Ongelmasta selviytyminen on kuin neulansilmä

Jos hevonen ei anna tarhasta kiinni, sitä kannattaa ajaa takaa, kunnes se OPPII, että ei pakeneminen ei auta.

Jos hevonen ei mene traileriin, sen silmät kannattaa peittää ja kantaa se sisään, jotta se OPPII, että vastustelu ei kannata.

Jos hevonen on liian reipas ratsastaa, kannattaa vähentää heinää ja juoksuttaa se ennen ratsastusta, jotta se OPPII, että jonain päivänä kannattaa käyttäytyä rauhallisesti.

Jos hevonen nykii jalkaa kengittäessä, sitä kannattaa vetäistä vasaralla mahaan, jotta se OPPII, että se teki väärin.

Jos hevonen on epäsymmetrinen, kannattaa lähteä salille, jotta symmetrinen ratsastajan keskivartalon kautta hevonen OPPII olemaan suora.

Oppiiko tosiaan?

No ei opi, kuin ehkä kerran tuhannesta tai vielä harvemmin ja silloinkin sattumalta.

Olen kohtalaisen hämmästynyt siitä, miten laiskoja ihmiset ovat oppimaan, etsimään tietoa, saati toteuttamaan sitä käytännössä. Jos ja kun aina onneksi välillä näen mielettömän hienoa ja harmonista ratsastusta tai hevosten kouluttamista, ei ensimmäiseksi tule mieleen että: Onpas siinä helppo hevonen tai yksinkertaisesti vaan lahjakas ratsastaja/kouluttaja. Ei, ensimmäiseksi haluan tarkkailla ko. työskentelyä ja etsiä, löydänkö systeemin avaimen. Sitten haluan tavata ihmisen ja kysyä, mistä hän on oppinsa saanut, millä hän hevostaan motivoi ja miten lopputulokseen on päästy. Silloin kun tämä mahdollisuus on tullut eteen, olen saanut aina saman vastauksen: Se on vuosien pitkäjännitteisen työskentelyn tulos.

Pikaratkaisua ei ole

Saan viikottain yhteydenottoja, viime aikoina jopa päivittäin ihmisiltä, jotka ovat tavalla tai toisella pulassa hevosensa kanssa. Avun tarpeen tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta. MUTTA, mikään yksittäinen puhelimessa tai messengerissä annettu neuvo ei korjaa vuosien pieleen mennyttä koulutusta.

Neuvoja kannattaa kysyä ja vaikka sadalta kouluttajalta. Sitten kun olet selvillä siitä, mihin hänen koulutuksensa perustuu, millaisia vahvisteita käytetään jne, kannattaa valita YKSI linja, jota lähtee ensin seuraamaan. Kukasta toiseen lentäminen ja yhden jos toisen systeeminen kokeilu saa vain sekä omistajan, että hevosen sekaisin.

Mitään tulosta tai suurta muutosta ei yleensä tule parilla harjoittelu kerralla. Siihen kannattaa varautua. Kuin myös siihen, että harjoittelusta vastuu on aina omistajalla. Kouluttaja antaa työkalut selviytyä karikoista, mutta arjen treeniä hän harvoin tekee.

Pelkkä ruokapalkinnon käyttäminen ei tee kenestäkään vielä kouluttajaa, edes huonoa sellaista. Oikea ajoitus, ymmärrys siitä, mitä käytöstä halutaan vahvistaa ovat ensimmäiset askeleet. Tätä harjoittelua varten on olemassa onneksi kasapäin kursseja, joita voi käydä verkossa, livenä, on luentoja, opettajia ja ohjaajia. Tietoa siis on saatavilla.

Neulansilmä

Kun seuraavan kerran tulee ongelma eteen, kyseessä on VALINTA, jatkanko näin vai vihellänkö pelin poikki ja otan riskin, että voisin hevoseni kanssa vaikkapa oppia jotain uutta. On oikeasti helpompaa jatkaa tutulla tavalla, kuin oppia uutta. Se on sukeltaminen pikkuriikkisen neulansilmän läpi, jonka takana tiedät olevan jotain uutta - muutoksen mahdollistavaa, mutta kokonaisuudesta ei ehkä saa edes käryä. Joskus on vain uskallettava ottaa riski.

Lopuksi vielä, minä en tiedä vielä kaikkea, enkä kuvittelekaan niin. Tiedän aika hyvin, missä oma osaamiseni menee, mutta olen jatkuvasti utelias. Luen kirjoja, tutkimuksia, seuraan niin hyvää kuin mielestäni huonoa ratsastusta, valmennusta, harjoittelen eri eläinlajien kouluttamista ja loppujen lopuksi, olen pohjattoman innokas oppimaan uusia asioita. Sillä pääsee jo pitkälle. Tai ainakin eteenpäin.