"Tämä on entinen ravuri, ja kun se on päässyt kärryt perässään irti, sillä ei voi koskaan enää ajaa."
"Se nousi pystyyn selkäännoustessa, joten se pitää saada ammattilaiselle ratsastettavaksi."
"Aina kun mä kiristän satulavyötä, se yrittää purra."
"Tämä on sellainen jännittäjä, ihan sama kuka siellä on kyydissä, se vaan jännittyy yhtäkkiä."
"Tätä täytyy nyt ratsastaa tiukalla ohjalla, että se myötää"
"Tämä ei käänny vasemmalle, joten pidän siitä vasemmasta ohjassta tiukemmin kiinni!!!"
Tuttuja tarinoita eikö?
Olipa kerran hevonen, joka ostettiin lahjakkaana ja lupaavana kilpahevosena. Sillä hevosella oli kuitenkin yksi tarina, se ryösti aina välillä. Moni valmentaja sanoi, että sitä pitää vetää suusta, tai taistella sen kanssa. Totuuus on joskus tarinaa ihmeellisempi, koska ratsastaja oli sitä mieltä, että ohjista pitää myödätä. Ja se toimi. Tämä hevonen sai siitä hetkestä uuden tarinan....
Olipa kerran ratsastuksenopettaja, joka halusi oppia uutta. Hän tulenpalavasti rakasti työtään ja oli aina avoin kaikelle uudelle. Eräänä päivänä kuitenkin hänen ystävänsä kertoi, että aurinko saattaa sittenkin kiertää maata ja että hevosille voi opettaa erilaisia tehtäviä ihan ilman vaikeilua. (toim. huom. ilman ihmisten vaikeilua). Viikkojen pohdiskelun jälkeen hän keräsi ammattitaitonsa kasaan ja päätti rohkeasti kokeilla uutta lähestymistapaa. Ja mitä tapahtuikaan? Se toimi. Täysin moitteettomasti, ilman yksityiskohtaista ohjeistusta.
Olipa kerran ihminen ja eläin. Molemmat halusivat säilyä hengissä ja välttyä kaikelta epämukavuudelta. Kummalla heistä on vastuu? Kumpi heistä voi kirjoittaa uuden tarinan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti