tiistai 29. marraskuuta 2011

Guru on aina oikeassa, vai onkohan sittenkään...

Meillä suomalaisilla tuntuu olevan itsetunto-ongelmia monessakin asiassa, mutta hevos- ja koiraihmisten parissa sen huomaa erityisesti. Nimittäin siitä, jokaisella on oma koulukunta ja sen opit, jotka ovat ainoat oikeat. Lisäksi tarvitaan se guru, oppi-isä tai oppi-äiti. Ja hänen sanaansa ei kyseenalaisteta. Ikinä.

Muun muassa kirjassaan Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen, FT Jussi Viitala kuvaa eri eläinlajien sosiaalista käyttäytymistä sekä havainnollistaa eläinlajien erilaisuuksia ja niiden aistien ainutlaatuisuutta sekä tarvetta arjessa.

Lajina ihminen on kiehtova kaikkine vahvuuksinen ja rikkauksineen, mutta eliönä nykyihminen on valitettavasti laiskistunut siinä määrin, että vapaa tahto ja itsenäinen ajattelu alkaa olla harvinaista. Samaan aikaan kunteoria tieto lisääntyy, on riskinä, että kokemukseen tai intuitioon perustuvaa tietoa on vaikea perustella ja vielä vaikeampi hyväksyä.
On ikäänkuin helpompaa uskoa gurua ja hänen sanomisiaan kuin terveellä tavalla kyseenalaistaa. Kyseenalaistaminen itsessään ei ole koskaan pahasta. Kun asiaa tarkastellaan objektiivisesti, monelta kantilta, saattaa aueta kokonaan uusia näkökulmia, jotka sitten helpottavat mahdollista valinnantekoa.

Koska blogini aiheena on hevonen, otan tähän melko lailla tunnetun aiheen.

Erilaiset pyöröaitauskoulutustekniikat ovat olleet keskustelunaiheena, (ainakin omassa ystäväpiirissäni) jo vuosien ajan. Ei suorastaan siksi, että kaikki pyöreässä aidassa tapahtuva koulutus olisi lähtökohtaisesti väärin vaan siksi, että jokaista työkalua voi käyttää joko hyvin tai huonosti. Ja siksi en käytä tässä yhteydessä termejä oikein tai väärin, koska absoluuttisen totuuden määrittely on liian hankalaa, koska a. hevonen ei kerro tunteistaan verbaalisesti, eli sen arviointi perustuu pitkälti mutuun ja b. hevonen on niin nopea oppija, että muutaman toiston jälkeen saattaa alunperin stressireaktion käyttävä toiminto laantua ja sen seuraukset näkyvät (mahdollisesti) pitkässä juoksussa ehkä vain siitä, että hevosen oppiminen hidastuu tms.

Mutta, käytännön tasolla jos tarkastellaan sitä, mitä eri tekniikoilla halutaa pyöröaitauksessa saavuttaa, ne käytännössä kaikki perustuvat siihen, että hevoselle annetaan kaksi vaihtoehtoa, arvaa oikein tai pakene. Ajan myötä loogisesti tämä toki rakentuu hiljalleen niin, että hevosen arvaaminen helpottuu ja sen paon tarve vähenee.
Se, mitä tämä saa aikaan hevosessa, sen lisäksi, että siitä tulee melko suurella todennäköisyydellä tottelevainen, se aiheuttaa pelkoa, stressiä ja ylivarovaisuutta. Viimeisin taas aiheuttaa mekaanista käyttäytymistä. (joka sitten taas näyttää tottelevaisuudelta)

Kun puhutaan siedättämisestä, ollaan ihan samalla tavalla mahdollisuuden edessä, että siedätys alkaa jo hevosen mukavuusalueen ulkopuolella, jolloin se oppii stressin ja mahdollisesti jopa pelon kautta arvaamaan oikein. Tai sitten ihminen joko tietäen tai varovaisuuttaa aloittaa riittävän matalalta ja hevosen oppimisprosessi sujuu ongelmitta.

Se, minkä itse näen näissä ongelmaksi näkyy hevosessa. Ainakin, jos ihminen katsoo hevosta, hevosena. Ei sellaisena kuin guru kertoo sen näkevänsä.

Hevonen ei ihmisen läsnäollessa tee muuta kuin sen, mitä se jo osaa. Samalla tavalla sen reaktiot perustuvat sen aiempiin kokemuksiin. Meillä ihmisillä, guruillakin on halu onnistua, joskus myös hevosen kustannuksella....

Vuosia sitten tuli elokuvateattereihin Hevoskuiskaaja-elokuva, jossa kuvattiin nnettomuudessa traumatisoituneen Pilgrimin ja sen omistajan Gracen yhteistä matkaa ja toipumista hevoskuiskaajan avulla. Kerronnaltaan onnistunut elokuva kuitenkin näytti juuri sen varjopuolen, jota harva haluaa nähdä ja tiedostaa....

Kun hevoskuiskaaja Tom Booker työskenteli Pilgrimin kanssa pyöröaitauksessa ja hevonen laukkasi vauhkona ympäri aitausta, samaan aikaan kun sen omistaja itki ulkopuolella, kouluttaja jatkoi, kunnes hevonen antoi periksi ja alistui. Myöhemmin omistaja onnistuttiin vakuuttamaan että tämä kaikki oli tarpeellista ja katsos nyt, sehän toimii!!!!!
Tarkoitus siis pyhittää keinot????

5 kommenttia:

  1. Minulla tulee heti mieleen paradoksi, joka on juuri se ongelma minkä kanssa joutuu painimaan suurimman osan elämästään monen eri asian kanssa.
    Erottaakseen Gurun ja "gurun" ihmisen pitäisi tietää paljon hevosten käyttäytymisestä, oppimisesta ja kehon kielestä,(tai ylipäätään jostakin asiasta). Kun taas ollaan jo niin oppineita, että osataan jo noinkin paljon, ei mielestäni tarvitse enää gurua. Valistunut hevosihminen tunnistaa pelkästään hev osten käyttyäytymisestä, tai ihmisen tekemisistä osaako ja tietääkö vai ei.

    Vaikeaa tässä on se että niitä opettajia ja guruja on ja tulee olemaan aina. Kuinka sitten saadaan kokemattomille kanssaharrastajille varmaa tietoa siitä mikä on jees ja mikä ei?

    Kaikki ihmiset teemme virheitä, teemme vääriä valintoja, joskus se egokin tulee peliin ja unohtaa sen hevosen siinä. Kun nyt on vaan onnistuttava; kun ollaan kilparadalla, näytöksessä, tai kentän laidalle tuli katsojia.

    Tämä tietysti on väärin. Mutta kun kaikki ihmiset puhuvat ensivaikutelmasta... Mitä jos juuri silloin epäonnistut tehtävässäsi ja katsojille jää mieleen ettet onnistunut, eli et siis osaa..

    Kuinka saadaan ihmisten ajatusmaailma muutettua niin että he eivät ajattelisi moisella tavalla?

    Mielestäni hevosten käyttäytymisestä näkee miten niitä on hoidettu ja käsitelty, hevosten liikkumistavasta ratsain näkee miten niitä on ratsastettu. Pureva ja potkiva hevonen vihaa ihmistä syystä. Etupainoinen, vastusteleva tai jännittynyt hevonen on ratsastettu väärin.

    olisi erityisen tärkeää opettaa jo matalammalla gurutasolla- ratsastuskouluissa lapsille ja aloittelijoille hevosesta eläimenä. Kuinka ne toimivat, ja miten hevosia tulee käsitellä. Näin ratsastuskoulujenkin hevoset pysyisivät ystävällisinä ja kiltteinä. Pureva ja potkiva hevonen ei ole turvallinen aloittelijoiden ratsu tai hoitohevonen.

    Aihe vähän karkasi käsistä, mutta ajatuksia, joita heräsi tästä. Kiitos Minna hienosta tekstistäsi, jälleen kerran!

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä ongelma tulee siinä esiin, että kun oikein kukaan ei halua ottaa vastuuta, nimenomaan vastuuta omista teoistaan ja valinnoistaan, niin perustellaan esimerkiksi eläimen väkivaltaista kohtelua sillä, että "Guru se ja se tekee niin myös ja mun mielestä se on oikeutettua siksi ja siksi."
    Kun oma ajattelu ja arvostelukyky jätetään syrjään, ollaan gurujen vastuulla.

    Kukas tästä sitten kärsii ensimmäisenä? Noh se eläin tietysti ja sen jälkeen se ihminen. Väkivallan käytöstä ei seuraa ihmisen ja eläimen väliselle suhteelle mitään hyvää ja rakentavaa. Mikäli eläimen, tässä tapauksessa hevosen alistaminen ja nöyryyttäminen tuottaa ihmiselle mielihyvää, on ongelma paljon pahempi ja jossakin ihan muualla kuin siitä hevosessa.
    Tämä koskee kuitenkin kaikkia eläimiä, ei vain hevosia.
    Ne eivät lähtökohtaisesti halua dominoida, kuten me ihmiset. Niillä ei ole johtajuuskäsitettä, kuten meillä ihmisillä. Ja kaikki se, mitä eläimet tekevät oman lajinsa parissa keskenään, sillä ei ole MITÄÄN tekemistä sen kanssa, miten me ihmiset toimimme eläinten kanssa.

    Ne suorituspaineet ja onnistumisenpakot syntyvät usein juuri siitä illuusiosta, että ihmisen pitää hallita hevonen, tai se on tottelematon. Kyse on kunniasta ja kasvojen säilyttämisestä. Joka on sinällään aika ikävää. Siinä vaiheessa kun kilpailut käydään sillä tasolla, jossa arvioidaan HEVOSEN KOULUTTAMISTA ja sitä MITEN SE AIEMMIN OPETETTU saadaan hevosesta kussakin tilanteessa ulos, sitten tilanne on toinen. Toivottavasti tämäkin ihme joskus vielä nähdään...

    VastaaPoista
  3. No täähän on just nähtävillä esim rullauksen kanssa. Kun se ja se sai olympiakultaa kun rullasi, niin se on oikeutettua. "Minä" kanssa, minustakin tulee olympiatason ratsastaja kun opettelen rullaamaan hevoseni niskat nurin ja etupainoiseksi...

    Kun sillä ja sillä huippuesteratsastajalla oli sellaiset kombikuolaimet ja rintaremmimartingaali vatsapanssareineen (huom 160cm esteillä), niin minä kanssa laitan hevolelle 50kg varusteita (ylimääräisiä) ja minusta tulee huippuesteratsastaja. Viis perusratsastuksesta ja siitä miksi ehkä 160 tasolla pidetään vatsapanssaria (tai kesällä nurmihokkien kanssa), ja viis siitä että minä hyppään kaahottavalla hevosella 80-100cm ratoja, jota ei ole perusratsastettu kunnolla...

    sitä mitä gurut tai huippuratsastajat, idolimme, tekevät, me teemme perässä. Ajattelematta maalaisjärjellä ja opiskelematta perusratsastusta, opettelematta varusteiden merkitystä ja käyttötarkoitusta, (sellaista, sen nimistä, kuolainta kuin norsujarru ei ole keksitty, kyse on perusratsastuksen/ratsastustaidon puutteesta), luulemme että olemme oikeutettuja tekemään samat asiat perässä. Hevosen kustannuksella. Sitten on niitä hevosten vaihtajia, kun se ja se ei toiminut, kun se lakkasi hyppäämästä, kun se ei enää sitä ja sitä. Koskaan ei käy mielessä, että vähentämällä varusteita tai omalla ratsastuksen opiskelemisella olisi merkitystä asiaan. Sillä peiliin katsomisella.

    (Tässä tämä minä on ihmisen ego, en siis minä-allekirjoittanut)

    VastaaPoista
  4. "Mutta, käytännön tasolla jos tarkastellaan sitä, mitä eri tekniikoilla halutaa pyöröaitauksessa saavuttaa, ne käytännössä kaikki perustuvat siihen, että hevoselle annetaan kaksi vaihtoehtoa, arvaa oikein tai pakene..."

    Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Monet jotka käyttävät pyöröaitausta koulutuksessa eivät käytä sitä ainoana tai ensimmäisenä koulutusmenetelmänä. Otetaan esimerkiksi vaikka Pat Parelli, ei siksi että hän olisi minulle guru ylitse muiden vaan siksi että hänen metodinsa on aika tunnettu.

    Parellin 7 games perustuu siihen että hevoselle opetetaan asiat ensin niin että se on narun päässä. Sen kanssa voidaan tehdä myöhemmin niin että se on vapaana esim. pyöröaitauksessa mutta silloin se tekee sitä mitä se oppinut narun päässä. Se on jo oppinut mitä ihminen siltä pyytää. Sama pätee Clinton Andersonin, Stacy Westfallin jne. metodeihin.

    Guruna oleminen on siitä mielenkiintoinen asia että jos sinä kerrot hevostaitokoulussa jotain ja ihmiset perustelevat tekemistään niin että asia on näin koska Minna hevostaitokoulussa näin kertoi, silloin sinä olet sellainen guru josta ylempänä kirjoitit...

    VastaaPoista
  5. Harri hyvä, kirjoitinkin, "mitä eri tekniikoilla halutaav pyöröaitauksessa saavuttaa". Tarkoitan siis todellakin yhtä työkalua, sitä pyöreää aitausta.

    Ja kun Parellin otit esimerkiksi, hän ei minun silmissäni todellakaan edusta mitenkään kovin pehmeää ja lempeää hevosenkoulutusta, vaan esim. koulutusvideoillaan on selkeästi havaittavissa, kuinka mekaanisia ja ylivarovaisia hevoset ovat. Ja kyllä, minä olen lukenut hänen kirjansa ja kammarissa on muutaman kymmenen dvd:tä eri kokonaisuuksista.=)

    Mitä tulee guruna olemiseen tai guruksi asettautumiseen, en allekirjoita tuota väitettäsi. MInä haluan ensisijaisesti että oppilaani seisovat omin jaloin ja tekevät itse omat valintansa. Jokainen meistä on alkuun joutunut apinoimaan jotakuta toista, koska pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, mutta on myös opettajan vastuulla se, miten mystiseksi asiat halutaan tehdä.
    Toisekseen, myönnän, että urani alkualkoina, kun halusi niin kovasti onnistua, tulin tietämättömyyttäni tekemään esim. demoissa asioita, joista en tänä päivänä ole kovin ylpeä.
    Itselleni tärkeintä on kuitenkin se, että pyrkimys parempaan on olemassa ja samaan aikaan voin rehellisesti, kenenkään gurun taakse piiloutumatta, myöntää että olen joskus ollut väärässä. Tai että olen tehnyt väärin hevosia kohtaan. Tekopyhää on se, että puhutaan yhtä ja tietoisesti tehdään jotakin ihan muuta....

    VastaaPoista