle-ja-tasapainoon-osa-1.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/tuntuma-ennen-asentoa.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/asento-ennen-liiketta-vai-painvastoin.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/01/kaikkeen-loytyy-ratkaisu-osa-3-vino.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/08/nyokky-on-tarkein.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/06/puolipidate-vs-puolipohje.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/06/tunnetko-hevosesi-sisaisen-rytmin.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/04/tuntumalla.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/01/palikka-kerrallaan-osa-1.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/12/tallinvintin-myytinmurtajat-osa-3.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/11/siita-tuntumasta-viela.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/07/ohjilla-sahaaminen-ja-kaikki-muu.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/07/hevonen-avaa-suutaan.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/04/tasapainoa-etsimassa-osa-2.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/01/hevonen-ei-myotaa-kovasuinen-hevonen_8.html
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/01/hevonen-ei-myotaa-kovasuinen-hevonen.html
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
Tasapainoa etsimässä osa 3.
"Katson hevosta laitumella ja ihailen sen liikkeiden keveyttä ja sen vartalon notkeutta.
Tuon mielikuvan haluan säilyttää istuutuessani satulaan ja saadessani mahdollisuuden ratsastaa yhdellä luontoäidin hienoimmista luomuksista.
Istun satulaan pitkän joogaharjoittelun päätteeksi ja tunnen olevani täynnä positiivista energiaa. Hevonen allani tuntuu pehmeältä ja senkin mielentila on positiivinen ja rento. Pyydän hevosta siirtymään käyntiin ja se toki siirtyykin, juuri niin pehmeästi miten se on vuosien saatossa oppinut olevan kannattavaa.
Tunnin ratsastuksen päätteeksi hevonen on taipuisa ja myötää ohjalle, se on vaan niin kovin väsynyt, että joudun sitä toistuvasti pyytämään jatkamaan liikkumista eteenpäin.
Tämä sama kuvio toistuu päivästä ja viikosta toiseen. Maastossa hevoseni on hyvin eteenpäinpyrkivä, eikä se tunnu jäykältä lainkaan, mutta heti kentälle siirtymisen jälkeen, sen askel lyhenee ja ohjiin nojaaminen alkaa.
Hevosellani on kengityspäivä ja totuttuun tapaan se jännittyy heti, kun sidon sen käytävälle kiinni. Onneksi tuttu kengittäjä pysyy rauhallisena, eikä hermostu, vaikka hevonen nykii toista etujalkaansa koko ajan. Lopulta otan hevosen irti ketjuista ja pitelen sitä pitkän narun päässä. Hevonen pyrkii koko ajan asettelemaan itseään mitä kummallisempiin asentoihin sen toisen takajalan ollessa ilmassa. Lopulta se seisoo etujalat harallaan ja pää sivulle käännettynä. Kengittäjääkin hymyilyttää mokoma kikkailu."
Tämä tarina voisi olla tosi ja ehkä se onkin. Tarinan opetus on kuitenkin se, että hevonen pyrkii tasapainottamaan itseään päällään ja kaulallaan. Mikäli niiden liikkumista rajoitetaan ihmisen toimesta, hevoselle ei useinkaan jää muuta vaihtoehtoa kuin vastustaa.
Tasapaino syntyy monesta palikasta, joita me emme voi nähdä. Kun hevosta tarkastelee kaksiulotteisesti, edestä-takaa, molemmilta sivuilta näkee vain yhden totuuden sen asennosta ja tasapainosta.
Ollessaan paikoillaan, hevosen on mahdollista liikuttaa (levittää) jalkojaan kauemmas keskilinjastaan, toisin kuin liikkeessä. Varsin usein on nähtävissä hevosen alalinjan kiristyminen, rintakehän/ryntäiden/lapojen jännittyminen, askeleiden lyhentyminen ja etupainoisuuden lisääntyminen. Sen sijaan, pään ja kaulan liike yhä kauemmas keskilinjasta on yleensä lisääntynyt, sekä jalkojen ristiinastunta.
Onkin varsin mielenkiintoista, kuinka paljon hevosen takaosaan ja takajalkoihin kiinnitetaan huomiota ja kuinka yleisesti toivotaan sisätakajalkaan syvälle vatsan alle/kohti keskilinjaa. Mielestäni pelkkä takaosaan keskittyminen tekee hevosista etupainoisia ja yhä haluttomampia astumaan etujaloilla isoja, pitkiä, rauhallisia askeleita.
Hyvä harjoitus on kerrankin ratsastaessaan katsoa alas, ihan luvalla, ja seurata, mihin suuntaan hevosen askeleet suuntautuvat. Löytyykö liikkeestä symmetria, astuuko se samalla tavalla molempiin suuntiin käännyttäessä?
Tuon mielikuvan haluan säilyttää istuutuessani satulaan ja saadessani mahdollisuuden ratsastaa yhdellä luontoäidin hienoimmista luomuksista.
Istun satulaan pitkän joogaharjoittelun päätteeksi ja tunnen olevani täynnä positiivista energiaa. Hevonen allani tuntuu pehmeältä ja senkin mielentila on positiivinen ja rento. Pyydän hevosta siirtymään käyntiin ja se toki siirtyykin, juuri niin pehmeästi miten se on vuosien saatossa oppinut olevan kannattavaa.
Tunnin ratsastuksen päätteeksi hevonen on taipuisa ja myötää ohjalle, se on vaan niin kovin väsynyt, että joudun sitä toistuvasti pyytämään jatkamaan liikkumista eteenpäin.
Tämä sama kuvio toistuu päivästä ja viikosta toiseen. Maastossa hevoseni on hyvin eteenpäinpyrkivä, eikä se tunnu jäykältä lainkaan, mutta heti kentälle siirtymisen jälkeen, sen askel lyhenee ja ohjiin nojaaminen alkaa.
Hevosellani on kengityspäivä ja totuttuun tapaan se jännittyy heti, kun sidon sen käytävälle kiinni. Onneksi tuttu kengittäjä pysyy rauhallisena, eikä hermostu, vaikka hevonen nykii toista etujalkaansa koko ajan. Lopulta otan hevosen irti ketjuista ja pitelen sitä pitkän narun päässä. Hevonen pyrkii koko ajan asettelemaan itseään mitä kummallisempiin asentoihin sen toisen takajalan ollessa ilmassa. Lopulta se seisoo etujalat harallaan ja pää sivulle käännettynä. Kengittäjääkin hymyilyttää mokoma kikkailu."
Tämä tarina voisi olla tosi ja ehkä se onkin. Tarinan opetus on kuitenkin se, että hevonen pyrkii tasapainottamaan itseään päällään ja kaulallaan. Mikäli niiden liikkumista rajoitetaan ihmisen toimesta, hevoselle ei useinkaan jää muuta vaihtoehtoa kuin vastustaa.
Tasapaino syntyy monesta palikasta, joita me emme voi nähdä. Kun hevosta tarkastelee kaksiulotteisesti, edestä-takaa, molemmilta sivuilta näkee vain yhden totuuden sen asennosta ja tasapainosta.
Ollessaan paikoillaan, hevosen on mahdollista liikuttaa (levittää) jalkojaan kauemmas keskilinjastaan, toisin kuin liikkeessä. Varsin usein on nähtävissä hevosen alalinjan kiristyminen, rintakehän/ryntäiden/lapojen jännittyminen, askeleiden lyhentyminen ja etupainoisuuden lisääntyminen. Sen sijaan, pään ja kaulan liike yhä kauemmas keskilinjasta on yleensä lisääntynyt, sekä jalkojen ristiinastunta.
Onkin varsin mielenkiintoista, kuinka paljon hevosen takaosaan ja takajalkoihin kiinnitetaan huomiota ja kuinka yleisesti toivotaan sisätakajalkaan syvälle vatsan alle/kohti keskilinjaa. Mielestäni pelkkä takaosaan keskittyminen tekee hevosista etupainoisia ja yhä haluttomampia astumaan etujaloilla isoja, pitkiä, rauhallisia askeleita.
Hyvä harjoitus on kerrankin ratsastaessaan katsoa alas, ihan luvalla, ja seurata, mihin suuntaan hevosen askeleet suuntautuvat. Löytyykö liikkeestä symmetria, astuuko se samalla tavalla molempiin suuntiin käännyttäessä?
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Muutama sana valmentamisesta
Useat meistä ovat käyneet niin istunta- kuin kehonhallintavalmennuksessa. Myös psyykkinen valmennus on yhä suositumpaa ja siitä osoituksena on mm. se, että Suomen Ratsastajainliitolla on oma urheilypsykologi maajoukkueratsastajien tarpeisiin. Loistavaa.
Se, mistä tänään bloggaan, liittyy kuitenkin hevosen valmennukseen ja nimenomaan ratsuhevosen valmennukseen. Vaikka tässä yhteydessä puhun lähinnä kouluratsusta, samat lainalaisuudet pätevät ihan kaikkiin lajeihin.
Fyysinen valmennus
Fyysinen valmennus sisältää eri osa-alueita, joista tärkeimpinä mainittakoon fyysisen kunnon, motoristen taitojen ja kestävyyden kehittäminen. Hevosen kohdalla rautalankaversiona tämä tarkoittaa sitä, että jotta hevoselle voisi opettaa ylipäätään mitään satulasta käsin, sillä tulee olla riittävä peruskunto jaksaakseen liikkua ja harjoitella, sillä tulee olla rakenteeltaan ja aiemmin kehittyneiden ominaisuuksien (esim. hapenottokyky, fyysinen tasapaino liikkua eri askelajaeissa ja erilaisilla alustoilla) valmiudet selviytyä tulevista haasteista.
Osa näistä on ominaisuuksia, jotka kehittyvät jo kauan ennen ratsukoulutuksen aloitusta, koska tutkimusten mukaan jo varsa-ajan liikkuminen vaikuttaa siihen, millainen urheilija hevosesta voi kehittyä. Tähdet on siis maalattu jo aikoja sitten. Myös erilaiset perinnölliset alttiudet ja vahvuudet vaikuttavat omalta osaltaan siihen, mitä hevoselta voi tulevaisuudessa odottaa.
Motoriset taidot kehittyvät osin itsestään, mutta esim. kouluratsastusliikeiden tekeminen on käytännössä hevoselle täysin luonnotonta. Tästä vaikkapa esimerkkinä voltti, jossa hevonen on asettunut ja taipunut käännöksen suuntaan. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna jokainen liike ja sitä edellyttävä kehon asento olisi syytä harjoitella etukäteen. Tähän harjoitteluun sisältyy sekä motorinen harjoittelu, oppiminen, riittävä onnistuneiden toistojen määrä, sekä hevosen motivointi. (Tästä myöhemmin psyykkinen valmennus - kappaleessa.)
Vaikka hevosen ratsukouluttaminen ja liikkeiden opettaminen ei ole salatiedettä, jonkin verran se edellyttää ymmärrystä siitä, miltä jonkin liikkeen edeltävä asento tai "semiliike" tuntuu ja näyttää. Miten kukin liike rakentuu, mitä hevosessa tapahtuu näitä vaiheita harjoitellessa, kuinka paljon toistoja tarvitaan, ennenkuin liike on vakiintunut ja sitä voidaan harjoitella eri askellajeissa, eri tempossa, eri ärsykkeiden vallitessa jne. Hyvä nyrkkisääntö on se, että kun hevonen pystyy tekemään täsmälleen samasta vihjeestä (avusta) täsmälleen samanlaisen liikkeen vaikkapa 10 kertaa peräkkäin, täsmälleen samalla tavoin, voidaan sanoa, että se osaa sen. Jos onnistumistiheys on 50-50, kyse on todennäköisesti joko sattumasta tai siitä, että ratsastaja "kannattelee" hevosta, jolloin hevonen ei varsinaisesti ole vielä valmis suorittamaan ko. liikettä.
Apupyörät pois
Usein puhutaan siitä, kuinka hevosta täytyy tukea tai auttaa koko ajan pysymään tietyssä asennossa tai jatkamaan pyydettyä liikettä/askellajia. Tästä seuraa väistämättä oravanpyörä, jossa ratsastaja toimii ikäänkuin apupyörinä. Voidaan toki ajatella niin, että kun hevonen osaa ratsastajan käyttämät avut (ohjastuntuma, istunta ja pohje) se saatetaan näiden apujen väliin, jolloin se ikäänkuin "löyhästi" liikkuu raameissa, jonka ratsastaja avuillaan sille asettaa. Tästä mielikuvasta kuintenkin toinen näkökulma: mikäli hevonen oppii säilyttämään staattisen asennon, se on liki mahdotonta tehdä tätä jännittymättä ainakin hetkittäin.
Jos sen sijaan tarkasteltaisiin säännöllisin väliajoin sitä, kuinka hyvin hevonen kykenee asentonsa säilyttämään ilman apua, se saattaisi mahdollistaa hevosen itse kokevan kannattavaksi säilyttää pyydetty asento. Tämän myötä hevosen valmius muuttaa askellajia, suuntaa tai liikettä tulee luonnollisesti yhä vahvemmaksi.
Psyykkinen valmennus
Ennen varsinaiseen valmennukseen menoa haluan korostaa, että mikään valmennus- tai koulutusmenetelmä ei korvaa lajityypillisiä tarpeita. Jos hevonen ei saa riitävästi vapaata liikuntaa, korsirehua, lepoa, suojaa ja muiden hevosten seuraa, on sen valmentaminen jo lähtökohtaisesti pakkasella. Kun edellämainitut tarpeet on tyydytetty, seuraavaksi hevosen elinympäristön virikkeellisyys määrittelee pitkälti sitä, millaisessa tunnetilassa se suuren osan aikaansa viettää. Tämä ei voi olla heijastumatta hevosen koulutukseen.
Tylsä, passivoiva, virikkeetön ympäristö on masentava kenelle tahansa. Parhaimmillaan ihmisen tarjoama liikunta ja mahdollinen koulutus saattaa tarjota jonkin asteista virikettä, mutta parhaimmillaan myös hevosurheilija olisi innostunut, kiinnostunut ja lähtökohtaisesti utelias ja aktiivinen.
Mitä tulee psyykkiseen valmennukseen, se kulkee käsi kädessä kouluttamisen kanssa siinä mielessä, että mitkä tahansa säännöt tai rajat ovat omiaan vaimentamaan aloitekykyä ja luovuutta. Mietipä nuorta keihäänheittäjää, jolle valmentaja joka heiton jälkeen sanoisi: "Ihan hyvä heitto, MUTTA..."
Yksi suuri osa psyykkistä valmentamista on motivaation kasvattaminen/ylläpitäminen. Tämä edellyttää sitä, että suurelta osin tehtävät on asetettu sellaiselle tasolle, että onnistumisia tulee enemmän kuin epäonnistumisia. Että tehtävät rakentuvat aina aiemmin opitun pohjalle ja että hevosen omaa aloitekykyä ei nujerreta ihmisen tavoitteellisuuden varjolla. Tästä esimerkkinä valmennushetki, jossa tarkoituksena on harjoitella vastalaukkaa, mutta hevonen pyrkii toistuvasti vaihtamaan laukkaa. Ratsastajan ja valmentajan mielestä tämänhetkiseen koulutustasoon ei kuulu laukan vaihtaminen, joten sitä ei myöskään hyväksytä. Toinen näkökulma tilanteeseen voisi olla sellainen, että selitys sille, miksi hevonen tarjoaa laukanvaihtoa, liittyy suurella todennäköisyydellä siihen, että sen tasapaino ei ole riittävä siltä pyydettyyn vastalaukkaharjoitukseen.
Sen sijaan, että laukanvaihdon oppimista pidettäisiin vahingollisena vastalaukan oppimiselle tai ylipäätään hevosen koulutukselle, on hyvä muistaa, että jokaiselle liikkeelle on mahdollista ja erittäin suotavaa opettaa oma vihjeensä, jolloin esimerkkitilanteessa yksinkertaisuudessaan riittäisi liittää vaihtoon oma vihjeensä ja helpottaa harjoitusta niin, että myös vastalaukasta tai sen aikomuksesta pääsisi palkitsemaan.
Tyydy vähään
On eriasia opettaa yksittäistä asiaa, asentoa tai liikettä alkuun, kuin pyytää hevosta ylläpitämään sitä. Esimerkkinä nuori hevonen ja ensimmäiset laukannostot, joissa saattaa käydä niin, että alkuun hevonen tarjoaa vain muutamaa yksittäistä askelta, jotka nekin saattavat olla etupainoisia, väärää laukkaa, sisälavalle nojaten jne. Jotta jonain päivänä hevonen voisi a. vastata pienimpään mahdolliseen pyyntöön rentouden säilyttäen ja b. askellajin laatu pysyy vaadittuna, c. hevosen tunnetila ei käänny negatiiviseksi ja vielä d. epäonnistumisilta voitaisiin välttyä, on syytä paloitella pienetkin tehtävät hevoselle sopiviin paloihin. Se, mikä on riittävän vähän, selviää hevosesta, kuinka innokkaasti se tarjoaa viimeksi pyydettyä uudelleen. Lisääntyykö aktiivisuus ja pysyykö hevonen rentona. Vastusteleeko se apuja tai muuttuuko sen suhtautuminen käytettyihin apuihin (nojaa ohjaan jne) lisääntyykö konfliktikäytös (suun avaaminen, hampaiden narskuttelu, hännän heiluttelu, pukittaminen jne.)
Yksittäinen ei toivottu käytös ei kaada maata merelle, mutta mitä useammin niitä esiintyy, sitä todennäköisemmin se alkaa vaikuttaa hevosen asenteeseen ratsastusta kohtaan. Epäonnistumisia ja mokia sattuu kaikillle, niitä huonoja hetkiä ja huonoja askeleita. Siksi niitä ei kannata erikseen harjoitella, koska se mitä vahvistat, lisääntyy. Etupainoinen hölkkä tai ympäri kenttää kaahottaminen ei millään tavoin lisää tasapainoa, oli kyse fyysisestä tai psyykkisestä tasapainosta.
Hevonen ei tiedä, mihin tarkoitukseen se asioita oppii. Onko se puskaratsu vai kisahevonen. Käytännössä kilpahevosen valmennuksessa suurin eroavuus syntyy siitä, että hevoselle koulutettuja asioita siltä tullaan pyytämään vieraissa paikoissa, joissa ärsykkeiden määrä voi olla valtava. tai että siltä pyydetään vaikeita asioita, vaikka se olisi väsynyt, tai sen olisi jostain syystä vaikea keskittyä.
Mitä varmemmin tehtävät sujuvat kotona, sitä varmemmin niitä pystyy suorittamaan myös erilaisissa häiriötilanteissa. Osa psyykkistä valmentamista on ehdottomasti se, että kisoihin ei mennä vaatimaan täyttä onnistumista, jos tehtävät eivät suju kotona jo 100 %:n varmuudella.
"Kysy viisaamalta"
Kukaan ei tiedä kaikkea ja vain olemalla utelias, sekä kriittinen voi kehittyä. Hyvän ratsastuksen ja kouluttamisen seuraaminen opettaa varmasti enemmän kuin huonon. Jos joskus näet ratsukon, jonka työskentely miellyttää silmääsi, älä kadehdi, vaan tartu hetkeen - kysy kuinka hän on päässyt omaan tavoitteeseensa. Jos menetelmä tai keinot eivät sinua miellytä, älä luovuta, vaan jatka etsimistä.
Hevosen kouluttaminen ja valmentaminen on todella antoisaa. Mitä enemmän oivalluksen ja onnistumisen kokemuksia kaikki osapuolet saavat, sitä nousujohteisempaa tekeminen on. Vaikka kaikki ei ole jatkuvasti täydellistä, kannattaa keskittyä siihen, mikä on oleellista, juuri sillä hetkellä tärkeintä. Taitava ja nöyrä ratsastaja hyväksyy sen tosiasian, että aina voi tehdä paremmin. Aina voi hieman viilata tätä tai tuota. Tärkeintä on kuitenkin pitää hevonen tyytyväisenä ja halukkaana työskentelyä kohtaan.
Se, mistä tänään bloggaan, liittyy kuitenkin hevosen valmennukseen ja nimenomaan ratsuhevosen valmennukseen. Vaikka tässä yhteydessä puhun lähinnä kouluratsusta, samat lainalaisuudet pätevät ihan kaikkiin lajeihin.
Fyysinen valmennus
Fyysinen valmennus sisältää eri osa-alueita, joista tärkeimpinä mainittakoon fyysisen kunnon, motoristen taitojen ja kestävyyden kehittäminen. Hevosen kohdalla rautalankaversiona tämä tarkoittaa sitä, että jotta hevoselle voisi opettaa ylipäätään mitään satulasta käsin, sillä tulee olla riittävä peruskunto jaksaakseen liikkua ja harjoitella, sillä tulee olla rakenteeltaan ja aiemmin kehittyneiden ominaisuuksien (esim. hapenottokyky, fyysinen tasapaino liikkua eri askelajaeissa ja erilaisilla alustoilla) valmiudet selviytyä tulevista haasteista.
Osa näistä on ominaisuuksia, jotka kehittyvät jo kauan ennen ratsukoulutuksen aloitusta, koska tutkimusten mukaan jo varsa-ajan liikkuminen vaikuttaa siihen, millainen urheilija hevosesta voi kehittyä. Tähdet on siis maalattu jo aikoja sitten. Myös erilaiset perinnölliset alttiudet ja vahvuudet vaikuttavat omalta osaltaan siihen, mitä hevoselta voi tulevaisuudessa odottaa.
Motoriset taidot kehittyvät osin itsestään, mutta esim. kouluratsastusliikeiden tekeminen on käytännössä hevoselle täysin luonnotonta. Tästä vaikkapa esimerkkinä voltti, jossa hevonen on asettunut ja taipunut käännöksen suuntaan. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna jokainen liike ja sitä edellyttävä kehon asento olisi syytä harjoitella etukäteen. Tähän harjoitteluun sisältyy sekä motorinen harjoittelu, oppiminen, riittävä onnistuneiden toistojen määrä, sekä hevosen motivointi. (Tästä myöhemmin psyykkinen valmennus - kappaleessa.)
Vaikka hevosen ratsukouluttaminen ja liikkeiden opettaminen ei ole salatiedettä, jonkin verran se edellyttää ymmärrystä siitä, miltä jonkin liikkeen edeltävä asento tai "semiliike" tuntuu ja näyttää. Miten kukin liike rakentuu, mitä hevosessa tapahtuu näitä vaiheita harjoitellessa, kuinka paljon toistoja tarvitaan, ennenkuin liike on vakiintunut ja sitä voidaan harjoitella eri askellajeissa, eri tempossa, eri ärsykkeiden vallitessa jne. Hyvä nyrkkisääntö on se, että kun hevonen pystyy tekemään täsmälleen samasta vihjeestä (avusta) täsmälleen samanlaisen liikkeen vaikkapa 10 kertaa peräkkäin, täsmälleen samalla tavoin, voidaan sanoa, että se osaa sen. Jos onnistumistiheys on 50-50, kyse on todennäköisesti joko sattumasta tai siitä, että ratsastaja "kannattelee" hevosta, jolloin hevonen ei varsinaisesti ole vielä valmis suorittamaan ko. liikettä.
Apupyörät pois
Usein puhutaan siitä, kuinka hevosta täytyy tukea tai auttaa koko ajan pysymään tietyssä asennossa tai jatkamaan pyydettyä liikettä/askellajia. Tästä seuraa väistämättä oravanpyörä, jossa ratsastaja toimii ikäänkuin apupyörinä. Voidaan toki ajatella niin, että kun hevonen osaa ratsastajan käyttämät avut (ohjastuntuma, istunta ja pohje) se saatetaan näiden apujen väliin, jolloin se ikäänkuin "löyhästi" liikkuu raameissa, jonka ratsastaja avuillaan sille asettaa. Tästä mielikuvasta kuintenkin toinen näkökulma: mikäli hevonen oppii säilyttämään staattisen asennon, se on liki mahdotonta tehdä tätä jännittymättä ainakin hetkittäin.
Jos sen sijaan tarkasteltaisiin säännöllisin väliajoin sitä, kuinka hyvin hevonen kykenee asentonsa säilyttämään ilman apua, se saattaisi mahdollistaa hevosen itse kokevan kannattavaksi säilyttää pyydetty asento. Tämän myötä hevosen valmius muuttaa askellajia, suuntaa tai liikettä tulee luonnollisesti yhä vahvemmaksi.
Psyykkinen valmennus
Ennen varsinaiseen valmennukseen menoa haluan korostaa, että mikään valmennus- tai koulutusmenetelmä ei korvaa lajityypillisiä tarpeita. Jos hevonen ei saa riitävästi vapaata liikuntaa, korsirehua, lepoa, suojaa ja muiden hevosten seuraa, on sen valmentaminen jo lähtökohtaisesti pakkasella. Kun edellämainitut tarpeet on tyydytetty, seuraavaksi hevosen elinympäristön virikkeellisyys määrittelee pitkälti sitä, millaisessa tunnetilassa se suuren osan aikaansa viettää. Tämä ei voi olla heijastumatta hevosen koulutukseen.
Tylsä, passivoiva, virikkeetön ympäristö on masentava kenelle tahansa. Parhaimmillaan ihmisen tarjoama liikunta ja mahdollinen koulutus saattaa tarjota jonkin asteista virikettä, mutta parhaimmillaan myös hevosurheilija olisi innostunut, kiinnostunut ja lähtökohtaisesti utelias ja aktiivinen.
Mitä tulee psyykkiseen valmennukseen, se kulkee käsi kädessä kouluttamisen kanssa siinä mielessä, että mitkä tahansa säännöt tai rajat ovat omiaan vaimentamaan aloitekykyä ja luovuutta. Mietipä nuorta keihäänheittäjää, jolle valmentaja joka heiton jälkeen sanoisi: "Ihan hyvä heitto, MUTTA..."
Yksi suuri osa psyykkistä valmentamista on motivaation kasvattaminen/ylläpitäminen. Tämä edellyttää sitä, että suurelta osin tehtävät on asetettu sellaiselle tasolle, että onnistumisia tulee enemmän kuin epäonnistumisia. Että tehtävät rakentuvat aina aiemmin opitun pohjalle ja että hevosen omaa aloitekykyä ei nujerreta ihmisen tavoitteellisuuden varjolla. Tästä esimerkkinä valmennushetki, jossa tarkoituksena on harjoitella vastalaukkaa, mutta hevonen pyrkii toistuvasti vaihtamaan laukkaa. Ratsastajan ja valmentajan mielestä tämänhetkiseen koulutustasoon ei kuulu laukan vaihtaminen, joten sitä ei myöskään hyväksytä. Toinen näkökulma tilanteeseen voisi olla sellainen, että selitys sille, miksi hevonen tarjoaa laukanvaihtoa, liittyy suurella todennäköisyydellä siihen, että sen tasapaino ei ole riittävä siltä pyydettyyn vastalaukkaharjoitukseen.
Sen sijaan, että laukanvaihdon oppimista pidettäisiin vahingollisena vastalaukan oppimiselle tai ylipäätään hevosen koulutukselle, on hyvä muistaa, että jokaiselle liikkeelle on mahdollista ja erittäin suotavaa opettaa oma vihjeensä, jolloin esimerkkitilanteessa yksinkertaisuudessaan riittäisi liittää vaihtoon oma vihjeensä ja helpottaa harjoitusta niin, että myös vastalaukasta tai sen aikomuksesta pääsisi palkitsemaan.
Tyydy vähään
On eriasia opettaa yksittäistä asiaa, asentoa tai liikettä alkuun, kuin pyytää hevosta ylläpitämään sitä. Esimerkkinä nuori hevonen ja ensimmäiset laukannostot, joissa saattaa käydä niin, että alkuun hevonen tarjoaa vain muutamaa yksittäistä askelta, jotka nekin saattavat olla etupainoisia, väärää laukkaa, sisälavalle nojaten jne. Jotta jonain päivänä hevonen voisi a. vastata pienimpään mahdolliseen pyyntöön rentouden säilyttäen ja b. askellajin laatu pysyy vaadittuna, c. hevosen tunnetila ei käänny negatiiviseksi ja vielä d. epäonnistumisilta voitaisiin välttyä, on syytä paloitella pienetkin tehtävät hevoselle sopiviin paloihin. Se, mikä on riittävän vähän, selviää hevosesta, kuinka innokkaasti se tarjoaa viimeksi pyydettyä uudelleen. Lisääntyykö aktiivisuus ja pysyykö hevonen rentona. Vastusteleeko se apuja tai muuttuuko sen suhtautuminen käytettyihin apuihin (nojaa ohjaan jne) lisääntyykö konfliktikäytös (suun avaaminen, hampaiden narskuttelu, hännän heiluttelu, pukittaminen jne.)
Yksittäinen ei toivottu käytös ei kaada maata merelle, mutta mitä useammin niitä esiintyy, sitä todennäköisemmin se alkaa vaikuttaa hevosen asenteeseen ratsastusta kohtaan. Epäonnistumisia ja mokia sattuu kaikillle, niitä huonoja hetkiä ja huonoja askeleita. Siksi niitä ei kannata erikseen harjoitella, koska se mitä vahvistat, lisääntyy. Etupainoinen hölkkä tai ympäri kenttää kaahottaminen ei millään tavoin lisää tasapainoa, oli kyse fyysisestä tai psyykkisestä tasapainosta.
Hevonen ei tiedä, mihin tarkoitukseen se asioita oppii. Onko se puskaratsu vai kisahevonen. Käytännössä kilpahevosen valmennuksessa suurin eroavuus syntyy siitä, että hevoselle koulutettuja asioita siltä tullaan pyytämään vieraissa paikoissa, joissa ärsykkeiden määrä voi olla valtava. tai että siltä pyydetään vaikeita asioita, vaikka se olisi väsynyt, tai sen olisi jostain syystä vaikea keskittyä.
Mitä varmemmin tehtävät sujuvat kotona, sitä varmemmin niitä pystyy suorittamaan myös erilaisissa häiriötilanteissa. Osa psyykkistä valmentamista on ehdottomasti se, että kisoihin ei mennä vaatimaan täyttä onnistumista, jos tehtävät eivät suju kotona jo 100 %:n varmuudella.
"Kysy viisaamalta"
Kukaan ei tiedä kaikkea ja vain olemalla utelias, sekä kriittinen voi kehittyä. Hyvän ratsastuksen ja kouluttamisen seuraaminen opettaa varmasti enemmän kuin huonon. Jos joskus näet ratsukon, jonka työskentely miellyttää silmääsi, älä kadehdi, vaan tartu hetkeen - kysy kuinka hän on päässyt omaan tavoitteeseensa. Jos menetelmä tai keinot eivät sinua miellytä, älä luovuta, vaan jatka etsimistä.
Hevosen kouluttaminen ja valmentaminen on todella antoisaa. Mitä enemmän oivalluksen ja onnistumisen kokemuksia kaikki osapuolet saavat, sitä nousujohteisempaa tekeminen on. Vaikka kaikki ei ole jatkuvasti täydellistä, kannattaa keskittyä siihen, mikä on oleellista, juuri sillä hetkellä tärkeintä. Taitava ja nöyrä ratsastaja hyväksyy sen tosiasian, että aina voi tehdä paremmin. Aina voi hieman viilata tätä tai tuota. Tärkeintä on kuitenkin pitää hevonen tyytyväisenä ja halukkaana työskentelyä kohtaan.
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Positiivinen vahviste - sitä saa mitä tilaa
Ruokapalkinnon käyttö on noussut yhä yleisemmäksi työkaluksi sekä kouluttamisen, että ratsastuksen apuvälineenä. Tässä muutamia huomioita, joilla voi ehkä välttää mahdollisia karikkoja (joita yleensä jossain vaiheessa vastaan tulee).
Se, mitä vahvistat, lisääntyy:
Alkuun yleensä kouluttajalla on käsitys siitä, mikä käytös on haluttua ja tätä pyritään vahvistamaan. Jos ja kun kriteeriä (vaatimustasoa) nostetaan vähän kerrallaan, koulutus on nopeaa ja toistoja tarvitaan huomattavasti vähemmän, kuin pelkkää negatiivista vahvistetta käyttäen. Kannattaa olla kuitenkin tarkkana siitä, mitä kaikkia kylkiäisiä palkitsemisesta voi seurata.
Näitä voivat olla esim. hevosen pysähtyminen palkkiomerkistä, ei toivottu palkkion suunta, hevosen aktiivisuuden vähentyminen, huonossa tasapainossa pysähtyminen/liikkeelle lähteminen jne.
Muutaman toiston jälkeen on yleensä havaittavissa, mitä muuta sen toivotun käytöksen lisäksi tulee. Kaikki kylkiäiset eivät tietenkään ole huonoja, vaan hevonen voi toki oppia kylkiäisenä myös paljon hyödyllistä, kuten esim. ehdollistua ruokapalkintoon, oppia luopumaan jne.
Epäsäännöllinen vahvistaminen lisää käytöstä
Ihan totta, mutta tässä kannattaa huomioida se, että mitä enemmän vahvistat jotain tiettyä liikettä/käytöstä ennenkuin se on lopullisessa muodossaan, on olemassa riski, että hevonen tarjoaa jatkossa "sitä puoliksi valmista". Itse pyrin siirtymään epäsäännölliseen vahvisteeseen vasta, kun käytös on valmis. Toinen pointti on se, että mitä nuukemmin hevosta palkitaan, sitä todennäköisemmin se tarjoaa niitä käytöksiä/liikkeitä, joista sitä on palkittu. Hevonen siis oppii todellakin laskemaan, mikä on kannattavaa.
Samaan asiaan liittyy uskomus, että hevosta kannattaisi palkita vain yhä vaativammista käytöksistä. Että helposta tehtävästä tulee pieni palkka ja vaikeasta iso palkka. Tässä mennään helposti metsään jo siitä syystä, että hevonen ei osaa (ennen oppimista) arvottaa esim. ratsastusliikkeitä helpoksi tai vaikeaksi. Se, mikä on fyysisesti yhdelle vaikeaa, voi olla toiselle helppoa. Jos toistuvasti palkkio tulee yhä vaikeammasta liikkeestä, sitä vähemmän hevosta motivoi tehdä niitä helppoja liikkeitä. Tästä esimerkkinä vaikkapa tilanne, jossa hevosta palkitaan toistuvasti jättipalkalla kokoamisesta. Muutaman viikon jälkeen kokoaminen on motivoivampaa, kuin esim. keskikäyntiä kävely suoraan.
Epäsäännöllinen vahvistaminen ja ruokapalkinnon laadun vaihtelu koskien kaikkea koulutettavaa säilyttää sekä hevosen motivaation, että pitää sen optimistisena suhteessa kaikkeen tekemiseen.
Ruokapalkinnon käyttäminen on äärettömän tehokasta ja motivoivaa, sekä hevoselle, että ihmiselle, siksi kannattaakin muistaa, että vaikka jokin menisi vähän metsään, sen voi korjata. Tai opettaa jotain uutta tilalle, tai muokata käytöstä. Jos kuitenkin huomaat, että sattumalta tuli opetettua hevoselle jotain ei kovin toivottua, ei hätää, käytös kyllä yleensä sammuu itsekseen, jos siitä ei palkita.
Se, mitä vahvistat, lisääntyy:
Alkuun yleensä kouluttajalla on käsitys siitä, mikä käytös on haluttua ja tätä pyritään vahvistamaan. Jos ja kun kriteeriä (vaatimustasoa) nostetaan vähän kerrallaan, koulutus on nopeaa ja toistoja tarvitaan huomattavasti vähemmän, kuin pelkkää negatiivista vahvistetta käyttäen. Kannattaa olla kuitenkin tarkkana siitä, mitä kaikkia kylkiäisiä palkitsemisesta voi seurata.
Näitä voivat olla esim. hevosen pysähtyminen palkkiomerkistä, ei toivottu palkkion suunta, hevosen aktiivisuuden vähentyminen, huonossa tasapainossa pysähtyminen/liikkeelle lähteminen jne.
Muutaman toiston jälkeen on yleensä havaittavissa, mitä muuta sen toivotun käytöksen lisäksi tulee. Kaikki kylkiäiset eivät tietenkään ole huonoja, vaan hevonen voi toki oppia kylkiäisenä myös paljon hyödyllistä, kuten esim. ehdollistua ruokapalkintoon, oppia luopumaan jne.
Epäsäännöllinen vahvistaminen lisää käytöstä
Ihan totta, mutta tässä kannattaa huomioida se, että mitä enemmän vahvistat jotain tiettyä liikettä/käytöstä ennenkuin se on lopullisessa muodossaan, on olemassa riski, että hevonen tarjoaa jatkossa "sitä puoliksi valmista". Itse pyrin siirtymään epäsäännölliseen vahvisteeseen vasta, kun käytös on valmis. Toinen pointti on se, että mitä nuukemmin hevosta palkitaan, sitä todennäköisemmin se tarjoaa niitä käytöksiä/liikkeitä, joista sitä on palkittu. Hevonen siis oppii todellakin laskemaan, mikä on kannattavaa.
Samaan asiaan liittyy uskomus, että hevosta kannattaisi palkita vain yhä vaativammista käytöksistä. Että helposta tehtävästä tulee pieni palkka ja vaikeasta iso palkka. Tässä mennään helposti metsään jo siitä syystä, että hevonen ei osaa (ennen oppimista) arvottaa esim. ratsastusliikkeitä helpoksi tai vaikeaksi. Se, mikä on fyysisesti yhdelle vaikeaa, voi olla toiselle helppoa. Jos toistuvasti palkkio tulee yhä vaikeammasta liikkeestä, sitä vähemmän hevosta motivoi tehdä niitä helppoja liikkeitä. Tästä esimerkkinä vaikkapa tilanne, jossa hevosta palkitaan toistuvasti jättipalkalla kokoamisesta. Muutaman viikon jälkeen kokoaminen on motivoivampaa, kuin esim. keskikäyntiä kävely suoraan.
Epäsäännöllinen vahvistaminen ja ruokapalkinnon laadun vaihtelu koskien kaikkea koulutettavaa säilyttää sekä hevosen motivaation, että pitää sen optimistisena suhteessa kaikkeen tekemiseen.
Ruokapalkinnon käyttäminen on äärettömän tehokasta ja motivoivaa, sekä hevoselle, että ihmiselle, siksi kannattaakin muistaa, että vaikka jokin menisi vähän metsään, sen voi korjata. Tai opettaa jotain uutta tilalle, tai muokata käytöstä. Jos kuitenkin huomaat, että sattumalta tuli opetettua hevoselle jotain ei kovin toivottua, ei hätää, käytös kyllä yleensä sammuu itsekseen, jos siitä ei palkita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)