torstai 21. huhtikuuta 2016

Tänään on mahdollisuus valita

Kun aloittelin oman yrityksen kanssa toimintaa tuossa 2000-luvun alussa kävin hakemassa starttirahaa. Se saaminen oli kohtalaisen helppoa, koska 15 vuotta sitten ei ollut juurikaan kilpailua hevosten kouluttamisen saralla. Muutama pitkänlinjan hevoskuiskaaja ja siinä se sitten olikin.
Se siitä. Tänään vallitsee jo suorastaan runsauden paljous. Löytyy niin negatiivisen vahvistamisen käyttöön erikoistuneita kouluttajia, kuin yhtä lailla positiivisen vahvisteen käyttöön suuntautuneita kouluttajia ja valmentajia.

Silloin 15 vuotta sitten maassamme kävi muutama ulkomaalainen klassisen ratsastuksen taitaja. Kotimaasta heitä löytyi pari - kolme. Tänään näitä klassiseen ratsastukseen, ja sen eri suuntauksiin erikoistuneita taitajia on kymmeniä. Ainakin.

Koskaan ennen ei hevosihmisillä ole asiat olleet yhtä hyvin kuin nyt. Ei koskaan ennen ole ollut tarjolla tietotaitoa, osaamista, tutkittua tietoa, jota ihan ilmaiseksi (toki vaivaa vastaan) voi imeä eetteristä ja oppia.

Oppimisen äärellä

Ratsastus harrastuksena tai kilpailulajina eroaa muista urheilulajeista siinä, että tekijöitä on kaksi yhden sijaan.  Näin ollen, on myös kaksi tekijää, joiden oppiminen ja motivaatio vaikuttavat yhteiseen tekemiseen. Oli kyseessä sitten tavoitteellinen kilparatsastaja tai omaksi ilokseen harrastava, samat lainalaisuudet pätevät molempien oppimiseen, fyysiseen hyvinvointiin.

Omaan tuoreessa muistissa vielä 90-luvun istuntaopit, kun valmentaja sitoi minut isoliikkeisen hevosen satulaan jalustinhihnoilla, yhtälailla muistan liinassa tehdyt istuntaharjoitteet, jotka lähentelivät jo akrobatiaa. Näiden lisäksi tuhannet ja tuhannet satulassa vietetyt tunnit ovat jättäneet jälkensä niin kehoon kuin muistiin muuten.

Se, että ennen oli kaiken oppiminen jotenkin työläämpää ja fyysisesti rasittavampaa oli erään aikakauden ihanne. Tänä päivänä samoihin tuloksiin voi todellakin päästä ilman verta, hikeä ja kyyneleitä.  On jokaisen ihmisen oma valinta, kuinka vaikeasti tai monimutkaisesti haluaa oppia. Yhtälailla päämäärä ja tavoitteet ovat muuttuvia, ja niin niiden pitääkin olla. Ei ole yhtään huonompi asia tyytyä istumaan tasapainossa maastoillessa, kuin istua tasapainossa kootussa laukassa kouluradalla. Tai että on ihan yhtä arvokasta saada yksin vuoltua vapaana seisovan hevosen jalat, kuin saapua kilpailuiden palkintojenjakoon rennolla ja rauhallisella hevosella.

Yksi tärkeimmistä ja kenties vaikeimmista asioista ihmisille on kuitenkin tehdä havaintoja hevosesta. Etenkin silloin, kun mopo alkaa keulia. Silloin kun hevonen kerää kierroksia tai vaikuttaa siltä, että se kettuilee. Tämä on nähtävissä esim. silloin, kun kuljetussuojat nähdessään hevonen ripuloi tallin käytävälle tai ylipäätään aina, kun hevonen ennakoi jotain sen mielestä epämiellyttävää olevan tulossa.

Hyvä teoria

Maailma on teorioita täynnään. On oppimisteoriaa, laumakäyttäytymisen teoriaa ja istuntateoriaa. Oleellista on osata erottaa näistä teorioista ne, jotka perustuvat johonkin tutkittuun tai ainakin hutkittuun. Minkään tiedon lähdeviitteeksi ei kelpaa lehtiartikkeli, eikä kirjakaan, jos tekstin tuottaja ei itse ole tutkinut asiaa. Miksi? No koska rikkinäinen puhelin -syndrooma vaivaa myös tätä alaa.

Jos ja kun joku on kerran kuullut vaikkapa fraasit: vain rento hevonen oppii tai että vain tyytyväinen hevonen suorittaa, niin voin rikkoa myytit samantien. Hevonen oppii ihan kaikenlaisissa tunnetiloissa. Pakoeläimenä erittäin nopeasti jännityneenä ja pelkäävänä. Tunnetilalla on siksi merkitystä, että se saattaa kylkiäisenä jäädä mukaan opetettuun käytökseen. Tästä syystä sitä viulunkielenä olevaa hevosta ei kannata kouluttaa. Paitsi, että joskus on pakko. Joskus on pakko opettaa ensin jotain, että hevonen voi rentoutua.
Hevonen suorittaa paineen ja pelon edessä vaikka kuinka. Muistellaankos vielä talvisotaa? Ei varmaan tarvitse jatkaa aiheen tiimoilta enempää.

Oma valinta

Kuten alkuun kerroin, on tietoa saatavilla jo vaikka kuinka. Tässä astuu kuvioon ihmisen tekemä valinta. Valitsetko hevoselle ja itsellesi ystävällisen, tehokkaan tavan kouluttaa, vaiko haluatko mieluummin syyllistyä, rypeä pohjamudissa omien ongelmiesi vuoksi tai ehkäpä syyttää hevosta? Kaikki on mahdollista. Kyse on valinnasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti