perjantai 15. maaliskuuta 2013

Poimitko oikeat jyvät?

Opettajan roolissa ei mielellään esitä yhtä ainoaa totuutta lähestymistavasta, koska sitä ei ole kenelläkään. Se, mikä on oikein riippuu niin monesta asiasta. Oppilaana ehkä turhauttavin on ihminen, joka ei uskalla ottaa vastuuta omasta linjastaan, vaan kysyy ja kyseenalaistaa koko ajan.

Kriittisyys on aina hyvä asia, mutta eri opettajien ja valmentajien kyseenalaistaminen ristiin rastiin on kuin heinäladossa peuhaamista. "Miksi sä pyydät mua tekemään näin, kun viime viikolla se N.N. kehotti tekemään päinvastoin?" tai "Mä en kyllä halua palkita tätä hevosta tästä, koska kuulin viime viikolla, että mun hevonen ei pidä mua johtajana enää!" tai "Ei tää mitään väsynyt ole, mä haluan kerran vielä laukata ympäri kenttää vastalaukkaa, koska toinen ope sanoi, että se tekee hyvää!"

Se, mitä opettaja/valmentaja kehottaa tekemään tänään, tai kuinka hän neuvoo ratkaisemaan jonkin ongelman perustuu juuri siihen hetkeen, hänen näkemäänsä ja tulkintaansa, joka taas perustuu hänen tietoonsa ja omiin taitoihinsa. Voisi oikeastaan sanoa, että mitä järeämpiä, nopeampia ja tehokkaampia ratkaisut ovat, sitä todennäköisemmin ne ovat jesaria murtumalle. Eivät siis saa aikaan pysyvää muutosta/kehitystä, jossa sekä hevonen, että ratsastaja pysyvät molemmat mukana.

Vuoroin vieraissa

Opettaja tai valmentaja saattaa itsekin kertoa käyvänsä usean eri osaajan opissa ja poimivansa sieltä vaikutteita omaan työskentelyynsä. Tästä syystä on varsin luontevaa kehottaa myös oppilaita samaan.

Mikä tässä on hevosen kannalta on hieman huolestuttavaa on se, että mikäli oppilaalla ei ole selkeää käsitystä siitä mihin kulloinenkin menetelmä tai lähestymistapa perustuu, saattaa hevonen vähintään hämmentyä uusien juttujen kokeilusta. Pahimmillaan se aiheuttaa hevoselle stressiä ja pelkoa, jolloin kaikki oppiminen vaikeutuu. Jotta erilaisista menetelmistä voisi aidosti kyetä poimimaan ne asiat, jotka hämmennyksen sijaan tukevat kehitystä kokonaisvaltaisesti tarvitaan kokemusta, tietotaitoa ja ymmärrystä mihin mikäkin liittyy.

Vaikka itselleni on hyvin selvää, miten haluan hevosta kouluttaa, jonkin toisen ihmisen lähestymistapa - joka on erilainen - toimii myös. Hevosen kannalta tärkeintä on kuitenkin selkeys ja johdonmukaisuus. Selkeys tulee siitä, että hevonen tietää, mitä sen kulloinkin halutaan tekevän, avut/merkit ovat sille opetettuja ja johdonmukaisuus syntyy siitä, etteivät avut ja palkkiot tai niiden ajoitus muutu yhtenään. Lisäksi hevosen sen hetkinen koulutustaso, fyysinen kunto ja mielentila vaikuttavat sen oppimiseen alati.

Ratsastuskulttuurissamme on varmasti vielä outoa kysyä opettajalta/valmentajalta, mihin hänen koulutus- tai opetusmenetelmänsä perustuu, mutta siihen vastaamisen ei pitäisi olla vaikeaa.

Kultajyvien etsimisen sijaan hevosen oppimiseen ja kouluttamiseen kannattaa perehtyä, oli varsinainen "metodi" sitten ihan mitä tahansa välillä kukkis-pyttis-kaksnelkki. 

Hevonen on aina hevonen ja sen oppiminen ei muutu miksikään metodin tai sen toteuttamisen myötä.

1 kommentti:

  1. Jos ihmisiä opettaa heidän omien hevostensa kanssa lähtökohta on usein se että sen enempää ihminen kun hevonenkaan ei osaa. Tästä tulee usein sekamelska jossa samaan aikaan opetetaan ihmistä, koulutetaan hevosta ja opetetaan ihmistä kouluttamaan hevosta.

    Helpompi tapa on ensin opettaa ihmiselle tietty metodi hevosen kanssa joka jo osaa. Silloin ihminen voi keskittyä omaan tekemiseensä ja osaava hevonen toimii ihmisen opettajana. Osaava hevonen tekee sen mitä siltä pyydetään, ihmisen täytyy vain opetella pyytämään asiat niin että pyytäminen on tehty sen metodin mukaan oikein.

    Sitten kun ihminen osaa pyytää asiat oikein hän voi alkaa opettamaan hevoselle joka ei osaa mitä tietty pyyntö sen metodin mukaan tarkoittaa. Hevonenhan ei sitä tiedä ennenkun se sille opetetaan.

    Ajatus on että osaava hevonen ensin opettaa ihmisen joka ei osaa ja sitten kun ihminen osaa hän voi opettaa hevosen joka ei osaa.

    VastaaPoista