sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Pitääkö luomuhevosen päästä laitumelle????

Aurinko paistaa ja laidunruoho kasvaa kohisten. Samaan aikaan kun tallinpitäjät odottavat hevosten laitumelle pääsyä ja tallin tyhjentymistä, jokunen hevosen omistaja on huolissaan tulevasta kesästä. Ja laidunkauden alkamisesta.
Onko hevosten kesälaiduntaminen jäänne niiltä ajoilta, kun hevoset eivät tarhanneet päivittäin, eivätkä etenkään laumassa? Onko hevosen päästävä laitumelle ollakseen onnellinen ja voidakseen tyydyttää lajityypillisiä tarpeitaan? Vai onko laidunkausi tallinpitäjälle helpotus ja hevosen omistajalle huolen aihe?

Tuore ruoho on hevoselle parasta ravintoa, edellyttäen että hevonen ei kärsi tuoreen ruohon ja kesän tuomista harmeista. Osa hevosista hyötyy laidunkaudesta vähintään yhtä paljon kuin sen omistaja kesälomastaan tai tallinpitäjä kesäajan mahdollisesta huolettomuudesta, kun työt karsinansiivouksesta loimittamiseen vaihtuvat hyönteiskarkotteiden päivittäisestä jakamisesta ähkyhevosten taluttamiseen.
Kaviokuumeherkän, kesäihottumaisen ja ähkyherkän hevosen omistajalle laidunaika on pahimmillaan suoranaista helvettiä. Puhumattakaan hevosen kärsimyksestä.

90-luvulla kerrottiin tuoreen ruohon sisältävän niin paljon valkuaista, ettei se ollut soveliasta ravintoa poneille ja kylmäverihevosille. Tänä päivänä puhutaan heinän sokereista, fruktaaneista. Laiduntavan luomuhevosen omistaja siirtääkin hevosensa pois laitumelta päivittäin kun heinän sokerit ovat korkeimmillaan. Tuoreen niittoruohon syöttäminen ei tietenkään ole vaihtoehto, koska hevoselle se ruohonnyhtäminen on vähintään yhtä terapeuttista kuin avaralla laitumella vaeltelu laumassa. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, se meillä pääosin viljelty timoteipitoinen laidunruoho ei ole hevoselle edes parasta ravintoa. Jos hevonen saisi ihan oikeasti valita itse mitä se syö, sen "ruokalistalle" asettuisi kasapäin erilaisia rikka- ja hyötykasveja, joista tämän päivän hevosen omistaja on täysin vieraantunut. Eihän niitä kasva enää missään..

Eikä laidunaika aiheuta ainoastaan hevoselle mahdollisia ongelmia. Jos laidun ei sijaitse tallin välittömässä läheisyydessä lisää hevosen liikuttaminen laidunkaudella myös omistajan liikkumista. Mikäli hän haluaa käyttää tallin tiloja myös kesäaikaan, on mahdollista, että hevosen haku laitumelta ja vienti takaisin, HUOM! KÄVELLEN!! vie jopa puolesta tunnista tuntiin kallisarvoista vapaa-aikaa.  Puhumattakaan siitä vaivasta, että hevonen pitää hakea laumasta. Sehän on kertakaikkisesti jopa hengenvaarallista?

Mikäli hevosesi ei kärsi laitumella olosta, kärsitkö sinä siitä? Ja jos laidunaika tuntuu äärettömän tarpeelliselta, onko se sitä hevoselle vai sinulle?

1 kommentti:

  1. Hevonen on laiduntava laumaeläin joten lähtökohta on kai se että sitä parempi mitä enemmän hevonen saa laiduntaa laumassa jos ei ole jotain hyvää, perusteltua, hevosen hyvinvointiin liittyvää syytä miksi näin ei toimittaisi.

    Hevosen laumasta hakeminen vaarallista?... Minä olen varmaan harvinaisen itsetuhoinen koska joskus hellepäivinä makaan samalla laitumella hevosten kanssa on otan aurinkoa. Laumaobservointi on hyvä tekosyy siihen että helteillä ei tee tekemättömiä töitä vaan ottaa aurinkoa hevosten kanssa ;-)

    Hevosen kanssa tekeminen ei saisi olla suorittamista eikä haku ja vienti laitumelle ole vapaa-ajan tuhlaamista. Se on pikemminkin laatuaikaa jolloin voi talutella kaikessa rauhassa hevosta ilman että on kiire mihinkään ja ihmetellä samalla maailman menoa.

    VastaaPoista