maanantai 14. toukokuuta 2012

Ratsastaja -urheilija?

Kukaan meistä ei synny ratsastajaksi. Ihmiselle ratsastus asettaa useita erilaisia haasteita alkaen siitä, että hevonen itsessään on kehonhallinnan mestariteos, jonka avulla ihminen koettaa päästää tilaan, jossa hän painovoimaa uhmaten voi olla elastinen, tasapainoinen ja täysin yhtä ratsunsa kanssa.

On varsin mielenkiintoista havainnoida sitä, millaisia odotuksia ihmisillä oman ratsastuksensa suhteen on.  Jos ratsastusta verrattaisiin melkeinpä mihin tahansa muuhun urheilulajiin, arvelen, että talleilta löytyvät ne lenkkeilyä ja venyttelyä vieroksuvat huippu-urheilijat. Tottakai kymmenien tuhansien harrastajien joukkoon mahtuu myös heitä, jotka pitävät huolta kehostaan, mutta epäilen, kuinka moni heistä tekee sitä kuitenkaan yksistään oman ratsastuksensa ja hevosensa vuoksi.

Vanhan sanonnan mukaan hyväksi ratsastajaksi tullakseen pitäisi pudota 100 kertaa hevosen selästä. Enpä usko...itse olen pudonnut ehkä 10 kertaa 25 vuoden aikana, ja melkein joka kerta päätynyt sairaalaan. Sen sijaan uskon, että putoamisen opettelusta voisi olla hyötyä viimeistään siinä vaiheessa kun fysiikan lait uhkaavat ratsastajan terveyttä.

Ratsastajalle tärkeintä on tasapaino ja etenkin sen säilyttäminen äkillisissä tilanteissa. Tätä voi harjoittaa erilaisilla istuntaharjoituksilla ja toki ihan ylipäätään monipuolisella liikunnalla. Satulassa istuessaan ratsastajan istunta ja tasapaino vaikuttavat myös hevoseen ja sen tasapainoon. Valitettavasti tähän onkin viisas ihminen keksinyt monia erilaisia työkaluja (lue: apuohjia, erikoiskuolaimia), jolla hevosen tasapainon korjaaminen voidaan joko estää tai peräti kokonaan vaientaa.

Seuraavaksi listalla ovat notkeus, kehotietoisuus ja kehonhallinta. Ja kyllä, ratsastaja tarvitsee myös hyvää kuntoa, koska jo satulaan nouseminen vaatii lihaksia, ponnistusvoimaa ja kehonhallintaa, etenkin, jos sille satulaan on tarkoitus kiivetä hevosta potkimatta, satulasta vetämättä jne.

Tänään on juuri oikea päivä vetää lenkkitossut jalkaan ja lähteä ulos pistämään jalkaa toisen eteen!

2 kommenttia:

  1. Minä uskaltaisin väittää että ongelmat ratsastuksessa alkoivat kasaantua silloin kun ratsastuksesta tuli urheilua ja siksi että ratsastuksesta tuli urheilua.

    Ennen hevonen oli jotain oikeaa käyttötarkoitusta varten. Sillä ratsastettiin naapurikylään, sen selässä tehtiin karjatöitä tai sodittiin, se oli apuna maanviljelyssä tai metsätöissä jne. Silloin hevoset valittiin käyttötarkoituksen mukaan ja ne koulutettiin turvallisiksi ja luotettaviksi käyttöhevosiksi jotain määrättyä käyttötarkoitusta varten.

    Kouluratsastushan perustuu sodankäyntiin hevosen selässä. Ollaan ajauduttu aika kauas alkuperäisestä silloin kun kouluratsastuskilpailuissa yleisöä pyydetään olemaan hiljaa etteivät hevoset pillastu. Ei kai siellä taistelukentälläkään lähetetty viholliselle viestiä että voisitteko lopettaa rumpujen päristelyn etteivät meidän sotaratsumme pillastu ;-)

    Cowboyden olisi ollut aika hankalaa tehdä karjatöitä hevosen selässä jos hevoset eivät olisi olleet maastovarmoja. On aika vaikea ajaa karjaa jos hevonen ryöstää ja cowboy istuu maassa joka toisen kaktuksen kohdalla.

    Suomi on täynnä "ongelmahevosia" ja ihmisiä joilla on ongelmia hevosten kanssa siksi että korostetaan liikaa sitä että ratsastus on urheilua. Hevoset valitaan ja ne koulutetaan jotain urheilusuoritusta varten. Niitä ei valita eikä niitä kouluteta siihen että arki olisi ihmisen kanssa mahdollisimman mutkatonta.

    Hevonen oppii koko ajan. Siksi pitäisi korostaa enemmän sitä että jokainen ratsastaja on "kouluttaja" halusi sitä tai ei ja vähemmän sitä että ratsastaja on urheilija jonka tulisi suorittaa jotain kilpailukuvioita hevosen kanssa. Hevosten tulisi olla/ne pitäisi kouluttaa niin että ne ovat turvallisia käyttöhevosia eikä tuijottaa niin paljon kilparatsastukseen perustuvia hyvyyden määritelmiä (HeA, hyppää 120cm jne.)

    Kun ratsastuksesta tuli urheilua joku meni pahasti pieleen jos tuloksena on se että ratsastaminen on lähtökohtaisesti vaarallista, hevoset ovat petoja joita pitää pelätä ja tädit ja teinit joutuvat taistelemaan niiden kanssa päivittäin. Mihin hävisi se turvallinen, luotettava ja hyvintoimiva työkaveri?

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä Harrin kanssa tästä urheiluasiasta. Minulle hevosen omistaminen on yhteiseloa jonka tavoitteena on tehdä sitä niin ettei kummallekaan aiheutuisi liikaa terveyshaittaa ;-). Mietin sitäkin että vanhana, hiukan paksuna ja kömpelönä ratsastajana yritän myös hiukan rajoittaa sitä miten ratsastan. Esim menen selkään aina jakkaralta koska niin on mukavampaa molemmille.

    VastaaPoista