lauantai 10. joulukuuta 2011

Tunteet peilinä



Edellisessä kirjoituksessani yritin herättää ajatuksia mielen ja ajatuksen voimasta.  Kiistattomasti meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, miten järkeistämällä suhtaudumme vastaantuleviin asioihin.  En oikeastaan tiedä edes, miten oleellista tämä on hevosten kanssa työskennellessä, koska hevonen kuitenkin reagoi tunteensa mukaan ja vain suostumalla peilattavaksi, annamme itsellemme edes pikkiriikkisen mahdollisuuden päästä tasolle, jossa voisimme  ehkä ymmärtää, miltä hevosta tuntuu. Edes vähän.

Jos suhteutamme edes leikkimielellä hevosen tunneskaalaa omaamme, voimme huomata, että  suuri osa ihmisen primitiivisimmistä tunteista on tänä päivänä jossakin määrin tabuja.  Jos ihminen tuntee epävarmuutta tai pelkoa, täytyy asialle tehdä jotakin. Puhumattakaan vihasta tai kateudesta, katkeruudesta jne. 

Koska ihminen on älyllisesti niin monin verroin kaiken muun yläpuolella, on ihmisellä tarve järkeistää ja kontrolloida itseään. Tätä tapahtuu yhteiskunnassamme ihan kaikilla tasoilla. Toinen ääripää voisi kauhukuvana olla sitä, että vapaan kasvatuksen jälki alkaa näkyä siinä, että viidakon lait alkavat hallita.

Kun hevonen kaikessa täydellisyydessään on kuitenkin suoraviivaisempi ihmiseen verrattuna, on melko varmaa, että se bongaa meistä ne tunnetilat ja juuri sen käytöksen joka on sille itselleen tuttua.  Jos sen sijaan, että arvioisimme hevosta jatkuvasti sen käyttäytymisen perusteella, katsoisimme sen reagointia niin päin, että oma tunnetilamme onkin se, joka saa hevosen reagoimaan. Tietysti sen lisäksi, miten se on opetettu käyttäytymään.

Tällainen avoimuus on meidän kulttuurissamme vielä varsin nuorta, eikä sen hyväksyminen helpotu sillä, että vertaillaan kahta ääripäätä. Toisessa päässä on pelkkää mekaanista, johdonmukaista, hevosen tunteista piittaamatonta koulutusta ja käsittelyä ja toisessa päässä on sitten yliluonnollista hörhöilyä.

Hevosen käsittely ja kouluttaminen mekaaniseksi on äärettömän helppoa. Käytännössä riittää, että ihmisellä on metodi, joka loogisesti perustuu tietynlaiseen paineenkäyttöön. Vaatii huomattavasti enemmän se, että olemassa olevia työkaluja voi käyttää niin, että tiedostaa niiden vaarallisuuden ja toisaalta sen, missä tilanteissa niiden opettamisesta on taatusti apua.

Se, mikä omalla urallani on ollut suurin voimavara ja rikkaus on rakkaus hevosta kohtaan. Siis tarkoitan todella, jokaista hevosta kohtaan. En usko, että tunteettomuus tai itsensä sulkeminen  tunteiden vuorovaikutussuhteesta hevoseen, lopulta tuottaa sitä tulosta, jonka hyvin suuri osa ihmistä kuitenkin haluaa.  Eli suhteen hevosen kanssa.

Vuosia sitten keskustelin erään ystäväni kanssa, joka työnsä puolesta kohtasi vaikeasti sairaita ja kuolevia ihmisiä päivittäin. Kysyin häneltä, että kuinka hän jaksaa kohdata vaikeasti sairaiden ihmisten omaisia. Onko ihmisten pakko kovettaa jokin osa itseään, etteivät he murru kaikkien kohtaloiden edessä.
Hän vastasi: ”Sinä päivänä kun lapsen vakava sairastuminen tai kuolema ei kosketa, en voisi enää tehdä tätä työtä.”

Vaikka vertauskuva on melko rankka, yhdyn tähän ajatukseen siinä mielessä, että jos tunteille ei löydy sijaa ilosta ja onnesta pettymyksen kautta turhautumiseen ja vihaan, ei ihminen ole kokonainen.

Rakastakaa siis myös hevosianne ja etenkin lähimmäistänne!!!!

29 kommenttia:

  1. Ratsastusterapiassa hevosta käytetään siihen että ihminen voi peilata omia tunteitaan hevosen avulla. Mitä tekemistä sillä on hevosen kouluttamisen kanssa? Ei yhtään mitään koska siinä ei ole kyse hevosen tunnetiloista vaan ihmisen tunteista. Jos haluaa ymmärtää mitä hevonen oikeasti tuntee omien tunteiden ei saa antaa vääristää tulkintaa.

    Hevosten kouluttaminen mekaanisiksi on siitä mielenkiintoinen asia että suuri osa lastausongelmaisista hevosista ei oikeasti pelkää vaan kyse on opitusta reaktiivisesta käyttäytymisestä. Hevonen toimii määrätyssä tilanteessa määrätyllä tavalla koska se on oppinut että sillä tavalla toimiminen on sille kannattavaa. Samoin suuressa osassa "hevoskuiskaajien" tempuista kyse ei ole mistään muusta kun siitä että hevonen on oppinut reagoimaan määrätyllä tavalla määrättyyn asiaan. Ei johtajuudesta, ei luottamuksesta, ei ihmisen ja hevosen välisestä suhteesta. Kyse on vain opitusta reagtiivisesta käyttäytymisestä. Hevonen ei ajattele tunteella se reagoi tunteella.

    Rakastakaa hevosianne mutta älkää kuvitelko että ne rakastavat teitä.

    VastaaPoista
  2. Hevosten kanssa työskentely terapiatilanteissa on kyllä paljon muutakin kuin sitä että ihmiset peilaavat niihin tunteitaan. Hevoset reagoivat myös ihmisten tunnetiloihin ja paljolti auttavat terapeuttia esim näkemään selvemmin asiakkaan ongelmat vuorovaikutuksessa, tunneilmaisussa jne. Terapiahevosta "koulutetaan" niin että sillä on selvät rajat miten se voi ilmaista tunteitaan ja tarpeitaan, myös suhteessa asiakkaan toimintaan sen kanssa. Kyllä siinä on kyse suhteesta eikä vain opituista reaktioista. En ole ainakaan tietoisesti opettanut hevosta ilmaisemaan turhautumistaan minulle asiakkaan sijaan. Ainakin se vaikuttaa siltä että hevonen ilmaisee tarpeensa sille jonka kokee turvallisemmaksi.

    Jostain syystä minun on hirveän vaikea lukemalla tai puhumalla päästä kiinni niihin kokemuksiin mitä liitän hevosen ja ihmisen väliseen "suhdetoimintaan". Sellaiset käsitteet kun rakkaus tai ajatus tai johtajuus jotenkin tuntuvat menettävän merkityksensä kun mennään sanattoman vuorovaikutuksen alueelle. Siksi näitäkin kirjoituksia ja kommentteja on vaikea lukea, kuin myös yrittää kirjoittaa auki omia kokemuksia, kun samalla yrittää kääntää käsitteet "hevoskielelle". Silti en eläinten oppimisen kohdalla usko puhtaaseen behavioristiseen ehdollistumiseen (eikös se muuten ole niissä apinakokeissa jo todistettu aikoja sitten, että apinanpoikanen valitsee pehmeän ja hoivaavan keinoemon pelkän ruoka-automaatin sijaan?). Kaikki nisäkkäät ovat riippuvaisia emon hoivasta ja laumaeläimet lauman tarjoamasta suojasta. Uskon että osittain siksi hevonen hämmentyy jos ihminen ei pysy keskittyneenä ja läsnäolevana = luotettavana.

    En ole mikään hevoskuiskaaja, mutta en osaa erottaa tätä terapiatilannetta ja koulutustilannetta, molemmissa on kyse vuorovaikutuksesta ja suhteen luomisesta, toki ehdollistumisesta myös.

    VastaaPoista
  3. Me ihmiset olemme tuntevia ja ajattelevia eläimiä. Elämämme aikana saadut kokemukset vaikuttavat tunteisiimme, halusimme tai emme. Valitettavan usein epävarmuus näkyy lisääntyneenä kontrollin tarpeena ja siinä on olemassa riski sen suhteen, että se "epävarmuusnappula", joka on jokaisessa meissä, laukeaa hevosen reaktiosta. Tästä taas seuraa ketjureaktio, jossa ihminen koettaa vaikuttaa hevosen käyttäytymiseen ja hevonen taas reagoi ihmisen käyttämiin merkkeihin, paineeseen ja niiden päälle tulee vielä ihmisen oma tunnelataus...

    Olen kouluttanut useita satoja ihmisiä hevosineen ja valitettavan usein ongelmat eivät tosiaankaan johdu mistään johtajuuskysymyksestä, vaan siitä, että kaikista työkaluista ja keinoista huolimatta ihminen on epävarma ja pelokas. Tällaisissa tunnetiloissa painiskeleva ihminen käyttää mitä tahansa hyvääkin ja lempeä työkalua eri tavoin kuin ihminen, joka tiedostaa tunteensa ja kykenee myös hallitsemaan niitä.

    Rakkauden ja myötätunnon ei ole missään lukemissani tutkimuksissa osoitettu tekevän ihmisestä epäjohdonmukaista tai häntä kykenemättömäksi asettamaan rajoja. Itseasiassa kun puhutaan rakkaudesta hevosta tai mitä tahansa eläintä kohtaan, se helposti sekoitetaan ylenpalttiseen lässytykseen ja kykenemättömyyteen ymmärtää millainen eläin hevonen on.

    Peilatuksi tulemisella en siis missään nimessä tarkoita sitä, että ihminen projisoi omat tunteensa hevoseen tiedostamattomasti, vaan nimenomaan päinvastoin. Ja hevonen tarjoaa tähän mahdollisuuden ihan joka ikinen kerta, kun sen kanssa työskentelemme. Siksi onkin tärkeää myös oppi erottamaan se, mikä hevosen reaktio johtuu meistä ja mikä siitä, miten se on opetettu käyttäytymään. Tämä kun kaksi eri asiaa.

    Aina on ollut hyviä ja huonoja hevosmiehiä ja -naisia. Uskoisin, että ennen mitään tekniikoita ja metodeja kavioparille riitti se tunne, jonka hevonen ainutlaatuisena, uskollisena työparina ihmisille antoi.

    Tänä päivänä on varmasti helpompaa esineellistää hevonen ja siirtää kaikki tunteet syrjään, kun samaan aikaan kieltää niiden olemassaolon myös hevoselta.

    VastaaPoista
  4. Juuri niin. Ensin on tarve, sitten tunne ja lopuksi toiminta. Tunne ei siis ole yhtäkuin epäjohdonmukainen toiminta. Eikä rakkaus ole sama kuin sokaistuminen tai läheisriippuvuus ;-)

    En todella voisi kuvitella tekeväni hoitotyötä ilman että tuntisin rakkautta, lämpöä ja myötätuntoa. Jos en pysty tuntemaan näin, joudun pahimmassa tapauksessa lopettamaan yhteistyön (esim jos asiakas herättää liian isoja negatiivisia tunteita jotka siirtyvät toiminnaksi, ts joita en saa hallintaan).

    Maailma on täynnä opettajia jotka ajattelevat että heidän tehtävänsä on vain siirtää tietoa lasten päähän. He eivät tajua tekevänsä vahinkoa lapsille joiden ensisijainen tarve on saada huolenpitoa ja turvallisuutta aikuisten taholta.

    VastaaPoista
  5. Esimerkki siitä miten ihmisen tunteet vääristävät sitä miten hevosta tulkitaan:

    Yksinäinen ihminen katsoo hevoslaumaa jossa yksi hevonen seisoo erillään muista. Yksinäisyydestään johtuen ihminen tulkitsee hevosen käyttäytymisen niin että hevonen seisoo erillään muista koska sillä ei ole kavereita. Jos tämä hevonen tulee ihmisen luokse ihminen tulkitsee että hevonen tulee siksi että se haluaa olla ihmisen kaveri.

    Mitä tällaisella tulkitsemisella on tekemistä objektiivisen totuuden kanssa? Hevoslaumassa usein joku hevonen seisoo erillään muista "vahtivuorollaan". Se on hevosten normaalia laumakäyttäytymistä. Hevonen tulee ihmisen luokse koska se on utelias, se on oppinut (positiivisen ja negatiivisen vahvisteen avulla) että ihmisen luokse tuleminen on sille mukavuutta tuova, kannattava asia jne.

    Jotta esimerkin ihminen voisi tulkita hevosen käyttäytymistä objektiivisesti ihminen ei saa antaa oman yksinäisyytensä aiheuttamien tunteiden vaikuttaa siihen miten hevosen käyttäytymistä tulkitaan.

    VastaaPoista
  6. Kerrompa toisen esimerkin:

    Kursseja käynyt, motivoinut ihminen näkee tuon saman tilanteen ja tulkitsee sitä niin, että tuo hevonen seisoo erollään laumasta siksi, että se on johtajahevosesta seuraava ja sillä on vahtivuoro.
    Jotta ihminen voisi saada hevosen luokseen hän tekee näyttävän sisääntulon ja heittää köysivyyhdin kohti hevosta. Koska hevonen ei ole aiemmin kohdannut tällä tavoin käyttäytyvää ihmistä, se kääntyy kohti. Ihminen tekee tästä johtopäätöksen, että koska hän käyttäytyi kuten hevonen, hevosen luki hänen kehonkieltään ja mielsi hänet johtajaksi-.
    Mitä tekemistä tässä esimerkillä olisi totuuden kanssa?
    Sitä tekemistä, että kyseiselle ihminen tämäkin kokemus on yksi muiden joukossa ja seuraavan kerran kun hän tulee samalle paikalle, samainen hevonen taatusti antaa ihmiselle huomionsa. SIllä ei ole mitään tekemistä johtajuuden tms. kanssa vaan kyse on oppimisesta. Siitä hevonen oppii ja ihminen oppii.
    Näistä esimerkeistä kumpikaan ei liittynyt varsinaiseen blogikirjoitukseeni, muuten kuin aasinsillan kautta=)

    VastaaPoista
  7. Joo Harri, tuo on ihan totta! Tuon tyyppisiä juttuja kyllä terapiassa tapahtuu ja myös varmaan hevosten käyttäytymistä väärintulkitaan muuallakin missä ei niiden lajityypillistä toimintaa tunneta.

    Terapiassa siitä ei kuitenkaan ole vahinkoa, koska terapeutti tietää että nyt puhuvat ihmisen omat tarpeet ja niitä voidaan käsitellä. Lopulta voidaan myös siirtyä käsittelemään hevosen tarpeita, koska sitä kautta voidaan harjoitella tunnistamaan ja erottamaan omia ja muiden ihmisten tarpeita.

    Tiedän että on paljon tarvitsevia ihmisiä jotka siirtävät omia tarpeitaan lapsiinsa ja eläimiinsä ja onneksi on ihmiskuiskaajia ja hevoskuiskaajia jotka auttavat ihmistä hiukan erillisemmäksi. Ja on totta että eläin, kuten myöskin lapsi kärsii siitä että häntä ei nähdä itsenään vaan vanhemman/omistajansa jatkeena.

    Hevonen on siitä fiksu ja herkkä eläin, että jos sen on annettu osoittaa tunteitaan ja tarpeitaan, se pystyy ilmaisemaan hämmennystään asiakkaan ristiriitaisesta viestinnästä, jolloin terapeutti voi suojata sitä liialta hämmennykseltä. Siinä eläin ei ole väline tai jumppamatto vaan tunteva olento.

    VastaaPoista
  8. Itseasiassa haluan vielä kyseenalaistaa tuota, että ihminen projisoi omia tunteitaan hevosen kautta. Miksi ihmeessä niin ei saisi tehdä ja mitä väärää siinä on?
    Aika harva ihminen ymmärtää tai ylipäätään edes välittää tarkkailla hevosta objektiivisesti. Useimmiten se hevonen on kuitenkin hankittu täysin itsekkäiden tarkoitusperien vuoksi, eikä siinäkään ole mitään väärää =)

    VastaaPoista
  9. Niin, projisoiminen varmaan on ihan ok, kunhan ei liikaa ohjaa toimintaa. Sitä se mielen joustavuus on että yhtä aikaa näkee asiat moneltakin eri kantilta. Samaan aikaan voin ostaa hepalle jotain sävy sävyyn ja muistaa että sille niillä ei ole mitään merkitystä :-D Kunhan näkee myös niitä asioita joilla oikeasti on merkitystä eläimen hyvinvoinnin kannalta.

    VastaaPoista
  10. Projisoiminen on kouluttamisen kannalta väärin koska silloin tekee vääriä tulkintoja hevosen käyttäytymisestä. Väärät tulkinnat saavat aikaan vääränlaista toimintaa.

    Ihmiseltä joka tekee yksin hevosensa kanssa puuttuu myös se terapeutti joka ohjaa myöhemmin käsittelemään asioita hevosen näkökulmasta. Silloin tekeminen jää usein sellaiseksi että se perustuu vääriin tulkintoihin.

    Henkisempiä arvoja kannattavat hevostaito-opettajat eivät todellisuudessa kouluta hevosta vaan toimivat ihmisen terapeuttina. Ongelma tulee siinä että heillä ei yleensä ole terapeutin koulutusta. Silloin tekeminen on puoskarointia. He eivät itsekkään tiedosta kaikkia niitä sudenkuoppia joita asiaan liittyy.

    Siksi itse pidän parempana tapana sitä että hevosten kouluttajat keskittyisivät kouluttamaan hevosia ja heidän pitäisi jättää terapeutteina toimiminen heille joilla on oikea koulutus siihen.

    VastaaPoista
  11. Olen kanssasi kaikesta muusta samaa mieltä, paitsi tuosta vääristä tulkinnasta. Ja tätä perustelen sillä, että hevosten koulutusmetodeja on kymmenittäin ja jokainen niiden keksijistä perustelee omaa tapaansa ainoana oikeana. Itse perustan tätä nykyä työskentelyni tutkittuun tieteeseen ja oman kokemukseni perustamaan tunteeseen.

    Mikäli totuus olisi juuri niin syyllistävää kuin annat ymmärtää, että kukaan amatööri ei voisi ilman kouluttajaa ja terapeuttia työskennellä hevosensa kanssa, meillä ei olisi kesyhevosia lainkaan. Saati, että kukaan voisi opettaa ratsastusta, hevosaineita oppilaitoksessa jne.
    Hevosen kannalta tämä olisi varmaan vähintään yhtä hyvä kuin tilanne on nyt, ellei parempi.
    Kirjoitin blogissani aiemmin tuosta syyllisyydestä ja sitä itseasiassa luovat eniten he, jotka nostavat itsensä milloin milläkin argumentilla toisten yläpuolelle. Dualistisen ajattelun kääntöpuoli on se, että jonain päivänä saattaa yllättää itsensä tiedon ja kokemusten lisääntyessä kääntämässä takkia....

    Mitä tulee henkisiä arvoja kunnioittavaan kouluttajaan, en todellakaan pidä itseäni puoskarina, vaikka hevosen koulutuksen rinnalla ehkä kuuntelen myös omistajan murheet. Kyse on ammattitaidosta ja myötätunnosta, ei mistään puoskaroinnista.Tarpeen tullen osaan ohjata asiakkaan myös terapiaan, lääkärille jne. Mikäli sinun arvosi ovat toisaalla, se on sinun valintasi.
    Hyvää Joulun odotusta Harri,

    minna

    VastaaPoista
  12. Ei pitäisi lapsiakaan synnyttää ellei ole valmis maksamaan seitsemän vuoden psykoanalyysia ;-)

    Meneeköhän tässä eläinten kouluttaminen, esim ratsuttaminen ja eläinongelmien korjaaminen sekaisin. En itsekään ole odottanut ratsuttajalta kiinnostusta henkilökohtaisiin kysymyksiini, mutta jos hakisin apua jo olemassaolevaan vuorovaikutussuhteeseen hevoseni kanssa, niin siinä kyllä. Tosin rajatusti siinäkin.

    Se on varmaan ihan totta että monesti hevos/koira ongelmat juontavat juurensa ihmisten rajalliseen kykyyn havainnoida omaa toimintaansa. Ja sitä varten on olemassa uusi ammattikunta jonka laatuun ei vielä tällä hetkellä ole mitään standardia.

    Yksi juttu on kuitenkin hyvä muistaa: terapia on varattu niille joilla on siihen lääketiteteellinen peruste, ei henkilölle jolla on eläinongelma. Terapeutin on hyvä pysyä myös lestissään, eli ei lähteä toimimaan ongelmaeläinkouluttajana, ellei ole siihen erityisesti perehtynyt.

    Ihmistyötä tehdään muuallakin kuin erilaisissa terapioissa, tärkeintä on että asiakkaat tietävät mitä ostavat ja jokainen tuntee omat rajansa.
    Minusta se ei kuitenkaan vaadi terapeutin koulutusta jos ohjaa ihmisiä toimimaan eläintensä kanssa. Koko juttu kuitenkin perustuu samoihin psykologisiin lainalaisuuksiin. Samalla logiikalla pitäisi kieltää urheiluun liittyvä psyykkinen valmennus, johtamiskoulutus, tukihenkilötoiminta jne.

    Nöyryys taitaa olla tärkein ominaisuus kaikenlaisissa kuiskailuissa, ja sen Minna toit esille kun kirjoitit siitä että ei ole hyvä nostaa itseään kenenkään yläpuolelle.

    VastaaPoista
  13. Olen sekä ratsuttanut että uudelleenkouluttanut hevosia, ja loppujen lopuksi ihan saman lainalaisuudet pätevät molemmissa, alkaen siitä että sen hevosen omistaa joku ihminen, kaikkine tarpeineen ja tunteineen. Ja vaikkei näitä haluakaan ajatella, saati käsitellä ne vaikuttavat kyllä myös palveluntrjoajan ja -ostajan väliseen vuorovaikutukseen, jossa hevonen on objekti.
    Tuo rajojen tunnistaminen liittyy juuri tämän blogin teemaan, eli tunteisiin ja niiden tunnistamiseen. Samalla haluan muistuttaa, että kirjoitan tätä blogia siksi, että saan omia, henkilökohtaisia ajatuksia ja kokemuksia jaettua myös muille. Tämän blogin tarkoitus ei ole opettaa ketään tai saarnata kenellekään, vain ja ainoastaan jakaa ajatuksia.

    Ja kyllä, nöyryys, ei nöyristely on alku uuden opin vastaanottamiselle.

    VastaaPoista
  14. joo mä olen senverran tietämätön että tarkoitan ratsutuksella sitä kun hevonen saa peruskoulutuksensa ennenkuin omistaja mahdollisesti ehtii edes mukaan. Minulla on ollut sama ihminen ratsuttajana ja ratsastuksen opettajana kuutisen vuotta ja kyllä siinä ajassa on tulleet tutuiksi itsekunkin persoonalliset rajoitteet ;-)

    En muuten ikinä lähtisi yhtäaikaa hoitamaan ketään terapiasuhteessa ja vuorovaikutussuhteessa oman eläimensä kanssa. Siinä on liikaa muuttujia ja kokemuksella voin sanoa että ei onnistu ainakaan tällä taidolla ;-)

    VastaaPoista
  15. Nina, tämä on sitä nöyryyttä, ainakin oman käsitykseni mukaan=)

    Ja tässä taas muistui mieleen se, että meidän kun meidän ihmisten keskenämme käyttämä termistö on välillä varsin abstraktia ja epämääräsitä, mitähän se mahtaa olla kahden eri eliölajin välillä....

    VastaaPoista
  16. Urheiluun liittyvää psyykkistä valmennusta, johtamiskoulutusta jne. järjestävät yleensä ihmiset joilla on koulutus siihen. Esim. psykologit.

    Eläinten kouluttaminen, eläinongelmien korjaaminen ja hevosten käyttäminen välineenä ihmisen "terapiassa" menevät nimenomaan aika pahasti sekaisin osalla näistä henkisemmistä tyylisuunnista.

    Tutkittuun tieteeseen perustuva lähestymistapa on siitä mielenkiintoinen asia että suurimmassa osassa asioista se ei eroa muuten kun termistöltään perinteisestä hevosten koulutuksesta. Tieteellisesti sanottuna "hevonen tekee koska se on sille kannattavaa" on negatiivista vahvistamista ja "hevonen tekee koska se on sille mukavaa" on positiivista vahvistamista jne.

    Termistön epämääräisyydestä on hyvä esimerkki termi "johtajuus". Ei ole olemassa termiä jolla voisi kuvata hevosten johtajuutta. Siksi käytetään termiä joka tulee ihmisten maailmasta. Sitä käytetään koska ei ole parempaakaan termiä. Silti johtajuus ihmiselle ja hevoselle merkitsee eri asiaa. Mutta kun ei ole termiä joka kuvaisi sitä mitä johtajuus tarkoittaa hevoselle.

    VastaaPoista
  17. Kriittinen tutkiva asenne on ihan tarpeellinen tällä eläimiin liittyvällä alueella, kuten muussakin ihmistyössä.

    Käsittääkseni ollaan keskusteltu siitä millainen merkitys eläimen ja ihmisen tunteilla on lajien välisessä vuorovaikutuksessa. Siitä että tietyillä eläinlajeilla (kuten ihmisillä ;-)) on olemassa emootioita, on näyttöä, samoin kun myös behavioristisen näkökulman todistettavuudesta. Siitä että työssään huomioi tunnepuolen ilmiöt, on vielä matkaa uskomushoitoihin ja muuhun mystiikkaan, eikä niitä pidä niputtaa yhteen.

    Kaikessa ohjaustyössä tarvitaan jonkinlaista tietämystä psykodynamiikasta, mikä on sinänsä kimurantti juttu, kun "tunnetaidot" eivät välttämättä kuulu esim opettajakoulutukseen lainkaan. Se on selvä puute josta raflaavasti voisin sanoa että eipä lopu sitten meikäläiseltä työt! Siksi olen iloinen kun joku hevostaitokouluttaja vastuuntuntoisesti haluaa näitä asioita oppia ja tutkia. Pään pensaaseen pistäminen ja silmien sulkeminen tosiasioilta ja luonnonilmiöiltä eivät riitä!

    VastaaPoista
  18. Hevonen ajattelee ja sillä on tunteet. Ihminenkin ajattelee ja ihmiselläkin on tunteet. Ero tulee siinä että ihminen ajattelee rationaalisesti ja hevonen reaktiivisesti. Hevonen ei opi ajattelemaan kuten ihminen, rationaalisesti. Siksi ihmisen pitää opetella ajattelemaan kuten hevonen, reaktiivisesti.

    Japanilaisissa taistelulajeissa on käsite Tyhjä mieli. Yksinkertaistetusti se tarkoittaa sitä että keskittymällä tekemiseen tyhjennetään mieli kaikesta turhasta. Turhista ennakkoajatuksista ja niistä tulevista tunteista. Silloin ihminen pystyy ajattelemaan kuten hevonen, reaktiivisesti.

    Hevosen kanssa tekeminen on kommunikointia hevosen kanssa. Hevonen ymmärtää ihmistä paremmin jos ihminen opettelee ajattelemaan kuten hevonen, reaktiivisesti. Siksi kirjoitin aikaisemmin: Rakastakaa hevosianne mutta älkää rakastako silloin kun koulutatte niitä. Kun koulutatte keskittykää tekemiseen niin hyvin että oma mieli tyhjenee kaikesta turhasta ja te alatte ajattelemaan reaktiivisesti. Niin hevonenkin ajattelee ja silloin teillä on yhteinen kieli.

    VastaaPoista
  19. Tärkeä pointti tuo mielen tyhjentäminen. Tietoisuustaidoissa on sama idea, mutta koska ihmisen on mahdoton päätöksellä lakata ajattelemasta, on mahdollista oppia osittain hallitsemaan vaeltavia ajatuksia harjoittelun avulla.

    Ihminen ei voi lakata olemasta ihminen ja siksi hevostaitoja opetettaessa pitäisi yhtä aikaa toimia tulkkina ja auttaa ihmistä huomaamaan se ero meidän välillä minkä kuvasit.

    VastaaPoista
  20. Ihminen ei voi päätöksellä lakata ajattelemasta koska se että ajattelee: "nyt en ajattele" on ajattelemista.

    "Mielen tyhjentäminen" kaikesta turhasta tapahtuu tekemisen avulla. Joku peruspaketti esim. 7 games (esimerkki on Parellin 7 games ihan Minnan kiusaksi :-) on työkalu sen tekemiseen. Jos tekee 7 gamesin asioita ja keskittyy tekemiseen ja hevoseen jossain vaiheessa ihminen oppii "tyhjentämään mielensä" kaikesta turhasta. Tekeminen on ehkä alussa mekaanista tekemistä mistä aiemmin oli puhetta mutta siitä tulee myöhemmin reaktiivista tekemistä. Ihmisen liikkeet tulevat automaattisesti "selkärangasta" ja ihminen ei ajattele, ihminen reagoi.

    Tässä on kaksi yhtä tärkeää asiaa. Ihminen oppii toistojen avulla tekemään asiat teknisesti oikein ilman että tekemistä tarvitsee ajatella ja ihminen oppii reagoimaan sen mukaan miten hevonen reagoi eikä ajattele. Aina kun ajattelee on myöhässä.

    Oleellisin asia on se että näiden asioiden oppiminen tapahtuu tekemisen kautta.

    VastaaPoista
  21. En opeta hevostaitoja vaan autan ihmisiä tunnistamaan omat tarpeensa jotta sinällään inhimilliset ja normaalit tunnereaktiot eivät muodostuisi ongelmaksi vaan motivoisivat meitä toimimaan hyvinvointia edistävästi. Useimmat meistä motivoituvat kokiessaan homman tyydyttävänä. Tämä pätee myös hevostaitoihin. Ihmisellä on tarve toimia oikein ja turvata oma ja perheen/lauman hyvinvointi. Siksi oppimisprosessissa on hyvä varata aikaa myös tunnetyöskentelylle. Muuten eletään jatkuvassa tarpeiden ja tunteiden ristiaallokossa jossa ihminen hakee tunnetukea mm. lapsiltaan ja lemmikeiltään. Siten saadaan tilaa taitoharjoittelulle, "mitä tekemällä pääsemme eteenpäin".

    Monet ihmiset tarvitsevat ohjaajalta tunnetukea oppiakseen toimimaan oikein lasten ja eläinten kanssa, eivät kaikki, mutta monet. Tämä johtuu siitä että tunteet kiilaavat aina järjen edelle. Suuttuneena, pelkäävänä tai kiihtyneenä ei opi ihminen eikä eläinkään. On hyvä että on erilaisia ammatti-ihmisiä, jotta jokainen voi löytää sellaisen, joka palvelee hänen tarpeitaan.

    VastaaPoista
  22. Harrin kuvailemassa tilanteessa on kaksi muttaa. Toinen liittyy oleellisesti sihen hevoseen, joka oppii koko ajan, samalla kun ihminen hakee toistoja kerta toisensa jälkeen. Tällä tavoin saadaan aikaan mekaanisesti käyttäytyviä hevosia. Eli vaikka ihminen kenties oppii reagoimaan, hevoselta tämä muuttuu yhä enemmän siihen suuntaan, että vastoin sille lajityypillistä käyttäytymistä se alkaakin ennakoimaan ja odottamaan ihmisen pyyntöjä.
    Toinen mutta liittyy tuohon mielen tyhjentämiseen. Siihen on paljon yksinkertaisempiakin tapoja kuin pelata 7 gamesia. Jotkut käyvät joogassa, toiset lenkillä, kolmas toteuttaa toiminnan tarpeen haravoimalla, harjaamalla hevosta ja luomalla lantaa.
    Mitä tulee vielä siihen rakastamiseen, se on sekä tunnetila että verbi, tekemistä. Sen sijaan sitä ei tarvitse ajatella, joten se ei mielestäni vaikuta mihinkään edellämainittuun, ellei ihminen lähtökohtaisesti jo reagoi tunteen mukaan.

    VastaaPoista
  23. Toistoja tulee silloinkin kun 7 gamesin eri "pelejä" yhdistetään. Sen jälkeen kun ihminen ja hevonen ovat oppineet yksittäiset "pelit" niitä voidaan yhdistellä niin että ainoa raja on mielikuvitus. Ja toistoja tulee koko ajan. Hevonen peruutetaan kehälle, lähetetään ympyrälle, pysäytetään väistättämällä takapää ulos, vaihdetaan suunta väistättämällä etupää ulos, lähetetään ympyrälle mutta liikutaan itse mukana niin että hevonen liikkuu uralla, pyydetään luokse... Toistoja tulee koko ajan mutta tekeminen ei ole saman asian yksitoikkoista junnaamista. Silti kyseessä on 7 games.

    Tähän voi lisätä puomeja, pressuja, siltoja, pömpeleitä ja taas vain mielikuvitus on rajana.

    Nämä asiat voi tehdä myös niin että hevonen on vapaana. "Tanssi hevosen kanssa" on vain yhdistelmä jonkun peruspaketin yksittäisistä osista. Ja "tanssiessa" tulee toistoja.

    Kun minä puhun 7 gamesista en puhu vain yksittäisistä "peleistä" vaan siitä että ne pitää opetella määrätyssä järjestyksessä mutta sitten kun yksittäiset "pelit" osaa vain mielikuvitus on rajana siinä miten niitä yhdistelee.

    On varmaan yksinkertaisempiakin tapoja mielen tyhjentämiseen kun budolajit. Silti niistä ketkä tekivät sen budolajien avulla tuli mestareita siinä. Ehkäpä se yksinkertaisin tapa ei olekkaan se paras tapa...

    VastaaPoista
  24. Hmmm....luulen Harri, että me puhutaan nyt edelleen eri asiasta.
    Tuo koko kirjoituksesi alku on juuri sitä mekaniikkaa, jossa hevonen on tekemisen kohde, ei tekijä?
    Mielen tyhjentämiseen ei tarvita hevosen pyörittelyä tai väistättelyä, on todella paljon helpompia tapoja tehdä se....
    Budolajeissa ihminen on tekijä ja kohde....näetkö tässä mitään ristiriitaa?

    VastaaPoista
  25. Minna, käännetään asia toisinpäin. Jos 7 games on mekaniikkaa jossa hevonen on tekemisen kohde eikä tekijä minkälaisessa kouluttamisessa hevonen on tekijä? Kouluttamisella tarkoitan tässä sitä että hevosta opetetaan tekemään jotain konkreettista asiaa. Esim. astumaan takajaloillaan paremmin ristiin. Ehkä ajatuksesi aukeaisi paremmin konkreettisen esimerkin avulla.

    VastaaPoista
  26. Ylipäätään negatiiviseen vahvistamiseen perustuva koulutus välineellistää hevosta, ja tämä on vian minun mielipiteeni. Ongelmaksi näen tässä sen, että sen käyttäminen on helpompaa myös kokemattoman ihmisen hahmottaa ja tästä syystä toistoja tarvitaan mieletön määrä. Hevosen kustannuksella.
    Kun hevosta koulutetaan positiivisella vahvisteella, on ihmisen ajoituksen toimittava, tai hän muutaman toiston myötä on opettanut hevoselle toimintamallin, jonka purkaminen voi olla hyvinkin työlästä.
    Takajalkojen ristiinastuminen on ihan yhtä laaja esimerkki kuin kuolaimelle myötääminen, eli se ei mielestäni ole hyvä esimerkki tässä yhteydessä, ellei unohdeta koko muuta hevosta ja keskityvä vain ja ainoastaan takajalkoihin.

    VastaaPoista
  27. eli konkreettisempi esimerkki voisi olla vaikkapa se, että hevoselle opetetaan että sen kannattaa pysyä paikallaan jossakin tilanteessa tai että sen kannattaa kääntää ja/tai pitää päätään jossakin asenossa.

    VastaaPoista
  28. Pyörää ei kannata yrittää keksiä uudelleen tieteistämällä vanhoja asioita. Parellikin sanoo että tekemisen pitää olla hevoselle kannattavaa (negatiivinen vahviste) ja mukavaa (positiivinen vahviste). Mikään ei estä käyttämästä palkitsemista osana 7 gamesia jos pitää sitä tarpeellisena.

    Hevosen kouluttamisessa negatiivinen vahviste on kuitenkin aina pääasiallisin koulutustapa. Syykin on yksinkertainen. Ratsastajan avut ovat negatiivinen vahviste ja hevonen koulutetaan maastakäsin ymmärtämään asioita jotka myöhemmin tehdään selästä. Siksi tuo takapään väistättäminen niin että hevonen astuu takajaloillaan ristiin on hyvä esimerkki. Miten sen opetteleminen olisi edes mahdollista pelkkää positiivista vahvistetta käyttäen? Ja siinähän opetellaan asiaa joka on tarpeellinen silloin kun ollaan satulassa esim. yhden ohjan pysäytyksessä.

    Tuo mekaaninen tekeminen on mielenkiintoinen asia. Sekä negatiivisella että positiivisella vahvistamisella pyritään siihen että hevonen reagoi tiettyyn ärsykkeeseen määrätyllä tavalla eli toimii "mekaanisesti". Jos hevoselle antaa avut joilla se on oppinut nostamaan laukan se reagoi apuihin ei ajattele sen syvällisempiä. Se on vain opittu reaktio riippumatta siitä onko opettamisessa käytetty positiivista vahvistamista tai ei.

    VastaaPoista
  29. Takasilla ristiinastumista voi lähestyä joko niin, että hevonen väistää takapäällään tai niin että sen painon siirtyessä etuosalle ja hevosen myödätessä sen takajalat astuvat ristiin. Ensimmäisessä esimerkissä hevonen väistää painetta ja toisessa se esim. kääntää päänsä, siirtää painon etuosalle ja asettuu vaikkapa porkkanan perässä.
    Molempia keinoja voi käyttää myös yhdenohjan pysäytyksen opettamisessa.

    VastaaPoista