keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Ajatuksen voima


Hörhöilyä, joku ajattelee saman tien!!! Turhaa, koska tarkoitan sitä ajatuksen voimaa, joka lähtee meistä itsestämme ja joka vaikuttaa kaikkeen ympärillämme.

Olen aiemmin jo kirjoittanut syyllisyydestä ja ymmärryksestä ja niiden kautta aasinsilta löytyy myös tähän aiheeseen.
Negatiivinen luo ympärilleen negatiivisuutta ja positiivinen positiivisuutta, senhän me tiedämme jokainen. Käytännössä on kuitenkin varsin vaikeaa huomata, milloin negatiiviselle ajatukselle antaa vallan, tahtomattaan.

On niitä päiviä, jolloin kaikki sujuu kuin tanssi ja sellaisena hetkenä mikään ei pilaa päivää tai saa hymyä pyyhittyä kasvoilta, toisinaan taas tilanne on päinvastainen ja silloin ei kirkkain auringonpaiste saati rakkaan hevosen hörähdyskään saa luotua kasvoille hymyä.

Olen omalla kohdallani koittanut löytää positiivista asennetta ja ajatuksia itsestäni jo pitkään. Toisinaan se onnistuu helpommin ja toisinaan taas ei. Lopulta sillä ei ole merkitystä, koska tärkeintä on se, että opin havaitsemaan itsessäni ne pisteet tai kohdat, joihin tahatonkin ”törkkääminen” käynnistää negatiivisen ajatuskuvion ja sitä kautta myös epämukavia tunteita. Kun tunnistan sen hetken, se mahdollistaa asian tarkastelun objektiivisesti.

Koska olet lukenut jo näin pitkälle, mietit varmaankin miten tämä liittyy hevosiin?  Se liittyy nimenomaan hevosten parissa työskentelyyn siten, että hevoset ovat loistavia aistimaan ihmisen tunnetiloja ja sitä kautta myös ihmisen mielessä pyöriviä työkuvioita tai ylipäätään stressaantuneisuutta. Jokainen hevosihminen on varmaan törmännyt hetkeen, jolloin jälkikäteen ajattelee, että olisi ollut parempi jättää hevonen tarhaan tai laitumelle, kuin lähteä negatiivisten ajatusten ja tunteiden kanssa ratsastamaan.

Toisaalta, jonain päivänä pakkashangella ratsastus tai lumisen hevosen harjaaminen saattaa pyyhkiä mustat pilvet taivaalta ja huolirypyt otsalta.

Uusin oivallukseni liittyy oman inhimillisyyden hyväksymiseen ja siihen, että samalla kun uskaltaa helpottaa elämäänsä olemalla itselleen armollinen, se vapauttaa meidät syyllisyyden taakasta.

Ihminen, joka suhtautuu omaan itseensä kohtuuttoman suurella itsekritiikillä, kurilla ja ankaruudella, ei uskoakseni voi sydämestään olla ymmärtäväinen ja anteeksiantavainen muille, puhumattakaan hevosesta.

Meidän hevoskulttuurissamme vallitsee pärjäämisen ja osaamisen ilmapiiri. On häpeä tunnustaa olevansa väärässä tai tarvitsevansa apua. Ikään kuin kaikki inhimilliset tunteet ja ajatukset olisivat kiellettyjä hevosihmisiltä. Puhumattakaan tilanteesta, jossa hevosenomistaja vaikkapa epäonnistuu. Hän ehkä putoaa hevosensa selästä, tai ei vain jaksa enää viikosta toiseen tuntea huonoa omaatuntoa tai ehkäpä turhautumista. Saattaa olla että kannustajia tilanteen voittamiseen vielä löytyy, mutta heitä, jotka vilpittömästi rohkenevat sanoa ääneen se, ettei ole aina pakko pärjätä, haluta tai jaksaa. Heitä on harvassa.

Kaiken tämän pohdinnan päätteeksi toivotan näin Joulun alla hiukkasen lisää löysiä ranteita ja hymyä huuleen, vaikkei kaikki aina menisikään ihan nappiin. Elämä ei ole oikeasti ihan niin vakavaa =)



3 kommenttia:

  1. Ikään kuin kaikki inhimilliset tunteet ja ajatukset olisivat kiellettyjä hevosihmisiltä... Joku on joskus sanonut että hyvä hevosmies ei tunne vihaa eikä pelkoa. Pehmeiden arvojen lisääntymisen myötä tekisi mieli lisätä että hyvä hevosmies ei tunne myöskään rakkautta.

    Jos toimii millä tahansa alalla ammattimaisesti omat tunteet eivät saa vaikuttaa toimintaan. Puhun nyt ammattimaisuudesta en ammattilaisuudesta. Ammattilaisuus on vain sitä että joku maksaa siitä mitä tekee. Ammattimaisen toiminnan yksi edellytys on se, että pystyy katsomaan asioita objektiivisesti. Ihmisellä on aina tunteita mutta silloin kun tekee hevosen kanssa ne omat tunteet niin negatiiviset kun positiivisetkin pitää pystyä työntämään syrjään. Muuten objektiivisuus kärsii. Tästä syystä esim. sairaaloissa hoitajat eivät koskaan hoida omia sukulaisiaan.

    Pehmeitä arvoja kannattavilla hevosihmisillä ongelmana on usein se että tunneside hevoseen on liian voimakas eikä niitä tunteita pystytä siirtämään taka-alalle silloin kun koulutetaan sitä omaa rakasta hevosta. Hevosta aletaan tulkitsemaan omien tunteiden pohjalta (projisoidaan omia tunteita hevoseen) eikä kyetä objektiivisesti katsomaan mistä hevosen toiminnassa on kyse.

    Rakastakaa hevosianne mutta älkää rakastako niitä silloin kun koulutatte niitä.

    Rauhallista joulun odotusta
    Harri

    VastaaPoista
  2. Kiitos Harri kommentistasi!
    Samalla tavalla ammattimaisuuteen liittyy se, ettei kouluttajan, kilpailuttajan/talipitäjän/kengittäjän jne oma ego vaikuta hevoseen suhtautumiseen.
    Tämä on valitettavasti arkea, koska me olemme kuitenkin vain ja ainoastaan ihmisiä-.
    Ymmärrys ja myötätunto auttavat hyväksymään sen, jokainen meistä otimii oman parhaan kykynsä mukaan, oli se sitten vähän tai paljon.

    VastaaPoista
  3. Rakkaus ja kouluttaminen sanaparina vähän mietityttävät. En osaa määritellä tilannetta jossa rakastaisin jotain niin että en samalla pystyisi asettamaan sille rajoja.

    Rakastan lastani ja eläimiäni luultavasti aika samantyyppisesti, osoittamalla niille hoivan ja kiintymyksen eleitä, samalla kuitenkin huolehtimalla omista rajoistani ja antamalla vinkkejä siitä miten tässä maailmassa kannattaa toimia. Pystyn viemään lapseni hammaslääkäriin ja pakottamaan hänet epämieluisiin mutta välttämättömiin tilanteisiin. Pystyn myös tekemään päätöksen eläimen elämän päättymisestä.

    Hevosta en ole mielestäni koskaan kouluttanut, vaan antanut sille vihjeitä siitä miten kannattaa toimia jotta yhteiselo sujuisi. Ratsuttajan apua olen pyytänyt kun en itse ole riittävän tarkka ja nopea reaktioissani, mutta ei sekään nyt oikein kouluttamista ole, vuorovaikutusta kylläkin. Olemme myös painineet monenlaisten "johtajuuspulmien" kanssa johtuen omasta epävarmuudestani ja hitaudestani, ei sillä ole mitään tekemistä rakkauden tai rakkaudettomuuden kanssa.

    VastaaPoista