tiistai 18. huhtikuuta 2017

Arvot edellä

"Eräs SRL:n tärkeimmistä tehtävistä on turvata hevosen hyvinvointi kaikessa urheilu- ja harrastetoiminnassa." lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Ratsastajainliitto

Kuinka hevosen hyvinvointi voidaan turvata? Tarvitaanko lisää omavalvontaa, jolloin kaikki hevosalan ammattilaiset sitoutuvat yhdessä sovittuihin eettisiin sääntöihin? Vai löytyykö ratkaisu eläinsuojelain ja -asetusten noudattamisesta?

Suomen Ratsastajainliitto ry käynnisti Hevosen hyvinvointikiertueen vuonna 2015. Kiertueen aikana järjestetyillä luennoilla on käsitelty mm. hevosen lajityypillistä käyttäytymistä, hevosen oppimista, sekä hevosen kouluttamista pelottomaksi. Rohkenen epäillä, että juuri se osa hevosharrastajia ja -ammattilaisia, jotka tiedosta hyötyisivät eniten, eivät koskaan luennoille eksyneet.

Kun peilaan tätä päivää oman hevosurani alkumetreille on suorastaan kadehdittavaa, kuinka paljon tietoa ja taitoa on tarjolla. Kuinka vanhoja uskomuksia ja oletuksia kumotaan yhtenään, kun tietoa on yhä enenevässä määrin saatavilla.
Kun vielä 90-luvulla  Amerikasta rantautunut natural horsemanship oli parasta, mitä tarjolla oli, tänä  päivänä jopa Suomessa löytyy akateemisia hevosten hyvinvoinnin asiantuntijoita. Kotimainen hevostutkimus tekee uraauurtavaa työtä ja kenenkään ei ole mahdollista välttyä uusimmalta tiedolta.

Missä sitten menee metsään? Miksi yhä edelleen ihmiset turvautuvat pikaratkaisuihin?
Yhtä hanakasti kuin vaihdetaan tallipaikkaa, valmentajaa, kengittäjää, eläinlääkäriä, kaiken takana on yleensä ihmisen etu. Hevonen ja sen etu ei paina vaakakupissa lopulta paljoakaan. Se ajatus, että vain hyvinvoiva hevonen voi suorittaa on vanha myytti. Iänkaiken hevosia on pakotettu tekemään milloin mitäkin ja sehän toimii.

Hevosalan arvomaailma kaipaa kunnon ravistelua, jotta Srl:n arvot aidosti toteutuisivat. Hevonen edellä. Kehotankin jokaista katsomaan peiliin ja pohtimaan omia arvojaan. Millainen hevosihminen peilistä katsoo takaisin.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Yhteen hiileen

Viimeisen viikon ajan hevosten hyvinvointikeskustelu on kuohuttanut. Se on jakanut harrastajia ja ammattilaisia eri leireihin. Ilman, että kukaan välttämättä olisi halunnut näin tapahtuvan.
Se hyvä, mikä näissä keskusteluissa on noussut esiin liittyy oleellisesti siihen tietämättömyyteen, mitä missäkin puuhaillaan. Tai sitten näitä oletuksia käytetään oman kilven kiillottamisessa hyväksi.

Oli niin tai näin, viimeisin ikävä uutinen liittyy irlantilaisen ratsastajan mahdollsiesti aiheuttaman hevosen kuolemaan. Samaan aikaan fb:ssä tuoreita pyörii rullauskuvia Ruotsista. Tässä keskustelussa tuntuu olevan kaksi puolta (ainakin). Toinen puoli syyttelee pahantahtoisia salakuvaajia, koska he vahingoittavat ratsastusurheilun mainetta. Näinkö eivät he kuvissa esiintyvät itse tee? Ja sitten toinen puoli on valmis lynkkaamaan ratsastajan, jonka hevonen kuoli vähintääkin epämääräisesi.

Olen tässä pari päivää miettinyt, mistä tähän löytyisi ratkaisu ja kenen vastuulla se on. Olen paasannut vuosia siitä, että meillä Suomessa (ja näin taitaa olla ihan kaikkialla) vallitsee hyssyttelykulttuuri. Kilpailijat ovat keskenään kavereita ja he nauttivat hiljaista hyväksyntää toinen toisiltaan ja teoiltaan. Vastaavasti harrastelijat ovat valmiita puolustelemaan omia tekojaan ja valintojaan, joista heitä tätä nykyä syytellään milloin milläkin perusteella.

Siinä vaiheessa kun kilpailuiden stewardit ovat liian kavereita tai muuten vaan "hampaattomia", he eivät joko halua tai uskalla puuttua näkemäänsä. Ja jos niin tekevät, perästä kuuluu. Suljettujen ovien takana valmennuksissa kaikki ei välttämättä aina kestäisi päivänvaloa tai ainakin voisi syntyä ikävää keskustelua käytetyistä menetelmistä. Tai sitten siellä on kaikki okei ja ulkopuolelle jäävät vain kuvittelevat.

Ihminen on siinä mielessä mielenkiintoinen otus, että mikäli hänellä on pienikin mahdollisuus ja kukaan ei valvo, helposti mennään sieltä missä aita on matalin. Tai oikaistaan sääntöjä (eihän ne koske mua) ja kaverit taputtavat selkään, "mä tiedän, että olet oikeasti ihan hyvä tyyppi". Tämä antaa lajista, sen sisällä vallitsevasta "hyvä veli-systeemistä", säännöistä ja niiden noudattamisesta aika ikävän kuvan. Vähän sama kuin saisin joka toisen ylinopeussakon anteeksi, kun puolison veli on poliisi...tai että ei se haittaa, vaikka vähän tekisin vilppiä, kyllä joku mua suojelee...

Ihminen on myös siinä mielenkiintoinen eliö, että osalla meistä on selkeä käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Ja että jos on olemassa säännöt, ne ovat samat kaikille. Ihan jokaiselle poniratsastajasta siihen kv-tason idoliin.

Nyt olisi kreivin aika ottaa vastuu lajimme maineesta. Olisi mahdollisuus poistaa epäilyt ja lisätä läpinäkyvyyttä.  Olen tänään jo eräässä fb-keskustelussa vinkannut, että suomalaisilla kilpaluiden ja valmennusten järjestäjillä olisi huippuhetki lisätä esim. tallentavaa valvontaa verkka- yms paikoille. Ymmärrän toki, että maksulliset televisioitavat kisat eivät voi näkyä omalla nettikanavalla maksutta, mutta jonkinlainen ratkaisu tähänkin varmasti voitaisiin luoda. Sen lisäksi, että tällä tavoin olisi mahdollista vähentään väärin toimimista, hevosten epäasiallista kohtelua, se voisi tuoda kasapäin lisää kiinnostuneita lajin pariin, joko harrastajina, ehkä sijoittajina tai sponsoreina.

Puhalletaan yhteen hiileen, ollaan avoimia, kiinnostuneita ja uteliaita siitä, mihin kaikkeen suomalainen osaaminen halutessaan pystyy!






torstai 6. lokakuuta 2016

10 kysymystä askellajeista

Olen kasannut tähän 10 yleisintä kysymystä liittyen askellajeihin.

1. Pitääkö minun olla huolissani, jos hevoseni laukkaa eri tavalla vasemmalle kuin oikealle?

Hevosen tasapainon ja symmetrisen liikkumisen kannalta kyllä.
Alkuun suosittelen tarkkailemaan hevosen liikkumista laukassa vapaana, onko se silloin symmetrinen? Entä ratsain, vaikuttaako käännös hevoseen miten? Onko sen vaikeampi kääntyä jompaan kumpaan suuntaa myös muissa askellajeissa?
Millä tavoin se laukkaa eri tavalla? Onko laukka-askel pidempi/lyhyempi, hidastuuko/nopeutuuko askel jne?

2. Mistä johtuu se, etten saa rauhallisia siirtymisiä raviin, vaan hevoseni aina ryntää raviin?

Hevosen kiirehtimisen taustalla voi olla useita syitä. Yleisimmät syyt liittyvät välttämiskäytökseen, eli ryntäämällä hevonen pyrkii eroon sille epämiellyttävästä tunteesta. Tämän tunteen voi aiheuttaa epätasapaino (etupainoisuus), ohjista vetävä ratsastaja, epäsopiva satula yms.

Aiheuttajan poissulkeminen ei ole aina helppoa, mutta erittelemällä omaa apujen käyttöä voit päästä ainakin alkuun.

3. Miksi hevoseni ei halua laukata?

Hyvä kysymys, hevosella laukka on yksi askellaji muiden joukossa ja mikäli se ei halua käyttää jotakuta niistä, siihen on aina syy. Onko hevosella muita oireita tai liikkumisen vaikeuksia, jos niin siinä tapauksessa voisi olla hyvä pyytää eläinlääkäri tarkistamaan hevonen?
 Mikäli eläinlääkäri ei löydä syytä, seuraavaksi ammattitaitoinen eläinfysioterapeutti on hyvä pyytää katsomaan hevosen liikkumista ja lihaksistoa. Myös varusteiden sopivuus kannattaa tarkistaa.
Kun kivun ja sairauden mahdollisuus on poissuljettu lähtisin tarkastelemaan seuraavia asioita:

Liikkuuko hevonen puhtaasti käynnissä ja ravissa?
Onko hevosen vaikeampi liikkua jompaan kumpaan suuntaan kaarteessa?
Laukkaako hevonen vapaana ollessaan?
Laukkaako hevonen esim. liinassa?
Mikäli hevonen laukkaa ilman ratsastajaa,  osaako hevonen laukannostoavun?
Mikäli hevonen osaa! laukannostoavun, mitä se tekee laukkaamisen sijaan?

Hevosen kaikki askellajit pitävät sisällään muut askellajit. Tämän johdosta esim. ravissa liikkuminen vahvistaa diagonaalista liikettä, joka toki löytyy myös laukassa, mutta ei sinällään vahvista laukkaa, ellei ravia joko hidasteta tai nopeuteta lähelle kolmitahtisuutta. 


4. Mitä voisin tehdä passikäynnille? Heti kun kerään ohjat käteen, hevoseni alkaa mennä passia.

Passikäynti ei ole mikään askellaji millään hevosrodulla. Passikäynti syntyy käytännössä ohjista vetämisen seurauksena, kun hevosen pään ja kaulan liikkumista (hevonen tasapainottaa itseään pään ja kaulan liikkeillä ja asennoilla) rajoitetaan.
Avuksi passikäynnistä eroon pääsyyn on yksinkertaisesti ohjista vetämisen lopettaminen ja tuntuman harjoittelu. Tämän lisäksi hevosen pään ja kaulan liittymän, sekä kaulan ja rintakehän liittymän rentouttamisella voidan palauttaa luonnollinen liike hevosen etuosaan, jolloin etujalkojen vapautunut liike mahdollistaa puhtaan nelitahtisen käynnin.

5. Miksi hevoseni aina kiihdyttää ravia ennen laukannostoa?

Katso kysymys 3. Miksi hevoseni ei halua laukata

6.  Mitä tehdä, kun hevoseni kyllä kävelee rauhallisesti vapain ohjin, mutta kun kerään ohjat käteen se ryntää raviin tai laukkaan?

Todennäköisesti kyseessä on välttämiskäyttäytyminen, eli hevonen on oppinut, että ohjien keräämisestä seuraa jotakin sille epämiellyttävää. Tuntumanharjoittelu on ensisijaisen tärkeää, sekä sen lisäksi tasapainoharjoittelu.

7. Mitä voisin tehdä, kun laukasta raviin siirtyminen kyllä onnistuu, mutta käyntiin siirtyminen ei onnistu?
Askellajeista alaspäinsiirtymisessä on hyvä huomioida, mistä hevonen erottaa, milloin se pitäisi hidastaa ja lyhentää kyseistä askellajia ja milloin sen halutaan vaihtavan askellajia. Siirtymiset askellajien sisällä tuottavat yleensä parhaimman tuloksen.

8. Kuinka opetan hevoselle keskiravin?

Siirtymiset askellajien sisällä mahdollistavat hevosen askeleenpidennyksen ja lyhennyksen. Mitä laajempi "vaihdelaatikko" hevosella kussakin askellajissa on, sitä enemmän askellajeihin tulee myös laatua.

9. Miten saan hevosen lyhentämään laukkaa?

Katso kysymys 8.

10. Minulla on islanninhevonen, joka ei suostu ravaamaan. Miten voisin opettaa sille ravin?
Mikäli hevonen on luonnontölttäri tai sillä on muutoin vahva töltti, kannattaa huomioida, että töltissä hevosen asento on erilainen kuin ravissa. Ravin löytymiseen on useita eri vaihtoehtoja, joista ehkä tehokkain on pyrkiä esim. taivutusten kautta lähteä hakemaan diagonaalista liikettä esim. käynnissä ja siitä onnistuneita siirtymisiä raviin.

Askellajien ratsastusta voit opiskella lisää verkkokurssillamme: https://koirakouluverkossa.fi/koulutukset/askellajit-ht-koulu-osa-10/

tiistai 27. syyskuuta 2016

10 kysymystä tuntumasta

Olen kasannut tähän 10 yleisintä kysymystä koskien tuntumaa.  Olkaa hyvät.

1. Enkö voi ratsastaa ilman tuntumaa?

Käytännössä et voi, koska tuntuma on aina olemassa, viimeistään silloin kun kosket ohjiin esim. pysäyttääksesi hevosen. Löysällä ohjalla ratsastaminen on eri asia kuin ilman tuntumaa ratsastaminen. Toisinaan hevonen on ehdollistunut ohjien kautta kulkevan informaation lisäksi ratsastajan kehon ja tasapainon muutoksiin niin hyvin, että pienikin muutos ohjastuntumassa voi saada aikaa suuren reaktion hevosen käytöksessä.

2. Miten hevonen opetetaan myötäämään tuntumalle?

Myötääminen tuntumalle on kuin kaksiteräinen miekka. Mikäli hevosen halutaan oppivan välttämään tuntumaa, ohjista kannattaa myödätä aina, kun hevonen myötää. Sen sijaan, jos haluat ratsastaa ohjastuntumalla, ohjista myötääminen opettaa hevosen välttämään ohjastuntumaa, joka taas tarkoittaa sitä, että ohjasotteiden opettaminen on käytännössä mahdotonta, tai ainakin vaikeaa.

3. Eikö hevonen tarvitse koko ajan ohjan tukea? Entä ulko-ohjantuki?

Ei, hevonen ei tarvitse ohjan tukea, mutta tuntumaa kylläkin. Tuntuma kertoo hevoselle missä asennossa sen halutaan kannatella itseään, päätään, kaulaansa, rintakehäänsä jne.
Paljon puhuttu ulko-ohjantuki lienee seurausta siitä, että mikäli ratsastaja vetää sisäohjasta ja heitää ulko-ohjan löysäksi, hevosen kaula ylitaipuu ja sen paino lähtee vastakkaiseen suuntaan. Mahdollisesti ulko-ohjantuella on haluttu välttää tämä tapahtuma. Ulko-ohjalla ei kuitenkaan pidä olla yhtään enempää tuntumaa kuin sisäohjalla.

4. Mitä tarkoittaa neutraali tuntuma?

Neutraali tarkoittaa sitä, että ärsykettä ei ole. Kun hevonen ja ratsastaja ovat oppineet löytämään yhteisen neutraalin tuntuman, se tarkoittaa sitä, että ohjastuntuma ei ole ärsyke, eli se ei saa hevosen liikkumisessa, asennossa tai tunnetilassa mitään muutosta aikaan. Kun ratsastaja muuttaa neutraalia tuntumaa ärsykkeeksi, hevonen pyrkii kohti neutraalia tuntumaa, jolloin se tavoittelee sitä, että ohjastuntuman pysyy samanlaisena koko ajan, askellajista tai liikkeestä riippumatta.

5. Miksi tuntumaa kannattaa harjoitella, jos hevonen osaa myödätä ohjalle?

Tuntuman harjoittelua tulisi tehdä jokainen ratsastuskerta, koska tuntuma muuttuu hevosen tasapainon ja ratsastajan ratsastus- ja tasapainon kehittymisen myötä. Tuntuma saattaa muuttua jopa yhden ratsastuskerran aikana. Hevosen kootessa itseään se muuttuu yhtälailla kuin esim. hevosen väsyessä. On ratsastajan vastuulla tarkkailla ja säätää tuntumaa hevosen mukaan.

6. Miten tuntumaa voi mitata?

Helpoin, muttei ehkei luotettavin mittari on hevonen. Hevonen kertoo eleillään ja etenkin liikkumisellaan siitä, millainen tuntuma kullakin hetkellä on. Hevosen suun avaaminen tai muut konfliktikäytökset ja niiden esiintyminen eivät ole kovinkaan luotettavia merkkejä tuntuman arvoimiseen siitä syystä, että hevonen oppii myös tottumaan ohjista vetämiseen tai kuolaimen aiheuttamaan paineeseen. Toisaalta kaiken konfliktikäytöksen takana ei aina ole ohjista vetävä ratsastaja, vaan vaikea liike, epämiellyttävä asento, epäsopivat varusteet, jonkin muu kipu jne, voivat aiheuttaa mm. kipuilmeitä.

Tuntumaa voi mitata myös tuntumamittarilla. Tuntumanmittaamisen kokemuksista voit lukea lisää täältä:

 http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/2015/07/582-tuntuma-paremmaksi.html

 http://kootussaravissa.blogspot.fi/2015/07/tuntumamittaus.html

 7. Miten tuntuman harjoittelu parantaa ratsastustani?

Ohjien käyttäminen ja niiden käsissä pitäminen ovat ratsastajan kenties tärkeimpiä taitoja. Mikäli tuntuma on epäsymmetrinen tai se hetkittäin on liian voimakas, se tuottaa hevoselle kivunlisäksi tasapaino-ongelmia. Yleisimpiä tuntumaongelmia ovat mm. pukittaminen, epäsymmetrinen liikkuminen (hevonen kaatuu lapa edellä sisään, ei väistä toiseen suuntaan jne).
Tämän lisäksi tuntumaharjoittelun avulla oma istuntasi paranee, koska tuntuman säilyttäminen edellyttää kehonhallintaa.


8. Miten tuntuman harjoittelu vaikuttaa hevoseeni?

 Tuntuman harjoittelu on kaiken ratsastuksen ja tasapainon perusta. Se selkeyttää apujen käyttöä, saa hevosen reagoimaan apuihin nopemmin, rennommin ja ylipäätään liikkumaan aktiivisemmin.

 9. Miksi ohjista vetäminen on vahingollista?

Ohjista vetämisellä on monia vaikutuksia hevoseen, joista vähäisimpänä ei voida pitää sitä kipua, joka jatkuvasti painetta suussa aiheuttava kuolain saa aikaan.
Tämän lisäksi ohjista vetäminen häiritsee hevosen tasapainoa joka suhteessa, se saa aikaan lyhyitä kiireisiä, lähes puoliaskeleita, joita hevonen joutuu ottamaan pysyäkseen pystyssä. Edellämainittujen lisäksi ohjista vetäminen aiheuttaa hevoselle stressiä, jolloin se aikaansaa erilaisia välttämiskäytöksiä, jotka tulevat kenties parhaiten esiin laukassa tehtävissä harjoituksissa, sekä hypätessä. Olethan sinäkin kuullut kuumasta hevosesta?

10. Tarvitseeko minun harjoitella tuntumaa, kun hevoseni on niin herkkä suustaan, etten tarvitse tuntumaa?

Edellinen vastaus viittaa tähän.  Mikäli herkkyydellä tarkoitetaan sitä, että hevonen reagoi pienimpään mahdolliseen tuntumanmuutokseen ratsastajan haluamalla tavalla, rennosti ja samalla aktiivisesti, olet todennäköisesti löytänyt hevosellesi sopivan tuntuman. Mikäli hevonen kiihtyy ohjiin koskettaessa, lisää vauhtia tms, se on merkki hypersensitiivisyydestä, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että hevonen on oppinut välttämään ohjien vaikutusta, koska se kokemushistoriansa myötä on oppinut, että ohjiin koskeminen häiritsee sen tasapainoa. Eli tässäkin tapauksessa tuntuman harjoittelusta on ehdottomasti hyötyä.




lauantai 17. syyskuuta 2016

Ratsastuksen oppijan monta harhaa

Usein ratsastajan oppimista jaotellaan kahteen osaan, varsinaisen ratsastuksen oppimiseen ja sitten tavoitteelliseen valmentautumiseen.  Näin mustavalkoisena minä en näe tätä asiaa, koska toki ratsastuksen oppiminen on tavoitteellista, kuin valmentautuminen pitää sisällään myös ratsastuksen oppimista.

Ensimmäinen askel

Ihan alkuun ratsastajan tulee oppia erilaisia taitoja, jotka liittyvät motorisiin harjoitteisiin, tasapainon kehittymiseen, hevoseen tutustumista lajityypillisine  käyttäytymistarpeineen, sekä oppia oppimaan, yleensä ryhmässä.

Ratsastuskoulussa on (yleensä) ammattitaitoinen, koulutettu opettaja, jolla on riittävä tietotaito hevosesta eläimenä, sekä ihmisestä oppijana. Hyvä ratsastuskouluhevonen on opettajan tärkein työkaveri, koska valitsemalla kullekin oppilaalle juuri sopivan hevosen, hän pystyy tarjoamaan oppilaalle erilaisia oppimisen mahdollisuuksia.

Ensimmäisen askeleen tavoitteena on yleensä oppia hallitsemaan hevosta ja omaa kehoaan eri askellajeissa. (sekä tietysti oppia varustamaan hevonen, oppia ratsastusradan tiet yms)

Ensimmäinen harha

Ratsastuskoulun tuntihevoset ovat hyvin sivistyneitä. Tästä syystä ne ovat erittäin hyviä arvaamaan, mitä vähän samanakaltaiset avut tarkoittavat. Älä siis kuvittele osaavasi ratsastaa, vaikka poni nostaa kulmassa laukan. Se tekee sen monta kertaa viikossa ja pystyisi siihen ilman sinuakin. Itseasiassa koko tunti pyörisi ilman teitä ratsastajia. Niin kovin taitavia ja älykkäitä hevoset tosiaan ovat.

Toinen askel

Riippuen ratsastuskokemusten määrästä (joka yleensä lasketaan vuosissa), ratsastajalla saattaa syntyä tarve oman hevosen hankintaan. Melko usein tätä valintaa perustellaan sillä, että hevosen omistaminen on äärettömän antoisaa, sekä sen ylläpitäminen on yhtä kallista tai halpaa, kuin tunneilla käyminen usean kerran viikossa.

Tässä syntyy toinen harha. Ennen vanhaan, -pari vuosikymmentä sitten - oli turvallista ostaa ensihevoseksi vanha tuntihevonen. Tänä päivänä niitä on kohtalaisen huonosti myynnissä, koska hyvä tuntihevonen on yhtä arvokas, kuin painonsa verran kultaa. Nuori, kokematon hevonen yhdistettynä kokemattomaan ensiomistajaan on huono yhtälö, ellei siihen osaa suhtautua niin, että kaikki kokemukset ovat plussaa. Kolmas harha liittyy siihen, ettei oman hevosen kanssa tarvitsi enää käydä tunneilla. Älä siis kuvittele, että olet käytännössä koskaan valmis hankkimaan sitä ensimmäistä hevosta. Jotain menee pieleen aina.

Kolmas askel

Tämä vaihe käynnistyy välittömästi kun ensimmäisen hevosen kanssa jokin menee pieleen. Se voi liittyä satulan hankintaongelmaan, siihen, että hevosella pysy kengät jalassa, tai se ei pysy täysihoitotallin aidoissa. Yhtä lailla eläinlääkärikammoiset, lastausongelmaiset, ruoka-aikoina oveen potkijat jne vetävät tuoreen hevosen omistajan pinnan kireälle ja lompakon apposen ammolleen.

Harha nro neljä liittyy siihen, että jokainen ammattilainen on oikeassa. Ei muuten ole. Lähtökohtaisesti osaajat erottaa tietäjistä ainakin sen perusteella, että osaaja ei kävele omistajan ylitse ja väitä tietävänsä paremmin kuin muut. Osaaja osaa myöntää, mitä hän osaa ja mitä hän ei osaa. Osaaja osaa ohjata pulassa olevan asiakkaan vielä paremmin tai spesifisemmin osaavan luokse.
Muista, että sinä olet vastuussa tekemistäsi valinnoista. Loppuviimeksi hukkaan heitettyjä euroja voisi kutsua vaikkapa oppirahoiksi.

Neljäs askel
Parin vuoden satularumban, kymmenien klinikkareissujen ja fyssareiden, istuntaopettajien, eläinkouluttajien, verkkokurssien, viidesti vaihdetun tallipaikan jälkeen olet ottanut suuren askeleen, onneksi olkoon.  Olet päässyt tasolle, jossa alkaa tapahtua omatoimista ajattelua. Osaat lukea rivien välistä ja tehdä itse valintoja. Sinulla ei ole tarvetta miellyttää tallinpitäjää sen enempää kuin valmentajaa. Jonka muuten senkin osaat valita itse, eikä sinulla välttämättä ole sosiaalisten paineiden vuoksi pakko osallistua joka kerta ulkomaanihmeen tunnille. Etenkään kun et ymmärrä sanaakaan koko opetuksesta.

Viimeinen harha

Juuri kun luulet, että tiedät vaikka mitä, huomaat kuinka vähän tiedät. Tämän vaiheen voi ottaa joko epätoivolla vastaan tai sitten nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka sinulle ovat tarjolla. Esimerkiksi uuden hevosen roolissa, jolloin sinulla on kenties mahdollisuus olla tekemättä samoja virheitä, joihin kokemattomampana olet sortunut.

Ammattilaisen harha

Kaikista harhoista tällä on kenties suurimmat seurannaisvaikutukset, koska harhaan astuneen Ammattilaisen toimintatavat siirtyvät suoraan asiakkaalle. Tätä kautta myös ne -ei niin hevosystävälliset - keinot siirtyvät hyväksyttävinä toimintamalleina suoraan kokemattomampien harrastajien työkalupakkiin.

Ei ole lainkaan harvinainen näky, että Ammattilaisen hevonen on pakkokeinoin lastattu, ehkä kengitetty ja sen suhtautuminen ratsastajaan ja apujen käyttöön on hyvin negatiivinen. Ammattilaisen hevonen ei osaa talutusmerkkejä (koska niitä ei tarvita), se ei halua seistä paikoillaan selkäännousussa, ratsastaessa se ehkä viuhtoo hännällään tai heittää kieltä ulos suusta. Ja tämä ei ole mikään ongelma, ei tietenkään Ammattilaiselle. Ai niin, Ammattilaisen hevonen ei tarvitse operanttia koulutusta, eikä oppimisteoriaa - porkkanasta puhumattakaan. Eihän Ammattilaisen hevonen ole eläin lainkaan. Ammattilainen voi tosiaan sanoa kylmän viileästi, ettei oppimisteorialla tai tutkimuksilla ole hänelle väliä. Vähän sama kuin toteaisi, ettei kiinnosta onko maapallo pyöreä...

(toim. huom. Tietenkään kaikkien Ammattilaisten hevosten asiat eivät ole näin ikävästi, mutta on hyvä muistaa, että Ammattilaisuus ei ole tae hevosen lajityypillisten käyttäytymistarpeiden tuntemisesta, sen enempää kuin tae oppimisteorian sisäistämisestä. Pelkkä tieto ei anna sädekehää kenenkään ylle. Tarvitaan myös osaamista ja ymmärrystä.)








maanantai 15. elokuuta 2016

Ratsastan pelkällä istunnalla osa 2

Olen saanut runsaasti palautetta edellisen bloggauksen tiimoilta. Osa palautteesta on liittynyt tapaani kirjoittaa ja/tai negatiiviseen lähestymistapaani. Myös vaikeita termejä tai muuten vaikeasti ymmärrettävää tekstiä on kritisoitu.

Tässä uusi ja toivottavasti kaikille ymmärrettävästi selkokielelle muokattu teksti, jossa ei ainakaan tarkoituksella esiinny kryptisiä asioita tai termejä sen enempää kuin negatiivisia kommenteja mitään tahoa kohtaan.
Lämpimästi suosittelen klikkaamaan ja lukemaan linkkejä, joita tähän bloggaukseen on liitetty. Tämä siitä syystä, että kaikkea ei tarvitse kirjoittaa uudelleen moneen kertaan/kopioida ja että lukija mahdollisesti voi oppia tutkimaan, olisiko muun kirjoituksen joukossa vaikkapa lähteitä, jotka helpottavat ymmärtämistä.
Mikäli vielä tämän luettuasi koet olevasi kanssani eri mieltä, se on ihan okei. Jos koet tarvetta keskustella termeistä, niiden käytöstä tai muuten pohtia asioita, sana on vapaa myös blogissa.

Olkaa hyvät.


Pohditaan alkuun sitä, mitä istunta ja istunnalla vaikuttaminen oikeastaan on.

Ratsastajan istunta yleisesti käsitetään kehonhallinan harjoitteluna. Tästä on ainakin se hyöty, että oman käsitykseni mukaan pelkkä ratsastajaan keskittyminen antaa hevoselle enemmän vapautta liikkua haluamallaan tavalla. Tästä syystä aika usein käykin niin, että hevonen rentoutuu, koska siihen eivät juuri sillä hetkellä vaikuta ratsastajan aiheuttamat muut ärsykkeet, kuten ohja- ja/tai pohjeavut. Tällä on sinällään merkitystä ihan vain siksi, että hevonen ei pysty suorittamaan kahta käytöstä (ärsykkeestä seuraavaa käytöstä)  yhtäaikaa. Se ei voi siis yhtäaikaa hidastaa pidättävästä ohjasotteesta ja reagoida tunteeseen, jonka  ratsastajan lantion kallistuminen esimerkiksi (ehkä) aiheuttaa. Suurempi ärsyke ohittaa pienemmän ja ajan myötä se vähemmän oleellinen ärsyke lakkaa vaikuttamasta tai ainakin olemsta merkityksellinen. (*tottuminen, siedättyminen, vastaehdollistuminen)

Ratsastajan istunta käsittää tietysti ratsastajan painon eli massan. Tämä tulisi mielellään olla aina keskellä hevosta ja sitä se keskimäärin onkin, muutoinhan ratsastaja putoaisi kyydistä.
Tämä ei ole mielipide, vaan perustuu olemassa oleviin fysiikanlakeihin. Pelkkä massan olemassaolo, maanvetovoima eivät riitä, koska hevosen selässä ratsastajaan vaikuttavat myös henkilön, sekä hevosen massan liike, kiihtyvyys ja hidastuminen. "Mitä suurempi on nopeus, sitä enemmän sattuu". Tämä liittyy siihen, että hevosen selässä ratsastaja on a. korkeammalla maan pinnasta (gravitaatiovoima) ja liikkuu joko kiihtyvän tai hidastuva massan (hevoseen vaikuttava gravitaatiovoima) päällä. Tästä seuraa muutama väistämätön asia.

1. Jos ratsastajan massa on esim. 60 kg ja hevosen massa on 600 kg, sillä on väliä. Ei vähiten siksi, että pienempi massa (ratsastuksessa) sijaitsee suuremman päällä. (Mikäli tilanne olisi toisinpäin, se vaatisi vielä enemmän tasapainoilua)  Tästä johtuen (edelleen fysiikan lakien mukaan) suurempi massa vaikuttaa pienempään. Vähät koosta, vain massalla on väliä. (etäinen ja löyhä viittaus esim. näkymättömiin mustiin aukkoihin)

2. Kun kaksi kappaletta massaa liikkuvat samaan suuntaan - yhtä aikaa, molempien massa vaikuttaa toinen toisiinsa silti. Kun nämä kappaleet vaikuttavat toinen toisiinsa, syntyy näiden eliöiden välillä (käytän sanaa eliö, koska yhtä lailla vaikkapa kirva ja leppäkerttu ovat kehoineen vaikutuksissa toisiinsa ja niiden massalla, kokoerolla yms on vaikutusta) monenlaista tapahtumaa:

a. suurempi massa vaikuttaa pienempään, eli kyse ei ole koosta. Tästä voi
hyvin kansantajuisesti lukea lisää täältä:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Suhteellisuusteoria

b. vipuvarsi (tähän perustuu se, että ihminen on kokenut hyödylliseksi laittaa hevoselle suuhun jotain, koska kontakti hevosen suun kautta sen päähän, kaulan kautta kehoon aiheuttaa vipuvarren)) tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa suuremman massan liikkeeseen. Täältä voi hyvin kansantajuisesti lukea vivusta lisää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vipu

c.  suuremman massan liike/kiihtyvyys/ "äkkipysäytys" ovat voimia, jotka vaikuttavat ratsastajan kehoon, mieleen, massaan ja istuntaan. Täältä voi hyvin kansantajuisesti lukea lisää mekaniikan peruslaeista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mekaniikan_peruslait


 (Silloin kun jokin tekeminen ei suju ihan helposti, jostain paikasta kehoa kiristää tai johonkin sattuu, löytyy helposti kokeneelta tai "kokeneelta" opettajalta/valmentajalta/ohjaajalta näppärä diagnoosi vaivaasi. Suomessa diagnooseja tekevät vain ja ainoastaan lääkärit.)

Diagnoosin tekemiseen liittyy oleellisesti kokonaisvaltainen tutkimus. Ei riitä, että silmämääräisesti näkee, että joku istuu vinossa. Harva istuntaopettaja on oikeasti lääkäri (mielellään fysiatri), tai edes fysioterapeutti. Jos olet onnekas ja sinulla on sellainen, niin hän varmasti antaa sinulle yksilölliset harjoitusohjeet tarpeellisten tutkimusten jälkeen.  Ilman tutkimuksia ei tehdä diagnoosia. Piste. Kaikki muu on toistaiseksi puoskarointia.
Jos siis johonkin sattuu, olet vino, tai toistuvasti kipeydyt jonkin liikkeen tekemisestä, mene lääkäriin ja toivottavasti lantiosi, niskasi yms röntgenkuvataan, raajat mitataan ja vasta sen jälkeen saat diagnoosin olevasi vino. Tutkimuksen ja diagnoosin tekijällä on ammattitaitoa antaa sinulle joko ohjeet kuntouttaa itseäsi tai ammattiosaamista ohjata sinut sellaiselle taholle, jonka asiantuntemus on riittävä auttamaan sinua pääsemään ongelmastasi tai edes opettaa sinua elämään sen kanssa.

Ihmisen lantion vinoutta ei voi tarkastella objektiivisesti satulassa istuen, koska ratsastajan lantioon ja koko kehoon vaikuttaa se, minkä päällä hän istuu. Miten satula sopii ratsastajan kehon mittasuhteisiin, miten se on topattu, onko istuin sopivan kokoinen jne. Lisäksi hevosen rakenne, lihaksisto ja tapa liikkua vaikuttavat siihen, kuinka ratsastaja istuu. Melko usein olen havainnut, että vinossa istuvan ratsastajan hevonen on vino, se saattaa esim. kaarteessa aktivoida sisäpuolen vatsalihakset (syvät lihakset) ja siten nostaa sisäpuolen selkälihastaan ylöspäin. Tästä seuraa luonnollisesti se, että ratsastajan lantio kallistuu kaarteessa ulospäin, eli hän istuu vinossa. Vaikka tarkemmin ajattelen ei istukaan, vaan hevonen kantaa ratsastajaa vinossa. Kun hevosen liikkumista ja asennon kannattelua korjataan, korjaantuu myös ratsastaja suoremmaksi.

( (Usein kuulen, että ratsastaja on saanut istuntaopettajalta "diagnoosin", että hänellä on lantio vinossa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa lähes mitä tahansa kireistä lihaksista, joustamattomiin lonkankoukistajiin, oman kehoaistimuksen virheelliseen tunteeseen yms.))

Käytännössä diagnooseja tekee vain lääkäri ja mikäli lantion "vinous" häiritsee merkittävästi ratsastusta ja siten myös kaikkea muuta tekemistä, kuten kävelyä, lenkkeilyä, tanssia jne, suosittelen lämpimästi fysiatrilla käyntiä.)

Fysiikkaa ja oppimista

Jotta ratsastaja voisi edes alkeellisesti käyttää massaa/istuntaa/kehoa, se edellyttää jonkinlaista tottumista/siedättymistä hevoselta. Muutoin selkäännousu ja siellä satulassa istuminen olisi täysin mahdotonta.
 Mielenkiintoista onkin se, millainen ärsykkeiden ja vihjeiden erottelukyky hevosella on. Tai ei ole.
Ei ole lainkaan harvinaista, että ne herkimpiin ja pienimpiin vihjeisiin reagoivat hvoset reagoivat myös kaikkeen muuhun. Kuten selkäännousuun.

 (Okei, ratsastajan keho ei ole pelkkä torso, ilman raajoja, joten istuntaan vaikuttaa koko ratsastajan keho. Syvien tukilihasten aktivointi on tärkeää ratsastajan oman kehon kannalta. Mitä paremmassa kunnossa syvät tukilihakset ovat, sitä paremmin ne suojaavat omaa selkärankaasi. (tuki tarkoittaa juuri ratsastajan rangan tukemista, ei hevosen saattamista mihinkään asentoon, askellajiin tai tehtävään))

Istunta käsittää ihmisen koko kehon, yhtä lailla kuin vaikkapa termi seisonta. Siihen vaikuttavat jalkojen (siis jalkapohjan koko, jalkapohjien etäisyys toisistaan, raajojen pituus, lantion muoto, selkärangan pituus yms. Tätä kaikkea voi opiskella vuosia ja herkistellä hevostaan pienimmillekin nyansseille, mutta kannattaa miettiä kuinka herkästi kuhunkin ärsykkeeseen reagoivaksi hevosen haluat. Oman kokemukseni mukaan ratsastajajien (ihmisten ylipäätään) on huomattavasti helpompi hallita raajojaan kuin esim. lantion asentoa.
On tietysti selvää, että vaikeita asioita pitäää harjoitella, mutta jos "helpotkaan" eivät suju, niin niistä ehkä kuitenkin kannataa aloittaa.
 ((Pelkkää istunta-apua ei kuitenkaan ole olemassa. Mikäli ratsastajalla ei ole hevosen huomiota tai hevosen mielentila ei ole hetkessä sopiva, istunta-apu lakkaa olemasta. Istunnan vaikutuspiiriin hevonen saatetaan ohja- ja pohjeavuilla.)

Istu syvemmälle! Vanha fraasi, joka tarkoittaa oikeasti mitä? Sitä, että ratsastaja jännittää vatsalihaksia? Että ratsastaja puristaa itseään reisillä satulaan? Todellisuudessa 50 kiloinen ratsastaja istuu 50 kg:n massalla, eikä siten voi mitenkään siirtää massaansa alemmas kohti maata tai syvemmälle satulaan.  Okei, tiedän kyllä, että oikeanlaisella palleahengityksellä ratsastaja voi keskittää fokuksen alempiin lihaksiin, jolloin yläilmoissa istuminen ei ole yhtä kiikkerää, verrattuna pinnallisempaan hengitykseen, jonka seurauksena ratsastaja on huterampi etenkin eteen-taakse suunnassa. Tätä voi harjoitella monin eri menetelmin.

Kehosta tulee vipuvarsi

Jos ja kun ratsastaja on opettanut hevoselle ohja- ja pohjeavut ja siten kykenee ratsastamaan neutraalilla tuntumalla (tästä olen kirjoittanut aiheesta tarkemmin: http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/tuntuma-ennen-asentoa.html) hänen kehollaan tekemät muutokset vaikuttavat sekä ohjastuntumaan, että pohjeapuihin (käytännössä vartalon asentoa muutettaessa vuoroin jännittyvät tai rentoutuvat vatsa- selkä-, pakara-, etu- ja takareisi, pohje- ja säärilihakset jne. Tällöin näitä lihaksia ei tarvitse erikseen jännittää esim. puristautumalla kiinni hevoseen.

Tämä on se osio, jota selkeästi täytyy avata enemmän. Perustan seuraavat kommentit tekemiini havaintoihin viimeisen 25 vuoden aikana.

huom! Tähän kappaleeseen liittyy aiemmin mainittu vipuvaikutus

Seuraava tekstinpätkä liittyy aiemmin eräässä ryhmässä käytyyn keskusteluun, jossa esitettiin väite, että parhaat ratsastajat ratsastavat pelkällä istunnalla. Sen kokemuksen mukaan, mikä minulla on, tämä on harha. Ne parhaatkin ratsastajat käyttävät ohjia ja pohjetta saattaakseen hevosen istunnan alle. Siksi ei ole olemassa pelkkää istunnalla ratsastusta. Toisaalta, jos istunta käsitetään kokonaisvaltaisesti, jolloin koko keho raajoineen, pää mukaan lukien ovat istunta, niin kaikki ratsastajat ratsastavat istunnalla.

Olen itsekin ollut erittäin istuntaorientoitunut ja tiedän hyvin sen kaikkien ratsastajien tavoitteleman tunteen, jossa hevonen kantaa itsensä kevyenä, tasapainossa ja tiedän miltä tuntuu olla liikkeen päällä. Yhtä hevosen kanssa. Tätä ei silti voi saavuttaa pelkällä istunnalla. Se on lopputulos siitä, että hevonen on saatettu avuilla (kädet ja jalat, ratsastajan paino) sellaiseen asentoon ja tasapainoon, jossa sen liikkuminen on mahdollisimman symmetristä. Tässä tilassa hevosen ohjaileminen yhä pienempien ja hienovaraisten vihjeiden (apujen) kautta on mahdollista. Ehkä sitä tilaa tai hetkeä voisi kutsua pelkällä istunnalla ratsastamiseksi.

(Tasapainon säilyttämisen kannalta käsien merkitystä ei voida väheksyä. Valitettavan usein ratsastajat kiinnittävät enemmän huomiota suorassa istumiseen, kuin symmetriseen, neutraaliin ohjastuntumaan. Mikäli ratsastajalla on ohjastuntumassa vähäinenkin paine/veto, sen aiheuttama paine moninkertaistuu ratsastajan nojatessa taaksepäin tai nostamalla, laskemalla käsiä. Käytännössä siis vähänkin ohjista vetämällä ja taaskepäin nojaamalla ratsastaja aiheuttaa vipuvaikutuksen hevosen kehoon, sen pään ja kaulan kautta. Kaulan ylitaivuttaminen joko sivulle tai alaspäin saa aikaan saman. Yht´äkkiä hevonen onkin kevyt.)

Olisi ihanteellista kuvitella, että parhaat ratsastajat pystyvät ratsastamaan pelkällä istunnalla. Sillä hevonen kootaan, sillä hevonen taivutetaan ja sillä hevonen ylipäätään tekee kaikki maailman temput ja tehtävät, ihan ilman painetta...


Tämä viimeinen kappale käsittelee kuvitteellista tilannetta, jossa istunnalla ratsastus näyttäytyykin täysin toisessa valossa.
Yritän lähestyä asiaa positiivisemmin.

Mitä siinä oikeasti tapahtuu?

1. Hevonen saatetaan ohja- ja pohjeavuilla tilaan, jossa apuja tai painetta (ärsykkeitä) on riittävästi. Tämän seurauksena lievästikin hypersensitiivinen  hevonen pyrkii ennakoimaan epätasapainoon joutumista. Tästä syystä ratsastajan kehon pienimmätkin muutokset (joista myöhemmin tulee hevoselle ennakoivia vihjeitä) kertovat sille tulevasta (varoittavat sitä mahdollisesti voimistuvista avuista tai peräti rankaisusta).

2. Mikäli hevonen osaa käytössä olevat avut, niitä ei tarvitse varmistelemalla varmistaa jokaisen ratsastuskerran alussa (siis verryttelyssä). Mikäli näin kuitenkin tapahtuu, että hevosta joudutaan ns. "herkistelemään" avuille, se kertoo siitä, että hevonen todellisuudessa ei osaakaan niitä asioita pienimmästä mahdollisesta vihjeesta, eli avusta. (todellisuudessa on hevosen uhkailua mahdollisesti voimistuvista avuista).

3. Hevonen oppii reagoimaan apuihin. (välttämään epämukavuutta/painetta/kipua/epätasapainoa ja tästä syystä alkaa ennakoimaan ratsastajalta saatujen vihjeiden perusteella mahdollista seuraavaa ratsastajan pyyntöä).

Onko siis hienoa ratsastaa pelkällä istunnalla?
No totta hemmetissä on! Ihan kaikkein parasta olisi se, että hevoselle olisi opetettu sellaiset vihjeet (avut), jotka se varmasti osaa, ilman että ratsastaja joutuu toistamaan pyyntöjä tai voimistamaan apujaan. (ilman uhkaa voimistuvista avuista. Ja että sen lisäksi olisi niin motivoitunut, että niitä voimistuvia apuja ei tarvittaisi minkään muun syyn vuoksi, kuin hevosen sivistämiseksi.)

On hyvä ratsastaa pelkällä istunnalla. Ainakin, jos näin todellisuudessa tapahtuu. Joskus saattaa käydä nimittäin niin, että ratsastaja kuvittelee tekevänsä oikein ja että hevonen reagoi hänen hengitykseensä, vaikka todellisuudessa hän ehkä tekikin pidätteen ohjilla samaan aikaan.  (hevosta ei rangaista ohjista kiskaisemalla siitä ettei se hidastanut vatsalihaksia jännittämällä. Tai ettei sitä potkaista kylkiin, koska se  ei huomannut ratsastajan pyytämällä istunnalla lisäämään liikettä.)

Edelleen, ratsastajan istunnan, eli tasapainon tulisi olla koko ajan keskellä, sekä etu-takasuunnassa, että sivuttain. Siis liikkeen päällä. Ei edessä, eikä etenkään takana.

Voit helposti tarkistaa, toimiiko ratsusi istunnalla. Se käy näin:

1. Nouse selkään, anna hevoselle vapaat ohjat ja päästä kädet rennosti roikkumaan sivuillesi. Ota jalat pois jalustimista ja päästä jalat rennosti roikkumaan.
2. Ala ratsastamaan istunnalla.

ja muista kuitenkin, että asiat eivät aina välttämättä jokotai. Voit ratsastaa hyvällä omalla tunnolla istunnalla ja kertoa muillekin tekeväsi niin. Älä kuitenkaan astu, tai oikeammin istu harhaan ja kuvittele, etteikö myös muita apuja hevoselle tarvitsisi opettaa.



ps. en ole kisannut GP-tasolla, enkä kisaa.
ps2. Olen päässyt entisen valmennettavani (paralympiaratsastaja Jaana Kivimäki) siivellä seuraamaan myös maajoukkue ja KV-tason kisoja ja valmennuksia.
ps3. Edelleenkään en vastusta kilpailemista, inhoa ketään yksittäistä kilparatsastajaa.
ps4. Tämä kirjoitus ei ole kohdistettu ketään henkilöä, kenenkään henkilön ammattia, työtä, kouluttamista vastaan. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole olla negatiivinen, syyttelevä, vähättelevä, halveksiva tai muutenkaan ilkeä.
ps5. Tämä kirjoituksen tarkoituksena  on tarjota vaihtoehto ajatella toisesta näkökulmasta. Mikä on oikein ja mikä väärin ratsastusta tai istuntaa, siihen en tällä kirjoituksella ota kantaa.


perjantai 12. elokuuta 2016

Ratsastan pelkällä istunnalla

Pohditaan alkuun sitä, mitä istunta ja istunnalla vaikuttaminen oikeastaan on.

Ratsastajan istunta käsittää tietysti ratsastajan painon eli massan. Tämä tulisi mielellään olla aina keskellä hevosta ja sitä se keskimäärin onkin, muutoinhan ratsastaja putoaisi kyydistä.
Usein kuulen, että ratsastaja on saanut istuntaopettajalta "diagnoosin", että hänellä on lantio vinossa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa lähes mitä tahansa kireistä lihaksista, joustamattomiin lonkankoukistajiin, oman kehoaistimuksen virheelliseen tunteeseen yms.

Käytännössä diagnooseja tekee vain lääkäri ja mikäli lantion "vinous" häiritsee merkittävästi ratsastusta ja siten myös kaikkea muuta tekemistä, kuten kävelyä, lenkkeilyä, tanssia jne, suosittelen lämpimästi fysiatrilla käyntiä.

Okei, ratsastajan keho ei ole pelkkä torso, ilman raajoja, joten istuntaan vaikuttaa koko ratsastajan keho. Syvien tukilihasten aktivointi on tärkeää ratsastajan oman kehon kannalta. Mitä paremmassa kunnossa syvät tukilihakset ovat, sitä paremmin ne suojaavat omaa selkärankaasi. (tuki tarkoittaa juuri ratsastajan rangan tukemista, ei hevosen saattamista mihinkään asentoon, askellajiin tai tehtävään)

Pelkkää istunta-apua ei kuitenkaan ole olemassa. Mikäli ratsastajalla ei ole hevosen huomiota tai hevosen mielentila ei ole hetkessä sopiva, istunta-apu lakkaa olemasta. Istunnan vaikutuspiiriin hevonen saatetaan ohja- ja pohjeavuilla.

Istu syvemmälle! Vanha fraasi, joka tarkoittaa oikeasti mitä? Sitä, että ratsastaja jännittää vatsalihaksia? Että ratsastaja puristaa itseään reisillä satulaan? Todellisuudessa 50 kiloinen ratsastaja istuu 50 kg:n massalla, eikä siten voi mitenkään siirtää massaansa alemmas kohti maata tai syvemmälle satulaan.  Okei, tiedän kyllä, että oikeanlaisella palleahengityksellä ratsastaja voi keskittää fokuksen alempiin lihaksiin, jolloin yläilmoissa istuminen ei ole yhtä kiikkerää, verrattuna pinnallisempaan hengitykseen, jonka seurauksena ratsastaja on huterampi etenkin eteen-taakse suunnassa. Tätä voi harjoitella monin eri menetelmin.

Kehosta tulee vipuvarsi

Jos ja kun ratsastaja on opettanut hevoselle ohja- ja pohjeavut ja siten kykenee ratsastamaan neutraalilla tuntumalla (tästä olen kirjoittanut aiheesta tarkemmin: http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/tuntuma-ennen-asentoa.html) hänen kehollaan tekemät muutokset vaikuttavat sekä ohjastuntumaan, että pohjeapuihin (käytännössä vartalon asentoa muutettaessa vuoroin jännittyvät tai rentoutuvat vatsa- selkä-, pakara-, etu- ja takareisi, pohje- ja säärilihakset jne. Tällöin näitä lihaksia ei tarvitse erikseen jännittää esim. puristautumalla kiinni hevoseen.

Tasapainon säilyttämisen kannalta käsien merkitystä ei voida väheksyä. Valitettavan usein ratsastajat kiinnittävät enemmän huomiota suorassa istumiseen, kuin symmetriseen, neutraaliin ohjastuntumaan. Mikäli ratsastajalla on ohjastuntumassa vähäinenkin paine/veto, sen aiheuttama paine moninkertaistuu ratsastajan nojatessa taaksepäin tai nostamalla, laskemalla käsiä. Käytännössä siis vähänkin ohjista vetämällä ja taaskepäin nojaamalla ratsastaja aiheuttaa vipuvaikutuksen hevosen kehoon, sen pään ja kaulan kautta. Kaulan ylitaivuttaminen joko sivulle tai alaspäin saa aikaan saman. Yht´äkkiä hevonen onkin kevyt.

Olisi ihanteellista kuvitella, että parhaat ratsastajat pystyvät ratsastamaan pelkällä istunnalla. Sillä hevonen kootaan, sillä hevonen taivutetaan ja sillä hevonen ylipäätään tekee kaikki maailman temput ja tehtävät, ihan ilman painetta...

Mitä siinä oikeasti tapahtuu?

1. Hevonen saatetaan ohja- ja pohjeavuilla tilaan, jossa ärsykkeitä on riittävästi. Tämän seurauksena lievästikin hypersensitiivinen  hevonen pyrkii ennakoimaan epätasapainoon joutumista. Tästä syystä ratsastajan kehon pienimmätkin muutokset (joista myöhemmin tulee hevoselle ennakoivia vihjeitä) varoittavat sitä mahdollisesti voimistuvista avuista tai peräti rankaisusta.

2. Mikäli hevonen osaa käytössä olevat avut, niitä ei tarvitse varmistelemalla varmistaa jokaisen ratsastuskerran alussa (siis verryttelyssä). Mikäli näin kuitenkin tapahtuu, että hevosta joudutaan ns. "herkistelemään" avuille, se todellisuudessa on hevosen uhkailua mahdollisesti voimistuvista avuista.

3. Hevonen oppii välttämään epämukavuutta/painetta/kipua/epätasapainoa ja tästä syystä alkaa ennakoimaan ratsastajalta saatujen vihjeiden perusteella mahdollista seuraavaa ratsastajan pyytöä.

Onko siis hienoa ratsastaa pelkällä istunnalla?
No totta hemmetissä on! Ihan kaikkein parasta olisi se, että hevoselle olisi opetettu sellaiset vihjeet (avut), jotka se varmasti osaa, ilman uhkaa voimistuvista avuista. Ja että sen lisäksi olisi niin motivoitunut, että niitä voimistuvia apuja ei tarvittaisi minkään muun syyn vuoksi, kuin hevosen sivistämiseksi.

On hyvä ratsastaa pelkällä istunnalla. Ainakin, jos perustuu siihen, että hevosta ei rangaista ohjista kiskaisemalla siitä ettei se hidastanut vatsalihaksia jännittämällä. Tai ettei sitä potkaista kylkiin, koska se  ei huomannut ratsastajan pyytämällä istunnalla lisäämään liikettä.

Edelleen, ratsastajan istunnan, eli tasapainon tulisi olla koko ajan keskellä, sekä etu-takasuunnassa, että sivuttain. Siis liikkeen päällä. Ei edessä, eikä etenkään takana.

Voit helposti tarkistaa, toimiiko ratsusi istunnalla. Se käy näin:

1. Nouse selkään, anna hevoselle vapaat ohjat ja päästä kädet rennosti roikkumaan sivuillesi. Ota jalat pois jalustimista ja päästä jalat rennosti roikkumaan.
2. Ala ratsastamaan istunnalla.



ps. en ole kisannut GP-tasolla, enkä kisaa.
ps2. Olen päässyt entisen valmennettavani (paralympiaratsastaja Jaana Kivimäki) siivellä seuraamaan myös maajoukkue ja KV-tason kisoja ja valmennuksia.
ps3. Edelleenkään en vastusta kilpailemista, inhoa ketään yksittäistä kilparatsastajaa.