keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Sananen vuorovaikutuksesta

Ehätin tänään aamusella lukemaan oheista blogikirjoitusta: http://koona-paivakirja.blogspot.com/2012/01/hevoshulluudesta-kettutyttoilyyn.html
ja sen kirvoittamana halusinkin jakaa muutamia ajatuksiani hevosihmisten ja miksei muiden vuorovaikutuksesta.

On totta, että hevosharrastuksen piireissä enemmistö on tyttöjä/naisia ja sen myötä nämä yhteisöt eivät ehkä ole kovinkaan tasapainoisia tai edes ihan normaaleja. Kaikki työelämässä pidempään olleet tietävät varsin hyvin, miten hirveitä naisten yhteisöt voivat olla. Selkäänpuukottamisesta nettikiusaamiseen jne. Vallan- ja oikeassaolemisenhimo tuhoaa ystävyyssuhteita, riitauttaa asiakkaat palveluntarjoajien kanssa jne. Mutta olemmeko me naiset siihen itse syypäitä, vainko meillä vallalla oleva kulttuuri, jonka vuoksi me "asioiden säätäjinä" olemme alttiita tällaisille ihmissuhdekonflikteille?

Itse olen ollut jo pikkutytöstä "poikatyttö", joka kirmasi alakoululaisena poikien kanssa metsässä nallipyssy kädessä leikkien Charlien Enkeleitä, ja olin lähes aina se pahis =)
Teini-iässä kiinnostuin hevosten lisäksi myös autoista ja niiden kanssa ropaamisesta. Ystäväpiiriini on aina kuulunut poikia ja miehiä, ja kuuluu edelleenkin. Onneksi. Koska heidän kanssaan voin jakaa syviä tuntojani ja puhua kaikesta. Siis todellakin ihan kaikesta. Suurin ero miehen kanssa henkilökohtaisten mielipiteiden tai tuntojen jakamiseen on se fakta, että he eivät ota kaikkea niin henkilökohtaisesti...

Keskustelin tänään hyvän ystäväni kanssa tästä aiheesta ja tulimme täydelliseen konsensukseen (kerrankin=) siitä, että me naiset olemme kovin herkkänahkaisia ja sen myötä valitettavan usein kaikenlaisen arvostelun vastaanottaminen on kovin vaikeaa. Toki, vastuu on myös kritiikin esittäjällä...

Myönnän, että syyllistyn tähän itsekin, mutta tällä ihmiseksi kasvamisen matkalla olen saanut onnekseni kokea monia oppimisen tilaisuuksia, joiden myötä olen ymmärtänyt muutaman asian jotka ovat faktoja: minä en ole yksin täällä ja kaikki maailman asiat, muiden mielipiteet tai kommentit, eivät aina ole kohdistettu minuun tai edes siihen mitä minä edustan.

Joskus voisi olla hyvä ottaa asiat asioina ja hyväksyä se, että me olemme eri mieltä tai meillä ihmisillä on erilaiset arvot. Ystävyys tai vaikkapa kaveruus ei edellytä sitä, että meidän pitäisi olla kaikesta samaa mieltä. Ja toisaalta sitä omaa mielipidettä ei välttämättä aina tarvitse tuoda niin ponnekkaasti esiin, sillä uhalla että joku vetää herneen nenään..."hulluista hiljaisin on viisain", kuuluu vanha sanonta.

Palatakseni talleilla pyöriviin hoitajiin, ratsastajiin ja hevosenomistajiin, puhumattakaan kasvottomista nettikirjoitteilijoista, jokainen heistä ja meistä edustaa omaa persoonaansa sanoillaan ja teoillaan. Ilkeily, selkäänpuukotus ja herjaaminen kertovat lopulta enemmän itse tekijästä kuin sen kohteeksi joutuneesta ihmisestä.

Toisaalta, jos joku ihminen kerta toisensa jälkeen provosoituu ja loukkaantuu, voisi olla ehkä hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään sitä, että miksi minä asetun "voodoo-nukeksi", miksi nuo kaikki tölväisyt osuvat aina minuun, eivätkä kenekään muuhun...

Seuraavan kerran kun joku kohdistaa oman ongelmansa tai turhautumisensa sinuun, käännä se pois itsestäsi ja jatka omaa matkaasi.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, mutta itse olen kuitenkin jollain tavalla eri mieltä.

    Olen nainen ja mielestäni suuri osa naisista on tosi mukavia ja ystävällisiä. En tiedä onko se siitä kiinni että tahdon nähdä asiat niin ja kommunikoin hyvin diplomaattisesti. Jokaisen kohdalla on kuitenkin hyvä "haistella" missä sietoalueet menevät koska emme tunne toisen - etenkään vieraan - ihmisen sietoalueita ja historiaa. Nehän ovat myös niitä asioita joita tulee ottaa eläinten kanssa huomioon, joten luulisi useimpien hevosihmisten ymmärtävän että myös toinen ihminen on elävä ja kokeva olento, ei yhtään vähemmän tärkeä kuin sinä, minä tai oma kultamussukkahevonen.

    Ja tärkeintä on kohteliaisuus. Avoimmuus siinä määrin kuin sitä kykenee vieraalle ihmiselle antamaan. Sukupuolesta riippumatta hymy, hymy ja vielä kerran hymy.

    Se joka kykenee harkitsemaan mitä sanoo ja kuinka sanoo, huomaa pian että suuri osa ihmisistä on tosi ihania. Heilläkin on aina syynsä toimia niinkuin toimivat, emme ole eläimestä niin paljon erilaisia että kukaan toimisi pelkästään pahuuttaan toista vahingoittaakseen. Hän on selittänyt sen itselleen jollain tavalla ja se on myös mahdollista toisen ihmisen ymmärtää. Hyväksyä ei silti tarvitse.

    Suuri osa ihmisistä on kuitenkin suhteellisen terveitä päästään, varsinaiset mt-ongelmaiset jätettäköön ulkopuolelle näistä hajamietteistä vaikka syynsä on heilläkin. Ne vaan voivat olla myös elimellisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samat periaatteet kuin toimivassa työyhteisössä! Ystävällisyys, kohteliaisuus ja myös toisen rajojen kunnioittaminen! Ja jos tunteet ottavat vallan ja tulee sanottua jotain tyhmää, niin aina voi pyytää anteeksi ;-)

      Poista
  2. Ehkä monimutkaiseen asiaan haetaan liian yksinkertaista vastausta jos yhteisön kiusaamisongelmasta tehdään sukupuolikysymys. Simputushan on ollut perinteisesti ongelma eri maiden armejoissa jotka ovat olleet miesvaltaisia yhteisöjä. Kiusaamista tutkimustenkin mukaan on tapahtunut paljon seurakunnissa ja muissa uskonnollisissa yhteisöissä joissa pyramidin huipulla on usein miehiä.

    Ehkä sukupuolta merkittävämpi asia on hierarkinen ajattelutapa. Armeijat, seurakunnat, uskonnolliset yhteisöt jne. ovat hierarkisia yhteisöjä joissa on tarkka arvojärjestys ihmisten kesken. Se ikäänkun antaa hierarkiassa ylempänä olevalle "oikeutuksen" arvostella alempana olevaa.

    Perinteisesti ratsastusyhteisö on ollut hyvin hierarkinen. Vaikka muodollista hierarkiaa on vähemmän kun vaikka armeijassa kulttuuri ja kirjoittamattomat säännöt ovat hierarkisia. Harrastuksen alusta saakka talleilla on ollut tietty nokkimisjärjestys: Aloittelijat, pidempään harrastaneet, kilpailijat, tuntien pitäjät, tallinomistaja jne. Tämä on ehkä opettanut ihmisille hierarkisen ajattelutavan jonka perusteella he ovat ottaneet itselleen oikeuden arvostella niitä jotka ovat heidän mielestään hierarkiassa alempana.

    Aika usein arvostelu perustuu asioihin kuten: minulla on niin ja niin paljon kokemusta tai minulla on niin ja niin paljon menestystä ja siksi minä tiedän ja minulla on oikeus arvostella sinua. Todellisuudessahan näin ei ole. Kenellekkään ei ole annettu muiden arvostelun oikeuttavaa valtakirjaa.

    VastaaPoista
  3. Mä luulen että tuossa Harrin hierarkisuusajattelussa ollaan aika lähellä sitä mitä ajattelen tästä asiasta. Naiset ovat usein huonoja ottamaan tilaa ja rajaamaan sitä miten heitä kohdellaan. Nuorempana olin itsekin hirveän epävarma ja saatoin aika helposti mennä sellaiseen rooliin että "mulle saa tehdä mitä vaan". Kyse on siitäkin että yrittää olla mieliksi jotta saisi tarvitsemansa tuen ja avun.

    Talliyhteisössä auttaa jos homma on mahdollisimman ammatillista. On selkeät säännöt ja rajat ja asiakas on maksava asiakas, joka ostaa sitä hevosenhoitopalvelua. Tällaisia juttuja olen oppinut arvostamaan ja asiakassuhteessa on paljon helpompi sopia asioista kuin ystävyyssuhteessa. Talli ei saa olla tallinpitäjän "koti" jonne "kiusankappaleet ja rauhanhäiritsijät" tulevat hevosineen ;-). Erityisen tarkaksi olen tullut siitä, että en halua kuulla miten tallinpitäjä tai ratsastuksen opettaja juoruaa tai kommentoi asiakkaittensa asioita muille.

    Hevosharrastuksesta on viime vuosina tullut onneksi enemmän aikuisten kuin lasten harrastus. Lapsiasiakkaita paljon helpommin kohdellaan huonosti, koska heillä ei välttämättä ole mitään taitoja puolustaa itseään.

    VastaaPoista