Edellinen bloggaus sai jättimäärän lukijoita ja kommentteja on tullut myös ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Kiitos siitä. Suoraan blogiin kommentointi koetaan hyvin hankalaksi ja siksi enimmäkseen kommentit ovatkin tullee yv:nä. Tästä johtuen jotta keskustelua voisi syntyä, avaan blogiin kommentoinnin vapaaksi. Pidetään keskustelu asialinjalla.
Kas niin, lähes vuoden kestänyt bloggauksen teko on siirtynyt vaiheeseen 2. Tässä osassa käsittelen havaintojen tekemistä, ei toivottujen asioiden tunnistamista ja erilaisia näkökulmia siihen, kuinka niitä voisi lähestyä.
Ole kiltti
Joskus on pakko, ja se ei tottele, tai se ei halua, se vaan lintsaa. Ei, ei ja vielä kerran ei. En usko enää kertaakaan, kun asiakas soittaa minulle ja kertoo, että hänen hevosen ei halua lähteä maastoon, nostaa laukkaa, mennä traileriin jne. Olen viimeisen 20 vuoden aikana kouluttanut (sekä maasta että selästä) reilusti yli 1000 hevosta. Valmennuksissa on käynyt samanmoinen. Siihen hevosmäärään on mahtunut erilaisia hevosia omistajineen. Monella näistä on ollut ongelma, joka olisi ollut vältettävissä sillä, että ihminen olisi ollut kiltti. Että ei olisi esim. rankaissut hevosta siitä, että se toimii lajilleen tyypillisesti tai että sitä ei olisi painostettu silloin, kun se ei oikeasti ollut tietoinen siitä, mitä siltä halutaan.
Mitä useammin ihminen suuttuu hevoselle, voimistaa apujaan, lyö, potkii tai repii, sitä todennäköisemmin hevosen asenne muuttuu yhä negatiivisemmaksi ihmistä ja ihmisen kanssa työskentelyä kohtaan. Saattaa olla, että arjessa hevonen vielä sietää tätä, mutta kun ärsykkeiden määrä kasvaa, joskus leikkaa kiinni.
Pakottaminen, rankaisu ja muutoin hevosen kiusaaminen on valinta siinä hetkessä, kun arvostelukyky loppuu tai pinna vain yksinkertaisesti palaa. Oleellista ymmärtää on kuitenkin se, että ainoastaan osoittamalla hevoselle mitä siltä halutaan, sitä haluamaamme voimme saa lisää. Joskus se kiihtyneen hevosen ohjista nyppiminen, istuttaminen, täyttä laukkaa painelu vain lisää ei toivottua käytöstä. Kannattaa siis harkita tarkkaan, milloin on se hetki, kun on pakko.
Syyllisyys ja syyllistäminen
Hevosurheilussa esiintyvien epäkohtien osoittaminen on ihan oikein. Jos ihminen jää kiinni hevosen pahoinpitelystä, sopimattomasta kohtelusta, tai suoranaisesta eläinrääkkäyksestä on syyllistäminen ihan paikallaan. Mielenkiintoista tästä syyllisyyden tunteesta tekee se kollektiivinen myötätunto, jota hevosta epäasiallisesti kohdelleet saavat osakseen. Tästä aiheesta olen blogannut mm. http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/03/eihan-mukavat-ihmiset-lyo-hevosia.html
Epäkohdan osoittaminen tai jonkin teon, tai sen puutteen osoittaminen ei ole suoraan syyllistämistä, saati itsensä jalustalle nostamista. Joskus on välttämätöntä kertoa oppilaalle, että hän vetää ohjista tai käyttää liian rajuja apuja. Tätäkin voi toki esittää lempeästi ja rakentavasti, mutta mikäli ihminen ei itse tunnista tekemäänsä ja/tai tekojensa seurauksia, saattaa olla, että silmien avaamisena toimii parhaiten suora ja rehellinen puhe. Ilman syyllistämistä tai ilkeilyä.
Ylipäätään syyllisyyden tunne tuntuu vaivaavan heitä, jotka eivät lopulta halua poistua omalta mukavuusalueeltaan, eivätkä ole valmiita muuttamaan toimintaansa.
Hevosen vika
Valitettavan monet ratsastukseen liittyvät ongelmat saattavat johtua joko hevosen puutteellisesta koulutuksesta tai sen fyysisten edellytysten puutteesta ko. tehtävää kohtaan.
Vinojen, etupainoisten, laiskojen tai kuumien hevosten kohdalla olisi ensiarvoisen tärkeää keskittyä ongelmien näkemisen ohella siihen, millaista käytöstä niiltä sen sijaan toivotaan. Ja että jos hevonen joka toinen kerta tekee oikein ja joka toinen kerta "väärin", on usein kyse ihan sattumasta. Se vahingossa välillä tekee oikein. Tämä ei ole vielä paljoakaan tekemistä sen kanssa, että hevonen osaisi toimia halutulla tavalla niin varmasti, että sitä voitaisiin sitlä joku hetki vaatia.
Hevosen oppivat ja motivoituvat, kun niitä koulutetaan ja motivoidaan. Hyvin yksinkertaista. Ei ole väliä, onko kyseessä maastoratsu vai kilpahevonen, oppimisen mekanismi on samanlainen. Aina.
Usein törmään tilanteeseen, jossa hevosen sanotaan olevan tammamainen, vittumainen tai muuten vaan laskelmoiva. Hevosen syyttämisen sijaan olisi ehkä rakentavampaa pohtia niitä mahdollisuuksia, joita hevosella on toimia toisin. Se, mitä vahvistat -lisääntyy. So simple.
Lopputulokseen voi vaikuttaa
Jos teet asiat aina samalla tavalla, on turha odottaa, että lopputulos voisi muuttua. Jos olet tyytymätön lopputulokseen, kannattaa peruuttaa harjoittelussa siihen pisteeseen, jossa KAIKKI sujui tyyliin 10/10, eli epäonnistumisten määrä on liki nolla. Sitten voi ryhtyä analysoimaan sitä, mitä kaikkia muutoksia on tapahtunut. Näitä voivat olla muutokset ruokinnassa, varusteissa, kengityksessa, päivärutiineissa jne. Ja tottakai, siinä päivittäisessä treenissä/koulutuksessa.
Jotta lopputulos voisi olla toivottava, on tärkeää ensin tunnista, mitä haluan, mikä siihen voi johtaa, millaisin työkaluin/harjotteiden/koulutuksen myötä, millaisen toistomäärän tarvitsen, että opittu asia vakiintuu ensin häiriöttä ja sitten vielä se hemmetin yleistäminen. Mitä kaikkia häiriötekijöitä pitää ottaa huomioon ja missä kohtaa koulutusta. Se, miten kotona sujuu, saattaa olla vielä valovuoden päässä siitä, kun päästään kisapaikalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti