sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ohjilla sahaaminen ja kaikki muu vemputtaminen

Kaiken kauniin opastuksen ja ihanteiden lisäksi voimme itse kukin nähdä ratsastajien milloin sahaavan, - eli liikuttelevan kuolainta edestakaisin hevosen suussa- , tai muuten vaan veivaavan/vemputtavan ohjilla. Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun selitys tämän tarpeellisuudelle. Vai onko kuitenkin lopulta kyse kaikesta muusta kuin hevosen kouluttamisesta ja sen kontrolloinnista, eli ihmisestä ihmisestään?
Kun takertuva kädellinen turhautuu, pelästyy, jännittyy tai ei vaan juuri sillä hetkellä keksi parempaakaan tekemistä, niin hän siirtää toiminnantarpeen ohjien kautta hevosen suuhun.
Seuraavan kerran kun pitelet ohjia, kannattaa muistaa, että hevonen oppii ihan jokaikinen kerta. Jokaisesta ohjasotteesta ja myötäyksestä. Oppiiko se haluttua vaiko jotain ihan muuta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti