Onko sinulle koskaan käynyt niin, että tunnilla valmentaja on pyytänyt sinua kiskaisemaan ohjista tai lyömään hevosta? Onko valmentajasi koskaan noussut puolestasi satulaan "herkistelemään" hevosta?
Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa tarvitset valmentajaa tai kokeneenpaa ratsastajaa "läpiratsastamaan" hevostasi?
Mikäli vastasit edellisiin kyllä, oletko koskaan miettinyt, että miksi?
Vanhastaan on totuttu siihen, että ratsastuksenopettaja tai valmentaja on auktoriteetti ja hänen mielipiteitään ja ohjeitaan ei sovi kyseenalaistaa. Tällä asenteella päähämme on iskostettu myös se usko, että auktoriteetti on aina oikeassa ja hevonen yleensä väärässä. Ja että ihmisen on oltava hevosen johtaja ja hevonen on yksinkertaisesti vain toteltava.
Tällä hetkellä on tarjolla myös valmentajia ja opettajia lempeine oppeineen, ilman otsa kurtussa rynkyttämistä ja iloinen, hevosta kunnioittava asenne lisääntyy enevässä määrin.
Tarjolla on virikepihattoja ja lenkkareita kengättömyydestä kiinnostuneille. Tarjolla on henkistä valmennusta ja erilaisia kehonhallintamenetelmiä.
Jokin silti tässä kuviossa mättää.
Mahtaako olla niin, että osalla ihmisistä yksinkertaisesti on vain erilaiset hevoset. Vai onko niin, toisille ihmisille hevonen on kuitenkin lähinnä väline, jolla suoritetaan ja sen tunteita ei yksinkertaisesti tarvitse ottaa huomioon. Minua kiinnostaisi tietää, miltä ratsastajasta tuntuu silloin hän lyö hevostaan ja pakottamalla saa hevosen tottelemaan. Onko taustalla turhautumista vaiko osaamattomuutta?
Vanha sanonta kuuluu: "missä taito loppuu, alkaa väkivalta". Tämä pitää harvinaisen paikkaansa, mutta kun ihmisellä on riittävä perustelu käyttää voimaa tai peräti väkivaltaa, mikään selitys tai neuvo ei auta tästä ratkaisukeinosta ulos, ellei ihminen itse koe edes pienen pientä omantunnon pistoa rankaisun hetkellä.
Entä jos ei tunne.
En osaa vastata tähän, mutta itse kyseisessä tilanteessa vaihtaisin kuntopyörään. Sitä voi potkaista kesken huonon treenin.
Entä jos tuntee.
Jos barrikadeille nousu oman asian ja hyvä mielen vuoksi tuntuu kohtuuttoman vaikealta, aina on mahdollisuus hakeutua seuraan, jossa on samoin ajattelevia, lopettaa harrastus tai mikä ehkä vaikeinta, mutta parasta sivistystä ympäristölle: näyttäytyä kylähulluna vuosi toisensa jälkeen.
Halatkaa hevosianne ja pitäkää niiden puolta. Voi tulla vielä päivä, että kadut lyomistäsi....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti