torstai 2. toukokuuta 2013

Terve itsekriitikki

Koska " köyrivän hevosen korjausta" luettiin liki 500 kertaa parissa päivässä, siirrytään toiseen haastavaan aiheeseen. Ennen sitä kuitenkin haluan kiittää kaikkia blogini lukijoita, joita on ollutkin karvan alle 30 000. Nöyrin kiitokseni mielenkiinnostanne.

Mutta siis asiaan, Katariina Albrechtin eilinen bloggaus http://ratsailla.blogspot.fi/2013/05/mr-morris-ypajalla-2013.html herätti suunnatonta mielenkiintoa sosiaalisessa mediassa ja oli ilahduttavaa havaita, että en havainnut YHTÄÄN tästä Katariinan tulkinnasta poikkeavaa mielipidettä. Miksi tämä aihe sitten on merkittävä? Jos blogikirjoituksen sisältämiä George Morrisin ajatuksia ja Katariinan tekemiä omia huomioita tarkastellaan siinä valossa, että näiden ajatusten kanssa kaikkien hevosihmisten tulisi olla samaa mieltä, se ei kuitenkaan arjessa aina toteudu. Käsi sydämellä - etkö ole koskaan rankaissut hevosta aiheettomasti? Tai etkö ole koskaan menettänyt malttiasi hevosen kanssa?

Olen nähnyt tämän niin monesti aiemminkin, gurun luennolla tai klinikalla kaikki hymisevät ja nyökyttelevät yhdessä tuumin ja ollaan kovin konsensushakuisia. Sitten kotitallilla asiat muuttuvatkin, asia ja teko toinen toisensa jälkeen hän löytää perusteluita miksi hevosta piti tai oikeastaan oli ihan pakko vähän pöllyyttää tai miksi sitä toistuvasti joutuu potkimaan tai repimään. Siinä samassa hetkessä ihmisessä tapahtuu muutos, jonka voidaan olettaa johtuvan vaikka omien tekojen täysin kritiikittömästä arvioinnista. Mikään ei ole yhtä huono syy kuin tekosyy. Niitä löytyy aina ja kaikkialla.

Uskon, että kukaan ihminen ei tarkoituksella halua ratsastaa tai käsitellä hevostaan rumasti, vaan jossain vaiheessa joko huonosti tehty pohjatyö, hevosen koulutus, ratsastajan puutteelliset taidot, arvosteluvirhe tai liian suuret odotukset saavat aikaan sen, että ratsukko joutuu tilanteisiin, joista paluuta lempein keinoin voi olla vaikea löytää. Tämän ongelman olemassaolon kieltäminen saa helposti aikaan sen, että ihminen jää elämään ikäänkuin illuusioon siitä, että hän on pääosin lempeä, koska tavoitteena on ratsastaa eleettömästi, kevyin avuin ja hevosystävällisesti. Tarkoitus ei kuitenkaan aina pyhitä keinoja ja olisi tekopyhää väittää, että vain hyvin koulutettu ja lempästi ohjattu hevonen suorittaa. Hevonen on pakoeläin, joka pyrkii elämään sovussa ja rauhassa aina, kun se suinkin on mahdollista. Samalla hevonen on yksi luomakunnan ällistyttävimmistä eläimistä, koska huonoista kokemuksista huolimatta, se antaa ihmisen kovistella itseään yhä uudelleen.

 Keskustelu hevosen hyvinvoinnista toivottavasti jatkuu, vieläpä asialinjalla. Kun vahinko on jo tapahtunut (ja niitä muuten sattuu ihan kaikille, parhaillekin), selittelyn sijaan voimavarat kannattaisi kenties käyttää uuden tapahtuman ennaltaehkäisyyn.

Kun viimeksi kommentoin hevosten väkivaltaisesta kohtelusta, nousi varsinainen meteli koskien sitä, että minulla ei ole oikeutta arvostella muiden tekemisiä tai minulla pitäisi olla itselläni hevosystävällinen ratkaisu kaikkiin maailman hevosongelmiin. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole. Jokainen ratsastaja vastaa itse omasta tekemisestään ja omista valinnoistaan, ja siinä vaiheessa kun hän taitojaan esittelee julkisessa tilausuudessa (lue: valmennus/kilpailu) tai lataa nettiin videoita, hän ITSE tekee valinnan sen suhteen että katsojalla on oikeus mielipiteeseen ja myös kritiikkiin. Kaikki kritiikki ei ole pahasta, ellei sitä lähtökohtaisesti halua ottaa niin. Joskus kritiikissä voi piillä totuuden siemen, jota oikein tarkastelemalla voi oivaltaa jotain ihan uutta.

Tänään sananvapauden päivänä toivotan kaikki lukijoille avointa mieltä, tervettä kriittistä tarkastelua ja kykyä hahmottaa, että kaikki ei aina ole henkilökohtaista. Pidetään asiat asioina ja opitaan toinen toisiltamme!

4 kommenttia:

  1. Katariina Albrechtin blogista:

    "Kisoihin mennään vain näyttämään mitä ollaan harjoiteltu ja missä ollaan juuri silloin, mutta todellinen horsemanship on se joka ratkaisee. Tänä päivänä ei juuri näe hyvää horsemanshippiä."(George Morris)

    Minun kokemukseni mukaan asenne hevosystävällisempiä käsittely- ja koulutustapoja kohtaan on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana positiivisemmaksi. Vielä viisi vuotta sitten kun kävin vierailla talleilla kouluttamassa hevosia olin aika usein jonkinlainen "kummajainen". Nykyisin talleilta löytyy paljon enemmän ihmisiä jotka ovat käyneet erilaisilla LH-kursseilla ja niitä ketkä ovat itsekkin "pyöritelleet narua". Asia on arkipäiväistynyt viimeisten vuosien aikana ja hyvä niin. Sitähän sen pitäisikin olla. Miten koulutetaan mahdollisimman hevosystävällisesti hyvin toimivia käyttöhevosia.

    Myöskin LH-opettajien määrä on kasvanut lähes räjähdysmäisesti. Entisistä oppilaista on tullut opettajia ja nykyisin "hevoskuiskaaja" löytyy lähes joka kylästä. Myöskin uusia hevostaitoyhdistyksiä perustetaan koko ajan lisää.

    Samalla kun ihmisten tieto horsemanshipistä on kasvanut ja he ovat nähneet erilaisia LH-kouluttajia myös kriittinen ajattelu on lisääntynyt. Enää mikä tahansa ei mene läpi ja tiedän LH-kouluttajia jotka on heitetty ulos tallilta koska heidän tekemisensä ei ole ollut hevosten omistajien mielestä riittävän hevosystävällistä. "Hengiltä juoksuttaminen" join upin nimissä ei enää mene läpi.

    Vaikea sanoa mitä George Morris (ja Katariina Albrecht) tarkoittavat sillä että tänä päivänä ei juuri näe hyvää horsemanshippiä. Minun näkemykseni mukaan ihmisten asenne ja kiinnostus on ainakin muuttunut sellaiseksi että hyvää horsemanshippiä arvostetaan enemmän, ja ihmisillä on enemmän halua oppia sitä kun ennen.

    Ei maailma vielä täydellinen ole (ja tuskin sellaiseksi tuleekaan) mutta suunta on oikea.

    VastaaPoista
  2. Minun on ihan yhtä vaikea tulkita, mitä he ovat tarkoittavat, eli voin kommentoida tuota vain omasta näkökulmastani. Olen samaa mieltä, horsemanship on harvinaista herkkua. Tarkoitan tällä luonnollisesti paljon laajempaa asiaa, kuin pelkkää hevosten kouluttamiseen tai käsittelyyn liittyviä juttua. Hevostaitoa on myös laaja-alaisesti ymmärtää hevosen tarpeita, tunnistaa sairas hevonen, osata arvioida ja suunnitella hevosen ruokintaa jne. Tämän lisäksi se kattaa ratsastukseen, ajamiseen, maastoiluun ja esim. juoksuttamisen/ohjasajon perusteet.

    Se, mitä itse kukin arvioi hyvänä hevostaitona on riippuvainen monesta seikasta. George Morris, joka on valmentanut ympäri maailmaa ja kisannutkin pilvin pimein, omaa luultavasti erilaisen kokemuksen ja sen myötä myös perstuntuman kuin moni meistä koskaan elämänsä aikana ehtii saada.

    Toisaalta, nuorten hevosten kouluttajana olen törmännyt kymmeniin ja taas kymmeniin ihmisiin, jotka eivät lähtökohtaisesti toimillaan tai valinnoillaan vahingoita hevosta, mutta varsinaisesti kyse ei ole tietoisesta valinnasta toteuttaa asioita hevosen parhaaksi.
    Lopuksi vielä haluan kommentoida sen verran, että kun 90-luvulla aloin opiskelemaan ja opettamaan luonnollista hevosmiestaitoa tilanne oli aivan toinen, kuin esim. 2000-luvun alussa. 80-luvun konkarit kertovat samaa ja voimme netistä lukea, että ennen sitäkin asiat olivat huonommit. Suunta on siis toinen, mutta työmaata riittaa itse kullakin. Ei silti vähätellä kenekään kokemuksia. Eihän?

    VastaaPoista
  3. Olen teidän molempien kanssa samoilla linjoilla. Ensimmäisen kommentin kanssa siksi, että olen itse myös huomannut kiinnostuksen hevosystävällisempään harrastamiseen kasvaneen, ja jälkimmäisen kanssa taas sen vuoksi, että vaikka asiat ovat paremmin, ei se tarkoita vielä että tilanne olisi erityisen hyvä.
    Suomessa eritoten on kummallinen tapa töksäyttää joka väliin, että "meillä on paremmin kuin Afrikassa, meillä on paremmin kuin 30-luvulla, paremmin on se tämä ja tuo" ja tämän myötä unohtaa täysin asioiden jatkuvan kehittämisen tärkeys.
    Hienoa, jos suunta on oikea, mutta oikeammaksikin voi mennä, ja miksemme silloin sitä tavoittelisi?

    VastaaPoista
  4. Niin joo, ja tohkeissani unohdin kehua erinomaista postausta! Kiitos tästä. Välillä on enemmän kuin terveellistä saada muistutus katsoa peiliin :)

    VastaaPoista