On hienoa, että viimein on tullut yleiseksi tavaksi keskustella siitä, mikä on hyvää kouluttamista ja mikä vähemmän hyvää. Ideaali lähtökohta on se, että hevonen tuntee olonsa turvalliseksi (ihminen myös), hevonen on rauhallinen ja sille opetettavat asiat ovat koko ajan sillä tasolla, ettei mikään tehtävä ole sille ylitsepääsemättömän vaikeaa joko fyysisesti tai psyykkisesti. Se, toteuuko tämä arjessa on kuitenkin aina omistajan käsissä. Otan tähän pari esimerkkiä siitä, että koulutus voi sujua hyvin ja kaikkien kannalta sekä onnistuneesti, että turvallisesti siitä huolimatta, että lähtötilanteessa perusedellytys - rauhallinen hevonen - ei ole toteutunut.
1. Hevonen on hermostunut aina ihmisen läsnäollessa.
Tällaisessa tilanteessa saattaa olla vaikea löydää paikkaa tai hetkeä, jossa hevonen olisi riittävän rauhallinen koulutuksen aloittamiseksi. Jos esim. arjessa tapahtuvat hoitotoimenpiteet, kuten tarhaaminen, loimitus, suojien laittaminen jne aiheuttavat päivästä toiseen stressiä, eikä hevonen rauhoitu tarhassa ollessaan saati kentällä tai maneesissa, on yksi vaihtoehto kouluttaa sille ensimmäiseksi joku tarpeeton tehtävä. Tarpeeton siksi, että vaikka se jatkossa hieman kiihtyisi tehtävää suorittaessa, sillä ei ole pitkässä juoksussa mitään merkitystä.
Uuden tehtävän opettaminen voi olla kannattavaa jo siksi, että kun hevosella ei ole kokemushistoriaa ko. tehtävään liittyen, se yleensä aina lajityypilliseen tapaansa on utelias ja onnistumisia saadaan jo hyvin nopeasti aikaan. Oman kokemukseni mukaan hevoset rauhoittuvat hyvin nopeasti, kun ne oppivat, että johonkin tekemiseen liittyy selkeä johdonmukaisuus. Luonnollisesti positiivisen vahvistamisen lisääminen tehostaa oppimista ja sen muita hyvä vaikutuksia ovat mm. hevosen asenne ihmistä kohtaa muuttuu toistojen myötä positiivisemmaksi, sen aktiivisuus ja aloitekyky kasvaa ja lisäksi sen toiminta, eli käytös muuttuu yhä ennalta-arvattavammaksi. Jos se ensimmäinen käytös olisi vaikkapa kosketuskepin perässä tarhaan rauhallisesti kävely, se mahdollisesti muuttaa sekä hevosen arkea ihan heti, että vaikuttaa kaikkien kyseisen hevosen lähellä toimivien ihmisten arkea.
Arjen pienillä asioilla on suuri merkitys sekä hevosiin, että niiden kanssa toimiviin ihmisiin.
2. Hevosen hoitotoimenpiteet eivät suju
Silloin kun madottaminen, rokottaminen tai kengitys vaativat erityisvalmisteluita, rauhoitusta, saati pakkokeinoja, kuten huulipuristinta on hyvä muistaa, että kaikki ennakoivat vihjeet tulevasta vaikuttavat hevosen rauhallisuuteen. Pienikin vihjaus tulevasta kääntää hevosen toiminnan päälaelleen. Mitä useammin tällaisia tilanteita hevosen elämässä tulee, sitä epäluuloisemmaksi se saattaa muuttua myös uusia asioita kohtaan.
Jokainen, joka on elänyt hevosen kanssa, jonka itsesuojeluvaisto kehottaa sitä välttämään em. tilanteita tietää, se kerrankin kuussa tapahtuvat hoitotoimenpide vaikuttaa myös arkeen.
Hevosta voi onnistua muutaman kerran huijaamaan esim. madottamalla sitä eri puolelta kuin yleensä, mutta lajilleen tyypillisesti ne oppivat myös nämä joskus kerrasta.
Se, millä hoitotoimenpiteisiin päästään vaikuttamaan positiivisessa hengessä liittyy mielestäni oleellisesti siihen, kuinka ihminen niihin suhtautuu. Tässä yhteydessä en nyt tarkoita erityisesti ihmisen tunnetilaa tms. vaan sitä, että toistuvasti (päivittäin) tapahtuvat asiat, joihin liitetään jotain positiivista alkavat muuttumaan hevosen mielestä enemmän miellyttäviksi.
Asiat voi tehdä juuri niin monimutkaisiksi tai vaikeiksi, miten kukin haluaa. On kuitenkin harmillista, jos käytössä olevia koulutuksellisia menetelmiä ei hyödynnetä, koska helppo ja sujuva arki on kaiken muun perusta.
Muun muassa näitä asioita opiskellaan Hevostaitokoulun verkkokursseilla. Tervetuloa mukaan!
https://koirakouluverkossa.fi/kauppa/verkkovalmennukset/hevostaitokoulu/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti