Ystäväni totesi uusinta Suomen Ratsastajainliiton jäsenlehteä Hipposta lukiessaan, että: "Kääntyy se isokin laiva, vaikkakin hitaasti."
Totta, on ilmiömäisen mielenkiintoista huomata, kuinka hevoslähtöinen ajattelu alkaa siirtyä laajemmalle alueelle. Kukkahattutädittely tai narunpyörittely ei olekaan niin epätavallista, puhumattakaan siitä, että hevosen HUOMIOIMINEN on jo ihan kohta trendi. Aiheesta tehdään yllättäin uusia kirjoja ja pidetään seminaareja. Uusia yhdistyksiä perustetaan ja hevosten kouluttamisesta voi tulla ihan oikea ammatti. WAU!
Tässä asiassa on kuitenkin kaksi muttaa, jotka pitkänlinjan hevosten puolestapuhujaa mietityttää:
Onko ihan todellista se, että ratsastusammattilaisten kerma on yht'äkkiä oivaltanut, ettei hevonen kettuile tai juoni, vaan sen lajityypilliset tarpeet voidaan oikeasti huomioida ja että hevonen elehtii kokonaisvaltaisesti kehollaan ja käytöksellään ja että hevosen oppimisen lainalaisuuksien ymmärtäminen auttaa suorituksen parantamisessa?
Onko tästä muutakin seurausta kuin oivallus tienata rahaa ja keksiä pyörä uudelleen?
Toivon olevani väärässä ja skeptisyyteni kolahtavan omaan nilkkaani. Siinä tapauksessa suomalainen ratsastus- ja hevoskulttuuri muuttuu todella nopeasti, samalla kun valmennussysteemit menevät uusiksi ja monet ratsastajat joutuvat lyhyessä ajassa muuttaamaan mahdollisesti koko treenaussysteeminsä ympäristön muutoksen kourissa. Tämä näkyy todennäköisesti suomalaisten menestyksenä kansainvälisillä radoilla ja ei aikaakaan, kun puomien putoamista tai kouluhevosen pukittelua ei selitellä "huonolla päivällä" vaan kenties sillä, että hevonen oli puutteellisesti koulutettu.
Muistuksena kuitenkin, että maassamme löytyy jo valmiiksi hevos- ja eläintuntijoita, jotka ovat vuosikausia tehneet työtä hevosten hyvinvoinnin eteen, samalla myös kritisoiden vallalla olevia koulutusmenetelmiä. Yhteistyö heidän kanssaan voisi olla hyvinkin hedelmällistä, hevosen parhaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti