Uusi kisakausi - uudet mahdollisuudet

Valmistautuminen uuteen kilpailukauteen kannattaa aloittaa käymällä läpi edellistä kautta. Sieltä löytyy niin onnistumiset, kuin epäonnistumiset. Onnistumisiin keskittyminen auttaa kaivelemaan muistista ne oleelliset seikat, jotka ovat olleet toimivia tai joilla erilaisia ongelmia on menestyksekkäästi ratkottu.

Nostan tässä esiin muutamia yleisimpiä ongelmia.

Hevonen jännittyy kisapaikalla

Hevoselle paikan vaihtaminen on aina stressi, joten on ihan lajille tyypillistä jännittyä vieraassa paikassa. Tutut ihmiset ja rutiinit luonnollisesti auttavat. Jos kyse on useamman päivän kisareissusta nämä ruutiinit on usein helppo järjestää lukuunottamatta tarhausta. Joillekin hevosille tämä ei tuota mitään ongelmaa, toisille se on juuri laukaiseva tekijä.

Pelkkä liikunnan lisääminen esim. juoksuttamalla ei välttämättä ole paras idea, koska jännittyneen hevosen juoksuttaminen vain lisää stressiä. Sen sijaan kotona tutuksi tulleet virikkeet voi hyvinkin laukaista stressiä. Tästä esimerkkinä erilaiset älytreenit, jotka väsyttävät hevosen aivoja, mutta eivät stressaa sen kehoa.


Hevonen jännittyy radalla

Oli kyse este- tai kouluhevosesta syy on yleensä sama - ratsastaja jännittyy. En viittaa tässä yhteydessä sateenvarjotutkimukseen vaan siihen, millaisia käytösketjuja hevoset oppivat ja millaisia ketjuja me opimme.  Täältä voi lukea lisää ennakoivista vihjeistä: https://elainkoulutus.wordpress.com/2016/02/25/ennakoivat-vihjeet/  

Yksinkertaisimmillaan jännityksen kierteen saa poikki ketjuttamalla tilalle rentoja, positiivisia käytöksiä. Ketjuttamalla voi hyödyntää vaikeiden liikkeiden rentoutta ja aktiivisuutta, yhtä lailla kuin hevosen jännitystä kouluaitoja kohtaan. Pääasia on se, ettei samaa jännitysketjua enää jatketa.

Hevonen ennakoi radalla

Ennakoiminen liittyy juuri tuohon edellämainittuun käytösketjujen oppimiseen. Niitä tapahtuu koko ajan, halusimme tai emme. Siksipä niiden positiivisten ketjujen kannattaakin antaa olla olemassa.


Summa summarum, jos edellinen kausi meni putkeen, älä muuta mitään. Jos ei mennyt, pohdi, mikä meni pieleen, olisiko siihen voinut vaikuttaa aiemmin, jos niin miten. Näillä pääsee jo loistavasti alkuun ja kannattaa muistaa, että aina joku on kokenut saman ja joku tietää enemmän kuin sinä tai minä. Kannattaa siis kysyä viisammilta myös apua.

Tsemppiä tulevaan kauteen ja kasapäin onnistumisia!

Miksi ohjista ei kannata vetää

Hevonen nojaa ohjiin
Hevonen ei hyväksy tuntumaa
Hevonen on vino
Hevonen ei reagoi pidätteeseen
Hevonen avaa suutaan
Hevosen narskuttaa hampaitaan
Hevonen heittää päätään
Hevonen puree kuolaimeen kiinni
Hevonen kaatuu sisään tai ulos
Hevonen vastustaa ohjia
Hevonen ei pysähdy
Hevonen kuumenee
Hevonen menee turpa ryntäissä
Hevonen menee pää taivaissa
Hevonen ei käänny
Hevonen on hidas pohkeelle
Hevonen ei väistä
Hevonen ei taivu...

Kuulostaako tutulta?

Näiden ongelmien taustalla voi toki olla jokin fyysinen vaiva, kipu tai se, että hevonen ei ymmärrä mitä siltä pyydetään. Yhtä todennäköistä on kuitenkin se, että jatkuva paine ohjissa estää hevosta vastaamasta ratsastajan pyyntöihin tai että liian suuri paine ohjissa häiritsee hevosen tasapainoa merkittävästi.

Koska pääosin ihmiset käyttävät kuolaimia ratsastaessa, keskityn tässä bloggauksessa nimenomaan siihen, vaikka myös kuolaimettomilla suitsilla ohjista vetäminen aiheuttaa ihan vastaavia ongelmia.

Kädet - ne kädet

Koska ohjia pidetään käsissä, on syytä keskittyä ensisijaisesti siihen, miten ne toimivat. Yhdessä ja erikseen. On ihan totta, että tuntuman, ohjien pitelyä pitää harjoitella ja että se vaatii jo hieman kehotietoisuutta hahmottaa, mitä vasen käsi tekee ja mitä oikea tekee. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että on helpompaa ja nopeampaa opetella käyttämään käsiä tässä yhteydessä kuin esim. harjoitella käsillä seisomista.
Kädet liittyvät ihmisen kehoon useilla lihaksilla joilla niitä mm. liikutetaan, pidetään paikoillaan, kannatellaan, kierretään, työnnetään eteenpäin ja vedetään kohti kehoa.
Ihmiselle on kovin paljon helpompaa vetää käsiä kohti kehoa, kuin työntää poispäin. Miksi? Siitä syystä, että käsillä voi vetää lähes pelkillä käsien lihaksilla, mutta työntämiseen tarvitaan myös muita lihaksia. Niitä samoja lihaksia, joilla ratsastaja kannattelee itseään staattisessa asennossa istuen. Tai millä maassa vatsallaan makaava ihminen punnertaa itsensä ylös. Menemättä enempää näihin yksityiskohtiin, suosittelen ihan jokaista ratsastajaa kuluttamaan tovin tämän asian pohtimiseen.

Vetovoima

Olen blogannut aiemmin siitä, mitä ohjista vetäminen saa aikaan hevosessa, mutta kertaus ei liene pahitteeksi.
Tuntuma liittyy siihen, kuinka ratsastaja pitelee ohjia ja miten hän käsiään liikuttaessaan ottaa huomioon kunkin hevosen tavan tasapainottaa itseään pään ja kaulan liikkeillä ja asentoa muuttamalla. Jos pienikin vastustus saattaa häiritä hevosen tasapainoa merkittävästi.
Se, minkä ratsastaja yleensä ensimmäisenä havaitsee liittyy hevosen kykyyn ennakoida tulevaa epämukavuutta. Mikäli ratsastaja esim. toistuvasti kääntelee hevosen päätä ja taivuttelee sen kaulaa, hevonen oppii kompensoimaan tämän aiheuttamaa epätasapainoa jollain, esim. lisäämällä vauhtia, hidastamalla vauhtia tai joskus ihan sattumalta vaikkapa kääntämällä takaosaansa vasemalle tai oikealle. Riippuen ratsastajasta, häneltä saattaa täysin mennä ohi ne ensimmäiset pienet muutokset, jotka kielivät epämukavuudesta.

Kun hevonen on oppinut ennakoimaan, että ratsastaja aiheuttaa epätasapainoa, sen keho valmistautuu yhä nopeammin vastaanottamaan ratsastajan apuja ja valitettavasti myös vastustamaan niitä. Tästä syystä ei ole lainkaan harvinaista, että nuori hevonen on ns. jäykkä. Iän tuoma jäykkyys on eri asia, kuin lihaksiston jäykkyys, joka on seurausta jännittämisestä. Hevosen ei siis tarvitse jännittää tai pelätä ratsastajaa, vaan se voi oppia jännittämään kehonsa, jotta ratsastajan vaikutus ei aiheuttaisi kerta toisensa jälkeen epämukavuutta.

Älä siis vedä

Vetämisen lopettaminen ei ole helppoa. Se on yksinkertaista, muttei helppoa. Suuri vaikeus liittyy sekä hevosen, että ihmisen kohdalla lihasmuistiin ja aiemmin opittuun käytökseen, jonka seurauksena noidankehä on valmis.  Ensimmäinen askel on kuitenkin se, että tekee päätöksen. Seuraavaksi oman hevosen tarkkailu, havaintojen tekeminen sen suhteen, miten hevonen mihinkin apuun vastaa. Millaisia muutoksia hevosessa tapahtuu, kun ratsastaja liikuttaa ohjia. Mihin suuntaan hevosen massa kulloinkin liikkuu. Päin tuntumaa, poispäin tuntumasta, vaiko epäsymmtrisesti.
Ohjien vaikutusta hevoseen ei voi poissulkea millään, ne vaikuttavat silloinkin, kun jokin toinen apu on suurempi tai merkityksellisempi hevoselle. Vaikka ainoa hevosessa havaittava reaktio olisi pienikin, sen vaikutusta hevosen hyvinvointiin, kehonhallintaan ja tasapainoon ei pidä vähätellä.
Puhumattakaan siitä, kuinka paljon miellyttävämpää ratsastaminen on, kun se tosiaan sujuu kuin tanssi.

Vuoden takainen bloggaus aiheesta:

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/tuntuma-ennen-asentoa.html

Ongelmasta selviytyminen on kuin neulansilmä

Jos hevonen ei anna tarhasta kiinni, sitä kannattaa ajaa takaa, kunnes se OPPII, että ei pakeneminen ei auta.

Jos hevonen ei mene traileriin, sen silmät kannattaa peittää ja kantaa se sisään, jotta se OPPII, että vastustelu ei kannata.

Jos hevonen on liian reipas ratsastaa, kannattaa vähentää heinää ja juoksuttaa se ennen ratsastusta, jotta se OPPII, että jonain päivänä kannattaa käyttäytyä rauhallisesti.

Jos hevonen nykii jalkaa kengittäessä, sitä kannattaa vetäistä vasaralla mahaan, jotta se OPPII, että se teki väärin.

Jos hevonen on epäsymmetrinen, kannattaa lähteä salille, jotta symmetrinen ratsastajan keskivartalon kautta hevonen OPPII olemaan suora.

Oppiiko tosiaan?

No ei opi, kuin ehkä kerran tuhannesta tai vielä harvemmin ja silloinkin sattumalta.

Olen kohtalaisen hämmästynyt siitä, miten laiskoja ihmiset ovat oppimaan, etsimään tietoa, saati toteuttamaan sitä käytännössä. Jos ja kun aina onneksi välillä näen mielettömän hienoa ja harmonista ratsastusta tai hevosten kouluttamista, ei ensimmäiseksi tule mieleen että: Onpas siinä helppo hevonen tai yksinkertaisesti vaan lahjakas ratsastaja/kouluttaja. Ei, ensimmäiseksi haluan tarkkailla ko. työskentelyä ja etsiä, löydänkö systeemin avaimen. Sitten haluan tavata ihmisen ja kysyä, mistä hän on oppinsa saanut, millä hän hevostaan motivoi ja miten lopputulokseen on päästy. Silloin kun tämä mahdollisuus on tullut eteen, olen saanut aina saman vastauksen: Se on vuosien pitkäjännitteisen työskentelyn tulos.

Pikaratkaisua ei ole

Saan viikottain yhteydenottoja, viime aikoina jopa päivittäin ihmisiltä, jotka ovat tavalla tai toisella pulassa hevosensa kanssa. Avun tarpeen tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta. MUTTA, mikään yksittäinen puhelimessa tai messengerissä annettu neuvo ei korjaa vuosien pieleen mennyttä koulutusta.

Neuvoja kannattaa kysyä ja vaikka sadalta kouluttajalta. Sitten kun olet selvillä siitä, mihin hänen koulutuksensa perustuu, millaisia vahvisteita käytetään jne, kannattaa valita YKSI linja, jota lähtee ensin seuraamaan. Kukasta toiseen lentäminen ja yhden jos toisen systeeminen kokeilu saa vain sekä omistajan, että hevosen sekaisin.

Mitään tulosta tai suurta muutosta ei yleensä tule parilla harjoittelu kerralla. Siihen kannattaa varautua. Kuin myös siihen, että harjoittelusta vastuu on aina omistajalla. Kouluttaja antaa työkalut selviytyä karikoista, mutta arjen treeniä hän harvoin tekee.

Pelkkä ruokapalkinnon käyttäminen ei tee kenestäkään vielä kouluttajaa, edes huonoa sellaista. Oikea ajoitus, ymmärrys siitä, mitä käytöstä halutaan vahvistaa ovat ensimmäiset askeleet. Tätä harjoittelua varten on olemassa onneksi kasapäin kursseja, joita voi käydä verkossa, livenä, on luentoja, opettajia ja ohjaajia. Tietoa siis on saatavilla.

Neulansilmä

Kun seuraavan kerran tulee ongelma eteen, kyseessä on VALINTA, jatkanko näin vai vihellänkö pelin poikki ja otan riskin, että voisin hevoseni kanssa vaikkapa oppia jotain uutta. On oikeasti helpompaa jatkaa tutulla tavalla, kuin oppia uutta. Se on sukeltaminen pikkuriikkisen neulansilmän läpi, jonka takana tiedät olevan jotain uutta - muutoksen mahdollistavaa, mutta kokonaisuudesta ei ehkä saa edes käryä. Joskus on vain uskallettava ottaa riski.

Lopuksi vielä, minä en tiedä vielä kaikkea, enkä kuvittelekaan niin. Tiedän aika hyvin, missä oma osaamiseni menee, mutta olen jatkuvasti utelias. Luen kirjoja, tutkimuksia, seuraan niin hyvää kuin mielestäni huonoa ratsastusta, valmennusta, harjoittelen eri eläinlajien kouluttamista ja loppujen lopuksi, olen pohjattoman innokas oppimaan uusia asioita. Sillä pääsee jo pitkälle. Tai ainakin eteenpäin.

Fakta ja fiktio

"Jos se kerran toimii, se on totta" tai "Ei se vaan sattumalta tehnyt oikein", kuulostaako tutulta?
Niin minustakin. Mitä enemmän eläinten käyttäytymistä, niiden tarpeita ja kykyä oppia tutkitaan, sitä suurempi vedenjakaja tieteestä tulee hevosharrastajien ja -ammattilaisten välille.

Vaikuttaa siltä, että kaikki sellainen opetus, koulutus ja valmennus, joka ei ole mitattavissa, vaan  perustuu ainoastaan ratsastajan sen hetkiseen kokemukseen ja opettajalta tai valmentajalta saatuun palautteeseen on uskottavaa. "Minähän koin sen juuri äsken, eli se tapahtui oikeasti?"

Tässä päästään faktaan ja fiktioon. Jos otetaan ihan todennäköisyyden laskeminen tähän avuksi, niin voit tarkastella onnistumistasi niin, että jos teet jonkin liikkeen (esim. vasemman laukan nosto) tunnin aikana esim. 20 kertaa: niin millä todennäköisyydellä hevonen nostaa laukan aina samalla tavalla 20/20, tai joka toinen kerta 10/20 tai vielä harvemmin? 5/20? Jos jokin tapahtuu harvemmin kuin 50%, niin kyseessä voi hyvinkin olla vain sattuma. Jos onnistut valmennustunnilla 20/20, mutta seuraavan viikon kotiharjoituksissa vain 5/20, niin voitko olettaa osaavasi asian? Tai että voitko olettaa hevosen osaavan sen?

Mitä tulee operantisti kouluttaviin hevosihmisiin, juuri kyllä niihin, jotka tutkimuksia ja tiedettä kumartavat, heistä varmasti melko moni osaa heittämällä sanoa, millä todennäköisyydellä jokin käytös esiintyy tai millä todennäköisyydellä hevonen kykenee suoriutumaan seuraavasta tehtävästä.

Tiede - hyvä renki, mutta huono isäntä

Tieto ja tutkimukset ovat ihmisiä varten. Tutkimuksia tekevät he, joilla on palava intohimo (tai jokin muu vähintään yhtä hyvä syy) tutkimuksen aihetta kohtaan. He, jotka viis veisaavat siitä mitä joku on tutkinut, ovat mielikuvituksen, rikkinäisen puhelimen ja kokemuksen varassa.
Tässä vaiheessa huomautan, etten väheksy kokemusta tai maalaisjärkeä, mutta niidenkin käyttämiseen tarvitaan tietoa. Vaikka tieto olisi hankittu millä tahansa tavoin, se on sen haltijalle tärkeä osa valintojen ja päätösten tekemistä varten.

Pelkkä tutkittu tieto ei tee ketään onnelliseksi, vaikka kyseessä olisi faktaa siitä, että hevosta sattuu suuhun, jos sitä kuolaimet suussa vedetään ohjista. Tästä tiedosta voi toki syyllistyä niin halutessaan päästää tieteen isännäksi (vastustamalla tietoa ja kiistämällä sen) tai ottaa tieto hyödyksi (tarkistutat hevosen suun, kuolaimet ja opettelet ratsastamaan vetämättä) ja kriittisesti suhtautuen kokeilla, pohtia, tunnustella, kuinka tämä tieto istuu minun tekemiseeni.

On päivän selvää, että ihmiset ovat erilaisia.  On heitä, jotka pohjattoman uteliaina etsivät uusia tuulia, kenties itsekin tutkivat ympäröivää maailmaa erilaisine elementteineen ja sitten on heitä, jotka tyytyvät valmiiksi pureskellun tiedon vastaanottamiseen vaivaamatta koskaan päätään sillä, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Tähän väliin mahtuu vielä monelaisia ajattelijoita ja tekijöitä, joista jokaiselle tietoa on tarjolla tasapuolisesti. On valinta ottaako sen tiedon avukseen vai jättääkö ottamatta. Ihan yhtä lailla on valinta lyödä hevosta tai jättää lyömättä.

Tieto kuuluu kaikille

Olemme nyt 2016 onnekkaampia monessa suhteessa kuin ennen. Tänään ei tarvitse itse opiskella ulkomailla, väitellä tohtoriksi ja käyttää koko elämäntyötään tiedon hankkimiseksi. Tänään se on vapaasti tarjolla ihan jokaiselle. Kaikkeen tietoon kannattaa kuitenkin suhtautua kriittisesti. Siis ihan kaikkeen. Vaikka se tuntuisi istuvan juuri omaan pirtaan, sitä kannattaa silti kyseenalaistaa. Kyseenalaistaminen ei kuitenkaan tarkoita ylentöntä vastaan inttämistä tai tiedonsaattajan "ampumista". Terve kyseenalaistaminen tarkoittaa sitä, että jos löydät tiedon a. et tyydy siihen, vaan selvität, onko tiedosta a saatavilla lisää tietoa 1,2,3 tai jotain. Ja jos on, mitä eroa näillä tiedoilla tai tuloksilla on. Onko niissä otettu huomioon kaikki mahdollinen (jota itse osaat epäillä) ja että kuinka todennäköisenä sinä itse pidät sitä, että tämä voi olla faktaa.

Mitä enemmän me saamme tietoa hevosesta eläimenä ja mitä enemmän me ymmärrämme oppimisen lainalaisuuksia, sitä helpommaksi hevosten ja meidän elämä muuttuu. Sitä turvallisempaa tekeminen hevosten kanssa on ja sitä vähemmän hevosten hyvinvointi vaarantuu.


Siis, nyt kun kylmää, pimeää ja kaikkea, ottakaan hyvä kirja käteen, käykää luennoilla, kursseilla ja etsikää, olkaa uteliaita. Jonain päivänä saatat nauraa sille käsitykselle ja mielipiteelle, mikä sinulla tänään.

Hevosen käytös voi muuttua pakkasella

Saimme Suomeen talven, lopultakin. Sitä edeltävät pakkaset koettelivat monien tallinpitäjien ja hevostenomistajien hermoja. Koppuraiset, lumettomat tarhat, 30 asteen pakkanen, päästä häntään loimitetut hevoset, tallissa jäätyvät vesiputket ja viemärit, just name it.

Kovilla pakkasilla hevoset pyrkivät säästämään energiaa ja siksi ne eivät juuri liiku tarhassa. Toki huonolla pohjalla on oma osuutensa siihen. Nyt sään hieman lauhduttua ja lumen peittäessä maan, ollaan helisemässä kun hevoset käyvät kierroksilla. Tuuli ja sen purevuus lisää hevosten kierroksia potenssiin sata.
Se aiemmin rauhallinen, peräti laiska hevonen saattaa olla tallista ulos kävellessä kuin leija. Ei kiva.

Sen sijaan, että tilannetta yritetään korjata korvaamalla puuttellinen liikunta juoksuttamalla, olisi nyt oiva hetki siirtyä hevosen aivojen hyväksi käyttöön. Siinä päiväkausien irti tai liinan päässä juoksuttamisessa jne on omat riskinsä sekä tapaturmien tiimoilta, että myös siihen mahdollisesti liittyvän pelkoreaktion syntymisen seurauksena. Saattaa mennä muutamakin juoksutus/riehumiskerta ennenkuin hevonen on palannut ennalleen. Eikä välttämättä edes palaa, ainakaan tänä talvena.

Vaikka tilanne taatusti ärsyttää monia meistä, ongelmiin keskittymisen sijaan nyt olisi oiva mahdollisuus harjoitella entistä paremmaksi kaikkia niitä asioita, jotka sujuvat jotenkuten. Paikoillaan seisomista, rauhoittumista jne. Ja jos niissä ei ole mitään harjoiteltavaa, tätä alun ongelmaa ei teillä sitten ollutkaan.

Hyviä ja rentoja treenihetkiä ja lisää tunta!

Onnistuneen koulutuksen edellytykset

On hienoa, että viimein on tullut yleiseksi tavaksi keskustella siitä, mikä on hyvää kouluttamista ja mikä vähemmän hyvää. Ideaali lähtökohta on se, että hevonen tuntee olonsa turvalliseksi (ihminen myös), hevonen on rauhallinen ja sille opetettavat asiat ovat koko ajan sillä tasolla, ettei mikään tehtävä ole sille ylitsepääsemättömän vaikeaa joko fyysisesti tai psyykkisesti. Se, toteuuko tämä arjessa on kuitenkin aina omistajan käsissä. Otan tähän pari esimerkkiä siitä, että koulutus voi sujua hyvin ja kaikkien kannalta sekä onnistuneesti, että turvallisesti siitä huolimatta, että lähtötilanteessa perusedellytys - rauhallinen hevonen - ei ole toteutunut.

1. Hevonen on hermostunut aina ihmisen läsnäollessa.

Tällaisessa tilanteessa saattaa olla vaikea löydää paikkaa tai hetkeä, jossa hevonen olisi riittävän rauhallinen koulutuksen aloittamiseksi. Jos esim. arjessa tapahtuvat hoitotoimenpiteet, kuten tarhaaminen, loimitus, suojien laittaminen jne aiheuttavat päivästä toiseen stressiä, eikä hevonen rauhoitu tarhassa ollessaan saati kentällä tai maneesissa, on yksi vaihtoehto kouluttaa sille ensimmäiseksi joku tarpeeton tehtävä. Tarpeeton siksi, että vaikka se jatkossa hieman kiihtyisi tehtävää suorittaessa, sillä ei ole pitkässä juoksussa mitään merkitystä.

Uuden tehtävän opettaminen voi olla kannattavaa jo siksi, että kun hevosella ei ole kokemushistoriaa ko. tehtävään liittyen, se yleensä aina lajityypilliseen tapaansa on utelias ja onnistumisia saadaan jo hyvin nopeasti aikaan. Oman kokemukseni mukaan hevoset rauhoittuvat hyvin nopeasti, kun ne oppivat, että johonkin tekemiseen liittyy selkeä johdonmukaisuus. Luonnollisesti positiivisen vahvistamisen lisääminen tehostaa oppimista ja sen muita hyvä vaikutuksia ovat mm. hevosen asenne ihmistä kohtaa muuttuu toistojen myötä positiivisemmaksi, sen aktiivisuus ja aloitekyky kasvaa ja lisäksi sen toiminta, eli käytös muuttuu yhä ennalta-arvattavammaksi. Jos se ensimmäinen käytös olisi vaikkapa kosketuskepin perässä tarhaan rauhallisesti kävely, se mahdollisesti muuttaa sekä hevosen arkea ihan heti, että vaikuttaa kaikkien kyseisen hevosen lähellä toimivien ihmisten arkea.
Arjen pienillä asioilla on suuri merkitys sekä hevosiin, että niiden kanssa toimiviin ihmisiin.

2. Hevosen hoitotoimenpiteet eivät suju

Silloin kun madottaminen, rokottaminen tai kengitys vaativat erityisvalmisteluita, rauhoitusta, saati pakkokeinoja, kuten huulipuristinta on hyvä muistaa, että kaikki ennakoivat vihjeet tulevasta vaikuttavat hevosen rauhallisuuteen. Pienikin vihjaus tulevasta kääntää hevosen toiminnan päälaelleen. Mitä useammin tällaisia tilanteita hevosen elämässä tulee, sitä epäluuloisemmaksi se saattaa muuttua myös uusia asioita kohtaan. 

Jokainen, joka on elänyt hevosen kanssa, jonka itsesuojeluvaisto kehottaa sitä välttämään em. tilanteita tietää, se kerrankin kuussa tapahtuvat hoitotoimenpide vaikuttaa myös arkeen.
Hevosta voi onnistua muutaman kerran huijaamaan esim. madottamalla sitä eri puolelta kuin yleensä, mutta lajilleen tyypillisesti ne oppivat myös nämä joskus kerrasta.

Se, millä hoitotoimenpiteisiin päästään vaikuttamaan positiivisessa hengessä liittyy mielestäni oleellisesti siihen, kuinka ihminen niihin suhtautuu. Tässä yhteydessä en nyt tarkoita erityisesti ihmisen tunnetilaa tms. vaan sitä, että toistuvasti (päivittäin) tapahtuvat asiat, joihin liitetään jotain positiivista alkavat muuttumaan hevosen mielestä enemmän miellyttäviksi.

Asiat voi tehdä juuri niin monimutkaisiksi tai vaikeiksi, miten kukin haluaa. On kuitenkin harmillista, jos käytössä olevia koulutuksellisia menetelmiä ei hyödynnetä, koska helppo ja sujuva arki on kaiken muun perusta.

Muun muassa näitä asioita opiskellaan Hevostaitokoulun verkkokursseilla. Tervetuloa mukaan!

https://koirakouluverkossa.fi/kauppa/verkkovalmennukset/hevostaitokoulu/

Vältä ruokapalkintoa, jos...

1. et halua, että hevonen innostuu tai kiihtyy tekemisestään
2. et halua, että hevonen pitää sinusta enemmän siksi, että tietää sinulla olevan porkkanoita taskussa
3. pelkäät, että luopumisen opettamisesta huolimatta hevonen alkaa purra kaikkia ihmisiä
4. et pidä siitä, että hevonen saa ylipäätään makupaloja
5. sinulle on tärkeämpää se, että hevonen tottelee sinua kuin se, että se haluaa tehdä asioita oma-aloitteisesti
6. mieluummin ryhdyt hevosen kanssa kädenvääntöön, kuin neuvottelet sen kanssa ja pyrit motivoimaan sitä
7. pelkäät, että sinulle nauretaan, koska on naurettavaa syötellä hevosta oppimisen toivossa
8. luulet, että pelkkä porkkana kouluttaa hevosta
9. olet huolissasi siitä, että jonain päivänä hevonen häätää sinut talliin ja kapuaa sohvallesi osoittaakseen kunnioituksen puutetta
10. ennenkaikkea olet sitä mieltä, että hevosen ei tarvitse haluta mitään palkaksi siitä työstä, jota se sinun vuoksesi tekee.