maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää ja Rauhallista Uutta Vuotta 2013

Kiitän Sydämestäni kaikkia blogini lukijoita ja seuraajia. 20 000 kävijää meni rikki jo aikaa sitten ja tulkitsen sen niin, että keskustelu hevosten hyvinvoinnista, sekä kasvusta hevosihmisenä ollaan kiinnostuneempia, kuin mitä tosielämässä voisikaan kuvitella. Kiitos!

Vuodelle 2013 toivon ennen kaikkea sitä, että se sama huoli, joka usealla meistä lemmikkien ja hevosten omistajista on tänään, säilyisi liiallisten ärsykkeiden tiimoilla läpi ensi vuoden.  On todella ikävää, että paukkuvat raketit pelästyttävät hevosia, lehmiä tai koiria, mutta tämä asia tapahtuu kuitenkin VAIN kerran vuodessa. Sen hevosen elämään me voimme vaikuttaa aika suurelta osin jokainen muu päivä, joten voisimmeko päättää ja tehdä valinnan, että ensi vuonna- 2013 - hevoseni ei joudu sille liian epämiellyttäviin tilanteisiin tai pelästymään minun vuokseni. Voisinko päättää ja toimia sen eteen, ettei hevoseni joudu stressaamaan turhan vuoksi siksi, että minun mielestäni sen "pitäisi jo osata". Voisinko kantaa vastuun rakastamastani eläimestä ja tehdä asiat sen kannalta niin hyvin, kuin omilla taidoillani vain kykenen. Ja kun omat taitoni loppuvat, pyydän apua, koska se ei ole häpeä vaan rohkeuden ele, toisen puolesta.

Oikein Hyvää ja Rakkauden täyteistä vuotta 2013!
Halatkaa hevosianne ja toisianne <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti