maanantai 18. helmikuuta 2013

Voiko hevosrakas syödä hevosenlihaa?

Tämän bloggauksen tarkoituksena on pohtia hevoslihan syöntiä eri näkökulmista, ei siis tuputtaa ketään syömään sitä, jos se ei lautasella maistu.

Viimeisen viikon ajan ympäri maailmaa kauhistellaan elintarvikkeista löytynyttä hevosenlihaa. Toisaalla hevosihmiset suosittelevat syömään sitä perusteluinaan hevosenlihan eettisyys.
Jos ihan kokonaisvaltaisesti tarkastellaan lihansyöntiä ylipäätään, ensinnäkin luomustatusta hevosella ei ainakaan meidän maassamme ole. Käytännössä se on mahdotonta. Onnellinen hevonen sitten? Nooh, siitäkään en päätäni patkiksi laittaisi, mutta jos hevosta verrataan tuotantoeläimiin, keskimäärin hevosen lajityypillisiä tarpeita on huomioitu varmaankin paremmin. Toisaalta, lisääntyneet hyvinvointiongelmat ja esimerkiksi vatsahaava kertovat hevosten elämän todellisen laidan. Välineellistetty hevonen saattaa olla kovinkin stressaantunut läpi elämänsä, joten senkään myötä se ei ole "luomua ja stressitöntä lihaa".

Annoin vuonna 2010 haastattelun maamme suurimmalle päivälehdelle koskien hevosenlihan syömistä. Tämän artikkelin jälkeen sain nimettömiä uhkailuita, herjauksia ja jopa käsittämättömiä yhteydenottoja sen tiimoilta, että "koska pidän tappamisesta, annan varmaankin kuvata oman hevoseni teurastuksen"....

Hevosenliha on maassamme tabu, kuten monessa muussakin maassa. Hevosta pidetään ystävänä, lemmikkinä ja tämän myötä sen liha kuoleman jälkeen ei tunnu istuvan eläinrakkaan ihmisen suuhun.

Olen itse pohtinut lihansyönnin tarpeellisuutta ja eettisyyttä jo pitkään ja vaikka uskon vakaasti, että hevosenlihaa syömällä, sen teurashinnan noustessa, hevosten hyvinvointi voisi lisääntyä, koska kynnys viedä hevonen teuraaksi on pienempi kiertoon laittamisen sijaan. Toisaalta, koska hevonen on elämänsä aikana työllistänyt ihmisiä kasvattajasta, tallinpitäjästä maanviljelijään ja eläinlääkäriin ja lopulta käyttäjänsä rahoille antanut vastinetta, sen hiilijalanjälki ei ehkä kuitenkaan ole turha, vaikkakin melko suuri.

Lihantuotanto rasittaa planeettaamme yhä enemmän ja yleisesti on tiedossa, että tämä pallo ei tule tällaista kuormitusta kestämään. Jos vaihtamalla naudanlihan hevoseen tätä rasitusta voidaan pienentää edes hiukan, se mielestäni kannattaa. Hevosen tämänhetkinen lemmikki- ja harrastusvälinestatus tuskin lähivuosikymmenninä muuttuu tuotantoeläinstatukseksi, joten hevosrakkaan ei varmasti tarvitse olla huolissaan siitä, että hevosia ryhdyttäisiin kasvattamaan lihaksi. Käytännössä hevosen kasvu on liian hidasta ja sen elättäminen liian kallista, jotta  pelkkä lihantuotanto silmissä kannattaa kasvastustoimintaan ryhtyä.

Hevosenlihan syömiseen liittyy paljon tunteita, eikä ketään voi syyllistämällä pakottaa valitsemaan sitä jonkun muun lihan sijaan. Minulle hevosenlihan valinta on eettinen valinta. Uskon, että valitsemalla elämänsä hyvin ja terveenä eläneen hevosen liha on parempi valinta kuin tehotuotetun naudan-, sian- tai broilerinliha.

1 kommentti:

  1. Onnellisen elämän elänyt,matkansa päähän päässyt (ei lääkittynä) oikein omassa maassaan(Suomessa) teurastettu hevonen palvelee vielä tuomalla hyvää lihaa pöytiimme.Hevoset teuraaksi ei kiertoon,ei pitkille raaoille kuljetuksille muihin maihin.Kuka takaa minkälaista lihaa tulee tänne ulkoa?

    VastaaPoista