Helsinki Horse Fair on kunnialla ohitse ja pakko myöntää, että oli todella hienoa saada olla mukana tekemässä niin hienoa tapahtumaan. Lisäksi kuolaimettoman kisan aiheuttama häly ja keskusteluryöppy on ollut melkoista. Siitä aasinsiltana tähän blogikirjoitukseen....
Ennen HHF:a moni tuttuni pohti kuinka kuolaimilla koulutetut hevoset voivat sopeutua kuolaimettomalla ratsastukseen. Itsekin olen aikoinaan harrastanut "nakuratsastusta" kohtalaisen paljon ja totesin, että harjoitus tekee mestarin ja mitä yksinkertaisimmilla avuilla hevonen on koulutettu, sitä vähemmän vermeitä tarvitsee. Hevosen hallinta on kuitenkin lopulta kaikesta muusta kuin varusteista kiinni. Tässä vaiheessa lienee hyvä muistuttaa, että tämä pätee siinä vaiheessa vasta, kun ihminen ymmärtää millainen eläin hevonen on, hän tiedostaa oman kehonsa ja sen vaikutuksen hevoseen. Ennen tätä niitä varusteita todellakin tarvitaan, kun ei ole muita keinoja esim. kääntää hevosta.
Se, mikä tässä hetkessä on kuitenkin mielenkiintoisinta, on ihmisten reaktio ja vastustelu kuolaimettomuutta vastaan. Huomautan, että kisan tarkoitus ei ollut millään tavoin tuomita kuolainten käyttöä, vaan ennemminkin tuoda esiin se fakta että on osaajia ja osaajia. Osaajat voivat tehdä sellaisia asioita, joista muut voivat vain unelmoida.
Ennen kisaa minulta kysyttiin moneen otteeseen, että "entäs jos joku hevonen heittää hullut" tai että"entä jos joku ratsastaja putoaa ja hevonen syöksyy katsomoon??" "kuinka olette varautuneet kaikkeen mahdolliseen?"
Noh, minäpä kerron: nämä riskit saattavat olla ihmismielessä todellisia, kun hän ei ymmärrä millainen eläin hevonen on. Hevonen nimittäin sattuu olemaan a. rutiinien ja paikan orja ja b. pakoeläin. Näihin viitaten, mikäli jokin olisi mennyt hullusti, hevonen olisi 99,99%:n varmuudella laukannut muiden hevosten luokse tallialueelle, pois yleisön läheltä, joten riski oli tässä suhteessa käytännössä mitätön.
Toiseksi, kutsuimme kisaan hevosalan ja ratsastuksen ammattilaisia. Luotin ja yhä luotan ammattilaisen arvostelukykyyn omien taitojensa suhteen. Mikäli niin olisi kuitenkin käynyt, että joku hevonen olisi pelästynyt tms. sen ratsastaja oli varmasti varautunut siihenkin ollessaan tämänkaltaisessa tilaisuudessa.
Kolmanneksi, hevoset ovat pakoeläimiä (edelleen), ne ovat arvaamattomia ja ratsastus on vaarallista. piste. Jos haluaa harrastaa 100%:n turvallisesti, löytyy myös keppareita, jotka linkoavat ratsastajan satulasta lähinnä kuskin kompuroidessa, muuta riskiä ei ole. Tai sitten kannattaa pysyä aidatulla alueella ja pukea sekä hevoselle että itselleen kaikki maailman turvavermeet. Totuus on kuitenkin se, että hyvää hevostaitoa ja hyvää ratsastustaitoa ei korvaa mikään turvavaruste, koska niiden tarkoitus on auttaa säästymään suuremmilta kolhuilta vahingon sattuessa, mutta ne eivät estä hevosta pelästymästä tai vaikkapa vaan kompastumasta.
Sen enempää kuolain ei estä hevosta pelästymästä, joten kauhufantasiointi kuolaimettomuuden puolesta on liioittelua. On kuitenkin totta, että käytännössä jokainen ratsastaja joutuu/saa opetella ratsastamaan kuolaimilla, koska toisin koulutettuja hevosia on vielä nin vähän ja toisekseen, se kuuluu meidän ratsastuskulttuuriimme. Tällä siis mennään kohti kevättä, toivottavasti itse kukin muistaen, että hevonen on hevonen ja mikään ei pidä ihmistä yhtä varmasti hengissä kuin hyvä arvostelukyky.
Halatkaa hevostanne, sydämen kyllyydestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti