Surffailin netissä pari päivää sitten ja yllätyksekseni löysin todella laajan tarjonnan palveluista, joissa luvataan opettaa vuorovaikutustaitoja hevosen ja ihmisen välillä. Hmm...
Jos ihan peruskivestä lähdetään liikkeelle, voidaan pohtia, mitä vuorovaikutus oikeastaan pitää sisällään.
Kahden ihmisen välillä puhutaan dialogista, joka pitää sisällään sekä kuulemista, kuulluksi tulemista, että kommunikointia verbaalisesti, tiedostamattomia ja tiedostettuja eleitä, ilmeitä jne.
Kun ihminen ja hevonen ovat vuorovaikutuksessa keskenään, jää verbaalinen ilmaisu pois, mutta muut elementit täyttyvät kyllä. Vai täyttyvätkö? Jotta vuorovaikutustilanne olisi aito, tulisi molemilla osapuolilla olla mahdollisuus ilmaista tunteitaan ja tunnistaa, sekä käsitellä niitä ITSE, ilman ulkopuolista tulkintaa. Kun hyvin usein vuorovaikutustaitoja opiskellaan esim. pyöröaitauksessa, voidaan miettiä, kuinka paljon tilanteeseen liittyy hevosen oppimia asioita ja kuin aitoa sen reagointi on suhteessa ihmiseen. Jokainen hevosen kokema tilanne opettaa sille jotakin, eikä näin ollen voida pitää mitenkään luotettavana sen antamia "heijasteita", jotka liittyvät juuri sen hetkiseen kohtaamiseen ihmisen kanssa.
Aito kohtaaminen
Kuten hevonen, ihminen oppii kohtaamisista ja vuorovaikutustilanteista. Lapsia kasvatetaan ja sivistetään kertomalla, kuinka muiden ihmisten kanssa tulee toimia ja käyttäytyä, mutta loppuviimeksi suurin osa oppimisesta perustuu muiden ihmisten kohtaamisista ja esimerkin voimalla. Kun hevosista mitään tietämätön ihminen kohtaa hevosen ensimmäisen/ensimmäisiä kertoja, on luonnollisesti hyvä kertoa kumpi pää puree ja kumpi potkii, mutta tämän lisäksi hän hyötyy tiedosta koskien hevosen lajityypillisestä käyttäytymisestä ja tarpeista.
Jotta tästä ajatuksenvirrasta voisi päästä jyvälle, otan hyvin pelkistetyn esimerkin. Oletetaan, että lähden pianotunneille tarkoituksenani oppia soittamaan. Alkuun opiskelen nuotteja ja koskettimia, tutustun instrumenttiin ja siihen, millainen kosketus tuottaa millaisen soinnun. Vaikka opiskelisin vuosia nuotteja ja koskettimia, ehkä opin soittamaan jotain nuoteistakin, se on vielä valovuosien päästä siitä vuorovaikutuksesta instrumentin kanssa, jonka voi löytää vain kuluttamalla pianotuolia ja naapureiden hermoja. Toisaalta, pieni lapsi saattaa ilman nuotteja tai ymmärrystä "väärin soittamisesta" nauttia sydämensä kyllyydestä tunnustellen, millaisia sointuja instrumetti itsestää antaa. Sitä voi hellasti hipaista tai kämmenillä läväyttää, reaktio on aina uniikki. Samalla lapsen uteliaisuudella ilman sääntöjä tapahtuu aito kohtaaminen kahden elollisen välillä. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää. Ei ole olemassa kirjoittamattomia sääntöjä, missään muualla kuin meidän omassa mielessämme.
Unohtumattomia kohtaamisia ja herkkää vuorovaikutusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti