maanantai 25. toukokuuta 2015

Teoriatieto ja uskomus, hyvä renki - huono isäntä

Tänä päivänä on tarjolla teoriaa jos jonkinlaista. Toisinaan se perustuu tutkittuun tietoon, joskus taas ei. Availen tässä muutamia teorioita, jotta itse kukin lukija voi muodostaa oman käsityksensä.


Maalaisjärki

Iänkaiken peräänkuulutettu maalaisjärki auttaa ja pelastaa kaiken ja kaikessa. Maalaisjärjen mukaan hevonen kusettaa, jos se ei tottele ja silloin sitä kannattaa rangaista. Jos se tekee oikein, jätetään se rauhaan.
Maalaisjärjen mukaan urheiluhevonen tietää olevansa kuningas seuraavasta, joten imppaaminen, vatsahaava tai postilaatikoiden pelkääminen ei ole ongelma, koska Gastroguardia löytyy yhtälailla kuten maamme parhaat hierojat ja kengittäjät. Ja huoh, onneksi myös tasaiset, sileät, pienet ja suojaisat tarhat. Urheiluhevonen voi muuten mennä rikki.

LH

Monty Roberts on saatanasta, kuten kaikki muukin narupyörittäminen. Feikkaavat cowboyt, stunttiridaajat ja muut, yhtä tyhjää kaikki. Negatiivisella vahvisteella ei ole mitään virkaa. Eivät ne hevoset kuitenkaan opi. Ja jos oppivat, kärsivät koko loppuelämänsä traumoista, joita paineen kohtaaminen ja sille myötääminen aiheutti.

Naksutinkoulutus

Namit rulettaa. Ilman karkkia olet tylsä, mielenkiinnoton ja oikeasti tässä maassa ei ole kovinkaan montaa ihmistä, joka ihan oikeasti- siis OIKEASTI osaa antaa karkkia oikein, oikealla tavalla ja oikealla hetkellä.

ps. tämä on muuten totta. Kannattaa kokeilla tekemällä oma tutkimussetti:

Ratsasta kentällä/maneesissa 10 kierrosta käyntiä ja pysäytä hevonen aina 5-10 metrin välein. Kaytä ensin pelkkää negatiivista vahvistetta, eli ohjilla/avuilla myötäämistä ja joka toinen kerta huolimattomasti. Laske yhteen, kuinka nopeasti hevonen pysähtyy viimeisen kierroksen aikana.

Ota mukaan ruokapalkkio ja palkitse hevosta täysin sattumanvaraisesti. Välillä hyvästä pysähdyksestä ja välillä huonosta. Laske yhteen, kuinka nopeasti hevonen pysähtyy viimeisen kierroksen aikana. Saatat yllättyä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti