lauantai 5. tammikuuta 2013

Hevonen on hidas pohkeelle

Hevoset voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin, ne joko omaavat eteenpäinpyrkimystä tai sitten ei. Tämä onkin yleisin tekosyy siihen, miksi hevonen ei reagoi ratsastajan apuihin.
Jos hevonen on eteenpäinpyrkivä, se on sitä yleensä aina ja kaikissa tilanteissa. Toisaalta, jos hevonen ei ole halukas liikkumaan, se harvoin "innostuu" muuten kuin poikkeuksellisessa tilanteessa.

Yksi yleisesti kuultu määritelmä kuvaa hevosta, joka reagoi hitaasti ratsastajan pohkeelle tai tarkemmin pohjeavulle. Jos hevonen on motivoitunut ja opetettu siltä pyydettyyn tehtävään, sillä ei lähtökohtaisesti ole mitään syytä olla reagoimatta. Miksi sitten hevosia pitää toisinaan "virittää" tai herkistellä"?

Ratsastajan käyttäessä pohjeapua, hän todellisuudessa käyttää koko kehoaan. Vaatii melkoista kehontiedostamista ja -hallintaa liikuttaa esimerkiksi pelkkää jalkaterää ilman, että mikään muu osa kehosta liikkuu, jännittyy tai edes jäntevöityy. Tätä voidaan harjoitella toki erilaisin istuntaharjoituksin ja menetelmin, mutta hevosen kannalta oleellista on se, että avut ovat selkeitä ja yksinkertaisia, helppoja ymmärtää ja havaita. Ja toisaalta, kun hevonen reagoi, se saa reaktiostaan palkkion. Yleisimmin se tarkoittaa ratsastuksessa sitä, että pyyntö loppuu. Miksi sitten hevosia joudutaan kerta toisensa jälkeen herkistelemään? Eikö ratsastaja ole oman kehonhallintansa kanssa sillä tasolla, että hän kykenisi säilyttämään istunnan vakaana, mielensä tyynenä ja käyttämänsö merkin aina samanalaisena, jolloin hevonen ei joudu arvailemaan?

Seuraavan kerran, kun ratsusi ei reagoi pohjeapuusi toivotulla tavalla, voit tarkistaa, että jarruttaako ohjastuntuma tai istuntasi. Samoin, onko hevosesi motivoitunut vastaamaan pohjeapuusi, eli loppuuko pyyntö välittömästi, kun hevonen lähtee liikkeelle tai lisää vauhtia käyttämästäsi merkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti