keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kevät tulee ja sisäänratsastusaika myös...

Tiedän sohaisevani muurahaispesään, mutta tämä on jokavuotinen keskustelunaihe ja samalla jokasyksyinen itkunaihe, kun nuoren hevosen sisäänratsastuksessa on jokin mennyt pahasti pieleen. EIkä siinä mitään, jos hokaa, että mikä meni pieleen, mutta useimmiten ihmisellä ei ole siitä harmainta aavistustakaan.

Ensinnäkin sekä ratsastajaan totuttamiseen kuin mihin tahansa muuhun uuden asian opettamiseen tuntuu liittyvän runsaasti erilaisia uskomuksia siitä, miten asiat pitäisi tehdä ja kuinka monta avustajaa esim. tarvitaan. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että mitä huonommin valmisteltu hevonen ja mitä arempi ratsuttaja, sitä useampi ihminen siihen puuhaan tarvitaan. Käytännössä kun kaiken, siis ihan kaiken voi opettaa maastakäsin ennenkuin ratsuttajalla jalat ovat jalustimessa ja takapuoli penkissä. Sen jälkeen ei pitäisi jättää enää mitään arvailujen varaan vaan varsan pitäisi tietää yhtä hyvin kuin ratsuttajan itsekin mikä on seuraava vaihe.

Selkäännousu on luonnollisesti se ensimmäinen iso juttu, joka liittyy ratsuttamiseen. Jos siitä jätetään kaikki turha pohdinta pois, niin mitä sen varsan pitäisi osata, jotta tämä voisi sujua mallikkaasti?
Noh, ihan ensimmäiseksi tietysti seistä paikoillaan, ihan niinkuin ylipäätäänkin. Seuraavaksi on hyvä että se osaa merkistä pysähtyä. Tämän jälkeen kaikki loppu onkin siedättämistä siihen, asti kunnes koittaa liikkeelle lähdön aika.

Sen sijaan että ratsuttamiseen liittyisi huimapäisyys ja rohkeus, tarvitsee ratsuttaja mielestäni hevosen lukutaitoa, rauhallisuutta ja ennenkaikkea roppakaupalla erilaisia työkaluja mahdollisia ongelmatilanteita varten, koska nuori hevonen ei koskaan tee mitään kiusallaan tai halutakseen vastustaa periaatteen vuoksi.

Yleisimmät ongelmat liittyvät joko selkäännousuun tai liikkeellelähtöön. Jos hevonen ei halua päästää ratsastajaa selkään se useimmiten johtuu joko siitä että se pelkää tai siitä, että se on jossain välissä oppinut väistämään ihmistä niin mekaanisesti, ettei se erota milloin sen halutaan seisovan paikoillaan. Tässäkin tilanteessa pätee sama kuin kaikkeen muuhun hevosen kouluttamiseen - mitä useampi kokki - sitä pahempi soppa. Fakta on se, että jos hevonen pelsätyy ja pakoreaktio saa sen valtaansa, on mahdollinen suupielessä roikkuva avustaja vielä suurempi paha kuin selässä kiikkuva pelästyttäjä.

Toisaalta, selkäännousu voi sujua suht rauhallisesti, mutta liikkellelähtö tai liikkuminen saattaa tuottaa ongelmia. Tässäkin on hyvä muistaa, että hevoset ovat yksilöitä, se tilanne, missä joku toinen hevonen jännittäessään on haluton liikkumaan, joku toinen ryntää peloissaan täyteen laukkaan. Ja kyllä, se on kiinni sekä mielentilasta, jossa hevonen opetushetkellä on, että myös ratsuttajan ajoituksesta.

Pääsääntöisesti haluan itse siedättää nuoren hevonen niin takuu varmasti, että selkäännoustessa ei ole tarvetta hiiviskellä ja kun takamus on vakaasti penkissä, alkaa etukäteen maastaopetettujen merkkien opettaminen selästä käsin.

Ensimmäinen apu on suora ohjasote, jolla hevonen sekä asettuu, taipuu että kääntyy. Tätä voi soveltaa vielä niin, että kun suoraa ohjaa käyttää johtavasti, hevonen siirtää painon ohjanpuoleiselle etuselleen ja myötäyksen ajoituksella tässä seuraa myös liikkeelle lähtö. Kun suora ohjasote suuntautuu tämän jälkeen ylöspäin, hevonen astuu takasillaan ristiin ja siten se siirtää painon etujaloilleen, joka on taas suuri turva tilanteessa, jossa hevonen jännittyy tai pelästyy. Ilman ratsastajaakin hevonen jännittyessään nostaa pään ja niskan ylös ja siirtää painonsa takajaloilleen. Pyytämällä takasia pehmeästi astumaan ristiin, saadaan hevonen jälleen etupainoiseksi.  Kun hevonen on valmisteltu maastakäsin niin, että se ymmärtää suoran ohjasotteen ja se myötää kehostaan pehmeänä, saadessaan tästä myötäyksen ohjalla, sen rauhallinen mielentila tulee liittymään tähän merkkiin jatkossakin.

Lopuksi on ehkä tarpeen muistuttaa, että se tila, jossa selkäännousuja ja ratsastuksen aloitusta tehdään, olis hyvä pitää erossa siitä, jossa hevonen on toistuvasti kiihtynyt, koska hevonen yhdistää paikan mielentilaan. Toisekseen, itse en mielellään juoksuta tai tee mitään muutakaan kiihdytävää päiviä ennen selkäännousun opettelua, jottei hevosella oli ensimmäisenä mielessä se, että jokin merkki pyytää sitä kiihtymään.

Aurinkoisia ja hevosen tuoksuisia treenihetkiä =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti