perjantai 4. maaliskuuta 2016

Uusi kisakausi - uudet mahdollisuudet

Valmistautuminen uuteen kilpailukauteen kannattaa aloittaa käymällä läpi edellistä kautta. Sieltä löytyy niin onnistumiset, kuin epäonnistumiset. Onnistumisiin keskittyminen auttaa kaivelemaan muistista ne oleelliset seikat, jotka ovat olleet toimivia tai joilla erilaisia ongelmia on menestyksekkäästi ratkottu.

Nostan tässä esiin muutamia yleisimpiä ongelmia.

Hevonen jännittyy kisapaikalla

Hevoselle paikan vaihtaminen on aina stressi, joten on ihan lajille tyypillistä jännittyä vieraassa paikassa. Tutut ihmiset ja rutiinit luonnollisesti auttavat. Jos kyse on useamman päivän kisareissusta nämä ruutiinit on usein helppo järjestää lukuunottamatta tarhausta. Joillekin hevosille tämä ei tuota mitään ongelmaa, toisille se on juuri laukaiseva tekijä.

Pelkkä liikunnan lisääminen esim. juoksuttamalla ei välttämättä ole paras idea, koska jännittyneen hevosen juoksuttaminen vain lisää stressiä. Sen sijaan kotona tutuksi tulleet virikkeet voi hyvinkin laukaista stressiä. Tästä esimerkkinä erilaiset älytreenit, jotka väsyttävät hevosen aivoja, mutta eivät stressaa sen kehoa.


Hevonen jännittyy radalla

Oli kyse este- tai kouluhevosesta syy on yleensä sama - ratsastaja jännittyy. En viittaa tässä yhteydessä sateenvarjotutkimukseen vaan siihen, millaisia käytösketjuja hevoset oppivat ja millaisia ketjuja me opimme.  Täältä voi lukea lisää ennakoivista vihjeistä: https://elainkoulutus.wordpress.com/2016/02/25/ennakoivat-vihjeet/  

Yksinkertaisimmillaan jännityksen kierteen saa poikki ketjuttamalla tilalle rentoja, positiivisia käytöksiä. Ketjuttamalla voi hyödyntää vaikeiden liikkeiden rentoutta ja aktiivisuutta, yhtä lailla kuin hevosen jännitystä kouluaitoja kohtaan. Pääasia on se, ettei samaa jännitysketjua enää jatketa.

Hevonen ennakoi radalla

Ennakoiminen liittyy juuri tuohon edellämainittuun käytösketjujen oppimiseen. Niitä tapahtuu koko ajan, halusimme tai emme. Siksipä niiden positiivisten ketjujen kannattaakin antaa olla olemassa.


Summa summarum, jos edellinen kausi meni putkeen, älä muuta mitään. Jos ei mennyt, pohdi, mikä meni pieleen, olisiko siihen voinut vaikuttaa aiemmin, jos niin miten. Näillä pääsee jo loistavasti alkuun ja kannattaa muistaa, että aina joku on kokenut saman ja joku tietää enemmän kuin sinä tai minä. Kannattaa siis kysyä viisammilta myös apua.

Tsemppiä tulevaan kauteen ja kasapäin onnistumisia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti