sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Suvaitsevaisuus

Niin pitkään kun olen ollut hevosenomistaja, vuodesta -90, olen ollut havaitsevinani, että hevosihmiset ovat varsin suvaitsematonta porukkaa. Riippumatta siitä, oletko tavan tuntiratsastaja tai hevosenomistaja. Asustaako hevosesi maalaistallilla tai kaupungin hienoimmalla maneesitallilla. Oli hevosellasi kokopäivä- tai puolipäivätarhaus. Syö se vapaasti tai rajoitetusti heinää. On sillä kengät tai ei. Kilpailetko vai et. Ratsastatko kuolaimilla vai ilman. Kentällä vai maastossa....huoh....lista on tosiaan aivan loputon.

Kun keskustelu hevosen hyvinvoinnista nousee pintaan, argumentointi keskittyy lähinnä siihen, hoidetaanko hevosta hyvin vai huonosti ja että pärjääkö se niissä olosuhteissa, joihin ihminen on sen asettanut. Olisiko sittenkin parempi että hevoset päästetään vapaiksi vai onko tämän vastakohta täydellinen hevosen alistaminen ja riistäminen?

Jotta jokainen meistä voisi oppia toinen toisiltaan se edellyttää avoimmutta ja myös sellaisten asioiden hyväksymistä, joita saattaa omasta kokemuspohjastaan katsottuna olla vaikea ymmärtää.  Otan tähän muutaman esimerkin.

Yksi varsin yleinen ongelma tuntuu olevan se, että hevosella saattaa ns. "kierroslukumittari hirttää kiinni". Tällaista hevosta kutsutaan ehkä kuumaksi, tai se on muuten vaan pöllö. Hevoseen eläimenä tutustuneet ihmiset ymmärtävät, että hevonen ei halua olla kuuma tai pöllö, vaan että hevonen lajityypillisesti käyttäytyessään liikuttaa jalkojaan, kun stressitaso nousee. Yksinkertaistettuna, kuuma hevonen on stressaantunut ja tilanne tuskin on hevoselle kovinkaan miellyttävä, etenkään, jos se tapahtuu esim. joka ratsastuskerta.  Koska mikään ei ole niin viisas kuin ihminen, hän kyllä keksii erilaisia apuvälineitä ja keinoja pitääkseen hevosen hallinnassa.
Vaikka tämä ei olisi ihmiselle ikävä juttu, pitkässä juoksussa se aiheuttaa hevoselle mahdollisesti monenlaista vaivaa. Myös fyysistä.

Toinen esimerkki on hevosesta, jonka omistaja haluaa  viimeiseen hengenvetoonsa asti tyydyttää kaikki hevosensa tarpeet. Kun ihminen alkaa oivaltaa, mitä kaikkea hevonen voikaan käytöksellään ja eleillään kertoa, on olemassa riski, että ihminen haluaa suojella hevosta ja välttääksen sille koituvan epämukavuuden hän lakkaa tekemästä hevosen kanssa mitään muita kuin mukavia, hevoselle sopivia asioita.

Nämä ääripäät ovat varmaankin helposti tunnistettavissa ja niitä löytyy jokaisen lähipiiristä. Jotta sen inhimillisyyden läpi voisi katsoa tilanteita ja miettiä mitä samaa näissä on, helpottaa kun katsoo sitä hevosta.

Ensimmäisessä esimerkissä ihminen ei ehkä tiedosta, mitkä hevosen voimavarat jäävät hänen saavuttamattomiin, kun hevosen "suu on tukittu".  Hevoselle pakoeläimenä sen stressitasoon vaikuttaa oleellisesti tilanteet, joissa paon mahdollisuus on poistettu. Joskus riittää vain se, että hevonen TIETÄÄ, ettei sen ole pakko. Toisaalta hevonen, jota on pakotettu pitkään, ei ehkä osaa enää rentoutua. Se ikäänkuin palaa loppuun.

Kun hevosta sitten ryhdytään kuuntelemaan ja tarkkailemaan ja sen vähäisetkin toiveet ja tarpeet tyydytetään, käy usein niin, että hevonen lähtökohtaisesti kertoo ettei se pidä mistään, mitä ihminen sen kanssa haluaisi tehdä.  Tämä on se kauhuskenaario, jonka eteen kukaan ei halua joutua, ja siksi onkin helpompi sulkea vain silmänsä.  Uskon kuitenkin, että ihmiset tietävät sisimmässään kaikista defensseistä ja perusteluista huolimatta, että he eivät ehkä anna hevoselle sitä kaikkea, mitä se tarvitsisi voidakseen hyvin.

Kun sitten syystä tai toisesta ollaan tilanteessa, jossa hevonen on saanut mahdollisuuden kertoa mielipiteensä ja se pääsääntöisesti on ei, on edessä uusi mahdollisuus opettaa samat asiat hevoselle niin, että sekin näkisi ne meille edullisessä valossa.

Olen tavannut vuosien varrella tuhansia ihmisiä ja suurin osa heistä on viitannut kintaallaan sille, että hevosella olisi mitään oikeuksia, puhumattakaan siitä että he olisivat oivaltaneet, miten paljon enemmän he voisivat saada hevosestaan ja harrastuksestaan irti, jos joskus pysähtyisivät kuuntelemaan. Samaan aikaan he, jotka ovat antaneet hevoselle mahdollisuuden eivät ole monikaan katuneet. Aina joukkoon mahtuu ihmisiä, joilla on liian kiire tai he eivät osaa antaa odotuksilleen aikaa, saati mahdollisuutta toteutua.
Onkin ällistyttävää, että kun useimpien "ongelmien" ratkaisu vie muutaman harjoituskerran ja sen jälkeen muutaman tuhat toistoa, on kuitenkin aikaa tehdä viikosta, kuukaudesta toiseen väärin ja olla harmissaan ja  tyytymätön.

Ketään ei voi opettaa väkisin ja omalta kohdaltani toivon, että kuilu hevostaitoväen, hevostenkouluttajien, kukkahattutätien ja sen kaiken muun hevosmaailman välillä kapenisi. Jokaisella kun voisi olla opittavaa toinen toiseltaan. Kenenkään osaamista tai kokemuksia ei pidä vähätellä tai aliarvioida, ainakaan, jos perustelut ovat konkreettisia ja ennenkaikkea tämä taito ja osaaminen on havaittavissa hevosesta.
Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta siihen asti kunnes omalta kokemukseltaan kykenee objektiivisesti arvioimaan muita on tärkeää olla suvaitsevainen. Ilman suvaitsevaisuutta ei omakaan viesti lähde sellaisena kuin se on tarkoitettu ja siten tuskin saavuttaa vastaanottajaa.

Viikon ohjenuorana voisi olla vaikkapa että : Lähtökohtaisesti mikään ei ole oikein tai väärin. Riippuu ihan katsojasta mistä vinkkelistä tilannetta katsoo.

2 kommenttia:

  1. Juuri näin Minna puhut niin asiaa.
    Itse olen monesti huomannut ongelmaksi hevosen rakastamisen. Omistajat/hoitajat kyllä rakastavat hevosiaan, mutta eivät välttämättä huomaa miten hevonen kokee sen rakkauden.Hoitohetki on usein ihana ja mukava, mutta suorituksen aikana hevosen tunteet ja tuntemukset unohdetaaan, kun halutaan siltä joku suoritus, mikä meitä miellyttäisi. Jotenkin selkään tai kärryille nousun jälkeen se ihana olento muuttuu suorittajaksi tai jopa urheiluvälineeksi.
    Hevonen elää hetkessä se ei muistele mennyttä tai suunnittele tulevaa ja usein rankan suorituksen jälkeen hevonen on tosi lutunen ja tykkää rauhallisesta läheisyydestä, mutta se ei sillä kiitä äskeisestä kokemuksesta vaan nauttii siitä kun se on loppu ja ihminen on sille sillä hetkellä hyvä.
    Saman nautinnon ja yhdessä tekemisen voi kokea kyllä myös suorituksen aikana, kun todella työskennellään tai oikeammin tanssitaan yhdessä jakaen liike, tasapaino ja tanssin tuntu hevosen kanssa toinen toistaan kuunnellen ja tukien.
    Tällä tavalla työskennellen hevosesta löytyy jotain niin hienoa ja suurta, mitä moni ei tiedä olemassa olevankaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaima!
    Tämän kun itse kukin muistaisi, sen sijaan että hevosta ja sen kykyä elää hetkessä pidetään itsestäänselvänä.

    VastaaPoista