Olen suoraan sanottuna laiskotellut ratsastukseni tiimoilta kesästä lähtien. Samaan aikaan olen harvoina ratsastuskertoina huomannut, kuinka oma keho ja istunta ei tunnu samalta kuin aktiivitreeniaikoina. Tietoisuus siitä, miltä tuntuu istua oikein ja tasapainossa lisää tuskaa kerätä kilometrejä, joita ilman mitään kehitystä ei tapahdu.
Olen vuosien ajan tanssinut, treeenannut pilatesta ja usean vuosikymmenen joogannut. Olen etsinyt ja löytänyt kehonhallintaan apua cr:stä, fysioterapeuteilta. Aktiiviratsuttajan työssä huollatin kehoani hierojalla viikottain, vaikkei mitään kremppaa ollutkaan. Lenkkeilin, venyttelin ja kaikin tavoin pyrin pitämään huolta itsestäni, jottei hevonen joutuisi epätasapainoon vuokseni tai että apuni säilyisivät selkeinä ja keveinä, jottei hevonen joutuisi sietämään ristiriitaisia apuja.
Reilu kuukausi sitten päätin kääntää kelkkani ja starttasin elämäni ensimmäinen saliharjoittelun personal trainerin avustuksella. Olen päättänyt päästä hyvään kuntoon, vaikkei satulassa istuttuja kilometrejä tule entiseen malliin.
On mielenkiintoista huomata, kuinka ihan perus salitreeniin auttaa ammattiratsastajan tausta. Miten paljon kehotietoisuudesta on apua ja kuinka keskivartalonhallinta helpottaa montaa harjoitetta. Mutta onko tämä kaikki tarpeen hevoselle?
Moni ratsastaja ja valmentaja puhuu istunnalla ratsastamisesta, joka onkin varsin suhteellista. Ratsastajan istunnassa on muutaman palikka, joista yksi ei käytännössä muutu (ainakaan kovin lyhyellä tähtäimellä suuntaan jos toiseen), se on ratsastajan kehon paino, jota hän itse, sekä hevonen kannattelee. Sitten tulee tasapaino, johon liittyy kehonhallinta ja tietoisuus siitä, missä asennossa kulloinkin keho on. Tämän jälkeen tulee aktiivinen vaikuttaminen, tila - jossa ihminen tiedostaen voi hallita kehossaan tapahtuvia muutoksia ja niillä vaikuttaa hevoseen.
Tarkastellaanpas asiaa hevosen kannalta: hevoselle ratsastaja on massa, joka joko liikkuu mukana tahdissa tai ei liiku. Jos ratsastaja haluaa opettaa hevosen reagoimaan tiettyihin kehonmuutoksiin, hän luultavasti voimistaa jotakin tiettyä apua tai lisää merkkejä, jotta alkuperäinen apu saisi halutun reaktion aikaan. Onko tämä istunnalla ratsastamista niin, että kyseessä on hevosen oppiminen vaiko fysiikanlakien mukaan toimivasta yhteistyöstä?
Roomaan on monta tietä, kuten kaikki tiedämme. Haluan herättää ajatuksia ja keskustelua siitä, minkä reitin valitsemme: onko istunta ja kehonkäyttö prioriteetti yksi? ja jos on, perustuuko se hevosen valintaan, josta seuraa ihmisen oppiminen vai hevosen oppimiseen. Jos istunta on yksi apu muiden joukossa, perustuuko sen käyttö ratsastajan terveelliseen kehonhuoltoon ja terveyden ylläpitoon, sekä hevosen oppimiseen?
Vai, onko kyseessä jälleen yksi uusi metodi tai lähestymistapa, jolla ratsastamisesta tehdään vaan ihan hemmetin vaikeaa?
Ratsastamisesta pitäisi tehdä sekä hevoselle että ratsastajalle mahdollisimman
VastaaPoista- yksinkertaista
- ristiriidatonta
- mukavaa
Jos ei tavoitella absoluuttisen suorituskyvyn ylärajoille, voidaan tehdä kompromisseja monissakin asioissa. Silloin vain pitää muistaa, ettei kumpikaan ratsukon osapuoli pysty täydellisyyteen.
Hevonen voi mennä eteenpäin, taaksepäin, pysähtyä ja kääntyä vaikka ratsasajan asento olisi mikä... ja monelle harrastajalle tämä riittää maastossa puksuttamiseen. Voidaan myös muistaa vammaisratsastajat, joiden hevoset pystyvät varsin huimiin suorituksiin ratsastajien vammasta huolimatta. Molemmissa voidaan ajatella, että tehdään hieman hevosen kustannuksella - mutta ei missään nimessä kohtuuttomasti. Kelvollinen vaihtokauppa hevoselle päivittäisen elannon saamiseksi.
Kun sitten tavoitellaan sitä täydellistä kuuliaisuutta, herkkyyttä jne... ei ratsastajan asento ole enää yhdentekevä... eikä satulan malli ja sopivuus, ratsastajan tai hevosen rakenne, tai tai tai...
KOHTUUS - kaikissa asioissa kohtuus ja tietoisuus siitä, mitkä asiat vaikuttavat mihinkin ja millaisiin tavoitteisiin voidaan pyrkiä niillä korteilla millä pelataan. Jos korteissa on vikaa, pitää niitä vaihtaa (eli treenata esim ratsastajan symmetrisyyttä, tasapainoa, laihtua 20 kiloa... what ever...)
Kaikki tekeminen hevosen kanssa, tapahtuu se satulasta tai maastakäsin, on ihmisen ja hevosen välistä kommunikointia ja väline tähän kommunikointiin on kehon käyttö. Siksi on vaikea ajatella että joku asia olisi tärkeämpi kun kehon käyttö tai sen hallinta.
VastaaPoistaRoomaan on monta tietä. Omasta aikidotaustastani johtuen minun on ollut alusta saakka helpompi ratsastaa hevosia, jotka on koulutettu toimimaan ilman päävehkeitä, ilman niitä päävehkeitä kun niiden kanssa. Tämä johtuu siitä että aikidossa ja ratsastuksessa on niin paljon yhteistä. Kaikki voima on ihmisen keskustassa ei raajoissa tai hartioissa. Raajojen ja hartioiden pitää olla rennot olematta löysät. Liike lähtee ja voima liikkeeseen tulee keskustasta. Myös se että tehdään vain tarpeellinen, ei mitään ylimääräistä on yhteistä aikidolle, ratsastukselle ja hevosten maastakäsittelylle.
Aikidossa tehdään aina toisen kanssa, ei koskaan toista vastaan ja mielestäni hyvä ratsastus tai maastakäsittely on samanlaista. Tehdään hevosen kanssa ei hevosta vastaan. Jotta voi tehdä jotakin toisen, aikidossa toisen ihmisen ja hevostelussa hevosen pitää antaa jotakin. Jos toinen ei anna mitään, ei synny mitään. Se mitä se toinen antaa on liike johonkin ja siitä liikkeestä voi yhdessä tehdä jotakin. Tämä kuitenkin vaatii sen, että on se kehonkieli mitä hevonen ymmärtää. Muuten siitä tulee molempien yksin tekemistä.
Se mitä aikido myöskin opettaa on yhteentörmäyksien välttäminen. Kaksi voimaa ei saa koskaan törmätä. Hevostelussa jos ihmisen voima ja hevosen voima törmäävät ihminen heikompana häviää. Siksi asiat kannattaa tehdä niin ettei sitä yhteentörmäystä tapahdu.
Tavoitteen ei ehkä pidä olla täydellisyys vaan se että asiat tehdään joka kerta mahdollisimman hyvin ja mennään eteenpäin koko ajan. Täydellisyyttä ei voi saavuttaa ja päämäärää tärkeämpi on matka.
Jos haluaa harrastaa jotain liikuntaa hevostelun rinnalla itse omaan kokemukseen perustuen suosittelen aikidoa. Se tekee monien asioiden tekemisen hevosten kanssa paljon helpommaksi. Niin fyysisellä kun henkiselläkin puolella.