Muutaman viikon takaiseen luomuhevonen häkissä-blogikirjoitukseen on tullut runsaasti kommentteja ja olen saanut myös privaviestejä koskien sitä näkökulmaa, jolla minä arvotan hyvää hevosenpitoa. Ajattelinkin nyt esitellä yhden hevoslaumani ja perustelut tekemilleni valinnoille.
Vanhin hevosistani on nyt 21-vuotia sh-ruuna. Kyseinen hevonen on asunut meillä jo 15 vuotta. Tämä pitkän kavioliiton varrelle on mahtunut niin iloisia kuin traagisiakin tapahtumia.
Eräs käännekohta oli vuonna -97, kun hevonen joutui kuljetusonnettomuuteen. Kuin ihmeen kaupalla kuorkin lattiasta läpi mennyt takajalka ei vahingoittunut sen pahemmin, mitä nyt suurilla lihas- ja ihovaurioilla...onnettomuuden jälkeen hevonen vietti klinikalla 5 viikkoa ja kotiin paluun jälkeen sitä hoidettiin vielä karsinalevossa reilut puoli vuotta.
Tänä aikana sen päivään kuului jalan haavojen hoito 2-3 kertaa päivässä ja rauhallista taluttelua muutama minuutti kerrallaan. Aika kului, kevät tuli ja lupa lisätä liikuntaa. Mutta kuinkas kävikään, hevonen oli täysin mahdoton sekä käsitellä että ratsastaa. Samaan aikaan onnekkasti aloin odottamaan esikoistani ja höyrypäisen hevosen liikuttaminen selästä oli täysin haudattu ajatus. Onneksi vapaaehtoisia liikuttajia tuntui löytyvän. Tai noh, onneksi....kun kolmas kokelas lähti pudottuaan sairaalaan, päätin että se on hevosen loppu.
Muutaman viikon pohdittuani, puolisoni kannustuksella päätin kuitenkin kokeilla vielä varsin kerettiläisiä ratkaisuja sen suhteen, että hevonen voitaisiin säästää ja että voisin löytää siitä hevosesta sen, johon reilut vuotta aiemmin rakastuin päätä pahkaa.
Suurimmat muutokset, jotka auttoivat hevosen "järkiintymistä" liittyivät siihen että a. etsin käsiini "hevoskuiskaajan", joka auttoi minua oivaltamaan oman epävarmuuteni ja pelkojeni vaikutuksen hevoseen. b. hevonen pääsi pihattoon asumaan kera tammalauman. (siihen aikaan tiesin vain kaksi muuta, jotka asuttivat hevosiaan pihatossa=) .
Tuli talvi ja rajut pakkaset, päätin ottaa ruunan talliin tammakaverin kera, koska pelkäsin sen paleltuvan kuoliaaksi. Kolme yötä tallissa, päivät pihatossa ja hevosen kierrokset nousivat jälleen. Neljäntenä aamuna se tuli karsinasta ulos karmit kaulassa....
Viimeisen 10 vuoden aikana olen pitänyt kyseistä hevosta satunnaisesti tallissa, muutaman tunnin, ehkä yön tai pari, kuivumassa sateiden jälkeen, odottamassa kavionhoitoa tms. Vaikka herralla on jo ikää, sen selkeä viesti on edelleen sama: rajoitettu liikunta ja ero laumasta on juuri tälle hevosyksilölle niin suuri asia, että se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti sen hyvinvointiin ja psyykeen.
Vaikka pihatto on monessa suhteessa työläämpi ja kalliimpi vaihtoehto, tämän hevosen kohdalla minulla ei ole muuta vaihtoehtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti