"Katson hevosta laitumella ja ihailen sen liikkeiden keveyttä ja sen vartalon notkeutta.
Tuon mielikuvan haluan säilyttää istuutuessani satulaan ja saadessani mahdollisuuden ratsastaa yhdellä luontoäidin hienoimmista luomuksista.
Istun satulaan pitkän joogaharjoittelun päätteeksi ja tunnen olevani täynnä positiivista energiaa. Hevonen allani tuntuu pehmeältä ja senkin mielentila on positiivinen ja rento. Pyydän hevosta siirtymään käyntiin ja se toki siirtyykin, juuri niin pehmeästi miten se on vuosien saatossa oppinut olevan kannattavaa.
Tunnin ratsastuksen päätteeksi hevonen on taipuisa ja myötää ohjalle, se on vaan niin kovin väsynyt, että joudun sitä toistuvasti pyytämään jatkamaan liikkumista eteenpäin.
Tämä sama kuvio toistuu päivästä ja viikosta toiseen. Maastossa hevoseni on hyvin eteenpäinpyrkivä, eikä se tunnu jäykältä lainkaan, mutta heti kentälle siirtymisen jälkeen, sen askel lyhenee ja ohjiin nojaaminen alkaa.
Hevosellani on kengityspäivä ja totuttuun tapaan se jännittyy heti, kun sidon sen käytävälle kiinni. Onneksi tuttu kengittäjä pysyy rauhallisena, eikä hermostu, vaikka hevonen nykii toista etujalkaansa koko ajan. Lopulta otan hevosen irti ketjuista ja pitelen sitä pitkän narun päässä. Hevonen pyrkii koko ajan asettelemaan itseään mitä kummallisempiin asentoihin sen toisen takajalan ollessa ilmassa. Lopulta se seisoo etujalat harallaan ja pää sivulle käännettynä. Kengittäjääkin hymyilyttää mokoma kikkailu."
Tämä tarina voisi olla tosi ja ehkä se onkin. Tarinan opetus on kuitenkin se, että hevonen pyrkii tasapainottamaan itseään päällään ja kaulallaan. Mikäli niiden liikkumista rajoitetaan ihmisen toimesta, hevoselle ei useinkaan jää muuta vaihtoehtoa kuin vastustaa.
Tasapaino syntyy monesta palikasta, joita me emme voi nähdä. Kun hevosta tarkastelee kaksiulotteisesti, edestä-takaa, molemmilta sivuilta näkee vain yhden totuuden sen asennosta ja tasapainosta.
Ollessaan paikoillaan, hevosen on mahdollista liikuttaa (levittää) jalkojaan kauemmas keskilinjastaan, toisin kuin liikkeessä. Varsin usein on nähtävissä hevosen alalinjan kiristyminen, rintakehän/ryntäiden/lapojen jännittyminen, askeleiden lyhentyminen ja etupainoisuuden lisääntyminen. Sen sijaan, pään ja kaulan liike yhä kauemmas keskilinjasta on yleensä lisääntynyt, sekä jalkojen ristiinastunta.
Onkin varsin mielenkiintoista, kuinka paljon hevosen takaosaan ja takajalkoihin kiinnitetaan huomiota ja kuinka yleisesti toivotaan sisätakajalkaan syvälle vatsan alle/kohti keskilinjaa. Mielestäni pelkkä takaosaan keskittyminen tekee hevosista etupainoisia ja yhä haluttomampia astumaan etujaloilla isoja, pitkiä, rauhallisia askeleita.
Hyvä harjoitus on kerrankin ratsastaessaan katsoa alas, ihan luvalla, ja seurata, mihin suuntaan hevosen askeleet suuntautuvat. Löytyykö liikkeestä symmetria, astuuko se samalla tavalla molempiin suuntiin käännyttäessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti