Tärkein opettajani - Hevonen

Suurin innoittajani ja opettajani sulki silmänsä ja huokaisi viimeisen kerran. Oli aika päästää irti ja tehdä hevosenomistajan ikävin velvollisuus, päättää, milloin vihreiden laitumien portti aukeaa.

Monet pitkänlinjan hevososaajat sanovat, että kaikesta tiedosta ja kokemuksista huolimalla hevonen on se paras ja tärkein opettaja. Olen samaa mieltä. Nyt kun katson yli 16 vuotta kestänyttä yhteistä kavioliittoamme, väliin poskelle vierähtää kyynel ja välillä taas huulille nousee hymy. Tähän aikaan on mahtunut paljon kokemuksia, jotka ovat muokanneet meitä molempia. Ne ovat hioneet särmää, lisänneet ymmärrystä ja antaneet uusia oivalluksia.

Kun muistelen, millainen Hevonen pihalleni astui ulos trailerista pääsisäisenä 1997 ja mietin mihin me näiden vuosien aikana pääsimme, olen sanaton. Vuosiin on mahtunut kuljetusonnettomuus, josta Hevosen ei pitänyt selvitä. On ollut kiusallista kesäihottumaa, kaviokuumeita, hankkarivammaa ja vaikka mitä. Aina olen uskonut, että vastoinkäymiset on tarkoitettu voitettavaksi ja niin on käynytkin. 

Naurun hetkiä, kun laitumelta karannut lauma laukkaa luokseni vihellyksestä Hevosen johtamana. Suuria tunteita, kun ensimmäisen kerran uskaltauduin laukkaamaan ilman varusteita. 

Näiden vuosien aikana Hevonen opetti kymmeniä - satoja ihmisiä hevostaidon ja klassisen ratsastuksen maailmaan. TerapiaHevonen- sanoi moni, joka pelkäsi laukkaamista, mutta niin varovasti ja lempästi Hevonen kannatteli pelkäävää ratsastajaa selässään. Viisas Hevonen -, sanoi moni, joka ensimäisen kerran ohjasajoi Hevosta, joka lempeästi viisaudellaan tulkitsi aloittelijan apuja, välillä naurunsekaiseen hämmennykseen saakka.

Luotettava Hevonen -sanoi mieheni, joka täysin kokemattomana hevosihmisenä luotti hevoseen viimeiseen saakka ja näki siinä iän tuoman ymmärryksen ja kokemuksen, jota harva ihminen kykenee edes hahmottamaan.

JohtajaHevonen - joka kasvatti kymmeniä varsoja ja nuoria hevosia laumassaan, jokaisella kohtaamisellaan näytti mallia, miten hyvä ihminen on ja kuinka ihmisen saa tekemään hevoselle hyviä asioita.

Tärkein opettaja - minä tunnen sen jokaisen hörähdyksen ja tunnistan turpakarvan ja korvan asennosta, millä jalalla se aamulla oljiltaan nousi. Ilman hevosta en olisi koskaan ajautunut kouluttamaan hevosia työkseni. Ilman Hevosta, en olisi opettaja, joka joka päivä voi oppia uutta.

Rakkaus hevosia kohtaan ei sammu koskaan, vaikka yksi kavioliitto on päättynyt. Kukaan tai mikään ei korvaa hevosta, vaan yhteiset kokemuksemme auttavat minua selviytymään tästä surusta. On aika katsoa eteenpäin ja surra kun surettaa. Sydämestäni kiitän Hevosta. 

Lepää rauhassa rakas opettajani.

Miksei se halua?

Milloin hevonen kieltäytyy menemästä traileriin tai hyppäämästä estettä. Toisinaan se ei aina laittaa hyönteiskarkotetta tai sitten se itsepintaisesti ei suostu antamaan takastaan kengittäjälle.

Sen sijaan, että yritämme keksiä erilaisia kikkakolmosia ja –vitosia huijataksemme hevosta saadaksemme asiat tapahtumaan edes vaikka kerran, olisi hedelmällisempää pohtia, mitä se hevonen sitten oikein haluaa.

Kun hevonen ei halua mennä traileriin, se luultavasti haluaa mennä kauaksi siitä, tai kun se ei halua hyönteiskarkotetta sumutettavan sen hipiälle, se haluaa sumutepullon kauaksi itsestään. Tästä voi vähemmänkin nokkela ihminen kehittää syteemin, jolla hän saa hevosen siedätettyä vähän kerrassaan SIETÄMÄÄN ihmisen toivomaa asiaa. Sitten kun halutaan vielä vahvistaa hevosen asennetta ja lisätä sen motivaatiota, voidaan siedettävästä asiasta tehdä haluttava. Miten? No antamalla sille vaikkapa porkkana joka kerta kun se kävelee traileriin, tai tarjoamalla kauhasta kauraa joka esteen jälkeen, jonka se ylittää pudottamatta?

Puhutko hevosta?

Viime vuosina hevostaidon myötä on noussut esiin hevosten kieli - kehonkieli, jolla hevoset keskenään kommunikoivat.
"Katsoppa, miten se johtajahevonen potkaisee alempiarvoista pois heiniltä. Se oikeuttaa minut tekemään samoin."
tai että,
" Kyllä ne toisiaan kurittavat huonosta käytöksestä, eli kyllä se hevonen ymmärtää, miksi lyön sitä sen kieltäydyttyä maastoonlähdöstä."
tai yksi parhaista:
"Pyöröaitauskoulutuksen tarkoituksena on kommunikoida hevosen kielellä, - sitä siis osaan- ja sitten kun hevonen hyväksyy?! käyttämäni kielen, se kunnioittaa ja luottaa ihmiseen."

Tuota tuota... jos nyt ihan alkuun vaikka pohditaan sitä hevosten kieltä, joka on siis tosiaan suurelta osin kehonkieltä, niin ihminen ei koskaan, siis ei koskaan saa hevosta luulemaan itseään hevoseksi. Jos hevonen olisi lajina niin tyhmä, se olisi luultavasti kuollut jo sukupuuttoon.
Se, mitä pyöröaitauksessa tai ylipäätään negatiivista vahvistetta käyttäen ja painetta kasvattaen saadaan aikaan, on oppiminen. Eli hevonen oppii välttämään epämukavuutta, kuten sen edelleen lajilleen tyypillisesti kuuluukin tehdä. Toiset hevoset ovat mukavuudehaluisempia kuin toiset ja toiset hevoset oppivat nopeammin kuin toiset. Harva meistä kuitenkaan aidosti haluaa puhtaasti kommunikoida hevosten tavoin. Vai kuinka moni lukijoista on valmis ottamaan hammasparin tai takakaviot syliinsä narulle vastaukseksi?

Seuraavan kerran, kun tekee mieli jutustella hevosen kieltä ja korottaa "ääntä", kannattaa varautua, että huonolla tuurilla hevonen ymmärtää ja vastaa samalla kiellellä.

Ohjilla sahaaminen ja kaikki muu vemputtaminen

Kaiken kauniin opastuksen ja ihanteiden lisäksi voimme itse kukin nähdä ratsastajien milloin sahaavan, - eli liikuttelevan kuolainta edestakaisin hevosen suussa- , tai muuten vaan veivaavan/vemputtavan ohjilla. Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun selitys tämän tarpeellisuudelle. Vai onko kuitenkin lopulta kyse kaikesta muusta kuin hevosen kouluttamisesta ja sen kontrolloinnista, eli ihmisestä ihmisestään?
Kun takertuva kädellinen turhautuu, pelästyy, jännittyy tai ei vaan juuri sillä hetkellä keksi parempaakaan tekemistä, niin hän siirtää toiminnantarpeen ohjien kautta hevosen suuhun.
Seuraavan kerran kun pitelet ohjia, kannattaa muistaa, että hevonen oppii ihan jokaikinen kerta. Jokaisesta ohjasotteesta ja myötäyksestä. Oppiiko se haluttua vaiko jotain ihan muuta?

Hevonen avaa suutaan

Turparemmi on oiva väline sulkea hevosen suu, ainakin näennäisesti. Jos kuitenkin hetkeksi pysähdytään pohtimaan, mitä hevonen suun avaamisella koittaa kertoa.

Kuten kaikki tiedämme, hevonen ei ilmaise epämukavuutta tai kipua ääntelemällä kuten monet muut nisäkkäät. Kaikkein yksinkertaisimmillaan hevonen reagoi suuta avaamalla kun ratsastaja vetää ohjista ja niiden myötä aiheuttaa kipua hevosen suuhun. Suun avaaminen voi tietysti kertoa myös hoitamattomista hampaista tai epäsopivasta satulasta. Se saattaa kertoa yleisestä epämukavuudesta tai vaikkapa ratsastajan aiheuttamasta epätasapainosta.

Kun suun aukomisen merkitystä tutkaillaan, voidaan usein havaita, että kun turparemmi/-t laitetaan niin tiukalle, että suun fyysinen avaaminen vaikeutuu huomattavasti, jokin muu toiminto lisääntyy, kuten hännän viuhtominen, liikkeessä tahdittaminen, pään ja kaulan asennon muutos tai jopa kokonaisvaltainen kehon jännittyminen ja sen kautta epäpuhdas liike.

Sen sijaan että remmien avulla pyritään sulkemaan hevosen turpa, voisi olla varsin kannattavaa keskittyä poistamaan suun aukomisen syy.

Haluatko jäykän hevosen?

Usein kuulee ratsastajan kuvailevan hevostaan jäykäksi, ilman että jäykkyyden syytä edes on pohdittu.
Onko kyseessä jo kenties iäkäs hevonen, jonka lihasten lämpiäminen vie oman aikansa vaiko mahdollisesti nivelrikkoinen hevonen, joka tarvitsee päivittäistä liikuntaa pysyäkseen kutakuinkin vetreänä. Johtuuko jäykkyys kivusta tai stressistä, joka puolestaan saattaa johtua epäsopivista varusteista, puutteellisesta koulutuksesta tai epämukavuudesta, jota ratsastaja sille aiheuttaa. Vai vaadintaanko hevoselta sen koulutustasoon nähden liikaa. Tai voisiko kaikessa yksinkertaisuudessaan olla kyse siitä, että hevonen ei halua ratsastajan saattavan sitä pois tasapainosta ja sen seurauksena hevonen vastusta ratsastajan apuja. Vai onko hevosen massa jakautunut kannattamattomasti, jolloin hevonen joutuu konpensoimaan ratsastajan aiheuttamaa epätasapainoa lihaksistollaan ja sen myötä epäsymmetria tuntuu jäykkyytenä.

Nyrkkisääntönä voisi pitää vaikkapa sitä, että jos hevonen on aina ratsastuksen aluksi jäykkä ja sen vertyminen kestää, on työskentelyssä jotain vialla. Ellei kyseessä ole iäkäs tai vaivainen hevonen.
Jos ratsastaja joutuu kierros toisensa jälkeen "pehmittelemään" ja taivuttelemaan hevosta saadakseen sen notkeaksi, on hyvä huomioida, että samaan aikaan hän vaikuttaa hevosen tasapainoon. Haluamme saada työskentelyllä aikaiseksi elastisen, epätasapainoisen hevosen, vaiko omilla jaloillaan -itseään kantavan hevosen, joka ei tarvitse ihmisen apua vertyäkseen?

Tallinvintin myytinmurtajat osa 2. "Se ei voi olla helppoa"

Jos hiki ei virtaa sekä hevosella, että ratsastajalla, ei kunnolla ole edes treenattu. Hevosen fyysinen rasitus kasvattaa parhaimmillaan sen kuntoa, mutta mitä hevonen oppii kierros tolkulla tapahtuvasta liikkumisesta. Pahimmillaan/parhaimmimmillaan vieläpä samassa askellajissa ja tempossa.

On kertakaikkisen ällistyttävää, miten helppoa onkaan ajatella, uskoa ja toivoa, että kyllä "se" siitä joskus oppii tai kyllä "se" jonain päivänä huomaa. Ja niinhän se onkin, "se" hevonen kyllä huomaa ja oppii, mutta onko se aina kannattavaa ja edes siihen suuntaan mitä ihminen on odottanut?

Keppi ja porkkana

Väärästä vastauksesta rangaistus, tai edes hitunen lisää painetta, vaiko oikeasta vastauksesta sylillinen kauraa. Tutkimuksen mukaan positiivinen vahvistaminen lisää toivottua käytöstä, mutta onko se liian helppo ratkaisu? Haluavatko ihmiset toteuttaa asioita ja kouluttaa hevosia vaikeimman kautta?
 Ehkä. Vielä.