Koska edellinen bloggaukseni http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/05/ratsastatko-kuuraketilla.html on herättänyt melkoisesti keskustelua ja saanut aikaan lukuisia yhteydenottoja, on syytä jatkaa vielä hieman tämän aiheen tiimoilta. Koska kirjoitustani on selkeästi myös ymmärretty väärin ja/tai tulkittu rivien välistä vähän sitä sun tätä, jatkan aiheesta vielä tämän kerran.
Energiat kaakkoon
Hevonen oppii ymmärtämään lähes minkälaisia apuja/vihjeitä hyvänsä. Yleisesti ottaen kannattaa kuitenkin opettaa vain sellaisia, joiden käyttäminen on ihmiselle helppoa toistaa selkeinä ja mahdollisimman samanlaisina, sekä että ne ovat hevoselle helppoja ymmärtää.
Hengityksellä, rintakehän nostamisella, liikuttamalla kehoaan ylös ja alas voidaan viestittää moninaisia viestejä hevoselle. Käytännössä näitä harjoitteita tehdessä hevonen myös oppii koko ajan, eli kuinka luonnollista hevoselle onkaan reagoida lajityypillisesti vaikkapa ihmisen tekemään uloshengitykseen, jos mikään muu ei muutu? Toisaalta, kuinka moni tehdessään hengitys- ja kehoharjoituksia kiinnittää huomiota hevosen hengitykseen, jolla on vähintään yhtä suuri merkitys apujen ajoittamisen ja vuorovaikutuksen aikana?
Ole johtaja
Mitä hyvältä johtajalta vaaditaan? Selkeyttä, lempeyttä, rohkeutta, luotettavuutta jne. Entä jos ihminen on epävarma tai hän ei koe osaavansa vielä riittävästi ollakseen johtaja? Onko hänen tehtävä erilaisia uimakoululiikkeitä, hengitysharjoituksia mantroineen ja esiinnyttävä hevosen silmissä erilaisena, mitä hän todellisuudessa onkaan? Voiko hevosen huijata uskomaan, että rinta rottingilla liikehtivä ihminen on jotain muuta, kuin miltä hänestä itsestään tuntuu? Tuskinpa vaan. Näiden taitojen opettelu saattaa pahimmillaan viedä ojasta allikkoon, koska ihmisen taipumus syyllistää itseään jokaisesta epäonnistuneesta harjoituksesta hidastaa oppimista. Puolin ja toisin.
Uskomuksista ymmärrykseen
Tiedän valmennussysteemini olevan valtavirrasta poikkeava. Se on sitä siksi, että minä haluan jokaisen ratsastajan ottavan itse vastuun omasta ratsastuksestaan. Tämä on kuitenkin hyvin vaikea prosessi johtuen ratsastuskulttuuristamme, joka on täynnään erilaisia uskomuksia vailla mitään perustetta.
Nämä uskomukset toistuvat sukupolvelta toiselle ja mantrojen tapaan niillä argumentoidaan milloin mitäkin - milloin missäkin tianteessa. Yleisesti ottaen enimmäkseen ne kertovat syyllistävästä opetus-/oppimiskulttuuristamme, jossa ihannoidaan eleettömyyttä ja pelkkää istunnalla ja painolla ratsastusta. Käsien ja pohkeiden käyttäminen on pannassa ja apuina ne ovat seuraavana saatanasta, koska hevosta tulee ohjata pelkällä istunnalla.
Tämä on kuitenkin vain toinen puoli asiaa, koska uskomuksilla myös selitetään erilaista, toisinaan rajuakin ratsastusta syyllistämällä hevosta, joka tekee vähän väliä väärin ja siten se ansaitsee milloin kovaa kohtelua, erikoiskuolaimia, apuohjia tai rullaamista. Ja kyllä, luit ihan oikein, rullaamista tapahtuu myös koto-Suomessa. Kaikki sitä tekevät, kaikki siitä tietävät, mutta kukaan ei myönnä itse tekevänsä tai tuntevansa ketään joka sitä tekee. Ja nämä ovat sitten hevosrakkaita ihmisiä???
Kysymällä itseltäsi "Millainen ratsastaja minä haluan olla? Kenelle minä ratsastan?" saat mahdollisuuden avata oven kohti uudenlaista oppimista. Samalla kun kielen päälle nousee vanhoja uskomuksia keskustele ne itsellesi auki ja päätä vasta sitten, uskotko vaiko et. Jos joku asia kuulostaa joko liian uskomattomalta tai liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä myös on sitä.
TAI, jos joku asia on kovin monimutkainen ymmärtää tai sitä ei voi oikein sanoin edes selittää (koska se pitää tuntea), niin kuinka ihmeessä hevonen voi ymmärtää asiasta hölkäsen pöläystä ja millä todennäköisyydellä ihminen voi esim. toistaa jonkin avun tai harjoitteen samanlaisena uudelleen ja uudelleen?
Yksinkertainen on kaunista ja selkeyden myötä löytyy pehmeys ja keveys.
Ihanaa Juhannusta ja aurinkoisia treenihetkiä =)
perjantai 20. kesäkuuta 2014
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Lupa tulkita
Eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjolan viimeisin bloggaus herätti paljon ajatuksia, sekä keskustelua.
https://elainkoulutus.wordpress.com/2014/06/12/ajatus-pureskeltavaksi/
Jos aloitetaan ihan siitä, millaisia tulkintoja ihmiset tekevät seuratessaan hevosen käyttäytymistä ja olemista. Milloin se on arka, epävarma, huolestunut, rohkea, itsepäinen, kiltti, tuhma, kuuma, tottelematon, villi, orimainen, tammamainen jne... listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Ihmisellä itsellään tai ympäristön tarjoamilla resursseilla ja ärskykkeillä, puhumattakaan niiden puutteista ei ole mitään tekemistä itse hevosen kanssa. Ei tietenkään, se vaan on. Aivan kuten kouluttaminen on täysin yliarvostettua, kyllä se hevonen oppii ja osaa...
Itse tulkinnan tekemisessä ei varmastikaan ole mitään vikaa, mutta se, mitä sen jälkeen tapahtuu on toinen juttu.
"Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen" ja jatkuu, mikään ei ole niin tapojensa orja kuin ihminen.
Ei ole kerran tai kaksi, kun olen tavannut ihmisiä hevosineen ja kuullut mitä uskomattomampia selityksiä ja ratkaisuja erilaisille ongelmille. Jotka siis ovat juuri seurausta erilaisten tulkintojen tekemisestä. Otetaanpas muutama esimerkki:
Hevonen hyppii pystyyn taluttausessa, koska SE HALUAA lyödä päänsä tallin tai tralerin kattoon. Ei hätiä mitiä - laitetaan sille loimivyö ja sivuohja riimusta, etujalkojen välistä vyöhön kiinni. Eipä hypi enää....
Tai entäpä ori, joka "herää" omaan oriuteensa kuin salama kirkkaalta taivaalta. (niin ei oikeasti käy), niin mitäpä jos vaikka alettaisiin eristämään sitä muista hevosista, niin mikään ei sitä sitten ärsytä. Se nimittäin vaan kettuilee aina nähdessään muita hevosia. Ainiin, ja tietysti se narun päässä hilluminen johtuu huonosta johtamisesta. Kurssille mars...Ruunaaminen ei ole mikään vaihetoehto. Sitäpaitsi - isäntä sanoi, että jos se saa pitää pallinsa, se on onnellinen myös yksin...
No sitten on ongelmahevonen, joka ei halua antaa kiinni. Paras ratkaisu on tietysti ajaa sitä takaa jotta se oppii, että jos ei anna kiinni, joutuu juoksemaan. Mielenkiintoinen ajatuksenjuoksu tässäkin, vai mitä?
Yksi parhaista on hevonen, joka ei suostu (huom. se ei siis yksinkertaisesti suostu) seisomaan paikoillaan, kun ratsastaja on nousemassa satulaan. Mitä nokkelin ratkaisu on sitoa hevonen kiinni selkäännousun ajaksi ja sitten päästää se irti. Luonnollisesti hevonen on todella rento ja yhteistyöhalukas tämän jälkeen...
Kaikille näille yhteistä on se, että ihminen tekee tulkintoja hevosen käytöksen suhteen ja pyrkii ratkaisemaan asian omalta kannaltaa yksinkertaisimmin. Entäpä jos tarjolla olisi vielä yksinkertaisempi ratkaisu, joka veisi yhtenä päivänä aikaa vaikkapa vartista puoleen tuntiin, kelpaisiko sellainen?
Ei muuten kelpaa, koska jos tulkinta on ihmiselle itselleen mieluinen, mikään muu tulkinta ei ole vaihtoehto.
Seuraavan kerran, kun mieleesi nousee tulkinta, pysähdy hetkeksi miettimään, voisiko kyse olla kuitenkin jostain muusta. Vaikka siitä, että hevonen ei voi osata enempää, kuin mitä sille on opetettu ja sen motivaatio kasvaa vain onnistumisia tekemällä. Positiivinen vahvistaminen ja johdonmukainen kouluttaminen ei ole huijaamista, vaikka se tekeekin monta asiaa hyvin helpoksi, tehokkaaksi ja toimivaksi.
https://elainkoulutus.wordpress.com/2014/06/12/ajatus-pureskeltavaksi/
Jos aloitetaan ihan siitä, millaisia tulkintoja ihmiset tekevät seuratessaan hevosen käyttäytymistä ja olemista. Milloin se on arka, epävarma, huolestunut, rohkea, itsepäinen, kiltti, tuhma, kuuma, tottelematon, villi, orimainen, tammamainen jne... listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Ihmisellä itsellään tai ympäristön tarjoamilla resursseilla ja ärskykkeillä, puhumattakaan niiden puutteista ei ole mitään tekemistä itse hevosen kanssa. Ei tietenkään, se vaan on. Aivan kuten kouluttaminen on täysin yliarvostettua, kyllä se hevonen oppii ja osaa...
Itse tulkinnan tekemisessä ei varmastikaan ole mitään vikaa, mutta se, mitä sen jälkeen tapahtuu on toinen juttu.
"Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen" ja jatkuu, mikään ei ole niin tapojensa orja kuin ihminen.
Ei ole kerran tai kaksi, kun olen tavannut ihmisiä hevosineen ja kuullut mitä uskomattomampia selityksiä ja ratkaisuja erilaisille ongelmille. Jotka siis ovat juuri seurausta erilaisten tulkintojen tekemisestä. Otetaanpas muutama esimerkki:
Hevonen hyppii pystyyn taluttausessa, koska SE HALUAA lyödä päänsä tallin tai tralerin kattoon. Ei hätiä mitiä - laitetaan sille loimivyö ja sivuohja riimusta, etujalkojen välistä vyöhön kiinni. Eipä hypi enää....
Tai entäpä ori, joka "herää" omaan oriuteensa kuin salama kirkkaalta taivaalta. (niin ei oikeasti käy), niin mitäpä jos vaikka alettaisiin eristämään sitä muista hevosista, niin mikään ei sitä sitten ärsytä. Se nimittäin vaan kettuilee aina nähdessään muita hevosia. Ainiin, ja tietysti se narun päässä hilluminen johtuu huonosta johtamisesta. Kurssille mars...Ruunaaminen ei ole mikään vaihetoehto. Sitäpaitsi - isäntä sanoi, että jos se saa pitää pallinsa, se on onnellinen myös yksin...
No sitten on ongelmahevonen, joka ei halua antaa kiinni. Paras ratkaisu on tietysti ajaa sitä takaa jotta se oppii, että jos ei anna kiinni, joutuu juoksemaan. Mielenkiintoinen ajatuksenjuoksu tässäkin, vai mitä?
Yksi parhaista on hevonen, joka ei suostu (huom. se ei siis yksinkertaisesti suostu) seisomaan paikoillaan, kun ratsastaja on nousemassa satulaan. Mitä nokkelin ratkaisu on sitoa hevonen kiinni selkäännousun ajaksi ja sitten päästää se irti. Luonnollisesti hevonen on todella rento ja yhteistyöhalukas tämän jälkeen...
Kaikille näille yhteistä on se, että ihminen tekee tulkintoja hevosen käytöksen suhteen ja pyrkii ratkaisemaan asian omalta kannaltaa yksinkertaisimmin. Entäpä jos tarjolla olisi vielä yksinkertaisempi ratkaisu, joka veisi yhtenä päivänä aikaa vaikkapa vartista puoleen tuntiin, kelpaisiko sellainen?
Ei muuten kelpaa, koska jos tulkinta on ihmiselle itselleen mieluinen, mikään muu tulkinta ei ole vaihtoehto.
Seuraavan kerran, kun mieleesi nousee tulkinta, pysähdy hetkeksi miettimään, voisiko kyse olla kuitenkin jostain muusta. Vaikka siitä, että hevonen ei voi osata enempää, kuin mitä sille on opetettu ja sen motivaatio kasvaa vain onnistumisia tekemällä. Positiivinen vahvistaminen ja johdonmukainen kouluttaminen ei ole huijaamista, vaikka se tekeekin monta asiaa hyvin helpoksi, tehokkaaksi ja toimivaksi.
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Tunnetko hevosesi sisäisen rytmin?
Ei ole lainkaan harvinainen näky, että ratsastaja nousee ratsunsa selkään, ottaa ohjat käteen ja pyytää, käskee tai runttaa ratsunsa liikkeelle. Tai että ratsastaja ei uskalla kerätä ohjia tuntumalle, koska hän on vakuuttunut siitä, että hevonen ryntää holtittomaan laukkaan.
Ratsastajan mukaan "tämä on aina laiska" tai "se on aina alkuun tällainen". Onko tosiaan niin? Olemmeko me ihmiset aina samassa tunnetilassa? Onko meillä kenties ollut huonosti nukuttu yö takana tai liian paljon ajateltavaa?
Sisäinen rytmi on kokonaisvaltainen tila, jossa elävän olennon olemiseen vaikuttaa moni seikka sosiaalisista fyysisiin ja psyykkisiin ärsykkeisiin. Jotta ratsastushetki voisi olla mahdollisimman rento ja molemminpuolin turvallinen, auttaa merkittävästi, jos ihminen uskaltautuu tunnustelemaan hevosen rytmiä. Hevonen luonnollisesti tunnistaa ihmisen rytmin välittömästi ja reagoi sen aiheuttamiseen ärsykkeisiin, vaikkei ihminen niitä tunnistaisikaan.
Tunnetko sinä hevosesi sisäisen rytmin?
Ratsastajan mukaan "tämä on aina laiska" tai "se on aina alkuun tällainen". Onko tosiaan niin? Olemmeko me ihmiset aina samassa tunnetilassa? Onko meillä kenties ollut huonosti nukuttu yö takana tai liian paljon ajateltavaa?
Sisäinen rytmi on kokonaisvaltainen tila, jossa elävän olennon olemiseen vaikuttaa moni seikka sosiaalisista fyysisiin ja psyykkisiin ärsykkeisiin. Jotta ratsastushetki voisi olla mahdollisimman rento ja molemminpuolin turvallinen, auttaa merkittävästi, jos ihminen uskaltautuu tunnustelemaan hevosen rytmiä. Hevonen luonnollisesti tunnistaa ihmisen rytmin välittömästi ja reagoi sen aiheuttamiseen ärsykkeisiin, vaikkei ihminen niitä tunnistaisikaan.
Tunnetko sinä hevosesi sisäisen rytmin?
perjantai 16. toukokuuta 2014
Ratsastatko kuuraketilla?
Jokainen opettaja ja valmentaja varmasti pyrkii omassa opetuksessaan selkeään, yksinkertaiseen systeemiin, vai pyrkiikö? Olen viimeisten viikkojen, kuukausien aikana miettinyt, kuinka vaikeasti asioita opetetaan ja kuinka monimutkaisia ajatuskuviota ratsastajan pitää pystyä jäsentämään voidakseen vaikkapa pysäyttää hevosen tai pyytää sitä laukkaamaan.
Otetaan esimerkiksi istunnan opettaminen. Mitä kaikkea ratsastajan pitää tietää ja osata, että hän pysyy satulassa eri askellajeissa tai mitä hänen tulee hallita, voidakseen vaikuttaa hevoseen? Millaisia taitoja hän tarvitsee voidakseen vaikuttaa istunnallaan hevoseen ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Miten tämä kaikki harjoittelu ja opettelu vaikuttaa hevoseen? Hevonen oppii koko ajan myös.
Jotta voisimme tarkastella asiaa ratsastajan oppimisen näkökulmasta, olisi hyvä ensin hahmottaa millaisia ohjeita ratsastajalle annetaan ja kuinka niiden toteuttaminen todellisuudessa onnistuu.
"Aktivoi sitä ja tätä" - "Hengitä sinne ja tänne".
Siinä vaiheessa, kun ratsastaja aloittaa oman kehonsa tarkastelun ja tunnustelun, kaikki ei aina mene käyttöohjeen mukaan alusta loppuun, vaan matkalle mahtuu epäonnistumisia, vääriymmärryksiä ja sattumalta myös niitä onnistumisia. Ilman tätä pitkää prosessia, joka alkaa tiedosta, jatkuu kokemuksen kautta kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen saattaa olla, että ratsastajan käsitys omasta kehostaan muuttuu moneen kertaan. Entä se hevonen? Aikuisten oikeasti hevosen symmetrialla ja tasapainolla on suurempi merkitys ratsastajan tasapainoon kuin päinvastoin. Tämä on ihan fysiikkaa. Onkin siis perustelua ottaa huomioon myös hevosen tasapaino ja symmetria opettaa hevoselle, mikä on sille kulloinkin kannattavaa ja tämän jälkeen ratsastajan on helpompi lähestyä omaa istuntaansa - suoralla ja tasapainoisella hevosella. On nimittäin ihan faktaa, että molemmat puoliskot ratsukosta ovat suoria ja tasapainoisia suhteessa johonkin - toisiinsa, maahan, aitaan, apuihin jne.
Hifistellen
Viimeisen 10-15 vuoden aikana on hevosalalle tullut runsaasti erilaisia metodeja tai oikeastaan erilaisia lähestymistapoja lähestyä hevosta ja ratsastusta. Monet näistä tarjoavat mahdollisuuden kommunikoida hevosen kanssa tasolla, jota on vaikeaa, ellei mahdotonta mitata tai todentaa muutoin, kuin tarkkailemalla hevosta. Jos ja kun hevosen reaktioista seuraa erilaisia tulkintoja ollaan tiellä, jossa mikään ei oikeastaan perustu mihinkään.
"Nosta energiaasi ja liiku ylöspäin" Nollaa energiasi, niin hevonen pysähtyy".
Kaiken hifistelyn keskellä on hyvä muistaa, että hevonen oppii koko ajan, oli tarkoituksena opettaa sitä tai ei. Se työskentelysetin viimeinen uloshengitys, joka sai hevosen huokaisemaan ja pysähtymään sijoilleen saattoi perustua ihan vain oppimiseen, eikä välttämättä kristallienergian aikaansaamaan kommunikaatioon.
Rakettitiedettä
Pidin taannoin luentoa, jossa pyysin osallistujia listaamaan apuja, joita ratsastuksessa käytetään. Niitä taisi olla yhteensä liki 80 erilaista!!!!, joista konkreettisia apuja, joita voi pienentää, suurentaa, lopettaa, aloittaa ja toistaa tarpeen mukaan samanlaisena oli 2... kaikki loput olivat hyvin abstrakteja ja tästä syytä ne tarkoittivat eri ihmisille eri asiaa ja niistä oli runsaasti varsin monimuotoisia tulkintoja. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että ratsastus on todella monimutkaista ja vaikeaa. On hyvin kummallista, että hevonen ymmärtää siitä hölkäsenpöläystä.
Mielenkiintoinen seikka tässä rakettitieteilyssä on se, millaisia mahdollisuuksia se tekijälleen tarjoaa. Hyvin moni ratsastaja ottaa mielellään kontolleen vastuun siitä, että hänen vinon (!!!) lantionsa vuoksi hevonen ei nosta oikeaa laukkaa tai että hänen jännittyneen lapansa vuoksi hevonen kulkee vinossa koko ajan. Sen sijaan vastuu hevosen kouluttamisesta unohtuu tai se peräti halutaan kieltää kokonaan, koska onhan hevosen dna:han rakennettu tieto siitä, mitä takaneljännekseen hengittäminen tarkoittaa tai että maassa olevan ihmisen rintakehän nostaminen tarkoittaa sitä, että ihmisen tilaan ei saa tulla.
Monimutkainen lähestymistapa kiehtoo joitakin ihmisiä, ja saattaa olla hyvinkin kiehtovaa pyrkiä täydellisyyttä hipovaan istuntaan, pehmeeän katseeseen, näkymättömiin apuihin jne. mutta ENNEN kuin kaikki tämä on 100%sti hallussa, hevonen oppii koko ajan.
Rakettitiedepiipertämisessä oleva aukko on haastavimmillaan silloin, kun asiat eivät suju strömssin tapaan, koska ilman systeemiä ja konkretiaa on vaikea löytää se mahdollisesti puuttuva palanen, vaan joudutaan lähestulkoon aina palaamaan lähtöruutuun. Ketä tämä motivoi? Hevosta, joka yhä uudelleen ja uudelleen sattumanvaraisesti arvailee mitä mikäkin huokaisu kulloinkin tarkoittaa ja parin kierroksen jälkeen sitä vedetään lopulta suusta. Vaiko ratsastajaa, jonka kaikki huomio on hänessä itsessään, eikä siis hevosessa, ja kierros toisensa jälkeen hän löytää yhä enempi kehonsa palikoita, jotka eivät tottele toivotulla tavalla.
Tänä päivänä mieluusti muistutan ratsastajia siitä, että jos ratsastus olisi rakettitiedettä, meillä olisi jalkojen välissä hevosen sijaan kuuraketti.
Yksinkertainen on kaunista ja helppoa. Nauttikaa onnistumisista!
Otetaan esimerkiksi istunnan opettaminen. Mitä kaikkea ratsastajan pitää tietää ja osata, että hän pysyy satulassa eri askellajeissa tai mitä hänen tulee hallita, voidakseen vaikuttaa hevoseen? Millaisia taitoja hän tarvitsee voidakseen vaikuttaa istunnallaan hevoseen ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Miten tämä kaikki harjoittelu ja opettelu vaikuttaa hevoseen? Hevonen oppii koko ajan myös.
Jotta voisimme tarkastella asiaa ratsastajan oppimisen näkökulmasta, olisi hyvä ensin hahmottaa millaisia ohjeita ratsastajalle annetaan ja kuinka niiden toteuttaminen todellisuudessa onnistuu.
"Aktivoi sitä ja tätä" - "Hengitä sinne ja tänne".
Siinä vaiheessa, kun ratsastaja aloittaa oman kehonsa tarkastelun ja tunnustelun, kaikki ei aina mene käyttöohjeen mukaan alusta loppuun, vaan matkalle mahtuu epäonnistumisia, vääriymmärryksiä ja sattumalta myös niitä onnistumisia. Ilman tätä pitkää prosessia, joka alkaa tiedosta, jatkuu kokemuksen kautta kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen saattaa olla, että ratsastajan käsitys omasta kehostaan muuttuu moneen kertaan. Entä se hevonen? Aikuisten oikeasti hevosen symmetrialla ja tasapainolla on suurempi merkitys ratsastajan tasapainoon kuin päinvastoin. Tämä on ihan fysiikkaa. Onkin siis perustelua ottaa huomioon myös hevosen tasapaino ja symmetria opettaa hevoselle, mikä on sille kulloinkin kannattavaa ja tämän jälkeen ratsastajan on helpompi lähestyä omaa istuntaansa - suoralla ja tasapainoisella hevosella. On nimittäin ihan faktaa, että molemmat puoliskot ratsukosta ovat suoria ja tasapainoisia suhteessa johonkin - toisiinsa, maahan, aitaan, apuihin jne.
Hifistellen
Viimeisen 10-15 vuoden aikana on hevosalalle tullut runsaasti erilaisia metodeja tai oikeastaan erilaisia lähestymistapoja lähestyä hevosta ja ratsastusta. Monet näistä tarjoavat mahdollisuuden kommunikoida hevosen kanssa tasolla, jota on vaikeaa, ellei mahdotonta mitata tai todentaa muutoin, kuin tarkkailemalla hevosta. Jos ja kun hevosen reaktioista seuraa erilaisia tulkintoja ollaan tiellä, jossa mikään ei oikeastaan perustu mihinkään.
"Nosta energiaasi ja liiku ylöspäin" Nollaa energiasi, niin hevonen pysähtyy".
Kaiken hifistelyn keskellä on hyvä muistaa, että hevonen oppii koko ajan, oli tarkoituksena opettaa sitä tai ei. Se työskentelysetin viimeinen uloshengitys, joka sai hevosen huokaisemaan ja pysähtymään sijoilleen saattoi perustua ihan vain oppimiseen, eikä välttämättä kristallienergian aikaansaamaan kommunikaatioon.
Rakettitiedettä
Pidin taannoin luentoa, jossa pyysin osallistujia listaamaan apuja, joita ratsastuksessa käytetään. Niitä taisi olla yhteensä liki 80 erilaista!!!!, joista konkreettisia apuja, joita voi pienentää, suurentaa, lopettaa, aloittaa ja toistaa tarpeen mukaan samanlaisena oli 2... kaikki loput olivat hyvin abstrakteja ja tästä syytä ne tarkoittivat eri ihmisille eri asiaa ja niistä oli runsaasti varsin monimuotoisia tulkintoja. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että ratsastus on todella monimutkaista ja vaikeaa. On hyvin kummallista, että hevonen ymmärtää siitä hölkäsenpöläystä.
Mielenkiintoinen seikka tässä rakettitieteilyssä on se, millaisia mahdollisuuksia se tekijälleen tarjoaa. Hyvin moni ratsastaja ottaa mielellään kontolleen vastuun siitä, että hänen vinon (!!!) lantionsa vuoksi hevonen ei nosta oikeaa laukkaa tai että hänen jännittyneen lapansa vuoksi hevonen kulkee vinossa koko ajan. Sen sijaan vastuu hevosen kouluttamisesta unohtuu tai se peräti halutaan kieltää kokonaan, koska onhan hevosen dna:han rakennettu tieto siitä, mitä takaneljännekseen hengittäminen tarkoittaa tai että maassa olevan ihmisen rintakehän nostaminen tarkoittaa sitä, että ihmisen tilaan ei saa tulla.
Monimutkainen lähestymistapa kiehtoo joitakin ihmisiä, ja saattaa olla hyvinkin kiehtovaa pyrkiä täydellisyyttä hipovaan istuntaan, pehmeeän katseeseen, näkymättömiin apuihin jne. mutta ENNEN kuin kaikki tämä on 100%sti hallussa, hevonen oppii koko ajan.
Rakettitiedepiipertämisessä oleva aukko on haastavimmillaan silloin, kun asiat eivät suju strömssin tapaan, koska ilman systeemiä ja konkretiaa on vaikea löytää se mahdollisesti puuttuva palanen, vaan joudutaan lähestulkoon aina palaamaan lähtöruutuun. Ketä tämä motivoi? Hevosta, joka yhä uudelleen ja uudelleen sattumanvaraisesti arvailee mitä mikäkin huokaisu kulloinkin tarkoittaa ja parin kierroksen jälkeen sitä vedetään lopulta suusta. Vaiko ratsastajaa, jonka kaikki huomio on hänessä itsessään, eikä siis hevosessa, ja kierros toisensa jälkeen hän löytää yhä enempi kehonsa palikoita, jotka eivät tottele toivotulla tavalla.
Tänä päivänä mieluusti muistutan ratsastajia siitä, että jos ratsastus olisi rakettitiedettä, meillä olisi jalkojen välissä hevosen sijaan kuuraketti.
Yksinkertainen on kaunista ja helppoa. Nauttikaa onnistumisista!
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Keep it simple - stupid
Hevonen on varsin yksinkertainen eläin. Tai niin sitä voisi kuvitella. Ihminen oppijana ei kuitenkaan poikkea hevosesta juurikaan ja sen myötä monimutkaiset selitykset ja hankalasti hahmotettavat asiat vaikeuttavat oppimista.
Vanhan sanonnan mukaan vähemmän on enemmän ja sama pätee ratsastukseen. Pieniin asioihin keskittyminen voi saada aikaan merkittäviä muutoksia. Usein ratsastus- tai valmennustunnilla kuulee kasapäin ohjeita,: vasen ohja, oikea pohje, käännä sinne ja tue tuolta. Katso tänne ja käännä lantio tuonne ja sitten vielä se rintakehä tähän suuntaan jne... Tämä kaikki saattaa toimia ja olla tehokasta juuri siinä hetkessä, mutta ratsastajan ja hevosen itsensä tekemät yksinkertaiset oivallukset kantavat hedelmää nopeammin ja pidempään.
Monimutkaiset uloshengityksellä tehtävät siirtymiset sisältävät kasapäin erilaisia vihjeitä hevoselle. Käytännössä ne eivät itsessään kuitenkaan tarkoita yhtään mitään, jos meillä ei ole kontaktia alunperinkään, tai että meiltä puuttuu vaikkapa pidäte ja eteenpäin pyytävä merkki.
Mietipäänpä hetkinen tilannetta, jossa ratsastaja haluaa hevosen siirtyvän laukkaan, kuinka monta erilaista merkkiä sinä tiedät? Minä tiedän ainakin laukkapohkeet, ne legendaariset pohkeet, joista toinen menee eteen (siis hevosen kainaloon) ja toinen taakse (sinne nälkäkuoppaan). Ja näille perusteena on se (tai siis ainakin yksi niistä), että sisäpohje nostaa laukan ja ulkopuohje pitää hevosen suorana??! Ja sitten vielä molemmat ohjat tekevät omaa juttuaan - sisäohja asettaa ja taivuttaa (lue:rajoittaa sisäetujalan liikettä) ulko-ohja pitää vastaan, eli tukee?! ja sitten vielä taivuttaa hevosta sisäpohjkeen ympärille. Että mitä?
Nooh, ei tässä vielä kaikki, jonkun toisen metodin mukaan pitää ensin opetella ainakin 4 erilaista ohjasotetta, joita pyörittelemällä ja suuntaa vaihtamalla hevosen painoa voidaan siirtää jalalta toiselle, kunnes se lopulta on siellä ulkotakajalalla ja sitten luodaan impulssia ja päästetään se laukkaamaan... huh..
Päätin kerran kysyä hevoselta, että haluatko laukata ja se vastasi että joo. Siihen tarvittiin aktiivisuutta, suora hevonen ja yksi merkki. En välitä tänä päivänäkään tehdä asioista liian monimutkaista. Se ei tee tehtävistä harjoituksista yhtää hienompia tai arvokkaampia. Yksinkertainen on kaunista. Ja helppoa.
Vanhan sanonnan mukaan vähemmän on enemmän ja sama pätee ratsastukseen. Pieniin asioihin keskittyminen voi saada aikaan merkittäviä muutoksia. Usein ratsastus- tai valmennustunnilla kuulee kasapäin ohjeita,: vasen ohja, oikea pohje, käännä sinne ja tue tuolta. Katso tänne ja käännä lantio tuonne ja sitten vielä se rintakehä tähän suuntaan jne... Tämä kaikki saattaa toimia ja olla tehokasta juuri siinä hetkessä, mutta ratsastajan ja hevosen itsensä tekemät yksinkertaiset oivallukset kantavat hedelmää nopeammin ja pidempään.
Monimutkaiset uloshengityksellä tehtävät siirtymiset sisältävät kasapäin erilaisia vihjeitä hevoselle. Käytännössä ne eivät itsessään kuitenkaan tarkoita yhtään mitään, jos meillä ei ole kontaktia alunperinkään, tai että meiltä puuttuu vaikkapa pidäte ja eteenpäin pyytävä merkki.
Mietipäänpä hetkinen tilannetta, jossa ratsastaja haluaa hevosen siirtyvän laukkaan, kuinka monta erilaista merkkiä sinä tiedät? Minä tiedän ainakin laukkapohkeet, ne legendaariset pohkeet, joista toinen menee eteen (siis hevosen kainaloon) ja toinen taakse (sinne nälkäkuoppaan). Ja näille perusteena on se (tai siis ainakin yksi niistä), että sisäpohje nostaa laukan ja ulkopuohje pitää hevosen suorana??! Ja sitten vielä molemmat ohjat tekevät omaa juttuaan - sisäohja asettaa ja taivuttaa (lue:rajoittaa sisäetujalan liikettä) ulko-ohja pitää vastaan, eli tukee?! ja sitten vielä taivuttaa hevosta sisäpohjkeen ympärille. Että mitä?
Nooh, ei tässä vielä kaikki, jonkun toisen metodin mukaan pitää ensin opetella ainakin 4 erilaista ohjasotetta, joita pyörittelemällä ja suuntaa vaihtamalla hevosen painoa voidaan siirtää jalalta toiselle, kunnes se lopulta on siellä ulkotakajalalla ja sitten luodaan impulssia ja päästetään se laukkaamaan... huh..
Päätin kerran kysyä hevoselta, että haluatko laukata ja se vastasi että joo. Siihen tarvittiin aktiivisuutta, suora hevonen ja yksi merkki. En välitä tänä päivänäkään tehdä asioista liian monimutkaista. Se ei tee tehtävistä harjoituksista yhtää hienompia tai arvokkaampia. Yksinkertainen on kaunista. Ja helppoa.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Älä korjaa sitä mikä ei ole rikki
Hevosen kouluttaminen on elinikäinen projekti, jossa vaatimustaso nousee pikkuhiljaa. Tai näin sen olisi hyvä olla. Kun kohdalle osuu hevonen, jolla on jo olemassa kokemusta ihmisistä ja ymmärrystä ratsastuksesta ja siinä käytettävistä avuista, ollaan viidakossa täynnään informaatiota.
Koska mielipiteitä oikein tekemisestä on yhtä paljon kuin neuvonantajia, saattaa hevosenomistaja silloin tällöin eksyä harhaan kuunnellessaan ulkopuolelta tulevia tulkintoja, neuvoja ja ohjeita. Tämä on tietysti täysin luonnollista ja mielipiteiden jakaminen on monessa suhteessa hyvin antoisaa. Hevosen näkökulmasta tähän liittyy myös riskejä.
Jos tätä asiaa tarkastellaan hieman yksinkertaistetusti, niin otetaan esimerkiksi hevonen, joka vastustaa ratsastajan käyttämiä apuja. Ulkopuolelta tarkasteltuna saatetaan nähdä, että hevonen ei reagoi ratsastajan pohkeeseen tai että hevonen vastustaa ohjasotteita. Ratsastajasta saattaa myös tuntua siltä, että hevonen ei kuuntele tai se on tottelematon. Joskus kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa olla kyse siitä, että ratsastajan avut ovat liian voimakkaita tai epäselviä, jolloin hevonen ratkaisee tilanteen olemalla reagoimatta niihin. Joskus taas kyse voi olla siitä, että hevosen asento on siinä määrin epämiellyttävä tai hankala, että sen on mahdoton toteuttaa ratsastajan pyyntöjä. Luonnollisesti myös kipu, jännitys tai stressi estää hevosta reagoimasta sille esitettyihin pyyntöihin.
Edellämainittujen itsestäänselvyyksien lisäksi on ongelmia kohdatessa hyvä muistaa, että ennen kuin voimme odottaa hevosen reagoivan apuihin odotetulla tavalla, on syytä tarkistaa, että se ymmärtää käytettävät avut. Ei ole lainkaan harvinaista, että hevosen eteenpäinpykimys, tai miksi sen halua liikkua sitten kutsutaankaan, saattaa olla seurausta stressistä tai tasapainottomuudesta. Hevosen rentouduttua ja löydettyä paremman tasapainon sen eteenpäinpyrkimys saattaa vähentyä ja ollaankin tilanteessa, jossa huomataan, että hevonen ei esimerkiksi ole oppinut eteenpäin pyytävää pohjemerkkiä lainkaan.
Lisäksi hevosen aiemmin opittu vaikuttaa luonnollisesti sen reagoimiseen uusia asioita opiskellessa. Mikäli hevonen on esimerkiksi oppinut, että ratsastajan vaikutus ohjastuntumalla aiheuttaa sille epämukavuutta ja epätasapainoa, se saattaa pyrkiä kaikin tavoin välttelemään tuntumaa. Tämä voi ilmentyä niin, että hevonen liikuttaa päätään ja kaulaansa asentoon, jossa ratsastajan on vaikea tai mahdoton säilyttää tuntuma hevoseen tai se saattaa pyrkiä lisäämään vauhtia aina, kun pienikin vihje kertoo ratsastajan keräävän ohjia käteensä.
Sen sijaan, että lähestyisimme edellä kuvattuja ongelmia opettamalla hevoselle uusia apuja ja sen myötä tapoja reagoida haluamallamme tavalla, nopeampi tie voi löytyä siitä, että lähestymme hevosta sellaisin avuin ja sellaisella kontaktilla, joka ei aiheuta hevosessa vielä mitään reaktiota.
Seuraavan kerran satulaan istuutuessasi voit kysyä itseltäsi millaisen tuntuman hevosesi hyväksyy tänään? Muuttuko tuntuma ratsastuskerran aikana? Ja jos muuttuu, miten? Tekemällä havaintoja ja tunnustelemalla hevosta, pääsemme helpoimmin vuorovaikutukseen, jossa ratsastajan ei tarvitse voimistaa apujaan ja hevosen on mahdollista ymmärtää ja reagoida ratsastajan toivomalla tavalla. Ja yllätävää kyllä, saatamme huomata, että mitään ongelmaa ei koskaan ollutkaan...
Aurinkoisia ratsastushetkiä!
Koska mielipiteitä oikein tekemisestä on yhtä paljon kuin neuvonantajia, saattaa hevosenomistaja silloin tällöin eksyä harhaan kuunnellessaan ulkopuolelta tulevia tulkintoja, neuvoja ja ohjeita. Tämä on tietysti täysin luonnollista ja mielipiteiden jakaminen on monessa suhteessa hyvin antoisaa. Hevosen näkökulmasta tähän liittyy myös riskejä.
Jos tätä asiaa tarkastellaan hieman yksinkertaistetusti, niin otetaan esimerkiksi hevonen, joka vastustaa ratsastajan käyttämiä apuja. Ulkopuolelta tarkasteltuna saatetaan nähdä, että hevonen ei reagoi ratsastajan pohkeeseen tai että hevonen vastustaa ohjasotteita. Ratsastajasta saattaa myös tuntua siltä, että hevonen ei kuuntele tai se on tottelematon. Joskus kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa olla kyse siitä, että ratsastajan avut ovat liian voimakkaita tai epäselviä, jolloin hevonen ratkaisee tilanteen olemalla reagoimatta niihin. Joskus taas kyse voi olla siitä, että hevosen asento on siinä määrin epämiellyttävä tai hankala, että sen on mahdoton toteuttaa ratsastajan pyyntöjä. Luonnollisesti myös kipu, jännitys tai stressi estää hevosta reagoimasta sille esitettyihin pyyntöihin.
Edellämainittujen itsestäänselvyyksien lisäksi on ongelmia kohdatessa hyvä muistaa, että ennen kuin voimme odottaa hevosen reagoivan apuihin odotetulla tavalla, on syytä tarkistaa, että se ymmärtää käytettävät avut. Ei ole lainkaan harvinaista, että hevosen eteenpäinpykimys, tai miksi sen halua liikkua sitten kutsutaankaan, saattaa olla seurausta stressistä tai tasapainottomuudesta. Hevosen rentouduttua ja löydettyä paremman tasapainon sen eteenpäinpyrkimys saattaa vähentyä ja ollaankin tilanteessa, jossa huomataan, että hevonen ei esimerkiksi ole oppinut eteenpäin pyytävää pohjemerkkiä lainkaan.
Lisäksi hevosen aiemmin opittu vaikuttaa luonnollisesti sen reagoimiseen uusia asioita opiskellessa. Mikäli hevonen on esimerkiksi oppinut, että ratsastajan vaikutus ohjastuntumalla aiheuttaa sille epämukavuutta ja epätasapainoa, se saattaa pyrkiä kaikin tavoin välttelemään tuntumaa. Tämä voi ilmentyä niin, että hevonen liikuttaa päätään ja kaulaansa asentoon, jossa ratsastajan on vaikea tai mahdoton säilyttää tuntuma hevoseen tai se saattaa pyrkiä lisäämään vauhtia aina, kun pienikin vihje kertoo ratsastajan keräävän ohjia käteensä.
Sen sijaan, että lähestyisimme edellä kuvattuja ongelmia opettamalla hevoselle uusia apuja ja sen myötä tapoja reagoida haluamallamme tavalla, nopeampi tie voi löytyä siitä, että lähestymme hevosta sellaisin avuin ja sellaisella kontaktilla, joka ei aiheuta hevosessa vielä mitään reaktiota.
Seuraavan kerran satulaan istuutuessasi voit kysyä itseltäsi millaisen tuntuman hevosesi hyväksyy tänään? Muuttuko tuntuma ratsastuskerran aikana? Ja jos muuttuu, miten? Tekemällä havaintoja ja tunnustelemalla hevosta, pääsemme helpoimmin vuorovaikutukseen, jossa ratsastajan ei tarvitse voimistaa apujaan ja hevosen on mahdollista ymmärtää ja reagoida ratsastajan toivomalla tavalla. Ja yllätävää kyllä, saatamme huomata, että mitään ongelmaa ei koskaan ollutkaan...
Aurinkoisia ratsastushetkiä!
perjantai 25. huhtikuuta 2014
Tuntumalla
Tuntuma - kontakti - peräänanto - myötääminen, paljon käsitteitä, joita voidaan tulkita monella eri tavoin. Vai voidaanko? Se käsityksen mukaan, joka minulla tällä hetkellä on ratsastuksesta ja hevosen tasapainosta, sen keskiössä on tuntuma/kontakti, joka tarkoittaa ratsastajan ja hevosen välistä yhteyttä, tilaa, jossa ratsastaja ei ole hevoselle ärsyke. Ratsastaja on yhtä kuin istunta =paino+jalat+kädet, jotka ovat yhteydessä hevoseen, kommunikoivat, välittävät apuja (joiden tarkoitus on auttaa hevosta) ja ohjaavat hevosen liike-energiaa kulloinkin haluttuun suuntaan, halutussa asennossa ja askellajissa.
Yksinkertaista, eikö totta?
Monimutkaisen tästä tuntumasta tekee ratsastaja. Kun ratsastaja on kontaktissa hevoseen ja tuntuma on hevosen hyväksymä, se pystyy kehoaan ja asentoaan muuttamatta jatkamaan tekemistään, ollaan tilassa, johon palaaminen eli myötääminen on hevoselle palkkio sen reagoidessa ratsastajan aiheuttamaan ärsykkeeseen, eli apuun.
Mikäli hevonen ei hyväksy tuntumaa, siihen voi olla monta syytä, yleisimpiä syitä ovat liian karkea apujen käyttö, liiallinen ärsykkeiden määrä tai se, että hevonen ei ole koulutettu a. sietämään tuntumaa ja b. erottamaan tuntumaa avuista.
Ennenkuin ratsastaja voi ylipäätään aloittaa apujen käytön ja sen myötä hevoseen vaikuttamisen, on aina syytä tarkistaa, millaisen tuntuman hevonen hyväksyy. Tämä tuntuma vaihtelee hevosen iän, kunnon ja koulutustason mukaan ja jopa joka ratsastuskerta ja sen sisällä tehtävissä siirtymisissä. Tasaisen ja selkeän ohjastuntuman löytämisen avain on ratsastaja itse. Ennenkuin hevonen on oppinut sietämään ja pyrkimään tiettyyn tuntumaan, apujen käyttö (ärsykkeet) ovat vailla paluuta ideaalitilanteeseen, jota hevonen oppi tavoittelemaan.
Hyväksyykö sinun hevosesi tuntuman ja osaako se pyrkiä siihen?
Yksinkertaista, eikö totta?
Monimutkaisen tästä tuntumasta tekee ratsastaja. Kun ratsastaja on kontaktissa hevoseen ja tuntuma on hevosen hyväksymä, se pystyy kehoaan ja asentoaan muuttamatta jatkamaan tekemistään, ollaan tilassa, johon palaaminen eli myötääminen on hevoselle palkkio sen reagoidessa ratsastajan aiheuttamaan ärsykkeeseen, eli apuun.
Mikäli hevonen ei hyväksy tuntumaa, siihen voi olla monta syytä, yleisimpiä syitä ovat liian karkea apujen käyttö, liiallinen ärsykkeiden määrä tai se, että hevonen ei ole koulutettu a. sietämään tuntumaa ja b. erottamaan tuntumaa avuista.
Ennenkuin ratsastaja voi ylipäätään aloittaa apujen käytön ja sen myötä hevoseen vaikuttamisen, on aina syytä tarkistaa, millaisen tuntuman hevonen hyväksyy. Tämä tuntuma vaihtelee hevosen iän, kunnon ja koulutustason mukaan ja jopa joka ratsastuskerta ja sen sisällä tehtävissä siirtymisissä. Tasaisen ja selkeän ohjastuntuman löytämisen avain on ratsastaja itse. Ennenkuin hevonen on oppinut sietämään ja pyrkimään tiettyyn tuntumaan, apujen käyttö (ärsykkeet) ovat vailla paluuta ideaalitilanteeseen, jota hevonen oppi tavoittelemaan.
Hyväksyykö sinun hevosesi tuntuman ja osaako se pyrkiä siihen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)