Kaikessa nöyryydessä ja itsetutkiskelussa on vaarana eksyä omaan itseen. Toisinaan - etenkin meillä naisilla - on tapana tehdä asioista kovin vaikeita. Toisaalta, asiat näkee matkan päästä selvemmin. Ainakin silloin, kun niihin ei liity tunteita, puhumattakaan niiden tunteiden takana olevia kokemuksia.
Jokainen meistä tietää, että neuvominen on helppoa. Liittyy se ihmissuhteisiin tai ihmisen ja hevosen väliseen suhteeseen. Kun seuraa tilanteita ja elämää sivusta, niitä kykenee tarkastastelemaan puolueettomasti, vai pystyykö?
Voin kertoa vain omasta kokemuksestani, mutta sehän ei ole mitenkään vähäpätöinen tai väärä, koska se on minun kokemukseni ja se on tehnyt minut sellaiseksi kuin olen. En ole erehtymätön, enkä luultavasti sellaiseksi koskaan tulekaan. Eikä minulla ole siihen myöskään tarvetta. Loppujen lopuksi määränpää ei ole oleellinen vaan matka.... Samaan aikaan uskon, että oma kehittymiseni, takapakit mukaanlukien vaikuttavat kaikkeen ympärilläni, perheeseen, ystäviin, hevosiin, ihan kaikkeen. Jotta voisin erotella kaiken sen, mikä on lähtöisin minusta ja mikä taas kaikesta muusta vaaditaan analysointia ja objektiivista tarkastelua monen subjektin suhteen. Onko tähän kaikkeen kuitenkaan lopulta tarvetta?
Usean vuoden matkan jälkeen olen tullut siihen lopputulokseen, että ehkä on, ehkä ei. Juuri tällä hetkellä en jaksa enkä välitä analysoida kaikkea. En jaksa miettiä, miten vaikeaksi asioita voisikaan tehdä. Ainakin nyt, tänään, tällä minuutilla ja sekunnilla haluan kokea kaiken positiivisen, negatiivisen ja kaiken kirjon siitä väliltä, juuri niin kuin se on tullakseen.
Sanotaan, että asioilla on tapana järjestyä tai kaikella tarkoituksensa. Jossain määrin kyllä, mutta tällä hetkellä uskon, että tässä kaikessa on kyse vain ihmisen sopeutumisesta, kyvystä selviytyä. Siinä mielessä olemme kovin samanlaisia hevosten kanssa.
Tämän viikon teesinä olkoon: tee toiselle se, minkä toivot itsellesi tehtävän ....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti