Hevosen kouluttaminen on elinikäinen projekti, jossa vaatimustaso nousee pikkuhiljaa. Tai näin sen olisi hyvä olla. Kun kohdalle osuu hevonen, jolla on jo olemassa kokemusta ihmisistä ja ymmärrystä ratsastuksesta ja siinä käytettävistä avuista, ollaan viidakossa täynnään informaatiota.
Koska mielipiteitä oikein tekemisestä on yhtä paljon kuin neuvonantajia, saattaa hevosenomistaja silloin tällöin eksyä harhaan kuunnellessaan ulkopuolelta tulevia tulkintoja, neuvoja ja ohjeita. Tämä on tietysti täysin luonnollista ja mielipiteiden jakaminen on monessa suhteessa hyvin antoisaa. Hevosen näkökulmasta tähän liittyy myös riskejä.
Jos tätä asiaa tarkastellaan hieman yksinkertaistetusti, niin otetaan esimerkiksi hevonen, joka vastustaa ratsastajan käyttämiä apuja. Ulkopuolelta tarkasteltuna saatetaan nähdä, että hevonen ei reagoi ratsastajan pohkeeseen tai että hevonen vastustaa ohjasotteita. Ratsastajasta saattaa myös tuntua siltä, että hevonen ei kuuntele tai se on tottelematon. Joskus kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa olla kyse siitä, että ratsastajan avut ovat liian voimakkaita tai epäselviä, jolloin hevonen ratkaisee tilanteen olemalla reagoimatta niihin. Joskus taas kyse voi olla siitä, että hevosen asento on siinä määrin epämiellyttävä tai hankala, että sen on mahdoton toteuttaa ratsastajan pyyntöjä. Luonnollisesti myös kipu, jännitys tai stressi estää hevosta reagoimasta sille esitettyihin pyyntöihin.
Edellämainittujen itsestäänselvyyksien lisäksi on ongelmia kohdatessa hyvä muistaa, että ennen kuin voimme odottaa hevosen reagoivan apuihin odotetulla tavalla, on syytä tarkistaa, että se ymmärtää käytettävät avut. Ei ole lainkaan harvinaista, että hevosen eteenpäinpykimys, tai miksi sen halua liikkua sitten kutsutaankaan, saattaa olla seurausta stressistä tai tasapainottomuudesta. Hevosen rentouduttua ja löydettyä paremman tasapainon sen eteenpäinpyrkimys saattaa vähentyä ja ollaankin tilanteessa, jossa huomataan, että hevonen ei esimerkiksi ole oppinut eteenpäin pyytävää pohjemerkkiä lainkaan.
Lisäksi hevosen aiemmin opittu vaikuttaa luonnollisesti sen reagoimiseen uusia asioita opiskellessa. Mikäli hevonen on esimerkiksi oppinut, että ratsastajan vaikutus ohjastuntumalla aiheuttaa sille epämukavuutta ja epätasapainoa, se saattaa pyrkiä kaikin tavoin välttelemään tuntumaa. Tämä voi ilmentyä niin, että hevonen liikuttaa päätään ja kaulaansa asentoon, jossa ratsastajan on vaikea tai mahdoton säilyttää tuntuma hevoseen tai se saattaa pyrkiä lisäämään vauhtia aina, kun pienikin vihje kertoo ratsastajan keräävän ohjia käteensä.
Sen sijaan, että lähestyisimme edellä kuvattuja ongelmia opettamalla hevoselle uusia apuja ja sen myötä tapoja reagoida haluamallamme tavalla, nopeampi tie voi löytyä siitä, että lähestymme hevosta sellaisin avuin ja sellaisella kontaktilla, joka ei aiheuta hevosessa vielä mitään reaktiota.
Seuraavan kerran satulaan istuutuessasi voit kysyä itseltäsi millaisen tuntuman hevosesi hyväksyy tänään? Muuttuko tuntuma ratsastuskerran aikana? Ja jos muuttuu, miten? Tekemällä havaintoja ja tunnustelemalla hevosta, pääsemme helpoimmin vuorovaikutukseen, jossa ratsastajan ei tarvitse voimistaa apujaan ja hevosen on mahdollista ymmärtää ja reagoida ratsastajan toivomalla tavalla. Ja yllätävää kyllä, saatamme huomata, että mitään ongelmaa ei koskaan ollutkaan...
Aurinkoisia ratsastushetkiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti